sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Lentokoneet jotka melkein lensivät.

Minun molemmat bloggaavat sisaret ovat kirjoittaneet isänpäivästä. Toinen kuvaa valokuvaaja -suojelijaa, toinen katsoo luontokäsitystä. (Minun täytyi tietysti saada yöllä niuhottaa muusta, jotta voin olla tapani mukaan viimeinen ja myöhässä.) Minun isä on yllä olevaa, valokuvaava sissi. Armeijassa hän pärjäsi hyvin, mitä en ihmettele. Tästä ja pitkäaikaisesta vartijan työstä saa yhden osan ja loput sitten siitä muusta. Siitä muusta jota ei ammatista ja muusta voisi arvata.

Minun muistikuvien ajalta hän oli aika paljon töissä, joten hän jäi hieman vieraaksi hahmoksi. Ei kuitenkaan täysin. Tämä olkoot siitä muusta.

Monin paikoin olemme keskenämme totaalisia peilikuvia. Esimerkiksi hänen AQ -tuloksensa on erityisen matala, mikä kertoo paljon tai edes jotain. En edes osaa kuvitella, mitä on ollut kasvattaa kaltaistani hieman outoa poikaa. Varmasti on käynyt mielessä, että onko kaikki jutut ihan terveitä, vai onko luovuudesta kysymys. Kouluampujista ei onneksi silloin oltu kuultu.

Minun blogausmaailmasta minusta saa helposti väärän kuvan. Ihan sen takia että olen sen verran itseriittoinen, että kuva ikään kuin kaunistuu. Pääsen leikkimään vahvuusalueellani. Tosiasia on kuitenkin myös se, että olen elävässä elämässä kauhea tumpelo. Muistan tähän liittyen kaksi lausuntoa ala -asteen liikunnanopettajaltani - joka oli sattumalta myös puukäsityönopettajani. Ensimmäisen mukaan olen kävelevä tietosanakirja. Ja toisen, äidille kerrotun, mukaan "Tuomo (nyt) on sellainen tumpelo." Hän ei ajatellut että juttu leviäisi. Mutta levisi. Siitä ei kuitenkaan voi oikein suuttua, koska kysessä on statement of fact. Perin objektiivinenkin vielä.

Luultavasti jokainen on tiennyt tämän asian jollakin tasolla. Minun isi - paitsi vastaili minun varsin outoihin ja matkan varrella turhankin spesifeihin kysymyksiin - hoiti asiaa puukäsitöillä.

Kesälomilla rakensimme puulennokkeja. Teimme myös puisia purjelaivoja, mutta niissä ei ole yhtä tehokasta symboliikkaa, vaikka jotain hieman samantapaista kulkuvälineen ja liikkumisen ideaa niissäkin on. Korostan yksityiskohtia tarinankerronnallisin syin.

Tosiasiassa hän hoiti, varsinkin aluksi, noin 80% hommasta. Esimerkiksi lautoja en osannut sahata kokopoikki, jossain vaiheessa kitka nyhäsi terän kiinni. Ja vuoleskelussakin ohentelussa ja muussa vastaavassa tarvitsi apuja.

Niistä lentokoneista tuli ihan hienoja, koska hän osasi rakentaa niitä. Ne olivat silti minun koneita. Annoin niitä jopa lahjaksi. Niillä lentokoneilla oli myös mystinen placebo -voima. Sellainen, joka paransi käsityönumeroani parilla numerolla. Viimeisenä askarteluvuonna isi teki enää 70%. Tästä ei ääneen mainittu.