maanantai 8. marraskuuta 2010

Vitsin henkistä.

Yllättävän usein kohtaa tilanteen jossa henkilökohtaista ilmestystä käytetään todisteena. Niitä käytetään toki usein sellaisessa muodossa, että ne vain vihjaisivat että olisi jotain muutakin. Ikään kuin ilmestys antaisi tilaa tälläisille arvailuille. Voidakseen vaikuttaa mitenkään, niillä olisi oltava jonkinlaista todistusarvoa.

Itse asiassa on varsin tavallista että jos kritisoit tälläistä ilmestystä metodologisin syin, syyttäisit toista hulluksi. Vaikka mielenterveyden järkkyminen on yksi vaihtoehto, joka sekin on relevantti, ei asian tarvitse edes olla näin.

Olen toki kirjoittanut tästä aiheesta yllättävänkin paljon. Siksi otankin avukseni sen, miten vähän tietoa loppujen lopuksi tarvittaisiin. Otin avukseki faktojen pohjata rakentava huumorisivuston nimeltä "Cracked". Siellä huumori on faktuaalista ja tässä mielessä se on eräänlaista tieteen popularisointia. Toki mitään kovin syvällistä tiedettä siellä ei käytetä. Jopa sen tietosisältö kuitenkin riittää. (Arvioin valmiiksi muualta saamieni tietojen kautta sivuston jutut kohtalaisiksi.)

Mielenterveyskortti viemäriin.

Ensimmäinen juttu on "5 Horrific Ways Your Brain Can Turn On You Without Warning", jossa kerrotaan miten aivan normaali ja mieleltään terve ihminen voi kohdata todella omituisia harhoja. Esimerkiksi "Alice in Wonderland" -kokemus on erikoinen ; Oma koko suheessa ympäristöön vääristyy. Henkilö kokee olevansa lilliputti tai jättiläinen - tai jopa molempia. Kaikki aistit värittyvät tähän. Samoin ihmisillä voi olla kokemuksia ylimääräisistä raajoista - joiden voivat kokea tekevän asioita kuin niillä olisi oma tahto. Samoin monenlaisia läsnäoloharhoja on olemassa.

Terveilläkin ihmisillä voi olla yksittäisiä hallusinaatioita. Nämä ovat jopa yleisiä. 15% ihmisillä on ollut kuulemiseen liittyviä hallusinaatioita. Tätä kautta harhat ovat yleisempiä kuin uskallamme toivoakaan. Myös unen häiriötilat, kuten unihalvaus, tuottaa hyvin erikoisia kokemuksia. Unihalvaukseen onkin ennen liitetty eri kulttuureissa demoneja joilla on ollut hyvin samantapaisia piirteitä. Rinnan päällä istuva hahmo on unihalvauksessa tyypillinen kokemus. Tälle on vain annettu selitys, jossa se nähdään aitona olentona eikä aivojen luomuksena. Se on itse asiasa sama asia kuin sanoisi että unet ovat totta.

Muisti syntyy pätkittäin.

"5 Mind Blowing Ways Your Memory Plays Tricks On You" taas käsittelee muistia. Ihmiset eivät muista asioita jotka tapahtuvat - koska heidän odotuksensa saavat heidät katsomaan muita asioita. Heillä on valemuistoja, eli he muistavat asioita joita ei ole tapahtunut.

Siinä kerrotaan esimerkiksi kuinka toisto voi tuottaa uusia muistoja. Näin esimerkiksi meditoinnissa tehdyt toistavat mantrat tai yhdessä tehdyt iskulauseet muuttavat tapaa jolla todellisuutta katsotaan. "Illusion of Truth -effect" syntyy kun toisto saa ihmisen oppimaan asian. Kun se on tuttu, se yllättäen kuulostaa samalta kuin se olisi tottakin. Ihmisten ajattelu kun ei ole niin rationaalista kuin he itselleen kehuvat.

Samoin esimerkiksi kuvia käsittelemällä on huomattu, että vaikka ihmiset olisivat nähneet jonkin asian, kuten USA:ssa presidentti Lincolnin hahmon, satoja kertoja heille saadaan rakennettua helposti vääriä luuloja tämän piirteistä näyttämällä muutama kuva.

Aivot myös vain kehittävät asioita. Moni luulee että fantasiointi olisi tiedettyä. Eli että epärehellinen ihminen olisi rehellinen ainoastaan itselleen. Kuitenkin asia on enemmänkin niin että rehellisinkin ihminen "valehtelee" ennen kaikkea itselleen. Aivot kehittävät asioita joilla ne peittävät sen tosiasian, että tiedoissa onkin isoja aukkoja. Ne ikään kuin arvataan umpeen. Valemuistot tuntuvat hyvin aidoilta, eikä niitä tiedetä epätosiksi. Ne todella tuntuvat siltä että asia olisi tapahtunut.

Tästä jännittävä esimerkki on tunnettu tapaus, jossa henkilö luuli joutuneensa lapsena insestin kohteeksi. Hän muisti paljon asioita, kuten asian kätkemisen abortilla. Kuitenkin myöhemmin selvisi että hän oli vielä 22 -vuotiaana neitsyt, eikä jälkeäkään mistään abortistakaan tietysti ollut. Muistojen esiinkaivamismenetelmät ovat paljastuneet huijaukseksi. Niillä ei kaiveta unohdettuja muistoja vaan saadaan ihmiset keksimään uusia. Toisin sanoen terapia ei paljastanut traumaattisia kokemuksia, vaan terapeutti loi niitä.

Myös mielentila vaikuttaa kokemuksiin. Useimmat ihmiset muistavat hyvät tapahtumat, mutta masentuneet muistavat vaikeat ja ikävät asiat asiat. Ja kun kerromme oppimisesstamme ja kokemuksistamme, meillä on taipumusta liioitella vaikeuksiamme. Näin saamme opitusta ikään kuin sankaritarinan jota kerromme itsellemme ja muille.

Erikoista kyllä muistihäiriöt toimivat, vaikka meille näytettäisiin että kyseessä on ollut huijaus. Ihmiset uskovat asiaan todistamisen jälkeenkin. Ihmisillä kun on sokeita pisteitä. He näkevät helpommin puutteet toisten ajattelussa, mutta eivät omassaan.

Ihminen ei ole yksin.

Kolmas juttu on "6 Brainwashing Techniques They're Using On You Right Now", jossa katsotaan miten ihmisten muistiin ja näkemyksiin voidaan vaikuttaa. Juttu muistuttaa heti alkuun että aivopesu ei tee tahdottomia zombeja, eikä kyseessä ole mikään sätkynukkejen tekeminen. Tehot eivät ole sellaisia mitä esimerkiksi elokuvien maailma kertoo. Mutta yllättävän paljon ihmisten ajatteluun voidaan vaikuttaa.

Tässäkin mantrat mainitaan. Ne ovat tärkeitä ajattelun pysäyttämisen menetelmiä ("thought stopping techniques"). Olipa kyseessä sitten iskulause, hengellinen slogan tai meditoijan "Omm", sen tarkoituksena on sama asia. Sitoa ihmisen ajattelu pois asian kriittisestä tarkastelusta. Mantraa hokemalla voidaan kestää "erimielisen julkea jumalanpilkka", koska se pysäyttää ajattelun. Analyyttinen mieli sammuu kun toisto sitoo mielen muuhun. En malta olla ottamatta herkullisen vandaalismielistä sitaattia. "Meditation works the same way, with chants or mantras meant to "calm the mind." Shutting down those nagging voices in the head is helpful for stressed-out individuals, but even more helpful to a guy who wants to shut down an audience full of nagging internal voices suggesting that what he's saying might be retarded."

Mielleyhtymiä voidaan myös lipsauttaa ihmisten mieliin. Syynä on se, että ihmisillä on yllättävän heikko lähdemuisti. Ihmisillä on ikään kuin vaiekus muistaa mistä asia on kuultu ja opittu ja missä kontekstissa ("Source Amnesia").

Myös se, minkälaista aineistoa lukee vaikuttaa. Perusstrategiana on haukkua erimielinen lähde. Jos esimerkiksi yliopistomaailma ajautuu kohti epämiellyttävää näkemystä, syyksi on helppo laittaa se, että he "lukevat liberaalia/konservatiivia/skientististä..." aineistoa. Asiaa haittaa se, että ihmisillä on käytännössä aina tapana lukea ja nopeasti arvioida se, tukeeko vai vastustaako jokin asia omaa maailmankuvaa. Ja jos se ei tue, sitä kohdellaan vihamielisemmin.

Asiaa voi tietysti pahentaa ideologialla : Kun asia on vääräoppista, ja vääräoppisuus vie vaikkapa Helvettiin, ihminen vahvistaa asiaa. Ihmiset saadaan myös kontrolliin häpeällä. Appeal to ridicule on psykologisesti tehokas argumenttivirhe, jossa sanotaan vain että "onpas naurettavaa" eikä argumentoida asian puolesta mitenkään. Kuitenkin kun ihminen näkee tämän, hän ikään kuin lakkaa välittämästä siitä.

Ihmisillä on taipumusta olla tiedoissaan enemmän sosiaalisia kuin rationaalisia. Se, onko oma "sisäpiiri" tai ideologinen ryhmä samaa mieltä on tärkeää ja se vaikuttaa. Kuuntelemme mielellämme ystäviä, ja perustelemme itsellemme asian sillä että he ovat luotettavia. Ovathan he ystäviä ja aatetovereita. Eri ideologinen ryhmä tietysti koetaan helposti negatiivisesti, heidän näkemyksensä kun on vääristynyt ja he ajavat agendaa joka on vääristänyt heidät totuuden tieltä. (Kun taas oma agenda on päin vastoin täysin yhtenevä totuuden kanssa.)

Valinnoista voidaan myös tehdä mustavalkoisia värittämällä ne ja rakentamalla vastakkainasetteluja. Tällöin maailma yksinkertaistuu ja muuttuu ideologisesti merkittäväksi. Maailmassa on tätä kautta paljon arvoa ja tärkeitä asioita : On oikeaa ja väärää toimintaa. Valitettavasti samalla vääristyy todellisuuskäsitys. Me vs. Muut -asetelmalla saadaan paljon aikaan.

Kaiken kaikkiaan.

Se, että kokijaa kuvataan terveeksi, luotettavaksi tai uskottavaksi henkilöksi, ei siksi ole mikään argumentti jolla kokemusmaailman vääristymä eliminoidaan. Ihmiset eivät ole täydellisiä havaitsemiskoneita, joten ilmestyksien kohdalla on täysin järkevää tehdä samaa mitä muidenkin havaintotyyppien kohdalla.
1: Quinelaisena yrittäisin liittää ilmestyksen tiedeverkkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että katsotaan esimerkiksi saako siitä vaikka valokuvan, tai saako sen vangittua. Tämä ei ole mitään jumalanpilkkaakaan, koska esimerkiksi "Raamatussa" mainitaan muun muassa enkelien kanssa painiminen. Tälläinen liittäminen on siis hyvinkin mahdollista.

Ja vaikka joku muistaa ilmestyksen, kyseessä ei ole välttämättä edes hallusinaatio. Tämä ei vielä tarkoita edes valehtelua, vaan sitä että henkilö on vaikkapa meditoidessaan rakentanut itseensä valemuiston kokemuksesta. Asia menee siis vielä hallusinaatiostakin yhden askeleen eteenpäin. Eikä tässä edes puhuta valehtelusta.

Lisäksi häneen on voitu vaikuttaa ideologisesti. Tämä on tullut vastaan etenkin paranemiskertomusten kohdalla. Sillä usein kuulee kertomuksia missä "omin silmin" on nähty kuinka paraneminen tapahtuu. Kuitekin tilaisuuskissa on usein melua ja näkyvyys + kriittinen testailu ei ole huipussaan. Olen itse käynyt uskovaisten tilaisuuksissa ja tiedän että niissä on rukoilua ja mantrojen heittämistä enemmän kuin asian kriittistä tarkkailua, jossa on koeteltu esitila ja testattu jälkitila. Näin se, mitä tapahtuu perustuu yllättävän vähän siihen mitä on nähty. Enemmistö muistoistakin rakentuu briiffauksessa, siinä kun joku kertoo mitä on tapahtunut. Onhan hän luotettava, ja jokainen levittää tiedonsiruja ja näin kaikille saadaan samansuuntaisia näkemyksiä. Epäselvästä havainnosta jossa joku on käynyt salin edessä ja jotain on tehty syntyy tätä kautta muistikuva vahvasta paranemisesta. Muistikuvissa on jopa yksityiskohtia joita ei olla nähty. Kaikki tuntuu aidolta.

Ja sitten siitä täytyy tulla kertomaan minulle. Minulla on omat harhani, ja muiden harhat näyttävät typeriltä. Osittain juuri siksi koska se toimii niin että muiden virheet on helpompi nähdä kuin ne omat. Kuitenkin jotkut asiat ovat selvästi harhoja ja toiset taas melko varmasti eivät. Esimerkiksi voiman ja vastavoiman laki fysiikassa ei ole jaetttu illuusio. Ja pienikin asiaan tutustuminen näyttää että ilmestyksille ei voi laittaa oikein minkäänlaista painoarvoa.

Niiden perusteella kääntyvä tai vakuuttuva vakuuttuu jonkin muun kuin perustelun kautta. Tällöin minimitunnustus on myöntää että kyseessä ei ole argumentointi tai asioiden selvittäminen, etsintä, selvittäminen - tai mikään muukaan sellainen asia jossa katsotaan missään määrin mitään totuutta, totuudellisuutta, järkevää tai perusteltua. On siis vähintään tunnustettava että keskustelussa on kysymys julistavasta kertomisesta, jonka takana on valtapeli ja oman ideologian erinomaisuuden korostaminen.

Jopa ihmisten "luotettavuuden" ja "järkevyyden" korostaminen on sinällään mielenkiintoinen ilmiö. Sillä yleisesti ottaen koko perustelu ja keskustelulinja on lähtenyt siitä että sillä kuka henkilö sanoo mitäkin on merkityksetöntä. Hänen metodinsa, perustelunsa ja tapansa sitoa faktat tähän ketjuun ratkaisevat. Luotettavuusdiskurssi siirtää keskustelun asiasta ihmisiin. Tätä kautta syntyy helposti vahvistava kokemus siitä, että kääntyminen, vakuuttuminen tai kiinnostuminen ilmestyksen kautta on sosiaalinen ratkaisu, eikä mikään fiksuudsta syntynyt veto jossa taustavaikuttimena olisi asioiden todellisen laidan hakeminen.

Kenties merkille pantavaa on se, että tässä ei käsitelty vielä lainkaan sairasta mieltä. Kaikki yllä olevat ovat aivan normaalien ihmisten juttuja. Tosiasiassa uskovaisissa, kuten muissakin ihmisissä, on mukanaan mieleltään sairaita. Heillä mukana tulee vielä ekstroja. Todellisuus on tätä kautta vielä kenties pahempi kuin mitä tämä juttu antaa ymmärtää. Olin siis hyvin ystävällinen kun tein tämän bashauksen. Jätin valehtelijat ja hullut ulkopuolelle ja keskityin terveisiin.
Kirjoittajasta asia, jonka lähestyminen ja tutkiminen tieteen kautta tuo esiin enemmän ongelmia kuin vahvistusta, ei ole mikään syvällinen asia. Siihen ei liity viisautta, ajattelutyötä tai muuta vastaavaa. Päin vastoin, tällöin kyseessä on vain "helppo oikotie", joka kertoo älyllisestä laiskuudesta eikä uteliaasta etsimisestä. Syvälliseksi väitetty onkin siis äärimmäisen pinnallista.

Ei kommentteja: