Epämääräinen tiedemonoliitti.

"They laughed at Columbus, they laughed at Fulton, they laughed at the Wright Brothers. But they also laughed at Bozo the Clown."
(Carl Sagan)

Aina välistä erilaiset pseudotieteiden edustajat harrastavat sitä, että vaikka he toisaalta väittävät että heillä on uusi paradigma, he ovat myös sanomassa että eivät tiedä mikä on "monoliittinen tiedeyhteisö". Tätä kyselyä kuulee useimmiten silloin, kun mainitaan että tiedeyhteisö ei kannata heidän teoriaansa.

Tässä suhteessa he ovat melko heikoilla jäljillä, koska koko Kuhnin paradigmakäsitys nojaa ajatukselle siitä, että paradigma vaihtuu, kun tiedeyhteisön enemmistö alkaa kannattamaan jotain teoriaa. Kuhnin käsityksen mukaan tämä tapahtuu sillä että vanhat tiedemiehet korvautuvat uuden paradigman kannattajilla. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, että jos on vakaasti sitä mieltä että "tiedeyhteisön kantaa ei voi tietää", sanoo itse asiassa että paradigmanvaihdosta ei voida mitenkään testata tai mitata. Jolloin ei tietenkään voisi järkevästi puhua myöskään olevansa "uusi paradigma".

Tämä tarkoittaa sitä, että tiedeyhteisön kanta voidaan todellakin jollain tavalla tietää. Tätä ei tietenkään mitata sillä onko joku yksittäinen tiedemies jotain mieltä jostain asiasta vai ei. Sillä paradigmassa on kyse nimenomaan laajasta kannattajakentästä. (Ei tietenkään koko tiedemaailmassa, esimerkiksi kemistien mielipiteet eivät välttämättä paina astrofysiikassa.)

Pseudotieteiden kannalta on olennaista myös huomata, että vaikka paradigmanvaihdos todellakin taroittaa sitä, että se on jossain vaiheessa vähemmistönä, Kuhnin teoria toteaa myös joitakin paradigmanvaihdoksen merkkejä. Toki lopullista muutosta paradigman vaihdoksesta ei voida huomata, ennen kuin "näkemys on vaihtunut". Mutta on olemassa joitain indikaattoreita siitä, että paradigmanmuutos on tulossa;

Teoria yhdistää usein useita aikaisempia keskenään ristiriidassa olevia käsityksiä, kuten Singhin "Big bangin" mukaan Einsteinin suhteellisuusteoria teki sähkömagnetismille ja Galileon suhteellisuusperiaatteelle. (Eli teoria kokeiltavasti ratkaisee aikaisempia anomalioita.) Kenties näkyvin paradigman merkki on kuitenkin James Gleickin "Kaaos" -kirjassa kuvattu ilmiö; Uusi paradigma tyypillisesti avaa useita uusia tutkimuskanavia. Uudelle paradigmalle on siis tyypillistä se, että sen näkökulma avaa tietä siten että sen valossa saadaan tehtyä nopeasti ja valtavasti uusia tutkimuksia. Tämä tutkimusvyöry taas näkyy eniten nimenomaan sellaisissa peer -reviewatuissa tiedelehdissä, kuin "Nature". Sillä näiden tiedelehtien on maineensa pitääkseen oltava aina etulinjassa. (Joskus ne jopa julkaisevat materiaalia, josta "eivät ota täyttä vastuuta", esimerkiksi Benvenisten homeopatia -artikkeli pääsi Natureen rajatuilla ehdoilla.) Syynä on se, että jos niistä saadaan tuloksia, kyseinen lehti olisi saanut kunniaa olemalla ensimmäinen julkaisu, joka julkaisi "uutta paradigmaa" koskevan tutkimuksen. Se taas antaisi lehdelle mainetta ja luotettavuutta. On myös muistettava, että Kuhnin mukaan paradigmanvaihdos tapahtuu jopa yllättävän nopeasti.

Lisäksi paradigmapuheissa on aina muistettava, että uudella paradigmalla on vastassa isommat todistusvastuut; Kuten Carl Sagan sanoi "Extraordinary claims require extraordinary evidence." Pelkkä uutuus tai radikaalius ei ole mikään teorian oikeuttaja. Etenkin maallikkotasolla keskustellessa on kannattavampaa olla vanhan paradigman kannalla ja "odottaa sitä vaihdosta". Jonka viimeinen todiste on siinä, että tiedemaailma todella hyväksyy sen laajasti. Uuden paradigman kannattaja saa sitten kokea jälkikäteen suurta kunniaa ja voittoa.

Sitä odotellessa, I'm not holding my breath. Sillä jokaista väärin ymmärrettyä neroa kohden on useita tuhansia aivan oikein ymmärrettyjä hupsuja.

Paradigmat ja kulttielokuvat

Kun elokuvia mainostetaan elokuvateattereissa, niitä kutsutaan joskus kulttielokuviksi. Esimerkiksi elokuvaa Wayne's World mainostettiin teattereissa kutsumalla sitä kulttielokuvaksi. Tosiasiassa silloin oli liian varhaista tietää. (Ennustajilla kävi siis onnea, koska elokuva on yhä joidenkin piirien suosiossa. He olivat kuitenkin oikeassa vain sattumalta.) Kulttielokuva tunnistetaan vasta jälkeenpäin. Sitä ei tiedetä ennalta. Sillä kulttielokuvan valitsevat katsojat, ei elokuvaohjaaja ja hänen PR -miehensä. Jos elokuva saa vannoutuneen fanikunnan, siitä tulee kulttielokuva. Jos tämän voisi vain tehdä jollain ennalta tiedettävällä kaavalla, Hollywood ei tuottaisi ainuttakaan b -elokuvaa.

Asia on sama viihdetaiteilijoiden kanssa. Elvis Presley ei kolmevuotiaana ollut supertähti. Häntä ei oltaisi voitu mainostaa supertähdeksi ennen kuin suosio on saavutettu. Sillä supertähdet tunnistetaan jälkikäteen, Elviksen äiti ei voinut tietää poikansa tähteyttä ennalta, vaikka olisi kuinka luottanutkin Elviksen kykyihin.

Usein pseudotieteilijät harrastavat samantapaista toimintaa. Heillä taikasanana on "paradigma". He kertovat aivan oikein, että Thomas Kuhn osoitti että tiedemaailmassa on yleensä jokin pääteoria, joka on sitten ajan kanssa vaihdettu toiseen. Kuten flogistonteoria korvattiin happiteorialla. Tai kun maakeskinen kuva korvattiin aurinkokeskisellä kuvalla.

Pseudotieteilijät mielellään listaavat erilaisia asioita joita "ennen tiedettiin", ja jotka nyt ovat osoittautuneet vääriksi. Vanha paradigma on korvattu uudella. Heistä olisi arroganttia sanoa että nyt olisi jotenkin eri lailla. Heistä tämä antaa jotenkin arvovaltaa heidän omalle näkemykselleen. "Vaihtoehdolle".

He ovat oikeassa siinä, että tiedemaailman käsitys muuttuu; Se on itsekriittisyyden merkki. Mutta ei se suinkaan tarkoita sitä, että se heidän näkemyksensä olisi joku uusi paradigma vain siksi että "ennen on oltu väärässä" ja heidän näkemyksensä jotenkin "erilainen".

Ensinnäkin jotkin näkemykset ovat toisaalta olleet erittäin pysyviä tieteessä;
Esimerkiksi Galileo Galilein heiluria koskevat teoriat ja tulokset ovat pysyneet muuttumattomina. Simon Singh kertoikin kirjassaan "Big Bang", kuinka Einstein ei suinkaan tuhonnut vanhaa tietämystä, vaan ratkaisi vanhan paradoksin, joka oli koskenut sähkömagneettisien aaltojen ja sähkön suhdetta Galileon suhteellisuusperiaatteeseen. Aluksi näytti että ne olisivat keskenään ristiriidassa, mutta jotka sittemmin yhdistettiin. Etienne Klein on kirjassaan "Keskusteluja sfinksin kanssa" korostanut samankaltaista näkemystä, jopa sen hieman äärimmäisyyteen vieden.

Selvää on toki se, että nykytiede ei ole absoluuttinen totuus, sen käsitteet tulevat muuttumaan ja paradigman vaihdoksia tulee tapahtumaan. Mutta toisaalta se ei tarkoita sitä, että jokin tietty näkemys tulisi kumoutumaan enää koskaan. Se, onko näkemystä korjattu yksi kerta vai tuhat, on sinänsä merkityksetöntä. Se on vähän kuin laskisi matkapuhelinten kannattavuutta katsomalla mikä niistä on alentanut hintojaan useammin, sen sijaan että katsoisi varsinaisia puheluiden hintoja. Se on sama, kuin väittäisi että jos jossain televisiosarjassa vaihtuu hahmoja, että jokin tietty hahmo vaihtuu myös pakosti. Voi olla että Salatuissa Elämissä Ulla ja Seppo Taalasmaa ovat mukana viimeisissä jaksoissa. Vaikka he olivatkin mukana ensimmäisissä jaksoissa ja vaikka sarjassa näyttelijät vaihtuvatkin suurella tahdilla. No, toki toisaalta seuraavassa jaksossa Seppo saattaakin kuukahtaa sydänkohtaukseen.

Se on tieteen kanssa hieman sama juttu. Paradigmaa ei tiedä etukäteen. Sellaiseksi ei voi julistautua. Kukaan ei voi väittää olevansa "tulevaisuuden paradigma". Sitä voi vasta lopuksi katsoa peräänsä jälkeenpäin ja katsoa voittajana. Tosin tällöinkin vain väliaikaisena sellaisena.

Ja tätä väliaikaisuuttakaan pseudotieteilijät eivät ymmärrä. He korostavat näkemystään perimmäisenä totuutena. Jonain, joka vain osoitetaan oikeaksi, ja pysyy sen jälkeen iäti. Tämä suhtautuminen on siitä erikoista, että he ovat juuri niitä, jotka varoittavat muita siitä, miten vallassa olevaa paradigmaa ei saisi vain pitää lopullisena totuutena.