Trendihörhöys

Tampereen yliopisto tiedotti, että suomessa voimakasta uskonnollisuutta vieroksutaan. Tämän syynä nähdään konfliktien synty ; "Neljä viidestä suomalaisesta pitää voimakkaita uskonnollisia käsityksiä omaavia ihmisiä suvaitsemattomina. Kolme viidestä suomalaisesta ajattelee, että uskonnot aiheuttavat enemmän konflikteja kuin rauhaa. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole erityisen ennakkoluuloisia toisia uskontoja kohtaan. Esimerkiksi vain neljä prosenttia maamme asukkaista vastustaa ehdottomasti oman sukulaisen avioitumista toisen uskonnon edustajan kanssa. Kolme viidestä suomalaisesta uskoo perustotuuksien löytyvän useista uskonnoista, kun taas kymmenesosa ajattelee, ettei totuutta löydy mistään uskonnosta." Sama tutkimus kuitenkin näyttää myös hyvin toisenlaisen puolen. Suomalaiset nimittäin eivät ole kriittisiä kaikille uskomuksille, he suvaitsevat monia eksoottisen oloisia uskontoja. "Nuoret olivat omaksuneet vaihtoehtoisia uskomuksia vanhempia yleisemmin. Joka neljäs (24 %) alle 25-vuotias esimerkiksi uskoi onnenamulettien tuovan hyvää onnea (65-74-vuotiaista 13 %). Ennustajiin uskoi neljännes (24 %) alle 25-vuotiaista ja runsas kymmenesosa 65-74-vuotiaista. Perinteinen uskonnollisuuden väheneminen ei siis välttämättä johda uskonnottomuuteen, vaan vaihtoehtoisten uskomusten lisääntymiseen." Islam ja kristinusko koetaan vaarallisina, mutta monia muita pidetään lempeinä ja kokonaisvaltaisina.

Suomessa on siis esillä jotain jota voisi kutsua provokatiivisesti trendihörhöydeksi. Tämä näkökulma on nostanut esiin uskovaisten puolelta pari pääaihetta;

Kristinusko nähdään skeptisenä. Tässä se, että kristinuskossa vastustetaan sellaisia taikauskoisia näkemyksiä mitä New Agen parissa harjoitetaan ahkerasti, tarkoittaa sitä että kristinusko suojelee taikauskoilta.

Kristinusko, skeptinen varokeino joka suojelee Jumalallisen Tieteen avulla harhaopeilta.

Tässä erimielinen voi tietysti muistuttaa siitä että kysymys ei välttämättä ole suinkaan skeptisyydestä itsestään vaan dogmaattisuudesta ; Se, että yksi taikausko kieltää toisen, voidaan nähdä vain kilpailijoiden karsimisena. Voidaankin sanoa että kristinuskon vallankäyttö on ollut ennen kovempaa ; Se on rajoittanut syntisiksi ja kielletyiksi monia uskonnollisia näkemyksiä. Nyt kun tämä valta on heikennyt, on selvää että variaatio kasvaa. Näin kirkon vallan väheneminen olisi variaation kasvamisen syy, ja se sopii varsin mukavasti nykyiseen tilaan.

Jos tähän selitykseen uskoo, näyttää "kristillisyyden skeptisyyden korostaminen" ylenkatseelta, jossa oma eitieteellätodistettu vakaumus on parempi, laadukkaampi ja ehdottomasti vähemmän taikauskoinen kuin muiden uskontojen eitieteellä todistetut vakaumukset. Jos astrologit tekisivät samoin ja kieltäisivät joitain muita näkemyksiä ja pitäisivät tätä paremmuudenosoituksena, heitä pidettäisiin taikauskoisina ja ylpeilijöinä sen sijaan että heidän nykyinen likimain kaiken sietävä "höpöhöpölinjansa" on vain taikauskoista.

Ne kiusaa mielivaltaisesti vain meitä.

Kristinuskoallergianäkemyksessä yhteiskunta nähdään kaksinaismoralistisena, siinä suvaitaan kaikkia paitsi yhtä uskontoa. Tässä ajatellaan että vähemmistö on ikään kuin suojeltu ja enemmistö on moitteenalaisena. Eli eksoottisten, marginaalisten, uskontojen edustajia kohtaan ei Suomessa olla kriittisiä, vaan niiltä hyväksytään kritiikittömästi kaikenlaisia latteuksia. Marginaalinen ja outo on kiinnostavaa ja eksoottista.

Tämä luokka on hyvin paljon sukua Fatwakateus -ilmiölle, joskin tämän tutkimuksen mukaan myös islamia vieroksutaan, joten sitä on sovellettu. Toki tässä katoaa valtava määrä fatwakateus -argumentaation voimasta, sillä siinähän kristinuskon lempeyttä nähdään syynä ; Ihmisten katsotaan pelkäävän terveesti islamin kritisoimista, jolloin he pilkkaavat jotain jonka kritisoimiesta ei kuole tai joudu terroristipommitetuksi.

Tosin hieman yllättäen tässä havainnossa on varmasti perääkin. Tosin tässä voidaan huomata, että kristinuskon suuruus itsessään tekee siitä merkittävän ilmiön. On tavallaan irrelevanttia kritisoida jotain tahoa, joka on kooltaan niin marginaalinen että se ei voi saada aikaan "kovin merkittävää vahinkoa".

Ne on vieraantuneet kristinuskosta.

Kristinuskosta vieraantumisnäkemys on oikeastaan edellisen kohdan kanssa päivastainen - ja sen kanssa jopa ristiriitainen - näkemys, jossa kristinuskosta vieraantuminen on ytimessä. Oppeja ei osata, joten kristinuskosta on tullut eksoottinen asia, jokin joka ei enää vaikuta arjessa ja elämässä. Muut uskonnot voivat tuntua silloin tutulta.

Tässä on mukana mausteena näkemystä jonka mukaan kristinuskoon tutustuminen tarkoittaisi vakaumuksen syntyä, eli eikristittynä oleminen johtuu siitä että kristinusko olisi väärinymmärretty, tai että sitä ei muuten vain osaa. Tämä on toki yleinen näkemys uskovaisten parissa, mutta näin uskonnottoman silmään se tuntuu melkomoiselta arroganssilta.

Lisäksi se on varsin epäuskottava. Sillä nykyisin kouluissa opetetaan hirvittävän isoja tuntimääriä kristinuskoa. Itse asiassa uskon että nykyinen sukupolvi on paremmin koulutettua ja kristinuskon perusdogmat lukenutta ja ymmärtänyttä kuin mitä Suomessa on ikinä ollut. Tätä ei ole vaikeaa perustella, kun muistaa mihin aikaan suomessa oli lukutaito ja rippikoulutason perusasiat (katekismus) jonkinlainen koulutukse saavutus. Näyttää pikemminkin siltä että kristinuskon oppiminen on ollut liitoksissa kristinuskosta etääntymiseen. - Ja toisessa päässä historiaa ; Katolinen maailma jossa oli käytössä vain papiston omistama kieli piti asemaansa tiukiten. Tiedon puute ei selvästi suinkaan tarkoita uskontoinstituutioista etääntymistä. Osaaminen tarkoittaa mahdollisuutta kritiikkiin ; Et voi keksiä kriittisiä argumentteja johonkin jota et osaa, jolloin yhteiskunnassa on ikään kuin "lähtökitka on suurempi kuin liikekitka." Ja osaaminen pienentää tätä eroa.

Olipa syy mikä tahansa.

Skeptikko tietysti itkee sitä, että skeptisyys ei kasva, vaan ihmiset pikemminkin hajottavat kannattamansa taikauskot laajemmalle. Nykyään nimittäin vaaditaan nimittäin melko uskomaton skaala erilaisia krotisoitavia näkemyksiä ; Pelkästään New Agen, harekrishnan, astrologian, kvanttimystiikan ja muiden vastaavien luetteleminen on rasittavaa, saati sitten argumenttien esilletuonti ja analysointi..

---

Kuva on Pasilasta. Aidan aukkoa on parsittu erikoisella järjestelmällä, joka sopii hyvin kuvastamaan kristittyjen asennetta kirkostakarkaajia kohtaan. Siinä parsitaan aidassa olevia ilmiselviä reikiä jollain purkkaviritelmällä. Ihmiset haluavat pois, joten aidan paikkausta tietysti tarvitaan. Mutta jos saataisiin pois haluaminen vähenemään, ei tarvitsisi katsella kummallisia aidanreikiäkään...

Pimeä estetiikka.

WTC -iskujen 10 vuotispäivä alkaa olemaan lähellä. Tätä varten esimerkiksi tämän päivän Ilta~Sanomat sisältää turismia käsittelevän kirjoituksen otsikolla "Tuhkasta nousi toivo". Siinä kuvataan miten terrorismi -iskun kohde on tullut holokaustin muistomerkkien ja Auschwitzin keskitysleirin kaltainen turistirysä. Samalla ihmetellään hieman sitä, miten ihmiset valitsevat tämänlaisia makaaberejä kohteita matkailukohteikseen. "Mikä saa ihmiset hakeutumaan varta vasten synkistelemään huolettomana lomapäivänä? Uhrien kunnioittaminen? Tirkistelynhalu? Kauhun ja jännityksen etsiminen kammottavan kuoleman ääreltä?" Tällä matkavalintakohteen valinnalla on ilmiöluonne, jolle on oikein annettu nimikin "dark tourism".

Jukka Hankamäki miettii samaa aihetta, tosin ei turismin vaan maahanmuuton kantilta. Hän perustaa tulkintansa Kantin näkemykseen jossa ylevyyden kokemus vaatii järkeä suuremman luonteen, eli kaikessa sävähdyttävässä on irrationaalinen elementti. "Ylevyyden kokemukseen sisältyy irrationaalinen elementti. Niinpä ylevyyden kokemuksen voi aiheuttaa esimerkiksi ydinpommin räjähdys, jonka seuraukset eivät helposti mahdu kenenkään pieneen päähän." Terrorismiin liittyy siksi suuria tunteita ja siinä voidaan nähdä jopa taiteellisia elementtejä. Hankamäki näkeekin tässä riskinä sen, että tämä on kuitenkin varsin vääristynyt tapa kokea kauneutta ; "Ylevyyden tuottamassa kauneuskokemuksessa on kuitenkin kyse enemmän subliimista kuin esteettisestä elämyksestä." Näin ylevyyden kokemus voi johtaa myös irvokkasiin vääristymiin. Hänestä islamissa on vierautta, jotain jossa on vieraan irrationaalinen ja eksoottinen häivähdys. Tämä on hänestä yksi psykologinen syy sille, että monet kannattavat islamilaisten maahanmuuttoa "He ovat halunneet tuntea turvallista kauhua. Siinä, että muutamat poliittiset tahot ovat ihannoineet muslimien vallan lisääntymistä länsimaissa vielä terrori-iskujen jälkeen ja jatkuvan terrorilla uhkailun aikana, on siis kyse seksuaalisesta häiriötilasta: seksuaalisuuden sublimaatiosta."

Ja vaikka olisikin sitä mieltä että tämänlainen motiiveilla värittäminen on hieman arveluttavaa, on tämäntapaista vääristymää kenties helppo hyväksyä, kun esimerkiksi katsoo historiaan. Barnumin sirkus keräsi vammaisia ja kummajaisia pällisteltäväksi. Tähän liittyi voimakasta ihmisoikeuksien vähentämistä ; Ihminen latistui kummajaiseksi jota tultiin kauhistelemaan. Ihmiset saivat subliimin pelonsekaisen elämyksen.

Tämänlaisesta voisi tietysti ponnahtaa vaikka Zizekiin. Hänen mukaansahan kauhuelokuvien viehätys syntyy turvallisesta pelosta, jossa kauhu syntyy samastumiskokemuksesta. Mutta ei samastumisesta vaarassa olevaan uhriin, jolloin pelko olisi oman heikkouden hyväksymistä ja tätä kautta omien rajojen rikkoutumisesta johtuvaa nöyrtymistä tai pyrkimystä kasvattaa rajojaan ja kykyjään. Hänestä turvallisen pelon synnyttää nimen omaan samastuminen nimen omaan hirviöön on olennainen ; Ihminen saa kauhun kun hän samastuu hetkeksi siihen hirviöön - joka ei kauhuelokuvissa yleensä kuole lopullisesti - ja pääsee tätä kautta kokemaan kiellettyjä tunteita ja vallantunnetta ja muuta mitä normaalisti pidetään hyvinkin irvokkaana.

Näiden lisäksi on tietysti niitä, joista pahuuden huomaaminen korostaa sitä, että on olemassa hyvien ja pahojen normit. Joten pahuuden tunnistaminen on samaa kuin tajuaminen että hyvyydellä on kriteerit. Tämä toisi ne innoittavat tunteet pahan kohtaamisesta. Kysymys on siis tavallaan siitä että "tunnistetaan voitettava" ja "tunnustetaan ylevyyden olemassaolo".

Psykologian puolella asiaa tutkittaessa on huomattu että itse asiassa pelon kokemus koetaan jopa seksikkäänä, jossa syynä voi olla se, että itse asiassa kaikki samastuminen, tunteet ja analyysi unohdetaan kauhun hetkellä. Kysymys ei siis ole samastumisesta, vaan tietoisen tulkinnan irtipäästöstä ja jäämistä tasolle jossa ilmenevät ainoastaan tunne -elämääkin perustavanlaatuisemmat vaistot.

Vaikka näitä eri teorioita voi pitää hieman kaukaa haettuina, psykologisoivina, on kuitenkin hyvä huomata että kauhuelokuvien, pelottavien huvipuistolaitteiden ja massamurhaturismin kaltaisia ilmiöitä on ollut. Jostain syystä minun nuoruuden "kielletty kirja", "Noidan käsikirja", viehätti lapsia niin paljon että moni piti sensuuria tarpeellisena suojelukeinona. Ja jostain syystä LaVeyn edustama satanismikin on nimen omaan esteettisyyttä korostava oppi. Ja jostain syystä rajut huumeiden sävyttämät tarinat tekevät uskontojulistajista kiinnostavia (ainakin uskovaisten mielestä). Ja uskontoon jotenkin näyttää kuuluvan demonit ja helvettikuvasto, jota kuvaillaan joskus "hyvinkin graafisesti". Ja julmatkin murhaajat saavat rakastavaa fanipostia tavallisilta naisilta. - Jotain innoittavaa ja kiinnostavaa irvokkaassa on.

"Intohimomme ovat oikeita Feeniks-lintuja. Kun tuli tuhoaa jonkin niistä, niin tuhkasta nousee heti uusi."
(Goethe)

Kolmas ulottuvuus (Joka miekkaan tarttuu...)

Douglas Adams kuvaa "Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto" -kirjassaan sitä, että kolikon reunakuviot vaativat syvää oivaltamista. Syynä on se, että kolikon reunat ovat "selityksen jälkeen" ilmeisiä, mutta niiden huomaaminen "aluksi" on itse asiassa vaikeaa. Kolikonheitossakin on aina kruuna ja klaava, ja tässä innossa kolikko näyttäytyy ikään kuin tasona ja kaksiulotteisena. Sillä on kuitenkin kolmaskin ulottuvuus, jonka huomaaminen vaatii perspektiiviä.

"Unkurissa" kuvattiin sitä, miten mainosmiehet keksivät että vaatteella on syvyys. "kun sanottiin, että omo puhdistaa syvältä, pyykin oletettiin samalla olevan syvää, mitä kukaan ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi. ja kun syvyys oli keksitty, likaa ei enää pyyhitty pinnalta vaan se karkotettiin kaikkein salaisimmista sopukoista."

Miekan kohdalla tilanne näyttää kuitenkin hieman erilaiselta. Tämän huomaa jos tarkastellaan tekniikoita, joissa miekan terään tartutaan. Joskus terä on oman miekan terä, jolloin puhutaan half-swordingista. Ja joissain disarm -tekniikoissa nimen omaan vastustajan terästä otetaan kiinni. Jotkut itämaisen mystiikan ylimmät ystävät halveksivat näitä tekniikoita, koska he ovat sitä mieltä että näiden tekniikoiden olemassaolo toimi kenties jossain kälyisessä euroopassa, mutta vain siksi että eurooppalaiset miekat olivat niin huonoja. Miekan terään ei tartuta japanissa, koska siellä miekat olivat niin teräviä, jopa ne miekat jotka oli tehty jonkun pienen kylän sepän nyrkkipajassa.

Kuitenkin tarttumisen ideana onkin siinä että ymmärtää että terässä on itse asiassa se pinta. Siinä missä kolikosta ei huomata reunoja, ja tätä huomaamattomuutta vedotaan ohuudella, miekan terässä huomio kiinnittyy vain tuohon ohueen reunaan. Sitä unohtuu, että kun minäkin viimeksi katsoin japanilaisen katanan terään, niin siinä oli laakeaa tilaa josta voi ottaa kiinni. Lape ei ole terävä, ja siitä saa yllättävän hyvän otteen.

Kuinka vaikeaa todellisuudesta (tai ainakin luonnosta) on vieraantua?

Tänään mennessäni töihin, näin erikoisen näyn. Keravalaisia kotiäitejä oli lastenvaunuineen ringissä puun ympärillä. Ihmettelin että minkälainen taikauskonen bakkanaali on kyseessä. Kunnes tajusin että naiset olivat lapsineen ringissä kuuntelemassa satakieltä.

Tajuamiseen ei riittänyt linnunlaulun kuunteleminen. Sillä minulle satakieli on lähinnä "huutajalintu". Asuessamme Korsossa (hyvin monta vuotta) talomme lähellä oli pensaistoja joissa satakieliä pesi - parhaimmillaan muutaman metrin välein. Ja kun lähiympäristö koostuu (a) etupäässä yöaikaan laulavista (b) laulultaan yllättävän -etenkin mainettaan vastaan- toistavalta ja kaavamaiselta (c) volyymiltään yli 100dB:n äänestä, siitä tulee kuunneltavan laulun sijasta meteliä.

Näin voidaan sanoa että arkielämä on etäännyttänyt kotiäidit luonnosta niin että tavallisinkin asia näyttäytyy heille eksoottisena ja ihanana. Tai sitten todellisuus on kyynistänyt minut. Molemmissa tapauksissa todellisuudesta on vieraannuttu ja luontokuva on muokkautunut kokemusmaailman myötä yllättävän rajusti.

Eikä tilanne ole edes näin yksinkertainen. Sillä kykenen samastumaan Keravalaisiin äiteihin. Vieraillessani Suomenlinnassa (kolmatta kertaa kahden viikon sisään) siellä oli juuri kuoriutuneita valkoposkihanhenpoikasia. Vanhemmat olivat tietysti äksyjä. Minulle ne olivat kivoja, mutta paikalliset olivat selvästi ärsyyntyneitä, kun kotimatkan peittää vihainen sihisevä olento, josta ei voi olla aivan varma, pureeko se itseä tai lapsia.

Pieni ajatus : ulkomailla vapautuvat naiset.

"Napoleonin komplekseissa" on naureskeltu turistinähtävyyden peittäjillä ja hyppykuvista. Minua sen sijaan ihmetyttää tapa, jolla sieltä tullaan kotiin. Sillä jostain syystä turisti näkee vieraan maan aina todella ihmeellisenä.

Sikäläiset kebabräkälätkään eivät ole sellaisia kuin täällä. Eksotiikan taikasauva iskee lähes kaikkeen.

Kenties turistit oppivat katsomaan vierasta paikkaa siten, kuin kotipaikkaa pitäisi voida, vaikka ei oikeasti jaksa. Esimerkiksi eräs tuttuni asui monta vuotta Savonlinnassa. Hän ei käynyt kyseisessä linnoituksessa ikinä. Etelä -Suomeen palattuaan hän on vieraillut linnassa. Paikallinen ei jostain syystä ole yhtä kiinnostavaa.

Sama ihmeellisyys koskee tietysti miehiä. Kun nainen menee ulkomaille, hän vapautuu. Vieraan maan miehet antavat huomiota. Tästä he muistuttavat, että kotimaan miehet ovat niin erilaisia. Kunnes huomataan, että kotimaassa miehet tekevät samoja asioita. Tämä koetaan helposti lähentelynä. Toisaalta muuttuuhan se turistin käytöskin. Matkoilla hymyillään. Kun keskivertobaariin menee, siellä tapaa naisia, joilla on naama kurtussa kuin kulmakunnan soittelijan hanuri. Hymyilykin voisi tehdä muutosta.

Sen sijaan että kaikki menisivät ulkomaille vapautumaan - siellähän ollaan turvassa paikassa jossa äiti ja isi ja tutut ei pääse yllättämään, ja tätä kautta sosiaalinen paine toimintaan on pienempi - kannattaisi koetella sitä vapautumista kotimaassa.

Se on halvempaa. Mutta kieltämättä on ikäviä seurauksia sillä, jos ihmiset todella näkisivät mitä keskivertoihminen on vapautuneena. Minäkään en halua sitä näyttää.

Turismia.

"Silkkitie" on YLEn esittämä dokumenttisarja, jossa kuljetaan pitkin historiallista kauppareittiä, silkkitietä. Sarja on alun perin esitetty 1984 - 1985, ja siitä on uusintakierroksia ollut muutamia. Viimeisin ainakin pyöri vielä vähän aikaa sitten. Sarjasta muistetaan ennen kaikkea tunnusmusiikki. Itse sarjan sisältö taas on rauhallista. Siinä kuvataan rauhallisia maisemia ja kaikkialla elämä on "sellaista kuin se oli kauan sitten", sen maailma on pysyvä järkäle, jossa mennyt ja tuleva on yhtä. Kaikki sarjan tilanteet ovat ikään kuin poseeraavia ja näytteleviä. Kulttuurista esitetään tietyt piirteet ja perinteet. Työssä oleviakin toki kuvataan, mutta niissäkin on näyttelyn tuntu. Tämä ei tietysti ole mikään ihme: Sarjan pohjalla onkin ideana se, että kaukaa on tullut vieras ja tähän reagoidaan. Varsinaisesta propagandasta ei ole kyse. Sarjassa ollaan siis ikään kuin matkalla kameran kanssa, eikä kenelläkään ole kiire eikä mitään musertavaa tapahdu. Ketään ei ravistella. Maisemat ovat kauniita, kameran liike vakaata, rauhallista ja maalailevaa. Silkkitien maailma on siloiteltu, ihmiset iloisia, perinteet voimissaan ja kaikki on kivasti.

Toisenlaista suuntausta taas esittää Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff. He tarjoavat provosoivaa reissaamista sarjassa "Madventures". He ovat "matkalla eivätkä lomalla". Ehkä eniten meteliä sarja on saanut koiran syömisjaksonsa tiimoilta. Sarja kun sai vuonna 2002 "Anti Animalia" -palkinnon, koska sarjan kaksikko tutustui balilaiseen ruokakulttuuriin, ja näin tehdessään söi katukoiraa. Muutenkin sarja näyttää rajumpia puolia maista, eikä tunnelmat ole kovinkaan siloiteltuja. Esimerkiksi eräässä jaksossa kaksikko vierailee Afrikkalaisessa maassa, jossa turisti saa ampua sotilassingoilla ja kivääreillä maksua vastaan. Aseet ovat tietenkin armeijan, ja ampuminen taas tehdään korruptoituneiden upseerien vetäessä rahaa omaan taskuun. He kertovat että pienestä lisämaksusta singoille saataisiin maalitauluksi lehmä tai vuohi. Sarjassa tutustutaan muutenkin groteskeihin asioihin, kuten ihmissyöntiin.

"Uskotoivorakkaus" katsoo sarjan olevan uskonnollisuutta, joka pohjimmiltaan johtuu siitä että (1) Heillä on uskonnollinen nälkä kuten kaikilla, ja he toteuttavat ja etsivät sille tyydytystä omalla tavallaan, (2) Omaan uskontoomme ei ole tutustuttu tarpeeksi, ja siksi vieraiden uskontojen meditaatio kiinnostaa kun ei ole tutustuttu kristilliseen meditaatioperinteeseen, eli näkemys on kiinnostava koska se on eksoottinen ja sitä haetaan kaukaa kun sitä ei ajatella saatavan lähellä. (3) Täällä näkyy vieraita uskontoja joten ne kiinnostavat tuttuuden kautta. Katson kuitenkin, että kyseessä ei ole niellä ulkomaanuskontojakaan "sellaisenaan", vaan kuten eilen esitetyssä, viimeisessä jaksossa jossa tutustuttiin muun muassa Myanmariin, esitettiin että ideana on avartaa ihmisiä myös muille maailmankatsomuksille.

Eikä tämä tarkoita pelkkää hyväksymistä, vaan että jos kritisoi muita, pitäisi kyetä katsomaan kriittisesti myös oman uskonnon outouksia: Ja kun sitä kulkee ympäri maailmaa yrittämässä poistaa muiden perinteitä, sitä ei pidä ihmetellä jos joku vaikka siitä vähän moittii ja jopa toivoo että "se, mitä he tekevät muille, tehdään itse heille". Toki sarjassa on tiettyä "eksotiikkafanitusta", ja länsimainen systeemi sekä kristillinen auttamistyön kolonialistiset piirteet saavat kritiikkiä pitkin matkaa. Mielestäni sarja ei ole uskonnollinen, vaan enemmän humanistinen, eri kansojen ihmisten kanssa yhteyttä hakeva. Tässä kohden uskontoon tutustuminen on "helppo väylä", toinen on "ryypiskely/muu biletys/sekalainen pään sekoitus", joten se, että asian tiimoilla on uskontoon tutustumista ei tarkoita että koko jutussa olisi kysymys uskonnosta. Se on sama, kun ottaisi japanijaksosta sen kohdan, kun he vierailevat japanin yöelämässä, sen pornomaailman, erikoisissa ympyröissä. Ei, sarjassa ei ole kyse perversioiden toteuttamishalusta tai innosta kerätä käytettyjä pikkupöksyjä.

Luultavasti tulkinnan vaikeus johtuu siitä että se on kristinuskolle ollut perinteisesti vierasta. Sen tapa on "toiseuttaa ja ottaa sisään samanlaisena". Se ei sorra erilaisia, mutta ottaa heihin valistaja -opettajan asenteen ja lähestyy siitä että kuka tahansa saa hyväksynnän, kun vaan kääntyy. Toisia ei yritetä ymmärtää sarjan henkeen, vaan se rakentuu enemmän vastakkainasettelulle "meidänlaiset oikeassaolijat - toisenlaiset armokäännytyksen kohteet". Ja jos ei ole puolella, on vastaan. Sillä sarja hakee itse asiassa juuri tämän rikkomista, se on yritys ymmärtää, vaikka se on vaikeaakin ja vaatisi matojen ja koirien syömistä.

Mutta "Madventureskin" on turismia. Se hakee yhteyttä, ja paikoin saa siitä arvokkaita vilahduksia, mutta se ei lopeta turistina olemista. He eivät toki ole lomalla, vaan matkalla. Mutta silti vain pikaisesti käymässä.

Siinä on toki tärisevä kamera, eikä annettu kuva ole "virallista totuutta", eikä aina edes kaunis, vaikka joskus groteskissakin löytyy kauneutta, kuin hyvää makua marinoiduissa Jabba the Huttin näköisissä palmutoukka -barbababoissa. Syynä irrallisuuteen/ulkopuolisuuteen on se, että yhteisöön ei päästä kovin lyhyessä ajassa kunnolla sisään. Siksi antropologia vaatii yleensä aikaa. Se ei ole edes niitä tutkivan journamismin dokumenttiprojekteja, vaan se tarjoaa pikasiivutuksen. Kyseessä on reppureissuilijan päiväkirjasta, joka tutustuu siihen mihin reissaaja voi ilman sulautumista tehdä. Tilannetta voi verrata siihen, että jos Suomeen tulisi ulkomainen turisti ja hän kuvaisi jotain presidentin juhlaillallista, menisi tämän jälkeen katselemaan järjestettyä tilaisuutta jossa lappalainen joikuu kansanlauluja, olisi kyseessä "Silkkitie".

Sen sijaan jos turisti lähtisi sivummalle, vaikkapa eksoottiseen Korsoon, ja menisi maanmainioon "sir Kippikseen" kuvaamaan baarin tarjontaa, tutustuisi vaikka minun kanssa "penkin alle juomisen perinteeseen" ja kuvaisi paikallista elämää ja pari tappelua nakkikioskilla, haastattelisi jotakuta asunnotonta kyläjuoppoa ja söisi tämän kanssa paistetun oravan. Ja kävisi tämän jälkeen Korson kirkossa jumalanpalveluksessa kuvaamassa tyhjiä penkkejä ja haastattelisi siellä olevaa mummoa ja hakisi papilta ehtoollisen ja kysyisi sitten myöhemmin että "paljonkos tuossa on voltteja", kyseessä olisi "Madventures". (Eikä se kertoisi hengellisestä nälästä ja halusta hakea uskonnollisia kokemuksia!) Sekin olisi turismia, toki extremeä turismia, mutta turismia kuitenkin.

Tässä karkeana erona on se, että jos on turistina, oppii paikallisesta elämästä, mutta jos elää siinä tietää millaista siinä on elää. Kuten eräs britannian köyhälistön elämään tutustuvalle sanottiin: Sen ymmärtäminen on mahdotonta, sinne kunnollinen soluttautuminen on mahdotonta, koska dokumentaristilla tai antropologilla on aina jokin, joka erottaa hänet paikallisista. Se ei suinkaan ole se, että hän ei ole syntynyt siellä. Ratkaiseva ero oli siinä, että hänellä oli mahdollisuus milloin tahansa poistua sieltä.

---

Kirjoittaja ei ole ainakaan toistaiseksi syönyt koiria, mutta sikaa ja lehmää toistuvasti. Mutta vain nopeasti teurastettua.