Franz Kafkan "Muodonmuutos" kertoo kauppamatkustaja Gregor Samsasta, joka muuttuu hyönteiseksi.Sen sijaan saṃsāra (sanskritiksi संसार) on sielunkiertoa käsittelevä buddhalainen oppi. Siinäkin ihminen voi muuttua hyönteiseksi, seuraavassa elämässään. Samsaran ytimessä taas on dukkha, kärsimys tai epätyydyttävyys. Taustalla häämöttelevät anicca eli pysymättömyys ja anatta eli itsettömyys. Buddhalaisille pahan ongelma ei olisi teologinen pulma, vaan maailman ilmiselvyys.
Kafkalla irrallisuus, byrokratian rakentama hengetön ja epäinhimillinen maailma, loi absurdia järjettömyyttä ja kärsimystä. Kafkan tuotanto on niin vahvasti itsettömyyden ja pysymättömyyden läpitumkemaa, että niiden perussävy on juuri kärsimys ja epätyydyttyneisyys. Kafkan maailmassakaan ei ollut pahan ongelmaa, vaan ihminen oli enemmänkin pahoissa ongelmissa.
Jopa siinä määrin että Markus Kajo on kuvannut Kafkaa kirjailijaksi jonka kirjoja täysjärkinen ihminen ei lue. Tai siis ei ole täysijärkinen luettuaan.
Jos minä kiertäisin elämästä toiseen, luulisi että keksisin samanlaisia ideoita. Ne kun eivät olisi uutisia, vaan vanhasia. Jo keksitty on helpompi muistaa. Tai sitten kuolemanjälkeiseen elämään liittyy jokin muistintyhjennysvaihe. Tälläinen tuntuu epäuskottavalta.
Sillä historiassa, keskiajalla, on ollut joku, jolle ihmishyönteiset on ollut sadun aihe. Jos Moderni maailma oli hankalaa, niin keskiajallakaan ei ollut mukavaa. Ajatus on sen verran outo, että Kafkan kohdalla moni on ajatellut että "ihmisestä tulee hyönteinen, että WTF?" Mutta tämäkään ei ole ollut uniikki ensimmäinen oivallus.
Kuvien hyönteiset eivät ole osallistuneet tarinoiden tapahtumiin. Mutta kovaa käähistelyä niilläkin näyttää olevan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti