Sipura arvioi Sam Harriksen "The Moral Landscape" -kirjaa. En ole itse lukenut kyseistä teosta, mutta jo arvioinnista saa jotain irti. On selvää että Harris tavoittelee naturalistista etiikkaa. Tässä keskitytään moraalirelativistien kritisoimiseen ja Humen giljotiinin aseman alennukseen.1: Harriksen lähestymistapa ei ole mitenkään erikoinen, Humehan itse teki argumenttinsa vertailuun induktion ongelman kanssa, jotta saisi etiikasta ja luonnontieteistä tasa -arvoisen uskottavia, varmoja ja lähestyttäviä. Hume ei ollut moraalirelativisti tai tietorelativisti vaikka kiistikin "absoluutit" ja hänetä induktioihin ja moraaliin voi luottaa vaikka ne eivät aivan totaalisen varmoja olekaan.
Tämä aihe tuo jostain syystä mieleeni Rescherin. Hän kannatti objektiivista moraalia. Moraali oli esitettävissä moraalilakeina, kuten "Valehtelu on väärin". Hän oli tässä jopa niin tiukka, että jopa varkaalle valehtelu oli väärin, mutta se oli anteeksiannettavampaa kuin jokin vakavampi valehtelun muoto ; Jos varkaalle valehtelu olisi hyväksyttävää ja valehtelu itsessään oli paha asia, tulisi moraaliin mukaan subjektiivinen elementti, jota Rescher ei hyväksynyt. Moraaliperiaatteet olivat siis hänelle objektiviisia ja muuttumattomia.
Rescher tarjosi moraalille kaksi roolia. Ensimmäinen oli se, että erilaiset teot palvelivat ihmisten yhteisiä intressejä. Ja toinen oli se, että se palveli oman muiden intressejä. Lähestymistavoissa on pieni ero ; Ensimmäisessä vallitsee symmetria. Teoilla on yhteinen hyvä. Toisessa korostoo epäsymmetria, jossa mukana on pyyteettömyys ja oman edun puute.Recher tosin myös jätti "loisimisen" eitoivottavaksi tilaksi. Eli itseäkin piti puolustaa. Toisin sanoen ihmisen on mahdollista ajaa omia perustarpeitaan ilman että se hyödyttää muita, jos se estää häntä hyväksikäyttämästä muita ihmisiä.
Rescherin objektiivinen moraali ei rakennu Jumalalliseen tiedottamiseen - joka objektiivisesta moraalista yleensä tulee mieleen, koska uskonnot kannattavat objektiivista moraalia ja väittävät uskonnosta luopumisen johtavan objektiivisen moraalin katoamiseen. Rescherin näkemys on konsekventialistinen. Ytimessä oli ihmisen tarpeet. Recherin mukaan niitä voidaan kartoittaa.
Arvot muuttuvat tämän määritelmän kautta tosiasiallisiksi. Ihminen on luonnonobjekti, jolla on luonnolliset tarpeet. Faktoilla on selvä suhde kaikkiin asioihin. Suoraa olemisesta ei vedetä pitämistä. Eli maailmassa on inhottaviakin asioita. Mutta se, miten asiat pitäisi olla on vedettävissä tarpeista joita voidaan kartoittaa. Epäonnistunut tarpeen tyydytys on sekin havainto, jota voidaan lähestyä. Tuntemalla ihmisen luonnon, kuten ravinnontarpeen, saadaan aikaan moraalilauseita, kuten sen että nälkäiset pitää ruokkia. Se, että maailmassa on nälkäisiä ei tietysti tee nälkäisyyttä eettiseksi, mutta ravinnontarpeen olemassaolo on fakta ja sen tyydyttäminen ja tyydyttymättömyys ovat se, joka tekee moraalisesta lauseesta tarpeellisen ; Maailmassa on hyviä ja pahoja asioita ja näiden välistä olisi vain jotenkin punnittava.
Esimerkiksi Maslown tarvehierarkiasta saataisiin tätä kautta moraalitutkimuksen ydinmateriaalia.
Ongelmana tässä on se, että kaikissa asioissa on poikkeuksia. Esimerkiksi yleensä ihminen haluaa elää. Mutta joskus ihminen aivan oikeasti haluaa tehdä itsemurhan. Tällöin kuolemanhalu on hänen perustarpeensa. Keskiarvon kautta lähestyvä etiikka toimii useimmille, mutta näiden oudokkien kanssa syntyy helposti vaikeuksia. Niihin reagoidaan usein muutamalla tavalla:
1: Asian kiistäminen on kenties yleisin tapa. Itsemurha nähdään sen kautta että moni asia on mennyt pieleen. Syntyy ajatus siitä, että hoitamalla jotkut tarpeet kuntoon elämänhalu saadaan palautumaan. Tällöin itsemurha ei olekaan eettistä, vaan reagointi epäeettisyyteen. Itsemurhaaja on tekemässä moraalisen rikkeen, joka on kenties sitä mallia jota Recher pitää anteeksiannettavana. Tämä ei ota huomioon sitä, että joskus itsemurhahalu ei ole tarkkaan sidottavissa mihinkään tiettyyn aiheeseen. Idea vaan pompahtaa päähän toistumaan ikuisella repeatilla. Halu voi tätä kautta olla muutakin kuin poikkeama.
2: Toinen tapa on medikalisoida se. Poikkeus on sama kuin mielenterveyden häiriö. Tälläiset hullut pitää pelastaa itseltään. Tällöin itsemurhanhalu voidaan myöntää oikeaksi tarpeeksi. Mutta sen poikkeavuus tekee siitä epäeettisen.
Itsemurhahalun ja muiden vastaavien poikkeamien kautta moraalilakimainen lähestymistapa kuitenkin nyrjähtää. Jos elämänhalu on perustarve, toisen elämän suojeleminen on eettistä. Mutta elämänsuojelu on hyvää vain jos ihminen haluaa elää. Poikkeamat johtavat helposti kehäpäätelmän rakentavaan tilanteeseen, jossa itsemurhaa hautovalle sanotaan että "sinun pitäisi moraalisessa mielessä haluta elää". Syy ja seuraus menevät ristiin ja syntyy kehäpäätelmäinen tilanne jossa perustelun pohja murenee. Moraali tiivistyy siihen että joku sanoo "because I say so!"
Itse uskon että moraalia voi lähestyä luonnontieteillä. Tietyin ehdoin. Esimerkiksi jos pitää altruismia eettisenä, kuten Recher, on selvää että evoluutiotutkimus selvittää moraalista käyttäytymistä koska peliteoria selittää missä tilanteissa yhteistyö parantaa kelpoisuutta. Evoluutio selittää siksi miksi tunnemme että yhteistyö on eettistä että sen miksi toimimme yhteistyössä. Se, että tunteista ja näkemyksestä hypähdetään moraaliin on eräänlainen loikka. Loikka siitä että ihminen joko (1) rakentaa moraalin lajityypillisen systeemin kautta (2) luo etiikan kulttuurin, opettamisen ja opettelun kautta tai (3) ihmisellä on moraaliaisti/moraalinpunnitsemiskyky jolla hän arvioi vaikkapa Jumalan luomaa etiikkaa. (4) Tai sitten näiden jo mainittujen kombinaatioita.
Loikka ei ole iso. Pidän silti itsemurhaa eettisesti hyväksyttävänä vaihtoehtona. En minään "anteeksiannettavana rikoksena". Itsemurhan tehneen omaisia tietysti vituttaa. Mutta tämä on hieman eri asia kuin teon epäeettisyys. Tässä mielessä uskoisin olevani isoissa linjoissa Harriksenkin kanssa samaa mieltä, mutta olevani erimielinen yksityiskohdissa.
Kuvassa on kirjoittaja pienenä, viihtymisen ja pettymisen ja tarpeiden maailmassa. Kuvaaja Erkki Hämäläinen. Kirjoittajaa huvittaa, miten (1) Humen giljotiinia pidetään porvarillisena vaikka se on relativistinen (2) miten naturalismin katsotaan kieltävän objektiivisen moraalin ja johtavan nihilismiin. Hänen sielussaan lieneekin vakava arvotyhjiö jonka vuoksi hän itkisi itsensä iltaisin uneen, siis jos hänellä olisi tunteet sen kylmän ja jäisen ontelon paikalla rintaontelossa jossa tavallisilla ihmisillä on sydän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti