Moni yhdistää mielikuvituksellisuuden roolipeleihin. Onhan siinä epätosia ilmiöitä, taruolentoja, maagista maailmankuvaa ja muuta jota ei yhdistetä arkeen. Kuitenkin valtaosa roolipelaamistilanteista on aika mielikuvituksettomia. On turvallista hack-and-slash -luolastoseikkailua. Minä tietysti pidän siitä sellaisena. Roolipelistä tulee näin harvinainen tilaisuus heittää "aivot narikkaan".
Sitten on vähälukuisia eliittipelaajia, jotka keskittyvät peliin hyvinkin monisyisesti. Minä tietysti vain pilaisin heidän pelinsä, koska niissä olevat juonittelukuviot vaativat mutkikasta sosiaalisten kontekstien tajua, joka on peräti eriytetty maailmaan jossa normaalit lait eivät välttämättä päde.
Samalla tavalla moni yhdistää uskontoon syvällisyyden. Kuitenkin valtaosa uskovaisista "heittää standardikertomuksia". On esimerkiksi ihmeparanemiskertomuksia jotka ovat kaiken kaikkiaan varsin kaavamaisia, suoraan sanoen tylsiä. Tai sitten on sitä kopioitua pullantuoksuista feelgood -hengellisyyttä joka toistelee toisenlaisia kliseitä.
Myös uskovaisten käyttämät argumentit ovat käytännössä poikkeuksetta toisteltuja (jopa vuosisatoja toisteltuja). Eikä variaatiota yksilöstä toiseen ole paljoa. Näiden uskovaisten blogeja seuratessa huomaa että aiheet ovat monoliittisen samoja. Aihepiirin kapeus johtaa suureen sisällön toisteisuuteen. Kaikki on sanottu miljoonasti, ja usein tuntuu että jopa samoilla sanoilla. Näyttää että he kiertävät kaiken kaikkiaan varsin suppeaa kehää. Luovuuden puute voitaisiin toki oikeuttaa käsityksen syvyydellä. Mutta eivät ne argumentitkaan ole sivistyneitä, kauniita, mutkikkaita, haasteellisia oppia. Ja yleensä niissä on roppakaupalla argumenttivirheitäkin. Itse asiassa nämä esitykset eivät edes kehity, jalostu eteenpäin. Algoritmi runnoo vuoden päästä samassa suvannossa. Uskonto näyttää tältä silmin kaavalta joka toistaa. Tästä ei voi kuin vetää johtopäätöksiä siihen suuntaan että uskonnossa olisi kysymys obsessiivis-kompulsiivisuudesta tai pakkomielteestä. 1: Ja ei, kirjan kirjoittaminen ei tarkoita samaa kuin tästä asteesta ylöspääsy. Yllättävän moni fundamentalisti Suomessa on saanut asemansa enemmänkin "maahantuomalla käännöksen" kuin keksimällä oman uuden jutun.
Sitten on niitä jotka ottavat asian kunnolla. Tosin heilläkin näyttää olevan aika kapea mielikuvitus : Keskimäärin hienostunut teologi referoi. Eli hän läpikäy toisten ajatuksia, analysoi niitä. Omintakeinen panos jää puuttumaan. Persoona nousee esiin vain sanavalintojen kautta. Tulkinta ei kuitenkaan muutu, vaan sävytetään, tälläisillä keinoilla. Viittaus on toki hieno asia, se kertoo että aiheeseen liittyvään on tutustuttu. Mutta tässä muodossaan se on enemmänkin "ex libris". Se sanoo että "tämä ajatus on pöllitty".
Tämä on toki haasteellista, ja usein hienostuneet teologit selvästi kehittyvät taitavammiksi referoijiksi. Mutta silti tuntuu kuin he olisivat enemmän kääntäjiä ja popularisoijia. Teologinen kehittyminen on sitä että voi sanoa useamman nimen jolta ideoita on pöllinyt. (Kenties on vielä kolmannenkinlaisia teologeja, mutta luultavasti minä vain pilaisin ja "häiritsisin heidän peliään".)
Tosiasiassa aivan vastaava toimii myös skeptikkopiireissä. Vain harvat tekevät "omia tutkimuksia". Harvana mainintana on otettava Leinivaaran kirjastossakäynti. Siinä oli kokeilun, ensimmäisen lähteen paikanhakua, journalistista otetta. Mitä skeptikot sitten yleensä tekevät ; Hekin referoivat. Tästä tulee hieman "oman yritteliäisyyden puutetta". Puuttuu se olennainen tekemisen meininki.
Sen sijaan luonnontutkijat, "naturalistit", ovat usein puuhailemassa kaikenlaista mielenkiintoista. Pienet kokeilut eivät tietysti ole mitään nobelaineistoa. Mutta ne on sentään omia yritelmiä. Tässä mielessä he ovat paljon syvällisempiä kuin minunlaiset "kirjaston nielleet". Näyttääkin siltä että tutkimushenkinen ote, tekemisen meininki, syvällinen pohdiskelu, kyseenalaistaminen ja muut hyveet joilla minun ja teologian ystävien kaltaiset olennot mielellään hivelevät egoaan löytyvätkin aivan muualta kuin henkimaailman asioista.
Olisi kiva oppia prosessoimaan luovasti omia mielipiteitä. Ne voisi olla sitten vaikka huonojakin. Jotenkin en haluaisi olla niitä ihmisiä jotka sekoittavat sivistyksen lukeneisuuteen. Se on sama kuin sanoisi että henkistö omaisuutta saisi varastamalla niin perkeleesti. Ehkä tämä onkin helpoin tie siihen, mutta muutakin voisi toivoa. Tämä on ainakin minulle tärkeää, koska pidän enemmän kehittyvistä huonoista kuin laadultaan tasaisena olevista riskinottamattoman vakaista keskinkertaisuuksista. Ihan asenteen vuoksi. Jos asenne nimittäin säilyy, keskinkertaisuudet jäävät parin vuoden päästä jälkeen laatu on parempaa kuin niillä keskinkertaisuuksilla.
Tämän jutun lukemiseksi ei tarvitse oikeastaan tajuta muuta kuin että se ei ole roolipeli- eikä oikeastaan uskontokriittinenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti