Woody Allenin "Whatever works" -elokuva kertoo sattumuksista, joiden ytimeen kietoutuu pessimistinen ja neuroottinen New Yorkilainen. Elokuvan sanoma on siinä, että asiat ovat väliaikaisia, joten niistä on saatava hyvä irti. Koska pian sen taas menettää. Sen varrella opitaan, miten pessimisti tajuaa helposti asioiden arvon vasta kun ne menettää. Siihen asti sitä vain moititaan.
Elokuva on siis tavallaan asennetta opettava elokuva kyynisestä optimismista. Ei missään tapauksessa pörröinen feelgood -elokuva, vaan jotain joka on kauttaaltaan yhtä kärttyinen kuin Schopenhauer aikanaan. Mutta kuitenkin jotain josta tulee hyvä mieli. Voitaisiin sanoe että elokuva edustaa romanttista komediaa. Paitsi että kyseinen elokuva ei ole romanttinen, koska se kertoo rakkaudesta.
Se kohta, jonka nostan esiin on kuitenkin toinen. Kohtauksessa konservatiivi kristitty mies keskustelee homoseksuaalin kanssa baarissa. Konservatiivi on jätetty (tai oikeastaan hän on jättänyt ja muuttanut mielensä.) Hän kertoilee vaimostaan. Homoseksuaali kertoo omasta puolisostaan. Aluksi keskustelussa ei huomaa, että homoseksuaali puhuu miehestä. Sanavalinnat ovat sellaisia, että ne sopisivat jätetyn heteroseksuaalin suuhun. Sitten paljastuu, että hän on homoseksuaali. Konservatiivi järkyttyy ja yllättyy - Tulkinnassa on siis mukana heteronormatiivinen oletus, jossa mies oletetaan heteroseksuaaliksi ellei toisin sanota. - Tämä onkin toki induktiivisesti ja tilastojen valossa ihan fiksu tapa olettaa.
Mutta pian keskustelu siirtyy pian takaisin siihen, mitä homoseksuaali ja heteroseksuaali ovat nähneet parisuhteessaan, joka on sittemmin kariutunut. Keskustelussa on voimakas samanlaisten piirteiden sävy. Samastumiskokemus on konservatiiville melkoisen voimakas, koska hän päätyy laukomaan onelinerin siitä miten naiset pettävät, olivatpa he sitten kumpaa sukupuolta tahansa.
Tämä tapaus on itse asiassa hyvä ja opettavainen esimerkki siitä, mistä queer -katsantokannassa on kysymys. Siinä on kysymys siitä että naiset voivat olla "kumpaa sukupuolta tahansa", ja konservatiivin lause on järkevä ja ymmärrettävä. Muutoin sukupuolikysymys katsoo esimerkiksi niitä värkkejä jalkojen välissä, jolloin homomies naisena ei ole kovin järkevä lausunto.
Ongelmallista onkin se, että nämä kaksi tasoa tuntuvat sekoittuvan usein keskenään. Tästä syntyy koominen olo. Allenin elokuvakin rakentui osittain juuri tämänkaltaisen komiikan ymmärtämiseen. Siksi elokuvaa voisi kuvata sellaisilla sanoilla kuin "draama". Mutta eniten sitä kuitenkin kuvaa sana "komedia".
2 kommenttia:
Mä en vaan tästä Allenista niin perusta, vihaan sitä kerrontatyyliä joka sillä kaikissa elokuvassa on aina, se kertoja.. phuuh Jotenkin aina sama kaava.
Totta, Allenilla on tiettyjä turhiakin maneereita.
Tämä ei tosin ollutkaan niinkään "fanitusjuttu". En harrasta elokuva -arvosteluja skaalalla "tykkään, en tykkää".
PS.
Juttu tuli, kun työporukalla katsoimme sen eilen illalla. Katsomiskokemukseeni liittyy siksi myös työpaikan toimistotila, josta näkyy tien vastapuolelle. Siellä asuu nudisti, joka tuijottelee asunnostaan ikkunasta varsin näkyvästi. Näyttää pitävän siitä että ihmiset näkevät hänet, sen verran avoimesti tekee sitä. Kaikki työpaikalla tietävät tämän alastoman miehen. Suurin osa teeskentelee että ei huomaa. Itse olen miettinyt että pitäisikö alkaa vilkuttamaan tai jotain..
Lähetä kommentti