lauantai 18. helmikuuta 2017

Koulu kiusaa poikkeavia

Kirjoitin juuri hetki sitten blogauksen jossa viittasin siihen että Teemu Laajasalon mielestä nykyinen uskonnonvapauslaki on hyvä ja että asioiden arvokeskustelu on tarpeetonta koska ongelmatapaukset voidaan setviä lakituvassa. Tämä on hyvä ottaa muistiin. Laajasalo on siinä mielessä oikeassa että lapsiasiavaltuutettukin on ottanut kantaa siihen että uskontojen parissa tehtyyn toimintaan on vaikeaa puuttua. "Tuomas Kurttilan mielestä yhteiskunnan pitäisi voida nykyistä paremmin puuttua lapsen oikeuksien toteutumiseen uskonnollisissa yhteisöissä. Nykyisin uskonnollisten yhteisöjen toimintaa valvova lautakunta ei voi puuttua jo rekisteröidyn yhteisön toimintaan, sillä arviointi on sidottu rekisteröitymisen hakuvaiheeseen."

Ylivieskassa on tehty kantelu. Joulujuhlajärjestelyjen ei ole nähty olevan reiluja. Lain kirjainta ei ole noudatettu. Valitus on koskenut laissa määriteltyä vaihtoehtoista toimintaa uskonnottomille. ; Tämä on nostanut raivostusta Ylivieskalaisten facebookryhmien keskustelupalstalla. (Maahanmuuttokysymys on tässäkin noussut hämmentävän vahvasti esiin.) Yleinen sävy on siinä että tuota lain kirjainta pidetään turhana ja pikkumaisena. Tämä vastaakin suunnilleen omaa kokemustani uskonnottomien oikeuksien toteutumisesta noin yleensä. Kysymys ei ole de jure -tasosta vaan siitä että de facto asioita tehdään miten lystää ja tästä ei saa tuomita koska käytännön toteutuksessa laki ei ole kaikesta huolimatta sama kaikille. Ja jos niitä vaatii on pikkumainen ja hirveän metelöinnin kohde. ; Suuri osa kristityistä ei halua noudattaa lakia. On toisin sanoen melko yksiselitteisesti virhe olettaa heidät lainkuuliaisiksi kansalaisiksi. (Ylivieskan kohkaantuminen on määritelmällisesti, by definition, piittaamattomuutta laista.)

Itse olen sitä mieltä että tämänlaiset asiat tulisi voida käsitellä keskustellen. Laajasalon ehdottama raastupa on usein liikaa. Valitettavasti tilanne on kuten Kurttila muistuttaa ; Tosiasiassa keskustelua ei kuunnella eikä siitä ole seurauksia. Ja näin ainut keino saada itselleen lain antamat oikeudet on vaatia niitä lakituvassa. (Kuten tehdään aina kun joku rikkoo lain kirjainta ja kuvittelee elävänsä maailmassa jossa hänellä on yksilönä tai ryhmänä valta toimia kuin sama laki ei olisi sama kaikille.)

Tosin tässä asiassa on twisti. 

Se mitä itse olen toisen käden tietojen kautta kuullut asiasta, niin ne jotka eivät lähteneet joulujuhlaan jäivät kouluun neljän seinän sisälle katsomaan "Poliisit" -televisiosarjaa. Tässä on kieltämättä sellaista sävyä että poikkeaville on haluttu antaa huonompaa ohjelmaa. ; Itse esimerkiksi katson "Poliiseja" hyvällä mielin mutta seurakunnan jeesusteluohjelmat ovat joko tylsiä tai vastenmielisiä.

Ei kommentteja: