Lance Mannion on mainio mies. Hän on syventynyt aspergerin syndroomaan liittyviin asioihin. Hän on muun muassa kirjoittamassa aiheesta kirjan.
Hän ottaa kantaa hyvin yleiseen ongelmaan. Maailmassa on oikeasti ihmisiä, joista mielenterveyden häiriöt ovat mielenkiintoisia. On tietysti mahdollista että katsoo vaikka Woody Allenin elokuvia, ja saa kuvan siitä että obsessiivis-kompulsiivinen käyttäytyminen (OCD) ja neuroosit ovat lähinnä huvittavia, hauskoja. Ja että niiden kanssa eläminen olisi harmittomalla tavalla erilaista, huvittavaa. Jotain joka värittää elämästä ikään kuin mielenkiintoisempaa. Sama asia on tietysti "tietyissä wannabe-taiteilijapiireissä". Koska monilla taiteilijoilla on ollut joitain mielenterveyden ongelmia, ajatellaan että näihin ongelmiin tarttuisi jotain gloriaa.
Tämänlainen idealismi on "helppoa ja halpaa". Tosiasiassa OCD kahlitsee käyttäjänsä elämää. Maanisdeprsessiivinen saattaa yrittää itsemurhaa joka on jotain muuta kuin "taiteellinen mielenkiintoinen angst -ilmiö".
Mannionin mukaan Aspegerin syndroomassa on hieman vastaavaa. Se, miten tila ilmenee ulkopuolisille korostuu. Ja tämän seurauksena löytyy ihmisiä, jotka teeskentelevät kyseistä ongelmaa. Hän lainaa muusikkoa joka oli tunnustanut teeskentelevänsä kyseistä oireyhtymää "I just like to pretend I do. It makes me sound more interesting." Aspergerin toiminta näyttäytyy ulkopuoliselle outona käyttäytymisenä, joka on yleensä melko harmitonta. Sisäinen elämä, tilan kanssa eläminen, on sitten toinen asia. Sen kanssa eläminen ei ole sitä, että vain hyväksyy olevansa outo.
Tila ilmenee "sisäänpäin" siten, että ei kykene olemaan "samalla aaltopituudella" muiden kanssa, koskaan. "It's suspecting that you are always missing the point, that you are not quite in on the joke, that there was something that was said you should have paid closer attention to, that you said something you shouldn't have said but you have no clue what it was or why you shouldn't have said it. It’s wondering, all the time, "What did I do this time?"" Se on sitä, että kaikki sosiaalinen toiminta muuttuu akrobaattitempuksi, jossa tajutaan kaikki olennaiset piirteet. Se on kuin olisi etiketti -illallisilla joissa odotetaan oikeaa käytöstä ja jotka eivät koskaan lopu. Se on sitä, että tietää että on vain ajan kysymys milloin sitä vain tekee jotain päin persettä, eikä oikein voi tehdä mitään estääkseen sitä. Eikä ole mitään oikotietä jolla tämän voisi korjata. Voit vain kovasti keskittyä ja paikata yleisimmät vuototavat, opettelemalla sen etikettikirjan ulkoa ja seuraamalla sitä koko ajan.
Se on sitä, että tietää että on vaikeuksia ymmärtää edes läheisiä ja että läheisienkin on vaikeaa ymmärtää sinua. Ja että tiedät että näin tulee aina olemaan ja että asiaan ei ole mitään ratkaisua vaikka haluaisit toisin.
Se on sitä, että saa ihan itse omalla käytöksellään valita, pidetäänkö outona ja paikoin huonotapaisena ilkiönä joka rikkoo kaiken mikä elämässä asetetaan kunnioitettavaksi vai etäisenä kylmän kovana ja tunteettomana olentona. Ja vaihtoehdot olivat suunnilleen siinä. (Ellei asiaa sitten halua hoitaa säälin keinolla, eli tiedottamalla asiasta joka fuckin vastaantulijalle jotta kaikki tietää että et ole normaali, ja voivat sopeuttaa käytöstään.)
Esimerkiksi kuten tilassa oleva nainen nimimerkillä "Ohio mom" kommentoi halaamiseen liittyen "I've never lacked for empathy. Just have a funny way of expressing it sometimes - for example, I don't enjoy touching other people, so hugging a sad person isn't an automatic reaction." Tämä vääränlainen ja etäinen toiminta sekoitetaan tunnekylmyyteen. Oikeasti on vain fiksuinta play it safe. Eli jos jossain piirteessä on riski olla yliampuvaa, tätä pitäisi karsia elämässä mahdollisimman paljon.
Varovaisuudesta taas seuraa kummallisuuksia. Se on sitä, että joutuu soittamaan kaverille, että onko hyvän yön toivottaminen eri sukupuolta olevalle vieraalle jotain johon sosiaaliset normit kannustavat vai onko se hirvittävän iljettävää vieraissakäymissodomiaa. Aivan fucking hilarious. Eisapergerit joutunevat elämään tälläisessä hupaisen eksentrisessä tilassa lähinnä silloin, kun he heräävät pahaan krapulaan kovan kännäysyön jälkeen ja huomaavat parin tunnin päästä että heidän naamaansa on piirretty viikset. Ja hieman aikaisemmin sen, että heidät on riisuttu, haidän sukuelinkarvansa on ajettu ja heidät on puettu tutuhameeseen. Sekin näyttää hauskalta kaikista muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti