(Clarence Darrow)
Perspektiivi näyttää olevan luonnon ominaisuus. Se on kuitenkin enemmän lopputulos siitä missä tarkastelija maailmaa katsoo. Raiteet eivät kapene kaukaisuuteen oikeasti. Mutta katseessa sitäkin enemmän.
Hieman vastaava olo tulee usein evoluutioaiheisissa keskusteluissa. Evoluutio liitetään usein fundamentalistien ja joskus joidenkin muidenkin mielestä nihilismiin. Toinen johon se yhdistetään usein on taistelu ja päihittäminen.
Frans de Waal muistuttaa tämänlaisessa ajattelussa siitä että mekanismi ja lopputulos menevät helposti sekaisin. Eläimet ovat tietoisia vaikka luonnonvalinta ei olekaan tietoinen. Samalla tavalla evoluutioprosessi ei välttämättä mieti moraalisia implikaatioita kun ruttobakteeri kehittää tehokkaamman tavan tunkeutua soluun tai uusi multiresistentti sairaalabakteeri syntyy. Mutta se ei estä yhteistyötä ja moraalisuuden syntyä evolutiivisin prosessein. Hän korostaakin hyväluontoisuuden olemassaoloa luonnossa.
Olen useimmiten yhdistänyt nihilismiin tai aggressioon väkivaltaan rinnastamiset (nehän ovat toistensa vastakohtia. Nihilismi on passiivista ja viileää, ei vihaista) on vain jokin, joka yhdistetään evoluution kannattajiin turhan helposti. On kuitenkin hieman vaikeaa sanoa miten tulkita vaikkapa "Bioperspektiiviä" -juttua, jossa evolutiivisen tutkimuksen löydöt johtavat siihen että "Asiat saavat uudenlaista merkitystä ja tarkoitusta (ei-absoluuttisessa mielessä) kun ymmärtää paremmin millaisessa prosessissa ne ovat muodostuneet." ... "ja millaisessa prosessissa ne yhä ovat."
Jotenkin tämänlainen provenienssia, alkuperää, tarkasteleva lähtökohta tuntuu itselleni kovin vieraalta. Usein etiikka tuntuu olevan ikään kuin ulkopuolelta määräytynyttä. Eli jos etiikkaa ei oikeuteta ihmiskunnan ulkopuolelta, se olisi naurettavaa, ei vakavasti otettavaa ja olemassaolematonta. Ja luonnontieteen lait taas nähdään kylminä, julmina ja etäisinä. Elämän alkuperässä nämä vaikutteet Nämä ovat kuitenkin vain mielikuvia. Syntyprosessiin liittyvä kertomus tuntuu vain olevan ikään kuin kontaminaatiokanava, joka saastutta lopputuloksen "omalla essenssillään".
En jaksa tälläistä, koska elämme rahan ympäröimänä. Ja raha ja sen pyörittely on keinotekoinen ihmisen toiminnan luomus. Kovin moni ei kuitenkaan pidä rahaa illuusiona vain siksi että se on "pelkästään" inhimillinen konstruktio. Ja rahalla on liikaakin vaikutusta. Itse asiassa niin paljon että Zizek on maininnut että ihmiskunnan tuhoutuminen on helpommin kuviteltavissa, kuin maailma ilman kapitalismia.
Evoluution seurauksena on syntynyt esimerkiksi tunteita. Se on tärkeämpää kuin se, onko evoluutiossa luonnonvalinnan takana tunteita vai ei. Etiikka inhimillisenä konstruktiona voi tuntua vieraalta, mutta siinä asiaa vain lähestytään hieman eri tavalla. Jos joku selittää saman asian Jumalalla ja toinen evoluutiolla, se ei tarkoita että tarkasteltava ja selitettävä asia ei olisi molemmilla sama. Muodossa ei ole eroja, vaan siinä miten alkuperä selitetään.
Ja itse asiassa voikin käydä - ja usein käykin - niin, että tosiasiatilojen muuttumiset eivät suinkaan johda mihnkään maailmankuvan kaikkinaiseen muuttumiseen. Useimmiten faktat eivät haasta oletuksia ja ne vaan opetellaan uusina tietoina. Ja usein ne vain liitetään vanhaan maailmankuvaan, vahvistamaan sitä. Tämäkin - tai oikeastaan juuri tämä - tarjoaa riemukkaan oppimiskokemus, maailmaa katsotaan vahvemmin siten miten se on ennen tehty ja se tarjoaa ymmärtämisen kokemuksen. Harvemmin asioita oikeasti muutetaan kovinkaan kokonaislaajuisesti.
Omalla kohdallani uskonnollisen elämäni vaihtuminen ei juurikaan muuttanut moraalinormistoani (sillä tasolla mitä arkielämässä sitä tarvitsen). Tältä osin minulla on ollut asiassa lähinnä assimilaatiota. Sen sijaan uskonkäsitykseni vaihtuivat rajusti, eli tässä kohden on tehty vaihtamista vahvistamisen sijaan, joten olen samalla toisaalla akkomodoitunutkin. Pystyin tekemään tämän määrittelemällä moraalin eri tavoin. Se ei enää ole ihmisen ulkopuolelta tullut mahtikäsky. Se on inhimillinen konstruktio ja siten hieman samanlainen ilmiö kuin vaikkapa raha. Selitys on vaihtunut, ei sisältö.
Kenties siksi tämänlainen mekanismin lopputulokseen sitominen tuntuukin siltä, kuin joku katsoisi taulunkehyksiä ja toinen puhuisi kuvasta - ja valittaisi siitä että oikeasti raiteet on yhtä kaukana toisistaan ja että raiteiden yhtyminen horisontissa on vain paikastakatsomisesta johtuva harha ja jekku. Arvokeskustelu on tältä kohdin usein sävyltään korostunutta ja se tavallaan irrelevantisoi koko aiheen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti