Myers kirjoitti siitä, miten "uusateismia" moititaan vertaamalla sitä "vanhaan ateismiin". Uusateismin kerrotaan olevan huonompaa. Myers ihmettelee sitä, miten vanhan ateismin moitintoja ei sitten käytetä uusateismia vastaan, jos vanha oli parempaa on siihen tietysti argumentit valmiina. Ja ihmettelee että jos vanhan ateismin argumentit ei toimi uusateismiin, niin eikö kyseessä olisi asian sivupoluille vieminen. Hän ihmettelee myös sitä, miksi "uusteologian" huonoutta ei moitita.Ilmiö on todeellinen ja siihen liittyvät ongelmat ovat hyvin mielenkiintoisia.
Esimerkiksi Dawkins on usein syntipukkina. Hänen näkemystensä katsotaan olevan uusateismin ytimessä. Tyypillisesti Dawkinsia moititaan siten että hänen teologiset virheensä nostetaan esiin. Usein nämä ovat "turhia virheitä", mutta vielä useammin ne ovat sitä että Dawkinsin näkemys esitetään olevan teologinen olkiukko. Eli Dawkins ei pilkkaa hienostunutta teologiaa vaan esittää tästä vääristyneen ja yksinkertaistetun väärinkäsityksen. Kuitenkin Dawkins on yllättävän usein lähteistänyt kritisoimansa kohteet. Eli näitä "naurettavia teologian olkiukkoja" kannattaa joku uskovainen aivan oikeasti. Näitä uskovaisia ei kuitenkaan moitita pilkallisesti "typeriksi uskoviksi jotka ei ole aidosti kristittyjä koska ei osaa edes kristillisen teologian perusteita vaan tekevät naurettavia virheitä." Itse asiassa tilanne on vielä mutkikkaampi. Usein olkiukkoja levittäneet tahot ottavat Dawkinsin näkemysten kritiikin Dawkinsin ongelmana ja tätä kautta moite vie uskottavuutta Dawkinsin kirjalta jolloin he voivat levittää tätä Dawkinsin moittimaa näkemystä enemmän. Eli olkiukkoteologian ystävä ei tajua että Dawkinsin kritiikki on samalla kritiikkiä myös heidän omalle näkemykselleen. Kritiikki joka kertoo että näkemys on olkiukko sanoo että kristitty joka kannattaa tätä kerettiläistä näkemystä on typerä.
Tämän tason ulkopuolella on kuitenkin vielä suurempi asia.
Se on nimittäin se, että vanha ateismi on ajattelutavaltaan hyvinkin tiukasti sidoksissa teologiaan. Vanhaa ateismia kuvaa hyvin Sartren ajatus, jonka mukaan yhteiskunnassa Jumala -käsite on opetettu ja vaikuttaa laajasti. Niinpä ateistikin joutuu ottamaan suhteen Jumalan käsitteeseen. Ja elämänsisältö rakentuu irtautumisesta, jossa Jumalakäsitteen läsnäolo ateistin päässä on silti olemassa.
Lisäksi "vanha ateismi", kuten vaikkapa Feuerbachin tarkastelu, keskittyi rationaalisuusperiaatteeseen ja sen ympärille. Sen kritiikki perustui siihen että vanhassa ateismin perinteessä oletettiin ihmisen jumalaton alkuperä ja sitten maailmankuva koherentisoitiin tämän ympärille. Jumalaa ei siis ikään kuin "tapettu", vaan se "oletettiin kuolleeksi". Tätä kautta vanha ateismi rakentaa koherentin maailmankuvan. Vastaava kuvaa teologiaakin vahvasti. Esimerkiksi kolminaisuutta ja muita "eitutkittavia eimitattavia ja eiempiirisiä" kohteita on lähestytty rakentamalla koherentti maailmankuva. "Vanha ateismi" ja perinteinen teologia ovatkin tätä kautta molemmat petitio principii -maailmankuvia. Ne vetoavat mutta eivät todista. Samanmieliset näkevät että systeemi on koherentti, mutta erimielisillä ei ole mitään syytä ns. "lähteä messiin".
Sartren näkemyksessä tärkeää oli myös se, että tyhjään heittäminen tuntuu helposti raskaalta. Ateismi oli ihmiselle eiluonnollinen ja vaikea ajatustila. Uskonto oli helpompi ja toi hallintaa ja pysyvyyttä ihmisen kokemusmaailmaan. Uskonnon puute johtaa helposti angstiin. Uskovaiset ovat käyttäneet tätä ajatustapaa paljon, esimerkiksi väittäessään että ateistit ovat onnettomia.
Uusateismi on sen sijaan ottanut lähtökohdan jossa Jumala ei ole tärkeä. Siihen ei ole minkäänlaista käsitteellistä suhdetta. Sen mukaan ateisti ei suinkaan ota mitään erityistä suhdetta Jumalan käsitteeseen. Uusateismissa ytimessä Jumalakäsitteen irrelevantisointi. Siinä missä Sartre eli irtautumista, uusateisti elää irrallaan. Uskovainen haluaa tietysti nähdä, kuten on perinteisesti nähnyt, että ateisti valehtelee. Sartren irtautuminen on helppo nähdä Jumalasuhteena jota vastaan taistellaan. Uusateismi vie terän tältä yleiseltä "käännyttäjien katuargumentilta", joten sitä vastaan tulee raivontunteita. On ymmärrettävää että moni uskovainen kokee että uusateisti valehtelee. Sartreen liitetään mielikuva rehellisyydestä. "Hän sentään myönsi tämän asian".
Samoin uusateistit ovat ottaneet etäisyyttä rationaalisuusperiaatteeseen. Rationaalisuus on muuttunut "ainoasta ehdosta" "välttämättömäksi mutta ei riittäväksi ehdoksi". Keskittyminen on "empirismi tai ei mitään" -periaatteessa, jossa todistustaakka on teisteillä. Jumala ei ole falsifioitu vaan empiirisesti irrelevantti ja tätä kautta epäkiinnostava ja turha. Uusateisti tuskin edes käsittää miksi hänen täytyisi miettiä abstrakteja määritelmiä joiden ratkaisemattomana perusongelmana on se, onko kyseessä tutkimusohjelma ilman tutkimuskohdetta joka on kierretty olettamalla että kyseinen tutkimuskohde on olemassa. "Vanha ateismi" tuntuu tietysti uskovaiselta kivalta tässä yhteydessä, koska siinä on itselle tutuntyylinen ajattelutapa. Molemmat käyttivät samaa kieltä ja kielipeliä. Nyt ateistit sen sijaan hylkäävät koko teologisen perustelutavan riittämättömänä. Tottakai tämä inhottaa, sitä kun pitäisi ottaa ateistin erilainen ajattelutapa huomioon kun tätä lähtee kohtaamaan. Se taas vaatisi huomioonottamista, kunnioitusta ja muuta vastaavaa. Se tuntuu helposti vieraalta.
Samoin elämän kannalta uusateistit eivät ole angstin vallassa. Päin vastoin he kuvaavat uskontoa myös onnettomuuden lähteenä. Uusateismi korostaa jopa epikuromaisia sävyjä saavalla tasolla hyvää elämää tämänpuoleisessa tuonpuoleisen sijasta. Uusateismi mainostaa olevansa helppoa ja mukavaa. Uskovaisista tämä on inhottavaa ja siksi Sartre, jota elämänsä aikana pidettiin kauhistuttavana, on nyt ikään kuin muistute "vanhoista hyvistä ajoista". Ateistit halutaan nähdä onnettomina pelastettavina, koska mukana tulee ikään kuin kunniaa siitä miten uskonto olennaisesti parantaa ihmisten elämää.
Tätä kautta uusateismi ei oikeastaan elä oikein missään suhteessa -edes erimielisyyssuhteessa- teologiaan. Sen sijaan se elää erimielisyyssuhteessa kreationismiin. Kreationismissa väitetään että Jumala on empiirinen asia. Uusateismissa muu on irrelevanttia. Siksi esimerkiksi Dawkinsin käsitteleminen kreationismi -skaalan ulkopuolelta saa miehen näyttämään varsin kornilta. Kreationismi -skaalan sisäpuolella hänen kriitikkonsa näyttävät asian mittasuhteita ja kontekstia ymmärtämättömiltä tyypeiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti