Liukaskilpinen

"Asterix" -sarjakuvien voittamattomien gallialaisten kylällä on johtaja. Tämä on Päällikkö Aladobix. Hänen valtansa näyttää melko vakaalta. Hän on jokaisessa jaksossa kylän päällikkönä. Hän on muhkea ja sotilaallinen. Hän on kunnioitettu sotaveteraani. Hänen talonsa ulkopuolella on kilmiä ja häränsarvia jotka korostavat hänen statustaan. Hän jopa istuu erikoisessa tuoliviritelmässä joka nostaa hänet muiden yläpuolelle. Ja häntä kannetaan kilvellä. Hän menee taisteluun kannettuna ja etujoukoissa, kylän taistelijoita johtaen.

Joku voisi sanoa että hän on pysyvä diktaattori ja yksinhallitsija. Kunnes huomaa.

Kun ostaa "Asterix" -sarjakuvaa sen yläkulmaa koristaa sanapari "Asterix seikkailee". Sen sijaan siinä ei sanota että "Aladobix seikkailee". Aladobixin vaimo, Smirgeline, pompottaa albumista toiseen miestään -ja jopa eräässä albumissa vie tältä arvovaltaa kutsumalla tätä "possuksi" alaisten edessä. Aladobixilla on myös erikoinen tapa liukastella kilpensä päältä.

Kun katsoo tarkasti, kylän todelliset vallankäyttäjät ovatkin tietäjä Akvavitix ja Asterix.
1: Tietäjää kunnioitetaan, koska hän osaa hyödyttää kylää monella tavalla. Taikajuoma, joka antaa kylälle sen valtaisat voimat, on yksi tärkeimmistä hänen arvonlisistään. Siksi hän hyvin usein albumeissa antaakin neuvot joita päällikkö tottelee. Ja joskus hän peräti toimii käskyjen antajana. Tietäjää suojellaan, eikä hän osallistu taisteluihin, kuin joissakin yksittäistapauksissa.
2: Asterix taas on sotilas, joka on ovela ja kykenee tekemään monia asioita. Siinä missä Akvavitix aseistaa ja varustaa, on Asterix toimeenpaneva voima, se joka varustetaan. Asterixin vallan näkee etenkin "Asterix ja riidankylväjä" -albumissa. Kun pieni petollinen pikkumies tuo lahjan kylän tärkeimmälle miehelle ja antaa sen Asterixille Aladobixin sijasta, häntä ei tuomita arvostelukyvyttömäksi. Hänen näkemyksensä ja toimintansa on päin vastoin sellainen, että se paitsi kuvasi jo vallitsevaa todellisuutta, myös vahvisti sitä. Asterixin merkittävyys kasvoi koko kylää koskevaksi auktoriteetti- ja vallanpito -ongelmaksi.

Aladobixin johtajuus on hyvin kylää mukailevaa. Tämä näkyy kenties selviten "Asterix ja ennustaja" -albumissa. Siinä ukkosmyrsky aikaansaa kyläläisissä uskonnollisen hysterian, jota omaksi hyödykseen ohjaa ja hyväksikäyttää ilkeä ennustaja. Hän ei ole aito tietäjä, kuten Akvavitix, vaan petkuttaja. Aladobix on mukana kuvioissa, ei suinkaan ratkaisemassa hysteriaa, vaan hän päin vastoin osallistuu siihen ja lietsoo kyläläisiä karkaamaan. Aladobix siis mukailee hegemonioita ja vahvistaa niitä. Tämä tarina kuitekin näyttää että vaikka Aladobixin vallallaan on vähennyksiä, hänellä on sitä kuitenkin jonkin verran. Merkittävää on, että huijariennustajan tullessa Asterix on kylässä, mutta Akvavitix ei. Huijariennustaja ikään kuin ottaa tietäjän roolin ja manipuloi olemassaolevan taikauskon kohti omia tarkoitusperiään. Hän ei pakota vaan saa ihmiset ohjaamaan toimintaa.

Tästä voidaan tehdä yhteiskunnallista analogiaa.

Aladobix kuvaa mielestäni hyvin tämän hetken kirkkoa. Sen valta on vähentynyt, mutta sillä kuitenkin on sitä. Sille on annettu arvovaltaa sen todellisen vallankäytön määrän yli. Aladobix edustaa, samoin kuin kirkko hoitaa pääasiassa paperityötä ja edustaa tilaisuuksissa.

Todellinen valta on Tietäjällä, eli tieteellä ja Asterixilla, sotilasvoimilla. Armeijalla itse asiassa on yllättävän vakaa ja vähän kritisoitu asema yhteiskunnassa. "Suvivirsi" ja muut symbolit aikaansaa isompaa meteliä kuin armeijassakäynti. Armeija taas on nykyisellään sekä symboli että käytänne.
1: Analogia nykyaikaan olisi tosin täydellisempi, jos kylässä valtaa pitäisi Amaryllix, mätien kalojen kauppias. Hän on kauppamies, joka sopii nykymaailmaan. Sellainen, jonka tuotteet eivät ole laadukkaita vaan tunnetusti haisevaa. Nykyäänhän tuotteiden laadun voi korvata mainonnalla. Ja kauppa on nykyajan todellinen vallankäyttäjä.

"Asterix ja ennustaja" ja sen kiero huijari taas kuvaa pseudotieteitä. Se näyttää kuitenkin sitä, että ihmiset ovat kaikkena moderninakin aikana halukkaita pyhittämään monia asioita. Ongelma on periaatteessa sama kuin Asterixin kylässä. Kyläläisillä ei ole taitoa tai viitseliäisyyttä erottaa aitoa tietäjää huijariennustajasta. Tätä kautta ihmiset kunnioittavat tietäjää, mutta hänen taitojensa ja metodiensa tuntemattomuus johtaa heidät kohti jotain joka kuvaa sekä heidän käsitystään siitä mitä tietäjä tekee mutta joka samalla tukee heidän taikauskoisia ennakkokäsityksiään.

Tämä on nähtävissä nykyään varsin hyvin. Ihmiset arvostavat tiedettä, mutta monenlaiset hengellissävytteiset pseudotieteet ovat hyvin suosittuja. On erilaisia kannatettuja näkemyksiä parapsykologiasta kreationismiin. Näitä tuetaan usein jonkinasteisen tieteen ja tietämisen nimeen, joten ulkoisesti voi näyttää siltä että tiede on ensisijainen hallitsija. Valtaa on kuitenin enemmän arki -ihmisten tieteen mielikuvalla kuin tieteellä itsessään.

Analogiasta voidaan lähteä varsinaiselle retkelle.

"Oljenkortta veistämässä" nosti esiin tähän hyvin sopivan asian. Siinä mainitaan näkemyksestä jonka mukaan tiedon ja arvojen erottaminen toisistaan on johtanut nyky -yhteiskunnassa siihen että tietoa arvostetaan, mutta arvot liitetään epätiedoksi, subjektiiviseksi tunteeksi. Tähän ratkaisuksi on ehdotettu arvojen totaalista uudistamista.
1: Olen itse sitä mieltä että is - ought -ongelma on sen verran ilmiselvä ja lopullisesti ratkaisematon ongelma, että sen kiistäminen on kyseenalaista. Sen sijaan lähtisin siitä, että välineellinen toiminta on mahdotonta ilman arvoja. Tiede kun kertoo vain mitä tapahtuu jos tehdään asia X. Se, että jokin muuttuu ei ole arvokasta/haluttavaa tai huonoa/pahaa ennen kuin on jonkinlainen tavoite. Tätä kautta esimerkiksi kaupallisuus on laittanut rahan arvoksi. Rahanahneus taas ei ole arvonihilismiä, sitä voi moittia korkeintaan siitä että raha on arvona ihan surkea. Ihminen ei mieti arvoja, tai ole niistä tiedostunut. Mutta seuraa niitä jollain tavalla joka tapauksessa.

"Oljenkorressa" pyhittämiseen ei uskota. Siellä kantana on että osa pyhittää, mutta että yleensä se ei ole suosittu strategia. Itse tosin uskon että ihminen pyhittää asioita hyvinkin helposti. Hän suorastaan haluaa pyhittää jotain. Tämä näkyy osittain juuri tämän hetken pseudotieteiden valtavasta suosiosta. Vaihtoehtohoidot, horoskoopit ja puhelinennustajat pärjäävät. Erilaisten vaihtoehtojen määrä on todella valtaisa. Hakemisen syy johtuu luultavasti seurallisuudesta. Eikä mistä tahansa seurallisuudesta, vaan seurallisuudesta johon kuuluu halu kuulua ja olla erityinen. Ihminen toimii mielellään "pienryhmissä" eikä ole "vain massaa".

"Oljenkortta veistämässä" tuo tähän lisäksi -minusta aivan mainion- bonuksen. Hän kirjoittaa "Pyhittäminen tuo mukanaan kuitenkin uusia ongelmia, kuten suhteemme muihin. Emme enää tule toimeen muiden kanssa, sillä he kokevat kaiken fundamentaalisti eri tavalla."

Sillä merkitys liittyy todellakin arvomaailmaan. Kun keskustelussa ollaan poliittisesti korrekteja, käy helposti niin että keskustelu muuttuu hyminäksi. Siitä puuttuvat tunteet. Ja tunteet ovat hieman kuten "Riidankylväjä" -albumin ongelmia tuottava vieras lahjoineen. Se vahvistaa ja luo etiikkaa ja arvoja. Näin ollen tunteiden sähähtelyn puute muuttaa tilanteen helposti arvonihilismin suuntaan. Jos poliittinen korrektius sanoo että kaikkea pitää kunnioittaa ja katsoo että tämä tarkoittaa sitä että tietyistä asioista vaietaan eikä riidellä, syntyy tila jossa asintilalla ei ole väliä. Sitä saa olla aivan miten vaan.

Siinä missä talous haluaa rahaa, ja tuottamattomat työntekijät kohtaavat tämän arvomaailman potkujen muodossa, on arvomaailma vaikuttava elementti. Potkut synnyttävät halua vastarintaan potkitun mielessä. Syntyy tunteita ja asioilla nähdään arvo. Maailmassa on juttuja jotka ovat ovat poispotkitusta "epäreiluja" ja firmasta "tuottamattomia". Ja molemmissa sanoissa on paljon merkitystä. Ei ole se ja sama miten asia on.

Tässä mielessä "Asterixin" kylällä menee paremmin kuin meillä. Siellä tapellaan ja juhlitaan ja asioilla on väliä. Tosin näyttää että nykyisin on ties minkälaisia aktivisteja. He eivät ole hiljaa. Tätä kautta voi syntyä moniarvoinen tila, jossa ollaan vuosikausia erimielisiä ja jotka eivät etene mihinkään. Heille asioilla on väliä ja he saavat muutkin miettimään kantojaan. Ja olemaan jotain mieltä. Ei välttämättä samaa kuin tämä aktivisti. Aktivistin vastustuskin on tunteiden sävyttämää.