Shakespearen "Hamlet" sisältää hyvin kuuluisan kaksintaistelukohtauksen, joka ikään kuin päättää ja huipentaa koko tarinan. Laertes huijaa Hamletia myrkytetyllä miekalla ja onnistuu haavoittamaan tätä. Tämän jälkeen he vaihtavat miekkoja kesken taistelun ja lopulta Hamlet päihittää Laertesin tämän omalla miekalla.
Usein miekkojen vaihto on tehty passiivisesti, erillisenä vaihtotoimenpiteenä. Tämä tulkintatapa tekee Hamletista tuurilla asiasta selviävän. Tämä sopii tietysti ajatukseen, että Hamlet on hullu. Laertesin osa tässä tilanteessa tuntuu entistä hämmentävämmältä, koska hän suostuu tähän erilliseen vaihtotoimenpiteeseen. Vaikka hän petollisena tietää miekkansa myrkytetyksi.
Moni on tutustunut asiaan toista kautta, tapahtumia onkin kuvattava miekkailun historian kautta. Heistä yksi on James Hallam, jonka teksti "Duelling and Swordfights in Hamlet - Hamlet's Sword Switch" on lukemisen arvoinen. Teksti kannatta lukaista, vaikka teksti edustaakin sanavalinnoiltaan ajatusta siitä että miekat kehittyisivät muotokieleltään historian kuluessa paremmiksi, mutkikkaammiksi ja tehokkaammiksi jota en kannata, eikä kenenkään muunkaan pitäisi.
Olennaista on huomata, että hänestä Hamletin käsittelyssä on ollut hyvin laajasti mukana kamppailutilanteen väärinymmärrys.
Hallan lähtee taistelusysteemien historialla. Esiin nousee esimerkiksi George Silver, joka vastusti kovasti italialaista miekkailua. Luonnollisesti Silverillä oli myös oma elanto panoksena. Käytännössä vallalla oli kolme taisteluperinnettä ; "by the time of Hamlet's first performance (1600-01) there were three fighting styles in vogue: the sword and buckler, the rapier and dagger and a new variation, the rapier and gauntlet." Hamlet ja Laertes taistelivat pistomiekan ja tikarin kanssa. Olennaista on tajuta, että tämän ajan systeemi ei muistuta urheilussa nähtyä nykymiekkailua juuri yhtään. Tässä yhdistelmässä "sword switch" oli hyvin tietynlainen tekniikka/toimintatapa tilanteessa. Temppu oli se, että omasta tikarista luovutaan ja vapautuneella kädellä tartutaan toisen miekan kädensijaan ja väännetään jotta se saadaan pois otteesta. Toisen vastareaktio tässä "sword switchissä" -se ei ole ainut tapa reagoida, mutta se on yksi hyvä tapa reagoida - onkin se, että hän tekee saman, jolloin taistelijat disarmaavat toisensa. Tässä ei ole mitään vapaaehtoista tai passiivista sopimusta. Kysymys on puhtasti kamppailun sisällä tapahtuvasta metodologiasta, ei sen ympärillä tapahtuvasta etikettihössötyksestä.
Tämä lähestymistapa muuttaa paljon Hamletin tulkintaa. Sillä kirjassahan on hyvin aktiivisena teemana se, että kostoa hakeva ajautuu tuhoon: Claudius murhaa kuninkaan saadakseen valtaa, mutta hänen käy huonosti. Hamletin kosto taas johtaa Laertesin suuttumiseen ja sinetöi Hamletin kohtalon... Koko kirjassa tragediana on se, että aktiivinen ja vapaaehtoinen toimija kohtaa tuhonsa.
Miekanvaihto aktiivisena prosessina tekee Hamletista kohtaloa aktiivisesti ja tietoisesti koettelevan. Hallamkin mainitsee tästä asiasta, viitaten muun muassa siihen että Hamlet on haavoittuessaan tietoinen petoksesta, koska miekassa ei olekaan ajanmukaista tylsytystä joka tekisi siitä melko vaarattoman. Hallam kirjoittaa "A bated sword was one used for practice session and for non-lethal or sporting duels. Typically this meant that the sword was dulled and blunted, a process that didn't result in any huge physical differences on the sword, or at least any that could be seen without an inspection. Now the duel here was a gentlemanly exchange, supposedly carried out with both combatants possessing blunts. The instant Hamlet was injured, he would have known that there was treachery afoot, because a blunt wouldn't have broken the skin."
Terävä miekka on petos siinä missä myrkytetty terävä miekkakin. Toisin sanoen Hamlet ottaa aktiivisen roolin, eikä voita tuurilla. Laerteskaan ei tietysti toimi tässä tulkinnassa mitenkään typerysmäisesti.
Tämä taas rakentaa vihjettä siihen, että Hamlet ei sittenkään ollut aidosti hullu. Hänhän jopa eräässä vaiheessa kirjaa vihjaa että hän saattaa käyttäytyä houkan lailla. Tässä näyttelyssä on järkeä, sillä mieleltään terve koetaan uhaksi, hullu taas on tässä kohden harmittomampi. Näin ollen yksi miekanvaihto voi värittää tulkintaa hyvinkin laajasti kirjaan. Ainakin, jos on kiinnostunut tälläisistä asioista.
Juuri mikään ei sovi paremmin juuri tähän blogiin kuin tälläinen juttu, blogisopivin juttu sitten ikinä koskaan missään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti