perjantai 14. tammikuuta 2011

"Tarpeettomat" tavarat.

"On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori - ja pölynimuri."
(Leevi and the Leavings, "Onnelliset")


Usein puhutaan köyhyyden mielikuvista, eli sitä kokeeko joku olevansa köyhä. Tämän, subjektiivista köyhyyttä, joka ei riipu välttämättä tosiasioista vaan enemmänkin asenteista, haluista, odotuksista ja vaatimuksista.

Jussi Nousiainen kirjoitti aika mielenkiintoisia asioita köyhyydestä. Suomessa köyhyyden uskotaan lisääntyneen. Nousiaisen mukaan "absoluuttinen köyhyys on vähentynyt samalla kun suhteellinen köyhyys on kasvanut".

Uutisissa asiaa lähestytään usein suhteellisen köyhyyden kautta. Tämä on erikoinen mittari, koska siinä köyhyyden raja on 60 % mediaanitulosta, (usein väestön keskipalkka). Tämä on kuitenkin hieman erikoinen köyhyyden mittari, koska Nousiainen huomauttaa miten tämä reagoi asioihin "suhteellisesti köyhiä oli ainakin muutama vuosi sitten ökyrikkaassa Luxemburgissa ja vähiten köyhässä Slovakiassa. Laman aikana suhteellinen köyhyys tyypillisesti laskee tällä mittarilla." ~ Jokainen tietää että lama ei tee rikkaaksi, mutta silti se vähentää suhteellista köyhyyttä.

Nousiainen ei pidä tästä köyhyyden mittarista, koska se kertoo pikemminkin siitä, miten hyvin ihminen voi elää ympäröivän kulttuurin elämäntavan mukana. Tätä kautta mittari voidaan nähdä sinä, miten hyvin pystyy kisaamaan siitä, onko itsellä hienompi auto kuin naapurilla. Nousiainen esittää asian myöhemmin kysymällä muutamia retorisia kysymyksiä "Pitäisikö lasten urheiluvälineet ostaa uusina? Pitäisikö kaupungeissakin voida omistaa auto? Pitäisikö kaikkien päästä etelänlomalle? Pitäisikö kaikkien voida harrastaa lätkää ja pelata pleikkarilla? No ei helvetissä, jos minulta kysytään." Hän muistuttaa, miten yhteiskunta tarjoaa ilmaisiakin viihteitä. On luonnossa kävelyä ja kirjastot tarjoavat tietoa.

Olen itse asiassa monilta kohdin Nousiaisen kanssa samaa mieltä.

Kysymys on kuitenkin siitä, että mitä elämän sitten oikeastaan pitää olla. Kun aikanani vietin MTT:llä sikalassa, minulla oli siellä elämälle riittävät olosuhteet. Minulla oli vuokrattuna seinät ja katto ja lämmitys. Ruokakauppaan pystyi kävelemään sen 5 kilometriä. Jääkaappia ei ollut, mutta toimeen tultiin esimerkiksi ruisleivällä ja tonnikalalla ja säilykkeillä. Ja muroilla. Syöminen oli kaiken kaikkiaan varsin halpaa. Selvisin elossa ilman radiota, televisiota, tai pelikonsolia. Kirjastoon oli parikymmentä kilometriä, joten sinne ei tullut mentyä. Opin kokemuksestani sen, että eläminen on mahdollista varsin askeettisesti. Opin myös sen, että se ei tosin ole oikeasti mitään elämistäkään. Yksinään mökissä kököttäen tulee varsin helposti mökkihöpreöksi. Kaiken lisäksi kusetin Nousiaista ja minulla oli mukanani ylettömän kallis miekka, jonka avulla sain harjoitettua jotain joka on hyvinkin hinnakasta - jos vertaa vaikkapa pleikkarin pelikonsoliin ja irtopeleihin.

Kynnyskysymys ei ole siitä, onko köyhällä pleikkari. Kynnyskysymys on siinä, mitä kaikkea pitää olla. Yksi pleikkari on kuriositeetti, kokonaisuutena pieni investointi. Kaikkia vaan ei kirjasto tai luonnossa kävely yhtään kiinnosta. Heidän olisi toki syytä keksiä jokin suhteellisen edullien tapa joka kiinnostaa, jos köyhiä ovat.

Asiat ovatkin itse asiassa varsin hyvin. Matalapalkkaduuneistani ja hupsuudestani huolimatta huolimatta asun kaupungin vuokra -asunnossa, jossa on kaikenlaista, on tietokone, televisio, DVD -soitin, PlayStation (I+II), internetyhteys, valtaisa määrä kirjoja. Ja itse asiassa kaikki, mitä kaltaiseni sosiaalisesti rajoittunut renttu tarvitsee. Vuosituloni ovat aivan vallan taatusti alle 60% mediaanituloista. Voin silti saoa että "Vaimo, älä ole onneton, meillä melkein kaikki laitteet on, jotka kehitys on tuonut tullessaan, vaikka kaikki eivät niistä piittaa."

Aidosti köyhillä ei ole vaihtoehtoa. Suhteellinen köyhyys on luonteeltaan sosiaalista. Se ei toki tee siitä turhaa. Mutta se tekee siitä pinnallisemmansävyistä, joten siihen voidaan kohdistaa yhdessä ylenkatsetta ilman että saamme siitä valtavan huonoa omaatuntoa. (Kaikki yhes koos, närkästynyt tuijotus kateuskiipijöille - nyt. Älä mieti sitä että teet tuijotustasi huipputeknisen ATK -härvelin takaa, sellaisen josta Afrikkalaiset ovat vain kuulleet huhupuheita. Tuijottakaamme uudestaan nyt.)

Köyhyyteen liittyy toki aivan oikeita ongelmia. Esimerkiksi eilen kohtasin Helsingissä erään asunnottoman pultsarin. (Lupasimme irvistellä toisillemme kun jatkossa kohtaamme.) Kasvukeskuksissa on asunnottomia. Suomessa on oikeasti niitä köyhiä, joiden tilanne ei ole siinä että he häpeävät vanhoja vaatteita tai sitä että tavarat ostetaan kirpparilta. Tai jääkiekkokamat käytettynä. (Osa taas käyttää niitä ylpeästi. Ja minä käytän niitä koska minulla ei ole tässä kohden aivan hirveästi vaihtoehtoja, mutta ylpeilen sillä silti kuin se olisi jokin valinta. Minäkin osaan naurettavan statuskiipimisen joka tehdään ostosvalinnoilla.) Heille ongelmana on se, että jääkiekko ei ole edes vaihtoehtojen listalla. Heille ongelmana on se, että jääkiekko on yliabstrakti tilanne jolle olisi uhrattava edes ajatuksia vasta sitten joskus.

Ei kommentteja: