Kutner

Televisiosarjan "House" jaksossa "Simple Explanation" aiheena on itsemurha. Erityiseksi asian tekee se, että tämä on eräs televisiosarjan vaikeiten ennustettavista itsemurhista. Kutner on sarjassa uusia kokemuksia hamuava veikko, jolla on taipumus vitsailuun ja turhanpäiväisiin tempauksiin. Hänellä on vaikeasti hankittavaa scifi -krääsää ja maailmanennätys konttaamisessa. Häntä voisi kuvata iloiseksi. Itsemurha on niin yllättävä, että sarjan tekijät ovat joutuneet jopa erikseen mainitsemaan että se oli sarjassa todellakin itsemurha.

Lähestymistapa on nerokas. Sillä masennusta on itse asiassa yllättävän vaikeaa nähdä. Ihmiset sekoittavat masennukseen arkisia omia kokemuksiaan. Jokainen ihminen kokee (1) alakuloa ja (2) häntä itkettää. Tosiasiassa nämä ovat varsin kaukana varsinaisesta masennuksesta.
1: Vaikka "eräät sanovat että" termit paitsi kuvaavat maailmaa, myös luovat sitä, tässä tapauksessa näin ei käy. Se, että joku sanoo että hänellä on "debiksessä" koska hänellä oli poikkeuksellisen huono päivä tai suru joka on itkettänyt ei muuta sitä että hän on surullinen, ei masentunut.

Depression tunnistaminen on joskus yllättävän vaikeaa jopa ammattilaiselle. Suomalainen depressiotutkimus "Recognition of depressive elderly people in health care services" esitti että hoitohenkilökunta tunnistaa noin 40% masennuksista. Masentuneiden asenteet elämää kohtaa ovat kuitenkin selkeästi erilaisia.

Tämä tuo esiin sen, minkä aikaisemminkin olen maininnut. Kyseessä on luokitteluansa, johon maallikko lähes poikkeuksetta astuu. Masentuneita piristetään keinoilla jotka toimivat tavallisiin ihmisiin mutta pahentavat masentuneiden tilaa. Oman itsen kautta ajattelu on helppoa, mutta väärää. Tätä kautta oppii kuitenkin ehkä sen, että sympatia ja egoismi ovat toisiinsa yhteydessä vaikka niitä ensiajatellen voisi pitää toistensa vastakohtina Liimana niiden välillä voi toimia samastuminen.

Tunnemaailma on hyvin erilaista. Itsemurhan kohdalla tämä tietysti vahvistuu. Normaalilla ihmisellä on eräänlainen onnellisuusmuuri. Hän sietää vastoinkäymisiä. (Nyrkkisääntönä voi sanoa että yleensä ei ole evolutiivisesti tehokas strategia hakeutua tuhoonsa.) Itsemurhaan on negatiivisia tunteita ja näiden synnyttämät itselle tehokkaat argumentit käytetään kun halutaan pelastaa itsemurhaa haluava. Ne eivät vain toimi sellaisenaan ; Ainakin minulla itsemurhan ajatukseen liittyi (1) korvamadonomainen koko ajan kolkuttava ajatus asiasta. -Ei kuulohallusinaatio vaan ihan normaali surina joka esimerkiksi pyörii kun aprikoit käytkö kaupassa. Se käy muutaman viikon kokoaikaisen toistumisen jälkeen vituttamaan. (2) Positiivisia ajatuksia. Asia ei ollutkaan pelottava vaan nimen omaan mukava vaihtoehto. Ikään kuin aivot sanoisivat että on kivaa mennä uimaan ja jäätelölle, sitten käydään vähän nautiskelemassa löylyistä ja sitten nautit saunalimskat ja ammut pääsi tohjoksi. Ja lupaa kaiken päälle että luvassa on siis kiva päivä, kaiken kaikkiaan. (3) Ja sitten oli se poispääsemisajatus. Elämä jotenkin tuntui toivottomalta

En oikeastaan tiedä miten sain sen loppumaan (tai vaikenemaan, mistä minä tiedän mitä ansanaruja minun päässäni on). Sen tiedän että moni asia ei toiminut.

Vallitseva teoriani on, että selvisin alhosta ihan puhtaasti kusipäisyyttäni. Lakkasin välittämästä paitsi muiden mielipiteistäni, myös omistani. Esimerkiksi itseinho ja epäonnistumiskokemukset (minulla kristillistä alkuperää) ovat sen jälkeen merkityksetön taakka. Ainakin se on selvää, että entinen perustila "ahdistus" on vaihtunut toiseen, "vittuuntuneisuuteen". Tosin tämä on tietysti kehittynyt suuntaan "huvittuneisuus", joka on juuri sitä häijyä "vittuuntuneisuuden vieressä olevaa" mallia. Opin vihdoin levittämään itseeni kohdistuvan alenkatseeni ympäristööni. Olemme tasa -arvoisia. Paitsi niinä monina monina päivinä kun kiillotan egoani ja katselen miten kauniisti se kimalteleekaan. Ja niinä toisina, joita myös riittää.