maanantai 27. helmikuuta 2017

Kuka ei kuulu joukkoon ; "Ulkopuolinen mädätys"


1.3. homoseksuaalit pääsevät naimisiin. Avioliittolain muutosta vastustettiin osittain siten että hämärrettiin eroa kirkon ja valtion avioliiton välillä. Ja toisaalta sen kannattajat korostivat että kirkko hoitaa omat asiat autonomisesti.

Tässä mielessä asia on sinänsä mielenkiintoinen, että ainakin itselleni kirkkohääpuhe on hyvin irrelevanttia. Oma kantani on ollut karkeasti ottaen se mikä uskontoja muutenkin. Niin kauan kuin ihmisoikeuksia ja Suomen lakia ei rikota, niin syrjikööt sisäisesti ketä huvittaa. Niin kauan kun on mahdollisuus erota kirkosta eikä velvoiteta maksamaan tätä syrjimishupia, niin tehkööt oman sisäisen kannattajahallintansa miten mielivät.

Ja tätä kantaa on tietenkin laki ja kirkkokin. (Joskin he kieltämättä käyttävät hieman erilaisia sananvalintoja asian kuvaamiseen..) Suomen evankelisluterilainen kirkko kun on autonomisempi kuin valtionkirkko. Ts. sillä on valtionkirkkoon liittyvä rituaalivalta ja "luonteva läsnäolo" ja niihin liittyvä vallan ja oikeutuksen demonstrointi. Mutta valtio ei voi päättää kirkon käytänteistä muuta kuin hyvin poikkeavien tekojen kohdalla. Kirkon päätökset tehdäänkin kirkon sisällä. Kirkon autonomiaan kuuluu se, että kirkko säätää omaa toimintaansa koskevat lait, ja eduskunta vahvistaa ne. Kirkon vihkimiskäytäntöjä ja muuta uskonnonharjoittamista säätelevät lait eivät voi olla lähtöisin eduskunnasta, kuten tästä lakialoitteesta. Kirkon pitää itse sellaiset muuntuneet käytänteet laatia. Tässä seurakuntaan kuuumiseen liittyy usein vahva insentiivi ; Kirkkoon kuuluminen mahdollistaa sen että kirkon asioihi voi vaikuttaa sieltä kuuluisasta "sisältä päin". Kirkkoon kuulumattomilla ei tähän ole valtaa. (Paitsi sitä kautta että voivat ehdottaa ja kannattaa lakeja jotka koskevat uskonnon rahoittamista yhteisöverotuksella. Tai voivat asettaa omalle jäsenyydelleen ehtoja joihin kirkko sitten tarttuu tai ei kun suunnittelee asioita sieltä kuuluisasta "sisäänpäinlämpeävyydestä päin"..)

Autonomisuudesta kertoo se, miten voidaan lukea vaikka "kotimaasta" siitä, miten tilanteessa korostetaan omantunnonvapautta, joka tarkoittaa ennen kaikkea mahdollisuutta kieltäytyä vihkimisestä. Moni asia on muutenkin tilannekohtaisesti hoidettavissa. Osa paikoista suhtautuu vihkimisiin myönteisesti, osa ei. ; Oleellista on tiedostaa että homojen avioliiton vastaisen kannan mielestä on uskonnonvapauden vastaista ja vainottua olla sillä puolella jossa ei jouduta puhumaan oman näkemyksen mukaisesta toiminnasta tulevisa potentiaalisista sanktioista ja seuraamuksista.

Silti tilanne on selvästi ahdistava monille homoavioliiton vastustajalle.

Kun katsotaan homojen avioliittojen vastustajia, tässä nousee toistuvasti teema. Teema joka näkyi mainiosti "Paholaisen Asianajaja" -blogin facebookryhmässä. Siellä kysyttiin kovasti tuohtuneesti siitä, miten halutaan että "kaikki menee oman pillin mukaan". Neuvottiin että jos kerhon säännöt eivät viehätä niin sitten pitää perustaa oma kerho ja mennä sinne. Kerho oli tietenkin evankelis-luterilainen kirkko.

Tuohtumukseen on tietenkin helppoa reagoida siten että jos ihmisillä on omantunnonvapaus niin kirkko on tosiasiassa paikka joka on mainostanut että sen sisällä voi vaikuttaa. Ei saisi erota kirkosta vaan vaikuttaa siihen sisältäpäin. Tästä on tehty toki hyvin vaikeaa. Säännöt ovat konservatiiviset. Tarvitaan roima enemmistö että asioita saadaan muutettua. Muuten mennään "kuten siihenkin asti". Kirkon toiminnan säilyminen ennallaan vaatii pienemmän kannatuksen kuin toiminnan muuttaminen. (En toista asiaa sanasta sanaan, mutta kysymys oli huomattavasti pejoratiivisempi joten tämä tosiasiassa antaa kysymyksestä vähemmän raivopäisen ja tätä kautta uskottavamman kuvan. Tämä on siis tavallaan palvelus. Mielestäni on hyvä joskus katsoa sanoman sisältöä ja ohittaa kiukkuista muotoa. Olen itsekin sellainen raivopää että olisi mukavaa jos itsellekin joskus tapahtuisi jotain vastaavaa.)

Mutta jos kirkko muuttaa käytänteitään niin kyseessä on juuri se että kerho muuttaa näitä sääntöjään. Kyllähän jokainen kerhovertaukseen lähtevä toki ymmärtää tämän. Samoin kuin tietenkin ymmärtää sen että jos on kaksi mielipidettä "homot eivät mene naimisiin" ja "homot menevät naimisiin" niin molempia ei voida saada. Ja että ennen ei tullut konservatiiveilta nurinaa kun asiat menivät "heidän pillinsä mukaan". Ei nurinaa kuulunut vaikka elettiin yhtenäiskulttuurissa jossa asiat menivät "heidän pillinsä mukaan" myös kirkkokerhon ulkopuolella.

On selvää että tässä onkin kysymys toisesta asiasta.

Muutosvastarintaisten parissa on kehittynyt voimakas kertomus siitä miten kirkon ulkopuoliset voimat ovat kovasti pelaamassa tässä kohden. Tästä maailmankuvasta saa kenties asiallisimman kuvan nappaamalla esiin Arto Jääskeläisen sanomisia. Jääskeläinen on huomattavasti asiallisempi kuin ryhmän kyselijä.

Jääskeläisen puheissa toistuu ajatus kirkon ulkopuolelta tulevista vaatimuksista. "Kirkkoon ja uskonnollisiin yhteisöihin kohdistetaan ulkoapäin vaatimuksia, jotka ovat perustavan laatuisesti yhteisöjen sääntöjen ja opin vastaisia. Yksi esimerkki, mutta ei ainut sellainen, on vihkiminen samaa sukupuolta olevalle parille." Tähän on löydettävissä tarkennuksia. "Kirkolla on oppi ja säännöt. Jäsenyys on vapaaehtoinen. Jos ei halua noudattaa sitä, on parempi poistua. Voithan perustaa oman seurakunnan, missä Raamatusta revitään pois ne sivut, jotka ei miellytä eikä sovi sinun kehittämääsi järkeisoppiin." Tämä teema toistuu Jääskeläisellä muuallakin, ja luo lisävaloa kokonaisuuteen. "Kaikkien suomalaisten kirkko- ja tunnustuskuntien virallinen kanta avioliittoasiassa on, että avioliitto tarkoittaa vain miehen ja naisen liittoa." ... "Kaikissa merkittävissä Raamattuun tai Koraaniinkin perustuvissa yhteisöissä virallinen kanta on miehen ja naisen liitto. Ei siitä ole epäilystä, etteikö virallisesta kannasta poikkeavia pappeja olisi tai etteikö hakemalla löytäisi edes jotain yhteisöä, joka on tuosta poikkeava."

Jääskeläisen kuva uskonnoista ja uskonnonvapaudesta onkin sellainen, että hänelle uskonto on pyhä kirja+sen dogmatiikka+sille alistuminen täysin. Toisin sanoen uskonnonvapaus on enemmänkin instituution vapautta. Sitä että Raamatulla ja sen oikeaoppisella tulkinnalla on instituutio joka antaa määräyksiä. Kokonaisuus joko otetaan sellaisenaan tai kerhosta pois. ; Tämä näkemys eroaa hyvin vahvasti siitä uskonnonvapausajattelusta joka on ollut länsimaille vallitseva hyvin kauan ; Uskonnonvapaus on yksilön vapautta. Instituutioilla ei ole omantunnonvapautta ja lupaa koostaa ihan itse omia mielipiteitään.

On erikoista että vihervasemmistolaisuus nähdään hänen lausunnoissaan suoraan epäkristillisyytenä. Mutta se onkin liitoksissa juuri tähän yksilöiden omantunnon täysin ohittavaan uskonnonvapauden uusiomääritelmään ; Dogmaa vastaan olevat eivät ole enää kristittyjäkään. Vääräoppisten tulisi erota kirkosta sen sijaan että äänestäisivät omia kantojaan ja tekisivät niistä kerhon uusia sääntöjä.

Onkin mielenkiintoista miettiä mitä kirkosta eroaminen ja kirkkoon kuuluminen ja sen ulkopuoliset voimvat tarkoittavat.


Konservatiivien menoa katsellessa on helppoa huomata että moni heistä eroaa kirkosta koska kirkko tekee heistä vääriä asioita. Tämä nähdään suoraan epäkristillisyytenä. Toisin sanoen kirkkoa uhkaavat piispat ja papitkin ovat kristinuskon ulkopuolisia voimia jotka mädättävät. ; Samalla uskonto on äärimmäisen politisoitunut ja ei-kirkkoonkin kuuluvat lainsäädäntökysymykset tulkitaan tässä samassa viitekehyksessä ja siksi kristitty joka äänestää homoseksuaaleista väärin eduskunnassa joskaan ei kirkon sisäisissä äänestyksissä edustaa myöskin kirkon ulkopuolisia pahoja voimia. ; (Kirkkoon kuulumaton voikin sitten ilmeisesti edustaa kirkon sisäpuolisia voimia? Ainakin kirkosta kovaäänisesti eronneet fundamentalistit ovat kovasti haluamassa määrittää mitä kirkon tulee tehdä.)

Tämä on tietenkin lähinnä deskriptiivinen kuvaus. Minun ei tarvinne erikseen tuomita tai kritisoida. Jääskeläisen kritisoiminen onkin kuin kantaisi lusikalla vettä kuivaan kaivoon. Sen sijaan katson mitä tämä tarkoittaa vallankäytön kannalta.

Kirkkoinstituutio on siitä mielenkiintoinen että sillä on tällä hetkellä (1) isohko ja varmahko rahoitus. Kirkollisvero yhdistettynä yhteisöverotukseen takaa jotain jota lahkoilla ei ole. (2) Melko hyvä maine. (3) Erinomainen näkyvyys.

Näistä onkin kysymys kun puhutaan siitä miksi erimielisiä halutaan ehdottomasti ajaa eroamiseen. Vaihtoehtoina kun on se, että (1) säännöt pysyvät ennallaan ja vääräoppiset poistuvat (2) säännöt muuttuvat ja itse joudutaan muuttamaan. Ja on mukavaa jäädä sellaiseen jossa on enemmän resursseja. Tähän liittyen huomiotaherättävää on sekin, miten uskonnonvapauden vastaisena monet uskonnolliset tahot näkivät sen kun kirkko leikkasi niiden taloudellista tukea. Nämä järjestöt suhtautuivat usein homoseksuaaleihin varsin vastahankaisesti ja jopa aggressiivisesti. Oli mielenkiintoista miten heidän mielipiteisiinsä ei puututtu. Ainut mihin puututtiin oli heidän rahoituksensa. Toisin sanoen uskonnonvapauden vasustamista näistä ihmisistä on se että muut ihmiest eivät halua maksaa sitä. (Tässä mielessä jokainen kristitty joka ei takaa sitä että voin miekkailla ilmaiseksi syrjii minua. Nyyh. Vainotun kyynel. Kauheaa kuin rutto, kuppa ja miesflunssa!)

Toki asiassa on yksi lisäkin.


Kirkon fundamentalistit ovat olleet sellaisia että maailma on pitkään mennyt heidän pillinsä mukaan. He ovatkin nyt olleet viimeiset pari vuosikymmentä katkeroituneita siitä että he ovat hävinneet monia kannanottoja. Tässä mielessä on luontevaa että he kokevat että maailma yhä enemmän mädättyy hyppimään liberaalien pillin mukaan. Tässä unohtuu että jokainen muutos on tarkoittanut että ennen tätä heillä on ollut maailma mallilla jossa on hypitty fundamentalistien pillin mukaan.

Tai luulenpa että harva on unohtanut yhtään mitään. Sillä samat tyypit ovat elossa. Itse asiassa uskonkin että liberaalien mädätyksessä on tuhon tuntua syistä joita psykologi kutsuisi projisoinniksi. Konservatiivit pelkäävät että liberaalit ovat samanlaisia vallassaolijoita kuin hekin ovat olleet. Kun antamieni Jäskeläisen linkkien takaa löytyy lausuntoja siitä että pitäisi tehdä vaikeammaksi tallata, on takana villi totuus. Sääntöjenmukaisen piinaamisen ammattilaiset tietävät kyllä mitä heitä itseään voi odottaa.

Olenkin hämmästynyt miten monet homoseksuaalien avioliiton puolustajat ihmettelevät ja kyselevät. Itselleni on ihan selvää mikä Jääskeläistä pelottaa. Itse asiassa on sanottava että olen pirunmoinen jätkä ja pelottava vastustaja kenelle tahansa missä tahansa asiassa ihan sillä että toimin ihmisiä kohden kuin fundamentalistikrisityt tekisivät. "WWFD" ("What Would Fundie Do") on usein oikotie aika tehokkaisiin ja häijyihin temppuihin. Jotka ovat vähemmän raakoja ja ilmiselviä kuin ISIS -terroristien päänkatkuu. Mutta jolla vihollis-puoli-ihmisiä on näpsäkkää ajaa itsemurhaan. Ja joista ei itse joudu vastuuseen kovin helposti. Häijyys-riskittömyys -akseli on se jolla Suomessa on näissä asioissa pelattu. Onkin hyvä ensin katsoa mitä Jääskeläinen haluaa korjata. Tätä kautta saadaan arvokkaita vihjeitä. Sitten tarjoan hieman spoilereita. Sitä kautta voi ymmärtää että Jääskeläisen huolet ovat todellisia. (Ei sillä että välittäisin. Itselleni merkittävää onkin lähinnä saada maksaa potut pottuina. Annan sen armon mitä osoittivat minulle. Eli tarjolla on aina vain kovemmalle vaihteelle siirtymistä eikä koskaan löysää tai periksiantamista.)
1: Suoraan sanoen asian ihmettely on vihjeettömyyttä. Vastaavaa kuin kysyisi vakavasti askarruttavana ja avoimena probleemana kysymystä "miksi ihmiset pelkäävät ja kokevat vastenmielisyyttä kristinuskoa kohtaan?". Itse ihmettleen sitä miten en "kristinuskon kokemiseni" jälkeen ole yrittänut useampaa itsemurhaa. Samoin kuin sitä miten kostonhimoni on niinkin maltillista ja raivonpuuskani niin harvinaisia kuin ne ovat. Kiusaamiseen on ollut keinoja ja ne ovat tehokkaita ja pelottaa ajatuskin että ne kohdistuisivat itseen tai läheisiin. Asia nyt vain on näin. Jos ei kristittyjä miellytä niin toimikaa hittovie sitten oleellisesti toisella tavalla, sellaisella vähemmän mulkkumaisella ja yleispaskiaismaisella. Ymmärrän että konsepti on hämmentävän monelle moraalin rappeutumisesta huolestuneelle arvotyhjiötä pelkäävälle niinmaan totaalisen vieras. Tai en ymmärrä, mutta näin olen huomannut olevan.

"Näistä ongelmista johtuen parempi suoja sekä tarkennukset lainsäädäntöön ja menettelyihin tuntuvat tarpeellisilta:
1) Uskontokuntien autonominen asema tulisi vahvistaa eduskunnan kiireellisellä päätöksellä selkeämmin niin, että ongelmia ei synny. Periaatteen tulisi olla selkeä, että vihkiminen on yhteisön oikeus yhteisön omilla ehdoilla, ei velvollisuus. Lisäksi oikeustoimen, kuten kirkollinen vihkiminen, tulee olla pätevä ja rekisteröitävissä vain, kun se on tehty yhteisön sääntöjen mukaisesti. Nämä rajaukset poistaisivat painostuksen kirkkoa ja uskonnollisia yhteisöjä kohtaan.
2) Uskonto, vakaumus ja oikeus ilmaista mielipiteensä tulisi suojata paremmin syrjintää, tukahduttamista, mitätöintiä ja vihamielistä toimintaa vastaan. Myös oleellinen kohta: Riippumatta kohdistuuko teko vähemmistöön vai enemmistöön.
3) Vanhempien oikeus kieltäytyä vakaumuksen vastaisesta opetuksesta ja poliittisesta vaikuttamisesta koulussa pitäisi kirjata selkeästi ja täydellisesti Suomen lakiin. Euroopan Ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2. artikla englanninkielisessä merkityksessään tulee ottaa huomioon. Lisäksi politisoitunut materiaali, kuten Setan tuottama, ei kuulu kouluun.
4) Oikeutta perustaa yksityiskouluja tulee vahvistaa. Lupamenettely olisi parhaimmillaan helppo ja nopea. Lupia perustaa yksityiskouluja näyttäisi olevan aiemmin hankaloitettu poliittisilta vaikuttavin perustein. Yksityiskoulut voisivat helpottaa myös kuntia mahdollistaen monipuolisemman opetuksen tarjoamisen täydentäen kunnan omaa opetustarjontaa."


Miltä näyttäisi jos tässä annettaisiin samalla mitalla?

Alla on teksti jossa on periaatteita ja tilanteita joita on aivan oikeasti tullut vastaan. Monet niistä ovat tuttuja kaikille jotka ovat olleet kirkossa - etenkin ns. "luottamushenkilöiden" kanssa tekemisissä. Nämä temput ovat monesti käytettyjä ja suosittuja. Ja niihin on liittynyt runsaastikin arvokeskustelua. Twisteistä huolimatta moni varmasti tunnistaakin tapahtuneet tilanteet. Sen jälkeen ei varmasti ole vaikeaa ymmärtää miksi niitä "Kiristyksiä" halutaan nyt. Ja miten ennen tämänlaiset käytänteet ovat olleet jotain joita nämä asiasta nyt valittavat eivät missään tapauksessa ole halunneet purkaa tai muuttaa aikaisemmin. Tässä yksinkertaisesti pelätään että metsä vastaa kuten siihen on huudettu. (Omalla kohdallani 1990 -luvun lopusta asti.) Ja rehellisesti sanoen ; On ihan inhimillistä että yhteistyö ei suju sellaisen ihmisen kanssa joka on ensin kauan ollut paskiaismainen, valtaakäyttävä, ilkeä ja muutenkin nuiva.

1: Ensin ole aktiivinen ja kartoittava seurakunnassasi. Kysele ja selvitä ihmisiltä heidän kantansa homoihin. Vaikeneminen on epäilyttävää. Korosta tässä positiivista uskonnonvapautta ja lupaa keskustella sananvapaudellisesti mielipiteistä. Utelua ei saa rajoittaa mitenkään. Ohita pyynnöt. Utele sähköpostilla. Jos muuten ei käy selväksi, kysele ihmisen tuttavilta. Tätä kautta kartoitat kaikki seurakuntasi työntekijöiden ja aktiivien homokannat. Vaadi henkilökohtaista kantaa kirkkoherralta, papeilta, kappalaisilta, kanttoreilta, diakoneilta, nuorisotyöntekijöiltä, suntioilta ja kirkkokuorolaisilta.
     1.1: Jos kanta on yhtään negatiivinen tai homojen avioliittoa vastustamista ymmärtävä, kerro että he eivät ole aidosti seurakuntalaisia. He ovat ulkopuolelta tulevaa mädätystä, huonoja kristittyjä ja Jeesuksen hylkääjiä. Kerro että he ovat uhka yhteiksunnalle. Kerro että he eivät kykene kasvattamaan lapsia. Kerro että he ovat rikollisia ja sairaita. Toista tätä heille jatkuvasti ja kaikissa yhteyksissä. Kirjoita aiheesta blogeja joka päivä. Saa kaverisikin kirjoittamaan aiheesta blogeja joka päivä. Räyhää sosiaalisessa mediassa kaveriporukalla. Aina kun joku kyseenalaistaa toimintaa, kerro että olet vain yksi ihminen ja tätä kautta sinulla ei voi olla valtaa. Ja että et kykene tai halua rajoittaa sananvapautta vaan haluat vain saada ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan. Jatka entiseen malliin. Jätä pajastamatta että omilla aivoilla ajattelu tunnistetaan siitä että he ajattelevat juuri kuten sinä.
     1.2: Jos olet kirkon työntekijä, korosta omantunnonvapautta niin että et suostu työskentelemään kenenkään sellaisen kanssa joka yhtään vastustaa tai haluaa millään tavalla rajoittaa homojen avioitumista ja toimintaa kirkossa. Lopeta heidän kanssaan keskustelu. Itse asiassa on parempi jos lopetat heidän tervehtimisensä. Älä vastaa jos he puhuttelevat sinua. Itse asiassa on parempi jos poistut paikalta heti, kun he tulevat samaan tilaan kanssasi. Voit myös opetella aatetoverisi kanssa käytänteen jossa keskustelette keskenänne ja annatte väärämielisen olla tilassa. Puhukaa hänen lävitseen niin että kuuntelette toisianne ja tämän ihmisen puhetta tai kehoa ei edes olisi olemassa. On myös suositeltavaa järjestää seurakunnassa boikotti niin että mahdollisimman moni seurakuntalainenkin on mukana tässä toiminnassa.

2: Seuraavaksi muista yhteiskunnallinen aktiivisuus. Muista aina että sinulla on sananvapaus ja lupa sanoa se ääneen. Vastapuolella on sen sijaan propagandaa ja loukkaavuutta jota tulee saada rajoittaa. Mahdollisesti jopa kieltää. Itse asiassa on parasta jos lainsäädännössä on pykälä joka sensuroi vastustajiasi mutta ei sinua itseäsi.
     2.1: Jos kristittyjen kulkuetta vastaan hyökätään kaasuaseella, muista pitää hurskasteleva puhe jossa korostat sitä miten kristittyjen ärsyttävä kulkue oli provokatiivinen ja että ymmärrät jotenkin kovasti sen kaasuttajan tunteita ja motiiveita. Ja jos korostuu että iskun kohteena oli myös lapsia, muistuta siitä että vanhempien tulisi tajuta että lapsia ei pidä viedä vahingolliseen aivopesutoimintaan mukaan. ; Muista vähän ajan kuluttua puhua siitä miten omatunto ja laki ovat joskus vaikeita asioita ja että jokainen joskus haluaa vähän rikkoa lakia omantuntonsa vuoksi. Muista että tämä on vain aprikointia ja pohdintaa. Asioita tulee saada miettiä. Ja tehdä omia johtopäätöksiä. (Niiden mainitseminen ääneen lehdistön edessä ei sen sijaan ole usein viisasta.)
     2.2: Jos kuulet valtion virkamiehestä joka vakaumukseensa vedoten ei suostu leimaamaan heteroiden avioliittopapereita, tee hänestä suuri sankari. Moiti kaikkia jotka kritisoivat tämänlaisa työn tekemättä jättämistä mitenkään,
     2.3: Itse asiassa muista myös että yrityksillä on lupa valikoida asiakkaansa. Jos siis kuulet että joku yritys ei myy kakkua tai ruokaa homojen avioliiton vastustajille, kiitä heitä. He ovat rohkeita suoraselkäisiä ihmisiä joiden kaltaisia pitäisi yhä useampien, mielellään kaikkien, olla.
     2.4: Keksi että kristityt haluavat tappaa ihmiskunnasta 95% ilmalevittäisellä ebolalla. Liitä tämä johonkin tiettyyn ihmiseen. Ilmianna häntä poliisille. Lietsoudu ja kirjoita tappouhkauksia. Kirjoita asia myös kirjoihin ja kansiin. Älä tarkista väitteen todenperäisyyttä. Se kertoo oleellisia asioita joita ei tarvitse sitoa tosiasioihin varmistuksin. Itse asiassa jatka tätä vuosikausia niin usein kuin kykenet. Vasta kun tämä nimeltä mainittu keksimäsi syntipukki lähestyy sinua lakimiehet edellä, vastaa yksinkertaisesti "no anteex". Kaiken pitää olla tällä sujut tai vastapuoli on kohtuuton. Voit myös mennä esiintyjiksi erilaisiin homojen avioliittoa vastustavien vastustamiseen keskittyviin tilaisuuksiin. Voit pitää siellä esitelmän joka koostuu kirjeestä tulevaisuudesta. Tässä kerrot miten jos kristittyjen homoseksuaalien avioliiton vastustajien tahto menee missään asiassa läpi niin tästä alkaa hirveä vainoamissarja. Kerro siitä miten nämä ihmiset, siinä kirjeessäsi tulevaisuudesta, polttavat vääräuskoisia noitina. Kerro miten ristiretket ovat maan uusi tapa. Voit myös värittää tarinaa vaikka pienillä esineillä raiskaamisilla, vääräoppisten vankilaan heittämisellä tai leijonien eteen laittamisella. Kerro lapsensurmista. Videoikaa tilaisuus. Levittäkää videota ja muistakaa mainita miten tämänlainen keskustelu on ehdottoman arvokasta ja miten tämänlaisia levittävät ihmiset ovat fiksuja ja kaikissa toimissaan erinomaisia ja  ihailtavan rohkeita ihmisiä. Antakaa heille kunnioitusta. Kutsukaa heitä asiantunteviksi. Ja ennen kaikkea antakaa heille vastuutehtäviä.

3: Älä unohda lapsia. Ja koulua.
    3.1: Yritä saada omia homomyönteisiä kirjojasi kouluihin. Poliittinen puolue joka on sekä puolue että poliittinen on hyvä ja neutraali taho jakamaan tätä materiaalia. Kaikki väärää mieltä oleva ei ole materiaalia johon "lapsilla on halutessaan lupa tutustua". Ne ovat propagandaa joka on kiellettävä. Yritä kieltää itse asiassa muutama kritsillinen nuorisokirja. Jos sensuurilla ei ole lainvoimaa se ei haittaa koska painotalolle tulee joka tapauksessa paniikkireaktioita usein ja kirja jää tulematta.
     3.2: Täysin asiallinen tapa lähestyä koululaisia on teeskennellä olevansa valistusasialla. Varoita ihmisiä huumeiden vaaroista tai auto-onnettomuuksista. Kerro tarinaasi. Joka on tietenkin se, että homoseksuaalien hyväksymisen ihanuus on pelastanut sinut huumeilta. Jos sinua kehotetaan poistumaan, ole ensin ällistyvänäsi ja sitten pahastuvinasi. Kerro sananvapaudesta ja uskonnonvapaudesta. Älä korosta sitä että tarjoamasi on jotain ihan muuta kuin mitä olit myymässä.
     3.3: Kuutele aikaasi. Mikä on hysteerisintä omassa viiteryhmässäsi juuri nyt? Pelkätäänkö homofobeja? Hyvä! Luo itsellesi kuvitteellinen menneisyys jossa olet kokenut juuri tätä pahinta pelkoasiaa. Kerro miten olit homofobi joka teki hirmutekoja. Muista olla värikäs ja liioitteleva. Älä sen sijaan seulo mikä on ero homofobin ja homoseksuaaliskriittisten välillä. Vastaile omituisia jos lapset kysyvät näistä määritteistä. Soita kitaraa. Lue saamiasi kirjeitä. Olivatpa ne todellisia tai keksittyjä. Kunhan niissä kerrotaan näistä homofobikokemuksissa. Yritä päästä oikeuteen esiintymään homofobiammattilaisena. Sen jälkeen voit esiintymiskeikoillasi puhua siitä miten olet ammattilainen homofobiaan liittyvissä rikoksissa. Ala näkemään homofobiaa kaikkialla, ennen kaikkea konservatiivien nuorten harrastuksissa kuten vaikka kirkkokuorossa. Älä välitä jos yhteyttä kuoron ja homofobian välillä ei ole : Seuraajasi nielevät kuitenkin kaiken. Näe myös symbolisia merkkejä homofobiasta aamiaismuroissasi.
     3.4: Muista että aamunavauksessa on käsiteltävä toistuvasti homojen avioliittoasioita. Erimielisiä on lohdullista laittaa käytävään. Jos käytävälläkin on kuulutustiloja, tunge harhaoppiset vekarat siivouskomeroon. Muistam myös että kun käytte kaksi kertaa vuodessa SETA:n toimistolla, että yrität kaikin keinoin kiertää sitä että joku jäisi tältä reissulta pois. Unohda vaatia tai jakaa lupalappuja. Unohda tarkastaa tämä. Jos lapsi sitten vierailee SETA:ssa ja vanhemmat ovat pahastuneita, selitä että nämä ovat pikkumaisia. Kerro että kasvatuksen ammattilaisena tiedät että lapsi ei vahingoitu yhdestä SETA -reissusta. Mitätöi erimielisyys. Taivu vasta kun vanhemmat laittavat kovan kovaa vastaan. Sillä ethän halua kantaa vastuuta teoistasi lakipykälien ja juristien silmän alla. Se kun estäisi vastaavan kikkailun seuraavien harhaoppisten äpäräin (mahdollisesti pro-heteroperheessä eläneen) kanssa. Jokainen lapsi saadaan tällä tavalla "vahingossa" vähintään kerran SETA -istuntoon.
     3.5: Luokkaretket tarjoavat loputtomasti mahollisuuksia. Ennen retkeä voit kertoa että käytte vaikka makeistehtaalla tai vastaavalla. Paikan päällä saatat kuitenkin kuulla historiallisesti arvokkaasta SETA:n toimipisteestä jossa vierailet kaikkien halukkaiden kanssa. Muut saavat joko istua bussissa tai tulla kanssasi SETAilemaan. Karkkitehdas "unohtuu" tässä kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa kokemuksessasi.

4: Erimielisten käsittely on aina tärkeää.
    4.1: Muista aina ensin kysyä ja udella toiselta näkemyksiä ja perusteluja. Jos niitä ei kuulu, hän ei osaa vastata haasteeseen ja olet voittanut. Jos niitä kuuluu hän reagoi eli kokee kysymyksen tärkeäksi ja olet jälleen voittanut.
    4.2: Muista puhua siitä miten erimieliset ovat huonoja ihmisiä joiden moraali rapistuu tai jolla ei voi olla mitään perustaa. Jos he toimivat paremmin ja eettisemmin kuin sinä, selitä että syynä on se että homoystävällisyys takaa hyviä arvoja ja homofoobikotkin kykenevät näitä tunteita seuraamaan. Ja näin ideologiasi on ansio että he ovat niin hyviä kuin ovat.
    4.3: Poliittisesti erimieliset eivät ole samaa jengiä. He ovat ulkopuolisia. Näin mikä tahansa poliittinen kysymys voidaan sotkea omantunnonkysymykseksi. Uskonnonvapautta rikkoo se että joku on poliittisessa kysymyksessä erimielinen ja väittää itseään homojen ystäväksi. Laajenna tätä kaikkeen mahdolliseen, sellaisiinkin asioihin joista ei ole mainintaa SETA:n nettisivuilla.
     4.4: Kirjoita joka päivä vihaisia ja halveeraavia tekstejä joissa viitataan mahdollisimman laajoihin, epätäsmällisesti määriteltyihin mutta konnotaatioiltaan negatiivisiin asioihin. Älä spesifioi erimielisiä. Puhu vain homofobeista.
    4.5: Kerro että ihmisoikeudet tuntevat jonkun sinulle oman lain. Kun YK:n ihmisoikeusihminen korjaa asiaa, väistele. Jos vastapuoli tekee saman virheen muistuta että nyt heidän poliittiset saavutuksensa ovat täysin mitätöityjä koska se on "valheella aikaansaatu laki". Vaikka tämä kohta ei esiintyisi edes valtaosassa homofobien näkemyksiä, sillä ei ole väliä. Asia voitetaan retoriikalla.
     4.6: Muista olla kiukkuinen ja alatyylinen. Poliittinen epäkorrektius ja rääväsuisuus ovat vapauksiasi. Muista kuitenkin että jos vastapuolella kiihtyvät tunteet - vaikka siitä että kerrot heistä nimellä jossain lukemassasi "kirjeessä tulevaisuudesta" tai keksit että he ovat massamurhaa valmistelevia ja kaikki hänen kaverinsa massamurhaajalle taputtajia - syynä on se että hän sydämessään tietää että sinä olet oikeassa. Muistuta että tiedät että homofobi tietää sydämessään olevansa väärässä. Eli kaikki ovat erimielisiä ja vain typeryys ja kapinamielisyys on yhteiskuntarakenteita uhkaavan turmeluksen takana,
     4.7: Muista myös väittää että rooman valtakunta tuhoutui homofobeihin, viittaa vaikka kristillisten kirkkoisien valtakauteen ja vuoden 313 jälkeisen rooman romahduskauteen. Sillä mitä asiantuntijat asiasta sanovat ei paina koska voit - suoraan teokseen ja lähteeseen viittaamatta tietenkin - plagioida teosta jonka joku aatetoverisi kirjoitti 1960 -luvulla.
    4.8: Jos mahdollista, rakenna taaksesi vahva yhteistä. Muista aina opastaa lempeästi väärää mieltä mistä tahansa asiasta olevia. Menkää heidän kotiinsa ryhmänä. Kertokaa että tämä on osa ideologianne sääntöjä ja jos niitä ei noudata voi erota yhteisöstä jonka jälkeen yhteisön sisällä olevat käsittelevät eronnutta kuin tämä olisi kuollut tai ei-olemassa. Muistakaa että näissä käsitellään yksisuuntaisesti vain eheytettävien virheitä. Vaatikaa heitä tunnustamaan ryhmän edessä kaikki, ihan mitkä tahansa heteroseksuaalisten aktioiden yksityiskohdat. (Jos heillä ei ole mitään salattavaa he voivat puhua avoimesti kaikesta.) Siitä jos näitä tehdään ennen ennakkoilmoitusta, öisin tai pienille lapsille ovat vain bonus. Hauskaa on tietenkin varmistaa että jos nämä ihmiset kaikesta avusta huolimatta eroavat yhteisöstä, että heidän nykyiset työsuhteensa pyritään katkaisemaan (ne tosin ovatkin helposti kanssauskovaisten kautta saatuja) ja myös uusien työpaikkojen saamista hankaloitetaan joko kertomalla harhaoppisuudesta (jos puhutaan oikeaoppiselle työnantajalle) tai keksimällä jotain räväkkää omintakeista (jos palkkaaja onkin homofobi eli käytännössä yhteisöstäsi eronnut). Muista että tunnustuksen ja anteeksiannon jälkeen on tarpeetonta mennä poliisille. Yöll kotiin tuleminen ja konsultointi-auttaminen on riittävää. Tärkeää on sen sijaan saada uhri antamaan anteeksi tekijältä. Sillä kaunaisuus ei sovi kunnon suvaitsevaiselle ihmiselle. On ymmärrettävä ja suvaittava myös suvaitsemattomuutta! (Mutta ei homofobeja.)
     4.9: Luo erilaisia hauskoja terapioita. Mukaan voisi koristella vaikka sellaisen että sähköiskujen antaminenen kiveksille parantaa homofobian. Jos joku mainitsee nämä, puhu siitä että myös lievempiä ei-toimivia eheytysterapioita on olemassa ja että niihin saa mennä vapaaehtoisesti sellainen joka ei halua tulla uskonyhteisöstään erotetuksi ja käsitellyksi kuin kuolleena.

+: Bonuksena voit keksiä mitä tahansa. Ryöstäkää ensin jotain äärimmäisen omaa sukupuolistereotypiaanne pönkittävää (jos olet nainen, käsilaukku, jos mies pötkö dynamiittia) ja leikkikää sen jälkeen pahastuneita kun keväjuhlassa ei saakaan pakottaa kaikkia yhteislaulamaan "Lenin setä asuu Venäjällä" -kappaletta. Koska sellainen on kulttuurin ja yhteiskunnan tuho. Rappion alku. Ja ennen kaikkea merkittävin kiista ikinä. Tee näistä elämää suurempia kysymyksiä joissa on kysymys elämästä ja kuolemasta. Tämä on tärkeää sillä tavoitteenasi on että sinun homomyönteisyytesi on poliittista ja saa näkyä kaikkialla. Kun taas homomyönteisyys on samalla suojattu niin että sen rajoittaminen rikkoisi homomyönteisyyden autonomisuutta vastaan ja olisi tätä kautta mielipiteenvapauden vastustamista. Näin saat tunkea näkymiäsi julkisuuteen mutta sinulla itselläsi on yhteisöinstituutio joka on määrittynyt jotenkin privaatin piiriin.

Yksinkertainen opas oikeaan käytökseen.

Ihmiskunta yrittää tiivistää oikeamielistä toimintaa erilaisiin nyrkkisääntöihin. Sellaisiin kuin kultainen sääntö, jossa tehdään muille mitä toivotaan itselle tehtäväksi. Tai mietitään mitä Jeesus tekisi samassa tilanteessa (WWJD).

Oikeaan käytökseen on kuitenkin pari yksinkertaista ohjetta;
1: Toimi vain sellaisilla tavoilla jotka kehtaat paljastaa äidillesi.
2: Sano vain sellaisia asioita joita sanoisit jos sanomasi kohteella olisi paljastettu kaksiteräinen miekka kurkullasi.

Siinä se.

Luvallinen itsemurha

Eutanasiaa kutsutaan usein "armomurhaksi". Tämä on mielenkiintoista koska murhassa uhri on usein kuolemassa vasten tahtoaan tavalla joka määritellään suunnitelmalliseksi tai jopa julmaksi. Tosiasiassa eutanasia on kuitenkin enemmän "avustettu itsemurha" tai "luvallinen itsemurha".

Tässä mielessä kristityt usein muistavatkin yhdistää abortin, eutanasian ja itsemurhan yhteen. (Ilmeisesti myös hoitovirheet mahtuvat samaan kategoriaan joidenkin päissä. Kas kun eivät hirvikolarit ja auto-onnettomuudet...)

Tässä mielessä itse muistutan lähinnä siitä että kristinuskolla on paha tapa pilata ihmisten elämää ja sitten kieltää heitä tekemästä itsemurhaa. Hyvä elämä estetään ensimmäisenä ja sen jälkeen kielletään hyvä kuolemakin. ; Tässä prosessissa unohtuukin se, että moni näkee vain että kristinusko kieltää itsemurhan. Ja näin unohtuu se, että Suomi on perinteisesti ollut luterilainen maa jossa on hyvin kovat itsemurhaluvut. Yhteiskuntarakenteemme ja yhteiskuntamme on kristittyjen itsensä mukaan kristillistä. Ja näiden kahden välille onkin helppo nähdä yhteys. (Tilastot ovat jännittäviä ; Jos itsemurhalukuja haluaisi pienentää niin islamisaatio vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta. Näin siitä huolimatta että tiettävästi uskonto tuntee ns. itsemurhaterroristin konseptin...)

Onneksi eutanasiaa koskeva lainsäädäntö on näpsäkkää. Jokainen internettaitoinen voi mennä metsään ja vääntää itselleen sellaisia myrkkyjä että oksat pois. Ei tarvita kuin pieni yritteliäisyys ja saadaan tilanne jossa joku tuo sinulle sairaalaan käsiaseen jolla ammut pääsi tohjoksi sellaisella vuorolla millä on joku erityisen tiukasti eutanasiaa vastustava sairaanhoitaja seinänsiivousvuorossa. (Konservatiivien kannattama vapaa aseidenomistus ja kanto olisivat tässä vain helpotus.) Tätä vastaan ei juuri mikään auta.

Eutanasiassa onkin kaksi lähestymistapaa. Usein eutanasian kannattajat määrittelevät sen erikoistapaukseksi joka ei rinnastu oleellisesti itsemurhaan. Sen vastustajat taas pelkäävät että mielenterveysongelmat ja masennus ja yleinen halu kuolla laajenee eutanasiaan niin että kyseessä on vain yksi tapa tehdä itsemurhia. Tässä kohden onkin erikoista ottaa eutanasian vastustajien kanta ja viedä se loppuun asti.

Tässä kohden luvallisen ja luvattoman itsemurhan kohdalla onkin kysymys vähän samasta kuin abortin kohdalla. Yhteiskunnallisesti relevantti kysymys onkin se, että tehdäänkö jossain tilanteissa mieluummin hallittu ja äidille suhteellisen vaaraton abortti kuin usein kaksi ruumista tuottava hengariabortti. Samoin on kysyttävä haluammeko että ihmiset hyppäävät junan alle vai kuolevat siististi ja hallitusti jossain jossa on vähemmän katsojia ja sotkua.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kovaa sadattelua


"Kova sade" on depressiivis-aggressiivinen peli joka on periaatteessa miniepisodeista koostuvan kliseisen sarjamurhaajasarjan kaltainen. Toki tässä pelissä on hyvin useita lopetuksia ja tarinat etenevät valintojen mukaan hyvin paljon. Joten peli on kokonaisuudessaan enemmänkin "valitse oma seikkailusi" -kirjan ja "Saw" -elokuvasarjan yhdistelmä. Peliä pelataan useilla eri hahmoilla.

Tässä pelissä huomiotaherättävin ratkaisu on tietenkin se, että pelaaja laitetaan pelaamaan myös sitä sarjamurhaajaa jota kaikki pelihahmot etsivät. Tämä on toki selvää pelin alusta lähtien. Mutta sarjamurhaaja ei ole kuitenkaan se pelihahmo jota pelaaja ensimmäisellä pelikerralla olettaa olevan murhaaja.

Pelin tärkein idea onkin se, että se on hyvin "noir". Siinä sarjamurhaaja on tavallaan koko pelin sympaattisin ja oikeamielisin hahmo. Ja hänen toimensa selittyvät tällä sympatiakyvyllä. Murhaajalle kysymys ei ole lasten hukuttamisesta vaan testeistä joissa uhrit onnistuvat tai epäonnistuvat. Murhaaja toimii kuten toimii koska hän käsittelee hylätyksi tulemista ja rakkautta.

Heavy Rain onkin hyvä esimerkki siitä miten kristilliset konservatiivit käsittelevät perinteisesti ihanteellisia tarinoita väärin ; Heille kysymys on ideaalista. Ajatus on toki peräisin antiikin kreikasta. Aristoteles esitteli "Runousopissa" idean että samastuttava sankari on hyveellinen. Sankari olikin jotain joka oli tavallisen ihmisen ja Jumalan välimaastossa. ; Samassa mielessä antagonisti edustaa selkeää pahaa.

Tästä on kasvanut konservatiivinen idea jossa taiteen tulee edustaa jotain ideaalia. (Näin valtion tulisi tukea vain kansallismielistä taidetta tai vastaavaa.) Antisankareiden käyttö tässä yhteydessä nähdään moraalittomuuden lietsomisena ja moraalin turmelemisena. ; Tällä halutaan tukea ajatusta objektiivisesta moraalista jossa hyvä on hyvää ja paha on pahaa ja erityistapausten ymmärtäminen on irrelevanttia korkeampien hyveiden rinnalla. Tarinan pitää alleviivata sitä onko hyvä hyvää ja paha pahaa. ; Tarinassa pitää olla kauneutta joka kiinnostaa ihmisiä ja estää heidän katsettaan harhailemasta kyseenalaistaiseen ja pahuuteen.

"Heavy Rain" demonstroi sitä että osa tästä on aika totta. Lihava yksityisetsivähahmo on sympaattinen ja empaattinen ja on hyvin vaikeaa olla samastumatta häneen kun hänen tehtävänsä sisältävät esimerkiksi vauvan vaipanvaihtoa. Pelin sankariksi valittua isää on sen sijaan vaikeaa sympatisoida tilanteissa jossa hän ampuu huumediileri-isän. (Pelissä tapetaan aika vähän verrattuna normaaleihin peleihin mutta niihin ladataan tunnetta.)

Kuitenkin "Heavy Rainin" hahmojen uskottavuus syntyy juuri heikkouksista. Yksityisetsivähahmon hyvyys on uskottavaa vain kontekstissa. Maailma ympärillä on kyyninen ja tätä kautta hahmo tuo maailmaan pieniä hyviä ja kauniita asioita. Hahmolla on muita heikkouksia. Puhtaasti hyveellinen hahmo ei olisi samastuttava ollenkaan samalla tavalla.

Tässä mielessä tarinan ei pidäkään heijastella Platonin perustavaa arvoa nimeltä hyve vaan perustavaa arvoa nimeltä Totuus. Ja tässä mielessä kuvitteelinen hahmo voi paljastaa monia asioita. "Heavy Rain" on peli joka muistuttaa siitä että tosielämässä ei ole yleensä puhtaasti sankarillisia tai puhtaasti paheellisia hahmoja. Antisankareiden maailma on jotain joka muistuttaa siitä että ulkonäkö saattaa pettää ja asiat eivät ole ensivaikutelmien mukaisia. On kyettävä kyseenalaistamaan. On kyettävä arvioimaan asioita tilannekohtaisesti.

Konservatiivinen tarina tukee ennakkoluuloja ja ennakkokäsityksiä. Niissä seurataan itseä suurempia voimia ja sankari on sankari koska on oman elämänsä sivuhenkilö. Tämänlaisessa tarinamaailmassa on vaikeaa muuttua. Antisankareiden kohdalla kyse on usein alleviivatummin tilannetajusta ja valinnasta kuin kohtalosta ja tottelemisesta. Jos perinteisessä tarinassa väkivalta on jotain joka oikeutetaan jollain suuremmalla ideaalilla, on antisankareiden maailmassa tappaminen aina ennen kaikkea valinta jolla on ultimaattisia lopputuloksia siitä huolimatta että niiden lähde on oma itse. Jopa silloin kun paperiorigami käskee.

Propaganda onkin usein kitchiä ; Tämä ei ole sattumaa. Kauneuden, hyvyden ja totuuden halutaan olevan selkeitä ja sellaisia että ne ovat ensivilkaisullas selvää. Sanoisin jopa niin että konservatiivinen elämäntapa nojaa uskontoon ja isänmaahan ja vastaaviin konsepteihin jotka heidän käsissään ovat enemmän ideaalinarraatioita kuin jotain joka huomioi mitään tosielämän piirteitä. Tässä mielessä onkin tavallaan piristävää että konservatiivit ovat muuttuneet. Poliittinen korrektius on hylätty ja nojattu rehellisyyteen ja totuuteen.Tämä on toki muuttanut heidät totaalisiksi antisankareiksi. Jopa siinä määrin että he itse käyttävät tästä epäkohteliaampaa "L" -sanaa...

lauantai 25. helmikuuta 2017

Ei tee pahaa kärpäsellekään; Hyönteisistä ja kärsimykseestä


Charles Darwin kiinnitti huomiota loispistiäisiin. Nämä munivat toisiin hyönteisiin ja toukat söivät elävän uhrinsa hitaasti elävältä. Darwinin näkemyksessä korostettiin sitä minkälainen Jumala olisi on voinut luoda jotain niin julmaa kuin loispistiäiset. Tätä kautta hän esitti eräänlaisen muunnelman pahan ongelmasta.

Tämänlainen haaste ei ole kovin merkittävä monillekaan teologeille.

Darwin oli tässä mielessä herkkätunteinen. ; Darwinia edeltävinä aikoinakin asia on jo tavallaan huomioitu. Esimerkiksi René Descartes uskoi että eläimet eivät kokeneet relevanttia kärsimystä. Että niiden tuskaisaksi koetut äänet ovat enemmänkin rikkoutuviin esineisiin kuin ihmisiin verrattavissa. Descartes demonstroi tämän vakaumuksensa surmaamalla nykyajan mittakaavoisa julmasti oman puolisonsa koiran. (Puoliso ja koira eivät ilahtuneet.)

Ajatus on toki suosittu myös modernina aikana. Esimerkiksi Pekka Reinikainen on kirjoissaan kertonut siitä miten luonnon julmuus ja sen liittäminen pahan ongelmaan on turhaa koska eläimet eivät kärsi relevantilla tavalla. Samoin William Lane Craig on esittänyt että eläimet eivät koe aitoa kärsimystä joten niillä ei ole merkittävää suhdetta pahan ongelmaan.

Moderni teologi voisi selittää siitä miten Darwin harjoittaa antropomorfismia eli liittää hyönteisiin inhimillisyyttä. Sitä voitaisiin selittää että eläimet eivät kärsi millään relevantilla tavalla. Niiden tietoisuus on vajaata. Tässä mielessä teologit tarjoavatkin mutkan joka on tuttu liberaalien aborttikeskustelusta ; Tässä sikiö määrittyy solupalloksi jolla ei ole sellaista hermostoa että se kärsisi mitenkään relevantilla tavalla. (Tässä ihmisarvo voi olla absoluuttinen mutta se koskee vain niitä jotka määrittyvät tietoisiksi ihmisiksi. Ihmisarvo koskee vain ihmisiä.)

Tämä kysymys onkin suurelta osin ohitettu.

Teologialla on tässä mielessä jännittävä suhde eläinten hyvinvointiin ja eläinrääkkäykseen. Ja teologiset ratkaisut ovat monesti sellaisia että ne eivät enää vastaa ihmisten peruskokemuksia. Suuri osa nykyajan ihmisistä joilla on koira eivät ajattele kuten Descartes. Ja heistä Descartesin heittäytyminen ei ole vakuuttavaa varmuudenosoitusta vaan sadistista pahuutta. Jotain joka on itse asiassa "sen pahempi koko argumentille".

Kysymys on siitä erikoinen, että jos lähestyy tietoisuutta naturalistisesti, päätyy yleensä sellaisiin malleihin joissa tietoisuus ja kärsimys eivät ole joko-tai -tiloja. Sellaisia jossa teologi vaan sanoo että kohteella a on aidolla ja relevantilla tavalla kärsivä sielu ja kohteella b ei ole sielua tai ainakaan oikeantyylistä sielua. ; Tässä päädytään usein siihen että tietoisuus on jotain joka on vaikkapa Kakun idean mukainen, jokin joka on jossain määrin kaikilla elävillä ja kasvaa "termostaattien määrän kasvaessa".

Lisäksi tässä paljastuu usein erikoisia yksityiskohtia. Tuoreesti on esimerkiksi havaittu kokeellisesti että hyönteisillä on havaittavissa jotain jonka voidaan nähdä subjektiiviseksi tietoisuudeksi jossa on muisti, mieliala ja jokin jossa kokemus muuttaa hyönteisen temperamenttia. Tämä vihjaa siihen suuntaan että Darwin oli hyvinkin oikeilla jäljillä. Tästä on onneksi toki tehty filosofista ja teologista keskustelua, joka toivottavasti viriää jatkossa enemmän.

On selvää että herkkätunteiset ja sympatian ja empatiaa kokevat tarttuvat kärsimykseen herkällä otteella. Selvää on myös että tätä vastustavat voimat jotka seuraavat jotain kylmää dogmaansa jota pitävät objektiivisena moraalina jossa tunteilu on vain sivujuonne. ; Ja tässä kohden on selvää että vastaan tulee useita uskonnottomia ja vastaavia uskovaisten leimaamia Charles Darwineja joiden toiminta on sellaista että uskovaiset joutuvat viittaamaan siihen että Jumala on antanut kaikille moraalilain sisäänsä. Ja jotka joutuvat ohittamaan sen että tosiasiassa kristityt eivät vastaaviin korkeisiin periaatteisiin yllä joten moraalilait joko eivät ole kaikilla tai sitten kristinuskossa itsessään on jotain joka erityisen tilastollisesti yliedustavasti tuhoaa nämä piirteet ihmisissä. (Itseäni ei kiinnosta ryhtyvätkö julmat paskiaiset muita helpommin kristityiksi vai turmeleeko kristinusko ihmisten sisäsyntyisen empatiakyvyn. Lopputulos on kannaltani sama. Identiteetti on varoitusmerkki, signaali siitä että ollaan tavallista todennäköisemmin julman ihmisen kanssa tekemisissä.)

Ihmisistäkin tehdään Kärpäsiä.


Tässä mielessä teologien suhtautuminen hyönteisiin on samaa mitä he tekevät ihmisten kärsimyksen kohdalla itsemurhan ja eutanasian kohdalla. Uskovaiset tulevat mielellään kertomaan miten ihmisen kärsimys ei koskaan ole relevantin kovaa. Tässä on takana enemmän väitelause siitä että Jumala ei voisi tuottaa tuskaa joka ylittää kekenkään kestokykyä kuin se, että tuskaa käsiteltäisiin ja analysoitaisiin tuskan kautta. Teologit mielellään määrittelevät asiat ja muodostavat dogmeja niistä kuin tutkisivat asiaa jostain muutsakin näkökulmasta. Tässä mielessä itsemurhan ja eutanasian kohdalla tuskassa oleva onkin helposti näkemässä että heidän tuskansa falsifioi Jumalan.

Varmuus siitä että hyvä kaikkivaltias Jumala ei tuottaisi tuskaa joka ylittäisi kestokyvyn  yhdistää uskovaista ja esimerkiksi itsemurhaa yrittänyttä minua. Molemmat ovat sitä mieltä että Jumala ei tuottaisi tietynlaisia asioita. Ainut ero tässä on vain siinä että minä tiedän mitä minä olen kokenut ja miltä tämä on tuntunut. Uskovainen ei ole. Hän kuitenkin väittää tietävänsä minun kokemukseni paremmin. ; Tässä mielessä heille eläinrääkkäys ja ihmisrääkkäys ei ole koskaan "oikealla tavalla relevanttia". Ja tämä on suoraa seurausta heidän kannattamastaan teologiasta, ei mitään "syntiä" jota kristityt tekevät siitä huolimatta että heidän uskontonsa yleensä kieltää. (Mitä selitetään rakkaudettoman käytöksen kohdalla yleisesti.)

perjantai 24. helmikuuta 2017

Tom of Finlandin suosion syitä

Tom of Finland on todella suosittu. Hänestä on tullut jonkinlainen symboli. Hänestä tehdään elokuvaa. Hänen piirroksensa kelpaavat kahvipaketteihin, postimerkkeihin ja lakanoihin. Häneen liittyviä mainoksia on valtavan kokoisina Helsingin metroasemalla. Samoin Turussa kävin taidenäyttelyssä jossa oli esillä Tom of Finlandin piirroksia, kirjeitä ja muuta materiaalia. (Tom of Finlandin musiikkipuolikin on kiinnostavaa. Jos ei muuten niin on hauskaa että hän on ollut musiikkiyhtye "Kulkusissa". Olen niitä ihmisiä jotka nauttivat tämänlaisista "yhteensattumista ja sanaleikeistä".)

Tom of Finlandia on niin kaikkialla, että tekisi mieli jopa tarjota joitain vastakuvaa sille kuvalle mitä siitä nyt tarjoillaan aluiisti iloisena ja kivana "suomalaisena menestystarinana". Jo ihan sen vuoksi että hän näyttää saavan ällistyttävän paljon tilaa mediassa ja tuotemyynnissä. (Yleensä kun symboli on markkinavoimallinen muoti-ilmiö on siinä takana jotain jota kannattaa kyseenalaistaa. En sano tätä siksi että vihaisin markkinavoimia. Itse asiassa tällä hetkellä olen määräaikaisessa työsuhteessa ja työnkuvani on sen tyylinen että olen tavallaan "pieni Donald Draper"..)

Tässä mielessä kannattaa vähintään vilkaista Hankamäen tuoretta kirjoitusta jossa hän puhuu "uusrenessanssista". ) Hän viittaa tässä mm. siihen että jopa perussuomalaiset ovat ehdottaneet Tom of Finland -patsasta. Hänellä on mielestäni hyvä teoria Tom of Finlandin homoikonisuuden syistä. "Touko Laaksosen piirtämät maskuliiniset hahmot auttoivat räjäyttämään myytin homomiesten ”naismaisuudesta” ja ”neitimäisyydestä”." Mutta hän valitettavasti laajentaa tästä liian pitkälle. Toisin sanoen hänellä rakentuu mielestäni oleellisen väärä kuva nykyajan suosioiden syistä. "Tom of Finlandin kuvat elävät jälleen renessanssia, sillä homot pyrkivät vapautumaan nykyisestä seksuaalivähemmistöliikkeestä. Feministien valtaan ajautunut seksuaalivähemmistöliike on pitkään pyrkinyt kieltämään homoseksuaalisuuteen liittyvän maskuliinisuuden." ... "Tomin kuvat ja heteromiesten halu puolustaa omaa maskuliinisuuttaan liittyvät yhteen – eivät tosin suoraan vaan feminismin kautta välittyneinä ja feminismin ehdoilla. Koska maskuliinisena miehenä olemista pilkataan ja solvataan feministien toimesta niin julkisessa sanassa kuin tieteenä esiintymään pyrkivissä tutkimuksissakin, Tom of Finlandin kuvista on muodostunut heteromiehille poliittisesti korrekti maskuliinisuuden esittämismuoto."

Oma näkemykseni on oleellisesti erilainen.

Hankamäen oma homoseksuaalisuus on kenties saattanut hänet tilaan jossa kaikki tulkitaan vain tästä viitekehyksestä. Teoria laajentuu mielestäni ylipitkälle. Itse näen että Tom of Finlandin suosion takana on oleellisesti nimenomaan se että "olemme hyvin juurettomia". On siis turhaa vetää aatehistoriallista yhteyttä Tom of Finlandin kuvaston alkuperäisen sanoman ja nykyisen suosion välillä.

Mielestäni tämä näkyy hyvin vahvasti siinä (1) minkälaiset ihmiset hyvin usein saavat mediatilaa Tom of FInlandin kannattamisesta ja (2) minkälaiset ihmiset vastustavat tätä. Tässä eteen tulevat jotkut Vesa Linja-ahon tyyliset feministimiehet ja sellaiset hahmot kuin Helsingin mainoskampanjassakin näkyvä Maria Veitola. Minutkin Touko Laaksosnäyttelyyn kutsui nainen joka on aika vahvasti feministi-identiteetillä liikkeellä.

Hankamäki puhuu siitä että Tom of Finland on poliittisesti korrektia kuvastoa. Ja hän viittaa että tästä on hyötyjä joita voidaan sitten soveltaa hänen kuvaamillaan tavoilla homoseksuaalisti tai "maskuliinis-heterollisesti". Mutta nämä ovat seuraus Tom of Finlandin poliittisesta korrektiudesta nykyaikana. Eivät sen syy. Ja nähdäkseni tämä tekee siitä aika huonon selityksen. Tom of FInlandin suosiosta on kasvanut kenties asioita jotka ovat juuri kuten Hankamäki kuvaa. Mutta tosiasiassa Tom of Finlandin suosion takana on enemmänkin se, että mm. feministit ovat hyväksyneet sen aika vahvasti. ; Tom of FInland ei ole noussut valtavirraksi Hankamäen mainitsemista syistä. Itse asiassa suosion takana olevat voimat ovat niitä joita Hankamäki näkee Tom of Finlandin kritiikin kohteiksi.

Tom of Finland on symboli.

Itse näen että on tarpeen irtautua aika monista perinteistä asian parissa. Tom of Finland on tässä mielessä hieman kuin Che Guevara. Häntä painetaan monenlaisiin tuotteisiin, kuten T-paitoihin. Ja näitä kuvia kannetaan vapauden ja kapinallisuuden ja vastaavien symboleina. Ja tässä mielessä kantajat eivät ole liitoksissa esimerkiksi siihen kaikkeen tappamistyöhön jota hän eläessään teki. Ne eivät ikään kuin kuulu kokonaisuuteen. Symboli ei enää ole liitoksissa ns. klassisiin normaaleihin tosiasioihin. Ja nähdäkseni täsmälleen sama on Tom of Finlandissa. Hänen teoksensa saavat suosiota koska ihmisillä on kanta homoseksuaalisuuteen ja hän oli homoseksuaali.

Vastustuspuolella on sama. Tässä mielessä kun joku kristillis-homokriittinen vastustaa vaikka Tom of Finland  -kahvipaketteja, paheksunnassa on kysymys suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen eikä siitä onko teos todella "pornografinen". (Hankamäki näpsäyttikin asiasta melko hienosti "Lasten ”suojeleminen” homoseksuaalisuudelta on tarpeellista vain siinä tapauksessa, että homoseksuaalisuus sinänsä arvotetaan kielteisesti, aivan niin kuin kaikenlaiset moralistit ovat käsi poskellaan tehneet.") Näin ollen Tom of Finlandin kohdalla homoidentiteetti on tärkeämpi kuin se minkälaista homokuvaa hänen teoksensa kysenalaisti tai kyseenalaistaa. ; Jopa se perussuomalaisten Tom of Finland -patsasehdotus oli nivottu verbaalisesti siihen yhteyteen miten se ärsyttäisi islaminuskoisia. Ja se ärsyttäisi islaminuskoisia koska tässä uskonnossa on tietty suhde homoseksuaalisuuteen. ; Tom of Finland -tuotteita on vastustettu tyypillisesti nimenomaan siitä näkökulmasta että ne ovat "etiikan vastaisia". (Joka sanoo että kritiikin mukaan taide esittää väärää mielipidettä väärässä kontekstissa mutta ei halua sanoa tätä ääneen koska haluaa muualla leikkiä sananvapauden sankaria joka sietää ja tukee ja kannattaa poliittista epäkorrektiutta...) Tom of Finlandin tukeminen ei ole hänen teoksiensa pitämistä kuin sekundaarisesti. Ideologiset syyt pikemminkin heijastavat sitä miten hänen kuvansa tulisi kokea. Ja pitäminen tai dissaaminen ovat enemmänkin ideologinen kannanotto kuin jokin joka liityy hänen teoksiensa taiteellisiin ansioihin tai epäansioihin.

Toisin sanoen teoksen tukeminen ja vastustaminen ei ole filosofista vaan sidottu tekijän identiteettiin. Niillä otetaan symbolisesti kantaa homoseksuaalejen kannattamiseen ja vastustamiseen. Ja tässä on itse asiassa aika vähän tekemistä sen kanssa mitä Tom of Finland teki eläessään tai mitä hän yritti taiteellaan sanoa.

Tom of Finland on tylipuhdasta kitchiä.

Tämä ei tosiasiassa riitä. Nähdäkseni Tom of Finlandin identiteetin ja maailmankuvan lisäksi tarvitaan se, että hänen teoksensa eivät ole tosiasiassa mitenkään kovin haasteellisia. Ne ovat visuaalisesti kitchiä. Ne ovat ihan kivoja ja niissä on iloista asennetta. Mutta lasken ne taiteellisesti samantyyliseen luokkaan kuin Rudolf Koivun joulukortit ; Ne ovat kauniita mutta ne eivät ole minulle tyydyttävää taidetta. ; Tässä nähden Tom of Finlandin taiteessa näkyy toki sellaista kuvastoa jota sellaisenaan mielletään rujoksi. Kuvissa on esimerkiksi paljastettuja pippeleitä, erektioita ja spermaa. Mutta näiden kohdalla on käynyt kuten kitchiytyneelle pääkallokuvastolle. Ne on kuvattu sellaisessa muodossa jossa tämä mielletty rujous piilotetaan ja jätetään käsittelemättä. Näin ne eivät haasta käsitystä näihin liitetyistä rujosta mielikuvista. Näen tämän asioiden lakaisuna maton alle.

Ja tässä ei ole takana ristiriitaa.

Moni voi ajatella että ideologia on sanomaa ja että kitchissä ei ole sanomaa. Tämä on ymmärretty puoliksi. Usein kitchissä on jotain sanomaa. Tämä sanoma vaan on yksinkertaistettu, muutettu onelinermuotoon ja levitetty kyseenalaistamattomina väitelauseina, jotka ovat toteavia eivätkä esilletuotuja premissejä sanan perinteisessä ja täydessä merkityksessä.

Tämä on itse asiassa kenties liitoksissa siihen miksi Tom of Finlandista on tullut suosittu ... sanotaanko ... "tietynlaisessa ideologisessa väännössä". ; Sillä propaganda on yleisesti ottaen kitchiä. Kitch mielletään pinnalliseksi ja tässä mielessä siitä helposti riisutaan sanomallisuus. Mutta tosiasiassa eivät ne useimmat ideologiset sanomatkaan ole kovin paljoa muuta kuin kitchiä.

Ideologia valitsee siihen sopivaa kuvastoa ja lopputulos on jonkinlainen "aforismiteksti-jättiperhoskuva" -kombinaatio. Jopa silloin kun kitchin sisältö on astetta synkempää. ; EIlen Yle Teemalta katsomani taidehistoriaohjelma käsitteli kreikkalaista estetiikkaa. Siinä puhuttiin myös siitä miten Natsisaksassa arvostettiin kreikkalaista klassista muotokieltä hyvinkin runsaasti. Tämä oli mielestäni arvokas muistutus. Sillä moni haluaa aina tuomita natsit aivan jokaisessa attribuutissaan. (Sama on toki siinäkin että jos joku sanoo että Che Guevara oli hyvä johtaja niin tämä tarkoittaisi samaa kuin että kannattaisi kansansurmia. Ikään kuin asiat olisivat joko läpihyviä tai että pahuus jotenkin turmelisi aivan kaiken mitä nämä ihmiset tekvät.) Moni pitää natsiutta jotenkin rumana. Asiaa ei tietysti auta se, että natsit vastustivat ns. rappiotaidetta. On kuitenkin nähtävä, että natsien sensuuri johtui juuri siitä että heillä on vahva esteettinen standardi. Natsit rajoittivat muotoa nimenomaan siksi, koska heillä oli mielikuva siitä miltä piti näyttää. Asia on kuten Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn kirja "Natsimyytti" esittää ; Natsit olivat esteetikkoja par excellence, hyvin vahvasti symbolejen ja koristelujen varaan koko ideologiamyyttiään rakentavia. Natsit päin vastoin loivat patsastelukulttuurin, jossa symbolit, tervehdykset, paraatit ja vastaavat olivat liikkeen olennaisinta ydintä. Siksi Hitler oli epäonnistunut taiteilija. Siksi tarvittiin Hitlerin arkkitehti Speer luomaan natsipaatosta jolla kannateltiin natsieetosta.

Voisin jopa väittää että taiteen ei pitäisi palvella selvää alleviivattua poliittista agendaa tai tukea katsojan arvoja. Koska tämä tekee siitä propagandistista. Sen sijaan taiteen tulisi käsitellä maailman asioita ja saada meidät haastamaan itsemme. Tässä mielessä voisi kenties oikoa Platonin kautta niin, että perustaksi voidaan laittaa totuus, hyvyys ja kauneus. Kitsch on kauneutta ilman totuutta. Se on falskia, valheellista, teeskenneltyä vaikka se muodollisesti on kaunista ja miellyttävää.

En toki tässä lähde selittämään PeruSuomalaiseen Mika Niikon ja Teuvo Hakkaraisen malliin että Tom of Finland -kuvissa olisi jotain natsisymboliikkaa. (Hankamäki tuntui jostain syystä unohtaneen tämän episodin. Kenties siksi että se ei oikein tue hänen esittämäänsä teoriaa.) Näen että Tom of Finland on samantyylistä kitchiä joka viehättää itseäni vaikkala "L.A.Noire" -playstationpelissä tai "Mad Men" -televisiosarjassa ; Ne ovat toki paikoin syvällisempiä mutta monin paikoin ne ovat enimmäkseen visuaalisesti "nättiä".

Näenkin että on turhaa etsiä Tom of Finlandin suosiosta sen suurempia taustasyitä. En ole optimistinen siinä mielessä että olettaisin että muoti-ilmiöiden takana olisi aina jotain suurempaa kuluttajien ajatteluprosessia, analyyttisyyttä, harkintaa, reflektiota tai muutakaan ymmärrystä. Asioista tulee symboleita ja sitten ne painetaan T-paitoihin. Ja jos joku viittaa siihen asiasisältöön, niin T-paidan kantaja järkyttyy tai närkästyy koska sanottu ei vastaa sitä miksi hän itse sitä T-paitaansa kantaa.

torstai 23. helmikuuta 2017

Saatanapaniikki ei ole koskaan kaukana...

Kun olin nuori, osa kulttuurikritiikistä sidottiin saatananpalvontaan. Siihen aikaan konservatiivit eivät käyttäneet nykyään tuttuja sanoja, kuten "suvakki" tai "kulttuurimarksisti". Asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä ja oikeilla uskomuksilla eikä kätketty. Kätkemiseen ei ollut tarvetta sillä elimme siihen aikaan tavallaan hyvin konformistisessa yhteiskunnassa. Tässä mielessä nykyajan konservatiivien puhe poliittisesta epäkorrektiudestakin on osaltaan osa oleellista muutosta.

Siihen aikaan saatananpalvonta oli ilmiö jota nähtiin ties missä. Rockmusiikista roolipeleihin. Nuorison epätavalliset tai oudot asiat päätyivät listoille siinä missä asiat jotka rikkoivat vaikka seksualietiikkaa vastaan. Tässä mielessä nykyään elämme jo astetta vapaammassa maailmassa kuin silloin. Sittemmin tämä muotivirtaus katosi. Saatananpalvonta ei ollutkaan tuhoamassa länsimaista kulttuuria ja levittämässä terrorismia läpi maan ihan kohta pian.
1: Ne vanhoilliset itseään konservatiivisiksi kutsuvat jälkijätöt usein sanovat että konservatiivit ovat pitkässä tähtäimessä oikeassa. He tuntuvat kuitenkin aina panikoivan nykyhetkessä ja ovat tekemässä paniikinomaisia profetioita lähitulevaisuudesta ja nämä eivät koskaan toteudu. Eikä tästä epäonnistumisetsa välitetä koska melumystö on päätynyt paniikkikohkaamaan jostain uudesta aiheesta joka on se ainut relevantti asia maailmassa. Ja siksi tätä yhtä asiaa pitää lähestyä lampipolyypin ajattelullisella hienostuneisuudella.. (En siis sano että aiheesta ei voisi kohkautua ratioaalisesti, mukana on aina jokunen terävämpi tapaus itse asiassa. Mutta suurin osa tekee tätä järkyttävän huonolla tasolla.)

Sitä jopa näyttää siltä että saatanapaniikki olisi tullut ja mennyt. Mutta tosiasiassa se on tavallaan vain piilossa. Suomen mesomoistolla näyttää olevan tilaa vain yhdelle lempiaiheelle kerrallaan. Ja uskonkin että kun maahanmuuttokeskustelu poistuu  - joka tapahtuu jos ja kun muuttoliikkeet lakkaavat vähäksi aikaa - tilalle tulee jotain muuta.
1: Ja kyllä. Uskon vahvasti että maahanmuuttoasia on merkittävä keskustelunaihe vain niin kauan kuin ihmisiä tulee maahan. En usko että maassa olevat herättävät keskustelua vaikka katastrofipaniikin pitäisi tietenkin koskea sitä asiantilaa joka syntyy sitten kun ihmiset ovat paitsi tulossa maahan niin myös elävät siinä. Tämä olkoot ennustus tulevaisuuteen ; Maahantulijoiden määrän laskun jälkeen ei jäädä maassaolijakeskusteluksi. (Ainut poikkeustila tähän olisi se että ryhdyttäisiin jotenkin tuhoamaan näitä ihmisiä - ja rehellisesti sanoen tämä on hyvin epätodennäköinen kulkusuunta asioille.)

Tässä mielessä itselleni oli kiehtovaa tutustua taas Pohjanmaalaisten kiihkokristittyjen internettoimintaan.

Se on nykyään hyvin kiinnostavaa. Siellä puhutaan paljon illuminatista. Illuminatiteema näyttää nousseen varsin suosituksi. Ja tämä muutos on tapahtunut kohtuu lyhyessä ajassa. Illuminatiteoriat kun ovat yleensä liittyneet melko liberaaliin ja ei-kristilliseen salaliittoteoriahörhöilysiipeen. Siihen jossa esimerkiksi puhutaan avaruusolennoista ja reptiliaaneista.

Kuitenkin kytköksiä on. "Entisinä saatananpalvojina" kunnostautuneet kristilliset julistajat, kuten Mike Warnke ja John Todd ovat selvä linkki saatanapaniikin salaliittoteorioiden ja Illuminatisalaliittoteorioiden välillä.

Ja tätä pohjavirettä on hämmentävänkin paljon. Tästä hyvä esimerkki näkyy niissä sivukommenteissa joita kerrotaan vaikkapa tuoreesta Venäläisestä tapahtumasta. Venäjällä poliisi oli surmannut useita ihmisiä rituaalinomaisesti ja yrittänyt herättää heitä henkiin zombiearmeijaksi. Ja hartaissa kristityissä - jotka monet ymmärsivät kertoa VOK -polttopulloiskujen aikana sitä miten mielenvikaisesta yksittäistapauksesta ei saa yleistää - ovat nyt näkemässä tarinan taakse hyvinkin paljon. Siellä esimerkiksi kehutaan Venäjää mallilla "Venäjä on ottanut asian vakavasti. Muun muassa RIA Novosti muistaa, kuinka Venäjän sisäministeriön asiantuntijat totesivat vuonna 2008, että saatananpalvonta on suurempi uhka maan kansalliselle turvallisuudelle kuin islamilainen radikalismi." Sama kommentaattori osaa kertoa myös, että "Luulin jo, että tämä aihe on valtamediassa kiellettyjen listalla, kun Trumpin hallinto on pidättänyt yli 1500 pedoa ja ihmiskauppiasta kuukaudessa, ja lehdistömme on yhäkin hiljaa... No nyt löytyi Venäjältä 1 satanistimurhaaja otsikoihin. – Hyvä Erkkomedia! Se satanistien puhdistus on käynnissä USA:nkin hallinnossa. Niitä uutisia odotellessa."

Tässä oli paljon asiaa jotka kontekstoivat lausuntoja erinomaisen hyvin. Takana on ajatuksia saatananpalvonnasta ja massapedofiliasta. Tätä kautta materiaali linkittyy käytännössä laajaan määrään itselleni saatanapaniikin lieveilmiöistä tuttuja kauhisteluja. Pedofiliaskandaali esimerkiksi liityy Jan Guilloun "Noitien asianajajassa" mainittuihin kauhisteluihin kuvitelluista saatananpalvojien tekemistä lastenraiskauksista. Jotka tietenkin on todistettu sillä että on perusteltu miksi niistä ei ole todisteita. Valtamedia tai hallituksen tekemä sensuuri ja informaationkätkentä luo hyvin Fox Mulderin makuisen kikkakakkosen joka kelpaa Fox Newsille ja suurelle määrälle ihmisiä nykyaikana saatanapaniikkiaiheen ulkopuolelta.

Itse asiassa salaliittoteorian ydinsisältö on tuttu Jouko Piholta. Monet meistä muistelevat huvittuneisuudella aikaa jolloin Piho yritti päästä politiikkaan. Hän mm. joutui kahnauksiin sen vuoksi että hän oli liian äärimmäinen kristitty kristillisdemokraatteihin. (Saavutus sinänsä.) Tässä yhteydessä hänestä on jäänyt talteen mielenkiintoisia ruudunkaappauksia. Niissä lasten hyväksikäyttö ja uhraaminen sidotaan joksikin jota tapahtuu "Illuminaatit uhraavat lapsia rituaalisissa menoissaan kahdeksan kertaa vuodessa. Esim. syyspäiväntasauksen päivänä 21.9.2008 kymmeniätuhansia lapsia tapettiin ja uhrattiin Saatanalle, jotta uhraajat, maailman elitistiset johtajat, saisivat sen kautta Saatanalta lisää voimaa. Usein lasten sydän revittiin irti ja syötiin sen vielä lyödessä. Ennen lasten tappamista heitä käytettiin monin tavoin seksuaalisesti hyväksi." Erityisen kiinnostava on kytkös saatananpalvonnan ja Illuminatin välillä. "Illuminaatit ovat homoseksuaalisuuden edistämisen, AIDSin ja seksuaalisen vallanlumouksen takana. Illuminaatit edistävät kaikkea, mikä on kapinaa kristittyjen Jumalaa vastaan. Ihmiskunta on menossa väärään suuntaan. Kun asiat tästä vielä pahenevat, on ainoa toivomme siinä, että kansanjoukot raivostuvat ja alkavat vaatia aitoa muutosta."

Tässä kohden on toki vaikeaa tietää sitä että mitä tämä tarkoittaa ; Taakse voidaan nähdä kaksi pääteoriaa.
1: Ensimmäisessä ytimessä on se, että ihmiset eivät muuta mielipiteitään. Eli toisin sanoen saatanapaniikki ei koskaan kadonnut, sen ajaneet ihmiset eivät mitenkään lopullisesti monetkaan hylännyt mielipiteitään. Heidän huomionsa keskittyi muihin asioihin tai he kokivat että asian esilletuominen haittaa oman ideologian uskottavuutta.
2: Toinen taas on se, että kyseessä on perinne. Illuminati -twistiä olisi siis tullut kun nuoremmat hurmoskristityt ovat ottaneet netissä näkemäänsä kuulemiinsa saatanapanikointeihin. Eli tämä on uuden sukupolven tai avoimen vanhoilliston asia.

Se kuitenkin tiedetään että kohkauttaminen tähän suuntaan on helppoa. Tästä hyvänä todisteena on melko vähän aikaa sitten tapahtunut kohkaantuminen. Vuonna 2015 moni kauhisteli hyvinkin laajasti pari päivää Leppävaaran kirkkoa. Sen yhtä taideteosta nähtiin Illuminatimerkkinä. (Siitä huolimatta että kolmiosymboli on itse asiassa kristillinen pyhän kolminaisuuden symboli. Jotain johon totuin seurakuntanuorena Järenpään seurakuntatalolla. Seurakunnan saatanapanikoitunut vallanpitäjätyyppi ei kammoksunut rakennuksen lasimaalausta. Hän sentään oli tässä määrin tolkullinen) Tämä kaikki on tietenkin mielenkiintoista.

Siitä huolimatta että paperijälkeä ei ole, ei ole mitään todistetta että olisi ihmisiä jotka olisivat kadonneet. Illuminatia nähdään ties missä kolmioissa ja symboliikassa ilman että rahaa ja valtaa seurattaisiin ja todistettaisiin asioita. Illuminati on toisin sanoen jotain jota lähestytään lähinnä sellaisilla menetelmillä joilla uskovaiset ovat tavoitelleet yliluonnollista Jumalaa. Saarnaajien kertomukset illuminatin tekemistä lapsensurmista ovat samanlaisia "näin mitä näin etkä voi vaatia minulta todisteita" -tarinoita kuin silminnäkijöiden kertomukset Taivaassa vierailusta. Asiat ovat totta koska joku selvästi omaan kulttuuripiiriin kuuluva pseudonyymi niin on sanonut internetissä. Jopa Pikku Kakkonen osaa lähdekritiikkiasian paremmin.

Uskonkin että saatanapaniikki tulee takaisin jossain muodossa kunhan maahanmuuttokauhisteluun kyllästytään kristittyjen parissa. (He kyllästyvät siihen samoihin aikoihin kuin maallisemmat maahanmuutosta kauhistelijat. Eli sitten kun maahan ei muuteta vaan ollaan maassa-asujia.)

Hieno mies ei puhu pahaa...

Olen katsonut "Mad Men" -sarjaa. Donald Draperilla on huono maine jota en ole täysin käsittänyt. (Okei, hän juo ja tukapi. Eikä ilmiselvästi hallitse mulkkuaan. Mutta noin muutenhan hän on ymmärtäväinen ja periaatteessa asiallinen 1950 -luvun pomo. Välistä kova alaisilleen, mutta ei kovin häijy.) Sarjan tapahtumissa on eräs tilanne jossa tupakkatehtailija lopettaa yhteistyön mainostoimiston kanssa. Ja Draper kirjoittaa lehteen jotain joka on mielipidekirjoituksen, kilpailijoiden mustamaalauksen, tupakkatuotevalistuksen ja mainoksen välimaastossa. Tästä seuraa myöhemmin sarjassa aika paljon seuraamuksia. ; Pidetään epähienona, että entisiä yhteistyökumppaneita moititaan liike-elämässä. Asiakkuuksien hoito jatkuu siis asiakkuussuhteen päätyttyäkin. Tätä pidetään herrasmiesmäisenä.

Tässä asiassa on ongelmia. Niitä katsellessa asiaan voi vääntää uskontoaiheisen mutkan. "Kotimaan" blogissa kerrottiin Jehovan Todistajista. Näkemys ei ollut tasapuolinen vaan Jehovan Todistajien puolella. (Tämä on relevanttia koska teksti itse esittää että puolenotto kovin selkeästi antaa epäuskottavan vaikutelman.) Teksti onkon Jehovan Todistajan kirjoittama. Siinä puhutaan miehestä joka päätyy Jehovan Todistajien kannattajaksi, joskaan ei jäseneksi. Siinä mainitaan että hän on kokenut erikoisia asioita ei-Jehovan Todistajillisessa kontekstissa. "Olemme joskus keskustelleet Matin kokemuksista hänen aikaisemmissa uskonnollisissa yhteisöissään. Totesin Matin juttuja kuunneltuani, että ”sinähän saisit aikaan melkoisen kohujutun julkistaessasi kaikki tietosi”, sillä joukossa on varsin julkisiakin henkilöitä. ”Minä en varmasti ryhdy hankkeeseen, jonka tarkoituksena on vain mustamaalata uskonveljiäni”, Matti toteaa. Miehessä on paljon hyvää, ajattelee minun lisäkseni moni muukin."

Tämänlainen mustamaalaamattomuus koetaan selvästi herrasmiesmäiseksi. Tälle kohteliaisuudesta vaikenemiselle vastapoolina on sitten se, että monissa uskonnollisissa yhteyksissä on tapahtunut asioita joita ei ole raportoitu poliiseille koska omaa aatetoveria olisi jotenkin erityisen paha lähteä tuomitsemaan. Ollaan oltu kovin armeliaita niille omien parissa oleville syntisille. Ja sitten tämän herrasmiesmäisyyden vastapainoksi lähdetään helposti mustamaalaamaan niitä ihmisiä jotka näitä kohujuttuja tuovat julkisuuteen. Koska se on herrasmiesmäistä kun siinä puolusteaan uskoa ja uskonyhteisöä. Se kun on aina tärkeämpi kuin esimerkiksi ihmiselämä ; Siitä että herrasmiesmäinen ongelmien maton alle lakaiseminen näkyy globaalissa mittakaavassa itsemurhatilastoissa ei tietenkään viitsitä puhua. Koska se loukkaisi ja vahingoittaisi tärkeämpää asiaa, uskontoa. (Se, että lähinnä läpimätä uskonto tuottaa tämänlaista hedelmää unohtuu helposti prosessissa. Koska vain tämä unohtamalla voidaan oikeuttaa se että uskontoa ylipäätään puolustetaan millään...)

Tupakkatehtailijoiden mainostaja ei saisi missään oloissa sanoa että tupakka tappaa. Ei pidä purra kättä joka ruokkii ja jossa kuulemma kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkoja on...

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Historiamiekkailusäkki ; Sisältää sian ja miekan

Itsepuolustuslajeissa on monia hyvin omituisia puolia. Seassa on huuhaata kuten kaikessa muussakin toiminnassa. Kuuluisa esimerkki onkin "yellow bamboo" jossa taistellaan "energialla". Jostain syystä sen opettamat koskematta toimivat etäiskutekniikat eivät toimi skeptikoihin.

Toisaalta kamppailulajeja ei kontrolloida kovin paljoa. Periaatteessa minäkin voisin perustaa oman järjestön ja ryhtyä sen suurmestariksi. (Itse asiassa : Olen harkinnut että vuokraisin Keravalta jotain koulun salia ja pitäisin pienimuotoisia nyrkkipajatyylisiä viikonloppuperuskursseja Fioren tikarista. Mutta en toki minään suurmestarin statuksella. Tämä koskee tietenkin myös historiallista miekkailua. Se on elokuvallista ja kiinnostavaa. Ja miekkoihin, jos johonkin, liittyy gloriaa, macho bullshittiä ja taikauskoa. Jotka saattavat livahtaa opetukseen. Asia on kuten HEMA -opettaja Ilkka Hartikainen on asian muotoillut ; "Historiallista miekkailua on harjoitettu Suomessa nyt jotakuinkin kahden vuosikymmenen ajan. Aiheesta on kertynyt hyvin paljon tietoa ja tähän sisältyy myös kyky lähdekriittiseen asioiden tarkasteluun ja eri opettajien ja heidän materiaalinsa arviointiin."

Yksi tärkein asia on tietää että ei ole mitään yhtä HEMAa;


Historiallisessa miekkailussa on runsaasti eri manuaaleja. Ja niiden opit perustuvat erilaisiin taustalogiikkoihin. Osa yrittää tutkia lähdemateriaalia ja selvittää mitä se sanoo. Toiset yrittävät rekonstruoida lajia eli korostavat enemmän toimintaa. Osa haluaa rakentaa aineiston ympärille mahdollisimman tehokkaan kamppailujärjestelmän. Osa yrittää luoda kilpailutoimintaa ja tehdä tästä modernisointeja. Osa haluaa uusintaa vanhoja kamppailutaitojen opettelumenetelmiä, kun taas osa haluaa että tekniikoita opetettaisiin niin että ne oppii mahdollisimman nopeasti.

Lisäksi HEMA:n liepeillä on muuta toimintaa. Historianelävöittäjä voi hakea turvallista tapaa käyttää aseita, jolloin he luopuvat kamppailutekniikoista. Ja toisaalta osa voi haluta pukeutua haarniskaan ja hakata toisiaan, jolloin he joutuvat tietenkin opettelemaan tekniikat joilla se on turvallista. Nämä eivät kuitenkaan ole historiallista miekkailua sanan täydessä mielessä. Nekin ovat kuitenkin hauskoja harrastuksia jos niistä pitää.

Moni kuitenkin näyttää olevan hyvin vähän kiinnostunut tämänlaisista eroista. Jopa silloin kun hän markkinoi historiallista toimintaa miekkailupiireissä. Tässä tehdään itse asiassa temppuja jotka eivät menisi läpi oikein missään muualla. Esimerkiksi ammuntaa ei mainosteta "tuliaselajina" tai "tuliaseilla ampumisena" tai "tuliaseammuntana". Sen sijaan kerrotaan onko kyseessä kivääri- vai pistooliammunta, onko kyseessä maaliin ampumisesta vai jostain toiminnallisesta ammunnsta tai pikavedosta. Mutta sen sijaan sitä saattaa oikeasti törmätä mainokseen joka mainostaa "medieval combat" tai "historical combat". Tästä ei selviä vuosisata, ei käytetty ase. Ei se mikä manuaali on takana ja tekee tästä "historiallista". Ei mikään. Ei se onko käytössä pitkämiekka, sapeli, kahdenkädenmiekka. Saati että kerrottaisiin lajin fokuksesta, siitä onko se kilpailua, tekniikanhiomista vai lähdeaineiston sisällön avaamista jossa tekniikan kokeilu on enemmän työkalu kuin päämäärä..

Bullshitmittarit savuavat

Tästä hyvänä esimerkkinä on tänään facebookryhmässä ollut mainos. Opetus paljastui lopulta ihan kiinnostavaksi ja idealtaan hauskaksi. (Mm. validisti kung-fu:n keskittynyt opettaja soveltelee saksalaisen tyylin tekniikoita oman näkemyksensä kautta. Ilmeisesti jonkinlaista toimintaa hieman Ringeckin opetuksien suuntaan. Opettajalla on kytköksiä elokuvien taistelukohtausstuntteja suunnitteleviin asiantuntijoihin. Hän eikä hänen opettajansa ole historiallisten manuaalejen tuntijoita. Ei HEMAa, mutta ei mitään hävettävää. Ilmeisesti ihan validia kamppailutaitoa jossa on hauskoja twistejä. Eikä kurssin hintakaan ollut hirveän paha. Puhuttiin kympeistä.) Tämä hienous täytyi kuitenkin enimmäkseen pumpata ulos. Edes opettajan kotisivut eivät antaneet merkittävää informaatiota siitä mitä "historical" ja "combat" piti sisällään...

Bullshitmittarini kärysi hyvin monessa kohdassa: Ja korostan että en tee tätä siksi että olisin erityinen mestari. Vaan nimenomaan sitä kautta että aina ei tarvitse olla lehmä voidakseen sanoa että maito on hapanta. Tai että maito saattaa olla hapanta. Tai on luultavasti hapanta. (Ihan katsomalla miten maito on paketoitu ja onko paketti vaikka homeessa.)
* Siinä esitettiin ulkomainen opettaja jolla oli hieno titteli "grandmaster". Sen lisäksi kerrottiin että hän oli oman kamppailusuuntansa perustaja. Tämä on tietenkin hyvin erikoista. Juuri tämänlainen macho bullshit on sellainen myyntikikka jota tavataan silloin kuin osaamaton myy kursseja taitamattomalle.
* Nettisivut olivat muuten kiehtovat mutta historiallisen miekkailun osuus oli hyvin epäilyttävä. Nettisivujen tutkiminen näytti escrimaa ja muuta vastaavaa ei-eurooppalaista lajia. Eurooppalaisen historiallisen miekkailun kohdalla kuvassa oli pitkämiekka joten sitä ilmeisesti käytetään. Muuten tästä historiallisesta osuudesta ei hirveästi mitään kerrottu eikä esim. videomateriaalia löytynyt. Pahinta oli itse asiassa se, että sivuilla aivan viimeiseksi sanotaan toki että "All TG grades will involve interpretation of historical sources." Mutta missään ei kerrota mitä nämä lähteet ovat. Ja se nyt on se jota tässä olen tentannut. Mitä manuaaleja läpikäydään. Mikä tyylisuunta on opin historiallisuuden takana.
* Mainoksen jakanut taho oli hyvin väistelevä. Kun häneltä kysyttiin mitä ovat perusteet joita opetetaan, hän sanoi vain sen tyylisiä ilmaisuja kuin "tule paikalle niin näet" -hengessä. Eli aseet ja tyylisuunnat ja opetuslähde selviäisi sitten kun on jo maksanut. Täsmennyksiä oikein intettiin ja mainostaja ilmoitti lähinnä sitä, että avomielisyys ja kriikittömyys ovat rakentavampia "Tulemalla paikan päälle avoimin mielin ja "kuppi tyhjänä". Itse olen havainnut tämän parhaimmaksi tavaksi lähestyä melkein mitä tahansa asiaa." Jos joku vaatii avomielisyyttä, syynä on hyvin usein se, että asia ei kestä kriittisyyttä. Etenkin jos kyse on rahasta. Avomielinen ihminen myös ymmärtäisi että joku saattaa kenties ihan ymmärrettävästi kokea epäilystä ja että tämä ei ole samaa kuin dissaaminen pelkästä dissaamisen ilosta. Tai edes dissaamista.
* Toisaalta mainoksessa luvattiin aika paljon. Yhden päivän seminaarilla piti oppia historiallisen kamppailun perustaso. Toisin sanoen sitä luvattiin nopeassa tahdissa (pienellä lisämaksulla) ikään kuin ensimmäinen vyötaso. Itse olen harrastanut säännöllisen epäsäännöllisesti 8 vuotta pelkästään Fiorea, saati sitten muita asioita. Ja sanoisin näin että "perusteet" joita opetetaan koostuu moninkertaisesta harjoittelumäärästä. Eikä sillä vielä tee paljoa. Nopea edistyminen sopii niille joiden maailmankuva on peräisin elokuvista. Niissä taistelumontaasi riittää siihen että pärjää kauan harrastaneita vastaan.

Onneksi on kontakteja jotka tiesivät ja jotka tunsivat ihmisiä jotka olivat harrastaneet tällä kyseisellä suurmestarilla. Koska ilman heidän tekemiään informointeja ja jopa jonkinlaisia suosituksia kyseinen laji olisi huutanut sitä että siinä halutaan rahat pois tyhmiltä. Mainostajan kannalta on tietenkin kiusallista vastailla kysymyksiin. Ja siinä joutuu kyseenalaistetuksi joka ei tunnu mukavalta. Mutta nöyrällä ja avuliaalla asenteella tehdään parempaa markkinointia. Tiedotus on HEMA -piireissä kenties jopa tärkeämpää kuin muissa lajeissa. Sillä lajin ytimessä on akateemisempi ote. Ja toisaalta sen pariin halutaan myös tunkea ties mitä skeidaa. (Minulta voi muuten ostaa vyöasteen itse keksimääni lajiin jos ei muuten vakuuta!)

HEMAa ei kannata markkinoida miten tahansa. Jotkut macho bullshit -idiootit saattavat ostaa mitä tahansa mitä myydään riittävällä testosteroninkäryllä ja hienolla tittelillä. Mutta jotkut tekevät ns. faktantarkistusta tässäkin asiassa. Ja korostaa että luotettavuus ja laatu ovat aika kokonaisvaltaisia asioita. Ja että huono markkinointi kertoo joko siitä että mainostava taho ei osaa joko historiallista miekkailua tai mainontaa. Tai sitten halveksuu potentiaalisia asiakkaitaan ja myy sitä heille kuin nämä tulijat olisivat jotain "avomielisiä idiootteja".

Vaaleja edeltävä blogeaminen

"Raivon Ensyklopediassa" viitattiin ärsyttävään ilmiöön. Ennen vaaleja ehdokkaat kirjoittelevat lehtien mielipidepalstoille. Ne ovat eräänlaisia ilmaisia vaalimainoksia. Ja niiden sisältö on jotain joka on hyvin kaukana mielipidekirjoittamisesta. "näiden halpamaisten ja tyypillisesti kirjallisesti avuttomien sepustusten kirjoittajat todella kuvittelevat, ettei ole läpinäkyvää kalastelua aktivoitua kerran vaalikaudessa halvimmalla mahdollisella tavalla rimaltaan alhaisimmalla printtimedian forumilla." Itsekin koen tämän ärsyttävänä. On toki hyödyllistä tietää poliitikoista joita ei äänestä. En siis kannata sensuuria tässä asiassa.

Vastaava ilmiö on myös blogejen puolella. On olemassa juuri tämä itseään vaalimainostava samainen ihmisryhmä, joka intoutuu kirjoittamaan blogeja ehdolla ollessaan. Näistä tyrkyistä tiedostaa sen, että he kirjoittelevat ahkerasti aina muutaman vuoden välein. Tai jos ovat uusia tyrkkyjä niin perustavat blogin. Blogi on, jos vain mahdollista, vielä banaalimpi viestintäkanava kuin lehtien perinteinen mielipidepalsta. Niissä kun on yleensä jonkinlainen päätoimittajan tarjoama suoja erilaisilta nöyryytyksiltä.

Tässä takana ei ole se, että poliitikot eivät sinällään saisi kirjoittaa blogeja. Itse asiassa näen että blogi on parhaimmillaan hyvä keino olla yhteydessä äänestäjiin ja vaikuttaa aktiivisesti. Tai vaikuttaa aktiiviselta. Vaalimainosten kohdalla kysymys onkin enemmän siitä että se muistuttaa aika vahvasti tuoteasettelua ; On periaatteessa ymmärrettävää että elokuvissa vaikka ajetaan jotain autoa ja siksi tämä auto voi olla saman tien sponsoroitu. Mutta jos homma menee siihen että tuoteasettelu määrää mitä elokuvassa tapahtuu kovinkin laajasti, siitä tulee häiritsevää. Suurin osa vaaliblogeista on kalastelevia eivätkä tarjoa kovin eksakteja teesejä. Niillä vedotaan ympäripyöreästi.

Tässä kohden sosiaalinen media onkin lisäksi hyvin erikoinen paikka. Se on helppoa rinnastaa perinteiseen lehteen tai perinteiseen mainontaan. Sosiaaliseen mediaan (vaali)mainossisältöä tuottava taho on vähän kuin mainostoimiston mies joka tekee mainoskampanjan. Kuitenkin siinä on myös eroja. Esimerkiksi se, että sosiaalinen media vaatii pitkäjänteisyyttä. Vain vaaliaikoina blogaava vaikuttaa helposti tyrkyltä ja vain mainostavalta..

Jos esimerkiksi kohtaa minut voi kokea järkytystä. Esimerkkejä kuulemastani; "livenä olet ihan eri kuin täällä facessa siis todella eri" ... "olet aina niin vakava, jopa tympeä paitsi sitten livenä jotenkin ihan eri, lempeä" ... "livenä olet kuin lammas" ..."fasessa susta saattaa kuulla naurua sieltä rivien välistä mutta livenä ei sitäkään". Jos joku pitää minua vilpittömästi rivien välissä nauravana vitsailijaa ja samanaikaisena epähauskan tympeänä, niin tämä on pitkäjänteisen imagonrakennuksen seurausta. Olen kirjoitellut sosiaalisessa mediassa ja blogeissa kauan. Ja teen tätä paljon osittain siksi että voin tätä kautta ilmentää itsestäni niitä puolia joille ei oikein muutoin ole tilaa. (Kuten puolisoni asian ilmaisi : Livenä olen kiltti ja minulta puuttuvat rajat. Annan ihmisille mahdollisuuden ja he saavat tökkiä ja tulla privaattialueille. Kunnes he menevät liian pitkälle jonka jälkeen varoittamatta raivoan heille. Ikään kuin lyön heitä varoittamatta metaforisella tiiliskivellä naamaan.) Tässä mielessä seuraajille syntyy vilpitön vaikutelma siitä että ikään kuin tietäisi minkälainen olen ihmisenä. Suollan mielipiteitä jotka eivät aina ole kovin arvokkaita tai hyviä. Mutta kukaan ei pidä niitä mainostyrkyttelynä tai vilpillisenä vallankalasteluna.

Sosiaalisessa mediassa vain vaaliaikoina mainostava onkin kuin ihminen joka lähettää kohteliaisuusjoulukortin kerran vuodessa. Tai joka soittaa vain kerran viidessä vuodessa. (En sano tätä moitteena siinä mielessä että en itse pidä yhteyttä ihmisiin juuri ollenkaan. Minulle soitetaan, minä en soita kenellekään.) Sosiaalisessa mediassa vaalimainostava onkin tässä mielessä ihminen joka ei ymmärrä käyttämänsä viestintäkanavan rakennetta. Hän ajattelee että se on kätevä tapa viestiä vaalikampanjan aikana. Eikä ajattele sitä niin, että vain vaaliaikoina näkyminen koetaan hyvin erikoisella tavalla ihan siksi että sosiaalinen media rakentuu nopeaan viestintään. Ja on tätä kautta lähempänä suullista viestintää ja juttelua kuin printtimediaa.

Puoliksi takana


Täytin eilen 35 vuotta. Tiedostin tämän koska facebookin nimipäiväkalenterin avulla moni minulle hieman tuntemattomampikin ihminen lähetti seinälleni viestintää joissa tuntui toistuvan fortuna, etunimeni ja vanhenemiseni. Osa haki sen varmaan facebookin päivityksistä ja osa hieman vastaavasta, joskin tallennukseltaan erehtyväisemmästä, sisemmästä muistista.

Sain lahjaksi uuden tietokoneen. Sen jonka olisin tarvinnut jo silloin kun Anttila meni konkurssiin. (Maksoimme, emme saanet. Anttila antaa laskun, Anttila ottaa tulotasoon nähden merkittävän arvoisen kannettavan tietokoneen, tuntemattomia ovat Anttilan tiet.) Sen päivittämiseen meni tiettävästi noin 6 tuntia. (Kiitos windows 10!" Kiitetty on Windows 10 nimi!) Eroottisin koskaan elämäni syntymäpäivä. (Mad Man -episodin aikana lataus prosentit saattoivat nousta 10%sta 17%!!!! Ilmassa oli puhdasta ekstaasia!)

Kone oli uutena ostettu. Sen kanssa toimiminen on ollut ällistyttävää. Edellinen "matolaatikkoni" (se oli koneen nimi, vaihdettu suoraan kovalevyn nimeksi) oli itsellä viitisen vuotta. Ja sen hankin Martoilta, käytettynä. Kun marttaseura kokee tietotekniikan vanhentuneeksi, minä otan sen käyttöön kuin uuden pelin. Pitkäksi aikaa. Tällä uudella koneella voi katsoa esimerkiksi areenalta videoita ilman että tietokone kaatuu.. Minkälaiset mahdollisuudet syvään tiedostumiseen ja entistä graafisempaan poroon minulle avautuikaan!? (Olen porografian suuri ystävä. Tarkat kuvat antavat mahdollisuuden zoomata pikseleitä syvälle. Jokainen sarvenpätkä, karva ja täi näkyy uhkean poron pinnasta.)

Hyvä lahja. Asiat toimivat, kunhan ovat ensin latautuneet. (Windowsilla asioiden käynnistyminen vie kauemmin kuin linuxilla.) Syytän laitetta kuitenkin modernista teknologiuudesta, joka on luonnollisesti synti. Jatkossa odotettavissa ainakin muutama vuosi räyhäämistä perinteisellä mallilla mutta nopeammilla tehoilla. Kaiken kaikkiaan on hyvä olla 35. Kari Hotakaista mukaillen; Aika on jo ajanut ohi, mutta toisaalta ei ole vielä varmuuden vuoksi peruuttanut päälle.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Kuinka ystävyys on niin vaikeaa?

Itselläni on aika vähän ystäviä. Suopeita ihmissuhteita on jokseenkin enemmän. Osittain koen asian niin, koska olen hyvin tarkka. Moni voisi laskea ystäväksi huomattavasti kepeämmin perustein. Filosofiassa kun on ystävyyden määritelmiä jotka ovat mielestäni hyvin kepeitä. Niissä voidaan esimerkiksi vaatia lähinnä hyödyttävää ihmissuhdetta. Tällöin suurin osa työelämän suhteista esimerkiksi kaupankäynnissä olisivat ystävyyssuhteita. Ne eivät kuitenkaan tuota sen tyylistä aitoa iloa ja nautintoa jota ystävyyteen liitetään.

Toisaalta tarjolla on ystävyyden lähestymistä jossa korostetaan seuran tuomaa nautintoa ja hyötyä. Mutta näiden kohdalla esineisiin kiintyvä ihminen voisi harjoittaa ystävyyssuhteita. Tämäkin tuntuu vieraalta, vaikka kieltämättä kiinnynkin esineisiin, tunteenomaisella ja nostalgisella mutta ei-saidalla tavalla.

Mutta olenkin tässä suhteessa Aristoteelinen. Siinä ystävyydeltä vaaditaan periaatteessa aika paljon. (1) Suhteen pitää olla molemminpuolinen, eli itsen ja kohteen täytyy jakaa arvoja tai kiinnostusta tai molempia. Vastavuoroisuusvaatimuksessa ystävyys on sellaista, että stalkaajakaan ei voi sanoa lähtevänsä ystävän kanssa kävelylenkille ja että vain toinen sattuu tietämään tästä. (2) Suhteen pitää olla tasa-arvoinen eli molemmat osapuolet olisivat samanarvoisia eikä toista koeta jotenkin paremmaksi kuin toista. Taidoissa ja ominaisuuksissa voi olla eroja, mutta suhde ei ole hierarkista. (3) Ystävien pitää toimia useassa eri kontekstissa. Heidän täytyy tehdä yhteistyötä monessa erilaisessa tilanteessa. (4) Ystävien pitää olla autenttisia ja rehellisiä. Heidän välillään on luottamussuhde jossa ei salailla, olla informaation kulussa kovin rajoittuneita, saati että tietoa käytettäisiin manipulointiin.

Itse tulen usein toimeen ihmisten kanssa kontekstissa jossa jaetaan yhteinen kiinnostuksenkohde, mutta joka on tekemistä tietyssä kontekstissa. Näin ollen esimerkiksi miekkailussa on ihmisiä joiden kanssa viihdyn mutta jotka eivät voi olla ystäviäni koska en jaa elämääni kuin tässä yhdessä tilanteessa. Toisaalta en laajenna suhteita koska en ylipäätään luota juuri kehenkään ennen kuin olen jakanut heidän kanssaan paljon kokemuksia eri konteksteissa. Toisaalta yhdessäolo perustuu usein tavoitteelliseen tekemiseen jossa on taitoeroja. Ja nämä taitoerot ovat oleellisia koska sitä tavoitellaan sitä että ollaan hyviä tässä asiassa. Tältä pohjalta ystävyyttä on vaikeaa rakentaa.

Onkini ihme että minulla on ystäviä ylipäätään. Tosin Aristoteleen vaatimukset ovat niin kovia että moni kutsuisi sitä enemmänkin "tosiystävän" kuin "ystävän" määritelmäksi. On ihme jos oikein kellään on tämänlaisia ystäviä. Ainakaan kovin monia. Siksi on kai lohdullisempaa elää sosiaalisessa mediassa jossa "ystävä" on sellainen tyyppi joka haluaa jostain syystä, aivan mistä tahansa syystä, seurata sinua. Ja jonka kanssa vastavuoroisuus tarkoittaa sitä että sinä et vastaavasti aktivoidu ja poista häntä kaverilistasta. Ystävyys jossa ei tarvita kaveripyynnön hyväksymistä kovempaa aktiivisuutta on jotain jota riittää meille jokaiselle. Se lohduttaa niinä hetkinä kun tajuat eläväsi yksin ilman vertaista ja luotettavaa lajikumppania.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Kulttuurimarksilaisuus

Olen itse jossain määrin marxilainen. (Groucho, ei Karl. En siis halua kuulua sellaiseen kulttuuriseen tai poliittiseen ryhmittymään joka huolii minut jäsenekseen. Niissä on pakko olla jotain vikaa!) Aavistuksen enemmän konservatiivisena kuin liberaalina olen ihmetellyt sitä miten "kulttuurimarxismista" puhutaan nykyaikana.

Tässä mielessä termi on jännittävä.


Se muistuttaa hieman "fundamentalismi" -sanaa. Tapio Puolimatka on kannattanut fundamentalismin kohdalla sellaista näkemystä että se viittaa useimmiten viholliseen. Se on leimaava sana jolla sävytetään keskustelua. Samanaikaisesti fundamentalismi on myös uskontotieteellinen termi jota voitaisiin käyttää asiallisesti. Mutta hyvin usein sitä ei käytetä. Fundamentalismi on nimitys vihollisesta, juuri kukaan ei kutsu itseään sillä nimellä.

Ja tässä mielessä "kulttuurimarksismi" tai "kulttuurimarxismi" ovatkin termejä jotka voivat viitata (1) tiettyyn vasemistolaiseen aateperinteeseen, kriittiseen teoriaan ja etenkin Frankfurtin koulukuntaan (2) se on pilkkasana jolla viitataan enemmän erimielisyyteen ja vihollisen leimaamiseen kuin argumentaatioon.

Nämä kaksi on helppoa erottaa toisistaan. Aivan kuten fundamentalisminkin kohdalla erottaminen tehdään siten, että kysytään. Kysytään mitä kulttuurimarxismi tarkoittaa. Tai mitä fundamentalismi tarkoittaa tässä keskustelussa. Jos vastauksena ei tule lähdeviitteitä, kriteeriattribuutteja tai vastaavia, kyseessä ei selvästi ole analyyttinen käsite vaan pilkkasana. Toisin sanoen jos et osaa pitää "lyhytluentoa" Frankfurtin koulukunnan mielipiteistä, et voi oikein mitenkään käyttää sanaa oikein.

Asiallinen kritiikki ei voi perustua olkiukottamiseen tai siihen että kritiikin kohdetta ei tunneta. Tämän tiedostaminen ei liene kovin vaikeaa. Ei tarvitse olla syvällinen ajattelija ymmärtääkseen että loanheitto ja asenteellisuus ja vastapuolen vääristely eivät ole mikään lähtokohta oikein millekään keskustelulle tai debatille. (Jos olkiukottaa vastapuolta on jo hävinnyt debatin älyllisellä tasolla. Ja on lisäksi epäonnistunut moraalisesti koska olkiukottaminen on osoitus siitä että ei ole kiinnostunut edes ottamaan selvää. On hutkinut ennen tutkimista. Eikä tällaisessa ole mitään kunniallista.)

Termin päämerkitykset;


Kun termiä käytetään oikein, kohdataan jännittävä asia. Termi on usein vasemmistolaisten käytössä. ; Sillä viitattiin 1970 -luvulla sellaisiin marxilaisiin joiden nähtiin pettäneen kommunismin ihanteita. Termin loi Trent Schroyer, joka ei pitänyt siitä että monet vasemmistolaiset keskiluokkaistuivat, tai siis antoivat periksi kapitalismille. Toisaalta kritiikissä oli myös sitä, että frankfurtin koulukunnan, esimerkiksi Horkheimerin, Adornon ja Habermasin ajatuksissa oli asioita jotka koettiin liian dikotomisina. Erityisesti toiseus, jako meihin ja muihin on koettu liian epätäsmällisinä. Samoin heidän puheensa vapaudesta on koettu käsitteiltään samalla liian täsmällisinä ja dikotomisina että toisaalta liian huonosti tai mielipiteenvaraisesti määriteltyinä.

Näin ollen kriittisen teorian vastustajat, esimerkiksi strukturalistit, ovat niitä jotka ovat olleet ahkeria termin käyttäjiä. Nämä taas ovat niitä jotka usein liitetään aika kovastikin "suvakkeihin" ja "kulttuurimarxisteihin". Koska he ovat "postmodernisteja" ja "postmoderneja". Tämä yllättää usein esilletuotuna nykyajan "konservatiiveja". Se ei yllätä ketään joka ns. tuntee yhtään mitään vasemmistolaisesta ajatteluperinteestä. (Itse koen vastenmielisyyttä kommunismia kohtaan, jo ihan sen "saavutusten näyttelyidenkin" valossa. Pyrin tuntemaan viholliseni. Se on tärkeää. Ja myös älyllinen hyve. Itse asiassa älyllinen välttämättömyys.)

Ja sitten kun puhutaan siitä toisesta merkityksestä, Setä Godwinilla on asiaa.

Kun kulttuurimarxilaisuuden taustoja penkoo, päätyy aatehistoriassa aikaan jolloin puhuttiin kulttuuribolsevismista ("kulturbolschewismus"). Se nähtiin vaarallisena kulttuurinturmeluksena jossa esimerkiksi seksuaalietiikkaa romutettiin. Ei liene tarpeen täsmentää että uhka liitettiin kommunistien lisäksi juutalaisiin ja että tämä näkemys on peräisin natsi-saksasta.

Tässä kohden vaikutteet eivät toki ole sama kuin natsismi. Tämänlainen suhtautuminen aatehistoriaan kun vaatisi sitä että aatteet ja ideologiat olisivat aina jotenkin ikuisia ja muuttumattomia. Useimmiten ne ovat sitä hämmentävän vähän. Siksi natsien näkemys on tosiasiassa varsin kaukana siitä mitä nykyään ajatellaan kun viitataan kulttuurimarxismiin. (Toki voidaan nähdä että johonkin Breivikiin ja uusnatsistien kohdalla yhteys saattaa olla relevantimpi. Hekin käyttävät "kulttuurimarxismia" sanankäytössään.) Salaliittoteoriointi toki on yhä jossain määrin mukana.

On kuitenkin nähtävä että lievennetty versio on saanut tulta vasta aika uutena aikana. William Lind piti vuonna 1998 puheen "The Origins of Political Correctness" jossa hän viittasi "kulttuurimarxismiin". Tästä eteenpäin termi lähti laajenemaan myös einatsististen konservatiivien sanavarastossa. (Tässä kohden on mainittava sellaisia hahmoja kuin Pat Buchanan ja Paul Weyrich.)

Tässä kohden mukaan tuli salaliittoteorianomaisia ajatuksia joissa korostettiin sitä että vasemmistolaisessa maailmassa oli mietitty ns. "hyödyllisiä idootteja". Eli naiveja koijattaisiin toimimaan pahan asialla. Lisäksi ajatellaan että tämä jotenkin nousisi jostain historian syövereistä eläväksi osaksi vasemmistolaista ja liberaalia liikehdintää aina ja kaikkialla. (Koska monet ilmeisesti näkevät aatehistorian jonain jossa muuttumattomat ikuiset voimat taistelevat toisiaan vastaan ja kyseessä on laajempi hyvän ja pahan taistelu jossa hyvä ja paha ovat aina samannäköisiä.)

Ja että tämä tarkoittaisi sitä että nykyajan liberaali olisi joko tahallaan manipuloivaa tai koostuisi näistä "hyödyllisistä idiooteista". Idea ei tietenkään kanna kovin pitkälle terveessä mielessä koska olisi selvitettävä kuka on se ei-vilpitön taho jonka tahtoa tässä seurattaisiin. Tämä onkin niitä kysymyksiä joita väistellään ja taiteillaan eri suunnista. Milloin "kulttuurimarksistit" ovat naïveja ja hyväuskoisia ja milloin valehtelevat tahallaan.
1: Erikoista kyllä tämä on tiedostettu ja ratkaisu herännäiskristillisissä suuntauksissa etenkin Pohjanmaan alueella. Siellä taustalle on nimittäin liitetty salaliittoteorioiden kuningasta, illuminatia. Joka siis huijaa valtamedian kautta suvakkeja jotka ovat sitten naïveja ja idiootteja. Herännäispiireissä kuuleekin nykyään useammin illuminatista kuin kreationismista. Joka on ainakin itselleni jokseenkin hämmentävää.

Tässä versiossa käteen jää lähinnä salaliittoteoria joka väittää että Frankfurtin koulukunta ei ollut erikoinen akateemisten älyköiden käsiteanalyyttistä leikkiä. Vaan että se oli "marksilainen juoni" jolla lännen kulttuuri tuotaan sisältäkäsin levittämällä erilaisia lonkeroita akatemiaan. Koulu ja media ovat tässä indoktrinaation välineitä. Ja viattomia käytetään marionetteja Amerikan ja Vapauden vihaamiseen. ; Tämä tietenkin sitten liitetään ihmisoikeusasiaan, rock and rolliin, homoseksuaalisuuteen, feminismiin ja kaikkeen sellaiseen.
1: Henki on itselleni hyvin tuttu viidesläisten ja helluntailaisten toiminnasta omassa lapsuudestani. Silloin tosin pelättiin suoremmin saatananpalvontaa ja nähtiin yhteyksiä esimerkiksi roolipeleihin. Rehellisesti sanoen tyypit vaikuttavat olevan isolta määrin samoja ja heidän asenteensa ovat hyvin samoja. He eivät vain palaa menneisyyden virheisiin. Osa varmasti siksi että häpeää ylilyöntejään käsittämättä että sama asennevammamoottori toimii heillä nykyään ihan samalla tavalla kuin silloinkin. Ja osa ei ole muuttanut mieltään mutta ymmärtää että asiasta seuraisi uskottavuuskatastrofi omalle agendalle.


Toisin sanoen sana on lähinnä keino tunnistaa turhat keskustelijat.

"Kulttuurimarxismi" onkin termi jolla tunnistaa puolueellisen keskustelijan. Se on samanlainen viesti kuin se, että viittaisi tiettyä kommunistista mieltä oleviin ihmisiin "tovereina". Se kertoo että tietynlaiseen propagandaan on tutustuttu. Ja puolet on otettu.

Siitä on tullut hyvin samanlainen termi kuin "suvakista". Sillä kuvataan enemmän erimielisyyttä ja vihollisuutta. Moni tiedostaa tämän ja pitää "suvakkia" arkikielisenä terminä. Mutta kun sitä voi käyttää keskustelussa niin että perustelut eivät muutu ja kaikkenmaailman "monikulturistit", "suvakit" ja "postmodernistit" voi korvata "kulttuurimarxisti" -sanalla. Tämä tarkoittaa, että ei kulttuurimarxismissakaan ole sen syvempää analyyttistä potentiaalia tai älyllistä pontta sen enempää kuin arkikielisessä "suvakissakaan". Termillä lähinnä luodaan gloriaa muodon eikä sisällön kautta. (Se toisin sanoen näyttää ja vaikuttaa sivistyssanalta.) Termit ovat keskenään vaihdettavia eli identtisiä. Ne ovat kokoelma sanoja joilla viitataan samaan viholliseen. (Joka on sinällään epämääräinen ja määrittyy lähinnä erimielisyyden ja vihollisuuden kautta.)

Rehellisesti sanoen näyttääkin siltä että ideologian yksinkertaisuutta, yksisilmäisyyttä ja monotonisuutta yritetään peittää keksimällä vihollisesta uusia nimiä joita sitten käytetään synonyyminomaisesti. Nämä eivät tuo uusia sisältöjä perusteluihin, vaan ne ovat enemmänkin uusia retorisia asennepakkauksia. (Tätä näkyy tietenkin kaikessa. "Vihervasemmistolaisia" ja "punavihermädättäjiä" käytetään erikoisella tavalla. Ei sellaisella jossa lopputulos olisi suppeampi kun pitäisi olla sekä "vihreä" että "punainen". Vaan jossa viitataan samaan sisältöön kahdesti. Tempussa on analyyttisesti yhtä paljon järkeä kuin siinä että puhuisi skoude-poliiseista tai hella-keittolevyistä. Toki ymmärrän että termifuusiot antavat älykkään vaikutelman koska oikein käytettynä ne olisivat spesifimpiä. Väärinkäytettynä ne ovat vain tätä synonymisaatiota.)

Erikoisinta tässä on tietenkin se, että kulttuurimarxismi on ollut keino piilottaa aikamoinen muutos arvokeskustelussa ja "kulttuurisodan" ytimessä. Jos 1950 -luvulla kiista oli oikeisto-vasemmistolinjamalla ja pelättiin esimerkiksi kommunisteja, on nykyinen arvokeskustelukiista useimmiten linjamalla liberalismi-konservativismi. Tätä muutosta on piilotettu juuri tällä edellämainitsemallani synonymisaatiolla. Se kätkee toisin sanoen taakseen ekvivokaatio -päättelyvirheitä. Niitä on vaikeampi huomata kun erilaisia nimityksiä käytetään kuin synonyymejä. Epätäsmällisyys onkin käsitefilosofiassa jotain jonka avulla voidaan yrittää piilotella tämänlaisia temppuja. Niitä ei huomaa jos ei ole tarkkaavainen. Analyyttistä ja huolellista silmää tämä ei toki hämää ; Asian savuverholuonne on ilmiselvä.

Itse näenkin että jos joku käyttää "kulttuurimarxismi" -sanaa hän on tapaus jonka kanssa keskustelu ei odotusarvoisesti (tilastollisesti) ole kannattavaa. Eli jos jotain muuta erityistä perustetta ei ole, termi on vain kätevä keino jolla tunnistaa sellaiset ihmiset joilla ei ole annettavaa keskustelulle ja jotka voi tätä kautta näppärästi ohittaa.

Toisaalta kulttuurimarxismista puhumisen relevanssi on hyvin vähäistä. Moni liberaali-vasemmistolainen kun on ns. postmoderni. Horkheimer -sitaatit ja hänen fanittamisensa ovat vähissä. (Esimerkiksi ; montako Horkheimer -aiheista blogausta löytyy uuden suomen suvakkejen kirjoituksista?)