"Everyone favours tolerance - but only. of course, of what should be tolerated. This qualification is the tricky bit ; It's the place where the disagreements tend to arise. And when they do, extrolling the virtue of tolerance is no help, because it can't tell us what should be tolerated and what not. Like most preaching, it's as empty as it is pompous"(Jamie Whyte "Crimes against logic")
Jamie Whyten kirjassa "Crimes against logic" on kertomus opiskelijalehdestä nimeltä "The Chaplain's Chat". Siinä oli kirjoitelma, joka tuotti kerran viikossa jonkinlaisen artikkelin muinaisista egyptiläisistä jumalista. Kyseessä ei ollut uskonnonjulistus, vaan näiden jumalien esittelystä. Tämä kolumni sai kovan vastustuksen. Kristilliset opiskelijat kirjoittivat vihaisia kirjeitä, joissa vaadittiin palstan lopettamista. Sen esitettiin olevan viikoittainen annos jumalanpilkkaa. Lehdessä kommentoitiin asiaan teemalla "uskokaa mitä haluatte, mutta kunnioittakaa toisten näkemyksiä." Tätä kautta syntyy tietysti helposti kuva siitä, miten keskustellen voidaan pitäytyä fanatismista erossa. Reagointitapa on itse asiassa kauniista ulkokuorestaan - ja ansiokkaasta kohteestaan - huolimatta ongelmallinen. Sillä siinä esitetään suoraan, että hylätään näkemys jossa egyptin jumalien esitys voisi olla jotain muuta kuin suvaitsevaista. Tässä kieltämättä torjutaan fundamentalistien kokemus ideologisesti hyökkäävyydestä, johon liittyy todennäköisesti vihan lisäksi myös itkuparku sen puolesta että kirjoittaja kuoltuaan palaa Helvetissä, kuten Rakkaudellinen Jumala on määritellyt. Kristityt kokevat, että on suvaitsematonta, loukkaavaa ja hyökkäävää esittää tälläisiä positiota ääneen. Heille tämä on aivan eri asia kuin kieltää egyptologian opiskelu itsessään. Lehden pitäjästä sensuuri on suvaitsematonta.
Whyte nostaa vastaavanlaisesta esiin toisen strategian. Aiheena on abortti. Hänestä abortin kannattajat käyttävät usein strategiaa, jossa kunnioitetaan valintaa. Eli abortin vastustajan ei ole pakko tehdä sellaista. Tämä on yksi tapa lähestyä asiaa, mutta se ei taatusti vaikuta siihen, että abortin vastustajista kyseessä ei ole mikään "lifestyle faux pas", mielipide- ja elämäntapakysymys. Abortin vastustajille kysymys on murhaamiseen vertautumisesta. Siksi "pro -choise", valinnan puolesta onkin itse asiassa suvaitsemattomuutta "pro-life" -ajattelun ytimelle. Samoin kuin abortin vastustajat ovat suvaitsemattomia sille näkemykselle, että abortissa olisi kyseessä jokin vapaus josta saisi valita.
Whyten mukaan todellinen aborttikysymys siirtyy tältä tasolta pois. Jos abortti on murha, sen sietäminen ei ole eettistä. Jos abortti ei ole murha, siitä saa olla mitä mieltä tahansa. Kysymys ei ole suvaitsmattomuudesta itsessään. Hänestä kysymyksessä on maailmankuvien esiintuominen, ei argumentaatio. Kysymyksessä on vetoaminen, ei päättely. Argumentaatiot vain näyttävät loogisilta, ne ovat oikeasti emotionaalisia ja sisällöllisesti tyhjiä.
Jatkan tästä hyvin alustetusta maaperästä.
Sekä abortin että lehden sensuroimisen kohdalla strategia on itse asiassa kätketty argumenttivirhe, petitio principii. Se on kehäpäättelyn muoto, jossa alkuoletukset on implisiittisesti kätketty - tai joskus jopa eksplisiittisesti ääneen lausuttu - lähtökohdassa. On ikään kuin kysymys johon vastataan, ja joko kysymys tai vastaus tai molemmat on muotoiltu hyvin tietynlaiseksi. Ja matkan varrella syntyy kehäpäätelmä, jossa oletetaan mitä piti todistaa.
Jokin asia on lähtökohtaisesti katsottu loukkaavaksi, ja siksi sitä on oikein vastustaa suvaitsevaisuuden tai uskonnonvapauden nimissä. Kyseessä ei ole argumentti tai asioiden perustelu, vaan pelkkä oman kannanoton ilmaisu, joka on muotoiltu niin kuin se olisi argumentti, jonkun päättelyn johtopäätös.
Tämänlaista on monesti hyvin vaikeaa huomata. Ilmiö on nykyajassa kuitenkin hyvin tärkeä, koska suvaitsevaisuutta korostetaan puolin ja toisin. Siinä missä joskus ennen oikeaoppisuus on ollut tärkeää, nykyisin varotaan liikaa hyökkäävyyttä. Poliittinen korrektius on tietysti hyvin laaja ilmiö, eikä läpeensä paha, mutta siihen liittyy voimakas ideologinen puhe joka on pullollaan tälläistä loukkaantumistavaraa.
Yleisesti ottaen, minä en enää välitä asiasta. Rakenne on aina sama. Joku sanoo että mielipidettä ei saa sanoa ääneen, koska se on loukkaavaa. Ja se jota sensuroidaan kokee että häntä loukataan tälläisellä lausumalla. Molemmat vaalivat sanoillaan suvaitsevaisuutta, mutta ilmaisevat vain omia kannanottojaan joissa ei ole takana muuta kuin tunnetta. Joku loukkaantuu joka tapauksessa.
Omalta kohdaltani katson, että noudatan Harm Principleä. Henkeä, terveyttä ja fyysistä väkivaltaa tekevä on väärässä. Herjaustapaukset päättää oikeuslaitos. Ja muulloin syyllinen on sensuristi, se joka yrittää hiljentää jonkun. Vahingoittamisessakin tulee olla tolkku. Esimerkiksi kadun ylittämisessä voi jäädä auton alle, mutta tämä ei saisi kieltää kadun ylittämistä tai autoja itsessään. On oltava jonkinlainen haitta-hyötytaulukko, jonka pohjalta argumentaatiota käydään. Ja tälläinen on tunnetusti harmaasävyistä.
Esimerkiksi huumeidenkäytössä on mietittävä itselle saatavaa iloa ja haittoja, ja muun yhteisön saamia haittoja (huumeiden yhteiskunnalliset hyödyt ovat valitettavasti varsin mainitsemattomaksi jäämisen arvoiset) ja punnittava niitä, myös pienen käytön haittojen vähäisyys ja pakkomielteenomaistumisen riski mukaanlukien. Tämä on tietysti haastavampaa ja emotionaalisesti vähemmän aktivoivaa kuin lyödä sloganilla, ja siksi ihmiset eivät tee sitä.
Lähtökohdistani katsoen abortti muuttuu vaikeammaksi kysymykseksi kuin vaikkapa lehtisensuuri, koska abortissa tulee erittäin relevantisti vastaan vahingoittamisen määritelmä. Ihmisyyden kysymys, ja etenkin sen rooli tietoisuuteen on tässä kohden keskeinen. Onko sikiö potentiaalinen ihminen vai onko se hermotoiminnan puuttumisen vuoksi tuskaa tuntematon.
En vetoa suvaitsevaisuuteen, sillä olen hyvin suvaitsematon tämänlaiselle suvaitsemattomuudelle. Kutsun sensuristeja tilanteesta riippuen pikkusieluisiksi tai hermoheikoiksi. Sillä se osoittaa suvaitsemattomuuteni tunneilmauksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti