Arkkipiispa Mäkinen on käsitellyt homokohua muutosprosessina jossa "kansankirkosta" tulee "kansan kirkko". Toisaalta hän tukee homoseksuaalisuudesta käytävää avointa keskustelua, mutta toisaalta vastustaa myös kahtiajakoja. Mäkinen on "molempien puolella ja molempia vastaan" sanoessaan esimerkiksi "Kovuus tai väheksyntä toisin ajattelevaa tai toisenlaista kohtaan ole koskaan hyväksyttävää, ei silloinkaan kun se kohdistuu uskonnolliseen vakaumukseen tai sitä perustellaan Raamatulla." Mäkiselle on selvästi kaksi "syyllistettyä syyllistäjää", fundamentalistit ja homoseksuaalit.Kuittinen on nähnyt puheen hyssyttelystrategiana, jossa fundamentalisteihin samastutaan. Itse kykenen näkemään Mäkisen puheessa ristikkäiset motiivit. Minun silmissäni hän yrittää olla "molemmilla puolilla" samanaikaisesti. Kenties Kuittinen keskittyy ongelmallisena näyttäytyviin kohtiin ja nostaa siksi esiin vain toisen puolen. Kuittinen on tässä minun silmiin hieman liian tiukka kirkolle ja Mäkiselle. (Mäkiseen en kuitenkaan edelleenkään suostu liittämään adjektiiveja joissa on kulttuuripiirissämme positiivisia konnotaatioita.) Kuittinen näyttää tulkitsevan kohdat, joissa Mäkinen korostaa homoseksuaalisuuden avoimuuden tuomasta häpeästä, suunnatuksi fundamentalisteille. Minä taas näen että ne on suunnattu homoseksuaaleille.
Yhdessä kohdassa olen kuitenkin aika vahvasti samaa mieltä Kuittisen kanssa. Mäkisen puhe korostaa kirkon roolia tapahtumassa. Ikään kuin kirkko olisi ollut eturintamasa tekemässä tätä asiaa. Kuitenkin se on ollut reagoijan roolissa. "Tätä prosessia ei ikinä olisi tapahtunut ilman median ja jäsenten kapinaa. Ei ikinä. Silti Kari Mäkinen esittää taas kirkon hyvän alkuna ja lähteenä." Tämä onkin iso asia.
Useinhan kristinuskoon liitetään tarina, jossa kirkko on moraalin eturintamassa. Tarinan logiikka menee siten, että kun yhteiskunnassa kirkolla on ollut merkittävä asema, ja muutoksia hyvään on tapahtunut, on kirkko ollut tässä muuttajan roolissa. Kirkon tekemän "hiljaisen vastarinnan" periaate korostuu tässä tarinassa usein, luultavasti siksi, että aktiiviset kirkkoon ja siihen liitettyvään uskoon liittyvät kannanotot ovat yleensä olleet muutosvastarintaa ; Olipa kyse naisten äänioikeudesta, orjuudesta tai muusta, on ollut mainintoja Raamattuun, jossa juutalaisien orjakäytännöt on säädetty, ja jossa naisten käsketään vaieta seurakunnassa (ja venytetty tämä yhteiskuntaan). Kirkko on edustanut jarruja. Nytkin tilanne on sama.
Yhteiskunta on "kokonaisuutena" ja "yleensä ottaen" homomyönteisempi kuin kirkko, ilman tätä tosiasiaa kirkolla ei olisi juuri tämänlaisia vaikeuksia ja kannanottovaatimuksia in first place. Kirkko on astunut askeleen kansaa kohtaan ottaessaan esiin sellaisia asioita, kuin Mäkinen tekee puhuessaan puhumiseen liittyvästä häpeästä.
Moraaliasioissa jarrua on toisaalta joskus aivan hyväkin painaa. Asiat eivät ole eettisiä vain siksi, että ne ovat uutta. Asioita ei pidä muuttaa vain siksi, että ne ovat uutta teknologiaa, uutta tai muuten vaan teknologiaa. On kuitenkin selvää, että jarrunpainaja ei ole edelläkävijä. Tosiasiassa kirkon linja on leppeytynyt aikojen saatossa. Muutos ei olekaan ollut se, että kirkko olisi jotenkin muuttanut yhteiskuntaa ja siitä on tullut leppeämpi. Pikemminkin on käynyt niin, että yhteiskunnan arvomaailma on muuttunut, ja täältä tulevat leppeämmät ihmiset ovat tehneet toimiaan. Osa on hakeutunut jopa papiksi. Näin he ovat muuttaneet kirkossa olevaa mentaliteettia.
Vastaava tarina löytyy tietysti Iiro Viljan ja Risto Heikkilän kirjan "Ja Jumala loi tieteen... Kosmologia" Heikkilän pontti näytti minusta olevan seuraava : Koska teologit ovat keskustelleet, väitelleet ja riidelleet fyysikkojen kanssa asioista aina, on teologian kanssa käyty diskurssi ollut fysiikalle hedelmällistä.
Kuitenkin jopa tässä kirjassa tilanne on niin, että Vilja kertoo hienosti popularisoiden kosmologiasta ja Heikkilä kertoilee teologiasta leppoisan humaanin ympäripyöreästi hokien, mutta varsin syvästi reflektoidusti, "kulttuurisia itsestäänselvyyksiä". Sekä saa kunnian aloittaa ja lopettaa kirjan, mikä antaa voimakkaasti vaikutelman kuin teologi olisi se, jolla on viimeinen sana ja valta kietoa lopullinen valmis lausunto. Uskonto on fyysikoille jostain, josta ollaan kenties hieman vaivautuneita, tai jonka ei nähdä oikein kuuluvan olennaisesti siihen mitä töissä tehdään. Teologit sen sijaan mielellään rinnastavat fysiikan asioita teologiaan ja he ovat mielellään tieteellisiä ihmisiä, jos ei muuten niin osoittaakseen että uskonto ja luonnontiede eivät ole ristiriidassa keskenään koska he uskovat molempiin.
Tuntuu pikemminkin niin että fysiikan kohdalla dialogista hyötyy teologia, luonnontiede ei opi uutta. Teologia nappaa luonnontieteen keksintöjä, ja soveltaa niitä tulkintoihinsa. Teologia toimii fysiikalle usein muutosvastarintana. Se kun edustaa maailmanjärjestystä, joka vallitsee. Muuttaminen, joka taas edistyvässä tieteessä seuraa, on siksi helposti aina poispäin tuosta vallitsevasta maailmanjärjestyksestä. Teologian kannalta tieteen rooli on siinä, että joko teologian maailmankuvassa vahvistuu jo tiedetty, tai sitten asiat muuttuvat, jonka joku näkee kerettiläisenä ja toiset ottavat tämän uuden tosiasian ja värittävät vertaukset ja analogiat tätä kautta. Koskaan ei näytä käyvän niin, että Raamattu olisi tietänyt tosiasiat, vaan näyttää aina siltä, että oikea tulkintatapa löytyy sitten kun fyysikot ovat saaneet tehtyä oikeat tulokset.
Tämä ei toki tarkoita samaa kuin keskustelun vähentämistä. Jos teologi hyötyy luonnontieteistä, on hänen tietysti hyvä keskustella asioista. Jos keskustelu luonnontieteistä on hedelmällistä uskonasioissa, on tämä uskovaiselle luonnollisesti oikea tie. Mutta "velkasuhteen suunta" olisi hyvä ottaa esiin. Nyt näyttää siltä että teologit esittävät että fyysikoilla olisi tiedoissaan velkasuhde uskontoon. Kuitenkin uskonto hyötyy tässä kohden selvästi enemmän.
Se näyttää minun silmiin vähän samalta, kuin jos minä lainaisin kaverilta vitosen ja sitten sanoisin että "muistathan sen meidän välisen velan. Millos ajattelit maksaa mulle sen vitosen jonka olet auki?"
Yläkuva on Hyvinkääläisiä peltoja, se näyttää nostalgisen mutapolun, jota kulkeminen on nostalgisen pittoreskia, mutta sen jälkeen on siivottava matot. Alakuvassa on Keravan kirkko, joka näyttää ainakin ulospäin kylmältä paikalta. Repikää siitä symboliikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti