Olisi kuitenkin hupaisaa korjata tilanne toisella tavalla. Tätä tarkoitusta varten eduskuntaan voitaisiin palkata erityinen unilukkari. Niitä käytettiin ennen muinoin kirkoissa. Kansa oli väsynyt aamukirkossa ja siksi torkkuvia kolauteltiin hereille. Unilukkarilla oli sauva, jota koputettiin lattiaan, ja tämä ääni piti hereillä. 27 000 eurolla vaikkapa minut saa varsin pitkäksi aikaa toimimaan tälläisenä (tuntipalkattuna) unilukkarina eduskuntalaisille.
Eduskuntalaisten kohdalla mieli kysyy että miten he saavat nukuttua öisin. Osittain siksi että päätös oli itsekäs. Mutta enimmäkseen siksi, että töissä torkkuminen vie tarvetta yöunilta.
Toinen varsin kummallinen päätös saatiin. Tekijänä ei ole kuitenkaan eduskunta, vaan kirkko.
Kari Mäkinen veti pikalinjalla uuden käytänteen. Siinä homojen kanssa voidaan rukoilla. Mutta homoseksuaalien liittoa ei siunata. Ja jos papista tuntuu ikävältä, hänen ei ole pakko edes rukoilla.
Teko on mielenkiintoinen. Sillä Räsänen on edustanut ehdotuksen linjaa koko ajan. Hän on muistuttanut että homot ovat tervetulleita kirkkoon. Että homous on synti, mutta jokainen kristitty on syntinen. Räsänen on ollut myötämielinen sille, että homojen kanssa rukoillaan, mutta homoliiton siunaukseen hän ei ole ollut halukas ; Hänestä homous on synti, joten liiton siunaus olisi synnin siunaamista. Tässä on takana voimakas "rakastetaan syntistä mutta vihataan syntiä" -ajatus, joka läpitunkee fundamentalismin. Tämä ei ole täysin paha ajatus.
Kokonaisuutena homotapaus onkin opettanut minulle yhden asian. Fundamentalistit ovat suoria. He sanovat mitä ajattelevat. Eivätkä muuta näkemystään. Se muu puoli on sitä pelottavaa settiä.
Kun homoillasta seurasi eroboomi, Mäkinenkin oli kommentoimassa sitä, miten Räsänen ei edusta kirkon ääntä. Sitten asiaa korjattiin vetoamalla siihen että äänestämällä voi vaikuttaa ; äänestyksestä tehtiin kunnon järjestetyt vaalit, joissa oli paljon näkyvyyttä, mutta valikoima oli hyvin suppea. Näin ääntä ei saa kuuluviin, mutta valinta näyttää demokraattiselta. Tämän jälkeen toteutetaan pikaisesti julkisuuskuvan siivoaminen, joka itse asiassa mukailee Räsäsen kantaa hyvin voimakkaasti. Tätä myydään kompromissina.
Tämä voimistaa ainakin minun mielessäni sitä, että eroboomia ei pidetty eettisenä kannanottona vaan muotivirtauksena. Näin ollen ihmiset eivät olisi tienneet Räsäsen linjauksia, ja eroaisivat vain homovastaisten mielikuvien vuoksi. Koska asia leimautui Räsäseen, oli näkemys ennen rukouskäytänteen esitystä jotain joka ei kuvannut kirkon kantaa. Sen jälkeen Räsäsen idea myytiin suvaitsevana tilannekorjauksena. Mäkinenkin pääsee sanomaan että "Päätös hyväksyy jokaisen ihmisen täyden ihmisarvon. Minkäänlainen loukkaava tai väheksyvä suhtautuminen homoseksuaaliseen ihmiseen ei ole hyväksyttävää. Mutta samalla tämä pitää avioliiton miehen ja naisen välisenä liittona." Räsänen ei siis ehkä suoraan edusta kirkkoinstituutiota, mutta ihmeen hyvin näkemykset näyttävät sujuvan yhteen, ajatuksissa ei ole eroa.
Erikoisinta on, että ratkaisu myydään kompromissina. Se, että ratkaisu tehdään on sinällään hyvä asia. Se, että ratkaisu ei itseä miellytä, ei tässä kohden ole niin suuri ongelma. Suurempi ongelma on rehellisyydessä. Kun tälläisessä konfliktissa, ja mittasuhteiltaan että julkisuusarvoltaan suurella sellaisella, tehdään selvästi yhden tahon kannattama ratkaisu, ei sitä olisi kovin rehellistä esittää kompromissina.
Tämä näyttää minulle kirkon toiminnan. Jos asiasta A suututaan, ja ryhmä C eroaa, asiaa halutaan korjata muistuttamalla että A:n lisäksi on passiivinen ja mitäänaikaansaamaton B. Ja että A ei ole kirkon kanta. Ja kerrotaan että kirkko on demokraattinen elin, jossa voi valita vaaleissa jossa on edustettuna vain linjauksia A ja B. Sitten tehdään päätös joka edustaa linjaa A, jota myydään asiana B. Ja sanotaan että nyt kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä. Matkan varrella tietysti muistutetaan että kirkosta eroaminen estää vaikuttamisen (valinnan A ja B välillä). Ja että C on vain pinnallinen muoti -ilmiö, jota kuitenkin toisaalla otetaan hyvin vakavasti (hengessä B). Ja että kirkossa on tilaa kriittisellekin erimielisyydelle (näkemykselle C).
Mitä minun pitäisi ajatella tästä? Miten voin tämän shown jälkeen luottaa kirkkoon, esimerkiksi sen verran että voisin liittyä siihen joskus? Nythän minun oma tuntemus on, että kirkko lupasi kaikenlaista jaloa, mutta petti sanansa. Mutta pinnallisesti väitti tehneensä jotain. Se, mitä tehtiin oli se, että vastustettava asia maalattiin uusilla sanoilla, sanojen taakse annettiin uusi lausuja, ja tätä myytiin sanoilla joissa oli positiivinen tunnesisältö. Mielestäni tämän tason toteutus kertoo pilkasta ja alenkatseesta ; Kirkosta eronneet katsotaan typeriksi pintaliitäkiksi jotka juoksevat kuin sopulit muotioikun perässä, ja joita siksi voidaan fiilata linssiin strategisilla sanavalinnoilla.
Nyt tässä blogissa pitää päivitellä. Siinä voi vierähtää, nettiliittymän nopeudesta ja lukijan lukunopeudesta riippuen, minuutti tai pari.Oma henkilökohtainen kannanottoni on se, että Päivi Räsänen on ihmisenä ideologinen karrikatyyri, eikä hänellä ole koskaan tullut julkisuuteen mitään omalaatuista ajatusta. Hän on kävelevä klisee ja puhuva pää. Henkilö, mutta ei persoona. Henkilö, jolla on kenties jopa asennevamma kaikkia niitä kohtaan jotka hänen klisettään eivät jaa. Ja hän kertoo kliseensä ääneen. Hän on ärstyttävä ja ylemmyydentuntoinen. Mutta hän on avoin ja rehellinen. Tätä kautta en mitenkään totaalisti halveksi häntä. Ja silloinkin kun halveksin, teen sen ääneen. Ihan jotta hän voi puolustaa itseään jos siltä tuntuu.
Sen sijaan kirkon mukaileva linja on valmis epämääräisyyteen. He edustavat kaikkea mutta eivät ketään. Mitään näkemystä ei puolusteta. Henki on että kirkolla ei tarvitse olla kantaa. Kirkko saa siis olla tyhjä ja tylsä byrokratiamylly, joka edustaa lähinnä arvonihilismiä. Syntyy laitos, jossa jäsenille voisi huoletta tilata torkkupeittoja, koska laitos onkin keskittynyt keräämään ensi sijassa varaa kirkon työntekijöiden palkkoihin, muuttuviin kustannuksiin. Mutta tunnetusti mikään ei estä ihmistä, joka seuraa unelmaa ja päättää omasta palkastaan ja työn jatkuvuudestaan.
1: Tekisi mieleni etsiä rinnastuksia. Rinnastus voisi tulla vaikkapa surkeasta deitistä, jossa uimapukumalli kohtasi treffeillä pojan, joka julkisesti haukkui ja nöyryytti tätä, näytteli ja heilutteli tytön mallikuvia ja vihjaili kaikille että uimapukumalli näyttelee innoissaan tissejään heillekin. Ja kavereilleen oli sitten selittänyt ylpeästi miten oli deitannut uimapukumallia ja saanut tästä egoilun aiheen. Mutta kirkko edustaa isompaa toimijaa, hänen tekonsa on pahempi. Toinen vertaus voisi olla YEC kreationistin erilaiset esitykset eri paikoissa ; Geologian puolella on hyvä tehdä perinteistä tiedettä ja puhua miljoonista vuosista sujuvasti. YEC -puolella on hyvä puhua 6000 -vuotiaasta maapallosta, ja tässä tilanteessa on OK että geologin paperit ja tehdyt esitelmät ja tutkimukset tuovat hänelle arvovaltaa kreationistien silmissä, vaikka hän kannattaakin geologian parissa pitkiä aikajaksoja. Hän ei näe tässä ristiriitaa koska foorumit ovat erilaiset. Tämäkään ei tunnu riittävältä vertaukseen.
Tämä passiivinen ja "vain katsova" kirkkolinjaus vaatii uudenlaisen eksegetiikan. Sellaisen, jossa on tulkittava trendiailahtelut ja erilaiset kirkon rahakassan pelastamistarpeet, ja jossa on otettava lyhytjänteisen tilannekatsauksen kautta, mitä hemmettiä kirkon nimissä ja edustuksessa tehty lausunto sitten oikein merkitsi strategisesti siinä historiallisessa tilanteessa, jossa se annettiin.
Ongelmaksi tässä näyttää muodostuvan se, että osa kirkollisista lausunnoista on ajallisesti erossa nykyihmisestä, lausuttu eri kulttuurista. Esimerkiksi Mäkisen lausunto siitä että Räsänen ei edusta kirkon ääntä on ajoitettu viikkojen taakse, jolloin maailmankuva, yhteiskunta, ajattelu ja Mäkinen olivat täysin toisenlaisia kuin nykyhetkessä. Tätä kautta syntyy vaikeatajuinen ja kompleksi tilanne.
Siksi vaatiikin tarkkaavaisuutta selvittää mitä kirkko sanoo, mitä se tarkoittaa ja mitä tämä vaikuttaa kirkkoinstituutioon, sen juridiikkaan ja rituaaleihin sekä rivijäsenen elämään. Vastaus on kysymyksen kompleksisuudesta huolimatta helppo. Se lienee käytännössä aina ja väistämättä tiivistettävissä muotoon "ei mitään". Sillä kysymyksessä ei ole suvaitsevaisuus, vaan arvotyhjiö. Jos asiasta on löydettävissä intressejä, ne löytyvät etiikan sijasta kirkon rahakirstuista. Niistä, joista virtaa mielenkiintoisia summia esimerkiksi Arkkipiispan tilille.
Tästä päästäänkin henkilöitymään. Kari Mäkinen, joka on ollut tämän rukousta ei siunausta -hämärtelyn takana, ei ole silmissäni enää lainkaan gentleman. Tätä kautta en vastaa hänen haasteisiinsa. Ei, vaikka sekundantit ja aseet olisi varattu valmiiksi ja tarjolla olisi hienointa terästä. Tämä ei ole pelkuruutta, vaan sitä että kaksintaistelu halpasyntyisen kanssa on arvoa alentavaa. Häntä ei saa lyödä hansikkaalla kasvoihin, että hansikasta ei tarvitsisi desinfioida ja sen jälkeen polttaa 50 000 celsiusasteessa. Mikäli Mäkinen on valmis puhdistamaan häpeänsä, ilmoitan että ehdottomasti kieltäydyn toimimaan kaishakuninina, koska se olisi eräänlainen kunnioituksen osoitus.
1: Nykykulttuurissa tästä ei tulle isompia vaikeuksia. Se on monelta osin hyvä asia. Mutta ei aivan totaalisesti.
En tiedä miten Kari Mäkinen nukkuu öisin. Mutta se ei ole kovin kiinnostavaa. Sillä hänenlaisensa ovat kansanperinteessä heränneet illalla ja lähteneet levittämään pelkoa ja kauhua ympäristöönsä. Minua kiinnostaakin hänen kohdallaan se, miten hän nukkuu päivisin. Ainoastaan arkkipiispan selvä immuunius risteille, pyhälle vedelle ja uskonnollisille symboleille vihjaa, että nukkuipa hän aikansa makoisasti tai huonosti, hän ei kuitenkaan kaikesta huolimatta tee sitä arkussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti