Ansaitsittekin tuhoutua!

Päivän yllätysuutinen oli Anttila -tavaratalon konkurssiinmeno. Se on vaikuttanut varsin pysyvältä instituutiolta.

Asia on siitä ongelmallinen että olen jossain mielessä Anttilan velkoja. Tai siis "samassa asemassa" Anttilan muiden velkojien kanssa. "Verkkokaupasta juuri ennen konkurssia tilanneet menettävät Tiilikan mukaan rahansa, eivätkä saa tuotteita." Kuin sattumalta olin juuri ostanut Anttilan verkkokaupasta tietokoneen. En parinkympin CD -levyä jonka menetys tuntuu mitättömästi. Tietokone sen sijaan on kohtuullinen investointi. Etenkin kun sen tekee kuten minä. Eli ostaa koneita ajatuksella että maksaa paljon ja käyttää sitä sitten iäisyyden.

Kykenen myös kuvittelemaan mitä tämä "samassa asemassa" oleminen tarkoittaa. Velkojat luokitellaan merkittäviin ja vähemmän merkittäviin. Josta seuraa helposti se, että montaa yksityisostajaa voidaan jättää maksamatta, mutta muutamaa suurta ja tärkeää instituutiota ei. Ei vaikka yksilöillä on mahdollista panostaa merkittävä määrä yleistä varallisuuttaan projektiin niin että on relevanttia puhua näiden tahojen omista konkurssitiloista kun joutuvat nyt sitten ikään kuin maksamaan kahdesti tuotteista. Kuten vaikka tietokoneesta.

Voi vitun saatanan perkeleen jumalaudan helvetti!

Pieni yöraivo : Kristityistä Fundamentalisteista (oikeiden ihmisten inspiroimana)

Suurin osa fundamentalisteista on siitä erikoisia että he ottavat itseensä silloin kuin ei pitäisi. Ja ottavat uskontoonsa silloin kun varsinkaan ei pitäisi.

Tämä johtuu siitä, että kristinuskon pelastusoppi on individualistista mutta he itse toimivat nimenomaan muiden moraalinvartijana. Kristinuskossa jokainen yksilö pelastuu armosta omalla uskollaan.¹ Mutta käytännössä kristinusko näyttäytyy siten että sen sijaan että kristitty pelkäisi homouden syntiä niin että varoisi itse homoilemasta tai omaa yhteisöä homoilemasta², hän nimenomaan tekee tästä poliittisen ilmiön jolla halutaan rajoittaa nimenomaan ei-kristittyjen elämää.

Toisaalta homoseksuaalisuuden syntisyys on siitä hyvä esimerkki että "Raamattu" tuomitsee myös ylpeyden. Ja käytännössä jokainen fundamentalisti jonka minä olen tavannut on ollut ylpeä siitä miten hän osaa ja tietää kristinuskon ja miten hänellä on tietoa joka on niin paljon parempaa kuin huonojen ateistien tai liberaalien suvakkien. Näidenkin toteuttaminen on tietenkin syntiä. Mutta kristitty ei suitsi tätä syntiä itsessään, vaan sen innolla ja voimalla hän tunkee julistelemaan. Hän korkeintaan kiistää oman ylpeytensä. Joka taas on, annetun tekstiaineiston edessä, yhtä uskottavaa kuin selittäisi että ei ole oikeasti homoseksuaali sen jälkeen kun on kärähtänyt homoseksistä miesprostituoidun kanssa.³

Ja kun fundamentalisti on ylpeä eikä suostu tunnustamaan saati korjaamaan kusipäisyyttään hänen läsnäolonsa etäännyttää muita ihmisiä. Se ärsyttää. Se ajaa kauemmas kristinuskosta. Se, että fundamentalisti selittää tämän olevan "pelastamista" ja "heikoilta jäiltä patistamista" ei siksi ole kovinkaan hyvä selitys. Se on sama kuin väittäisi että heikoilta jäiltä pelastaminen tarkoittaisi sitä että kerättäisiin koko "Pikku Kakkosen" piirrostiimi aseistettaisiin verisillä moukareilla ja asetettaisiin piirittämään tyyppiä ja "varokaa heikkoa jäätä" huutoa pidellen ajaisi ihmistä kohti avantoa niin että avanto olisi ainut paikka jonne voisi mennä ja paeta tätä hirviöjoukkoa johon kaikista viimeiseksi haluaisi liittyä ja seuraavaksi vähiten haluaisi kohdata missään, saati pimeillä kuvilla kylmässä talvella heikkojen jäiden lähellä.

Mutta tästä pahastumisen he vetävät uskontoon. Kyse ei ole fundamentalistin uskosta joka ei pidä pelastusta poliittis-yhteiskunnallisena vaan jossa kristitty yksilö pelastuu yksinään voimatta pelastaa naapuriaan joka on vastuussa omasta pelastuksestaan, eikä tavallaan edes siitä koska kyse on Jeesuksen armosta. Mutta fundamentalisti näkee että jos hänestä ärsyyntyy eikä halua olla hänen poliittis-aktiivisessa jengissään niin sitten vihaa hänen uskontoaan ja on hänen uskontoaan vastaan.

Fundamentalisti olettaa että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että hän saa haukkua ketä vain ja tehdä mitä tahansa rajoitteita kenelle tahansa. Mutta kaikkien täytyy poistaa kaikki rajoitteet hänen itsensä tieltä ja kiitettävä kohteliaasti siitä että hän on sellainen paskapää kuin on. Fundamentalistin läpikusipäisyyden edessä pitäisi pyytää lisää ja kertoa sen olevan paras asia koko elämässä. Fundamentalistin sanomaa ja asennevammailua pitää myös kutsua maailman parhaaksi tarinaksi.⁴

Fundamentalistit tuntuvat toki joskus ymmärtävän että heidän ainoa ansionsa on jonkun toisen kuin heidän itsensä armo. Tähän armoon he tarvitsevatkin jotain itseään hyveellisempää ja täydellisempää.⁵ Mutta tätä ei viedä kovin syvälliselle tasolle, esimerkiksi itsetutkisteluun ja parannukseen asti. Armo pikemminkin on vain jotain jota tarvitaan sitten kun jäädään perseilystä kiinni. Ja armoa tarvitaan että sama meno voi jatkua tulevaisuudessakin. Fundamentalistin ajatus uskonnonvapaudesta on se, että ei riitä että hän saa huutaa uskomuksiaan ja vastustaa muiden ihmisten uskomusten huutelua.

He eivät ymmärrä että suuri osoitus suomalaisten pakanoiden jaloudesta ja uskonnonvapauden rakastamisesta on se, että he itse ovat hengissä juuri sillä hetkellä kaiken sen jälkeen mitä he itse ovat muille sanoneet ja tehneet. He eivät ymmärrä, että tämä fakta osoittaa kerettiläisiltä sellaista armeliaisuutta ja hyvettä että se on suurempaa kuin mitä fundamentalisteja suurempi hyveellisyysvoima osoittaa niissä kirjoissaan, kirjoissaan jotka on kenties toiveajattelun vuoksi nimetty formaattiin johon yhdistetään niihin tutustuminen kirjoittajan kuoleman jälkeen. Eivätkä fundamentalistit ymmärrä tätä vaikka kaikista vähiten he itse sietäisivät että jokin muu ideologia kohtelisi heitä itseään tavalla jolla he ovat muita kohdelleet.⁶

---

1 Joka on varsin ristiriitainen juttu, mutta tämä ei haittaa kristittyjä tiettävästi. Erimielisyys on pahaa logismia tai skientismiä joka on pahutta koska se on logismia tai skientismiä. Joka ei ole logiikan tai tieteen vihaamista koska logismissa ja skientismissä on kyse ismistä jossa annetaan liikaa valtaa logiikan tai tieteen kaikkivoipaisuudelle. Tämä arroganssi tunnistetaan siitä että tiedettä ja logiikkaa käytetään vähentämään jumalan olemassaolon väistämättömyyttä ja sitä että vain hölmö on ateisti.
2 Tämä näkyy aina kun uskovainen julkimo, kuten vaikka Markku Koivisto, kärähtää homoseksuaalisuudesta. Tällöin puhutaan armosta ja siitä että jumala ei kiellä homoseksuaalisuutta vaan homoseksuaalit aktit joita nämä saarnaajat ovat menneet tekemään. Mutta joita kohdellaan armolla vaikka ne toistuisivatkin koska se on eri asia kuin homoseksuaalien ei-kristittyjen harrastama homoseksuaalisuus jota he eivät pyytele anteeksi kristityltä yleisöltä ja asetu kristillisen yhteisön vallankäytön kohteeksi.
3 Rehellisyyden nimissä; Ted Haggard yritti juuri tätä. Joten sama erikoisuus koskee uskovaisten harrastamaa homoseksuaalisuuttakin.
4 Ja joulun tarina on kaunis. Mutta oikeasti lapsensurmista koostuva tarina on kaunis vain fundamentalisteille. Edes "Game of Thrones" -fanit eivät kutsu joulutarinaan verrattavissa olevaa ensimmäisen kauden ensimmäistä jaksoa "kauniiksi jaksoksi".
5 Tosin mikä tahansa on heitä itseään hyveellisempää ja täydellisempää. Olen toki kuullut että Jumalan teot olivat hyviä mutta Saatana on sen turmellut. Mutta ällistyttävää on että tässä turmeltuneiden maailmassa kaikista suurimmat turmeltuneet eivät palvokaan Saatanaa vaan väittävät olevan häntä vastaan koviten taistelevaa joukkoa..
6 Suurin aikamme maailmankuvallinen arvokeskustelukysymys on oikesti se, että kuinka monta "kuollut vauva" -vitsiä tarvitaan laskemaan abortinvastuskeskustelu jonne on iskostunut edes yksi fundamentalistikristilliesti motivoitunut aktivisti keskutelemaan. Ja näin sanoo ihminen joka on jossain määrin huolissaan abortista ja pitää aihetta vaikeana ja tärkeänä.

Koskee minuakin?

Geoffrey R. O. Durson, Andrew Luttrellin ja Baldwin M. Wayn tutkimus "Over-the-Counter Relief From Pains and Pleasures Alike - Acetaminophen Blunts Evaluation Sensitivity to Both Negative and Positive Stimuli" on tuoreehko tutkimus. Sen mukaan parasetamoli - eli tietty useiden mutta ei kaikkien särkylääkkeiden vaikuttava aine - vähentää muita kohtaan suuntautuvia tunteita. Empatiakyky vähenee.

Onhan sitä toki puhuttu tunteista ja tuntemisesta arkikielessäkin, että ehkä kivunkokemuksella jne. on jotain merkitystä. Tässä mielessä kansanviisaudessa voi olla takana jotain huomioita todellisesta elämästä.

Asiahan on siitä kiinnostava, että itselläni on aika usein särkyjä ja vältän machobullshitinomaisesti kipulääkkeitä ja vastaavia. (En nauti särkylääkkeitä edes viinan kanssa.) Tämä vaikuttaa varmasti mielialaan ja ärtymiseenkin usein. (Toki ansioidun alalla varmasti ilmankin.) Mutta jos tämä uutinen olisi totta niin kenties minusta saadaan oikealla lääkityksellä hyvä normaali puuhiinrientäjä. Sellainen kunnon normaali tapaluterilainen kalvinistisen työmoraalin seuraaja, joka ei esimerkiksi suivaannu muiden vuoksi. Kaltaiseni moponkarkailuttaja-raivovammainen voisi ottaa psykopatian vakavastiotettavana mahdollisuutena joka ratkaisisi monia ongelmia.

Tai sitten tämä esitykseni on liioittelua joka johtuu vajaasta tieteenkäsittelystä. Mutta tästä poikkeaminen on tiettävästi tl;dr.

Todistajansuojelu

Uutenavuotena 2000 eräs kaverini teki itsemurhan. Tästä alkaa olemaan miltei 16 vuotta. Vuosipäivät näyttävät rullaavan myös unimaailmassani. Näin nimittäin unta, että hän tuli takaisin. Narisevine äänineen kertoi että oli ollut todistajansuojelussa. Tulin vihaiseksi. Huusin asioita. Minä olin surrut, puolisoni oli surrut, kaikki olivat surreet. Että mikä syy voi olla että ei voi rehellisesti kertoa että on mennyt todistajansuojeluun. Ja jos ei voi niin keksii jonkun muun tahansa tavan, minkä tahansa muun tavan. Lavastaa kuolema. Jos on pakko.

Tulin niin vihaiseksi että halusin tappaa tämän. Omin käsin ja kunnolla. Siihen paikkaan. Tämä tarkoitti myös sitä, että tulin niin vihaiseksi että heräsin. Ja ensimmäinen ajatukseni oli tiedostaa että se oli uni ja että vittu. Enhän minä voi. Kun se on jo kuollut.

Väkivallasta ja kasvatuksesta

Päivän "somehitiksi" on noussut facebookvideo "Iitu ja Pakolainen". Se saattaa hyvin pian "kadota" tai muuttua "yksityiseksi. Videolla isä opettaa lastaan hakkaamaan pakolaisia. Apuvälineenä käytetään lelua. Tämä tietenkin herättää helposti monenlaisia ajatuksia.

Video on siitä jännittävä että siinä oleva lelu on samanlainen mitä meillä on ollut lapsena. Meille leluja tosin ostettiin enemmän ystäviksi ja hellittäviksi kuin hakattaviksi. Tavallisesti lapsille kasvatetaankin positiivisia sosiaalisia kokemuksia pehmoeläinten avulla.

Ja tämä on paljon sanottu. Oma perheeni on ollut mallia "jokseenkin dysfunktionaalinen" siinä mielessä että siinä on harrastettu ns. perheväkivaltaa. Niin välien selvittelyn että lievemmän vitsaamisen kautta. Ja yleensä lapsia ei laitettu aikuisten väliseen väkivaltaan - paitsi että joskus niinkin kävi, vähän "sivutuotteena" mutta kävi. Yleensä lapsiin kohdistunut väkivalta pyrittiin edes oiekuttamaan jonkinlaisella pahanteolla. (Edes kuvitellulla tai väärään ihmiseen kohdistetulla.)

Ero raivon ja kasvatuksen kahden välillä ei toki ollut aina kovin suuri. ; Jotain kuitenkin ymmärrettiin ehdottomasti. Tätä ymmärrettiin hävetä ja katua. Katumus ei toki näkynyt anteeksipyynnöin, vaan siinä että asia on nykyäänkin sen verran arka että kommentointia aiheeseen saa kaivaa rautakangella. Hiljaisuus kertoo syvästä häpeästä.

Meidän perheessämme väkivaltaan ei kannustettu. Joskus se johti jopa kaksinaamaisuuden kokemukseen. Kun television "Turtleseissa" on vääriä arvoja mutta aviopuolisoa voi sitten ns. "tintata livenä" on jossain jotain hyvin omituista ja absurdia. Että mistäköhän ne ratkaisumallit enemmän opitaan. Mutta se kertoo kenties enemmän temperamenttityypistä. Jonka kanssa painiminen on varmasti osaltaan ajamassa siihen suuntaan että niitä arvoja ei nimenomaan haluta opettaa lapsille. Kun oma suhde vihaan ja väkivaltaan on mitä on, ja sille ei aina ns. "mahda mitään" niin reaktio ei kenties ole järkevä mutta se on kuitenkin tavallaan luonteva.
1: Toisaalta on kiinnostavaa tietää miten päin asiat menevät. On luontevaa ajatella että minun luonteeni on kieroutunut kokemuksista ja että kun nykyään miekkailen niin otan "kadotettua lapsuutta takaisin". Kun vesipistoolitkin olivat "liikaa" ei tämä reaktio ole epäluonteva. Toisaalta voi olla että vanhempani ovat tunnistaneet jotain omituista aggressiotyypissäni ja halunneet sensuroida asiaa sitä kautta. Asiahan on sinänsä merkittävä että molemmat vanhempani ovat enemmän kipakoita hetkessä aggroavia "berserkkejä", joilla tilanne on hetkessä ja sitten se menee ohi. Minun vihatyyppini on sitä viileää joka odottaa vaikka vuosia jotta voi kostaa. Se on hyvin erilainen. Mutta se ei tarkoita että sitä ei olisi tunnistettu. Olen itse pitänyt itseäni passiivisena ja väkivallattomana lapsena, mutta toisaalta vihaprofiiliini kuuluu juuri dissosiatiivisia piirteitä jotka voivat näyttää sellaiselta.

Videon perheessä tilanne on tässä mielessä hyvin erilainen ; Väkivaltaan ei liitetä suoraa hetkellistä vihaa vaan se kohdistetaan rauhallisesti yhdessä ollessa johonkin määriteltyyn kohteeseen. Kysymys ei ole raivosta vaan jostain paljon pelottavammasta. ; Kun väkivaltaan opettamisesta tehdään laatuaikaa on jossain häiriö. Ja kyse ei ole siitä että vastustaisin itsepuolustustaitoja. (Jos minulta kysytään niin historiallisesta miekkailusta pitäisi tehdä peruskouluun laji.) Kysymys on siitä että näen eron itsepuolustuksen ja toiseenhyökkäyksen välillä.

Toisaalta kuvasta näkyy vielä selvemmin se, miten vaikeaa lapselle kuitenkin on lyödä. Tämä ei toki ole mitään yllättävää - se näkyy itse asiassa aivan joka ikisellä miekkailun peruskurssilla. Ihmisten on hämmentävän vaikeaa hyökätä toista ihmistä vastaan jopa tämänlaisessa hallitussa ja turvallisessa kontekstissa. Edes luvan kanssa. Tämä on tietenkin jokseenkin kannustavaa. Isän näkemä vaiva toki voi kantaa ajan kanssa hedelmää.

Kun Helvetti on toiset ihmiset (etenkin partikulaarit ihmisyksilöt joita on joka junaan vaikka heidän toivoisi jäävän asemalle...)

Kotimaassa oli Päivi Huuhtanen-Someron kirjoitus "Läsnä, missä?" Siinä tämä "Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja." tekee muutakin kuin muuttuu tekijästä ansioluettelokseen muutaman pisteen jälkeen.

Hän harjoittaa asennetta jota ei saa ymmärtää väärin kukkahattuiluksi. "Nuorten aikuisten vuosikymmenten yliopisto-opettajasta, ohjaajasta, vastaväittelijästä viran vuoksi ei tule millään ns. kukkahattutätiä! Enkä oikein usko, että kuulokkeet korvilla istuneet kännykän katsojat juuri opintosuorituksiaan olisivat ajatelleet! Paluumatkallani he olivat selvästi menossa kotiinpäin, melko ilmeisesti ns. vapaalla vaikka varattuina." Ihan siksi että nuorisotyöntekijät eivät jää ajastaan jälkeen tai eläkkeelle. Samaan tapaan kuin minun kouluaikana kavereideni tullessa kylään äitini soittama jive ei ollut jäänyt ajasta jälkeen siksi että hänkin oli joskus ollut nuori. Tämä asenne jota ei saa ymmärtää väärin on kiinnostava ja se vaatii asian läpikäymistä hyvin tarkasti.

"A37 matkustajaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä yhdessä bussissa samaan aikaan. Heistä 33 pitää kännykkää edessään, suurin osa myös kuulokkeita korvissaan. He ovat nuoria, teini-ikäisiä. Vanhukset katsovat ulos ikkunoista. Kun nuoren pysäkki osuu kohdalle, hän havahtuu viime tingassa kuin unissaolija. Säntää ylös, katselee edelleen kännykkänsä näyttöä ja horjuu ulos viimetingassa. Iäkkäämmät nousevat ajoissa painammaan pysäytysnappia ja ehtivät ulos kiireettä saati haittaamatta muiden poistumista samalla pysäkillä."

Julkiset liikennevälineet ovat tosiaan paikkoja joissa ihmisiä tungetaan yhteen. He ovat matkalla töihin tai kouluun. Usein molempiin. Tätä tehdään usein väsyneenä koska on esimerkiksi herätty töihin tai sitten ollaan tehty nykyajan tuotantovaatimusten mukaista opiskelua ja työntekoa. Jonka jälkeen ollaan väsyneitä. Tämä todellisuus on tuttu ja ilmiselvä jokaiselle niistä jotka viettävät esimerkiksi pari tuntia joka vitun päivä siinä matkustusvälineessä. Lue:ihmiset jotka eivät ole eläkkeellä vaan jotka tekevät töitä. Itsekin toki toivon että kykenen irtautumaan tästä eläköidyttyäni. Ja tässä mielessä on kannustavaa huomata että ihmisten ymmärtämiseen painottuneella alalla oleva "ammattimainen people person" kykenee erkaantumaan tästä todellisuudesta niin että ei enää tiedosta tätä.

Hyvien tapojen mukaisesti ihmiset eivät häiritse toisiaan. Sitä kutsutaan hyviksi tavoiksi. Ja niistä poikkeavaa katsotaan sivusta ja oudosti. Ei siksi että sosiaalisuutta halveksittaisiin, vaan sen takia että hyvien tapojen rikkojia katsotaan sivusta ja oudosti. Tämä toki unohtuu muutamalta ihmisryhmältä. Olen itse ihminen jolla on sellainen naama että ventovieraat tykkäävät käydä juttelemassa. Näitä puhujia on karkeasti kahta luokkaa ; On ihmisiä jotka ovat juovuksissa, mielenvikaisia, yksinäisiä tai muutoin syrjäytyneitä. (Usein listalla on kombunaatioita.) Toinen ihmisryhmä koostuu, pääasiassa vanhemmista, ihmisistä jotka teeskentelevät sosiaalista ymmärtämättä että äänessäolo ja sosiaalisuus ovat eri asioita. Tai jotka itsetärkeilevästi jopa ääneen mainiten kertovat olevansa nuorekkaita ja sekoittavat tämän siihen että he keskustelevat nuorten kanssa väkisin asioista jotka korostavat lähinnä henkeä "mistä ihmeen maailmasta tuo tulee".

"Jäin seuraamaan "näytelmää" mennen tullen Vantaalta Helsingin keskustaan ja takaisin. Olin ehkä unohtanut todellisuuden, mutta nyt kuva tuoreutui. Ahdistuin. Missä maailmassa nuoremme ovat, kun he ovat fyysisesti läsnä, mutta psyykkisesti ties missä muualla. Ennen sanottiin, että "kaveri on ihan pihalla". Nyt tuskin se sopisi. He ovat virtuaalimaailmassaan. Se siitä. Tietotekniikan hallitsevia tekijöitä!"

On itse asiassa niin että sosiaalinen media ei ole mikään virtuaalitodellisuus. Se on ihan totta. Internetissä on oikeita ihmisiä. Osa ihmisistä debatoi filosofiaa työmatkoilla. (Minä vain mietin. Se näyttää passiiviselta. Mutta en pidä siitä että minua häiritään. Ja häiritään silti!) Se on sitä paitsi oikein aktivoiva vaihtoehto kun katsoo niitä vaihtoehtoja. Liikennevälineissä ei näytetä piirrettyjä elokuvia tai televisiota. Siellä ei ole edes radiota. Joka saaterin päivä vieteään aikaa siinä sillipurkissa. Tämä aika joko kärsitään tai keksitään jokin keino jolla se olisi edes vähän siedettävä. Itse asiassa julkisessa matkustaminen on kuin televisionkatselua. Passiivista, äärimmäisen passiivista. Ilman että olisi edes sitä huonosti käsikirjoitettua uusintaa jostain YLE:n suosittelemasta televisiosarjasta jonka käsikirjoitus on mallia "jahkale".

Ymmärrän että osa luulee että tapa aktivoida ihmisiä sosiaalisesti on häiriköidä muita. "Kohtaan" näitä ihmisiä miltei joka päivä. Ja he ovat yksi tärkeimmistä syistä miksi koen suurta tarvetta olla epäsosiaalinen tai jopa antisosiaalinen. Sillä näiden ihmisten intentiot ovat epäkiinnostavia ja turhia. Ja he yrittävät keskustella epäkiinnostavista yksinkertaisista asioista. Ja häiritsevät sitä että minä yritän tehdä jotain hieman kompleksisempaa. Arkhimedes sanoi tämänlaisille ihmisille että "Älkää sotkeko ympyröitäni!" Ja nämä muut ihmiset olivat armeliaita kun tappoivat hänet. Minä joudun tietoisena sitten kuuntelemaan. Pahinta on jos nämä ovat niitä optimistisia mukasosiaalikkoja. Koska pultsari ei teeskentele auttavansa minua. Heillä on rehellinen seuransaanti tai hyötyminen parin euron verran mielessä. Heitä on ilo kestää. Toki on myönnettävä että optimismihyypiöt tekevät minulle toistuvasti hyvää mieltä ; Oloni paranee aina monta kertaluokkaa kun he poistuvat paikalta.

Että kenties jos heistä tuntuu että minä olen aina niin negatiivinen, niin osasyy onkin kenties siinä vaikutuksessa jonka Heidän Persoonallisuutenne läsnäolonsa ja Kohtaamisensa aiheuttaa minussa. Kannattaisiko silloin kenties miettiä että onko syynä minä vai he. Se, että minä näytän mukavalta mieheltä on muiden väärinkäsitys. Ja kun sitä tapahtuu usein voidaan korostaa sitä että on olemassa herra nimeltä Dunbar. Ja hän on korostanut sitä että ihmisillä on neurologisesti tilaa vain hyvin rajalliselle määrälle merkittäviä sosiaalisia suhteita. Moni työssäkäyvä voi esimerkiksi asiakaspalvelussa tai muussa vastaavassa saada aivan riittämiin niitä kohtaamisia jotka eläkeläisille ovat piristäviä. Samasta syystä maalla voidaan pitää ovia auki ja olla vieraanvaraisia paljon vähemmästä. Ihmisiä kun ei rummuteta naamaa päin koko helvetin ajan. Eläkeläisen kannattaisi kenties tajuta että voisi lopettaa oman itsen kautta projisoinnin.

Mutta tämä tietysti johtaisi siihen pikkuasiaan, että joutuisi tajuamaan että ehkä puhuminen ja sosiaalisuus ovat eri asioita. Kenties meluisuus ei olekaan kiinnostavuutta vaan kiinnostavuuden korostamista. Ehkä nuori ei koe että olet nuorekas kun puhut hänelle, vaan ajattelee päin vastoin että kalkkis yrittää leikkiä nuorta puhumalla nuorille. Etenkin jos puhuu sellaisista asioista jotka ovat näille nuorille täysin toisesta maailmasta. Sitä voisi tajuta että se komeahattuinen ventovieras häiriintyy kun hänelle menee pölöttämään jostain saatanan pikkumaisesta vain siksi että ei ole älynnyt sitä tosiasia että on olemassa sellainen näppärä kikka jonka kautta pääsee pölöttämään luvan kanssa ventovieraille koko ajan. Nimittäin älypuhelimen jolla on yhteys sosiaaliseen mediaan. Osta vittu älypuhelin jos haluat puhua pehmeitä satunnaisille tyypeille.

"Oliko virtuaalitodellisuutta myös Herttoniemen hyppyrimäki tytölle, joka meni varoitustauluista huolimatta laskemaan sinne liukua nuorten juhlinnan joukosta ja menehtyi kaulaan osuneeseen esteeseen?"

Mitä helvettiä tämä on? Aihe siirtyy sosiaalsiesta mediasta ja bussimatkasta hyppyrimäkionnettomuuteen ja kuolemaan. Onnettomuuteen joka ei johtunut siitä että tekstataan ja ajetaan autoa samanaikaisesti. Tai mitään. Hyppyrimäki ei esimerkiksi ollut Pendolinossa. Huuhtanen-Somero ei ollut bussissa matkalla turmahyppyrimäelle tai mitään.

Itse asiassa tässä yhteydessä ei ole muutoinkaan mitään järkeä. Sillä jos halutaan luoda ajatus siitä että on olemassa jokin paha ja huono virtuaalitodellisuus, ja että pitäisi elää normaalissa elämässä, niin voin huomauttaa että molemmat ovat vaihtoehtoisia tapoja viettää aikaa.

Ja mitä minun nuoruudestani voi sanoa. No, sen että silloin ei vielä ollut kuin kännykät. Ei ollut älypuhelimia. Tämän vuoksi ihmiset menivät sosiaalisesti menemään eri paikkoihin. Tekemään hölmöyksiä. Tämä on se ei-sosiaalisen-median nuoruuselämä. Molemmat tappavat tylsyyttä.
1: Tylsyyden kokemusta pitääkin purkaa jos on turhautunut siitä että ensin tekee töitä ja sitten matkalla pitää kuluttaa aivan saatanasti mielenvoimia siihen että ei hauku tuntematonta ääliötä pataluhaksi päin naamaa vain siksi että tämä on häirikköääliö joka ei erota "hyvien tapojen kunnioittamista" ja "sosiaalisuutta halveksivaa epäsosiaalisuutta" asianmukaisesti.

"Nyt etsitään vaijeriin syyllistä julkisessa sanassa! Eikö syyllisyyttä enää uskalleta etsiä niistä, jotka itse menevät kielletylle alueelle, jättävät varoitukset huomiotta ja haluavat näyttäytyä ilonpitäjinä tai sankareina muille asiattomasti paikalla olijoille?"

Ajatus on toki kiehtova. Sillä kun katsotaan sitä ei-some -ajankulua ja seikkailua puissakiipeilystä lähtien niin niissä on todellakin huomattava nörttiyden hyödyt. Somettava nörtti tietää että ihmiskunta on panostanut sisätiloihin ja että tarve johtuu siitä että se ulkomaailma on monesti vaarallinen. Itsekin olen kerran meinannut pudota Suomenlinnassa. (Kuljin pääskysenpesän vierestä ja nämä poikaset rupesivat kerjäämään sellaisella sähähdysäänellä ja astuin väistöaskeleen kuin automaattisesti.) Puista putoaminenkin on vaarallista.

On selvää että kun menee vieraalle paikalle on syytä tiedostaa että on tekemässä kiellettyjä ja riskaabeleja asioita. On kuitenkin hyvä mittapuu sille että onko seuraus seuraamuseettisesti perusteltu. Vilpittömän mielen periaate on siitä jännittävä että siinä viitataan "tiesi tai olisi pitänyt tietää". Väärään paikkaan tunkeutumisesta voi tulla vaikeuksia poliisin kanssa. Sitä voi murtaa käden jos laskee liukua. Mutta vaijeri on jotain jota ei voi olettaa olevan läsnä.

Aivan oikeasti.
* Jos laittaa aidalla rajaamattoman alueen jonne pistää kieltokyltin ja sitten kylvää paikan täyteen karhunrautoja, niin ovatko irronneet jalat sitten todella vain ja ainoastaan tunkeutujan vastuulla? Nähdäkseni eivät. Huuhtanen-Someron perusteilla kyllä.
* Jos liukkaalla kelillä virittää kulkuväylän viereen tiukalle viritettyjä pianonlankoja niin että jos tiellä liukastuu niin silpoutuu mukavasti, niin onko tälläisten viritysten tekijä syyllinen vai pitäisikö kävelijän vain syyttää omaa varomattomuuttaan kun hän tiesi että tie oli liukas, siitä oli kyltti laitettu ja kaikkea?

Vaijerin laittaja taas on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää että jos sellaiseen laskee kovalla vauhdilla (siitä mäestä) niin voi kuolla. Ja täten hänellä voi olla vastuuta siihen että joku kuolee. Murtautuminen ja väärinteko on toki nuoren vika. Seuraus on kohtuuton. Nähdäkseni tässä vikana onkin hyvin pinnallinen ja typerä ajattelu jossa "syyllisyys on vain ja ainoastaan yhdestä teosta ja yhdelle ihmiselle". Tosiasiassa monesti seuraukset johtuvat monesta erilaisesta elementistä. Tämä vaijerinlaittajan vastuukysymys on vähintään tarkistettava. Voi olla että mukana on vapauttavia elementtejä. Mutta vaihtoehdon jättäminen tutkimatta "oma syy" -heitoilla olisi varsin omituinen.

Ja erikoinen on sellaisen ihmisen inhimillisyys ja sosiaalisuus jonka reaktio kuolleen nuoren vielä höyryävän raadon edessä on hylätä suru ja katastrofintunteet ja puhua pelkästään siitä miten tämä nuori ja vain hän voi olla syyllinen. Mutta toki kaikki on mahdollista maailmassa jossa ei oikein selitetä että mikä helvetti on se  sosiaalisen median osuus tässä kyseisessä onnettomuudessa. Täysin absurdi yhteys jota ei sido yhteen mikään filosofinen teema. Tai siis nyt kun tulin maininneeksi asian niin on syytä lukea seuraava lause ;

"Jos he osaavat lukea tietokoneen näyttöä sujuvasti, miksei kieltotaulu mene perille. Onko seikkailujen virtuaalimaailman sankaruus vienyt realiteettien tajun."

Siis tuo oli se teoria tästä yhteydestä. Argumentaation väkevyyttä osoittanee se että tavallisesti samanlaisia piirteitä etsitään analogian kautta. Mutta Huuhtanen-Somero korostaa pelkkää epäanalogisuutta. Hän korostaa että kieltotaulua ei osata lukea vaikka ihmiset sosiaalisessa mediassa koko ajan lukevat.

Muutenkin on toki mielenkiintoista tietää miten Huuhtanen-Somero tietää kyseisen nuoren sosiaalisen median käyttöasteen. Mitä lakeja hän onkaan rikkonut saadessaan tietää miten juuri tuo kyseinen nuori on ollut niitä somettajia. Sillä tiedän että kaikki nuoret eivät ole ahkeria somettajia. Huuhtanen-Somero on ammattilainen joka ei luo stereotypioita nuorista koska hän tuntee nuoret kuin omat taskunsa. Nuorekas ei loisi harhaisia ja loukkaavia lokeroita johon kaikki nuoret osuisivat ja heittäisi sitä jonkun nuoren päälle, etenkään kun asiaan liittyy se että joku nuori on jumalauta kuollut eikä vielä edes haudattu. Joten hänen täytyy tietää. Joten kysymykseni tietomurtoasioista on relevantti.

"Ajattelen edelleen bussimatkaajia, jotka osuivat seurakseni. Kukaan nuorista ei katsonut ulos ikkunoista syksyyn kääntyvää luontoa, joka oli tarjolla. Kukaan ei nähnyt nuorten joukosta toisia ihmisiä paitsi kenties aluksi sisänastuessaan rekisteröi silmissään toisen samanikäisen ja tyhjän istuimen."

Minä olen rehellisesti sanoen käynyt Helsingissä töissä jo roimasti yli 10 vuotta. Joka päivä sama matka edestakaisin. Työelämässä olevat, toisin kuin eläkkeellä silloin tällöin kulkevat, ovat nähneet saman maiseman tuhansia kertoja. Lisäksi junat kulkevat sen verran nopeasti että relevantteja luontohavaintoja ei ehdi tekemään.
1: Itse kykenin säilyttämään mielenkiintoni luontoon Korsossa jossa kävelin joka päivä metsäisen tienpätkän läpi asemalle. Molempiin suuntiin. Kävellessä ehtii nähdä ties mitä. Kyystä ja ketusta valkohäntäpeuran ja supikoiran kautta heinäsirkkojen panemiseen. Kaikki mielenkiintoisempia kuin jotkut tekonuorekkaat häirikköämmät julkisissa liikennevälineissä.

"Kaikki oli eleetöntä. Kuollutta ympäristölle."

Tai sitten sinä olet vihjeetön ja luulet että "virtuaali" on epätotta. Tosiasiassa noilla nuorilla on rikkaammat ja sivistävämmät työmatkat kuin minun kouluaikana. Olen saanut puolisoni lukemaan "Tieteen kuvalehteä" maksamalla hänelle latausjutun. Sillä että hän ehtii työmatkalla. Kun muuten ei ehtisi. Koska on opettajana paikassa jossa on paljon nuoria. (Ja matkalla ei enää jaksaisi hänkään. Häntä ei häiriköidä, sillä vaikka hän on ystävällinen hän ei välttämättä näytä sellaiselta. Toisin kuin minä jolla asiat ovat päinvastoin.)

Kenties tässä onkin niin että nuorten elinpiiri on muuttunut niin että vanhaan malliin tottuneet eivät ole oppineet mukaan. (Ajatus sopii niille jotka eivät ole sitoneet identiteettiä tekonuorekkuuteensa niin että voisivat edes joskus kyseenalaistaa tämän.) Ei voi muuta kuin viitata vanhaan maailmaan jossa meditoija näyttää passiiviselta ja kuolleelta mutta on sen antiteesi.

"Mitä nuorista tulee aikuistuttuaan. Uusi laji yhteiskunnalliseen kanssakäymiseen, jos sellainen vuorovaikutus on edes mahdollista - muuta kuin twiittamalla tai tekstiviestein, fb:ssä jne?"

Ehkä sellaisia ihmisiä joilla on sellainen annos ihmisyyttä että eivät lähde tanssimaan vastakuolleiden nuorten ruumiiden ääressä. Jos vanhemman polven sosiaalisuu demonstroituu syvällisen hengellisen Huuhtanen-Someron asenneilmapiiriin niin tosiasiassa mikä tahansa - mukaan lukien nuorten muuttuminen zombieapokalypsiksi - on toivottava ja hyvä muutos. On yksinkertaisesti konua törmätä "mukahyvään" ihmiseen jonka asenteet rinnastuvat niihin jotka ovat haukkuneet kuollutta tyttöä tavalla jossa moite on lähetetty tämän vanhemmille.Jotka eivät ole btw. yksilöinä tunkeutuneet tuolle alueelle ja jotka mahdollisesti esimerkiksi "surevat" tätä nuorta. (Ymmärrän että tämä on sosiaalisille optimismihöpöille valheellinen tunne, toisin kuin kaikki riemu. Kuolema ja riemu noin yleensä eivät kuulu yhteen. Paitsi toki silloin kun joku Huuhtanen-Someron kaltainen kääpä heittää viimein veivinsä, kuten ilmiselvästi liian myöhäistä joka tapauksessa sille on ollut.)
1: Olen toki ennenkin törmännyt tilanteeseen jossa nuorekasmaineinen kirkon nuorisotyöntekijä on liitoksissa nuorten itsemurhaan tavalla joka on moraalisesti vähintään aivan helvetin epäeettinen. Ja jotka eivät ole menettäneet itsekunnioitustaan tai yöuniaan asian vuoksi sen jälkeen vaan iloitsevat kuin olisivat jotain hyviäkin nuorten kanssa olijoita.

Kenties tämä nuoriso oppii esimerkiksi sen, että ihmisiä ei pidä tunkea pakkomuottiin temperamenttityypistään riippumatta. Vielä minun nuoruudessani kun on panostettu "tunteellisuuteen ja aktiivisuuteen" josta poikkeaminen on nähty huonoutena ja sairautena. Kylmä, rationaalinen ja tunteiden hallinta ja eristyminen introverttiin asenteeseen. Moni luulee että yhdessäolo ja solidaarisuus voisi tuoda introvertille sen aidon onnellisuuden ja täyttymyksen. Niin että introvertti persoona määritellään jotenkin sairaaksi.
1: Tai oikeastaan vammaiseksi sillä tavalla mitä vammaiset eivät enää nykyään ole, tai ainakaan saa sanoa ääneen. Introverteista saa. Tunnevammaisuus on hyvä sana tähän. Ainakin sitä käytetään.

Itsenäisyys ja yksinään viihtyminen toki sotii sitä ryhmäpaine-yhdessäoloa vastaan jonka lisäämisen puoleen kirkko on aina panostanut. (Englanninkielinen sanoisi "mob mentality".) Yhdessäolo - peräti siten että sosiaalisuus yhdistetään aktiiviseen ja äänekkääseen muiden kanssa samassa tilassa olemiseen. Eikä vaikka siihen että ymmärretään että mikä on se hyvä puoli jonka vuoksi se sosiaalinen media kiinnostaa enemmän kuin ohimenevä iänikuinen maisema. Tässä kontekstissa individualismi, hiljaa oleminen - ja peruskohtelias ihmisyys joka muistaa hyvät tavat edes julkisilla paikoilla ruumiillaan jos ei sitten sitä osaakaan internetissä - näyttäytyvät tietenkin vikoina jotka pitää korjata.

Yleensä ongelmat alkavatkin siinä että joku kaaho mukasosiaalinen lähtee tohkeissaan, emootioissaan ja nuorekkuusfantasioissaan korjaamaan muita ihmisiä ilman että ensin pyytää muilta ihmisiltä lupaa tai tarkistaa onko korjaamiseen mitään tarvetta tai miettisi kontekstia niin että ymmärtäisi ilmiön niin että osaisi korjata sen oikein. Onkin hienoa että aktiiviset ihmiset muuttavat muita sellaisiksi kuin itse jo ovat. Heidän on toki helppoa vaatia muilta samanlaisia piirteitä kuin mitä he itse ovat ja arvostavat. Koska vastapuoli on se joka joutuu muuttumaan kun taas nämä ekstrovertit ihmiset voivat olla omia itsejään ilman että heidän tarvitsee muuttua. Koska introvertit viihtyvät yksin eivätkä korjaa puolta maailmaa itsensä klooneiksi ja kutsu tätä terapoinniksi tai hyvyydeksi. Introvertti tietääkin tässä enemmän ja paremmin. (Koska he miettivät. Tai koska he toimivat luonnostaan miettimättäkin kuten eettistä on.) He tiedostavat sen minkä Jukka Hankamäki tiivisti seuraavalla tavalla "Käsitykseni mukaan ihminen on onnellinen, kun hän on vapaa, ja vapaa ihminen on, kun hänet on ymmärretty oikein ja hän voi toteuttaa tärkeiksi kokemiaan asioita."

Huuhtanen-Somero ei selkeästi ymmärrä nuoria, moittii heitä ja ei nimenomaan anna heidän tehdä itse tärkeiksi kokemiaan asioita. Ja käyttää kuolemaan johtanutta onnettomuutta keppihevosenaan tässä introverttejenkiusaamisasiassaan. Ja toisaalta hän käyttää tätä sosiaalisen median hänestä introverttiuttavaa puolta jotta voisi osoittaa tuoreesti kuolleelle halveksuntaa ja syyttelyä. How cool is that!

Loppuhuuto

Jos joskus ihmettelette miksi joku, oikeastaan kukaan, on "epäsosiaalisuuden puolella" niin kannattaa muistaa että "kommunikoiva merkityksellinen yhteys" voi tapahtua sellaisten nuorten vielä hautaamattomien ruumiiden äärellä rienaavien tyyppien kanssa kuin Huuhtanen-Somero. Katso häntä. Ja ymmärrät että epäsosiaalisuus on joskus ainut eettisesti millään tasolla olevan ihmisen luonteva reaktio siihen että noita tulee vastaan koko ajan, lähes joka viikko. Ymmärrät pian että hänenlaisensa ihmiset eivät ansaitse yhtään ystävää. He ansaitsevat huomautuksia sydämettömyydestään kuolemaansa asti. Ja sen ylikin ansaitsisivat mutta ovat valitettavan tietoisuudettomia voidakseen nauttia tästä ansaistusta kohtelusta kuolemansa jälkeen joten realisti joutuu vain vetämään johonkin sen rajan.

Pieni ajatus : Raivopuhe

Vihapuhe käsite, jota käytetään paljon. Sen kohdalla merkittävä yksityiskohta on se, miten sitä tunnistetaan paljon enemmän kuin tunnustetaan. Eli ihmiset näkevät vihaisena sellaista materiaalia jota sen tuottaja ei pidä vihassa tehtynä. Osittain tähän syynä on koko käsitteen propagandaluonne On helppoa syyttää jotakuta ilman tarvetta. Eikä ole kätevää tunnustaa jotain vihapuheeksi vaikka se nimenomaan sellaista olisikin.

Mutta kenties osa syntyy siitäkin että koko "vihapuhe" on äärimmäisen tulkinnanvarainen käsite. Voidaan sanoa että viha ja vihaisuus (suuttumus, kiukku) tarkoittavat eri asioita. Englannin kielessä jaottelu on "anger" vs. "hate". "Anger management" on suomeksi vihanhallintaa, vaikka sinänsä tarkoittaa vihaisuuden/suuttumuksenhallintaa. "Hate speech" taas käännetään vihapuheeksi. Ja viestinnästä osa hukkuu käännösprosessissa.

Voidaan sanoa että viha (anger) on tunne, joka pitää oppia kanavoimaan ulos. Vihaisuus (hate) taas on enemmänkin asenne ja toimintatapa kuin tunne. ; Kenties yksityiskohdat avautuvat kun mietitään mikä ero on raivolla ja kusipäisyydellä. Raivo on tunteilua jossa järki ohitetaan ja toimitaan helposti pikaistuksissa. Kusipäisyys taas on Aaron Jamesin mukaan sitä että päämäärä nähdään oikeutettuna ja siksi toista ihmistä voidaan, ikään kuin viileän rauhallisesti, kohdella ikävästi. "Vihapuhe" saa helposti mielikuvia kuin se olisi raivopuhetta. Mutta suurin osa vihapuheesta on kusipäisyyttä.

Siksi kun joku kirjoittaa viileän ilkeän tekstin, se tulkitaan vihapuheeksi. Mutta ei sitä sellaiseksi tunnista kun sen on kirjoittanut viileän rauhallisesti. Kenties tässä on tärkeää huomata että kirjoittaja tulkitsee tekstinsä intentioidensa kautta. Ja toisaalta tekstiä myös tulkitaan intentiokeskeisesti. Mutta useimmiten se mikä on aidosti tärkeää on seurauseettinen. On turhaa miettiä raivoisuutta kun kusipäisyys tapahtuu riippumatta kirjoittajan kirjoitusajankohdan emootioista.

Vilpittömällä tuulella!

Tapio Puolimatka on kirjoittanut "Savon Sanomiin". Hän haluaa vilpitöntä keskustelua, sellaista joka on tasapuolista ja reilua. Homoseksuaalien avioliittokysymys ei hänestä ole aihe jota juuri nyt käydään tällä tavalla. "Yhteiskunnallinen muutosehdotus voi saada kannatusta ilman asiaperusteluja pelkästään esiintymällä myönteisten arvojen kuten tasa-arvon tai oikeudenmukaisuuden nimissä, koska tällöin syntyy mielikuva vastustajista syrjivinä ja ennakkoluuloisina." Kaiken takana on syvä demokratia "Demokratian perusajatuksena on kansalaisten kriittinen osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon ja julkiseen keskusteluun, niin että valta on viime kädessä kansalla, joka kontrolloi valtaapitävien toimia." Riskinä on siis se, että ilman dialogia ollaan syvässä ongelmien suossa. Ja siksi olisi syytä muistaa että "Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on esimerkki prosessista, joka sisältää tällaisen vaaran, koska jo kansalaisaloitteen nimi leimaa sen vastustajat tasa-arvon vastustajiksi."

Kysymys on hyvin kiinnostava. Sillä olen yllättävissä määrin samaa mieltä Puolimatkan kanssa. On todellakin sellainen riski että jos jotain asiaa pidetään etiikan ytimenä ja siitä poikkeamista epäeettisyytenä, ollaan helposti hakkaamisen ja murjomisen kannalla. Ja että on hyvin ikävää että erimieliset tuomitaan vastustamaan jotain mitä he eivät itse asiassa vastusta. Ongelma on vain siinä että Puolimatkaa ei näytä pätkääkään haittaavan mikään edellämainituista onglemista, kun kyse on hänen omasta toiminnastaan.

Jos otamme tämän homoseksuaalisuusaiheen esille, hän on toistuvasti tuo esille erikoista teemaa. Hän vetoaa lapsen oikeuksiin. Hän antaa uskonnollisille lehdille lausuntoja esimerkiksi siitä että "Tapio Puolimatkan mukaan sukupuolineutraalin avioliittolain seurauksena lainsäädännöstä poistuisi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määrittelemä ihmisoikeus ”tuntea vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan”." Jos hänen omaa logiikkaansa soveltaisi tähän, voitaisiin sanoa että Puolimatka on tässä itse asiassa vähemmän implisiittinen kuin mitä sukupuolineutraalin avioliiton nimessä sanotaan. Joku voi ajaa lapsen parasta laittamalla hänet kitaratunnille eikä tämä ole pois siltä että toinen laittaa lapsensa partioon. Mutta tässä Puolimatka nimenomaan esittää että hänen vastapuolensa vastustaa lasten oikeuksia. Mitä he eivät tietenkään koe tekevänsä. Toki Puolimatkalla on sananvapaus jolla hän voi sanoa mitä haluaa. Mutta tämä sama itseilmaisu kyllä koskee niitäkin ihmisiä joiden hän näkee ajavan sukupuolineutraalia avioliittoa eteenpäin. Loukkaavat lausunnot ovat siis paha kun ne puolustavat homoseksuaalien avioliittoa, mutta hyvä jos vastustaa niitä. Itse asiassa asia on kulminoitunut siihen että Puolimatka on kirjoittanut kokonaisen kirjan joka on käytännössä kannesta kanteen sellaisella asenteella kirjoitettua materiaalia jota hän pitää homoliittojen kannattajilta törkeänä. Kaksisataasivuinen "Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin" on teos jossa Puolimatka väittää että homoseksuaalien avioliitto on ohittanut lasten oikeuden isään ja äitiin. Puolimatkan koko kirjan ideana on että tämä on lapsen perusoikeus jota ei saisi poistaa laista ja esittää että jos tätä ollaan tekemässä niin pitäisi havahtua miettimään että miksi kukaan ei suojele yhteiskunnan kaikkein hauraimpien ja puolustuskyvyttämimpien jäsenten perusoikeuksia. Oikeasti.

Toisaalta jos mietimme mikä voima kulttuurissamme on ominut etiikan, voidaan huomata että filosofisessa metaetiikassa on apologeetikoiden siipi joiden puuhat ovat käytännössä teokratiaa, mutta jota ei kutsuta sillä nimellä. Tämän ytimessä on teismiin sidottu metaetiikka. Ja tässä perusteemana on ajatus siitä että jos Jumala poistetaan yhtälöstä, etiikka tuhoutuu. Etiikalla ei ole perustaa. Tätä ei toki tässä yleensä nähdä siten että ateistit olisivat pahoja. Vaan että heidän hyvyydellään ei ole pohjaa. Tähän liitetään myös ajatus siitä että ateisti joka toimii eettisesti tekee niin koska heillä on kristillinen kasvatus. Arvot tulevat yhä Jeesukselta. Näin jos ateismi saa valtaa ja yleistyy siitä tulee yhteiskuntaa tuhoava uhka. Ja näin voidaan vihata ideologiaa ja ajatusta.

Arvatkaa kuka on ajanut paljon tämänlaista ajattelua? Siis sellaista jossa tiede ja etiikka ja niiden yleisyys yhteiskunnassa on kristinuskon ansiota ja jossa "darwinismi" on riski joka on vaarallista ja voi aivan täysin johtaa eugeniikkaan, natsien hirmutekoihin ja nihilismiin? Kuka ajattelee lisäksi että jokainen ateisti on itseään ja muita pettävä oikeasti teisti joka on epäautenttinen valehtelija vain siksi että avaa suunsa sanomaan niitä mielipiteitä jotka tuhoavat pohjan etiikalta ja ovat täten vakava riski?

Kannattaa lukea sellaisia mahtiteoksia kuin "Usko, tiede ja evoluutio" ja "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa". Ne ovat näitä teemoja raskaasti korostavia ja eikristittyjä tylyttäviä tiiliskivikirjoja Tapio Puolimatkalta, henkilöltä joka on kansainvälisestikin tunnettu siitä että asiallinen keskustelu tarkoittaa sitä että kirjoihin ja kansiin liitetään perseestä levitetty huhu jossa erimielinen ja väärää ideologiaa kannattava yrittää tappaa ihmiskunnasta 95% ebolaviruksella. Just fucking because avoin tasapuolinen keskustelu ja se miten Puolimatkaa vainotaan sillä että ollaan erimielisiä hänen kanssaan eikä jaeta kristillistä maailmankatsomusta vaan ollaan vaarallinen "darwinisti" joka on tietenkin maailmankuvasmaailmankuva toisin kuin tälläiset ebolahuhut jotka ovat faktapohjaista perustelua.

Puolimatka onkin erikoinen tyyppi joka puhuu vilpittömyydestä. Vaikka jos katsotaan mitä vilpitön mieli yleensä tarkoittaa, niin se tarkoittaa sitä että puhuja tietää tai hänen pitäisi tietää asiaan liittyvistä seikoista. Puolimatkakin tietää tai hänen pitäisi tietää mitä hänen kirjoissaan on. Hän tietää tai hänen pitäisi tietää että kun hän puhuu keskustelusta, hän ei voi vain haukkua muita vaan hänen on pakko katsoa miten hänen oma keskustelutapansa soveltuu näihin normeihin joilla hän muita haukkuu. Ja jos itse ei oikein onnistu ei pitäisi ryhtyä huutelemaan moitteita. Pitäisi hävetä ja parhaansa mukaan pyyhkiä täysin pois asiattomat sanansa ja tekosensa ja korjata niiden aikaansaamat seuraukset. Palata sitten katuneena takaisin ilman että enää toistaa tätä virhettään.

Puolimatkalla on erikoinen "huonon häviäjän" aura, aina kun joku hänen kannastaan poikkeava saa suosiota, olipa aiheena tiede tai etiikka tai politiikka, hän syyttää siitä että hänen ideologiansa kannattajia vainotaan. Ajatus on erikoinen. Sillä jos muistetaan että avioliiton kohdalla kristitytkin puhuvat "Raamatun" etiikasta joka kyllä on pitänyt vahvoja sävyjä siitä että homoseksuaalisuus on moraalitonta. Ja tämä luonnollisesti pitää sisällään kaikki ne ristkit joista Puolimatka varoittelee. Sillä Puolimatka varoittelee asenteesta. Tämä asenne tarkoittaisi sitä että olisi kaksi puolta jotka yrittävät vainota toisiaan. (Mikä mielestäni kuvaakin tilannetta oikein hyvin.) Puolimatka ei kuitenkaan puhu asiasta kuin toisen puolen sortamisesta. Ja osallistuu sortoprosesseihin itsekin varsin leimallisesti. (Paitsi jos tappouhkauksia tuottaneeseen viha-kiusaamiskampanjaan aktiiviosallistuminen ei ole sellaista. SIllä Puolimatka puhui naturalistin ebolamassamurhasuunnitelmista joiden lähde oli uskonfanaatikko ja Puolimatkan oma perse joka erehdyksessä on sijoitettu väärään puoleen ruumista.)

Kannatankin sukupuolineutraalin avioliiton puolesta keskustelun lisäämistä koska se on ihmisten yleinen mielipide. Keskustelua voi sievistää sitten kun se on Puolimatkan omien keskustelustandardien tasolla. Tai vaihtoehtoisesti kunnes hän on vetänyt kaikki teoksensa markkinoilta, kirjastoista ja pyrkinyt ostamaan asiattomat asennevammansa takaisin viimeiseen kappaleeseen.

Sitä ennen voitaisiin keskustelua toki asettaa Puolimatkan standardeihin yleisemminkin. Silloin voitaisiin sanoa että jokainen homojen avioliittoa vastustava on perimmiltään homoseksuelli joka elää itsepetoksessa ja muita pettäen, ja siksi tämä raivokin herää. Ja että jos puhe siirtyy lapsiin voitaisiin keksiä hatusta että se johtuu siitä että kyseinen henkilö on kierouttanut perverssit sodomiittiset homoseksellisminsa huonon heteroseksin petettyä pikkulapsiin, joita he sitten ovatkin raiskanneet yhtä monta kuin kirjoittavat sivuja aiheesta kirjoihin ja internettiin. Tämänlaisia voidaan väittää, kun asioita saa vain vetää hatusta ja valehteluista. (Onhan se valehtelua, onhan? Kunhan keskustelen, esitän kannanottojani ja herätän kysymyksiä siitä että jumalauta onhan?)

---

Minulla on kenties kyrpä otsassa tässä asiassa, mutta Puolimatka on tässä kuitenkin pahempi. Hän on sen verran kokoruumisgenitaali että hänellä on enemmänkin otsa kyrvässä.

Avoin kirje huolimattomalle kuskille

Te huolimaton kuski.
(En valitettavasti voi kutsua Teitä etuliitteellä "hyvä" - saati "rakas" tai "arvoisa".)

Lähestyn teitä, valitettavan anonyymiä kuskia. Kuskia, joka on niin mysteerinen että hänen tuntomerkeistään, asuinpaikastaan ja henkilöllisyydestään poliisikin on kiinnostunut. (Älkää käsittäkö väärin, ette ole missään nimessä tärkeä tai merkityksellinen ihminen. Luultavasti lattea persoonanne ei kiinnosta ketään - identiteettinne sitten sitäkin enemmän.) Kuski jonka kohtaamisesta ei ole jäänyt tietoa nimestä tai rekisterinumerosta. Kutsun sinua epäkohteliaasti nimellä "tummansininen henkilöauto". (Nimitys on kieltämättä loukkaava. Jokaiselle nelirenkaiselle.) Keskustelisin asiasta mielelläni kanssasi kasvokkain, mutta oman toimintanne vuoksi se on ollut hyvin vaikeaa. Haen kuitenkin tässä kontaktia jotta voisin viestittää asiani Juuri Teille.

Asia koskee sitä, miten ajoitte suojatiellä sisareni päälle Järvenpäässä, Jampassa, FOX centerin kulmilla, kello 16.30 tienoilla, perjantaina 23 toukokuuta herran vuonna 2014. Impaktin jälkeen olitte raottaneet ikkunaa ja kysyneet "ootko ookoo" ja ajoit pikaisesti lipettiin saatuasi jonkinlaisen äännähdyksen takaisin. Teko on mielenkiintoinen, koska tunnetusti esimerkiksi sisäiset verenvuodot eivät tapa heti. Ja muutenkin onnettomuuden jälkeen uhri on oletettavasti jonkinlaisessa shokkitilassa. Lisäksi tämänlaisissa tilanteissa olisi vähintään kohteliasta jättää yhteystiedot jatkoselvittelyjä varten. Tämän jätitte välistä. (Olen Teille hyvin vihainen. Teoista jota ette ole edes tehneet. Voit toki kokea olosi väärinkohdelluksi tämän pohjalta, mutta jos näin teette niin olette kaiken lisäksi Tyhmäkin.)

Kysymyksesi oli toki erikoisesti muotoiltu. Mutta vastatakseni kysymykseen rehellisesti, niin mikäli tarkoitatte "ookoolla" revähtänyttä rannetta, kyynärpäätä, sekä erinäisiä ruhjeita jotka vaativat terveyskeskuskeikkaa niin siinä tapauksessa hän oli "ookoo".

Kysymyksestäsi heräsi ällistys, joka pakottaa minut filosofioimaan.

Ensimmäinen asia jonka kohtaamisemme herätti oli kysymys. Älä hämmästy, filosofia alkaa usein kysymyksellä. Ja usein myös jää siihen. Luontevin ja intuitiivisin kysymykseni oli "miten tuollaisille annetaan ajokortti?" Ensin pidin kysymystäni validina, kunnes tiedostin että se oli harhautus. Harhautus joka ajoi huomiota syrjään aidommista, tärkeämmistä ja relevanteimmista kysymyksistä. Sellaisista kysymyksistä kuin "miten tuolla tilannetajulla on eletty aikuisikään - eikö noin tyhmä jossain välissä vain spontaanisti unohda hengittää?" Se on paljon oleellisempi kysymys, ja tieto siitä että poliisin kannattaisi painottaa hakuprosessinsa siihen että he etsivät kenties "tummansinistä henkilöautoa jonka kuski on sidottu elämään koko säälittävän epäeettisen idiootin elämänsä jättimäisessä rautakeuhkossa" voi olla rikosteknisesti ratkaiseva tieto joka lopullisesti ratkaisee rikoksen ja saattaa teidät juridiseen vastuuseen teoistanne.

Äläkä ymmärrä tätä väärin. Sillä kommunikaatiosi lähti kysymyksellä. Ja toki, näin jonkinlaisena filosofinplanttuna, osaan ehdottomasti kunnioittaa kysymyksiä. "Meidän alallamme" saatetaan jopa selittää että ei ole tyhmiä kysymyksiä. Tosin olemme myös sen verran kriittisiä kaikille dogmeille että tiedostamme että esittämäsi kysymys "ootko ookoo" on nimenomaan tyhmä kysymys. Aivan järkyttävän tyhmä.

Asiaa voi demonstroida yksinkertaisella fysiikalla. Fysiikka on siitä mukavaa, että impaktissa liikkuvat voimat riippuvat massasta ja nopeudesta. Tässä kohden kohtaisin mielelläni kanssasi kasvokkain ja demonstroisin asiaa empiiris-kokeellisesti. Kenties saisimme jopa rakennettua yhdessä jonkinlaisen konkreettisen fenomenologis-empiirisen tutkimuksen jossa arvioitaisiin eri painoisten ja eri nopeuksilla liikkuvien esineiden nopeuksia. Ja saisimme taulukon joka kertoisi tarkan numeerisen arvon sille kuinka relevantti tahi absurdi kysymys "ootko ookoo" tuon kyseisenlaisen impaktin jälkeen on. Tämä tutkimus olisi kanssasi antoisaa tehdä, sillä oppisimme taatusti molemmat prosessissa paljon. Etenkin jos voisimme huolellisesti ja riittävillä otoksilla käydä läpi koko taulukon.

Mutta koska asennoitumistapasi on se, tämä kohtaamismahdollisuus on kovin estynyt. Ja siksi suosittelenkin että demonstroit asiaa itsellesi. Jos sinulla on mielenkiintoa aiheeseen, suostutan muistamaan että auto toki liikkuu teillä  vaakasuuntaan, esimerkiksi kimmahtaessaan pahki ihmislihaan, mutta toisaalta pudotessakin esineillä on nopeus. Ja tämä nopeus on vakioitu Galileo Galilein toimesta. Tiedämme että maan kohdalla putoamiskiihtyvyys on 9.80665 m/s²
Tätä tietoa on näppärä käyttää.

Jos kuvitellaan että autosi ajoi törmäyshetkellä varsin hiljaa, sellaisella tasolla että sitä hitaampi liike olisi niin hidasta että sen väistäminen olisi varsin helppoa, voisimme olettaa että törmäsit hyvin hitaassa kaupunkiajossa, 35.2 kilometriä tunnissa. Tämä luku ei ole sattumalta 9.8 m/s² Olen valinnut sen jotta sinun demonstroidusti rajoittunut kognitiosi kykenee seuraamaan avustajan avulla päättelyketjuani. Voit nimittäin saada aavistuksen törmäyksen voimasta ottamalla tummansinisen autosi, nostamalla sen vaikka lainaamallasi nosturilla 9.8 metrin korkeuteen ilmaan. Sitten voit mennä seisomaan sen alle. Ja kun tuuli heiluttaa vaijerin varassa riippuvaa autoasi (joka killuu pääsi yllä vajaan 10 metrin korkeudella) voit kysyä että jos vetäisit narusta joka tipauttaa tämän auton päähäsi, niin onko tarpeellista tai informatiivista kysyä kysymystä "ootko ookoo"? Luultavasti molemmat meistä ymmärtävät tämän jälkeen että autoilla on niin paljon massaa, että törmäys sellaisen kanssa on aina otettava vakavasti.

Analyysi ylläolevasta

Olen pakotettu tekemään ylläolevan filosofisen demonstrointikeinojen vuoksi tiettyjä johtopäätöksiä. Filosofit voisivat sanoa että naturalismin läpitunkema analyysini tiivistyisi kahteen pääkohtaan. Pääkohdat olen sitten tiivistänyt lausunnoiksi (statement). Koska kyseessä on kova luonnontiede johon on liitetty eiempiirinen elementti, lajityyppinä on niin sanottu "soveltava etiikka". Analyysini ytimessä on kaksi lausuntoa. Näistä ensimmäinen on yleinen lausunto (general statement) ja toinen on erityinen lausunto (particular statement). Yleinen lausunto toiminnastasi on se, että noin ei saisi tehdä kenellekään. Erityinen lausunto on se, että noin ei kannata tehdä minun sisarelleni.

Varmistaakseni viestini läpimenon (tämä lienee Teidän kognitiiviset kykynne huomioiden kohdallanne enemmän kuin tarpeen) korostan että tämä kannanottoni ei ole uhkaus (threat). En kutsuisi sitä myöskään lupaukseksi (promise). Sillä oikeastaan kysymys on lähinnä tosiasian mainitsemisesta (matter of fact). En siis esitä statementeja utopistisena toiveena tulevaisuudesta tai jonain jolla ilmituon normatiivisia tasoja jotka väittäisivät että esittämäni asiat olisivat jotain perimmäistä hyvyyttä. Lausunnot ovat sen sijaan aivan neutraalisti deskriptiivisiä, ne kuvaavat tulevaisuutta sellaisena kuin se todennäköisesti tulee olemaan.

Tuon tämän tosiasian esiin lähinnä jotta voisitte ottaa itseänne niskasta kiinni. (Ja mahdollisesti autoanne nosturilla.) Ja että asiaa sen eettisistä ja tieteellisistä kulmista reflektoituanne voisitte korjata tekonne ja vaikkapa ilmoittautua poliisille. (En tosin tiedä miten Te reflektoitte yhtään mitään, mutta kenties teillä on jotkin erityiset avustajat tätä varten, tai jokin robotti.) Tämä tomertumisprosessi voisi, rehellisesti sanoen, helpottaa myös omaistenne ja rakkaidenne tuskaa. Sillä heille on varmasti vaikeaa elää kaltaisenne ihmisen kanssa. Esimerkiksi joskus ihmiselle saattaa paljastua, että hän on ollut niin todellisuudentajuton että on esimerkiksi avioitunut kanssanne. Ja että jollakulla saattaa olla jättimäinen halu tehdä noloja itsemurhia siitä myötähäpeästä että hän jakaa kanssasi 50% genetiikastaan.

Toivon että miettimisenne jälkeen ymmärrätte, että teillä ei voinut olla tärkeämpää tekemistä jossain muualla. Toki jos kiirehtimällä vaikkapa saitte pitää työpaikkanne jonka olisitte muutoin menettäneet, olette kenties saavuttaneet jotain poistumisellanne. Mutta ette missään tapauksessa enää ansaitse tätä saavuttamistanne, joten saavutuksestanne on otettu tyystin sen arvo pois.

PS. Kohtaamisesta ja ihmisyysfilosofiasta.

Toki ymmärrän että toivoni nojaa siihen että tomerasti oikaisisitte ajatteluanne ja tekojanne eettisen mietinnän avulla ja toimisitte lisäksi näiden tuottamien tulosten mukaan. Ja kaiken Teistä saamanne tiedon mukaan todennäköisyys tälle lienee äärimmäisen pieni. Lienee vaikeaa saada järkeä ja hyvyyttä läpi ihmiseen joka on niin vihjeetön että ei ymmärrä autolla ajamisesta edes kahta melko pientä asiaa: (a) Sitä että normativiisesti, eettis-juridisella tasolla hit-and-run -tyyliset ajamiset ovat rikollisia. (b) Sitä että operationalis-strategisella tasolla hit-and-run -strategia ei toimi jos uhri jätetään henkiin ja silminnäkijäksi.

Koska selkeästi epäonnistuitte näissä päättelyn muodoissa, tiedämme että jos kykenee yhdellä lyhyellä aktiolla epäonnistumaan lain, etiikan, hyvyyden, järjen, strategian, ja yleisen todellisuudentajun kohdalla, tiedämme että toivoa jostain niinkin syvällisestä kuin katumus ja parannuksenteko ovat varsin kaukaa haettuja. (Mikä palauttaa meidät siihen oleelliseen rautakeuhkokysymykseen ja vahvistaa aiempia argumenttejani.)

Tämä toiveikkuus-toivottomuus on itse asiassa paljastanut minussa uusia puolia. Tämä muistuttaa siitä että kaikissa ihmiskohtaamisissa on mahdollisuus oppia jotain. Teidän kohtaaminen on siis ollut jossain määrin kasvattavaa. Minusta on tämän vuoksi tullut rippusen kasvaneempi ihminen. Kiitos tästä ihanasta mahdollisuudesta. Toivottavasti voin joskus palauttaa teille tämän antamanne palveluksen. Palveluksen josta tekisi mieli sanoa jotain sen suuntaista kuin että "tämä nyt oli aivan liikaa teiltä". (Ja vaikka tämä latteus yleensä sanotaan kohteliaisuudesta, niin Teidän kohdallanne todella, siis todella tarkoitan tätä ; Tekonne oli todella aivan liikaa, vaikka paradoksaalisesti samalla toimintaanne kuvaakin pääasiassa se mitä ette tehneet.)

Hengellisiä puolia. Olen esimerkiksi tullut siihen tulokseen, että jos maailmassa on hyvä ja rakastava Jumala, hän tekee teidän kohdallanne juuri samanlaisen rukousihmeen mitä niille fundamentalisteille tapahtuu niissä "karismaattisissa" ihmeparannustilaisuuksissa. Teidän kohdallanne hän tekisi erityisen luonnonlain joka puhkoo-viiltelee tummansinisen autonne kaikki renkaat riekaleiksi joka ikinen päivä. ; Ja koska minussa on kreikkalaista ja Aesopoksen henkeä, olen kannustunut. Olen hakenut voimaa ja toivoa rukoiluun. Voisin toki faabeloida vaikkapa Sofokleen "Philoctetes" -teosta, josta rukousasenteeni kumpuaa. Mutta tämä referenssi luultavasti menisi ohi, joten viittaan samaa teemaa banaalimmin mutta populaarimmin esittäneisiin ; George Herbert ja Benjamin Franklin ovat esittäneet samantyylisiä hengellisiä lausumia Jumalasta - ja ennen kaikkea siitä minkälaisia ihmisiä Hän näyttää auttavan.

Siksipäs jos joku päivä huomaat, että autosi renkaat on viillelty jo kahtenasadantena päivänä peräkkäin, toivon että et syytä minua tai kostonhimoasi, vaan otat tämän hengellisen kasvun paikkana ja katsot maailmaa jonkinlaisena karmisen vakaana Jumalatodistuksena.

Jos sen sijaan joku päivä huomaat, että autosi on kadonnut pihasta, ja mennessäsi ulos huomaat että autosi killuu 9.8 metrin korkeudella pääsi päällä nosturista killuen ja joku psykopaattisesti hymyilevä kaheli jahtaa sinua tuon em. nosturin kanssa. Niin silloin voit aivan turvallisesti olettaa että se olen minä. Ja että minulla on sinulle hyvin pian kysyttävänä yksi (1kpl) kysymyksiä. - Ja jos ajatuskokeemme vuoksi kuvittelemme em. skenaarion tapahtuvaksi, voinet tässä hetkessä - kenties em. avustajarobittisi tukemana - reflektoida tämän kysymyksen mielessäsi niin että minun ei koskaan tarvitse edes sanoa tätä kysymystä ääneen. Koska luotan siihen että kykenet päättelmään kysymyksen, jonka olet itsekin esittänyt, niin tiedän että tämä pieni implisiittinen kysymys on itse asiassa kohtaaminen, syvä kahden ihmisen välinen vastavuoroinen tapahtuma. Tätä seuraavaa rysähdystäkään ei voi silloin pitää esimerkiksi "pahuutena". Sillä siinä eräässä mielessä olen vain minä sanomassa sinulle "hei!"

Toivoo: Tuomoh

Vaanivaa tekoälyä - eli dataroskan syövereistä

Puolisoni vanhojen pelien pelaamiseen tarkoitettu tietokone piti fiksailla käyttökuntoon ja pois netistä koska sen käyttöjärjestelmä (Windows XP) lopettaa päivittymisensä. Monet vanhoista peleistä eivät toimi uudemmilla järjestelmillä, joten säilöminen oli tarpeen. Siksi jouduimme muun muassa etsimään asennuslevyjä ja muuta johon voidaan tallentaa koko tietokoneen levypohja. Ja tähän liittyen tuli sitten esimerkiksi haettua erilaisia diskettejä ja muita tallenteita kotoa.

Kävin aikani kuluksi läpi omia vanhoja varmuuskopioitani ja diskettejäni. Vanhoja koulutehtäviä. Keskeneräisiä raapustuksia. Niitä oli kertynyt aika paljon. Osa oli muistoja, osaa en muistanut kirjoittaneeni vaikka tekstien sanavalinnat viittasivat vain yhteen tiettyyn tekijään. Ne olivat joskus hyviä, useammin omituisia ja mielipuolisia. (Tältäkö tuntuu lukea minun blogiani?)

Eräs, kenties mielenkiintoinen, oli Helsingin yliopiston kognitiotieteen puolella yhdelle kurssille tehty tekoälytehtävä. Siinä työn alla oli äänen avulla toimiva kahviautomaatti. Puolisoni yritti opettaa laitteelle omaa puhettaan, mutta kone ei ehkä ottanut selvää hänen korostuksestaan. (Hänen puhetapansa on painotuksiltaan ja äänneasuiltaan hieman omintakeinen.) Minäkin annoin oman äänijänteitä värisyttävän panokseni projektille. (On huolestuttavaa jos minä edustan "jotain normaalimpaa" yhdellekään data-aineistolle. Nyt todella kävi näin.)

Se ei edistynyt hirvittävän hyvin, sillä raportissa luki, että puolisoni ei saanut kahvia tilattua. Sitten minä yritin, eikä tästä tullut oppia. Aikani tuskailtuaan aloin kiroilemaan. "Saatana! Perkele! Jumalauta!". Tietokone oli heti skarppina. "One latte." Puolisoni muisti tapahtuman hyvin, itse olin sen aivan tyystin unohtanut.

---

Projekti on kuitenkin kenties sittemmin saanut tuulta alleen. Olen huomannut sittemmin saman algoritmin olevan käytössä niissä joissain kahviloissa, niissä robotinomaisissa androidipalvelijoissa.

Maailmassa on virhe(itä)

Jos asiaa katsotaan käytettävyyden kannalta, CAPS LOCK on harvinaisen huono keksintö. Se on luultavasti lähinnä jonkinlainen jäänne kirjoituskoneiden ajoilta. Kuten myös QWERTY -näppäimistö, eli se yleisin tapa asetella näppäimet näppäimistölle.

QWERTYä ja CAPS LOCKia yhdistää tehottomuus. Itse asiassa QWERTY on kehitetty sen vuoksi, että kirjoituskoneissa liian nopea naputtelu johti usein kirjoituskoneen varsien sotkuun ja lukkiutumisiin. Tätä haluttiin välttää ja siksi näppäimet aseteltiin niin, että niillä olisi huono kirjoittaa. Ja näin meillä on käytössä näppäimistö joka on itsetarkoituksellisen huono kirjoittamiseen.

CAPS LOCK on myös nappula jota on aikaisemmin painettu pohjaan jos on pitänyt kirjoittaa paljon suurilla kirjaimilla, esimerkiksi otsikoita. Tässä on ollut järkeä koska saman hoitaminen SHIFTillä, joka nimensä mukaisesti nosti koko kirjoitusaseman asentoa ja sen pohjassapitäminen vaati huomattavan määrän voimaa. CAPS LOCK auttoi säästämään sormia ja oli aikanaan hyvinkin viisas innovaatio. (Lisäksi jos pääset käsiin vanhaan mekaaniseen kirjoituskoneeseen voit omin silmin nähdä että niiden CAPS LOCK oli melkoisen pieni, mikä itsessään vähensi virhelyönnin mahdollisuutta. Nykynäppäimistössä se on suurempi kuin muut kirjaimet.)

Sen painaminen tuntui hyvin erilaiselta kuin muiden näppäimien, ja jo tämä toimi jonkinlaisena typonestomekanismina. Nykyään CAPS LOCK on sen sijaan nappula jonka poistaminen näppäimistöstä kokonaan todennäköisesti tekisi näppäimistöstä paremmin toimivan. (Mutta sehän rikkoisi näppäimistöjä koskevan yhtenäistävän teeman, huonon käytettävyyden.)

Siis kuka HELVETIN ÄÄLIÖ on keksinyt laittaa ylikokoisen CAPS LOCK -nappulan keskiriville, jossa sormet usein ovat, ja peräti A -kirjaimen viereen. Siis sen A -kirjaimen jota käytetään vain aivan helvetisti verrattuna vaikka Q -näppäimeen. Pahinta on se, että tietokoneiden näppäimet eivät vaadi takomista samalla tavalla kuin vanhat kirjoituskoneet. (Mikä on toki itsessään hyvä asia. POIKKEUS on kun katsotaan näppäimistöjä kaiken kaikkiaan.) Voit nimittäin painaa vahingossa a:ta ja samaLLA TULET LYÖNEEKSI caps lockIN PÄÄLLE, ETKÄ HUOMAA MITÄÄN HETI, vaan tulet kirjoittaNEEKSI suurilla kirjaimilla. Jos on vähänkin epätarkemmat sormet, CAPS LOCK itse asiassa menee yllättävän helposti ja usein vahingossa päälle.

Ja, toisin kuin kirjoituskoneissa joissa CAPS LOCKin painaminen tuntui erilaiselta, aikaansai näkyvän muutoksen itse laitteessa, että yleensä voit myös kuulla miten se kuulosti erilaiselta joten niiden kanssa (a) mahdollisuus virheeseen ja (b) mahdollisuus tehdä virhe ilman että huomaat sen olivat minimaalisia. Kirjoituskoneiden virhekontrolli oli siis paljon paremmalla tolalla kuin nykynäppäimistöissä.

Nykymaailmassa CAPS LOCK viittaa huutamiseen. Ja siksi vahinkonäppäin tuottaa ilmoille tekstiä joka tulkitaan vihaiseksi. Että sinällään CAPS LOCK tuottaa sitä vihaa jota sen tuotokset symbolisoivat. Tämä näppäin myös ansaitsee kaiken siihen kohdistetun raivon. Vähintään. CAPS LOCK onkin jotain joka näkyy lähinnä raivohullujen salaliittoteoreetikoiden käytössä. Ja rehellisesti sanoen jos tämä heidän mielentilansa johtuu CAPS LOCK -näppäimestä, siitä tulee aivan ymmärrettävää. Kun katsoo omaa näppäimistöä ja siinä on tämänlainen "innovaatio" ei ole varmasti vaikeaa sen jälkeen kuvitella, että joku jossain fasadien takana suunnittelee jotain kavalaa pääsi menoksi.

Kenen idea oli laittaa CAPS LOCK näppäimistölle? Suuret kirjaimet saa paremmin SHIFTillä! Minkälainen kädetön ja toivon mukaan jalaton amatööri on päättänyt että kyllä, universaalisti tämä CAPS LOCK on se asia joka pitää ehdottomasti laittaa joka ikiseen näppäimistöön kaikkialla? Ovatko he kuolleet? Riittävän kiduttavalla tavalla myös? Varmasti kanssa? Silloin he nimittäin ovat ansainneet kohtalonsa. Teologit ja ateistologian mestarit voisivat kirjoittaa lukukaupalla siitä miten CAPS LOCK -näppäin yksinään on merkittävä demonstratiivinen lisä ns. teodikean ongelmaan. Taatusti asiat voisivat olla paremmin, taatusti ei ole mitään hyötyä eikä tee meistä jalompia ja pitkämielisempiä.

Itse asiassa jos mietitään sitä, miten paljon näppäimistöjä käytetään koko ajan, on selvää että CAPS LOCK on jotain joka tuottaa yksinään paljon hukattuja työtunteja. On arvioitu että keskimääräinen toimistotyöntekijä naputtaa jotain näppäintä noin 5 000-10 000 kertaa työpäivässä. Ja kuten näppäimistönkäytön määrää arvioivasta sivusta voi nähdä, A on hyvin ahkerasti käytetty. Jos ajatellaan, että sivistysmaiden noin 350 miljoonaa toimistotyöntekijää tekee keskiverrosti työtä, painetaan keskimäärin kuutisen miljoonaa kertaa spacebar -nappulaa ja E -kirjainta kolmisen miljoonaa kertaa sekunnissa, globaalisti. A -kirjain on hyvänä kolmosena, ja senkin kohdalla kysymys on useista miljoonista kerroista sekunnissa. Osa näistä on typotuksia joissa sormi osuu CAPS LOCKiin ja näiden lukujen valossa voidaan sanoa että on aivan turvallista arvioida että juuri nyt, juuri tällä sekunnilla, joku toimistotyöläinen, töitä tehden, kiroilee tätä saatanan perkeleen nappia joka ei kelpaa kuin. Tätä infernaalista baphomedin keksintöä. AAAAAA!

CAPS LOCK. Tätä näppäintä voi siis arvioida lähinnä taloudellisten tappioiden muodossa. CAPS LOCK ärsyttää tavallisia ihmisiä, tekee elämästämme vaikeaa ja haittaa jopa globaalia taloutta jollain varmasti mitattavissa olevalla määrällä, jossa hämmästyttävää on se, miten vaikeaa tätä määrää on suoraan mitata, mutta samanaikaisesti miten hämmästyttävän paljon se todennäköisesti on. Haitta on merkittävä, joskin "piilossa", ikään kuin kavalasti siinä A -kirjaimen vieressä väijymässä kuten se nappulakin.

---

SAATANA. Älkää edes kysykö kellojen siirrosta ja siihen liittyvistä kuolemista! Itse siirsin kelloa 20 senttiä vasemmalle.

Nössöjen yhteiskunta ~ eli äärivasemmiston kaksoisstandardeista

"Kotimaan" blogeissa nostettiin esiin se, miten itsenäisyyspäivän mellakointi oli äärivasemmistolaista ja että tästä ei puhuta. Äärioikeistoa syytetään liian heppoisesti - kirjastopuukotukset, kaasuiskut gay prideen jne kun ovat ilmeisesti irrelevanttia roskaa. Ja että vasemmisto suhtautuu ymmärtäväisyydellä tämänlaiseen mellakointiin.

Näen, että on aivan tavallista että ihmiset toimivat siten että yleistävät pahan vihollisiinsa stereotyypiksi, mutta pitävät aivan samanlaista määrittelyä omalle kohdalleen liioittelevana. Siksi oman puolen mokailut ovat aina "sitä yksittäistapausta jolla ei ole väliä" ja vastapuolella pitäisi ottaa hyvinkin tiukasti kantaa kun oleellinen lieveilmiö on suoraan alisteinen koko isommalle kokonaisuudelle.

Siksi kun vasemmistolainen anarkismi johtaa keskusjohdottomaan mellakointiin, vasemmistolainen helposti sanoo että "Ymmärrän myös sitä, että oli ylilyöntejä, koska yhteiskunnassa on tapahtunut polarisoitumista ja on ahdistuksen muotoja, joille ei oikein saada paikkaa. Taustalla on asioita, joihin pitää puuttua ja jotka pitää ottaa huomioon." Samoin Päivi Räsänenkin ymmärsi homoporukkaan kaasuttaneita koska homokulkue oli provokaatio. Ja perussuomalaisten islamiin suhtautuminen on tietysti sekin vain "ymmärrettävä vastareaktio" siihen että rikolliste mokkakikkelit vaeltavat maahamme raiskaamaan ja rötöstelemään. Kaikki ryhmittymät joilla on valtaa tekevät tätä.

On turha väittää että puolustuspuheita, tekosyitä ja ikävien tekojen irrottamista omasta ideologiasta ei tulisi. Sillä niitä tulee. Jos haluaa kuulla miten leijonakaulakoruista mekkalointia suvaitaan, tarvitsee vain lukea perussuomalaisten blogeja. Tämän huomaamatta ja tunnustamatta jättäminen - suunnasta tai toisesta - on ilmiselvää idiotiaa joka kertoo tietyistä poliittisista intresseistä ja siihen liittyvä maailmankuvallisuus ja siihen liittyvä epä-älyllinen puolueellisuus.

Maailma yksinkertaisesti toimii näin.
(Syy ; Ihmiskunta koostuu pääosin moraalisesti närkästyneistä idiooteista.)

Ja tässä takana on koko yhteiskunta. Olen kirjoittanut aikaisemmin uhriutumisesta. Siitä, miten se on valtapelin ytimessä. Tässä mielessä on hyvä muistaa, että käytännössä liberaalius ja vasemmistolaisuus ovat liitoksissa siihen että näiden ryhmien jäsenet samastuvat uhreihin. Ja konservatiivit, etenkin uuskonservatiivit, ovat sitten kaapanneet keskustelukentän.

Siksi esimerkiksi Laasasmaiset "betamiehet" ovat saaneet kuuluvuutta. Tämän varassa feminismi etenee tai kaatuu. Perussuomalaiset ovat koko ajan uhattuina koska maahanmuuttokritiikkiin kohdistetaan sensuristista poliittista korrektiutta.

"Syvemmällä" -blogissa otettiin esiin mainio otsikko "nyhvöjen viha". Otsikon alla on tekstiä, jossa on huomioita. Uhristatukesta ymmärretään jotain oleellista. "Nykyään yhä laajemmalle levinnyt näkökulma on se, että mulkku saa olla mutta turpaan ei saa antaa. Lopputuloksena on yhteiskunnallinen maksimi oman elämänsä lakimiehiä, jotka jaksavat moralisoida, vääntää, aukoa ja lässyttää typeryyksiä loputtomiin ja tekevät siten kaikkien ympäristössään olevien ihmisten elämästä sietämätöntä. Koska ihmisistä massiivinen enemmistö tykkää olla kilttejä ja sisäistää heille opetetun moraalin, tarkoittaa tämä sitä, että ainoa sopivaksi katsottava keino puuttua näihin tosielämän trolleihin on puhua näitä vastaan eli toisin ilmaisten lisätä bensaa näiden liekkeihin." Hän ei toki tässä puhu siitä miten kohteliaisuusnormistolla on yritetty esimerkiksi rajoittaa maahanmuuttokritiikkiä. Siihen "Syvemmältä" -blogi olisikin liiaksi poliittisesi sitoutunut.

Huomio on kuitenkin tosi. Sananvapautta kannatetaan kaikkialla. Sensuuria pidetään yleensä melko ikävänä asiana. Kuitenkin aina jotain toimintaa vastustetaan ja tämän kohdalla kohteliaisuus ja etiikka ovat niitä joihin vedotaan. Ja kun vastapuoli käyttää samoja, kyseessä ei nähdä olevan eettinen kannanotto vaan sensurismi.

Tosiasiassa liberaalien harjoittama "hyysääminen" on eettisesti motivoitua, siinä ajatellaan että ylläpidetään heikkoja ilman että ansaitsemista tarvitsisi miettiä. (Joka on toki ihan kätevä vaikka vammaispolitiikassa myös hyvin monista oikeistolaisista konservatiiveista.) Samoin suvaitsevaisuus joka ilmenee poliittisena korrektiutena on itse asiassa kohteliaisuusnormisto. Perussuomalainen ei hyväksy etiikkaa joten ajattelee että toinenkaan ei sitä näin koe. Tai kiistää toisen etiikan arvon syvästi ja nimeää sen vaikka nihilismiksi koska heille moniarvoisuus on vain moniarvoisuutta eikä suvaitsevaisuusmalliston kaikkia sisältöjä hyväksytä. (Ja tämän vuoksi suvaitsevaiston toiminta näyttääkin heistä kaksoisstandardeilta. Suvaitsevaisto itse ei näe tätä koska heillä on kaikki "muutkin norminsa" nipussa.)

Samoin kaksinkamppailuhenkinen persoonani voi jossain määrin ymmärtää ja jopa yhtyä blogistin näkemykseen miehekkäästä väkivallasta ja eläimellisestä väkivallasta. "Olen varma, että nyky-yhteiskunnassa aniharva on todella kohdannut todellista suuttumusta kenenkään muun kuin lapsen taholta. Tämä on luultavasti seuraus siitä, että väkivalta ja aggressiivinen käyttäytyminen on leimattu yhteiskunnallisesti kategoriseksi pahaksi parikymmentä vuotta sen jälkeen kun sillä tuli pelastettua maamme itsenäisyys. Miehekkään, voimallisen suuttumuksen on korvannut yhtäältä pidäkkeetön "lets hakataan porukalla joku randomi jauhelihaks" -sekoilu ja yleisemmin passiivis-aggressiivinen, suoraa kohtaamista ja konfliktia viimeiseen asti välttelevä väninä." ... "Miehekkyys kun ei ole luonteeltaan destruktiivista, vaan rakentavaa. Happyslapperit ja jengiapinat eivät onnistu tavoittamaan miehisyyttä, vaan korkeintaan eläimellisyyden."

Kuitenkin näen, että blogisti ei ole ymmärtänyt kovin syvästi ihmisten väkivaltaisuutta. Hän tuntee vain yhden luokitelmatyypin. "Selkärangattomana nykyaggression sanansaattaja perääntyy, todennäköisemmin antautuu, välittömästi kun tämä kokee konkreettisten seurauksien mahdollistuvan." Tämä viittaa nähdäkseni oikeasti olemassaolevaan ryhmään. Hän liittää tämän hieman turhan yksioikoistesti nihilismiin. "Suomalaisille miehille tekisi hyvää kasvattaa selkäranka ja asettua puolustamaan sitä, minkä hyväksi ja oikeaksi tietävät, vaikka se onkin kyseisellä hetkellä aina vaativampi ratkaisu kuin alistuminen kaiken maailman roskasakin antisosiaalisen käytöksen edessä."

Tämä ihmistyyppi rakentuu karkeasti ottaen stereotypiaan jota edustavat ääripäät jotka lienevät tiukkaa vähemmistöä ihmiskunnasta:
1: Väkivaltaa osaamattomat pelkurit jotka tietävät olevansa huonoja ja heikkoja ja vihaavat tätä. He haukkuvat mutta eivät pure.
2: Kylmät tyypit jotka eivät hauku, mutta kun ylität rajan he purevat. (Itä-Helsingissä minua varoitettiin muutamasta ihmisestä jotka ovat sellaisia että ovat viileitä kunnes ylität rajan, jonka jälkeen saatat saada puukosta.)

Rikkoja - anarkistit eivät yleensä ole pelkureita tai nihilistejä vaan kusipäitä.

Nähdäkseni nyky-yhteiskunnan yleinen väkivallattomuus ei ole johtanut siihen että ihmiset olisivat kovin usein kunnolla pelkureita. Tämä on oleellista. Sillä pelkuri on yleensä kokenut jonkin verran väkivaltaa. Hän tietää mitä pelätä. Tässä uhittelu vertautuu koiran rähinään joka yrittää olla ennaltaehkäisevää. Että haukutaan jotta ei tulisi hakatuksi.

Suuri osa sen sijaan aggressiivisuudesta on jonkinlaista kusipäisyyttä. Ja Aaron Jamesin malliin tämä ei tarkoita itsekkyyttä, vaan sitä että ihmisellä nimenomaan on moraalimalli jolla hän ajattelee oikeuttavansa toimintansa. (Näitä oikeutuksia löytyy vaikka niistä tekosyistä joilla erilaisia väkivallantekoja "ymmärretään".) Kusipäisyys on epäsosiaalista käyttäytymistä joka oikeutetaan moraalisen närkästymisen nimissä.

Vartijana toimiessa olikin selvää, että käytännössä ihmiset hakkaavat tuttujaan. Tai hakkaavat jonkun siksi että he kokevat että siihen on jonkinlainen oikeutus. Suuttumuksen syyt nähdään oikeutuksena ja niitä voidaan jopa käyttää perusteluna. Täsmälleen sama malli näkyi myös itsenäisyyspäivän mellastelussa.

Ja suurin osa kusipäisyydestä johtuu siitä että ihmisillä on hyvin pieni kokemus hakattuna olemisesta. Psykologinen lake wobegon efekti vaikuttaa. Karkeasti sanoen 80% ihmisistä kokee olevansa keskivertoa parempia. Ja siksi lähes jokainen vastaan tuleva parikymppinen testosteroneissaan kierivä raggari kokee olevansa hyväkin tappelija ja humalapäissään vaikkapa eettisesti oikeutettu lyömään vartijaa joka edustaa kapitalistista järjestelmää ja tekee sen vielä köyhänä ihmisenä, joka kertoo että tämä on kammottava jenginpetturi.

Näiden ihmisten kohdalla todellisuus valkenee yleensä hyvin pian. Nämä ihmiet uhittelevat koska luulevat olevansa kovia. Ensimmäinen kunnollinen tappelu ja siinä tullut tappio sitten muuttaa tilanteen. ; Ärhentelijä, joka on saattanut aloittaa tappelun aktiivisesti muuttuu hyvinkin hämmästyneeksi tyypiksi joka jostain syystä vetoaa niihin ruumiillisen koskemattomuuden lakeihin joita hän itse muutama sekunti aikaisemmin ei selvästi kunnioittanut.

Tämä ihmistyyppi kenties oppii väkivallasta. Mutta he eivät kohtaa sitä nyky-yhteiskunnassa. Ja siksi heitä onkin paljon. Iso osa heistä valitettavasti oppii hakkaamalla lähinnä pelkureiksi. (Sen sijaan pelkurin traumoja lähinnä pahennetaan. Heidän hakkaamisensa on vähän sama kuin kaataisi bensaa liekkeihin.)

Eikä aggressiiviset tyypit jää tähän.

Osa väkivallalla uhittelijoista taas ei ole kusipäitä tai pelkureita. Heidän kulttuurinsa pitää sisällään väkivallan. Ja heille kielellinen uhittelu ja verbaalinen vittuilu on lähinnä jatke sille että katuoloissakin tulee silloin tällöin lyötyä ihmistä. Nämä ihmiset elävät väkivaltaa käyttäen ja heihin käytetään väkivaltaa. Heille uhittelussa saa muistaa sen, että heillä ei kenties ole teknisiä itsepuolustustaitoja, mutta heillä on aina "ihme kykyjä". On selvää että tottumus ja harjoittelu tuo kykyjä tällä rintamalla.

Toki tämä lisäluokkakaan ei vielä riitä. Itselläni on huolestuttava vihaprofiili, joka on lähinnä itsehillinnän ja jatkuvan itsetarkkailun ja ihmisenä kasvun projekti.
1: On hyvin paha sanoa onko tämä perinnöllistä vai opittua. Kotiimme kuului perheväkivaltaa ja olen kodin ulkopuolella saanut oman osani turpaansaanneista. Ja luultavasti aika monen muunkin. Pahimpana vuotena sain turpaan 4 kertaa yhden vuoden aikana. Pääsyy oli että minulla ei ollut tupakkaa.
2: Olen normaalioloissa hyvinkin estoinen väkivaltaan. Suuni tosin sitten pieksee sitäkin kovemmin ja spontaanimmin. Estoisuutta kenties tarvitaan koska sitten on se vaihtoehto joka alkaa kun haukkuminen loppuu. Se on sitä puremista. Puremista josta pidän.

Loppukaneetti:

Itse asiassa ihmisten suhde väkivaltaan on sen verran monisyistä, että nämä ovat "karkeistuksia". Niitä on hyvä muistuttaa esimerkiksi sen vuoksi että "Syvemmältä" -blogisti ei itse ole saanut kovinkaan usein turpaansa. Tai sitten hän on vaihtoehtoisesti ihan päinvastoin jo niin tottunut tappelija, kenties hän kokee että tämä on selkärankaisen aikuisen miehen toimintaa peräti, ja hän on siksi etääntynyt siitä miten asian voi kokea.

Tai todennäköisesti jotain muuta. ; "Syvemmällä" -blogin kirjoittaja on sen verran vahvasti poliittinen ja ideologisti, ja hän liittää "nihilismi" -termiä sen arvotyhjiöisimmissä merkityksissä vastapooliin. Tällä halutaan korostaa sitä että konservatiivinen maailma on eettinen ja että yhteiskunnan ongelmat ovat eettisiä. Valitettavasti moraalia vastassa ei ole moraalittomuus vaan moraalinen närkästys. Ja poliittisen linjaman kaikki puolet käyttävät tätä ja kaikki yrittävät erilaisin retosisin tempuin liittää sitä vain vastapuoleen. (Koska oman puolen rellestelijät ovat aina irrelevanttia porukkaa josta ei saisi muka yleistää yhtään.)

Siksi on hyvä mainita assburgerit. "Kummasti se assburgerin hinku aukoa päätään vain pysyy hallinnassa aina niiden tahojen ympärillä, joiden kohdalla nämä kokevat seurausten olevan mahdollisia - vaikkapa mustalaisten tai maahanmuuttajien läsnäollessa." Aspergerin syndroomainen voisi kenties olla arvotyhjiössä ja antisosiaalinen. Mutta hän ei tosiasiassa ymmärtäisi tilannekohtaisuutta joten hän ei kykenisi tämänlaiseen laskelmointiin. (Tämä on suora seuraus diagnoosista.) Mutta moni ihmisistä onkin assburgereita, jotka oikeuttavat kusipäisyyttään moraalisella närkästyksellään.

Koska perussuomalainen, oikeistolainen ja konservatiivi tuppaavat näkemään maahanmuuttokritiikin ja muut vastaavat moraalisesti oikeutettuna, ei pidä ihmetellä jos huolestuttavan möykän nähdään kohdistuvan vain tiettyihin tahoihin. ; "Syvemmällä" -blogistikin varmasti taipuisi siihen että jos joku vittuilisi maahanmuuttajille mutta ei kristityille, niin tämä ei olisikaan mikään assburgeri vaan suoraselkäinen mies.
1: Vihje. Hänen oma historiansa kertoo että jos näin ei olisi, hän itsekin olisi assburgeri. Sanon tämän näin koirana joka tuntee toisen koiran. Ja tietää sen miten tappeluun tarvitaan kaksi. Ja miten "Syvemmältä" -blogistin kanssa pitkä vääntö tuppaa onnistumaan helposti.

Tämä käytösero kuitenkin liittyy tiettyyn viiteryhmään. Ja "Syvemmältä" -blogin kirjoittajan kategorisointi kuvaa tiettyä poliittista ryhmää ja tämän mieltymyksiä. Tämän mainitun mallin takana ei kuitenkaan ole mikään fatwaenvy.

Tämänlaisessa mallissa oletetaan vähän kuin se mitä monet fundamentalistit näkevät, eli että ateistit oikeasti olisivat teistejä jotka vihaavat Jumalaa. Tosiasiassa vihaiset ateistit eivät usko jumalaan ja sen sijaan vihaavat teistejä ja kirkkoinstituutiota joiden olemassaoloon he uskovat valitettavan vahvasti. ; Ihmiset eivät ole yksimielisiä islamin vaarallisuudesta ja raivoamisen suunta ei siksi motivoidu perussuomalaistyylisen maahanmuuttokriitikon ideologian kannalta tavalla joka voisi olla koherentti perussuomalaiselle maahanmuuttokriitikolle..

Nämä tietyt ärisijät liittävät moraalisen vihansa tiettyihin kohteisiin ja eivät kohdista sitä toisiin. Ja syynä on provokatiivisesti muotoillen juuri se, että heille islamilainen tai mustalainen ei ole mikään ongelma kun taas perussuomalainen maahanmuuttajakriitikko on natsifasistisika ja riski ja vaarallinen. (Kirjastoon tullut puukko ja luotiliivi on relevantti osa tätä riskiä eikä marginaalinen yksittäistapaus heidän mielessään.) Eli jokin jota vastaan on syytä räkyttää. (Jos ei muuten niin sen vuoksi että vasemmistolaistytöt harrastavat seksiä vallankumoussankarin kanssa.)

Ja kuten tunnettua monelle vasemmistolaiselle on kova paikka tiedostaa vaikkapa se, että maailmassa on islaminuskoisia homofobeja tai islaminuskoisia sovinisteja. Kognitiivisen dissonanssin käynnistämän assimilaatiomyllyn voi tällöin usein oikein kuulla. (Ajatuksena voi olla vaikka se, että sovinistimiehet ovat jotenkin huijanneet tätä, mikä on ajatuksena hieman erikoinen ja kyseenalaistaa kyllä islaminuskoisten älykkyyden.) - Tästä seuraava koomisista ad hoc -argumenteista koostuva mylly itsessään kertoo että ei tässä mitään fatwaenvyä harrasteta tai olla tietoisia siitä että islamissa voisi olla tämänlaista lieveilmiötä jota muiden ideologioiden yhteydessä kammotaan.

"Syvemmällä" -blogisti ei näytä tiedostavan, että mustalainen ja maahanmuuttaja koetaan kanssauhriksi. Hän tietysti itse ajattelee että mustalainen ja maahanmuuttaja ei ole uhri ja pitää tätä faktana, joten voi olla vaikeaa ymmärtää että vastapuolelle tämä ei ole mikään fakta jota yritetään peitellä. Tämä kanssauhrius on kenties väärä käsitys, mutta se käsitys kuitenkin ohjaa sitä moraalista närkästystä, joka on "Syvemmällä" -blogin valitteleman kusipäisen ärhentelyn mallin ytimessä. Tämän jälkeen ihminen voi jopa ajatella olevansa suoraselkäinen ja rohkea kun uskaltaa kritisoida pahaa (perussuomalainen, islam, maahanmuuttaja, kristitty) vastaan. Ja voi jopa todeta että suomalaiselle miehelle, naiselle ja feministille voisi olla hyvää, emansipationaarista, solidaarista ja vapauttavaa puolustaa omia tärkeitä asioitaan eri foorumeilla.

Pahimmillaan mukaan haetaan jääkiekkomailat. Tai luotiliivit, puukot ja pippurikaasut. ; Liian harvassa ovat mielestäni ne ihmiset joiden mielestä väkivalta on aina tekosyy. Etenkin silloin kun se tuntuu hyvältä. Moni vastustaa väkivaltaa siksi että se on ihmiselle "karkeasti sanoen lajityypillisesti" hyvin vaikeaa ja vastenmielistä. Mutta jos se on vaikeaa, se ei ole riski tai uhka koska ihmisiä olisi silloin hyvin vaikeaa motivoida sen harjoittamiseen. Itse taas en pelkää väkivallassa mitään niin paljon kuin sitä moraalista närkästystä, sen tuomaa oikeutuksentuntua. Ja sitä miten mukavaa sen lietsoman raivon vallassa on hakata ihmisiä. Sehän on suoraselkäistä, rohkeaa ja oikeudenmukaista pahan vastaan hyökkäämistä sen sijaan että antaisi jollekin suusanalliselle räkytykselle tilaa vaikka se onkin poliittisesti epäkorrektia, ja omasta mielestä täysin epäoleellisen moraalijärjestelmän varaan rakennettu.

Paussin syyt.

Pelästymisestä johtuvat jähmettymiset ja niistä tulevat tauot ovat itsepuolustuslajeissa ja itsepuolustustilanteissa jotain jota (1) tapahtuu paljon ja joita (2) ei haluta tapahtuvan itselle. Erityiseksi tämä tulee itsepuolustustilanteissa. Ne kun ovat tyypillisesti altavastaajatilanteita : Joku yllättää.

Itse asiassa on lähes varmaa että jokainen jähmettyy jos joutuu yllätyshyökkäyksen uhriksi. Tälläinen paussi on tietysti eri mittainen eri ihmisillä. Sen pituutta voi lyhentää huomattavasti. Ja liittyypä siihen tarkkaavuusasioitakin. Jos esimerkiksi olen etsimässä jotain asiaa, tai huomioni on siirtynyt katsomaan bikinityttöjä - Siis puolisolle tiedoksi, minä en missään tapauksessa katsele bikinityttöjä, en ikinä koskaan paitsi joskus melkein, vahingossa - tai olet lukemassa huonoa lauserakennetta ja pitkää virkettä huomio herpaantuu ja jähmettymisen aika on tällöin pidempi.

Äärimmäisessä tilanteessa joku on voinut harjaantua automaatioiden tasolle itsepuolustuksessa. Tällöinkin hän jähmettyy, mutta tämä tapahtuu vasta jälkeenpäin. Jähmettymisen syitä on useita. Hormonitasolla säikähdys etenee veren mukana, joten se ei ole niin nopea kuin voisi luulla. Sosiaaliset pelästymiset toimivat tietoisen ajattelun tasolla ja ne ovat siksi hitaita syntymään ja poistumaan. Harjoiteltu reaktio taas tapahtuu refleksinomaisesti, jolloin se toimii hermoimpulssien nopeudella. Siksi harjoitellut ihminen voi toimia ja pelästyä vasta sen jälkeen.

Jähmettymistä on joskus hyvin vaikeaa huomata. Esimerkiksi minulla tulee hyvin usein tosielämässä pelästymisiä jotka ovat aktiivisia mutta kontrolloimattomia ja tehottomia nytkäyksiä. Ne ovat nopeita ja automaattisia. Niitä on todella vaikeaa kontrolloida. Joskus niihin liittyy tunteita - useimmiten ei. Tässä kohden riskinä ensinnäkin lyödä jotakuta vahingossa. Toinen ongelma, joka liittyy itsepuolustustilanteeseen on mahdollisuus juuttua niin sanottuun addrenaliinin aikaansaamaan kiertoon, jossa toiminta kaavamaistuu. Sitä saattaa esimerkiksi lyödä samalla tavalla kolmekymmentä kertaa peräkkäin. Tämä on tietysti huono toimintatapa.

Lisäksi tiedetään sellaisiakin jähmettymisen tapauksia jossa pelästyminen tuntuu mukavalta. Jähmettyneen olo tuntuu lämpimältä ja lennokkaalta ja rauhalliselta. Jähmettynyt kokee ajattelevansa selvästi ja tarkkaavaisesti ja jopa ihmetellä sitä kuinka rauhallinen hän on tälläisessä aggressiivisessa tilanteessa. Tämän huomaaminen on tietysti vaikeaa. Tälläisen rikkominen vaatii sen, että päättää tehdä jotain. Jo askeleen ottaminen, sanan sanominen, huutaminen tai mikä tahansa murtaa tilanteen.

Too concerned.

"The trouble with the world is that the stupid are cocksure and the intelligent are full of doubt."
(Bertrand Russell)

Miekkailussa ja kaikessa itsepuolustuksen harjoittelussa on mukana paljon ruumiillista kuntoa vaativia asioita: On voimaa, kestävyyttä ja tarkkuutta. Sitä onko harjoitellut niin paljon että on riittävän voimakas, notkea ja tarkka tekemään asioita.

Mutta mukana on paljon myös psyykkisiä elementtejä. Toki moni yhdistää itsepuolustuksen harjoitteluun väkivaltaisuuden. Tämä on kuitenkin hieman valju väitös, koska tosiasiassa tilanne on simuloitu hyvin erilaiseksi verrattuna "siihen oikeaan väkivaltaan".

Eräässä mielessä voisi sanoa laajemmin että toiselle annetaan lupa tehdä tiettyjä asioita omalle ruumiilliselle koskemattomuudelle ja saadaan itse lupa tehdä jotain. Epäonnistuminen on joko omaa syytä tai sitten se määräytyy ulkopuolelta, kun harjoitellaan jotain tiettyä tekniikkaa. Tällöin roolit ovat selvät, voittaja ja häviäjä tiedetään jo ennalta.

Mentaliteetti on laajempaa. Luonne vaikuttaa siihen miten toimii. Hyvä tekniikka on toki tietyissä rajoissa, joten taitavat miekkailijat toimivat motorisesti konsistentisti. Mutta virheet paljastavat jotain. Ihmiset tekevät itselleen tyypillisiä virheitä. Osa on toki vain sattuman tuottamia tottumuksia. Mutta osa johtuu siitä että ihmisellä on jonkinlainen luonne.

Esimerkiksi kävin tänään Windsorin kanssa pientä keskustelua minulle tyypillisistä virheistä.

Isoimpia ongelmia minulla on niiden asioiden kanssa, jotka johtuvat perusluonteestani. Ja Windsor korosti näihin keskittymistä. Hän kysyi "miksi teen niin ja niin". Oma vastaukseni "Because I'm stupid and clumsy." oli väärä. Vastaus oli "You are too concerned".

Tämä sai minut miettimään moniakin asioita jotka johtuvat tästä.

Olen yksinkertaisesti pingottaja, jolla kaikella on merkitys, ja minun täytyy tietää, osata ja hallita kaikki elementit heti ja aina, ja kulutan voimavaroja ja aikaa siihen että muistan ne nopeasti. Oppimisen kannalta tehokkainta on ottaa yksi elementti kerralla mukaan. Kun teen tekniikkaa, olen samalla huolissani että toiselle ei vain varmasti käy mitään - ja teen tätä yli sen mikä on järkevää, ja tämän vuoksi uhraan tasapainoa kun katson missä toinen on. Asentoni ovat jäykkiä, koska keskityn niihin liikaa. Kun harjoittelen soolona lyöntejä, katson ympärille että siihen ei kävele kukaan vaikka ketään ei olisi metrien säteellä. Ja kun kohtaan liikkuvia kohteita, hätkyn pois tieltä ("flinch"), mikä ei ole fiksua, mutta on luonnollista koska tämä on luontainen reaktio jotka tulevat usein esille, jos on hermostunut ja ikään kuin "valmiiksi nuoralla".

Tässä kohden "luonne joka määrää virheet" liittyy vahvasti tunteisiin. Siksi, itsereflektioksi itselle ja kyylättäväksi uteliaille, liitän mukaan Paul Ekmanin tunnekäsittelystä karkean taulukon. Hänhän oli innostunut evoluutiosta ja siksi katsoi tunteita adaptaation kautta. Tämä on sinänsä optimistinen lähestymistapa, että siinä tunteista on hyötyä. Pessimistihän voisi nähdä tunteet riesana. Tästä saadaan seuraava taulukko: Yllä olevista tunteista monet ovat mukana miekkailussa. (Hekuma ehkä vähiten.) Kiinnostavaa on se, että olen "yllätys" -sarakkeessa. Sen lähellä ovat "pelko" ja "kiinnostus". "Säpsyys" on osittain turvattomuutta johtaa helposti kontrollin hakun. Tätä kautta hankitaan helposti tietoa. Tätä kautta en ole oikeastaan "tutkija" - enkä edes varovainen suojaa hakeva pelkuri - vaan enemmänkin "kokonaislaatuinen orientoituja".

On tavallaan kieroa että minun täytyy oppia ottamaan chillisti. Sillä tietynlainen "hikipingottaminen" on oikeastaan se voimavara tai ominaisuus, joka tätä blogiakin on suoltanut.

---

Toki tämä ei ole kaikki olennainen virheistä. Toinen perusvirhetyyppini on jotain jota kutsun nimellä "German mistakes", joissa jokin harjoitus muistuttaa hieman jotain jota tehdään saksalaisessa tyylissä, ja sitten teen liikaa sen mukaan. "Posta di donna" taipuu etenkin herpaantuessa "Zornhutiksi". Ja kun tehdään "parry posta frontaleen" josta jatketaan vastahyökkäyksellä päähän sivuaskeleen kanssa, teen suoraan "krumphaun" (joka pitäisi tosin tehdä käsille, eli siitä tulee vääristynyt versio.) Nämä ovat eräällä tavalla lihasmuistiroskaa. Ne saa harjoittelemalla pois, tai parasta olisi tietysti saada ne halutessaan esiin ja pois, mikä ei itse asiassa ole mahdotonta.