keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Ihme lapsia.

Kun puhutaan ihmelapsista, katsotaan usein niitä erityisen lahjakkaita. He ovat pärjänneet lapsena. Tekno-Kekko luetteleekin monta heidänkaltaistaan.
1: Huomattavaa on, että Tekno Kekko näyttää miten lahjakkuutta osoittavat lapset ovat päätyneet ennen vanhaan osoittamaan teoriaa älyn kuluttavasta voimasta. Jos he ovat kuolleet, heidän lahjakkuutensa on yhdistetty kuolemaan. Jos he ovat jääneet henkiin, he ovat kasvaneet vielä taitavammiksi, eikä heidän lapsuuttaan enää muisteta. Asiaa ei tietysti ollenkaan auta se, että lapsikuolleisuus on aikaisemmin ollut suurta, ja se on tietysti vienyt usein myös lapsineroja. Tätä kautta tarina älyn kuluttavasta voimasta perustuu monella tasolla tapahtuvaan cherry pickingiin : Asia on tehty todennäköisyyden ja aineiston hylkäämisen kautta.

Mutta mikä ihanne olisi olla ihmelapsi joka käyttää lapsuusaikansa siihen että on 11 -vuotiaana kemian tohtori? Joku voisi pitää tietoviisautta ja yleisesti opetettuja käytösnormeja jopa turhanpäiväisenä. Tässä on hiven totuutta. Kuitenkin tälle ihmelapseudelle on toisenlainen vastavoima. Ihme lapset. Sain heistä kokemusta.

Päätimme tehdä pienen lahjoituksen. Puolisoni on opetustehtävissä eräässä koulussa. Päätimme heittää sinne vanhoja, käytöstä poistettuja, koneitamme. Niitä voidaan koota ja purkaa. Ei niitä montaa tullut, koska tietokone on kallis investointi. Mutta jotain kuitenkin saatiin kasaan. Nämä olivat aivan toimivia koneita. Ne oli formatoitu kaikesta arkaluonteisesta joka on minulle arkipäiväistä. Levyt pyyhittiin tyhjäksi saatananpalvonnasta, illuminatin salaliittosuunnitelmista ja internetpornosta. Niihin voitiin kuitenkin asentaa vanha käyttis - uudet ovat liian isoja - ja tätä kautta katsoa että koneen osat oli asetettu takaisin oikein.

Tätä kautta purkamista ja kokoamista voidaan harjoitella ; On onnistumisen ja epäonnistumisen mahdollisuus ja asia voidaan varmistaa helposti. Mitään opettajan mielivaltaa ei tässä arvioinnissa tietysti aikaansaada. Kone käynnistyy tai ei käynnisty pärstäkertoimesta riippumatta. Näin harjoittelu ei ole hajottelua, jossa kone pistetään kasaksi ja sitten ollaan huuli pyöreänä. Tälle tasolle pääsyhän on helppoa. Mikä heiluu, nyitään irti. Ja jos siinä on ruuvi, sitä ruuvataan auki. Sitten jokin asia heiluu lisää ja tätä voidaan nykiä irti. Tämä ei vaadi kovin mainittavaa älykkyyttä.

Koneet kestivät yhden oppitunnin. Kortteja kun raaputeltiin tahallisesti työkaluilla. Johtoja leikattiin irti saksilla. Toisin sanoen koneita pilkottiin tarpeettomilla tavoilla. Vaikuttaa siltä että monille yllä mainitsemani prosessikin on mahdottoman vaikea. Onneksi eivät sentään sabotoineet virtalähteiden suojakuoria. Sillä niissä on kondensoitunutta virtaa, johon törkätessä tulee voimakas sähköisku. Asiata toki varoitettiin. Mutta minulle tuli mukaan (a) huoli siitä että raaputtelijat eivät tottelisikaan käskyjä ja tapoja. Johan raaputtelu ja vandalismi aikaansaa tuollaista sekä (b) toivo siitä, että näin voisi oikeasti tapahtua, jotta minä saisin kostonhimoista tunnetta oikeuden toteutumisesta. Että oppisivat kerrankin elämässä jotain.

Kaiken kukkuraksi tuli valitusta siitä, että koneita ei ollut tarpeeksi montaa. Koulullahan ei ole varoja tuonkaltaisiin tutkimuskappaleisiin, joten käytössä oli vain pro bono saadut koneet. Vaihtoehtona härveltämiselle olisi ollut puhdas teoria aiheesta. Yläasteen koulujen oppilaat harvemmin pitävät puhtaasta teoriasta. He pitävät jos mukana on edes hieman jotain likaista tekemistäkin.

Kouluissa on opetussuunnitelma. En usko että tämänlainen käytös tuottaa onnistumista missään niistä. Paitsi jos jollakulla koulusta on jokin ihme destruktiivinen oppimisjärjestelmä, jossa on koulutusohjelmana on tuottaa erilaisia hutkijoita ja kivirekiä. Sellaisen, jossa näkemyksenä on, että oppilaan osaaminen destruktoituu omaperäisellä muutospolulla, jossa keskiössä on se, miten oppija käyttää aiempaa elämänkokemustaan ja erilaisia lähteitä tuottaakseen itselle yhä suurempia vaikeuksia.

Toki minäkin tein kaikenlaista kummallista. Ja yläasteella rikoin hyvin monta koeputkea. Lukiossa en särkenyt koeputkia koska kieltäydyin tekemästä niiden kanssa mitään. Tai, oikeasti rikoin sielläkin yhden. Yhtään koeputkea en kuitenkaan rikkonut tahallisesti. Toki minunkin nuoruudessani osattiin. Esimerkiksi yläasteella yksi oppilas pakotti opettajan kaappiin. Ja erään opettajan pieni autonkottero siirrettiin jumiin puiden väliin. Ja keittiön ikkunasta saatettiin näytettää persettä. Ihme lapsia on ollut aina.

Nykyinen sukupolvi tuntuu pahemmalta vain koska itse on vanhempi. Moni asia unohtuu. Temppu on tavallaan sama sekä menneessä että nykyisessä.

Minäkin vedin ala -asteella portaita alas mahallaan. Näyttää pahemmalta kuin on. Kyseessä on stuntmiesten -temppu, joka perustuu siihen että osaa tehdä sen oikein. Televisio kun opetti jo minun lapsuuden aikana asioita. Meidän luokkalaisista monesta tulikin siinä taidossa aika hyviä. Opettajia asia stressasi vielä yläasteella, jossa tein sitä viimeisen kerran.
1: Ja onhan moni minun toimeni koulussakin ollut varsin epäjärkevä. Esimerkiksi kerran otin mukaan puhelinluettelon, jota luin välituntien aikana järjestyksessä ääneen. Tuntien jälkeen siirryin vain "pätkän sivuja" eteenpäin ja menin samaan paikkaan istumaan ja lukemaan. Minua huvitti ajatus siitä, kun joku huomaa iltapäivällä että "Ei helvetti, se on jo K -kirjaimessa".

Eräs minun kouluaikojen tarkkailuluokalla ollut vandaalismielinen henkilö on tällä hetkellä autontarvikeliikkeessä pikkupomona. Muistan, kuinka hän esimerkiksi talvisaikaan rakenteli lumesta jättimäisiä peniksiä (kassit ja kaikki) ja heitteli näitä autojen eteen ja päälle. Ja teki se jotain muitakin tuhoja, mutta tehtäväni ei ole kaivella tikulla vaan lähinnä valaista perustilaa. Näin hänet toimessaan ja hän käyttäytyi hyvin asiallisesti. Äijä oli itse asiassa montaa astetta vähemmän luuseri kuin minä. (Paitsi suoritetut koulut.) Hän opettanee, että ihme lapsista ei välttämättä tule ihme aikuisia. Ja jäljellejäävillä ihme aikuisille saattaa olla suuri kuolleisuus. Joku päivä joku on saattanut laittaa virtalähteen suojakuoren löyhälle.

Tietokoneillekaan ei loppujen lopuksi käynyt niin pahasti. Niitä tullaan käyttämään taidepuolella. Siellä niitä saa oikein käskystä leikellä ja muotoilla. Koneet annettiin pois koska ne olivat turhia. Siinä on turha ruveta vetoamaan tunnearvoon.
1: Yksi koneista oli ylioppilaslahjani, sain sen kavereilta yhteislahjana. Kone on peräisin kaupasta, johon heillä oli suhteita. Tiesivät että kone lähtee vaihtoon, eli uusi ostetaan tilalle. Saivat sen halvalla. Kyllä se monta vuotta pelitti. Esimerkiksi vanhoja Super Nintendon pelejä runnottiin siihen erityisellä ATK -kikalla ja monta peliä pelattiin läpi. Internettiä siinä ei koskaan ollut.

Valitettavasti en täsmennä monia yksityiskohtia. Oppilaiden nimiä tai luokkia tai ikiä en edes tiedä. Niiden lavertelu on kuulemma kiellettyä. Joten laverrellaan asioista tasolla jolla voidaan. Jotkut nimittäin noudattavat sääntöjä. Koska tässä on "kyseenalaisia asioita", en mainitse (ex)vandaalejenkaan nimiä.

Ei kommentteja: