sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Oudosti kohdennettu.

Jussi K. Niemelä oli tapansa mukaan puolustamassa ateismia. Hänestä ateismikritiikkiä on yleisesti ottaen kohdistettu olkiukkomaisesti. Tekstistä käy ilmi että leimallisesti keskustelu on keskittynyt puhetapaan. Eli ateistejen käyttämät retoriset keinot ovat saaneet käsittelyä ja pilkkaa mutta argumenttien sisällöt on jätetty huomiotta. Näkökulma on kapeutettu muutamaan henkilöön ja heidän habitukseensa. "Uusateismista tulee näin aivan liian helposti kapea ideologia, olkiukko, jota sitten moraalisesti oikeamielisten ateismikriitikoiden on helppo mätkiä, täysin ohittaen mainittujen kirjoittajien argumentit."

Tämä Jussi K. Niemelän lausunto raapi minusta esiin sympatiaa uskovaisten puolelle. Sillä uusateismin käsittelyssä on paljon pieniä väärinkäsityksiä joiden tausta on siinä että ei ymmärretä että se on nimen omaan uusateismia. Tällöin rakennetaan olkiukkomaisia argumentteja joissa pilkataan jotain aivan muuta kuin asiaa. Tämmöinen argumenttivirheen tekeminen on enemmän huolimattomuutta ja laiskuutta kuin ilkeyttä. He ovat oppineet ja kokemuksella yhdistäneet ateismin tiettyihin toimijoihin eivätkä he ymmärrä että uusateismi on aivan erilaista. Toki huomautan että asiaan olisi helppoa tehdä muutos. Lukemalla uusateistejen kirjoittamia kirjoja sen sijaan että luottaisi heitä haukkuvien olkiukkoihin saa selvää mitä he todella sanovat.
1: Ei kannata esimerkiksi luottaa omiin ennakkoluuloihinsa ja/tai odottaa ilmestystä Jumalalta, koska Jumalan antamat ilmestykset ja "suuhun laittamat sanat" ovat minun kokemusten mukaan olleet aina aivan uskomatonta tuubaa ja valehtelua. Aina kun fundamentalisti kertoo että Jumala antoi sanat suuhun, on lopputulos jostain syystä harvinaislaatuisen huonoa mokellusta. Ehkä viesti ei välity ja "modeemi pätkii", mutta syyllä ei ole väliä kun tietää että lopputulos on joka tapauksessa surkeaa.

Tämä asia ansaitsisi paljonkin käsittelyä. Mutta minä tyydyn olemaan yksinkertainen.

"Vanhassa ateismissa" Jumala oli filosofinen konsepti ; Käytännössä tämä tarkoitti sitä että puhuttuun abstraktioista kuten Jumalan kuolemasta. Näiden argumenttien ongelmana oli se, että ne eivät todistaneet ateismia vaan olivat vain koherentti ateismin kuvaus joka rakentui oletukselle Jumalan kuolemasta. Sama rakentelu ja rationalisointi koskee tietysti myös valtavaa määrää teologiaa. Lopputuloksena on koherentti mutta abstrakti maailmankatsomus. Uusateismissa Jumala on muuttunut empiiriseksi konseptiksi ja sen silmissä vanha teoretisointi on hieman kuten lasinpala. Niin kirkasta ja väritöntä että sen sisällä itsessään ei näy mitään.

Esimerkiksi Moranin tapa suhtautua Leibnizläiseen argumentaatioon näyttää mallia uudesta linjauksesta: "My first reaction whenever I see arguments like this is to look for evidence that supports the claim.1 I'm not very interested in arguments that hinge on the definition of words and on things that may or may not be real. What is the actual evidence that this God really exists?" Tätä kautta moni asia muuttuu. Looginen lähestymistapa sallii "tietyn Jumalan kiellon" mutta yleinen käsite "Jumala" on liian monisärmäinen ja epäselvä jotta se voitaisiin rajata ulos. Uudessa näkemyksessä taas kysytään suoraan että mitä arvoa Jumalalla on missään käytännön asiassa. Voiko sen avulla rakentaa toimivan television tai onko se gravitaatiovakion kaltainen.

Tästä on yksi seuraus. Uskova ei koe uusateismia omakseen, koska se ei käsittele Jumalaa teoreettisena kappaleena uskovaisten ehdoilla. Uskova hyväksyy ja ymmärtääkin helpommin esimerkiksi Sartren lähestymistavan, koska hän teoretisoi asiaa ja rakentaa Jumalaa uskonnon ehdoilla. Uusateismi on irrottautunut teologian kahleista, se ei tottele teologien saivarteluja vaan itse asiassa sen ensisijainen toimintatapa onkin kyseenalaistaa koko pillin mukaan tanssimisen järkevyys. "Miksi ateistinkin pitäisi muka totella jotain teologien määrittelyjä jos ne ovat todellisuuspakoisia, abstrakteja sellaisella tasolla jossa se voidaan ohittaa ilman että elämässä, maailmankaikkeudessa tai missään muussakaan tapahtuu oikein mitään" kysyy uusateisti. Uskova joka näkee tähän perustuvaa argumentaatiota taatusti ihmettelee filosofioinnin ja teologisen Jumalakonseptin soveltamisen puutetta ja tästä syntyy taatusti helposti ajatus pinnallisuudesta ja uskonnon olkiukottelusta.

Uusateismia yritetään muuttaa ahdistavaksi ja suruisaksi. Tätä tehdään viittaamalla Sartreen ja muihin synkistelijöihin. Uusateismi ei kuitenkaan nojaa eksistentiaaliseen ahdistukseen, sen lähtökohta on lähempänä epikurolaisuutta kuin angstia. Uusateismi on elämäniloinen filosofia ja esiintyy nimen omaan sellaisena. Tätä kautta kaikki ahdistavuuspuheet näyttäytyvätkin uusateisteille omituisina. Eikä ihme, koska kritiikki kohdistuu johonkin aivan toiseen asiaan.

Eräs kummallisimmista yhdistelmistä on kuitenkin uusateismin liimaaminen ns. "vihervasemmistolaisuuteen". Tämä nimittäin näkyy esimerkiksi fatwakateuspuheissa. Selvästi liikkeellä on vahva näkemys jonka mukaan uusateistit pilkkaisivat vain kristinuskoa ja Jeesusta ja olisivat hyvin suvaitsevaisia ja sietäviä islaminuskoa kohtaan. Näin ollen aina kun uusateisti kirjoittaa kristinuskoa vastustavan jutun, rynnistää paikalle (joko fundamentalisteja tai maahanmuuttokriitikoita) riemuilijoita joilla on viestinä se, että miksi nyt ei pilkattu islamia kuten kuuluisi.

Tosiasiassa islamilaisia kritisoidaan uusateistejen parissa hyvinkin paljon ja vahvasti. Jopa parjattu Dawkins-Harris-Hitchenslinja on valjastanut 9/11 -tapauksen osoitukseksi siitä että uskonto ei tuota hyvää vaan se voi myös ruokkia terrorismia. Joten mikään automaattisuvaitseminen ja sietäminen uskonnonvapauden nimissä ei ole mikään kikka jota tulisi missään määrin noudattaa. Heidän viestinsä islamilaisten ympärillä on se, että mitään automaattisesti vaaratonta uskontoa ei ole. Myös suomen Jussi K. Niemelä on suhtautunut hyvin vahvasti kritisoiden islaminuskoisiin. Tänän näkee esimerkiksi jutusta jossa hän moittii Relanderia "islamhymistelystä".

Uusateistit toki keskittyvät eniten kristinuskoon koska se on kulttuurissamme vaikutusvaltainen. Ja esimerkiksi Tervon kirjanheittelyn kohdalla koraanin viskominen voisi olla hieman kaukaa haettu, kun koko homoilta -asiassa ei ollut edes vieraana ainuttakaan islaminuskoista. Poissaoleva ei esitä Räsäsen kaltaisia lausuntoja jotka nostivat koko mylläkän. Mutta olisi turhaa ja valehtelua väittää että uusateismi seuraisi "vihervassarikomukoiden" harjoittamaa "kristinuskoa tulee pilkata ja islaminuskoisia suvaita" -asetelmaa. Uusateismi pilkkaa kaikkia uskontoja kaikkialla. Toki se joskus keskittyy yhteen aiheeseen eikä jokainen uusateistin kirjoittama juttu pilkkaa kaikkia uskontoja. Usein juttu on yhdestä aiheesta, kuten kristinuskoisten homosodasta tai islaminuskoisten tyttöjen ympärileikkauksesta tai juutalaisten piliensilpomisesta ja typerän mielivaltaisista kosher -ruokailusäännöistä.

Uusateismin ytimen ymmärtämistä ei olekaan välttämättä fiksua hakea vaikkapa eksistentialismista. Se on kenties helpompi tajuta laajennettuna skeptisminä. Sellaisena jossa vaikkapa kryptozoologia laajennetaan koskemaan yksisarvisten lisäksi muitakin myyttisiä hahmoja, kuten Jumalia. Uusateismi on kryptozoologiaa joka menee yhden hahmon pidemmälle
Kuvissa on erilaisia perhosten toukkia. Mystinen salaisuus on siinä että ylin kuva onkin tuhatjalkainen. Se näyttää ensivilkaisulla yllättävän samalta.

8 kommenttia:

MrrKAT kirjoitti...

Näin nettikonkarin näkökulmasta:

"Mikä ihmeen uusateismi?" on usein ollut pääkopassani. Osin sentakia koska sfnetistä lähtien noi "uusateismin" teemat ja konstit oli jo ilmassa tai pureksittu loppuun uskisten kanssa puhkidebatoituna. Eli meille siinä on paljon "vanhaa tuttua kamaa", joka on vain painettu nyt paperille ja suuren yleisön tarjolle.

Sartre ja muut on taas WWII:n aikuista fossiilikamaa..

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Et ole murheinesi yksin. "Uusateismi" on itse asissa jo hyvin kliseistä argumentaatiota. Esim. Dawkins ei niinkään luonut uutta vaan toi esiin vakiintunutta.

Mutta se ei estä asian esiintuomise olevan tärkeää. Valitettavasti. Pitäisi melkein puhua ateismista ja "vanhasta harhaopista". Suhde on kuin nykyisellä postmodernilla teologialla ja keskiaikaisella katolisella kirkolla.

On siellä aatehistoria, jos jaksaa kaivaa. Mutta silti.

Anonyymi kirjoitti...

Jos pohdin nyt tätä "uusateismia" (tai mitä ikinä?) kirjoituksesi pohjalta mieleen tulee muutama kysymys:

1. Onko tämä uusateismin "iloisuus" nyt sitten jotakin hyvin pienen piirin iloisuutta jossa ei juuri pyritä saamaan muita iloisiksi? Jos "uusateistit" pyrkisivät ilostuttamaan ihmisiä he tuskin olisivat saaneet niin vihaisia reaktioita aikaan. Miten siis kaikkien uskontojen kritisointi sopii yhteen utilitaarisen iloisuuden kanssa? Vai onko uusateistien tarkoitus pitää vain "omahauskaa"? Muut saavat sitten olla niin näreissään kun ovat. Vai onko tarkoitus ajatella "kunhan vain kaikki ihmiset ymärtävät että me olemme oikeassa ja juuri näistä meidän tietämistämme syistä on oltava hauskaa niin sitten kaikilla on hauskaa".

2. Jos uusateismi hylkää kokonaan filosofisen pohdiskelun mitä heille tai oikeastaan kenellekään jää jäljelle? Eikä nyt sitten kuka tahansa voi hylätä minkä tahansa keskustelun? Turha enää edes keskustella tai edes pyrkiä perustelemaan mitään kun mitkä tahansa keskustelut voidaan lähtökohtaisesti dumpata... Kyse ei siis ole vain uskonnon olkiukottelusta vaan itseasiassa järjellisyyden periaatteiden hylkäämisestä.


3. "Miksi ateistinkin pitäisi muka totella jotain teologien määrittelyjä jos ne ovat todellisuuspakoisia, abstrakteja sellaisella tasolla jossa se voidaan ohittaa ilman että elämässä, maailmankaikkeudessa tai missään muussakaan tapahtuu oikein mitään"

Tässä toteamuksessa on jo tehty ontologinen sitoumus "todellisuudesta". Kun väitetään että jokin on "todellisuuspakoista" väitetään, että on olemassa jokin tiedetty "todellisuus".

Uusateismikaan ei välty siis filosofialta, ontolgialta tai metafysiikalta. Miten hän voi siis väittää, ettei hän ota osaa keskusteluun kun hän ottaa siihen osaa jatkuvasti?

4. Jos ei halua esittää ontologisia kantoja on paras pitää suunsa kiinni. Tätä periaatetta ovat noudattaneet johdonmukaisesti vain eräät mystikoista.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Yritän vastata kysymyksiin, vaikka en itse ateisti saati uusateisti olekaan. (Minua ärsyttää vain jatkuva selvä väärään kontekstiin laittaminen. Tämä on syyy itsessään tukea eri ideologiaa kannattavaa)

1. Argumenttini uusateismin iloisuudesta oli kohdennettu olkiukkoargumentaatiota vastaan. Siihen miten Sartre jne. "näyttää todistaa että ateistin elämä on onnetonta". Mielestäni se on selvästi väärä syytös. Tätä kautta kysymyksesi oli "spinn off", joka ehkä kertoo sitä että et ollut sisäistänyt mitä sanoin?

Ateistit eivät ole välttämättä niinkään utilitaristeja, vaan iloisia omassa elämässään. Jos olisit Dawkinsin kirjoja lukenut, tietäisit että hän ajaa ateistejen avoimeen tilaan tulemista.

Ateistit ovat saaneet vihaisia kommentteja ja reagointeja. Syy ei ole se, että he olisivat kiukkuisia. Itse asiassa tilanne on enemmänkin niin että McGrath+Dawkinspari "ansaitsevat toisensa". He käyttävät hirveän häijyjä kieliä paikoitellen. Dawkinsin asialliset argumentit jätetään jännästi pois. Ja samoin asialliset kommentoijat - Esimerkiksi Stephen Law on jäänyt yleisessä ateismikeskustelussa "ähän piiloon"

Ateistit hakevat itselleen tilaa. Samanlainen vastustus, suuttumus ja tuohtumus oli kun homot tuli kaapista. Uskonnot eivät halua jakaa valtaansa. "Sisäpiirinkivasta" sen verran että muistan miten itse heittelit sellaista että hengellisen elämän ulkopuolella elämä olisi jotenkin ikävämpää. Että elämästä putoaa arvoa. Pelastuspuheet ovat "sisäpiirin kivaa". Eli mikäli ateismi on tässä paha, niin samaan kuoppaan putoaa uskontokin. Minä olen tietysti ilolla hyväksymässä tämän, saanhan tekosyyn olla agnostikko...

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

2. Ei uusateismi hylkää kaikkea filosofista pohdiskelua. Sen sanominen että väittäisin suoraan näin, on olkiukko. Heille teologian Jumala on liian abstrakti ja missään vaikuttamaton, turha. Maailmassa on toki muita abstraktioita, joita he kannattavat.

Tietyllä tavalla uusateistit kyllä pyrkivät konkretiaan lähes kaikessa. (1) Empiria ei ole filosofian totaalista hylkäämistä, vaan konkretisoitua filosofiaa (2)
Ehkä tämä selittää osaltaan uusateistien politisoitumisen. Sillä senhän se on tosiaan tehnyt. Puhtaasti tieteellinen näkemys ei tietysti ole. Dawkins tekee kannanottoja esimerkiksi kasvatukseen ja uskonnonvapauteen liittyen.

Näin ollen he eivät hylkää järjellisiä periaatteita. Heistä jotkut rationaaliset rakennelmat vain ovat kertakaikkisen turhia. Teologia on rakennettu perustelemaan teologia ja se näkyy heille siksi miehenä joka nostaa itsensä omista kengännauhoistaan ilmaan.

Olen pahoillani, mutta Jumalan ja teologian kiellon jälkeen jää ihan riittävästi filosofiointia. Olen pahoillani jos ymmärsit viestini jotenkin totaalisemmin.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

3. "Tässä toteamuksessa on jo tehty ontologinen sitoumus "todellisuudesta". Kun väitetään että jokin on "todellisuuspakoista" väitetään, että on olemassa jokin tiedetty "todellisuus"."

Uusateismi on sitoutunut tieteelliseen realismiin (minä en). Heillä on todellakin sitoumus jossa Jumala on abstraktio, jossa ei ole mitään vaikutusta elämään. Toisin kuin 10 kerroksen ikkunasta hypäämisessä.

Olipa se väärin tai ei, uusateistit todella katsovat maailmaa näin. Tästä näkyy viitteitä jo esimerkiksi Dawkinsin "Viesti miljardejen vuosien takaa" -kirjassa, ajalta jolloin hän ei vielä (uus)ateismiaan ollut kokoillut maailmalta ja muokkaillut yleisen maailmankuvan. Ainakaan yleiseen tietoisuuteen.

Teet tässäkin kohdassa kategoriavirheen. Uusateismi ei kiellä ontologiaa (en kai kirjoittanut missään että "kieltää ontologian"? Revit sen päästäsi, ennakkokäsityksistäsi ilmeisesti..)

Uusateismi on self defenceä. Teologian Jumala on heille turha. Olet kai itsekin sanonut "empirismi tai ei mitään". Tämä ei ole sen kornimpi väite kuin teologiankaan, jossa oletetaan ties mitä ontologisia kannanottoja. Ateisteillakin on ontologisia kysymyksiä, mutta he (sentään) pyrkivät minimoimaan ne.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

4. Tätä kohtaa olen käsitellyt "loogisen positivismiin liimaamisena". Ateismin empirismiin sitoutuminen nähdään kuin se olisi vanhaa loogista positivismia. Sori, looginen positivismi on kuollut ja ateistit käsittääkseni tietävät tämän. (Keksikää uusi olkiukko.)

Ateistit ovat "empirismi tai ei mitään". Kenties rajoittunutta, mutta tämä rajoittuneisuus johtuu siitä että he minimoivat alkuoletukset ja olettavat -sinusta varmaan naivisti - että 10 kerroksen ikkunasta hyppäämisen kohdalla kysymys on tiedosta. Ja tuonpuoleisen elämän kohdalla kysymys ei ole vastaavanlaisesta tiedosta. Selvästi toiset asiat ovat varmempia ja perustellumpia ja koeteltavammissa kuin toiset.

Ateistit on tässä kohden tarkkoja. - Liian tarkkoja, voisi sanoa. Mutta vähemmän tarkkoja kuin loogiset positivistit, jotka olivat niin tarkkoja että vetivät itsensä viemäristä.

Mystikot ei ole ontologisista kannanotoista vaienneet. Päin vastoin, hyvin yleistä on että ilmestyksiä levitetään tietona. Niitä tulkitaan innolla. Mystiikan transsendenttius tulee yllättävän usein esiin vain kritiikin yhteydessä. Eli mystikko tai sellaisena esiintyvä suojaa itsensä vastaansanomisilta vedoten mystisten asioiden käsittämättömuuteen jolloin logiikka ja tosiasiat ei voi niitä kumota. He itse voivat kyllä esittää tosiasiaväitteitä ilmestystensä pohjalta ja usein tekevätkin.

Mystiikka ilmenee usein egoistisuutena. Esimerkiksi eräs shamaani veteli hallusinogeejejä koska sanoi että ne näyttää toden maailman. Fenomenologinen sanankäyttö muuttu kokemukset perushavainnoksi. Vääristymättömäksi. Ihan kuin ihminen voisi puutteellisen järkensä kanssa mennä järkensä ulkopuolelle.

He ovat vääriä mystikkoja, saatat sanoa. Mutta tällöin sanotkin että teet ontologisen kannanoton heistä etkä suinkaan pidä suutasi kiinni.

Ateistit ovat konsistentteja oman empiirisyyskannanottonsa kanssa. Tämä asia tulee yllättävän harvoin esiin. Ehkä siksi että on kova kiire olkiukottaa heitä liimaamalla heihin yllä olevia vääriä käsityksiä ja johtaa keskustelu syrjään (kuten onnellisuuskohdassa) ja päin loogisen positivismin rinnastus -olkiukkoa kun asiaa nostaa esiin.

Ihan vain näin mietteenä. Minähän en ateisti ole. (Eikä luultavasti myöskään tule. Mutta minulla on sellainen outo tapa, etä puolustan niitäkin joiden näkemyksiä en jaa. Sinä taas taidat moittia vain teologioita joista et pidä ja ateisteja joista et myöskään. Sen sallin, mutta en teeskentele, että en huomaisi.)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

PS: Loogisen positivismin ja ateismin väärälle rinnastukselle olen aikaisemmin kuluttanut niin paljon aikaa ja vaivaa ja blogauksia että en nähnyt tarpeelliseksi laittaa sitä tähän juttuun. Se kun koskee "vanhaa ateismiakin". Ja se on jo sen kohdalla "väärä kohdennus". Ihmettelen intoa tähän, mistä lienevät keksineet, päähänsä saaneet ja ympäriinsä levittäneet ajatusta että ateismi=looginen positivismi. Looginen positivisti on kenties ateisti mutta kaikki ateistit eivät ole loogisia positivisteja. Tämä voisi jopa huvittaa, mutta ei jostain syystä tee sitä. Koska on ns. klisee.