"Napoleonin komplekseissa" on naureskeltu turistinähtävyyden peittäjillä ja hyppykuvista. Minua sen sijaan ihmetyttää tapa, jolla sieltä tullaan kotiin. Sillä jostain syystä turisti näkee vieraan maan aina todella ihmeellisenä.
Sikäläiset kebabräkälätkään eivät ole sellaisia kuin täällä. Eksotiikan taikasauva iskee lähes kaikkeen.
Kenties turistit oppivat katsomaan vierasta paikkaa siten, kuin kotipaikkaa pitäisi voida, vaikka ei oikeasti jaksa. Esimerkiksi eräs tuttuni asui monta vuotta Savonlinnassa. Hän ei käynyt kyseisessä linnoituksessa ikinä. Etelä -Suomeen palattuaan hän on vieraillut linnassa. Paikallinen ei jostain syystä ole yhtä kiinnostavaa.
Sama ihmeellisyys koskee tietysti miehiä. Kun nainen menee ulkomaille, hän vapautuu. Vieraan maan miehet antavat huomiota. Tästä he muistuttavat, että kotimaan miehet ovat niin erilaisia. Kunnes huomataan, että kotimaassa miehet tekevät samoja asioita. Tämä koetaan helposti lähentelynä. Toisaalta muuttuuhan se turistin käytöskin. Matkoilla hymyillään. Kun keskivertobaariin menee, siellä tapaa naisia, joilla on naama kurtussa kuin kulmakunnan soittelijan hanuri. Hymyilykin voisi tehdä muutosta.
Sen sijaan että kaikki menisivät ulkomaille vapautumaan - siellähän ollaan turvassa paikassa jossa äiti ja isi ja tutut ei pääse yllättämään, ja tätä kautta sosiaalinen paine toimintaan on pienempi - kannattaisi koetella sitä vapautumista kotimaassa.
Se on halvempaa. Mutta kieltämättä on ikäviä seurauksia sillä, jos ihmiset todella näkisivät mitä keskivertoihminen on vapautuneena. Minäkään en halua sitä näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti