keskiviikko 24. marraskuuta 2010

On kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka pelaavat pelejä ja niitä joilla pelataan.

"Hyvissä Pahoissa ja Rumissa" yksi ainutlaatuinen keksintö on Blondien keksimä ansaintatapa. Hän nappaa kiinni etsintäkuulutetun, vie tämän sheriffille ja kerää rahat, ampuu hirttotilanteessa tämän köyden poikki ja pelastaa tämän jotta voisi tehdä saman tempun seuraavassa kaupungissa. Tucon kanssa näin toimiessa heille tulee kamppailu rahasta. Tucon mielestä hän kantaa kaiken riskin, koska köysi on hänen kaulassaan. Siksi hänen tulee saada enemmän rahaa. Blondien mukaan vähemmän kuin puolet rahoista taas voisi vaikuttaa hänen osumistodennäköisyyteensä. Rahanjako päätyy neuvottelun jälkeen tasajakoon, joka on Blondien aikaisempi ehdotus. Tilanne tuntuu olevan vahvasti Blondien ja Tucon välisestä pelistä.

Näin ollen voisi tuntua luontevalta, että tilannetta voisi lähestyä peliteorian kautta.

Aloitustapa on lähes ilmiselvästi klassikko, vangin dilemma. Pelinä vangin dilemmassa on kaksi "kuulusteltavaa", jotka eivät tiedä, mitä toinen tekee. Jos molemmat ovat lavertelematta, tulee lyhyt tuomio molemmille. Jos toinen avautuu ja toinen on hiljaa, tulee tunnustajalle vapaus mutta hiljaa olevalle pitkä tuomio. Molempien laverrellessa molemmat saavat hyvin pitkän tuomion. Tämäntapainen pelitilanne on mielenkiintoinen, koska oikea ratkaisu riippuu olennaisesti siitä, mitä toinen vastaa. Jos olisi aina kannattavaa pettää tai olla rehellinen, riippumatta siitä, mitä toinen tekisi, ei tilanne olisi yhtä mielenkiintoinen.

Tucon ja Blondien pelissä on vangin dilemmaa muistuttavia piirteitä. Siinä Blondien ampumatta jättäminen muistuttaa hieman pettämistä. Sillä saa lyhytaikaisesti hyvän tuloksen: Rahoja ei tarvitse jakaa ollenkaan ja koko potti saadaan itselle. Tucolla ei kuitenkaan ole huijaamisen mahdollisuutta. Hän on käytännössä vanki, joka menee hirteen joka tapauksessa. Blondien kannalta tilanne muistuttaa sitä, jossa on reilu maailma, jossa toinen voi käytännössä vain pelata yhteen. Näin ollen kannattava strategia olisi pettää aina. Blondie ei kuitenkaan "petä aina", koska kyseessä on ammatti.

Peliteoria tuntee toisenlaisenkin pottien jakamiseen liittyvän esimerkin. Siinä ideana on se, että on olemassa potti rahaa. Ensimmäinen pelaaja saa määritellä, kuinka paljon hän saa ja kuinka paljon jää toiselle. Toisella on vain veto -oikeus. Eli hän voi pyyhkäistä koko potin pöydältä jolloin kumpikaan ei saa mitään. Matemaattisesti tilanne on hyvin epäreilu, koska vaikka toinen tarjoaisi miten vähän potista, on tämän voiton kannalta parempi ottaa vähän kuin ei ollenkaan. Ihmispsykologia ei kuitenkaan toimi näin.

Usein epäreiluus kostetaan. Ja tässä erikoistilanteessa kannattaa olla antelias. Jos aggressiivinen kosto on päällä, on toisen pakko reagoida. Tässä tilanteessa valtapeli voi luiskahtaa siihen, että napinpainaja sanoo että "annat minulle 90% tai kumpikaan emme saa mitään". Tämä tosin vaatii toistuvan pelitilanteen ja sen, että napinpainaja on oikeasti hyvin järkähtämätön asiassaan. Tässä on iso mahdollisuus jäädä kokonaan ilman pottia, joten kyseessä on ison riskin peli. Varman päälle ei pelata, mutta tätä kautta saadaan mahdollisuus kunnon ansioon. Tälle strategialle vastavetona on tietysti olla vastaavan häijy ja antaa takaisin matalia palkkioita. Se, joka antaa ensin periksi, saa pienemmän potin, mutta vasta tämän jälkeen kumpikaan alkaa saamaan mitään. Kaksi jääräpäätä pelaavat rohkeaa riskipeliä ja jäävät nuolemaan näppejään.

Kuitenkaan tämäkään ei sovi tilanteeseen. Sillä Tucolla ei tosiasiassa ole kuitenkaan tilaa. Sillä hän ei voi pyyhkäistä pottia, kuten vaikkapa hirttäytyä kiusallaan. Hän ei tavallaan ole peluri ollenkaan. Hän voi vain joko mennä hirteen, jäädä henkiin ja saada minkä Blondie antaa. Tai sitten hän voi mennä hirteen ja kuolla jos Blondie päättää jättää ampumatta. Jos Blondie epäilee että hirtettävä rupeaa sooloilemaan, tai rupeaa vaikkapa harkitsemaan pakenemista tai väkivaltaa, hänen kannattaa lopettaa peli välittömästi. Tämä tarkoittaa tietysti pelitoverin hirttymistä, eikä tällä hirttyjällä ole valinnanvaraa.

Tosiasiassa ainut syy, jonka vuoksi Blondie ei anna Tucon hirttyä onkin se, että uuden lainsuojattoman löytäminen vaatii tuuria ja ensimmäisessä kiinniotossa on jopa riski joutua ammutuksi itse. Tämä on se syy, jonka vuoksi Blondien kannattaa harjoittaa tätä toimintaa in first place. Hänen riskinsä on ensimmäisessä kiinniotossa ja tämän jälkeen sille hankitaan katetta. Ja katetta voidaan hankkia tällä konstilla hyvin paljon. Se, miksi Blondie antaa Tucolle yhtään mitään, johtuu siitä että hän on se, mitä häneen liitetty adjektiivikin on. Hän on "hyvä". Jokainen dollari, jonka Tuco saa on anteliaisuutta ja reiluutta. Vaikka hän tietysti kantaa kaiken riskin, hänellä ei ole mahdollisuutta itse vaikuttaa siihen ottaako hän riskin vai ei.

Tai näin on siihen asti, kunnes Tucosta tehdään "peluri". Tämä onnistuu ottamalla tilanteeseen muutakin kuin hirttymistilanteen. Nimittäin jos Tucoa ollaan viemässä kaupungista toiseen, on tässä välissä aikaa, jona Tuco voi tehdä jotain. Hän voi vapautua köysistä jos on sellaisissa. Hän voi yrittää haastaa Blondien, joka joutuu tällöin kohtaamaan taistelutilanteen - juuri sen riskin, jota koko hirttämispelitilanne rakentaa.

Tämä muuttaa tilanteen peliksi. Jos Blondie kokee tilanteen uhkaavaksi, hän toimii hirttämisessä, joten tämä välitilan haaste on selvästi Tucon "ainut ratkaisu", mutta se on kuitenkin juuri hänelle sopiva rooli toimia koska Blondien toiminta kyseisenä aikana olisi taktisesti outo. Siihen kun liittyy taisteluun liittyvä riski. Jos Tuco halutaan tietyllä kierroksella pelistä pois, sen voi tehdä riskittömästi joten ei kannata toimia tällä riskivyöhykkeellä.

Tässä mukaan tulee tietysti voimasuhteet. Vaarallinen ja taitava rikollinen kannattaa pitää kurissa. Hänen kanssaan taistelu on iso riski. Tätä riskiä voidaan tietysti pienentää köysillä ja sitomisella, mutta niistä vapautumiseen on aina pieni mahdollisuus. Tätä kautta rahojen jako vähentää rikollisen intoa hyökätä. Ideana onkin maksaa juuri sen verran, että riski hyökkäykseen pienenee siedettävälle tasolle, sellaiselle että on juuri ja juuri kannattavaa olla etsimättä seuraavaa lainsuojatonta. (Jota kautta mukaan tulee se, että miten helposti löytyy lainsuojaton joka on pienempi riski & josta saatava palkkio on suhteessa vähintään yhtä hyviä. Jos tälläinen löytyy helposti, on vaihtaminen kannattavaa.)

Puolet Tucolle voidaan tätä kautta nähdä kunnianosoituksena. Sillä näin suurella osuudella Blondie saa omansa pois vasta kahden hirttäjäisen jälkeen, ja tämän jälkeen hän alkaa keräämään voittoa yhteistyöstä. Toisin sanoen Tucosta saatava raha oli kohtuullinen suhteessa hänen ilkeyteensä. Ja elokuvan mukaan Tuco oli hyvin häijy ja suuri riski. Tämä onkin kenties syy, miksi Blondie sanoi yhteistyön irti elokuvan varrella. Tuco pyysi ison osan voitoista itselleen, eikä hänestä saatava palkkio alkanutkaan nousemaan odotetun suuruiseksi. Riski kasvoi enemmän kuin saatavat rahat.

Ei kommentteja: