Tilassa.

Viime päivinä olen angstannut syystä. Tämä poikkeaa tietysti normaalitilasta jossa angstaan ihan muuten vain, ilman syytä. (Yes, I'm that good!) Normaalisti oikeutus on tietysti mukavaa, koska sen seurauksena saa syyn raivota. Mutta tässä tapauksessa se ei oikein onnistu, tilanne on sellainen.

Kävin tekemässä Autismin spektriin liittyvän testin. Sen voi tehdä facebookissa. Se on ihan kelpo materiaalia ; "The Autism Spectrum Quotient, or AQ, is a questionnaire published in 2001 by Simon Baron-Cohen and his colleagues at the Autism Research Centre in Cambridge, UK. Consisting of fifty questions, it aims to investigate whether adults of normal intelligence have symptoms of autism or one of the other autism spectrum conditions." Baron-Cohen on alan asiantuntijoiden kärkeä ja kysymykset olivatkin tulleet muutoinkin vastaan.

Kysymyksiä on melko paljon, joka tarkoittaa sitä että aivan samaa tulosta ei helposti saa eri kerroilla, koska vastaa muutamaan kysymykseen hieman eri tavalla. Mutta samalla kysymysten iso määrä takaa sen, että tuloksen suuruusluokka "heiluu vähemmän". Vaikka esimerkiksi jotkut tuttavani jotka tekivät testiä ihmettelivät sitä vastasivatkohan he yksittäiseen kysymykseen oikein, kun heillä tila voi olla päiväkohtaista tai he ovat vaihtelevia eri päivinä. Yhden kysymyksen painoarvo on melko pieni, joten suuruusluokka on tälläisistä "tulkintakysymyksistä" riippumatta samansuuntaisia päivästä toiseen.

Kävin tekemässä testin ja sain ruudulleni seuraavaa "My Autism Spectrum Quotient is 41. I've calculated my Autism Spectrum Quotient as 41, which is very high. Most women score about 15 and most men about 17. Most people with Asperger Syndrome or high-functioning autism score about 35. However, many who score above 32 and even meet the diagnostic criteria for mild autism or Asperger's have no difficulty functioning in their everyday lives." Ainoat kerrat kun saan paljon pisteitä ovat aina jotain tälläistä.

Eihän tulos tietysti mikään yllätys ollut. Yllätyksenä itselle oli lähinnä tuloksen voimakkuus. Tässä suhteessa on ihme että minut diagnosoitiin vasta varsin myöhäisellä iällä. Ja tulos syntyi itse asiassa "sivudiagnoosina", pääasian ollessa muu. Tulos korosti sitä, miten minun kanssa on vaikeaa olla. Ei ole välttämättä kivaa kun tämä tieteellisesti todistetaan, oikein objektiivisesti numerolla.

Toki outouteni sen luonne oltiin tiedetty aina:
1: Jo ekaluokalla asia on ollut selvä koska kaverini pistivät minut aina robottiturtlesin rooliin, kun taas eläväisemmät mutanttininjat "jaettiin muille". Jos ruotsinkielinen lausunto "Lika barn leka bäst" pitäisi paikkaansa, näin ei olisi käynyt. Koululaiset ekaluokkalaiset osasivat olla suvaitsevaisia vaatimatta identtisyyttä tai erilaisuuden kätkentää. Erilaisuus tarkoittaa sitä että erikoispiirteet otetaan huomioon, jolloin puutteet eivät häiritse muiden leikkiä mutta ulos ei tarvitse rajata. Moni aikuinen ei ole oppinut tätä. Jouko Piho ei ole oppinut tätä. Tässä suhteessa oppilaat saattoivatkin olla opettajiaan fiksumpia. Tälläisellä tavalla elämässä voi selvitä hengissä vähän oudompikin. Erilaisuus on olotila, mutta se huomioon ottaen se ei aikaansaa vaikeuksia, joten nämä vaikeudet ovat vain ongelma.

Samalla posti toi kuitenkin kotiin lohtua. Se, jos jokin tekee angstaamisen vaikeaksi. Sitä pitää oikein yrittää parhaansa jotta saa elämän perustilan säilymään ; Koska epämiellyttävän totuuden voittaa yleisyytensä vuoksi useimmiten vain kuvitteellinen fiktio, mutta niillä ei ole kovin isoa vaikutusvaltaa minulle, on selvää että oli pakko turvautua "harvinaiseen" eli miellyttävään totuuteen.

Pelastus oli "Tieteen Kuvalehti (16/2010)" Siinä oltiin käsitelty huumoria. Juttu keskittyi aivotutkimukseen, ja siinä nostettiin yllättävän paljon esiin aspergerin syndroomaa. Syynä on tietysti se, että Aspergerin syndrooma on rakenteellista ; Aivotoiminta on rakenteellisesti erilaista kuin tavallisella. Vanhastaan on ajateltu että Aspergerin syndroomaisilla ei ole juuri lainkaan huumorintajua. Syynä on se, että suuri osa vitseistä perustuu sosiaalisiin käytänteisiin sekä toisiin samastumiseen. Vitsit tulevat ymmärrettäväksi eläytymiskyvyn kautta, sitä kautta että osaa mennä toisen asemaan. Koska aspergerin syndroomaiset eivät hallitse ja ymmärrä näitä, he eivät ymmärrä huumoria.

"Tieteen kuvalehti" tarkensi tähän liittyvää tilannetta. Andrea Samson huomasi että aspergerin syndroomaiset ymmärtävät absurdia huumoria. Tämä ei sinällään ole ihme ; Näissä vitseissähän tilanne perustuu aina jonkinlaiseen logiikkarikkoon. Älyttömyys ja epäloogisuus tarttuvat silmään ja tähän rakentuvat vitsit toimivat heihin. Toisaalta selvisi myös että autistit voivat huvittua yksityiskohdista jotka ovat muista aivan tylsiä. Sivuseikka voi heille olla hauskaa. Näin ollen autisteja ei tavallaan voisikaan sanoa huumorintajuttomiksi, vaan heidän huumorintajunsa on hyvin paljon tavallisien ihmisten huumorintajusta poikkeavaa.

Näin ollen tiede sanoi että se, mitä olen itsessäni pitänyt outona, onkin yllättäen hyvin tavallista. Surrealistinen huumorintajunikin selittyy. Jos kokisin syväksi elämän tarkoitukseksi sen, että olisin indiivi, se voisi kolhaista. (Tai siis hetkinen, arvostan yksilöllisyyttä...)

"Tieteen Kuvalehden" juttu ei tosin ottanut huomioon ainakaan sitä kikkaa, jota itse olen käyttänyt. Kykenen rakentamaan sosiaalisia vitsejä itseironian kautta ja jopa huvittumaan näistä. Systematisoimalla itseäni ja yleistämällä tätä saan aikaan "jotain, joka joskus onnistuukin". Näin ollen Aspergerin syndroomaiset eivät ole täysin sosiaalisen huumorin ulkopuolella. Sisään on kiertotie.
1: Syyksi voi tietysti laittaa ainakin sen, että artikkeli käsitteli ensi sijassa normaaleiden ihmisten huumorintajua. Aspergerin syndroomaiset olivat mukana selittämässä asiaa sitä kautta miten heiltä puuttuu. Syy ei ole artikkelin kirjoittajan, vaan se on seuraus aihevalinnasta.

Lähtökohta on toki egoistinen, mutta sen avulla voi peittää aukkoja. Toisaalta vitsejä voi opetella ulkoakin. Tämä tavallaan sopiikin siihen näkemykseen jonka mukaan sosiaalista elämää tavoittelevat aspergerin syndroomaiset käyttävät etikettiä ja vitsailua apunaan. Onneksi normaalitkin ihmiset ovat sen verran sosiaalisesti sokeita, että sekoittavat puheliaisuuden ja äänekkyyden ja isot vitsivarannot sekä kohteliaan käytöksen sosiaaliseen lahjakkuuteen. Todellista tilannetajua vaativat kohdat kuitenkin ratkaisevat. Ainakin minulle kyselyt ja utelut ovat hyvin vaikeita. (En tiedä mitkä ovat kumpaakin.) Usein on hyvin vaikeaa tietää mitä niihin halutaan tai odotetaan.