"Hyvissä Pahoissa ja Rumissa" on lopussa legendaarinen kolmintaistelukohtaus. Se on hyvin vaikuttava. Ratkaisuna tilanteessa on se, että tilanne on itse asiassa manipuloitu. Se, kuka ampuu kenetkin ei johdu taitoarvioista, tai henkilökohtaisesta kemiasta. Ratkaisu tulee siitä, että "Hyvä" Blondie on tyhjännyt "Ruman" Tucon aseen ammuksista ja kukaan muu ei tiedä tätä. Näin Blondie pääsi ampumaan rauhassa "Pahaa" Angeleyetä.
Tälläinen tilanne on tietysti psykologisesti kutkuttava. Kuka ampuu ketäkin voi ratkaista vihantunteilla. Mutta siihen liittyy myös rationaalinen ulottuvuus. Kun taistelusta halutaan selvitä hengissä, on ehkä viisainta pelata ovelasti eikä vihalla. Ehkä jopa yllättävän vihollisen ampuminen on järkevintä?
Kolmintaistelun ratkaisemistapaa on itse asiassa mietitty hyvin paljon. Mutta ei elokuvamaailmassa. Tai edes rikollismaailmassa. Peliteoriassa sillä on sen sijaan rooli. Siinä ikään kuin yritetetään maksimoida eloonjäämistä tavalla, jossa vastapuoli on looginen vihollinen, eli hekin haluavat maksimoida eloonjäämisensä.
Kun peliteoriassa katsotaan taistelutilannetta, on;
1: Määritelty ampumajärjestys ja osumistarkkuus. Ne voivat olla kaikilla samanlaiset, tai hyvinkin erilaiset.
2: Ampumajärjestys voidaan määrittää monellakin tavalla ; Joko järjestys on ennakoitu tai sitten henkiin jääneet ampuvat satunnaisessa järjestyksessä, ja jos joku edellä vuorossa ampuu hengiltä, vuoroa ei tietysti saa.
3: Katsotaan myös luotien määrä. Se voidaan määrittää rajalliseksi määräksi - tai olettaa loputon ammusvarasto.
4: Eräs - yllättävän paljon vaikuttava - elementti on se, onko tavoitteellinen ohiampuminen sallittu vaihtoehto.
Jos käytössä on vain yksi luoti, on ohiampuminen yleensä yllättävänkin hyvä ratkaisu. Nimittäin jos ensimmäinen ampuja ampuu jompaakumpaa ja osuu, on selvää että jäljellä oleva luoti käytetään ja hän on se, joka on elossa. Koska ensimmäinen ampuja on aseeton, hän ei ole riski, joten henkiin jäävä keskittää huomionsa taatusti siihen, jolla on panos jäljellä. Jos toinen ampuja ampuu ohi tai jos hänkin ampuu tahallisesti ilmaan, on mahdollista, että häntä ammutaan, joten riskitöntä tämä ei ole.
Jos luoteja on rajattomasti tai muuten vain paljon, on tarkoituksellinen ohiampuminen järkevää, jos ampujalla on todella huono osumistodennäköisyys verrattuna hänen vastustajiinsa ja jos ampumisjärjestys on "reiluutettu" siten että huonot ampujat ampuvat ensin. Jos vihollisilla on molemmilla suurempi kuin 50% osumistodennäköisyys, on kannattavin strategia ampua ilmaan kunnes toinen vastustaja on ampunut toisen. Tämän jälkeen hän pääsee aloittamaan viimeisen kierroksen.
Asiaa voidaan lähestyä kaavojen kautta: Jos ampumisjärjestys on P, Q, R, jossa niihin liittyvät todennäköisyydet ovat p \ q \ r, ja on R:än vuoro ; Luoti tulee tuhlata, ampua ilmaan, jos p / q.(1+q)/(1 - q + q2) . Luotia ei pidä tuhlata, vaan ampua vahvempaa vastustajaa, jos (1-q)(1 - q + q2).p2 - q.(1-q).(1 + 2q).p - q3 \ 0. Näiden tilanteiden välissä R:n kannattaa ampua ilmaan myös, jos r \ p(p - q - p.q - q2 + p.q2)/(p2(1-q) + q2(1-p)2)
Muutoin kannattaa ampua vahvinta. Eli esimerkiksi jos on kaksi heikkoa ampujaa, heidän kannattaa yhdessä tiimiytyä vahvinta vastaan. Peliteoria onkin siitä mielenkiintoinen, että se kertoo että intuitiivinen ajatus olisi aina järkevää. Kaava opettaa laajemminkin sen, että ovelin peluri ei itse asiassa aina pelaakaan vahvimman kelkkaan. Ja ennen kaikkea sen, että joskus järkevintä on todellakin "ampua ilmaan", mikä tuntuu arkijärjellä todella omituiselta ratkaisulta.
Tucon tyhjä ase saattoi olla Tucon eduksi. Tosin tämä lienee epätodennäköistä, koska hän oli elokuvassa revolverisankari, joka muun muassa rehvasteli erinomaisella ampumataidollaan. Elokuvallisesti tyhjä ase oli Tucon eduksi, koska Blondie oli reilu. Peliteoria olisi voinut jopa komentaa ampumaan Tucon, riippuen siitä lasketaanko pisteet hengissä selviämistä tarkastellen, vai pitääkö samalla tuottaa maksimimäärä ruumiita. Blondie laski tunnetusti vain rahoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti