En pidä tämänlaisista ihmisistä. On aivan erityislaatuista hienoutta kun ihminen pyytää toista tekemään itsemurhan rahaongelmien vuoksi. Ja olettaa että hänen näkemyksensä etiikasta, esimerkiksi siitä onko hänestä "sosiaaliturva bonus" vai ei painaisi jotain jossain jonain perusteluna. Ja se, että käyttää "mä en tykkää" -tyylistä banaalisuomea ei ainakaan auta luomaan parempaa kuvaa ihmisen muustakaan kognitiosta.
Muistutinkin että tosiasiassa kun katsotaan montaa maata ja historiaa niin moni asia on toisin. Se, että jokin on toisin ei ole kovin vahva argumentti. Tai jos on niin kommentoija itse on pulassa. Kivaa että yhteiskunnassamme on niin suvaitsevainen ilmapiiri ja lainsäädäntö että kaiken maailman psykopaatteja ei vaan saisi haastaa kaksintaisteluun ja tappaa. Kuten vanhoina aikoina. Monien "poliittisesta korrektiudesta" valittavien tulisikin muistaa että heidän itsensä hengittämisoikeus on jossain määrin "vain bonus". Eivätkä he tavallaan osaa olla kiitollisia. Itselleni ei tulisi mieleenkään moittia suomen oikeusjärjestelmää ja yksilönsuojaa. Se kun pitää minut ja tuon jojoonvetämissomeilijan elossa, Olen sillä lailla naurettava pehmo. Ja lisäksi - tai ennen kaikkea - olen sen verran egoistinen, että en halua taistella kaksintaistelua kuolemaan monta kertaa vuorokaudessa.
Taustalla on kuitenkin syvempikin keskusteluteema.
Taakse voidaan nähdä toisenlainen erimielisyys. Voidaan nimittäin nähdä että useille sosiaaliturva ja muut vastaavat asiat ovat ehdollisia tietyistä syistä. Taustalla on ajatus ansaitsemisesta tai potentiaalisesta ansaitsemisesta. Toisin sanoen työttömyyskorvauksen idea on se, että ihminen maksaa työtä tehdessään veroa ja tätä käytetään ikään kuin "vakuutusmaksuna" jos hän sattuukin jäämään työttömäksi. Työttömyyskorvauksen taakse nähdään siis joko ajatus entisistä jo tehdyistä ansioista tai ajatus siitä että tulevaisuudessa kykenee tuottamaan ansioita niin että yhteiskunta hyötyy. Näin työtöntä kannattaa elättää, kyseessä on investointi joka maksaa itsensä takaisin sitten kun työtön pääsee taas jaloilleen ja alkaa maksamaan veroja. (Tai vähintään tämä toimii tilastollisesti jos ei jokaisen yksilön kohdalla toteudukaan.)
Voidaankin nähdä että tässä on vahva ansaitsemisen teema. Tätä vastaan asetetaan usein absoluuttinen ihmisarvo. Tämä on monesta suosittu ja hyveellinen ajatus. Tässä sosiaaliturvaa annetaan jotta ihmiset tulisivat toimeen ilman työtä. Ihmisiä elätetään jotta he eläisivät. Jos ihmisyys on arvokas asia ja absoluuttisesti arvokas, ei raha ole tällöin jokin jota olisi eettisesti sopivaa edes miettiä. Jos ihmisen arvo on ääretön, hänen pelastamisensa on perusteltavissa vaikka tästä tulisikin tappiota valtion kassaan. ; Tässä mallissa eläkemummo joka ei ole elämänsä aikana tienannut voi ansaita sairaalahoitonsa vaikka hän todennäköisesti ei työllisty ja tuota veroilla rahoja takaisin. Tässä mielessä voidaankin huomata missä asioissa harjoitetaan ehdollista ja ehdotonta auttamista. Nämä voidaan liittää suoraan siihen onko ihminen konsistentisti absoluuttisen ihmisarvon puolesta tai vastaan.
Tässä mielessä kysymykset ovat tietenkin hankalia ; Rehellisesti sanoen en ole tavannut vielä tahoa joka oikeasti noudattaisi absoluuttista ihmisarvoa kovinkaan pitkälle. Jopa kristinuskossa jokainen on arvokas mutta pelastumisella on ehto, oikea vakaumus.
Tästä hyvän kuvan saa lukemalla Jukka Hankamäkeä.
Hänen sinällän mielenkiintoinen blogauksensa abortista on kiehtova. Siinä on toki joitain hyvin helposti spotattavia virheitä, mutta ne ovat sentään kiinnostavia virheitä. Hän vetoaa absoluuttiseen ihmisarvoon "Mikäli ihmisarvo hyväksytään lähtökohdaksi, abortteja ei voitaisi oikeuttaa. Ongelma voitaisiin ehkä kiertää kaventamalla ihmisarvon alaa, mutta myös se vaikuttaa vaikealta. Mihin ihmisarvoisuuden raja voitaisiin vetää? Ihmisarvon käsite ei ole käsitteellis-aprioristen ominaisuuksiensa vuoksi relatiivinen vaan absoluuttinen – ihmisarvoahan ei saisi eikä voisi kiistää." mutta toisaalta sitten kuitenkin menee ehdolliseen ihmisarvoon ja puhuu tuomitsemisesta ja ansaitsemisesta. "Voidaan ajatella, että tuomitun täytyy kärsiä rangaistus, joten kuolemantuomioita vastustavien mielenosoittajien äänenpainoja vaimentaa tuomiovallan vaakakupissa oleva punnus, joka nojaa aritmeettisen oikeuden tasapainoon. Sikiö puolestaan ei ole ehtinyt tehdä moraalista pahaa, joten kuolemanrangaistus elämän aluksi tuntuu kohtuuttomalta. Tosiasiassa kyse onkin puolustuskyvyttömän elämän lopettamisesta, josta vastuu lankeaa päätöksen tekijöille, toteuttajille ja oikeuttajille."
1: Hän heittää absoluuttisen ihmisarvon kohdalla kategoriavirheen ; Ihmisarvo on absoluuttinen mutta on silläkin jotkin ehdot. Sillä esimerkiksi kivillä ei ole ihmisarvoa. Näin ollen abortoitavan sikiön määritteleminen ei-vielä-ihmiseksi onnistuu. (Sperma ja munasolukin on "potentiaalinen ihminen" jonkin syy-seurauslogiikan kautta. Ja jos liennytyksiin lähtee niin vaatii se munasolu ja solupallokin tietyn kontekstin jotta syy-seurausketju menee syntyneeseen lapseen asti.) Näin vaikkapa Gazzanigan hermoston rakennepuutosten kautta perustellulle ihmisyyden määrittelemiselle tietoisuuden kautta on jotain jolle jää tilaa. Ihmisillä on absoluuttinen ihmisarvo, joka siis
2: Kuolemantuomion kohdalla hän puhuu aritmeettisesta oikeudesta joka sisältää ehtoja jotka sitten muka jotenkin rajoittavat niitä ehdottomuuksia jotka eivät ole käsitteellis-aprioristisien ominaisuuksiensa vuoksi relatiivinen vaan absoluttinen. Joka on tietenkin hyvin erikoista. (Loogisesti kokonaisuus on vähän kuin kolmikulmainen ympyrä.)
Tämä on hyvä esimerkki siitä miten absoluuttista ihmisarvoa ei noudateta, esimerkiksi kuolemantuomittujen kohdalla.
Ei tämä koske vain sosiaaliturvaa ja aborttia.
Kun mietitään teemaa laajemmin voidaan huomata että sosiaaliturvan ja abortin lisäksi on monia muitakin asioita joihin tämä sama teema menee. Yleisimmät itse asiassa koskevat rikoksista vangitsemisia, sairaanhoidon oikeuttamisia ja muita vastaavia asioita. Omia sävyjä mukaan saa puhuttaessa maahanmuuttajien vastaanottamisesta.
Mutta itse menen vankilaan, vierailemaan suoraan vankilaan, käymättä lähtöruudun kautta. Sillä itse olen hylännyt absoluuttisen ihmisarvon. Tässä mielessä jopa suhtautumiseni lakiin on varsin kyyninen. Kun moni katsoo lakia hän katsoo sitä kategorisesti ; On vain asioita jotka on määritelty rikoksiksi ja asioita joita ei ole määritelty rikoksiksi. Itse näen rangaistuksen enemmänkin relatiivisena hintana. Näin ollen esimerkiksi murha ei ole Suomen lain mukaan estetty ja kielletty vaan se on toiminta josta joutuu maksamaan tietyn mittaisen vankilatuomion. Toisin sanoen vankilaanmenokysymys muuttuu kysymyksestä "saako niin tehdä" muotoon "onko sen tekeminen vankilatuomion arvoista".
Sen lisäksi minulla on "yleiseen hyötyyn" viittaava ajattelu joka on utilitarismin ja pragmatismin ristisiitos. Sellainen joka on hyvin vieras tunteellisille kompensationaristeille. ; Parhaiten tämä ero näkyy siinä, että moni haluaa että vankilarangaistukset ovat, paitsi pitkiä ja valvottuja, niin myös tuskallisia ja ikäviä. Toisin sanoen takana on ajatus siitä että rangaistuksen olisi oltava jotenkin sellainen että se kompensoi aikaansaadun vahingon (compensation). Oma näkemykseni on sen sijaan suojelukeskeinen (protection). Näin ollen vankilarangaistuksia voi olla syytä pidentää. Mutta on irrelevanttia onko se vankilassa olevalle tuskallista vai ei. Rangaistuksen tehtävänä on pitää rikollinen luonteenlaatu - eli ihmisjoukko joista moni rikollinen aktio "on sen arvoista" - lukkojen takana niin että me vähemmän ansiota eri asioissa näkevät voivat elää turvassa. Tässä mielessä on ihan oikeasti tavallaan yksi ja sama pelaako vanki playstationia kaikki päivät vai elääkö mutakuopassa kirput seuranaan. ; Osaltaan tämä näkökulma toki sallii myös sen että vanki saataisiin kannattavaksi osaksi yhteisöä, jolloin paapova terapointi voisi olla periaatteessa hyväksyttävä asia.
Sama voidaan laittaa aluksi mainitsemaani sosiaaliturvaan. Jos kompensaatiokeskeinen ajattelee sitä että joku makaa kotona laiskana, on pragmaattinen kyyninen suojelunäkökulmani sitä mieltä että tosiasiassa sosiaaliturva maksetaan juuri jotta ihmiset passivoituisivat. Sillä jos ihmiset eivät tule toimeen, he ryhtyvät kapinoimaan. Tästä seuraa ryöstelyä ja väkivaltaa. Ja kapinoita. Ja jopa vallankumouksia. Historia on täynnä tilanteita joissa elannon tuottavan työn saaminen on ollut vaikeaa eikä valtio ole riittävissä määrin panostanut köyhyysongelmaan. Tässä käy helposti niin että yhteiskuntajärjestys romahtaa, väkivaltaisuudet yltävät. Ja joskus vallanpitäjätkin pääsevät eroon monista asioista, esimerkiksi päistään. Niitä ei mitenkään helposti kasvateta takaisin edes modernilla teknologialla, tiettävästi. Ei edes rikkaille. Saati keskituloisille sosiaalipummeista sosiaalisessa mediassa itkeville.
Tässä mielessä ero tunnepitoisen kostonhimoisen kompensaationäköökulman ja suojelua koskevan näkökulman välinen ero on jotain jotka voidaan laittaa jossain tilanteissa synteesiin. Matt Ridleyn "Jalouden alkuperä" on itselleni tärkeä kirja joka käsittelee peliteorian ja evoluution ja altruismin suhdetta. Siinä korostettiin että monissa paikoin yhteistyö on sellaista että yhteisyötä luova järjestelmä kutsuu ns. "loisimaan". Kannattavin strategia on hyötyä systeemistä ja muiden avusta pistämättä rikkaa ristiin. Tätä estetään ns. ylikompensaatiolla. Nashin tasapainotila yhtälössä muuttuu kun uhri uhraakin hirveitä tappioita itselleen tuottaen ihan vain että voisi rangaista rikollista. (Moni rankaisu vaatiikin aikaa ja työtä ja tässä mielessä playstationilla passivoitu vanki on varsin helppo ja halpa verrattuna vankiin jota hakkaamaan on palkattu erityinen pieksemisen asiantuntija.) Ylikompensaatio, se että rangaistaan hirvittävän kovaan suhteessa menetettyyn tappioon, on jotain joka ei ole täydellistä kompensaatiota. Mutta kiukuntunne tuntuu kuitenkin lietsovan sekä ylikompensaatiota että kompensaatiota korostavaa arvokeskustelua.
Lopuksi;
Toki oma näkemykseni on hieman mutkikkaampi kuin kuvattu. Olen tunnetusti kostonhimoinen ihminen. Mutta tässä kohden muistutan että minun kompensaationäkökulmani eivät ole yhteiskuntaa koskevia vaan henkilökohtaisia. En haluaisi että yhteiskunta menisi lainkaan minun ja kaunan kohteeni väliin. Moni kysyykin minulta että enkö haluaisi tuskallisia ja pitkiä tuomioita vaikka sellaisille jotka pedofilioisivat pieniä sisariani tai sukulaisiani. Olen kahden vaiheilla sen kanssa pitäisikö heille vastata että tosiasiassa haluaisin heille mahdollisimman lyhyet tuomiot...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti