"Kotimaassa" kerrottiin tämänvuotisesta "kristillinen mediateko" -palkinnosta, joka myönnettiin Päivi Räsäselle. Palkkio tuli siitä että Räsänen aikaansai keskustelua. Homoillan aikaansaama mediamyrsky oli kiitelty koska asioista keskusteltiin avoimesti sen sijaan että asiasta oltaisiin vain hyssytelty.Ensiajatuksella ajatus on korni. Se on hieman sama kuin jos katolinen kirkko palkitsisi Lutherin. Räsäsen reagoinnilla ei ole mitään evankelisia ansioita. Yleinen mielikuva kristinuskosta päin vastoin näyttää paljon huonommalta Räsäsen sanomisten jälkeen. Palkintoa onkin moitittu siitä että dialogi ei ollut "rakentavaa". Lähteneiden kirkkoon takaisin saaminen on vaikeaa, ja iskun korjaamiseen osallistuva työ pitäisi monista ennemminkin palkita.
"Räsäsen linja" on tukenut palkintoa siitä että raha ei vedä oppikysymysten yli. Eli Räsänen iski kirkkoa irrelevanttiin lompakkoon ja keskittyi olennaiseen sanomaan. Lähteneet olivat tätä kautta ikään kuin mädännäisyyttä joka paljasti kirkon huonon tolan. Jos "kristillinen fakta" järkyttää pakoon asti, ei kyseessä ole "aito kristitty". Tämänlainen tuntuu toki hieman kummaisalta jopa minulle.
Mutta muutoin ajatus ei ole kuitenkaan huono. Minun mielestäni fundamentalistit, vaikka ovatkin karsean kuvottavia kusipäitä joiden arvot ovat mahdottoman epäeettisiä, saavat avata suunsa. Avoin kulttuuri antaa heidän sanoa sanomisensa - ja antaa muiden tehdä tämän pohjalta omat päätelmänsä. Esimerkiksi Räsäsen puheiden kohdalla erota kirkosta. Kumpaakaan tahoa ei voida moittia "vääristä syistä" tekemisestä, koska päätäntavalta on lausujille ja eroaville yksilöillä itsellään eikä sitä ole delegoitu yhteiskunnalle.
Samalla palkinto on ansaittu sitäkin kautta, että se muistuttaa nykyisen kirkkosysteemin ennakkosensuroivasta asenteesta, jossa erimielisyydet lakaistaan maton alle. Yleensä keskustelua leimaa hyssyttely joka tosin sinällään tekee koko kirkollisesta toiminnasta epäkiinnostavaa ja tylsää. Mitään kovin mielenkiintoista julkista debattia ei ole tavattu käydä ja samat ongelmat lipuvat maton alla piispankaudesta toiseen. Räsäsen tärkeä rooli oli ryömiä tuon paljonpuhutun maton alta esiin. Siellä oli myös homoja, joita oli pidetty eri maton alla. Kaikki saatiin esille.
Tilanne oli hieman kuin kevätsiivouksen aikaan. Kaikki paikat tuntuvat sottaisilta. Tosiasiassa ennen kevätsiivousta paikat ovat sotkuisimmillaan, mutta tätä ei helposti huomaa koska pöly ja roskat ovat paljolti piilossa. Kirjojen takaa löytyy pölyä. Nurkissa on hämähäkinseittejä piilossa. Tomuttaminen tuo nämä liat näkyviin.
Mielestäni palkinto oli perusteltu. Ennen kaikkea siksi että se anta piut paut "evankeeliselle tehokkuudelle". Räsänen on nostanut sen verran runsaasti vastarintahenkeä, että uskon että moni liukuu hänen ansiostaan rasvattua tankoa pitkin Helvettiin jota ei ole. Palkkion takana ei selvästi ole taitava uskon asemaa ajava PR -työ. Se myönnettiin PR -tason ultimate megafailille. Avoimuudelle palkinnon voi antaakin. Sillä avoimuutta tarvitaan eniten juuri siellä missä suvaitsemistakin. Eli siellä missä ärsytyskynnys rupeaa kolkuttelemaan. Räsänen toi esiin ongelmia, jotka on korjattava, suuntaan tai toiseen.
Toki uskontokeskustelun piirissä asiat olivat kliseitä. Räsäsen ahdasmielisyys on itse asiassa leppoisuutta verrattuna moniin muihin fundamentalistitoimijoihin. Asia rupesi kuitenkin saamaan julkisuutta. Tämänlaista tiukkuutta ei enää yhdistetty "marginaaliin" jota pidetään vähälukuisena ja irrelevanttina. Tämänlainen vähättelyhenki ikävien asioiden ympärillä taas on ollut kirkossa varsin normaalia toimintaa.
Tätä kautta pelkkä medianäkyvyys medianäkyvyyden vuoksi ei todellakaan ole palkinnon perustelun "ainut syy". Räsäsen esiintyminen johti keskusteluun. Kenties turhan aggressiiviseen. Mutta tämän jälkeen on helpompaa vaatia avoimuutta ja rehtiä keskustelua eikä sitä että "yheshän tässä kaikki ollaan feelgood" -linja vaientaa erimielisyyksistä keskustelun "yhteiseksi parhaaksi".
Otsikossa ei ole miltei yhtään sarkasmia. Se on siitä harvinainen otsikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti