Wesley Elsberry kirjoitti "Algorithm room" -ajatuskokeen koettelemaa William Dembskin näkemystä Intelligent Designin luonteesta. ID -linjamassa on nähty että Suunnittelijan persoonasta, luomistavasta ja intentioista ei tarvitse tietää mitään. Riittää että eliminoidaan sattuma ja lainomaisuus ja vastaavat "naturalistiset hypoteesit".
Elsberryn haasteena on tila johon syötetään materiaalia ja josta tulee ulos vastauksia. Dembskin pitäisi sitten kyetä tunnistamaan mikä niistä heijastaa designiä ja missä vastaus on koneen tuottama.
Kiinnostavinta on kenties se, että ajatuskoe on hyvin läheistä sukua John Searlen kiinalaiselle huoneelle. Eli mielenfilsofian ajatuskokeiden klassikolle. Searlen näkemys oli että se, että huoneen teko imitoi ihmistä ei tarkoita että se olisi tietoinen tai intentionaalinen tai suunniteltu.
Koska ID:n perusviestinä on että design eroaa eidesignistä essentiaalisesti - koska vain silloin ei tarvitse tietää "Kuka, miten, minkä vuoksi" - on ajatuskokeen seuraus se, että jos ongelman ratkaisee niin olisi ikään kuin pakko olla erimielinen Searlen kiinalaisen huoneen sisältämän pääargumentin kanssa. Jos jokin näyttää älylliseltä se on älyllistä. Eli olisi jokin tunnistettava ero generoidun ja älyllisesti kehitetyn vastauksen välillä. Tämän tunnustaminen taas on monille ID -läisille häiritsevää koska he korostavat että mekanistinen maailmankuva on ikävä ja miten he eivät ole "vain kemiaa". Ja tässä yhteydessä he ovat mielellään ja usein käyttäneet argumentteja Searleasta Thomas Nageliin. Ja näitä rinnastuksia on tehty osoituksena naturalismin onttoudesta.
Periaatteessa tämä voidaan toki kiertää sillä millä aina. "Algoritmihuone" on tehty joten vastaus näyttää designiltä koska huoneen rakentaja on salakuljettanut CSI -informaatiota algoritmihuoneen rakenteisiin.
1: Tässä kuitenkin pakotetaan tunnustamaan sellainen seikka että kenties ihmisen tuottanut prosessi ei olekaan tietoinen, jolloin huomiota olisi ikään kuin pakko siirtää poispäin siitä että ID:lle olisi tärkeää tuijottaa sellaisia piirteitä joita evoluutio ei voi tuottaa. Huomio siirtyisi tällöin enemmän antrooppisen periaatteen kaltaisiin hienosäätökysymyksiin kuin evoluution kykyjen tutkimiseen.
2: Samalla ihmisen tietoisuuskin voi sisältää Jumalan salakuljettamaa CSI -informaatiota jonka seurauksena meillä ei välttämättä olisi sielua. Tämä antaa monelle ID -läiselle epämiellyttävää tilaa sille että "olemme vain kemiaa".
Tätä kautta voidaankin huomata että Elsberryn argumentti on vain pinnallisesti filosofista ID -kritiikkiä. Se on jotain jonka ongelmat voidaan kiertää ID:n perusitsesuojauskäsienheilutteluilla. Sellaisilla jotka ovat olleet kliseitä jo silloin kuin Elsberry on ajatuskokeensa kirjoittanut. Kritiikki onkin syvemmillään eksistentiaalista. Se iskee ID -filosofian sijasta siihen mikä on ID:läisten oikea maailmankuva. Jossa on mukana sellaisia asenteita ja kannanottoja joista ID filosofiana periaatteessa irtautuu. (Kognitiivisessa uskontotieteessä erotetaankin ideologiatason teologinen korrektius käytännön asenteista joita uskovaiset uskontoonsa liittävät. Ihan siksi että niillä on varsin löyhä suhde toisiinsa, usein teologinen korrektius on käytössä after the fact, asenteiden ja toimintojen rationalisoinnin muodossa.) Ja tämä on sen ikävin seuraus. Ongelma on ikään kuin pakko paikata koska muuten tulisi tunnustaa että ID ei ole järkevä filosofia. Ja kun tämän ratkaisun tuottaa se tuo väistämättä takaovesta sellaista materiaalia joka ahdistaa suurinta osaa opin seuraajista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elsberry. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elsberry. Näytä kaikki tekstit
lauantai 13. joulukuuta 2014
tiistai 28. helmikuuta 2012
Zeus ja yksi Jumala pidemmälle
"God work in mysterious ways. Mysteriously similar to random chanse."(Advise God)
Richard Dawkins on tunnetusti lausunut ateismista sen, että uskovainen kiistää kaikenlaisia Jumalia ja että ateisti menee vain yhden Jumalan pidemmälle. Hänen tarkat sanansa ovat itse asiassa seuraavat "We are all atheists about most of the gods that societies have ever believed in. Some of us just go one God further." Tässä näkemyksessä ajatellaan ikään kuin niin että Jumalakysymys on empiirisesti pääteltävissä ja perusteluna käytetään esimerkiksi sitä että kreikkalainen jumala Zeus on tieteellisesti käytännöllisesti katsoen kumottu jumala ; Ukkosen synty selittyy luonnontieteellä niin vakuuttavasti että Zeus on selkeästi selittämisen kannalta turha ja ylimääräinen uskomus jonka Okhamin partaveitsi leikkaa pois. Ja että tämä tarkoittaa että koko Jumalakonsepti on tieteellisen tutkimuksen alla. ~ Tämä johtaa usein myös ateistien harjoittamaan "tonttuanalogiaan/joulupukkiargumentaatioon", jossa ytimessä on se, että kun voimme perustellusti sanoa että empiirinen väite "tonttuja on olemassa" on väärä, voimme päätellä myös että Jumalaan olisi hyväksyttävää ottaa suoraan kieltävä kannanotto.
Tämä näkemys rakentuu sen varaan että olisi ikään kuin jonkinlainen yhteinen skeema jonka päällä nojaavat sekä Zeus, tontut että Jumala. Siksi tämän ytimen keikutus ikään kuin kumoaa kaikki ja Zeuksen ja tonttujen antamat tulokset ovat yleistettävissä muihinkin vastaaviin tahoihin.
Uskovaisten klassinen vastaus tähän on esimerkiksi rakentaa jako transsendentin ja immanentin välille. Tässä maailmassa tonttu on immanentti ja Jumala olennaisesti erilainen, transsendentti. Näin ollen uskovaisen ei ole pakko uskoa että tonttuasia tai Zeus olisi tieteen ulkopuolella. Tai että näille uskomuksille tarvitsisi antaa tilaa. Transsendenttia Jumalaa korostava näkemys on siitä erikoinen, että se - paitsi joutuu omituisuuksiin lentävän spagettihirviön kohdalla - myös korostaa NoMa -periaatetta jonka mukaan uskonasiat ja tieteen asiat ovat erillisissä maailmoissaan. Tiede tutkii immanenttia kun taas teologia transsendenttia.
Agnostismin kohdalla tämänlainen monisyisempi tapa määritellä Jumalat on yleensä aika olennainen ; Sillä jos on yhteinen Jumalateema, he joutuisivat seuraamaan tonttulogiikkaa ja sitten he eivät enää olisi agnostikkoja vaan joko "skientistisiä ateisteja" tai "denialistisia uskovia". Esimerkiksi Wilkins puolusti agnostismin järkevyyttä Zeus -argumentaatiota vastaan muistuttamalla siitä että ei oikeastaan ole mitään yhtä Jumalamallia joka voitaisiin laittaa puntariin ja tästä päätellä "Koska Zeus ... niin". Hän esittää asian seuraavasti ; "I do not think there is evidence for a God, as an agnostic. And I certainly think there is evidence against many stories and characterisations of gods. But, and this seems to be the point that strong "skeptics" like Hecht cannot get into their heads, not all. So long as there is a formal possibility that some gods might exist, and no general evidence against it, the rational thing to do is hold off judgement on the (empirically permissible) claims. So Thor doesn't exist, but Leibniz's deity might." Tästä huomataan että (1) "mahdollisuus" ei ole samaa kuin perusteltu uskomus ja (2) yhden määritelmän kanssa pulaaminen ei tarkoita kaikkia määritteitä.
Tämä on itse asiassa olennainen asia myös kreationismin kanssa. Sillä "monenlaisten jumalien teema" etenkin NoMa -henkisin värityksin itse asiassa estäisi ja rajoittaa kunnollisen kreationismin tekemistä. Moni uskovainen on valmis ja enemmän kuin halukas ottamaan NoMa -henkisen argumentaation tonttuesimerkissä samalla kun he kuitenkin antavat tilaa sen antiteesille, kreationismille jonka mukaan Jumalatodistus voidaan rakentaa empiirisesti ja että tässä on peräti onnistuttu. ; Kuitenkin tilanne on heille hankala ; Jos tieteen rajat yltävät vain immanenttiin, on transsendentti Jumala tieteen ulkopuolella ja jumalatodistus tieteellä olisi tehtävä jollain tavalla immanentisti aka. naturalistisesti. Mutta jos argumentoija selittääkin että tiede yltää naturalismin ja immanentin ulkopuolelle, katoaa tonttuargumentin suoja ; Ero ei olekaan enää olennainen epäanalogia (mahdottomuusraja ja olennainen ero), vaan merkityksetön epäanalogia (ero joka ei käsittele demarkaatiorajalla olevia kysymyksiä).Onkin tätä kautta mielenkiintoista huomata että etenkin Intelligent Design selvästi uskoo että olisi jokin yhdenlainen vähentämätön Suunnittelijakuva. Jos olisi jokin yleinen kuvaus johon kaikki Suunnittelu osuisi. Intelligent Designin perusasetelma on yksinkertaisesti se, että "Designistä" ei tarvita yksityiskohtia ; Intentio, Suunnittelijan luonne ja hänen toimintansa metodit ja muut vastaavat ovat irrelevantteja koska niiden takana on yleinen design -konsepti jonka varassa suunnittelu voidaan tunnistaa tästä riippumatta. Tässä asetelmassa kaikki Suunnittelijat, olivatpa ne sitten avaruusolentoja, tonttuja tai Zeus tai kristinuskon Jumala seisovat yhteisen konseptin takana.
1: Tämä johtaa siihen että ID leikkii leikkiä jossa sen ei muka tarvitsisi määritellä olennaisia tutkimuskysymyksiä. Kuten aiemmin kirjoitinkin, tästä heitä onkin moittu, ja syystä. Tosiasia on, että jos tämänlainen yksityiskohdille neutraali design -konsepti on olemassa, se asettaa tämän konseptin tarkastelun oleelliseksi. Näin ollen muiden yksityiskohtien väistämistä ei saisi vetää yleiseen "emme kerro mitään" -tilanteeseen.
Intelligent Designin "yhdenlaisen yleisjumalakäsitteen henki" näkyy tietysti siinäkin että he sekoittavat heidän konseptiensa kritisoimisen yleiseksi dogmaattisuudeksi jossa älyn ja suunnittelun osuus jonkun ilmiön selittämisessä kielletään totaalisesti jossain aihepiirissä. ; Intelligent Designin kannattajat ovat kuitenkin enemmän kuin toistuvasti selittämässä että heidän erilaisten konseptiensa (CSI, RC) moittiminen tarkoittaa sitä että "kieltää biologisen designin" tutkimisen. Samalla he selittävät että jos suunnitelmallisuutta etsitään jossain (arkeologia, SETI, rikostutkinta) olisi heidänkin konseptinsa pakko hyväksyä koska tämä tarkoittaa että aihe on tieteellinen.
1: Tämä kritiikki näyttää omituiselta tavalta esittää "evolutionistien" kanta kun he ovat itse käsitelleet asiaa ja esimerkiksi Shallit ja Elsberry ovat selittäneet että aiheen lisäksi on hyvä katoa sitä metodia, ja että samalla nimellä kulkevaa aihetta lähestytään erilaisilla metodeilla, ja nämä taas ovat toisiinsa verrattuna kaikkea muuta kuin yhtä hyviä ja laadukkaita. "Dembski pleads for more consideration of design as a scientific explanation, but he seems to be of two minds concerning this. On the one hand, he claims "science has largely dispensed with design" and science "repudiates design" on the other hand, just three pages later he cites archaeology as an example of a science that is based in part on inferring design. Contrary to Dembski's assertions, design is not arbitrarily ruled out as anelement of scientific explanation, even in biology. Scientists, however, are reluctant to infer "rarefied" design, a design inference based on ignorance of both the nature of the designer and regularities that might explain the observed phenomenon. But this reluctance is well-grounded. Empirically gained knowledge of designers and the artifacts which they create permit us to recognize regularities of outcomes, leading us to make an "ordinary" design inference in such cases. With an "ordinary" design inference, a designer becomes just another causal regularity. This is not so with a "rarefied" design inference, which Dembski urges us to make in ignorance of the properties of any putative designer and also of other causal regularities which may be operative." Kun kysymykset ovat tämänlaisia, on selvää että Intelligent Designin parissa joudutaan ottamaan lujastikin kantaa demarkaatiokysymyksiin, ja rakentamaan erilaisia testattavia konsepteja.
Ilman tätä on huonoa analyyttisyyttä ja suoranaisia ekvivokaatioita, joissa aivan erilaisia ilmiöitä liitetään yhteen pelkän termien homonymian vuoksi.
Ateismilla ja kreationismilla näyttääkin tässä valossa olevan syvä keskusteluyhteys keskenään ; Tämä johtunee siitä että ilmiöt näyttävät muokkautuvan kulttuurisessa vuorovaikutuksessa toisiinsa ; Debattinenki ja "poteronkaivuu" ovat sen verran olennaisia piirteitä näissä (ala)kulttuureissa että ne rakentuvat vastaankirjoittamisen periaatteella. Tällöin ollaan helposti erimielisiä, mutta ollaan sentään yksimielisiä siitä mistä ollaan erimielisiä. Agnostikkojen ja monien teologienkin näkemykset näyttävät tässä keskustelussa jäävän irrelevanteiksi. Niiden kanssa keskusteluun ei ilmeisesti nähdä kiinnostusta ja siksi konseptit muokkautuvat sellaisiksi että näihin kohdistetaan lähinnä ohipuhumista. Tämä irrelevantisointi tarkoittaa tietysti sitä että nämä konseptit on koherentisoitu "ulos keskustelusta", ja ne ovat omassa ideologiassa lähinnä "tiellä".
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
And we have a lot more than one ton of soil on Earth, correct?
Jason Rosenhouse on nostanut esiin Intelligent Designin vaimenemisen. Syynä on yksinkertaisesti se, että ID:n alusta on vierähtänyt 20 -vuotta. ID ei tänä aikana ole suinkaan noussut uudeksi vallitsevaksi paradigmaksi, vaan on pikemminkin hyytynyt. Uusia ideoita ja vanhojen soveltamisia ei ole tullut. Keskustelu on tyrehtynyt siihen että olemassaolevat akateemissävyiset kritiikit ohitetaan ja evolutionisteja syytetään kiusaajiksi, jotka eivät ota argumentteja ollenkaan käsittelyyn ja syyttävät kiusaamisesta - kuten esimerkiksi Klinghoffer joka esittää kohtaamansa kritiikit selittämällä että "These people are bullies and cowards." Eli kritiikin esittäminen on pelkurimaista kiusaamista. Muutenkin ID -henki on latistunut argumentaation sijasta retoriikan ja esitystavan muotoiluun. Sisällön sijaan on panostettu miltä kielenkäyttö kuulostaa ""See how well I write!" style." Vanhojen ongelmat jäävät auki ja uusia argumentteja ei esitetä. Tähän viitaten Myers on esittänyt että ID on selvästi unohtuvaa aikaa, ja että hän on iloinen siitä että Phillip Johnson on elossa kokemassa häviönsä. Intelligent Designin "kuolemasta" puhutaankin yllättävän yleisesti. Ja sen aihepiireissä on tämä asia huomioitukin ; jopa Suomessa on jutuissa selvästi palattu kohti perinteisempää kreationismia.
Ymmärrän toki että 20 vuotta on tieteensosiologisesti merkittävä, koska paradigmanvaihdokseen menee suunnilleen sen verran. Tosin tämä ei ole kovin vakuuttava päivämäärä, koska nousevan paradigman merkit näkyvät jo kauan ennen kuin se on valta -asemassa. "Asiat eivät käänny päivässä ja kerralla". Tässä mielessä se, että kyseessä ei ole nouseva paradigma on ollut selvä jo kauan aikaa.
Kuitenkaan en olisi näkemässä ID:lle suurempaa häviötä. Sillä se on "ruohonjuuritasolta voimansa saava" liikehdintä. Ja sen tukiryhmät eivät ole oleellisesti muuttuneet viimeisen 20 -vuoden aikana. Nouseva uusateistinen liikehdintä on luultavasti peräti vahvistanut heidän rivejään. (Esimerkiksi minun ateistinen kauteni oli silloin kun se oli vielä erittäin epämuodikasta, kyseessä on uusi virtaus.) Intelligent Designissä onkin nyt kysymys lähinnä erilaisesta strategiasta.
Tämä strategia on hit and run -strategia. Kokemani ja näkemäni mukaan ID on muuttunut enemmänkin pyrskäyksenomaiseksi ja neofiiliseksi systeemiksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi melko tuore ID:n sisäisesti arvioima tuotos - jonka puutteet toki kaivettiin esiin nopeasti. Sen argumentit olivat identtisiä mitä Behen materiaalista on ollut jo vuosia esillä ja ovat hyvinkin tuttuja ja toistettuja. Ja sen heikot paikatkin on tunnettu ennalta - ja luultavasti tämä tietäen argumentti oli "ennaltatorjuttu" itse tutkimuksessa. Argumenttirakenne ja sen heikkoudet olivat toistoa, eikä materiaali tuottanut mitään lisää jo käytyyn keskusteluun. Tämänlainen redundantti materiaali on kuitenkin jotain joka antaa kuvan että "nyt tehtiin taas jotain". Ja tätä sitten heitetään sinne ruohonjuuritasolle. Tätä kautta ihmisten kiinnostus saadaan hetkeksi heräämään. Ja skeptikotkin joutuvat vastaamaan uunituoreeseen kirjoitukseen tuoreeltaan. Kun kritiikit valmistuvat, kuluu hieman aikaa ja vaivaa. Ja siinä vaiheessa ID -kannattaja on jo muualla.
Toki tämänlainen strategia oli tuttua ID -liikkeen alkuaikoinakin. Valtava määrä tehoa tuli siinä että kreationistit eivät puhuneet tutusti "mitä hyötyä on puolikkaasta silmästä" vaan puhuivat "palautumattomasti kompleksisista solukoneita" (IC) jonka ytimessä on ihan sama argumenttirakenne ; Behen konsepti löytyy identtisenä kreationisti Morrisin kirjoista joten selvästi kyseessä ei ole mikään täysin uusi ja innovatiivinen keksintö. - Innovatiivisuus puuttuu olipa Behe napannut idean kirjasta vai muutoin -tällä ei ole väliä koska kreationistit ovat metelöineet USA:ssa niin paljon että jokainen on jollain tavalla kuullut siitä siellä. Behekin osaa sanoa että kreationistit eivät vakuuttaneet häntä ja siksi hän kannattaa ID -tä. Selvästi kreationistien ajattelutapa on Behelle tuttu, koska muutenhan hän ei voisi lausua tämänlaisia kuvauksia vakavalla naamalla. - Kun termit olivat itsekeksittyjä ID:n sisäisiä termejä, oli lukija tietysti aluksi ihan pihalla mitä koko käsitteellä tarkoitetaan. Näin saatiin vähän aikaa pelikenttäetua siitä että toinen pakotettiin omaan kielipeliin ottamaan selvää ja keksimään kritiikkejä näihin uusiin asioihin.
Kuitenkin tämä ei silloin hit and run ja vainoitkentä ei ollut ID:n perusstrategiana, vaan ID -piirit harjoittelivat enemmän asiasta keskustelua ja tuottivat enemmän kirjoja ja argumentaatiota asiasta. Myös kriitikot ottivat osaa aktiivisesti juuri tämän vuoksi ; Elsberry ja Shallit käsittelivät - jopa tiimissä Wilkinsin kanssa CSI -informaatiosta ja sen matemaattisista ja luonnontieteellisistä virheistä akateemisesti ja pitkästi. He ovat vakavasti otettavia matemaatikoita, tiedemiehiä ja filosofeja jotka näkivät vaivaa ja työtä ja tuottivat taatusti jotain ihan muuta kuin "kiusaamista ja pelkuruutta". Nyt, hit and run -strategian aikana keskusteluskene on ymmärrettävästi latistunut, koska siinä ei ole enää mitään kiinnostavaa ja miellyttävää. - Kun parasta on, mitä voit saavuttaa, on se, että sinua haukutaan vainoajaksi, on selvää että intoa ei ole. Kun lisäksi selvää että uusi julkaisu on vanhan jo kumotun ajatusprosessointitavan uudelleenlämmitys joka tehdään huomionherättämiseksi. Tilanne on toiston ja uudistumattomuuden vuoksi asenne ja reagointi-into on samaa mikä muitakin provokaattoritrolleja helposti kohtaa. Kun tarjolla ei ole enää vakavastiotettavuutta tai kiinnostavuutta tai edes vasta-argumenttejen keksimiseen panostamisen tarvetta, on selvää että esiin nousevat turhautuminen, ignoraatio ja huvittuminen.
Eli tuore ID -strategia on vain keskittynyt siihen että kirjoitetaan vanhaa uudella nimellä. Ja kun siinä on uusi otsikko, niin ei ole väliä onko argumentti jo toistettu ja lukuisissa paikoissa lukuisia kertoja kumottu. Sillä uuden tekstin ideana on olla vain uusi teksti. Se herättää huomiota ja kritiikin saavuttua ollaan jo muualla. Näin saatetaan tietysti aiheuttaa harmaita hiuksia ruohonjuuritason skeptikoissa ja intoa ruohonjuuritason apologetiikan ystävissä. Mutta sen suurempaa intoa siihen ei näytä enää olevan akateemisessa tasossa.
Tosin ID:n luonteen kannalta jäljellä onkin yhä olennaisin. - Minusta on huvittavaa ylipäätään puhua ID:n kuolemasta vain siksi että sillä ei ole enää minkäänlaista akateemista kiinnostavuutta ; tässä argumentissa kun on taustalla jonkinlainen asenne siitä että ID:ssä olisi jossain vaiheessa ollut kysymys tieteestä ja tieteellisyydestä. Kuitenkin kyseessä on jokin muu, uskonto ja kouluopetus ja "taistelu lasten sielusta". Siksi esitän että ID:n kanssa tulee käymään juuri samalla tavalla kuin muidenkin denialististen suuntausten ja pseudotieteiden ; Ne menevät kenties muodista mutta niillä on aina pieni vakiintunut kannattajapiiri joka jatkaa omalla pikku radallaan ikuisesti. Tässä mielessä ID ei ole kuollut. ID on vain urautunut ja mennyt pois muodista. ID:llä on "lot more than one ton of soil".
Otsikko viittaa Doverin oikeudenkäynnissä olleeseen Behen omituiseen vastaukseen - joka ei ole saanut hirveästi mediajulkisuutta vaikka se on kohtuu tärkeä.
"Q : You concluded, it would take a population size of 10 to the 9th, I think we said that was a billion, 10 to the 8th generations to evolve this new disulfide bond, that was your conclusion?
M.B. ; "That was the calculation based on the assumptions in the paper, yes."
...
Q. "In that first paragraph, he says, There are more than 10 to the 16 prokaryotes in a ton of soil. Is that correct, in that first paragraph?"
M.B. "Yes, that's right."
Q. "In one ton of soil?"
M.B. "That's correct."
Q. "And we have a lot more than one ton of soil on Earth, correct?"
M.B. "Yes, we do."
Q. "And have for some time, correct?"
M.B. "That's correct, yes."
Ymmärrän toki että 20 vuotta on tieteensosiologisesti merkittävä, koska paradigmanvaihdokseen menee suunnilleen sen verran. Tosin tämä ei ole kovin vakuuttava päivämäärä, koska nousevan paradigman merkit näkyvät jo kauan ennen kuin se on valta -asemassa. "Asiat eivät käänny päivässä ja kerralla". Tässä mielessä se, että kyseessä ei ole nouseva paradigma on ollut selvä jo kauan aikaa.
Kuitenkaan en olisi näkemässä ID:lle suurempaa häviötä. Sillä se on "ruohonjuuritasolta voimansa saava" liikehdintä. Ja sen tukiryhmät eivät ole oleellisesti muuttuneet viimeisen 20 -vuoden aikana. Nouseva uusateistinen liikehdintä on luultavasti peräti vahvistanut heidän rivejään. (Esimerkiksi minun ateistinen kauteni oli silloin kun se oli vielä erittäin epämuodikasta, kyseessä on uusi virtaus.) Intelligent Designissä onkin nyt kysymys lähinnä erilaisesta strategiasta.
Tämä strategia on hit and run -strategia. Kokemani ja näkemäni mukaan ID on muuttunut enemmänkin pyrskäyksenomaiseksi ja neofiiliseksi systeemiksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi melko tuore ID:n sisäisesti arvioima tuotos - jonka puutteet toki kaivettiin esiin nopeasti. Sen argumentit olivat identtisiä mitä Behen materiaalista on ollut jo vuosia esillä ja ovat hyvinkin tuttuja ja toistettuja. Ja sen heikot paikatkin on tunnettu ennalta - ja luultavasti tämä tietäen argumentti oli "ennaltatorjuttu" itse tutkimuksessa. Argumenttirakenne ja sen heikkoudet olivat toistoa, eikä materiaali tuottanut mitään lisää jo käytyyn keskusteluun. Tämänlainen redundantti materiaali on kuitenkin jotain joka antaa kuvan että "nyt tehtiin taas jotain". Ja tätä sitten heitetään sinne ruohonjuuritasolle. Tätä kautta ihmisten kiinnostus saadaan hetkeksi heräämään. Ja skeptikotkin joutuvat vastaamaan uunituoreeseen kirjoitukseen tuoreeltaan. Kun kritiikit valmistuvat, kuluu hieman aikaa ja vaivaa. Ja siinä vaiheessa ID -kannattaja on jo muualla.
Toki tämänlainen strategia oli tuttua ID -liikkeen alkuaikoinakin. Valtava määrä tehoa tuli siinä että kreationistit eivät puhuneet tutusti "mitä hyötyä on puolikkaasta silmästä" vaan puhuivat "palautumattomasti kompleksisista solukoneita" (IC) jonka ytimessä on ihan sama argumenttirakenne ; Behen konsepti löytyy identtisenä kreationisti Morrisin kirjoista joten selvästi kyseessä ei ole mikään täysin uusi ja innovatiivinen keksintö. - Innovatiivisuus puuttuu olipa Behe napannut idean kirjasta vai muutoin -tällä ei ole väliä koska kreationistit ovat metelöineet USA:ssa niin paljon että jokainen on jollain tavalla kuullut siitä siellä. Behekin osaa sanoa että kreationistit eivät vakuuttaneet häntä ja siksi hän kannattaa ID -tä. Selvästi kreationistien ajattelutapa on Behelle tuttu, koska muutenhan hän ei voisi lausua tämänlaisia kuvauksia vakavalla naamalla. - Kun termit olivat itsekeksittyjä ID:n sisäisiä termejä, oli lukija tietysti aluksi ihan pihalla mitä koko käsitteellä tarkoitetaan. Näin saatiin vähän aikaa pelikenttäetua siitä että toinen pakotettiin omaan kielipeliin ottamaan selvää ja keksimään kritiikkejä näihin uusiin asioihin.
Kuitenkin tämä ei silloin hit and run ja vainoitkentä ei ollut ID:n perusstrategiana, vaan ID -piirit harjoittelivat enemmän asiasta keskustelua ja tuottivat enemmän kirjoja ja argumentaatiota asiasta. Myös kriitikot ottivat osaa aktiivisesti juuri tämän vuoksi ; Elsberry ja Shallit käsittelivät - jopa tiimissä Wilkinsin kanssa CSI -informaatiosta ja sen matemaattisista ja luonnontieteellisistä virheistä akateemisesti ja pitkästi. He ovat vakavasti otettavia matemaatikoita, tiedemiehiä ja filosofeja jotka näkivät vaivaa ja työtä ja tuottivat taatusti jotain ihan muuta kuin "kiusaamista ja pelkuruutta". Nyt, hit and run -strategian aikana keskusteluskene on ymmärrettävästi latistunut, koska siinä ei ole enää mitään kiinnostavaa ja miellyttävää. - Kun parasta on, mitä voit saavuttaa, on se, että sinua haukutaan vainoajaksi, on selvää että intoa ei ole. Kun lisäksi selvää että uusi julkaisu on vanhan jo kumotun ajatusprosessointitavan uudelleenlämmitys joka tehdään huomionherättämiseksi. Tilanne on toiston ja uudistumattomuuden vuoksi asenne ja reagointi-into on samaa mikä muitakin provokaattoritrolleja helposti kohtaa. Kun tarjolla ei ole enää vakavastiotettavuutta tai kiinnostavuutta tai edes vasta-argumenttejen keksimiseen panostamisen tarvetta, on selvää että esiin nousevat turhautuminen, ignoraatio ja huvittuminen.
Eli tuore ID -strategia on vain keskittynyt siihen että kirjoitetaan vanhaa uudella nimellä. Ja kun siinä on uusi otsikko, niin ei ole väliä onko argumentti jo toistettu ja lukuisissa paikoissa lukuisia kertoja kumottu. Sillä uuden tekstin ideana on olla vain uusi teksti. Se herättää huomiota ja kritiikin saavuttua ollaan jo muualla. Näin saatetaan tietysti aiheuttaa harmaita hiuksia ruohonjuuritason skeptikoissa ja intoa ruohonjuuritason apologetiikan ystävissä. Mutta sen suurempaa intoa siihen ei näytä enää olevan akateemisessa tasossa.
Tosin ID:n luonteen kannalta jäljellä onkin yhä olennaisin. - Minusta on huvittavaa ylipäätään puhua ID:n kuolemasta vain siksi että sillä ei ole enää minkäänlaista akateemista kiinnostavuutta ; tässä argumentissa kun on taustalla jonkinlainen asenne siitä että ID:ssä olisi jossain vaiheessa ollut kysymys tieteestä ja tieteellisyydestä. Kuitenkin kyseessä on jokin muu, uskonto ja kouluopetus ja "taistelu lasten sielusta". Siksi esitän että ID:n kanssa tulee käymään juuri samalla tavalla kuin muidenkin denialististen suuntausten ja pseudotieteiden ; Ne menevät kenties muodista mutta niillä on aina pieni vakiintunut kannattajapiiri joka jatkaa omalla pikku radallaan ikuisesti. Tässä mielessä ID ei ole kuollut. ID on vain urautunut ja mennyt pois muodista. ID:llä on "lot more than one ton of soil".
Otsikko viittaa Doverin oikeudenkäynnissä olleeseen Behen omituiseen vastaukseen - joka ei ole saanut hirveästi mediajulkisuutta vaikka se on kohtuu tärkeä.
"Q : You concluded, it would take a population size of 10 to the 9th, I think we said that was a billion, 10 to the 8th generations to evolve this new disulfide bond, that was your conclusion?
M.B. ; "That was the calculation based on the assumptions in the paper, yes."
...
Q. "In that first paragraph, he says, There are more than 10 to the 16 prokaryotes in a ton of soil. Is that correct, in that first paragraph?"
M.B. "Yes, that's right."
Q. "In one ton of soil?"
M.B. "That's correct."
Q. "And we have a lot more than one ton of soil on Earth, correct?"
M.B. "Yes, we do."
Q. "And have for some time, correct?"
M.B. "That's correct, yes."
torstai 31. maaliskuuta 2011
MS Removal Toolkit.
Sain eilen koneeseeni huijausohjelman, jonka nimi on "MS Removal Toolkit". Se on yksi kenties ärsyttävimmistä haittaohjelmista. Vaikka se ei suoranaisesti tuhoa yhtään mitään.
Sen rakenne on seuraava ; Se yksinkertaisesti näyttää ulkoasultaan ja sisällöltään hyvin paljon normaaleilta haittaohjelmaskannereilta. Se myös suorittaa skannaukselta näyttävän toimenpiteen, jonka mukaan tietokoneesi on saastunut erilaisista haittaohjelmista. Samalla se aikaansaa häiriöitä, kuten sinistä taustaruutua, piippauksia ja käynnistymishäiriöitä. Samalla se estää kaikkien ohjelmien käyttämisen - se ilmoittaa tästä kovaäänisesti varoittaen että kyseinen ohjelma (olipa se mitä tahansa) on saastunut. (Sama koskee delete -toimintoja.)
Samalla ohjelma kehottaa lataamaan palvelun, joka on normaali nettipankin kautta suoritettu tilinsiirto, johon ohjelma sallii mennä. Kyseessä on kuitenkin huijaus ; Itse ohjelma on se häiriö. Se suojaa itsensä estämällä deletoinnit ja haittaohjelmatarkistukset.
Paradoksaalisesti juuri sen tietokoneeseen tuottamat häiriöt tekevät siitä vakuuttavan. Se näyttää joltain MS -suojaohjelmalta, jonka rekisteröinti ilmoittautuu esiin vasta kun tietokone saastuu pahasti. Häiriöt ja ilmeneminen tuovat ikään kuin luottamusta tähän haittaohjelmaan. Paradoksaalista on se, että kun saat tämän ohjelman varoituksia, tiedät varmasti että tietokoneesi on joka tapauksessa saastunut.
Minua kutkuttaa tehdä analogia Intelligent Designiin.
Sen kannattajat ikään kuin sanovat että he ovat liikkeellä reilulla pelillä. Evolutionistit taas ikään kuin katsovat että ilmoitukset ovat olennainen osa "haittaohjelman" strategiaa. Tässä käytetään perusteluna hyvin usein intressipohjaista sosiologista analyysiä. Ideana on yleensä samantapainen, josta tein aikanaan blogauksen. Eli tietyt intressit sitovat Intelligent Designin siihen että sitä voidaan pitää jonain, jonka sisällä yritetään tuoda kreationistien oppeja kouluihin.
Intelligent Designistit korostavat tässä kohden usein sitä, miten he ovat intresseiltään puhtaita. Pääargumentti tässä on se, että erilaisia strategioita on esitetty jo ennen ratkaisevia hävittyjä oikeusistuntoja. Näin syytökset eivät osuisi.
Tässä on kuitenkin hyvä huomata ero keksimisen syyn ja yleistymisen syyn välillä. Intelligent Designistit vetoavat yksilöiden rehellisyyteen ; Evolutionistien argumentti on kuitenkin enemmänkin massoihin ja sosiologiaan perustuva - se ei rakennu siihen että kyetään ajatustenluvun kautta setvimään intentioiltaan puhtaat yksilöt.
Aiheesta on tuoreesti ottanut kantaa esimerkiksi argumentaatiotapaa ahkerasti käyttävä Lauri Lebo, jonka mukaan Designteorian syrjäään vetäminen ja "evoluution kriittinen analyysi" on todellaikin kehitetty jo aikaisemmin, mutta kysymys ei ole keksimisestä vaan strategian käyttöinnosta. ; Hänen kannanottonsa on että ID:n vasta -argumentti evolutionistien argumentille on itse asiassa olkiukko ; "I never wrote that the critical analysis strategy was invented in the wake of Kitzmiller. What I wrote was that the proposed "critical analysis" and "academic freedom" legislation emerged after Dover; in other words, legislation after Kitzmiller now featured these code words prominently. Even West has to admit this is true, because the bills are based on sample legislation that the Discovery Institute wrote in 2008". Ja Wesley Elsberry komppaa häntä.
Omasta mielestäni vasta -argumentin virheellisyyskin sopii strategiseen ajatteluun ; Olen nimittäin sen verran usein törmännyt kreationistien parissa pyöriessäni siihen, että se että vastaus on olemassa vakuuttaa yllättävän monia itsessään. Heitä ei kiinnosta kuinka hyvä se vastaus on. Tätä kautta on järkevää keksiä jokin olkiukkomainen vastaus, kuin hyväksyä vastapuolen argumentti. - Tähän samaan voi tehdä ihan sitä kautta että on viaton ja typerä tai sitten katala ja ovela, enkä väitä että osaisin erottaa näitä kahta toisistaan. Mutta sen verran tiedän, että lopputulos näiden kahden väliltä on asian kannalta jopa melkoisen irrelevantti.
Intelligent Designin, samoin kuin MS Removal Toolkitinkin, kohdalla olennaista ei ole miettiä sitä, alkavatko häiriöt hieman ennen vai hieman sen jälkeen kun ohjelma ilmoittaa että on olemassa tietoturvallisuutta olennaisesti parantava ohjelma. Sen sijaan on katsottava, muuttuuko sovellettujen strategioiden innovointien lisäksi myös niiden yleistymistrendit mitenkin eri tilanteissa. Kun poliittinen tilanne muuttuu, syntyy muutoksia strategioihin. Ja nämä strategiat ovat osuvia vain tiettyihin tavoitteisiin. Jotka taas osataan sosiologisten tutkimusten kautta liittää vahvasti juuri tiettyjen poliittis-uskonnollisten toimijatahojen intresseihin. Olennaista on miettiä, onko koko kohina vain jotain joka keinotekoisesti rakennetaan, jotta saadaan ratsastettua syntyvällä kohkeella kohti sitä silmissä kultaisena siintävää tavoitetta.
Olennaita on huomata, että Intelligent Design rakentaa "controversyn" pelkästään olemalla poliittisesti aktiivinen ja äänekkäästi erimielinen - ja vaatii sitten että se otetaan vakavasti ja tätä "controversyä" opetetaan samalla kun se esittää olevansa ratkaisu syntyneeseen kalabaliikkiin. - Eli aivan samoin kuin MS Removal Toolkit tekee, kun se ensin luo tietokoneeseen toiminta -anomalioita ja sitten esittää olevansa ratkaisu ongelmiin jonka se on ensin itse luonut.
Sen rakenne on seuraava ; Se yksinkertaisesti näyttää ulkoasultaan ja sisällöltään hyvin paljon normaaleilta haittaohjelmaskannereilta. Se myös suorittaa skannaukselta näyttävän toimenpiteen, jonka mukaan tietokoneesi on saastunut erilaisista haittaohjelmista. Samalla se aikaansaa häiriöitä, kuten sinistä taustaruutua, piippauksia ja käynnistymishäiriöitä. Samalla se estää kaikkien ohjelmien käyttämisen - se ilmoittaa tästä kovaäänisesti varoittaen että kyseinen ohjelma (olipa se mitä tahansa) on saastunut. (Sama koskee delete -toimintoja.)
Samalla ohjelma kehottaa lataamaan palvelun, joka on normaali nettipankin kautta suoritettu tilinsiirto, johon ohjelma sallii mennä. Kyseessä on kuitenkin huijaus ; Itse ohjelma on se häiriö. Se suojaa itsensä estämällä deletoinnit ja haittaohjelmatarkistukset.
Paradoksaalisesti juuri sen tietokoneeseen tuottamat häiriöt tekevät siitä vakuuttavan. Se näyttää joltain MS -suojaohjelmalta, jonka rekisteröinti ilmoittautuu esiin vasta kun tietokone saastuu pahasti. Häiriöt ja ilmeneminen tuovat ikään kuin luottamusta tähän haittaohjelmaan. Paradoksaalista on se, että kun saat tämän ohjelman varoituksia, tiedät varmasti että tietokoneesi on joka tapauksessa saastunut.
Minua kutkuttaa tehdä analogia Intelligent Designiin.
Sen kannattajat ikään kuin sanovat että he ovat liikkeellä reilulla pelillä. Evolutionistit taas ikään kuin katsovat että ilmoitukset ovat olennainen osa "haittaohjelman" strategiaa. Tässä käytetään perusteluna hyvin usein intressipohjaista sosiologista analyysiä. Ideana on yleensä samantapainen, josta tein aikanaan blogauksen. Eli tietyt intressit sitovat Intelligent Designin siihen että sitä voidaan pitää jonain, jonka sisällä yritetään tuoda kreationistien oppeja kouluihin.
Intelligent Designistit korostavat tässä kohden usein sitä, miten he ovat intresseiltään puhtaita. Pääargumentti tässä on se, että erilaisia strategioita on esitetty jo ennen ratkaisevia hävittyjä oikeusistuntoja. Näin syytökset eivät osuisi.
Tässä on kuitenkin hyvä huomata ero keksimisen syyn ja yleistymisen syyn välillä. Intelligent Designistit vetoavat yksilöiden rehellisyyteen ; Evolutionistien argumentti on kuitenkin enemmänkin massoihin ja sosiologiaan perustuva - se ei rakennu siihen että kyetään ajatustenluvun kautta setvimään intentioiltaan puhtaat yksilöt.
Aiheesta on tuoreesti ottanut kantaa esimerkiksi argumentaatiotapaa ahkerasti käyttävä Lauri Lebo, jonka mukaan Designteorian syrjäään vetäminen ja "evoluution kriittinen analyysi" on todellaikin kehitetty jo aikaisemmin, mutta kysymys ei ole keksimisestä vaan strategian käyttöinnosta. ; Hänen kannanottonsa on että ID:n vasta -argumentti evolutionistien argumentille on itse asiassa olkiukko ; "I never wrote that the critical analysis strategy was invented in the wake of Kitzmiller. What I wrote was that the proposed "critical analysis" and "academic freedom" legislation emerged after Dover; in other words, legislation after Kitzmiller now featured these code words prominently. Even West has to admit this is true, because the bills are based on sample legislation that the Discovery Institute wrote in 2008". Ja Wesley Elsberry komppaa häntä.
Omasta mielestäni vasta -argumentin virheellisyyskin sopii strategiseen ajatteluun ; Olen nimittäin sen verran usein törmännyt kreationistien parissa pyöriessäni siihen, että se että vastaus on olemassa vakuuttaa yllättävän monia itsessään. Heitä ei kiinnosta kuinka hyvä se vastaus on. Tätä kautta on järkevää keksiä jokin olkiukkomainen vastaus, kuin hyväksyä vastapuolen argumentti. - Tähän samaan voi tehdä ihan sitä kautta että on viaton ja typerä tai sitten katala ja ovela, enkä väitä että osaisin erottaa näitä kahta toisistaan. Mutta sen verran tiedän, että lopputulos näiden kahden väliltä on asian kannalta jopa melkoisen irrelevantti.
Intelligent Designin, samoin kuin MS Removal Toolkitinkin, kohdalla olennaista ei ole miettiä sitä, alkavatko häiriöt hieman ennen vai hieman sen jälkeen kun ohjelma ilmoittaa että on olemassa tietoturvallisuutta olennaisesti parantava ohjelma. Sen sijaan on katsottava, muuttuuko sovellettujen strategioiden innovointien lisäksi myös niiden yleistymistrendit mitenkin eri tilanteissa. Kun poliittinen tilanne muuttuu, syntyy muutoksia strategioihin. Ja nämä strategiat ovat osuvia vain tiettyihin tavoitteisiin. Jotka taas osataan sosiologisten tutkimusten kautta liittää vahvasti juuri tiettyjen poliittis-uskonnollisten toimijatahojen intresseihin. Olennaista on miettiä, onko koko kohina vain jotain joka keinotekoisesti rakennetaan, jotta saadaan ratsastettua syntyvällä kohkeella kohti sitä silmissä kultaisena siintävää tavoitetta.
Olennaita on huomata, että Intelligent Design rakentaa "controversyn" pelkästään olemalla poliittisesti aktiivinen ja äänekkäästi erimielinen - ja vaatii sitten että se otetaan vakavasti ja tätä "controversyä" opetetaan samalla kun se esittää olevansa ratkaisu syntyneeseen kalabaliikkiin. - Eli aivan samoin kuin MS Removal Toolkit tekee, kun se ensin luo tietokoneeseen toiminta -anomalioita ja sitten esittää olevansa ratkaisu ongelmiin jonka se on ensin itse luonut.
torstai 24. helmikuuta 2011
Siten on miltä näyttää?
Edellisessä blogauksessani sain kritiikiksi sen, että esitän luovuuden määritelmän liian tiukasti. Näin minäkin joutuisin tunnustamaan virheeni ja tunnustamaan itseni luovaksi henkilöksi. Olen tietysti täysin hämmentynyt kritiikistä jossa minua puolustetaan, ja tämä paradoksaalisuus heijastukoot koko loppublogaukseen asti.Ajatus kritiikissä oli se, että luovuus on lopputuloksessa, ei tekemisen tavassa. Luovuudelta näyttävä on luovuutta. Tämänlainen ajatus on liittynyt tietoisuuden tutkimukseen.
Otan tässä herkuttelupaloiksi muutamia ajatuskokeita, joilla ongelmaa on lähestytty. Ne eivät kenties anna suoraa vastausta kysymykseen, mutta niiden avulla jokainen voinee kehittää omat vastauksensa.
Tietoisuus vs. tietoisuuden simulointi.
Alan Turing oli kiinnostunut tekoälystä. Hänen mukaansa tietoisuus erotetaan Turingin testissä, joka on eräänlainen keskusteluhaaste : Ihmiset kommunikoivat ja he eivät tiedä, onko toisessa päässä ihminen vai tietokone. He saavat aivan vapaasti kirjoittaa mitä tahansa lauseita ja he saavat jotain vastaukseksi. Sen jälkeen heidän täytyy arvata kumman kanssa he ovat jutelleet. Jos ihmiset eivät kykene erottamaan tietokonetta ihmisestä, algoritmi on älykäs. Tässä ajattelussa lähestymistapa on tiivistetty sellaiseen muotoon, että jos älyä onnistutaan simuloimaan, älykkyyttä itse asiassa mallinnetaan.
Tähän suoraan liittyvät vasta -argumentit liittyvät yleensä rakenteeseen : Eli tietokone on erilainen kuin ihminen. Kuitenkin tämänlainen kritiikki lähinnä suoralta kädeltä kiistää mahdollisuuden siihen että tietokone on älykäs. Joku ajattelee että tietokone on mekaaninen ja täynnä komponentteja, joiden tilat voidaan mitata fysikaalisesti. Samalla tavalla ihmisen aivosolut, hermosto ja elimistö ovat periaatteessa mitattavissa. Erona olisi korkeintaan kompleksisuus - joka silloin kun tietokone todella kykenee täyttämään Turingin testin ehdot, voi olla muuttunut.
Toki ajatuskokeesta on olemassa myös versio joka tunnetaan nimellä filosofinen zombie. Tässä maailman katsotaan toimivan tekoihmisistä, jotka reagoivat ärsykkeisiin. Niillä on muisti ja ne käyttäytyvät juuri kuten ihmiset. Mutta näillä zombieilla ei ole sisäistä tunnemaailmaa. Ajatus toki ensisijassa muistuttaa siitä, miten ihmisen subjektiivinen maailma on jotain, jonne ei voi vain katsoa. Mehän ajattelemme usein muita itsemme kautta mallilla "Kun minulla on tietoisuus, kai muillakin on?" Tässä samanlaisesta ruumiillisuudesta tehdään analogiapäätelmä samanlaisesta tietoisuuden rakenteesta.
Tämän voidaan ajatella olevan myös jonkinasteinen haaste Turingin testille. Tässä herätetään esiin se, että on aivan eri asia, jos silmähermon solu aktivoituu valoärsykkeestä, kuin että tämä myös tuntuu joltakin.
Mielen irrallisuuteen voidaan liittä myös Searlen kiinalainen huone. Tämä ajatus rakentuu sen varaan, että on olemassa erityinen huone, jonne laitetaan kiinankielisiä lappuja ja saadaan kiinalaisia vastauksia. Vastaukset ovat oikeaoppisesti kiinaa. Searlen kiinalaisessa huoneessa ei kuitenkaan ole kiinantaitoista ihmistä, vaan se on automaatti. Tilanne itse asiassa muistuttaa hieman Turingin testiä. Siinähän kielellinen kommunikaatio on olennaisessa osassa. Turingin ajattelutavan mukaan pitäisi ajatella että kiinalainen huone osaa kiinaa. Tämä vaatii kuitenkin algoritmin, ja periaatteessa sermiin voitaisiin laittaa ihminen, jolla ei olisi lainkaan kiinan taitoa, mutta hänellä olisi paksu ohjekirja, jota selaamalla hän kykenisi antamaan oikeanlaatuisia vastauksia. Kukaan ei sanoisi että hän ymmärtäisi kiinaa.
Tätä on kritisoitu siitä, että se pilkkoo asioita liikaa. Kiinalaisen huoneen tekemä ihmettely on samanlaista kun jos väittäisi, että ihmisen korva, hermosolut - tai rakenteellisesti aivojen osat Wernicken alue jonka avulla kieltä ymmärretään & Brockan alue, joka tuottaa kieltä- ja tai kielioppisääntöjen tunnistaminen osaisi yksinään kieltä.
Shallitin ja Elsberryn "Information Theory, Evolutionary Computation, and Dembski's "Complex Specified Information":ssa on ajatuskokeena "algoritmihuone" on selvästi velkaa algoritmihuoneelle. He esittävät sen haasteena Dembskin älyntunnistamistavalle. Siinä korostetaan sitä että Dembski pitää eliminatiivista filtteriä tärkeässä osassa argumenttiaan. Tämä eliminoiva osuus on tärkeässä roolissa, se vahvistaa perustelua, joka olisi muutoin turhan saivartelullinen. Algoritmihuoneessa haasteena on se, että olisi jokin keino erottaa simuloitu aidosta.
Algoritmihuone keskittyy huijaamisen tunnistamiseen. Tässä kuvitellaan suljettu huone, jossa on laskennan asiantuntija, älykäs toimija. Huoneessa on myös hienoja laskentalaitteita ja laaja algoritmiteoksien määrä, jotka taas ovat lainomaisuutta. Asiantuntijalla on kaksi palkka-asteikkoa, hyvin korkea konsultoinnista, jossa hän väittää että kaikki tehty työ on alkujaan hänestä, ja paljon vaatimattomampi tietokoneteknikon työstä, jossa hän yksinkertaisesti käyttää valmista algoritmia tarvittavaan työhön. Ongelman kuvaus ja syöte annetaan huoneeseen ovessa olevasta aukosta. Kun on kulunut riittävästi aikaa asiantuntijalle ratkaista ongelma, vastaus annetaan samasta aukosta laskun kera, jossa laskutetaan ajasta konsultaatiopalkalla.
Haasteena on se, että ei ole keinoa tarkistaa onko asiantuntija valehdellut. Ainut puolustus on viitata siihen, että algoritmi olisi pakosti itsessään heijastus älystä. Jotta todentaisimme Dembskin rajanvedon, meillä täytyisi olla suora kyky vahtia itse suunnitteluprosessia. Tätä ei kuitenkaan ole tarjolla, eikä ole keinoa erottaa näitä kahta toisistaan.
Paluu alkuaiheeseen.
Näin ollen selitys luovuudestani on itse asiassa enemmänkin sisäinen kuin ulkoinen kannanotto. Sama tilanne voi ilmentyä muille luovuutena, mutta itselleni se on varsin mekaanista puurtamista, sellaista jossa luovuuteen liitetty "inspiraatio" ja muusahengettäret liitetään. Luovuuteen liitetään usein jotain joka ei ole suoraan tietoista, vaan on luonteeltaan jotain mystisempää. Tätä kautta voitaisiin itse asiassa rakentaa joitain varsin mielenkiintoisia ajatuskokeita joissa mietittäisiin olenko minä aidosti luova, vai vaan luovuutta simuloiva.
Tosiasiassa juuri kenellekään asialla ei ole juuri väliä. On ihan tervettä olettaa että "jos se näyttää parsalta, maistuu parsalta ja haisee parsalta, se on parsaa." Voidaan sanoa että simuloiminen näyttää aidolta asiala, joten simulaatiosta oleva tieto antaa meidän ajatella näin. Perimmäinen todellisuus. Se taas on aika outo paikka muutenkin.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Olenko minä Intelligent Designin kannattaja?
Otsikko tuntuu varmasti jokaisesta lukijasta omituiselta. Lähinnä sitä kautta että se näyttää retoriselta kysymykseltä. Ei liene kenellekään epäselvää, että en pidä kyseistä ilmiötä argumenteiltaan perusteltuna, enkä toimintastrategioiltaan eettisesti hyväksyttävinä.
Kuitenkin Intelligent Designin lähtökohtana on se, että Designin takana olevaa älyä ei spesifioida. Tätä kautta asia siirtyy Jumalakysymyksestä eteenpäin. Minä nimittäin katson, että seksuaalivalinta on luonnossa esiintyvä keino, jonka seurauksena syntyy esimerkiksi riikinkukkojen pyrstön tapaisia piirteitä, jotka ovat puhtaan hengissäselviämisen kannalta huonoja. Isopyrstöinen riikinkukko jää helpommin saaliiksi. Tätä kautta voitaisiin ajatella että ajattelisin hyvinkin Intelligent Designin tapaan ; Spesifikaatiossa on naaraan mieltymys ; Naaras on ehdottomasti valitsija, joka valitsee eri koirasvaihtoehdoista. Ja normaali hengissäselviämistä auttava adaptaatio eliminoidaan katsomalla miten pyrstö vaikuttaa saaliiksi jäämiseen.
Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Intelligent Designissä päättelyssä ytimessä on argumenttikombo, jossa on analogia suunnitteluun, ja abduktiivinen päätely, joka vahvistetaan eliminatiivisen filtterin varmistuksen kautta. En hyväksy tämänlaista ajattelutapaa juuri ollenkaan.
Kun tunnistamme suunnittelun, teemme tämän itse asiassa hyvinkin runsaan taustatiedon kautta. Asiaa voi kenties verrata siihen miten päättelemme jonkin olevan hevonen.
1: Hevosuus on teoreettinen konsepti; Näemme yksittäisiä hevosia, mutta emme koskaan näe hevosuutta. Tätä kautta hevosuuden luonne on meille ytimeltään havaitsematon. Tämä on tärkeä kohta, koska usein designin väitetään olevan ytimeltään eiempiirinen koska se on "suoraan silmälle näkymätön". Kuitenkin esimerkiksi Quinelaisen tieteenfilosofian ytimessä on se, että perusyksikkö on teoria, joka on induktio. Se on aina jollakin tavalla hevosuus. Totta puhuen lähes kaikki havaitsemamme empiiriset asiat ovat epäsuoraa havaintoa ; Emme näe omenaa, vaan sen tekemiä muutoksia fotoneihin. Tuntoaistissa kyse on ihon reseptorisolujen reagoinnista ja hermojen toiminnasta, joiden filtteröimänä havainto menee aivoihimme. Tämäkin on eräänlainen mittalaitteisto. Itse asiassa loogisen positivismin kohtalo todistaa että meillä ei ole mitään teorioista riippumatonta suoraa havaintoa.
2: Meillä ei ole pelkkää määriteltyä abstraktia hevosuuden määritelmää tai jotain lukkoon lyötyä empiiristä mallia. Sen sijaan hevosuuden käsite syntyy interaktiossa ; Me havaitsemme eläimiä ja näemme suunnilleen samanlaisia eläimiä. Tästä syntyy ajatus yhdistää ne. Tästä syntyy teoria hevosuudesta, joka voi vahvistua ja kumoutua havainnoin. Hevosuuden käsite joustaa ja muuttuu elämän ajan. Quinelaisessa tieteenfilosofiassa lopputuloksessa analyyttinen ja synteettinen peräti sekoittuvat ja yhdistyvät.
___2.1: Analogiaosaa esitetään tavaksi jolla tunnistamme suunnittelun arkielämässä. Esimerkiksi lusikoiden kohdalla. Tällöin ajatellaan että Suunnittelullisuudella on jokin yleispiirre, joka on irrallaan sen tekijän motiiveista ja teoimintaresursseista. Kuitenkin on hyvä huomata, että analogiaa ei voida jatkaa kovin pitkälle. Koska meidän täytyy verrata johonkin jonka tiedämme suunnitelluksi, jossain tulee esiin esine tai esinejoukko joka meidän täytyy tietää suunnitelluiksi ilman analogiaa.
___2.2: Tunnistamisen kannalta syntyy merkittävä ongelma. Jos meillä on teoria Suunnittelusta, ja jokin erikoinen piirre, kuten biologiset eliöt ja DNA, näyttävät sen piirteitä, ei tiedetä miten asiaa pitäisi lähestyä. Useinhan Design -päätelmän kriitikoilta nimittäin vaaditaan, että jokin eiälyllinen prosessi synnyttää jotain jonka tunnistamme designiksi. Tässä tilanteessa Designin kannattaja voi kuitenkin aina puolustautua sillä että Suunnittelua on löydetty erikoisesta paikasta. Tässä vaaditaan pohjimmiltaan Suunnittelijan eliminointia, mutta Suunnittelija itse päätellään eliminaation kautta, eikä millään suoralla tunnistamisella.
3: Kun tunnistamme hevosen, teemme sen melko automaattisesti. Meillä oleva taustatieto on hyvin etäisesti läsnä. Tämä iskee Intelligent Designin ystävien joskus käyttämään reflektioargumenttiin. He korostavat että he eivät koe tekevänsä päätelmää Designistä käymällä läpi valtavan määrän data -aineistoja ja havaintoja.
Wilkinsin ja Elsberryn "The advantages of theft over toil: the design inference and arguing from ignorance" korostaakin sitä, että meillä on aina tietoa Suunnittelijoiden tiedoista. Ilman näitä taustatietoja Desig ei ole informatiivista ; Elsberry ja Wilkins ottavat esiin "skirnobsit", jotka on suunniteltu mutta emme tiedä niistä mitään muuta. Vasta siinä vaiheessa kun suunnittelijan intentiot ja muut vastaavat tulevat esiin, saadaan asiaan jotain merkitystä. Intelligent Designin "design" on perustaltaan niin epämääräinen että jos sanoo että skirnobsit on "suunniteltu" on tilanne se, että "I may as well say that skirnobs are "gzorply muffnordled", for all it tells me. But if I know the nature of the designer, or of the class of things the designer is a member of, then I know something about skirnobs, and I can make some inductive generalizations to the properties of other skirnobs."
Meillä on tietoa ihmisistä ja Suunniteltu esine vertautuukin esimerkiksi jäljestykseen tai tikkojen käpypajoihin. Teemme päätelmät koska meillä on tietoa tikoista ja ihmisistä jotka tekevät asioita. Ihminen ei ole mikään mieli tyhjänä kulkeva tabula rasa, vaan päinvastoin käyttää taustatietojaan. Aspergerin syndroomaisena tämä on minulle ilmiselvää ; Ihmiset ovat oppineet toimimaan sosiaalisissa tilanteissa hyvin hienosyisesti. Lapset tekevät virheitä käytöksessä, mutta aikuiset eivät edes joudu miettimään mitä tekevät. Omalla kohdallani tämä tämän aihepiirin tajuamisen puute värittää elämäni. Arkeologiassakin tunnistetaan esimerkiksi työvälineiden jälkiä. Ja tekijöiksi oletetaan ihmisiä, joista on havaintoja ja joiden tavoitemaailma on monisyinen mutta kartoitettava. Samoin me kuolemansyyntutkimuksessakin tunnistamme tavoitteita ja suunnitelmallisuutta analysoimalla sitä, mitä on tapahtunut missä järjestyksessä ja millä murha -aseella. Ja kenen läsnäolosta on jäänyt sormenjälkiä tai hiuksia DNA:ineen murhapaikalle ja/tai ruumiin löytöpaikalle. Intentiot, kuten mustasukkaisuus, voidaan arvata koska ihmisien ajatusradoista itse asiassa on yllättävänkin paljon tietoa, josta suuri osa on ihmisillä "selkäytimessä" niin että he eivät koe harjoittavansa mitään aktiivista ajatteluprosessointia jossa on taustalla elämänkokemuksia ja oletettuja taustatietoja.
Tämä asia on olennainen, koska Dembski esittää että suunnittelu hyväksyttäisiin tieteellisenä selityksenä. Hän on sitä mieltä että suunnittelu hyväksytään arkeologiassa ja vetoaa että sama pitäisi soveltaa biologiassa jossa sitä ei hänestä sallita. Voidaan kuitenkin ajatella että tiedemiehet hyväksyvät arkeologian ja kieltävät monia näkemyksiä siksi että Dembskin suunnittelun tulkinta perustuu argumenttirakenteeltaan tietämättömyyteen sekä suunnittelijan luonteesta että säännönmukaisuuksista jotka voisivat selittää havaitun ilmiön. Arkeologian kohdalla meillä on empiirisesti saatua tietoa suunnittelijoista ja esineistä joita nämä luovat sallii meidän tunnistaa tulosten säännönmukaisuuksia, mikä johtaa meitä tekemään päätelmän suunnitelmallisuudesta näissä tapauksissa. "Tavallisessa" (Ei ID) suunnittelun tulkinnassa suunnittelija on itse asiassa yksi tunnettu säännönmukaisuuden aiheuttaja. (Se on kuin hevosen jälkien tunnistamista hevosuuteen viitaten.) Tämä vastaava ei vain toteudu Intelligent Designin kannattajien suunnittelun tunnistamisessa, jossa Dembski haluaa meidän jättävän huomiotta sekä oletetun suunnittelijan ominaisuudet että muut syysäännönmukaisuudet jotka saattavat olla voimassa. Näin saadaan valoa joihinkin Dembskin esimerkkeihin:
1: SETI perustuu tietoon ; Alan viehätysvoima on se, että varsinainen SETI-tutkimus perustuu tietoon siitä, miten ihmiset käyttävät radioaaltoja kommunikointiin.
2: Demsbkin viittaus "Smithsonian Institutessa" näytteillä oleviin esineisiin, jotka ovat sellaisia että kenelläkään ei ole aavistustakaan mitä ne tekevät on myös "tavallista" eikä "ID -mallia" ; Dembski ei ota huomioon faktaa että tavallisten suunnittelijoiden esineet voidaan tunnistaa aivan tavallisella metodilla joita on pitkään käytetty arkeologiassa. Nämä metodit katsovat esimerkiksi työstöjälkiä, haetaan manipulaatiolle ominaisia merkkejä, joita tiedämme kokemuksemme perusteella syntyvän ihmistekijöiden toimesta. Tämänlainen vaatii "tekotavan" johon ID ei "suostu ottamaan kantaa". Tätä kautta on selvää että Smithonian -esimerkki ei ole Dembskin kaltaista suunnittelun tulkintaa. Se ei tämän olennaisen epäanalogian vuoksi ole mikään oikeuttava argumentti.
Humen peruskritiikkihän rakentui sen varaan että analogiaan perustuva mielikuva suunnittelusta on vaikeasti eroteltavissa aidosta. Tämä on edelleen tärkeä asia, koska tapa, jokka Dembski valitsee spesifioinnin on selvästi intuitio. Shallitin ja Elsberryn "Information Theory, Evolutionary Computation, and Dembski's "Complex Specified Information" kertoo siitä, miten Dembski käyttää matemaattisilta ominaisuuksiltaan aivan keskenään päinvastaisia kriteereitä, tilanteen mukaan. Tämänlaista määrittelyä ei voida perustella "holismilla", koska designiä voidaan nähdä aivan missä tahansa halutaan. Tilanne näyttää siltä että ensin on mielikuva siitä onko kohteessa Designiä vai ei, ja sitten valitaan lähestymistapa sen mukaan mikä tuottaa tästä tilasta halutun lopputuloksen. Tämä taas on enemmänkin ennakkokäsitysten värittämä tulkintamalli, eikä mikään argumentti jolla vakuutettaisiin muille asiantila. Syntyy vetoamista, ei todistamista.
Nämä vaihtamalla saadaan tilanne tietysti sanomaan sitä mitä Dembski kulloinkin haluaa. Dembski on luonut fabrication -käsitteen, jolla hän tarkoittaa spesifikaation räätälöimistä tilanteeseen sopivasti, mutta hän ei luo tälle selvää kriteeristöä ja käytä tätä esimerkeissään. Se, että esittää että ongelma on olemassa ja määrittelee ongelmatilan ei tarkoita samaa kuin että tämä ongelmatila osataan tunnistaa ja ottaa hoitoon ja että päätelmissä asia on myös otettu huomioon. Dembskillä tosin tuntuu olevan laajemminkin taipumus mainita virhepäätelmiä ja sen jälkeen leikkiä että mainitseminen on samaa kuin huomioon ottaminen argumentaatiota tehdessä.
Seksuaalivalinnan kohdalla on kuitenkin kysymys soidinmenoista ja niihin liittyvistä asioista. Toimijat tunnetaan. Ja se, onko seksuaalivalinnan suosimassa ominaisuudessa kyseessä signaali joka viittaa kelpoisuutta parantavaan ominaisuuteen, vaikka suureen kokoon vai sellainen, jossa se kierrtää, ikään kuin "huijaa" viittaavansa vahvuuteen. Vai onko se peräti heikkous, jonka kantaja rehentelee että on muutoin niin hyvä että pystyy pitämään mukanaan sellaista rasitetta. Valitsija on tunnettu ja muutenkin asia etenee tiedetystä eikä tietämättömyyden ja mysteerin kautta.
Tätä kautta uskallan sanoa että en ole Intelligent Designin kannattaja. Koska siinä perustana on tietynlainen asenne ja väitetty ajatteluprosessi. Kysymys on metodiikasta, jota pidän yksinkertaisesti pätemättömänä. Tätä kautta en katso että seksuaalivalinnan myöntäminen tarkoittaisi samaa kuin Ingelligent Designin kannattamista. Joku vääräleuka tosin voisi mainita tästä "biologisesta designistä", joka ei ole "darwinisminvastaista".
Kuitenkin Intelligent Designin lähtökohtana on se, että Designin takana olevaa älyä ei spesifioida. Tätä kautta asia siirtyy Jumalakysymyksestä eteenpäin. Minä nimittäin katson, että seksuaalivalinta on luonnossa esiintyvä keino, jonka seurauksena syntyy esimerkiksi riikinkukkojen pyrstön tapaisia piirteitä, jotka ovat puhtaan hengissäselviämisen kannalta huonoja. Isopyrstöinen riikinkukko jää helpommin saaliiksi. Tätä kautta voitaisiin ajatella että ajattelisin hyvinkin Intelligent Designin tapaan ; Spesifikaatiossa on naaraan mieltymys ; Naaras on ehdottomasti valitsija, joka valitsee eri koirasvaihtoehdoista. Ja normaali hengissäselviämistä auttava adaptaatio eliminoidaan katsomalla miten pyrstö vaikuttaa saaliiksi jäämiseen.
Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Intelligent Designissä päättelyssä ytimessä on argumenttikombo, jossa on analogia suunnitteluun, ja abduktiivinen päätely, joka vahvistetaan eliminatiivisen filtterin varmistuksen kautta. En hyväksy tämänlaista ajattelutapaa juuri ollenkaan.
Kun tunnistamme suunnittelun, teemme tämän itse asiassa hyvinkin runsaan taustatiedon kautta. Asiaa voi kenties verrata siihen miten päättelemme jonkin olevan hevonen.
1: Hevosuus on teoreettinen konsepti; Näemme yksittäisiä hevosia, mutta emme koskaan näe hevosuutta. Tätä kautta hevosuuden luonne on meille ytimeltään havaitsematon. Tämä on tärkeä kohta, koska usein designin väitetään olevan ytimeltään eiempiirinen koska se on "suoraan silmälle näkymätön". Kuitenkin esimerkiksi Quinelaisen tieteenfilosofian ytimessä on se, että perusyksikkö on teoria, joka on induktio. Se on aina jollakin tavalla hevosuus. Totta puhuen lähes kaikki havaitsemamme empiiriset asiat ovat epäsuoraa havaintoa ; Emme näe omenaa, vaan sen tekemiä muutoksia fotoneihin. Tuntoaistissa kyse on ihon reseptorisolujen reagoinnista ja hermojen toiminnasta, joiden filtteröimänä havainto menee aivoihimme. Tämäkin on eräänlainen mittalaitteisto. Itse asiassa loogisen positivismin kohtalo todistaa että meillä ei ole mitään teorioista riippumatonta suoraa havaintoa.
2: Meillä ei ole pelkkää määriteltyä abstraktia hevosuuden määritelmää tai jotain lukkoon lyötyä empiiristä mallia. Sen sijaan hevosuuden käsite syntyy interaktiossa ; Me havaitsemme eläimiä ja näemme suunnilleen samanlaisia eläimiä. Tästä syntyy ajatus yhdistää ne. Tästä syntyy teoria hevosuudesta, joka voi vahvistua ja kumoutua havainnoin. Hevosuuden käsite joustaa ja muuttuu elämän ajan. Quinelaisessa tieteenfilosofiassa lopputuloksessa analyyttinen ja synteettinen peräti sekoittuvat ja yhdistyvät.
___2.1: Analogiaosaa esitetään tavaksi jolla tunnistamme suunnittelun arkielämässä. Esimerkiksi lusikoiden kohdalla. Tällöin ajatellaan että Suunnittelullisuudella on jokin yleispiirre, joka on irrallaan sen tekijän motiiveista ja teoimintaresursseista. Kuitenkin on hyvä huomata, että analogiaa ei voida jatkaa kovin pitkälle. Koska meidän täytyy verrata johonkin jonka tiedämme suunnitelluksi, jossain tulee esiin esine tai esinejoukko joka meidän täytyy tietää suunnitelluiksi ilman analogiaa.
___2.2: Tunnistamisen kannalta syntyy merkittävä ongelma. Jos meillä on teoria Suunnittelusta, ja jokin erikoinen piirre, kuten biologiset eliöt ja DNA, näyttävät sen piirteitä, ei tiedetä miten asiaa pitäisi lähestyä. Useinhan Design -päätelmän kriitikoilta nimittäin vaaditaan, että jokin eiälyllinen prosessi synnyttää jotain jonka tunnistamme designiksi. Tässä tilanteessa Designin kannattaja voi kuitenkin aina puolustautua sillä että Suunnittelua on löydetty erikoisesta paikasta. Tässä vaaditaan pohjimmiltaan Suunnittelijan eliminointia, mutta Suunnittelija itse päätellään eliminaation kautta, eikä millään suoralla tunnistamisella.
3: Kun tunnistamme hevosen, teemme sen melko automaattisesti. Meillä oleva taustatieto on hyvin etäisesti läsnä. Tämä iskee Intelligent Designin ystävien joskus käyttämään reflektioargumenttiin. He korostavat että he eivät koe tekevänsä päätelmää Designistä käymällä läpi valtavan määrän data -aineistoja ja havaintoja.
Wilkinsin ja Elsberryn "The advantages of theft over toil: the design inference and arguing from ignorance" korostaakin sitä, että meillä on aina tietoa Suunnittelijoiden tiedoista. Ilman näitä taustatietoja Desig ei ole informatiivista ; Elsberry ja Wilkins ottavat esiin "skirnobsit", jotka on suunniteltu mutta emme tiedä niistä mitään muuta. Vasta siinä vaiheessa kun suunnittelijan intentiot ja muut vastaavat tulevat esiin, saadaan asiaan jotain merkitystä. Intelligent Designin "design" on perustaltaan niin epämääräinen että jos sanoo että skirnobsit on "suunniteltu" on tilanne se, että "I may as well say that skirnobs are "gzorply muffnordled", for all it tells me. But if I know the nature of the designer, or of the class of things the designer is a member of, then I know something about skirnobs, and I can make some inductive generalizations to the properties of other skirnobs."
Meillä on tietoa ihmisistä ja Suunniteltu esine vertautuukin esimerkiksi jäljestykseen tai tikkojen käpypajoihin. Teemme päätelmät koska meillä on tietoa tikoista ja ihmisistä jotka tekevät asioita. Ihminen ei ole mikään mieli tyhjänä kulkeva tabula rasa, vaan päinvastoin käyttää taustatietojaan. Aspergerin syndroomaisena tämä on minulle ilmiselvää ; Ihmiset ovat oppineet toimimaan sosiaalisissa tilanteissa hyvin hienosyisesti. Lapset tekevät virheitä käytöksessä, mutta aikuiset eivät edes joudu miettimään mitä tekevät. Omalla kohdallani tämä tämän aihepiirin tajuamisen puute värittää elämäni. Arkeologiassakin tunnistetaan esimerkiksi työvälineiden jälkiä. Ja tekijöiksi oletetaan ihmisiä, joista on havaintoja ja joiden tavoitemaailma on monisyinen mutta kartoitettava. Samoin me kuolemansyyntutkimuksessakin tunnistamme tavoitteita ja suunnitelmallisuutta analysoimalla sitä, mitä on tapahtunut missä järjestyksessä ja millä murha -aseella. Ja kenen läsnäolosta on jäänyt sormenjälkiä tai hiuksia DNA:ineen murhapaikalle ja/tai ruumiin löytöpaikalle. Intentiot, kuten mustasukkaisuus, voidaan arvata koska ihmisien ajatusradoista itse asiassa on yllättävänkin paljon tietoa, josta suuri osa on ihmisillä "selkäytimessä" niin että he eivät koe harjoittavansa mitään aktiivista ajatteluprosessointia jossa on taustalla elämänkokemuksia ja oletettuja taustatietoja.
Tämä asia on olennainen, koska Dembski esittää että suunnittelu hyväksyttäisiin tieteellisenä selityksenä. Hän on sitä mieltä että suunnittelu hyväksytään arkeologiassa ja vetoaa että sama pitäisi soveltaa biologiassa jossa sitä ei hänestä sallita. Voidaan kuitenkin ajatella että tiedemiehet hyväksyvät arkeologian ja kieltävät monia näkemyksiä siksi että Dembskin suunnittelun tulkinta perustuu argumenttirakenteeltaan tietämättömyyteen sekä suunnittelijan luonteesta että säännönmukaisuuksista jotka voisivat selittää havaitun ilmiön. Arkeologian kohdalla meillä on empiirisesti saatua tietoa suunnittelijoista ja esineistä joita nämä luovat sallii meidän tunnistaa tulosten säännönmukaisuuksia, mikä johtaa meitä tekemään päätelmän suunnitelmallisuudesta näissä tapauksissa. "Tavallisessa" (Ei ID) suunnittelun tulkinnassa suunnittelija on itse asiassa yksi tunnettu säännönmukaisuuden aiheuttaja. (Se on kuin hevosen jälkien tunnistamista hevosuuteen viitaten.) Tämä vastaava ei vain toteudu Intelligent Designin kannattajien suunnittelun tunnistamisessa, jossa Dembski haluaa meidän jättävän huomiotta sekä oletetun suunnittelijan ominaisuudet että muut syysäännönmukaisuudet jotka saattavat olla voimassa. Näin saadaan valoa joihinkin Dembskin esimerkkeihin:
1: SETI perustuu tietoon ; Alan viehätysvoima on se, että varsinainen SETI-tutkimus perustuu tietoon siitä, miten ihmiset käyttävät radioaaltoja kommunikointiin.
2: Demsbkin viittaus "Smithsonian Institutessa" näytteillä oleviin esineisiin, jotka ovat sellaisia että kenelläkään ei ole aavistustakaan mitä ne tekevät on myös "tavallista" eikä "ID -mallia" ; Dembski ei ota huomioon faktaa että tavallisten suunnittelijoiden esineet voidaan tunnistaa aivan tavallisella metodilla joita on pitkään käytetty arkeologiassa. Nämä metodit katsovat esimerkiksi työstöjälkiä, haetaan manipulaatiolle ominaisia merkkejä, joita tiedämme kokemuksemme perusteella syntyvän ihmistekijöiden toimesta. Tämänlainen vaatii "tekotavan" johon ID ei "suostu ottamaan kantaa". Tätä kautta on selvää että Smithonian -esimerkki ei ole Dembskin kaltaista suunnittelun tulkintaa. Se ei tämän olennaisen epäanalogian vuoksi ole mikään oikeuttava argumentti.
Humen peruskritiikkihän rakentui sen varaan että analogiaan perustuva mielikuva suunnittelusta on vaikeasti eroteltavissa aidosta. Tämä on edelleen tärkeä asia, koska tapa, jokka Dembski valitsee spesifioinnin on selvästi intuitio. Shallitin ja Elsberryn "Information Theory, Evolutionary Computation, and Dembski's "Complex Specified Information" kertoo siitä, miten Dembski käyttää matemaattisilta ominaisuuksiltaan aivan keskenään päinvastaisia kriteereitä, tilanteen mukaan. Tämänlaista määrittelyä ei voida perustella "holismilla", koska designiä voidaan nähdä aivan missä tahansa halutaan. Tilanne näyttää siltä että ensin on mielikuva siitä onko kohteessa Designiä vai ei, ja sitten valitaan lähestymistapa sen mukaan mikä tuottaa tästä tilasta halutun lopputuloksen. Tämä taas on enemmänkin ennakkokäsitysten värittämä tulkintamalli, eikä mikään argumentti jolla vakuutettaisiin muille asiantila. Syntyy vetoamista, ei todistamista.
Nämä vaihtamalla saadaan tilanne tietysti sanomaan sitä mitä Dembski kulloinkin haluaa. Dembski on luonut fabrication -käsitteen, jolla hän tarkoittaa spesifikaation räätälöimistä tilanteeseen sopivasti, mutta hän ei luo tälle selvää kriteeristöä ja käytä tätä esimerkeissään. Se, että esittää että ongelma on olemassa ja määrittelee ongelmatilan ei tarkoita samaa kuin että tämä ongelmatila osataan tunnistaa ja ottaa hoitoon ja että päätelmissä asia on myös otettu huomioon. Dembskillä tosin tuntuu olevan laajemminkin taipumus mainita virhepäätelmiä ja sen jälkeen leikkiä että mainitseminen on samaa kuin huomioon ottaminen argumentaatiota tehdessä.
Seksuaalivalinnan kohdalla on kuitenkin kysymys soidinmenoista ja niihin liittyvistä asioista. Toimijat tunnetaan. Ja se, onko seksuaalivalinnan suosimassa ominaisuudessa kyseessä signaali joka viittaa kelpoisuutta parantavaan ominaisuuteen, vaikka suureen kokoon vai sellainen, jossa se kierrtää, ikään kuin "huijaa" viittaavansa vahvuuteen. Vai onko se peräti heikkous, jonka kantaja rehentelee että on muutoin niin hyvä että pystyy pitämään mukanaan sellaista rasitetta. Valitsija on tunnettu ja muutenkin asia etenee tiedetystä eikä tietämättömyyden ja mysteerin kautta.
Tätä kautta uskallan sanoa että en ole Intelligent Designin kannattaja. Koska siinä perustana on tietynlainen asenne ja väitetty ajatteluprosessi. Kysymys on metodiikasta, jota pidän yksinkertaisesti pätemättömänä. Tätä kautta en katso että seksuaalivalinnan myöntäminen tarkoittaisi samaa kuin Ingelligent Designin kannattamista. Joku vääräleuka tosin voisi mainita tästä "biologisesta designistä", joka ei ole "darwinisminvastaista".
torstai 17. helmikuuta 2011
älykäs luonnonvalinta
Juha Leinivaaran blogissa kerrottiin Discovery Instituten sanatarkkuudesta. Avainkohta oli siinä, että "This statement is ALMOST right. Unfortunately, it reflects the AP's propensity to continually get things wrong when it comes to ID and then perpetuate the myth in a mindless Darwinian fashion. It should say that intelligent design is a position that "contends that the complexity of life is best explained by intelligence, as opposed to evolving *mindlessly* through natural selection." Aihe liittyy erityisen vahvasti siihen miten teistinen evoluutio liittyy evolutionismiin/darwinismiin. Ja mikä on sen suhde Intelligent Designiin. Tässä riittääkin juttua.
Propagandaista sanaleikkiä.
On itse asiassa täysin selvää että tämänlaisessa sanavalinnoissa on mukana myös se, miltä lausunnot kuulustavat kaduntallaajan korvaan. Kun kysytään "kannattaako älykästä Suunnittelua vai älytöntä Evoluutiota", syntyy hyvinkin helposti adjektiivisoituminen. Eli lukija tulkitsee että Suunnitteluun uskominen on älykästä ja evoluutioon uskominen älytöntä.
Kirjoittaja voi toki tässä kohden viitata siihen, että ei ole tarkoittanut tämänlaista ja viitata siihen että puhutaan ihan neutraalisti "Älykkäästä Suunnittelusta" ja "Älyttömästä Evoluutiosta" joka vain korostaa sitä että evoluution takana ei ole Suunnittelua. Valitettavasti kaikki lukijat eivät tajua, jaksa tai viitsi tämänlaista tulkintaa tehdä. Onkin itse asiassa ilmiselvää että suuri osa Intelligent Designin suosion syystä johtuukin juuri tämänlaisista iskulauseista. Niissä on helposti tämänlaisia implisiittisiä viestejä.
Hieman vastaava asia on tietysti se, että mitä tahansa evoluutioteorian kannattamista kutsutaan evolutionismiksi. Tällöin korostetaan sitä, että evoluution kannattaminen on ismi. Korostuu ideoligia evoluution tiedeluonteen sijasta. Aikaisemmin kreationistit käyttivät melko evoluutioTEORIA -heittoa, jossa korostettiin sanan arkikielen merkityksiä ; Eli että teoria = vain arvausta ja spekulointia sekä kuvitelmaa. Tämän henki hiipui, kun valtaosa ihmisistä osasikin huomauttaa että tieteessä teoria on itse asiassa se arvostetuin tiedon huippu. Nykyisin tämän pelkäksi ideologiaksi latistamiseen käyteään valtapeliä jossa kaikkea evoluutioteorian puolustamiseen liittymistä kutsutaan automaattisesti evolutionismiksi ja syytetään että kyseessä on automaattisesti uskonnollinen maailmankuva.
Tämä vihjaa että Intelligent Designissä on paljon ideologista vallankäyttöä ja sen seuraajat ovat ovelia kusipäitä. Mutta -kaikkia minua dissaavia varten ikäväksi- on todettava että ovela kusipäisyys ei vielä tarkoita sitä että oltaisiin väärässä jossain asiassa. (On kuitenkin mukava aloittaa näyttämällä mistä asenteista tässä on kyse ; Ei mistään tasapuolisesta diskurssista ja sen hakemisesta jota pintatasolla mainostetaan.) Siksi on hyvä jatkaa seuraavallekin tasolle.
Miksi "älytön" sanaa tulisi korostaa?
ID -sivustot määrittelevät Intelligent Designin seuraavalla tavalla : "The theory of intelligent design holds that certain features of the universe and of living things are best explained by an intelligent cause, not an undirected process such as natural selection." Tässä ei ole suinkaan käytetty lehdeltä vaadittavaa "*mindless* natural selection" -kohtaa. Itse asiassa on selvää että luonnonvalintaa kohden suhtaudutaan automaattisesti anti-ID:nä. Tämä liittyykin hyvin käytettyyn keskustelumuotoon. Siinä evoluutioteorian kannattaminen tarkoittaa samaa kuin evolutionismi, joka taas on samaa kuin ateismi. Ja että evoluution kannattaminen tarkoittaa samaa kuin ID:n vastustaminen.
Esimerkiksi Kenneth Millerin evolutionistisuutta korostetaan. Hän kuitenkin uskoo Jumalaan. Leinivaaran blogissakin kreationisti "Otto" osasi puolustautua mainitsemalla että "Kenneth Miller on käsittääkseni ID:isti kosmisen suunnittelun osalta, mutta ei biologisen suunnittelun osalta." Tämänlainen puolustautuminen tarkoittaa kuitenkin sitä että evoluution kannattaminen ei tarkoita samaa kuin ID -vastaisuus. Evoluutioteorian tieteellinen puolustaminen ei siis tarkoitakaan samaa kuin ateismi tai Intelligent Designin automaattinen tieteestä sulkeminen. Kuitenkin on tavallista väittää että evoluutioteorian kannattaminen, darwinismi, olisi sama kuin ateismi ja automaattinen ID:kielto. Tätä maailmankuvien apriorista poiskieltoahan koko ID ajaa. Että avoimuutta uskonasioihin, eikä ateismia kouluihin. Evoluutioteorian opettaminen kun tarkoittaa automaattisesti tämänlaista "Suunnitteluun luottavan vakaumuksen loukkaamista".
1: Oton puolustus on toki hieman kerettiläinen, koska Designin kohdalla ei kuulemma voida tietää "miten ja kuka". Tätä kautta jako kosmiseen ja biologiseen Suunnitteluun on merkityksetön. Se kun vaatisi olennaisesti metodiin puuttumiseen.
Asiaa voisi ratkoa sitä kautta että evolutionismia on vain sen "uusateistinen siipi". Mutta tämä veisi hengen siltä että ID:tä vastustettaisiin uskonnollisuuden vuoksi. Kenneth Miller kuitenkin on Doverin oikeudenkäynnissä asti ID:tä kritisoinut henkilö. Sillä ID onkin korostetusti evoluutiokriittinen. Itse asiassa tämä näkyy sitäkin kautta, että kun ID -opetus kouluissa peruuntui, Discovery Institute alkoi kehittämään erityistä "evoluutiokriittisyyden". Siinä kritisoitiin evoluutioteorian outouksia. Selvästi tässä kohden evoluutioteoriaan uskominen ja kritisoiminen on erityisen olennaista sen kannalta onko ID vai ei. Evoluutioteoriaa vastustetaan aina ja alati, eikä suinkaan anneta mitään tilaa teistisille evoluutikoille. Teistinen evoluutio on nappula, jokin jota vastustetaan kun se heikentää mielikuvaa uskonnollis-kristillisestä toimijasta kreationistikannattajien silmissä. Ja se kuuluu sisälle silloin kun sen nimissä saadaan hyötyä, kuten propagandansävyisiä iskulauseita painettuun sanaan.
Entä jos luonnonvalinta onkin jo prosessina älyä?
Oikeasti asia on vielä vaikeampi. Syynä on älykkyyden määrittelyn vaikeus. Asiaa voidaan - ja kenties jopa tulee - lähestyä sitä kautta mitä Dembski on maininnut "Intelligent Design Coming Clean" : "by intelligence I mean the power and facility to choose between options-this coincides with the Latin etymology of "intelligence", namely, "to choose between"" Tässä hänellä on tärkeänä käsitteenä ohjattu kontingenssi.
Kontingenssi tarkoittaa välttämättömyydestä erottuvaa satunnaista: Useasta kilpailevasta "mahdollisesta vaihtoehdosta" tapahtuvaa aktualisoitumista. Kontingenssi on hieman erikoinen, ja intuitiivisesti jopa outo ja epäilyttävältä haiskahtava - selitystapa. Mutta se ei ole oikeasti ongelmallinen tai kielletty asia. Hyvin monissa tieteissä, esim. kvanttifysiikassa, tilastotieteessä ja kuten huomasimme evoluution mutaatioprosessissa, kontingenssi on olennainen osa selitysprosessia.
Ongelma on siinä, että Dembski liittää kontingenssiin jotain, joka siihen ei "perustellusti" kuulu. Hän luo lisämääritelmän joita ei voida erottaa toisistaan empiirisesti, vaan erottava kuilu perustuu aina joko aprioriseen väitteeseen tai siihen että jotain ei tiedetä. (Eli joko itsensä määritellään voittajaksi petitio principii -tilanteeseen tai sitten tehdään Aukkojen Jumala -argumenttivirhe)
Dembski on pyrkinyt erottamaan "naturalistisen" ja "älykkään" toisistaan käyttämällä kontingenssia hyväkseen määrittelemällä "Intelligent Design" -kirjassaan Suunnittelijan "tekijäksi joka valitsee vaihtoehtojen välistä". Dembskin mukaan valinta voidaan havaita kontingenssina ; Hänen mukaansa luonnolliset prosessit voivat tuottaa kontingenssia mutta ei suunnattua kontingenssia ("directed contingency").
Suunnatun kontingenssin hän on määritellyt "The Design Inference: Eliminating Chance Through Small Probabilities" -kirjassaan sivulla 63-64 seuraavasti: "Actualization and exclusion together guarantee that we are dealing with contingency. Specification guarantees we are dealing with a directed contingency. The Actualization-Exclusion-Specification triad is therefore precisely what we need to identify choice and therewith intelligent agency." Wesley Elsberry on todistanut että Dembskin tämä määritelmä sisältää myös evoluution : "That is, the process of natural selection fits the triad listed. Actualization - heritable variation arises. Exclusion - some heritable variations lead to differential reproductive success, so that some heritable variation increases in representation and other heritable variation decreases in representation in the population. Specification - environmental conditions specify which variations are preferred, and thus yields directed contingency."
Tämä paljastaa olennaisen ongelman. Älyn määritelmät sisältävät evoluutioteorian. Joten itse asiassa evoluutio ilmiönä on designer. On selvää että Dembskillä on ollut tavoitteena eroittaa nämä prosessit toisistaan, ja että jako luonnollisiin ja eiluonnollisiin on tehty juuri sen takia että evoluutio voitaisiin rajata ulkopuolelle.
1: Kun samanlaisuus on suurta, kaatuu ainakin analogiaan perustuva näkemys. Sillä eliöiden ja suunniteltujen esineiden samanlaisuus voi johtua samanlaisesta syntyprosessista. Samanlaisuus on suurta, koska erottavaa määritelmää on vaikea edes keksiä.
2: Dembskin ratkaisu on varsin kummallinen, kun muistaa että perinteinen iskulause ID -piireissä on ollut että Design ei ole automaattisesti yliluonnollista. Eli vastakkain eivät ole luonnolliset syyt ja yliluonnolliset syyt. Sen sijaan älykkäät syyt saadaan eliminoimalla perinteiset luonnonmukaiset ilmiöt (lainmukaisuus ja sattuma) ilmiöt. Tämä on kuitenkin hieman pilkunviilausta, koska se ei ole suoranaisesti ristiriidassa Dembskin määritelmän kanssa. Se kuitenkin vihjaa että "ehkäpä se design on itse asiassa paljon yliluonnollisempaa kuin uskalletaan väittää." Kun vastaesimerkkeinä käytetään avaruusolentoja, joita Intelligent Design sallii, niin kenties UFOt ja kaikki äly onkin määritelty yliluonnolliseksi sielutoiminnaksi, jossa materiaalisen rakenneselityksen lisäksi on mukana yliluonnollinen "informaatiokuilu"..
Olennaista onkin tajuta että evoluutio on Dembskin olemassaolevan määritelmän mukaan älykäs toimija. Tämä on täydellisessä ristiriidassa sen Dembskin näkemyksen mukaan, jossa vastakkain olisivat "luonnolliset syyt" ja "älykkäät syyt", ja että ID nojaa siihen että nämä voidaan erottaa toisistaan, koska Dembskin määritelmän ja tunnistusmetodin puitteissa evoluutio on sekä "luonnollinen syy" että "älykäs syy". Tämä tuottaa suuria vaikeuksia. Suurin niistä on se, että Intelligent Designin järkevyys ja olemassaolo perustuu väitteeseen jossa äly voidaan erottaa perimästä. Ja evoluution eliminointi on tässä ollut ID -piirien tärkein ja suosituin työkalu. Tätä kautta koko erottelu, jota he väittävät voivansa tehdä katoaa.
Prosessina ongelma tapahtuu seuraavalla kaavalla ; Löydämme ohjattua kontingenssia perimästä, joudumme olemassaolevien määrittelyjen kautta tilanteeseen, jossa meillä on seuraavat vaihtoehdot.:
1: Takana evoluutio, ilman älyä.
2: Takana Älykäs Suunnittelija, ilman evoluutiota.
3: Takana evoluutio, ja luonnonvalinnan takana älykäs "luonnonvalitsija".
Ja ennen analyysiämme meillä oli käytännössä samat vaihtoehdot. Toisin sanoen "ohjattu kontingenssi" ei tuo mitään selvyyttä "evoluutiolla vai Suunnittelulla" -kysymykseen eikä erota "aktuaalista Suunnittelua" pelkästään "Suunnittelun näköisestä" eikä edes eliminoi luonnollisia syitä pois. Tilanne on Älykkään Suunnittelun kannalta siis sama, kuin mitä se oli ennen "ohjatun kontingenssin" määrittelemistä. Määritelmä on siis kauniisti sanoen merkityksetön, turha. Se ei ratkaise sitä ongelmaa, jonka ratkaisemiseen se on kehitetty. Dembskihän on rakentanut erottelun juuri sen takia että täytyi olla keino jolla *mindless* evoluutio erotettaisiin muusta roinasta. On ilmiselvää että tämä ei onnistu.
Evoluutioteorian kannalta tämänlaiset pyörittelyt ovat melko irrelevantteja; Evoluutioteoria tutkii prosessejaan. Gravitaatiotakin tutkitaan vaivatta ilman että mietitään onko sen takana tai rinnalla Jumala - toki esimerkiksi Newtonin aikaan uskottiin että Jumala korjaisi pieniä heilahduksia ja vakauttaisi planeettasysteemit, ja tästä on sittemmin luovuttu turhanpäiväisenä.
ID ei selviä tällä koska se toistuvasti korostaa miten äly on "jotain enemmän", jotain jota ei voi esittää "mekanistisen naturalistisesti" luonnonlailla tai sattumalla. Kun Dembski määrittelee Älyn "ohjatuksi kontingenssiksi", ja esittää puheet Älyn ja Suunnittelun luonteesta "yksilön filosofiaksi", niin olen valmis hyväksymään "Älykkään Suunnittelun" tieteelliseksi hypoteesiksi ; Dembskin oman määritelmän mukaan olemme osoittaneet evoluution ID -teoriaksi, eikä "älykkyyshypoteesia" tarvitse esittää "vaihtoehtona" tai edes "täydennyksenä" evoluutiolle.
Äly/luonnollisuus
"The fact that the selection process postulated by the ToE is a "natural" one ("Natural Selection") does not disqualify it from being an agent "with the power and facility to choose between options". This is exactly what it does, by means of a simple IF...THEN selection algorithm. IF a variant survives THEN it replicates. Variants with greater capacity to survive are selected (chosen), while those with lesser capacity are rejected."
(Elizabeth Liddle)
Dembski ei kuitenkaan hyväksyne ylläolevaan. Vaikka hän määrittelee älyn samanlaiseksi kuin evolutionäärinen kehitys, eli prosessiksi valintaa, jossa on vaihtoehtoja joista hylätään toiset ja hyväksytään toiset niin että tämä valinta on valintaa jonka voimme aktuaalisesti havaita kokeellisesti "a posteriori". Hän vetoaa siihen että luonnonvalinnalla ei ole tavoitetta. Tämä ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa, sillä vaikka kenenkään mielestä luonnonvalinta ei ole "teleologiaa" eli tavoitteellisuutta, on Dembski on itse kirjansa "No Free Lunch" sivulla 313 tehnyt selväksi, että tavoitteellisuus, eettisyys, esteettisyys, Suunnittelijan persoona ja toimintametodit eivät ole "tieteen kysymyksiä", eli kysymyksiä joihin tiede voisi vastata. Tällöin emme myöskään voi vedota "teleologian puutteeseen" tälläisissä tilanteissa.
Mutta koska tiedämme miten "Intelligent Design" on määritellyt olemassaolonsa tarkoituksen tuttuun tyyliin (huomaa: sama määritelmä kuin olen käyttänyt aiemmin, nyt vain toisesta lähteestä): "The theory of intelligent design holds that certain features of the universe and of living things are best explained by an intelligent cause, not an undirected process such as natural selection." (Discovery Institute, Center for Science and Culture, "Questions about Intelligent Design: What is the theory of intelligent design?")
Tajuamme, että Dembskin tavoitteena on ollut "ohjatussa kontingenssissaan" nimenomaan eliminoida kaikki luonnolliset prosessit, luonnonvalinta, mukaanlukien, lopputuloksena syntyneestä tunnistusmetodista voimme helposti huomata, että Dembski on surkeasti epäonnistunut yrityksessään : Vaikka luonnonvalintaa kuinka määritellään "ohjaamattomaksi" ja "älyttömäksi suunnitteluksi", menee se Dembskin tunnistusmetodissa virheellisesti "ohjatuksi kontingenssiksi" eli "älykkääksi suunnitteluksi".
Täysin auki jäävät siis seuraavat kysymykset:
1: Mistä ja miten voidaan tietää, milloin Älykkään Suunnittelun voi supistaa ilmiön aiheuttaneiden tekijöiden joukosta pois?
2: Mistä ja miten voidaan tietää, milloin Älykkään Suunnittelun voi lisätä ilmiön mahdollisesti aiheuttaneiden tekijöiden joukkoon?
→ Melkoinen ongelma niille jotka väittävät että ID on juuri se teoria, joka on ratkaissut nämä kysymykset ja tätä kautta osoittanut että luonto tai sen osa on Älykkäästi Suunniteltu.
Ainut mitä ID -läisille jää tästä kaikesta käteen on vetoaminen siihen miten kohde "voi olla Suunniteltu". Mutta tätä he ovat yrittäneet välttää määritellessään Designiä Dembskin eliminatiivisen filtterin kautta. Pelkkä intentio on haluttu erottaa Designistä. Suunnittelija voisi tehdä sattumalta näyttäviä asioita, mutta muukin voi, joten se on eliminoitava ensin. Ei siksi että satunnainen tai lainomainen ei automaattisesti olisi Suunniteltua tai pitäisi sisällään jotain teleologista intentiota. Vaan sen takia että sellainen olisi aika halpaa argumentaatiota, jossa olisi pohjalla pelkkä "musta tuntuu".
Lisätietoa:
Wesley R. Elsberry,"Dembski's Agency Triad"
Richard B. Hoppe, "Dissent Out of Bounds on Uncommon Dissent (Oops, make that "Descent")",2007
"The Sad state of Intelligent Design: Or why it shuns ‘peer review’",2007
Juha Leinivaara, "Älykkyys ja Dembski (osa I)", 2007
--, "Älykkyys ja Dembski (osa II)",2007
--, "Dembski ampuu takaisin",2007
John S. Wilkins, "What actually is 'design'?",2006
Propagandaista sanaleikkiä.
On itse asiassa täysin selvää että tämänlaisessa sanavalinnoissa on mukana myös se, miltä lausunnot kuulustavat kaduntallaajan korvaan. Kun kysytään "kannattaako älykästä Suunnittelua vai älytöntä Evoluutiota", syntyy hyvinkin helposti adjektiivisoituminen. Eli lukija tulkitsee että Suunnitteluun uskominen on älykästä ja evoluutioon uskominen älytöntä.
Kirjoittaja voi toki tässä kohden viitata siihen, että ei ole tarkoittanut tämänlaista ja viitata siihen että puhutaan ihan neutraalisti "Älykkäästä Suunnittelusta" ja "Älyttömästä Evoluutiosta" joka vain korostaa sitä että evoluution takana ei ole Suunnittelua. Valitettavasti kaikki lukijat eivät tajua, jaksa tai viitsi tämänlaista tulkintaa tehdä. Onkin itse asiassa ilmiselvää että suuri osa Intelligent Designin suosion syystä johtuukin juuri tämänlaisista iskulauseista. Niissä on helposti tämänlaisia implisiittisiä viestejä.
Hieman vastaava asia on tietysti se, että mitä tahansa evoluutioteorian kannattamista kutsutaan evolutionismiksi. Tällöin korostetaan sitä, että evoluution kannattaminen on ismi. Korostuu ideoligia evoluution tiedeluonteen sijasta. Aikaisemmin kreationistit käyttivät melko evoluutioTEORIA -heittoa, jossa korostettiin sanan arkikielen merkityksiä ; Eli että teoria = vain arvausta ja spekulointia sekä kuvitelmaa. Tämän henki hiipui, kun valtaosa ihmisistä osasikin huomauttaa että tieteessä teoria on itse asiassa se arvostetuin tiedon huippu. Nykyisin tämän pelkäksi ideologiaksi latistamiseen käyteään valtapeliä jossa kaikkea evoluutioteorian puolustamiseen liittymistä kutsutaan automaattisesti evolutionismiksi ja syytetään että kyseessä on automaattisesti uskonnollinen maailmankuva.
Tämä vihjaa että Intelligent Designissä on paljon ideologista vallankäyttöä ja sen seuraajat ovat ovelia kusipäitä. Mutta -kaikkia minua dissaavia varten ikäväksi- on todettava että ovela kusipäisyys ei vielä tarkoita sitä että oltaisiin väärässä jossain asiassa. (On kuitenkin mukava aloittaa näyttämällä mistä asenteista tässä on kyse ; Ei mistään tasapuolisesta diskurssista ja sen hakemisesta jota pintatasolla mainostetaan.) Siksi on hyvä jatkaa seuraavallekin tasolle.
Miksi "älytön" sanaa tulisi korostaa?
ID -sivustot määrittelevät Intelligent Designin seuraavalla tavalla : "The theory of intelligent design holds that certain features of the universe and of living things are best explained by an intelligent cause, not an undirected process such as natural selection." Tässä ei ole suinkaan käytetty lehdeltä vaadittavaa "*mindless* natural selection" -kohtaa. Itse asiassa on selvää että luonnonvalintaa kohden suhtaudutaan automaattisesti anti-ID:nä. Tämä liittyykin hyvin käytettyyn keskustelumuotoon. Siinä evoluutioteorian kannattaminen tarkoittaa samaa kuin evolutionismi, joka taas on samaa kuin ateismi. Ja että evoluution kannattaminen tarkoittaa samaa kuin ID:n vastustaminen.
Esimerkiksi Kenneth Millerin evolutionistisuutta korostetaan. Hän kuitenkin uskoo Jumalaan. Leinivaaran blogissakin kreationisti "Otto" osasi puolustautua mainitsemalla että "Kenneth Miller on käsittääkseni ID:isti kosmisen suunnittelun osalta, mutta ei biologisen suunnittelun osalta." Tämänlainen puolustautuminen tarkoittaa kuitenkin sitä että evoluution kannattaminen ei tarkoita samaa kuin ID -vastaisuus. Evoluutioteorian tieteellinen puolustaminen ei siis tarkoitakaan samaa kuin ateismi tai Intelligent Designin automaattinen tieteestä sulkeminen. Kuitenkin on tavallista väittää että evoluutioteorian kannattaminen, darwinismi, olisi sama kuin ateismi ja automaattinen ID:kielto. Tätä maailmankuvien apriorista poiskieltoahan koko ID ajaa. Että avoimuutta uskonasioihin, eikä ateismia kouluihin. Evoluutioteorian opettaminen kun tarkoittaa automaattisesti tämänlaista "Suunnitteluun luottavan vakaumuksen loukkaamista".
1: Oton puolustus on toki hieman kerettiläinen, koska Designin kohdalla ei kuulemma voida tietää "miten ja kuka". Tätä kautta jako kosmiseen ja biologiseen Suunnitteluun on merkityksetön. Se kun vaatisi olennaisesti metodiin puuttumiseen.
Asiaa voisi ratkoa sitä kautta että evolutionismia on vain sen "uusateistinen siipi". Mutta tämä veisi hengen siltä että ID:tä vastustettaisiin uskonnollisuuden vuoksi. Kenneth Miller kuitenkin on Doverin oikeudenkäynnissä asti ID:tä kritisoinut henkilö. Sillä ID onkin korostetusti evoluutiokriittinen. Itse asiassa tämä näkyy sitäkin kautta, että kun ID -opetus kouluissa peruuntui, Discovery Institute alkoi kehittämään erityistä "evoluutiokriittisyyden". Siinä kritisoitiin evoluutioteorian outouksia. Selvästi tässä kohden evoluutioteoriaan uskominen ja kritisoiminen on erityisen olennaista sen kannalta onko ID vai ei. Evoluutioteoriaa vastustetaan aina ja alati, eikä suinkaan anneta mitään tilaa teistisille evoluutikoille. Teistinen evoluutio on nappula, jokin jota vastustetaan kun se heikentää mielikuvaa uskonnollis-kristillisestä toimijasta kreationistikannattajien silmissä. Ja se kuuluu sisälle silloin kun sen nimissä saadaan hyötyä, kuten propagandansävyisiä iskulauseita painettuun sanaan.
Entä jos luonnonvalinta onkin jo prosessina älyä?
Oikeasti asia on vielä vaikeampi. Syynä on älykkyyden määrittelyn vaikeus. Asiaa voidaan - ja kenties jopa tulee - lähestyä sitä kautta mitä Dembski on maininnut "Intelligent Design Coming Clean" : "by intelligence I mean the power and facility to choose between options-this coincides with the Latin etymology of "intelligence", namely, "to choose between"" Tässä hänellä on tärkeänä käsitteenä ohjattu kontingenssi.
Kontingenssi tarkoittaa välttämättömyydestä erottuvaa satunnaista: Useasta kilpailevasta "mahdollisesta vaihtoehdosta" tapahtuvaa aktualisoitumista. Kontingenssi on hieman erikoinen, ja intuitiivisesti jopa outo ja epäilyttävältä haiskahtava - selitystapa. Mutta se ei ole oikeasti ongelmallinen tai kielletty asia. Hyvin monissa tieteissä, esim. kvanttifysiikassa, tilastotieteessä ja kuten huomasimme evoluution mutaatioprosessissa, kontingenssi on olennainen osa selitysprosessia.
Ongelma on siinä, että Dembski liittää kontingenssiin jotain, joka siihen ei "perustellusti" kuulu. Hän luo lisämääritelmän joita ei voida erottaa toisistaan empiirisesti, vaan erottava kuilu perustuu aina joko aprioriseen väitteeseen tai siihen että jotain ei tiedetä. (Eli joko itsensä määritellään voittajaksi petitio principii -tilanteeseen tai sitten tehdään Aukkojen Jumala -argumenttivirhe)
Dembski on pyrkinyt erottamaan "naturalistisen" ja "älykkään" toisistaan käyttämällä kontingenssia hyväkseen määrittelemällä "Intelligent Design" -kirjassaan Suunnittelijan "tekijäksi joka valitsee vaihtoehtojen välistä". Dembskin mukaan valinta voidaan havaita kontingenssina ; Hänen mukaansa luonnolliset prosessit voivat tuottaa kontingenssia mutta ei suunnattua kontingenssia ("directed contingency").
Suunnatun kontingenssin hän on määritellyt "The Design Inference: Eliminating Chance Through Small Probabilities" -kirjassaan sivulla 63-64 seuraavasti: "Actualization and exclusion together guarantee that we are dealing with contingency. Specification guarantees we are dealing with a directed contingency. The Actualization-Exclusion-Specification triad is therefore precisely what we need to identify choice and therewith intelligent agency." Wesley Elsberry on todistanut että Dembskin tämä määritelmä sisältää myös evoluution : "That is, the process of natural selection fits the triad listed. Actualization - heritable variation arises. Exclusion - some heritable variations lead to differential reproductive success, so that some heritable variation increases in representation and other heritable variation decreases in representation in the population. Specification - environmental conditions specify which variations are preferred, and thus yields directed contingency."
Tämä paljastaa olennaisen ongelman. Älyn määritelmät sisältävät evoluutioteorian. Joten itse asiassa evoluutio ilmiönä on designer. On selvää että Dembskillä on ollut tavoitteena eroittaa nämä prosessit toisistaan, ja että jako luonnollisiin ja eiluonnollisiin on tehty juuri sen takia että evoluutio voitaisiin rajata ulkopuolelle.
1: Kun samanlaisuus on suurta, kaatuu ainakin analogiaan perustuva näkemys. Sillä eliöiden ja suunniteltujen esineiden samanlaisuus voi johtua samanlaisesta syntyprosessista. Samanlaisuus on suurta, koska erottavaa määritelmää on vaikea edes keksiä.
2: Dembskin ratkaisu on varsin kummallinen, kun muistaa että perinteinen iskulause ID -piireissä on ollut että Design ei ole automaattisesti yliluonnollista. Eli vastakkain eivät ole luonnolliset syyt ja yliluonnolliset syyt. Sen sijaan älykkäät syyt saadaan eliminoimalla perinteiset luonnonmukaiset ilmiöt (lainmukaisuus ja sattuma) ilmiöt. Tämä on kuitenkin hieman pilkunviilausta, koska se ei ole suoranaisesti ristiriidassa Dembskin määritelmän kanssa. Se kuitenkin vihjaa että "ehkäpä se design on itse asiassa paljon yliluonnollisempaa kuin uskalletaan väittää." Kun vastaesimerkkeinä käytetään avaruusolentoja, joita Intelligent Design sallii, niin kenties UFOt ja kaikki äly onkin määritelty yliluonnolliseksi sielutoiminnaksi, jossa materiaalisen rakenneselityksen lisäksi on mukana yliluonnollinen "informaatiokuilu"..
Olennaista onkin tajuta että evoluutio on Dembskin olemassaolevan määritelmän mukaan älykäs toimija. Tämä on täydellisessä ristiriidassa sen Dembskin näkemyksen mukaan, jossa vastakkain olisivat "luonnolliset syyt" ja "älykkäät syyt", ja että ID nojaa siihen että nämä voidaan erottaa toisistaan, koska Dembskin määritelmän ja tunnistusmetodin puitteissa evoluutio on sekä "luonnollinen syy" että "älykäs syy". Tämä tuottaa suuria vaikeuksia. Suurin niistä on se, että Intelligent Designin järkevyys ja olemassaolo perustuu väitteeseen jossa äly voidaan erottaa perimästä. Ja evoluution eliminointi on tässä ollut ID -piirien tärkein ja suosituin työkalu. Tätä kautta koko erottelu, jota he väittävät voivansa tehdä katoaa.
Prosessina ongelma tapahtuu seuraavalla kaavalla ; Löydämme ohjattua kontingenssia perimästä, joudumme olemassaolevien määrittelyjen kautta tilanteeseen, jossa meillä on seuraavat vaihtoehdot.:
1: Takana evoluutio, ilman älyä.
2: Takana Älykäs Suunnittelija, ilman evoluutiota.
3: Takana evoluutio, ja luonnonvalinnan takana älykäs "luonnonvalitsija".
Ja ennen analyysiämme meillä oli käytännössä samat vaihtoehdot. Toisin sanoen "ohjattu kontingenssi" ei tuo mitään selvyyttä "evoluutiolla vai Suunnittelulla" -kysymykseen eikä erota "aktuaalista Suunnittelua" pelkästään "Suunnittelun näköisestä" eikä edes eliminoi luonnollisia syitä pois. Tilanne on Älykkään Suunnittelun kannalta siis sama, kuin mitä se oli ennen "ohjatun kontingenssin" määrittelemistä. Määritelmä on siis kauniisti sanoen merkityksetön, turha. Se ei ratkaise sitä ongelmaa, jonka ratkaisemiseen se on kehitetty. Dembskihän on rakentanut erottelun juuri sen takia että täytyi olla keino jolla *mindless* evoluutio erotettaisiin muusta roinasta. On ilmiselvää että tämä ei onnistu.
Evoluutioteorian kannalta tämänlaiset pyörittelyt ovat melko irrelevantteja; Evoluutioteoria tutkii prosessejaan. Gravitaatiotakin tutkitaan vaivatta ilman että mietitään onko sen takana tai rinnalla Jumala - toki esimerkiksi Newtonin aikaan uskottiin että Jumala korjaisi pieniä heilahduksia ja vakauttaisi planeettasysteemit, ja tästä on sittemmin luovuttu turhanpäiväisenä.
ID ei selviä tällä koska se toistuvasti korostaa miten äly on "jotain enemmän", jotain jota ei voi esittää "mekanistisen naturalistisesti" luonnonlailla tai sattumalla. Kun Dembski määrittelee Älyn "ohjatuksi kontingenssiksi", ja esittää puheet Älyn ja Suunnittelun luonteesta "yksilön filosofiaksi", niin olen valmis hyväksymään "Älykkään Suunnittelun" tieteelliseksi hypoteesiksi ; Dembskin oman määritelmän mukaan olemme osoittaneet evoluution ID -teoriaksi, eikä "älykkyyshypoteesia" tarvitse esittää "vaihtoehtona" tai edes "täydennyksenä" evoluutiolle.
Äly/luonnollisuus
"The fact that the selection process postulated by the ToE is a "natural" one ("Natural Selection") does not disqualify it from being an agent "with the power and facility to choose between options". This is exactly what it does, by means of a simple IF...THEN selection algorithm. IF a variant survives THEN it replicates. Variants with greater capacity to survive are selected (chosen), while those with lesser capacity are rejected."
(Elizabeth Liddle)
Dembski ei kuitenkaan hyväksyne ylläolevaan. Vaikka hän määrittelee älyn samanlaiseksi kuin evolutionäärinen kehitys, eli prosessiksi valintaa, jossa on vaihtoehtoja joista hylätään toiset ja hyväksytään toiset niin että tämä valinta on valintaa jonka voimme aktuaalisesti havaita kokeellisesti "a posteriori". Hän vetoaa siihen että luonnonvalinnalla ei ole tavoitetta. Tämä ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa, sillä vaikka kenenkään mielestä luonnonvalinta ei ole "teleologiaa" eli tavoitteellisuutta, on Dembski on itse kirjansa "No Free Lunch" sivulla 313 tehnyt selväksi, että tavoitteellisuus, eettisyys, esteettisyys, Suunnittelijan persoona ja toimintametodit eivät ole "tieteen kysymyksiä", eli kysymyksiä joihin tiede voisi vastata. Tällöin emme myöskään voi vedota "teleologian puutteeseen" tälläisissä tilanteissa.
Mutta koska tiedämme miten "Intelligent Design" on määritellyt olemassaolonsa tarkoituksen tuttuun tyyliin (huomaa: sama määritelmä kuin olen käyttänyt aiemmin, nyt vain toisesta lähteestä): "The theory of intelligent design holds that certain features of the universe and of living things are best explained by an intelligent cause, not an undirected process such as natural selection." (Discovery Institute, Center for Science and Culture, "Questions about Intelligent Design: What is the theory of intelligent design?")
Tajuamme, että Dembskin tavoitteena on ollut "ohjatussa kontingenssissaan" nimenomaan eliminoida kaikki luonnolliset prosessit, luonnonvalinta, mukaanlukien, lopputuloksena syntyneestä tunnistusmetodista voimme helposti huomata, että Dembski on surkeasti epäonnistunut yrityksessään : Vaikka luonnonvalintaa kuinka määritellään "ohjaamattomaksi" ja "älyttömäksi suunnitteluksi", menee se Dembskin tunnistusmetodissa virheellisesti "ohjatuksi kontingenssiksi" eli "älykkääksi suunnitteluksi".
Täysin auki jäävät siis seuraavat kysymykset:
1: Mistä ja miten voidaan tietää, milloin Älykkään Suunnittelun voi supistaa ilmiön aiheuttaneiden tekijöiden joukosta pois?
2: Mistä ja miten voidaan tietää, milloin Älykkään Suunnittelun voi lisätä ilmiön mahdollisesti aiheuttaneiden tekijöiden joukkoon?
→ Melkoinen ongelma niille jotka väittävät että ID on juuri se teoria, joka on ratkaissut nämä kysymykset ja tätä kautta osoittanut että luonto tai sen osa on Älykkäästi Suunniteltu.
Ainut mitä ID -läisille jää tästä kaikesta käteen on vetoaminen siihen miten kohde "voi olla Suunniteltu". Mutta tätä he ovat yrittäneet välttää määritellessään Designiä Dembskin eliminatiivisen filtterin kautta. Pelkkä intentio on haluttu erottaa Designistä. Suunnittelija voisi tehdä sattumalta näyttäviä asioita, mutta muukin voi, joten se on eliminoitava ensin. Ei siksi että satunnainen tai lainomainen ei automaattisesti olisi Suunniteltua tai pitäisi sisällään jotain teleologista intentiota. Vaan sen takia että sellainen olisi aika halpaa argumentaatiota, jossa olisi pohjalla pelkkä "musta tuntuu".
Lisätietoa:
Wesley R. Elsberry,"Dembski's Agency Triad"
Richard B. Hoppe, "Dissent Out of Bounds on Uncommon Dissent (Oops, make that "Descent")",2007
"The Sad state of Intelligent Design: Or why it shuns ‘peer review’",2007
Juha Leinivaara, "Älykkyys ja Dembski (osa I)", 2007
--, "Älykkyys ja Dembski (osa II)",2007
--, "Dembski ampuu takaisin",2007
John S. Wilkins, "What actually is 'design'?",2006
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Samaksi rakennettu.
Myers on huomautellut viime aikoina aika paljon siitä, miten (ID)kreationismi on toistoa. Ideana on se, että toistetaan esimerkiksi sanaa "kompleksisuus" tai "merkitys".
Se, mitä tässä itse asiassa tapahtuu, on eräänlainen synonyymien rakentaminen ;
1: Sana kompleksisuus ei tarkoita mitä tahansa monimutkaisuutta, vaan siinä viitataan yliluonnollisuuteen ja teleologiaan. Kompleksisuus johon viitataan on määritelty Behen tapaan "purposefully arranged parts" . Koska mukana on tarkoitus, se viittaa tarkoitukseen. Määrittelyissä satunnainen voi olla moniosaista ja mutkikasta, mutta se ei ole tarkoituksellisesti järjestettyä.
2: Tarkoitusta taas haetaan helposti Dembskin tapaan viittaamalla siihen, että lopputulos on tietyllä tavalla kompleksinen.
3: Älyllisyys taas on sitä että osaa tuottaa tarkoituksellisesti kompleksisuutta.
Termit on siis määritelty toistensa kautta. Tälläinen lopputulos on siitä erikoinen, että se ei oikeastaan sano paljoa mitään. Tätä aineistoa ei sidota tosiasioihin, vaan asiat määritellään "ilmaan" ja ne liitetään oletuksin toisiinsa. Tätä kautta rakennetaan iso kasa väitteitä, joilla asiat määrittyvät itse asiassa enemmän tai vähemmän toistensa synonyymeiksi ; kompleksisuus=tarkoitus=äly, ja kaikki vastaavat kombinaatiot. Mutta lopputuloksen sisältö jää auki ; Tiedetään että on kasa sanoja jotka ovat synonyymejä, mutta emme tiedä mitä tämä sana itse asiassa tarkoittaa.
Elsberryn ja Shallitin "Information Theory, Evolutionary Computation, and
Dembski's "Complex Specified Information"":in huomioissa muistutetaan siitä, miten sanavalinnoissa välittyy asioita, jotka eivät tule suoraan määritelmien sisällöistä vaan määritelmään valitun termin sisältämistä konnotaatioista. Idean voisi kääntää suomeksi niin, että "Suunnitellusta voidaan päätellä suunnittelija" voi tuntua vakuuttavalta mutta toinen muodon määritelmä "muodosta voidaan päätellä muotoilija" tai "järjestyksestä voidaan päätellä järjestäjä" ei tunnu yhtä vakuuttavalta. Englanniksi sama on sanottu sanoin "Furthermore, the description is problematical. In common parlance, "design" can mean "pattern" or "motif", and the relationship between "pattern" and "purpose" is unclear. Intelligent design advocates claim that "design implies a designer", but perhaps this claim owes more to the structure of English than it does to logic. After all, we would not likely say "pattern implies a patterner"
Termit on siis selvästi liimattu yhteen väitteellä, jota ei testata mitenkään. Tämän yhteyden kiistäminen on riittävä keino kaatamaan koko logiikkakorttitalon. Tämä ongelma vaatii ratkaisun ennen kuin voidaan sanoa että käytetty logiikka itse asiassa perustelee mitään.
Toisena päävaikeutena on se, että miten erottaa "funktio" siitä että "tapahtuu jotain". Eliminatiivisessa filtterissä erottamisen perusidea on se, että kaikki mahdollinen luonnollinen syy -keksitty tai keksimättä oleva- eliminoidaan. Tämä ei hevin ole mahdollista. Tämän lisäksi auki jäisi alkutilan oletuksen oikeudellisuus. Dembski olettaa että vaihtoehtoina on käytännössä vain kolme : sattuma, laki ja tarkoitus. Hänen logiikkansa mukaan kun eliminoidaan kaksi, tiedetään mikä jää jäljelle.
Muut ihmettelevät, että mistä tiedetään että nämä ovat todellakin vaihtoehdot. Esimerkiksi Wilkinsin ja Elsberryn "Theft over Toil" esittää että älykkyys sellaisena kun sitä tutkitaan esimerkiksi rikostutkinnassa, arkeologiassa ja muissa vastaavissa asioissa onkin itse asiassa lainomaisuutta. Tämä vastaa vanhaan tietoisuushaasteeseen, jossa on loogisen positivismin sävyjä ; Tietoisuutta ei voida havaita suoraan, mutta sen vaikutukset voidaan havaita. Tässä mielessä se on samanlainen induktio kuin vaikkapa gravitaatioteoria. Eli kyseessä on lainomainen systeemi, jonka piirteitä voidaan lähestyä.
Loppujen lopuksi kaikki näyttää tiivistyvän seuraavaan tilanteeseen, jonka Myers esitti. Kun kreationisti väittää että "kompleksi tarkoituksellinen koneisto" ei voi koskaan rakentaa itseään ilman että joku suunnittelee ja ohjaa toimintaa, ja että tämä tarkoittaa sitä, että evoluutiokaan ei voi pitää paikkaansa. Evoluutikko näkee helposti evoluution tuottamat asiat juuri näinä vastaesimerkkeinä. Koska keskustelun aiheena on se, ovatko nämä piirteet todella suunniteltuja, on kannanotosta jossa kielletään eiälyllinen syy, seurauksena se, että oletetaan mitä halutaan perustella. Toki kreationisti näkee saman tapahtuvan darwinistin kohdalla. Olennaista onkin huomata se, että keskustelun alla on se, onko A vai B vaikuttanut asiaan. Se, että väittää tilannetta - määrittämällä tai suoralla kieltoväitteellä - sellaiseksi että A on mahdoton, olettaa tässä kohden joko suoraan tai epäsuoraan sen mitä haluaa todistaa.
1: Helppo ratkaisu ongelmaan on tietysti se, että tämä anomalia on irrelevantti. Asioita ratkaistaan sitä kautta mitä tiedetään. Anomaliat on muutettava selityksiksi, jotka tiedetään. Moni tietysti lähtee ratkaisemaan asiaa sitä kautta mitä tiedetään, ja vetää tätä kautta väitteet eliminoinnin tapahtumisesta mutaan. Mutta se on liian työläs ja tilaa vievä ratkaisu tähän juttuun. Olen siis itse asiassa hyvin reilu ja kiltti kreationisteille.
Se, mitä tässä itse asiassa tapahtuu, on se, että ei haluta suoraa olettaa että kaiken takana on Jumala. Siksi rakennetaan looginen päättelyketju, jossa oletetaan tarkoituksellinen kompleksisuus. Oikeasti tämä on aivan yhtä perusteltua, kuin olettaa suoraan Jumala, mutta synonymisoimalla termit yhteen saadaan sanottua "Kompleksisuus on suunnitelmallisuutta ja suunnitelma on kompleksisuutta ja kompleksi suunnitelmallisuus on älyä..." joka on eräänlaista loogista pyörittelyä. Näin siitä, mikä halutaan saadaan rakennettua johtopäätös näistä oletuksista.
Ongelmana tässä on tietysti oletusten "ilmiselvyys". Jumala on yhtä kiistanalainen oletuksena kuin tämä paljon puhuttu "älykäs kompleksisuus". Siksi päättelyketju ei tuo asian perusteltua todistamista yhtään lähemmäksi. Mutta tätä ei haetakaan. Pääasia on, että oletuksista syntyy päättelyketju, jonka johtopäätös on mitä halutaan. Se tuntuu lukijalle -ja itsellekin- vakuuttavammalta. Tälläistä menettelyä kutsutaan rationalisoinniksi. Ja se ei ole kaunis tai hyvä asia.
Tiedettä ei tehdä tiedettä puhtaalla määrittelyleikillä. Saivartelu määrittelyleikillä ja tieteenteko on eri asioita.
Se, mitä tässä itse asiassa tapahtuu, on eräänlainen synonyymien rakentaminen ;
1: Sana kompleksisuus ei tarkoita mitä tahansa monimutkaisuutta, vaan siinä viitataan yliluonnollisuuteen ja teleologiaan. Kompleksisuus johon viitataan on määritelty Behen tapaan "purposefully arranged parts" . Koska mukana on tarkoitus, se viittaa tarkoitukseen. Määrittelyissä satunnainen voi olla moniosaista ja mutkikasta, mutta se ei ole tarkoituksellisesti järjestettyä.
2: Tarkoitusta taas haetaan helposti Dembskin tapaan viittaamalla siihen, että lopputulos on tietyllä tavalla kompleksinen.
3: Älyllisyys taas on sitä että osaa tuottaa tarkoituksellisesti kompleksisuutta.
Termit on siis määritelty toistensa kautta. Tälläinen lopputulos on siitä erikoinen, että se ei oikeastaan sano paljoa mitään. Tätä aineistoa ei sidota tosiasioihin, vaan asiat määritellään "ilmaan" ja ne liitetään oletuksin toisiinsa. Tätä kautta rakennetaan iso kasa väitteitä, joilla asiat määrittyvät itse asiassa enemmän tai vähemmän toistensa synonyymeiksi ; kompleksisuus=tarkoitus=äly, ja kaikki vastaavat kombinaatiot. Mutta lopputuloksen sisältö jää auki ; Tiedetään että on kasa sanoja jotka ovat synonyymejä, mutta emme tiedä mitä tämä sana itse asiassa tarkoittaa.
Elsberryn ja Shallitin "Information Theory, Evolutionary Computation, and
Dembski's "Complex Specified Information"":in huomioissa muistutetaan siitä, miten sanavalinnoissa välittyy asioita, jotka eivät tule suoraan määritelmien sisällöistä vaan määritelmään valitun termin sisältämistä konnotaatioista. Idean voisi kääntää suomeksi niin, että "Suunnitellusta voidaan päätellä suunnittelija" voi tuntua vakuuttavalta mutta toinen muodon määritelmä "muodosta voidaan päätellä muotoilija" tai "järjestyksestä voidaan päätellä järjestäjä" ei tunnu yhtä vakuuttavalta. Englanniksi sama on sanottu sanoin "Furthermore, the description is problematical. In common parlance, "design" can mean "pattern" or "motif", and the relationship between "pattern" and "purpose" is unclear. Intelligent design advocates claim that "design implies a designer", but perhaps this claim owes more to the structure of English than it does to logic. After all, we would not likely say "pattern implies a patterner"
Termit on siis selvästi liimattu yhteen väitteellä, jota ei testata mitenkään. Tämän yhteyden kiistäminen on riittävä keino kaatamaan koko logiikkakorttitalon. Tämä ongelma vaatii ratkaisun ennen kuin voidaan sanoa että käytetty logiikka itse asiassa perustelee mitään.
Toisena päävaikeutena on se, että miten erottaa "funktio" siitä että "tapahtuu jotain". Eliminatiivisessa filtterissä erottamisen perusidea on se, että kaikki mahdollinen luonnollinen syy -keksitty tai keksimättä oleva- eliminoidaan. Tämä ei hevin ole mahdollista. Tämän lisäksi auki jäisi alkutilan oletuksen oikeudellisuus. Dembski olettaa että vaihtoehtoina on käytännössä vain kolme : sattuma, laki ja tarkoitus. Hänen logiikkansa mukaan kun eliminoidaan kaksi, tiedetään mikä jää jäljelle.
Muut ihmettelevät, että mistä tiedetään että nämä ovat todellakin vaihtoehdot. Esimerkiksi Wilkinsin ja Elsberryn "Theft over Toil" esittää että älykkyys sellaisena kun sitä tutkitaan esimerkiksi rikostutkinnassa, arkeologiassa ja muissa vastaavissa asioissa onkin itse asiassa lainomaisuutta. Tämä vastaa vanhaan tietoisuushaasteeseen, jossa on loogisen positivismin sävyjä ; Tietoisuutta ei voida havaita suoraan, mutta sen vaikutukset voidaan havaita. Tässä mielessä se on samanlainen induktio kuin vaikkapa gravitaatioteoria. Eli kyseessä on lainomainen systeemi, jonka piirteitä voidaan lähestyä.
Loppujen lopuksi kaikki näyttää tiivistyvän seuraavaan tilanteeseen, jonka Myers esitti. Kun kreationisti väittää että "kompleksi tarkoituksellinen koneisto" ei voi koskaan rakentaa itseään ilman että joku suunnittelee ja ohjaa toimintaa, ja että tämä tarkoittaa sitä, että evoluutiokaan ei voi pitää paikkaansa. Evoluutikko näkee helposti evoluution tuottamat asiat juuri näinä vastaesimerkkeinä. Koska keskustelun aiheena on se, ovatko nämä piirteet todella suunniteltuja, on kannanotosta jossa kielletään eiälyllinen syy, seurauksena se, että oletetaan mitä halutaan perustella. Toki kreationisti näkee saman tapahtuvan darwinistin kohdalla. Olennaista onkin huomata se, että keskustelun alla on se, onko A vai B vaikuttanut asiaan. Se, että väittää tilannetta - määrittämällä tai suoralla kieltoväitteellä - sellaiseksi että A on mahdoton, olettaa tässä kohden joko suoraan tai epäsuoraan sen mitä haluaa todistaa.
1: Helppo ratkaisu ongelmaan on tietysti se, että tämä anomalia on irrelevantti. Asioita ratkaistaan sitä kautta mitä tiedetään. Anomaliat on muutettava selityksiksi, jotka tiedetään. Moni tietysti lähtee ratkaisemaan asiaa sitä kautta mitä tiedetään, ja vetää tätä kautta väitteet eliminoinnin tapahtumisesta mutaan. Mutta se on liian työläs ja tilaa vievä ratkaisu tähän juttuun. Olen siis itse asiassa hyvin reilu ja kiltti kreationisteille.
Se, mitä tässä itse asiassa tapahtuu, on se, että ei haluta suoraa olettaa että kaiken takana on Jumala. Siksi rakennetaan looginen päättelyketju, jossa oletetaan tarkoituksellinen kompleksisuus. Oikeasti tämä on aivan yhtä perusteltua, kuin olettaa suoraan Jumala, mutta synonymisoimalla termit yhteen saadaan sanottua "Kompleksisuus on suunnitelmallisuutta ja suunnitelma on kompleksisuutta ja kompleksi suunnitelmallisuus on älyä..." joka on eräänlaista loogista pyörittelyä. Näin siitä, mikä halutaan saadaan rakennettua johtopäätös näistä oletuksista.
Ongelmana tässä on tietysti oletusten "ilmiselvyys". Jumala on yhtä kiistanalainen oletuksena kuin tämä paljon puhuttu "älykäs kompleksisuus". Siksi päättelyketju ei tuo asian perusteltua todistamista yhtään lähemmäksi. Mutta tätä ei haetakaan. Pääasia on, että oletuksista syntyy päättelyketju, jonka johtopäätös on mitä halutaan. Se tuntuu lukijalle -ja itsellekin- vakuuttavammalta. Tälläistä menettelyä kutsutaan rationalisoinniksi. Ja se ei ole kaunis tai hyvä asia.
Tiedettä ei tehdä tiedettä puhtaalla määrittelyleikillä. Saivartelu määrittelyleikillä ja tieteenteko on eri asioita.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Darwinin holokausti
Melkoisen usein kuulee rinnastuksia siitä, että natsien vainojen takana olisi evoluutioteorian kannattaminen. Tai oikeastaan tätä kuulee vain jos keskustelee kreationistien kanssa.
Tämä on mallirinnastus jonka pohjalta esitetään että evoluutikot ovat pahoja. Luonnollisesti tätä jatketaan "natsikortilla", eli kutsumalla evoluutikkoja natseiksi ja väittämällä että jos olet evoluutikko, olet natsimyönteinen.Tästä ei ole vaikeaa löytää esimerkkejä : Näitä nimittäin pursuaa. Natsianalogia on kuuluisa herja.
Asiaa helpottaa tietysti se, että menneisyyttä on helppo kaivella, ja jos asiaa tarkastelee nykyajan maailmankuvan kautta löytyy paljon erilaista. Osa siitä on hyvinkin pimeää. Tätä kautta poimintasarkaa on aiheesta kuin aiheesta, kunhan vain jaksaa penkoa. Esimerkiksi Erkki Hartikaisen kirjoittama"Evankelisluterilaisuuden pimeä puoli" sisältää viitteitä siitä mitä luterilainen kansankirkkomme on joskus saanut aikaan. Esimerkiksi Luther, luterilaisuuden perustaja, kirjoitti mielenkiintoisia asioita juutalaisista ja heidän tuhoamisestaan. Kaikki luterilaiset ovat siis juutalaistuhomielisiä? Tämä ei ole tietenkään olisi kovinkaan asiallista, eikä edes perusteltua. Ad hominem on ad hominem aivan kuten "voi on voita vaikka ryssä paistas." (tms.)
Tosin sillä erotuksella että luterilaisten historia on totta, eikä sepitettä.
Ennen asiaan menemistä voisi varoittaa että sen teemana on kokolailla se, minkä Wesley R. Elsberry ja Mark Perakh tiivistivät erään työnsä otsikkoon :"How Intelligent Design advocates turn the sordid lessons from Soviet and nazi history upside down".
Sen sijaan Hitler oli sävyiltään hyvinkin kreationistinen. Hitler ei kannattanut rodun edistämistä, vaan kannatti rotupuhtautta. Hänellä oli esimerkiksi mallinnuksia siitä minkälainen nenä on aito arjalainen nenä, ja minkä väriset silmät tulee olla. Hitler vastusti ajatusta hybrideistä. Hän kannatti staattista ja muuttumatonta lajikäsitystä. Tämä on selvää jokaiselle "Mein Kampfin" lukeneelle. vol II kappale XI sanoo : "Kettu pysyy aina kettuna, hanhi jää aina hanheksi, ja tiikeri säilyttää tiikerin luonnon. Ainoa erot, jotka voivat olla olemassa lajinsa puitteissa, täytyy olla eri asteisissa eroissa rakenteellisesa vahvuudessa, aktiivissa voimassa, älyssä, tehokkuudessa, kestävyydessä jne, jotka yksittäiset yksilöt ovat lahjanaan saaneet."
1: Jani Kaaron "Kaiken Oudon ensyklopediaa" selatessa tästä saa hauskan yksityiskohdan. Saksassa rotupuhtauden vaaliminen sai paikoin erikoisia sävyjä. Arjalaisella rodulla ajateltiin olevan paranormaaleja kykyjä, jotka tulisivat esiin kun kaikki vieras rotuaines saadaan erotettua. Siksi rotu piti puhdistaa ja risteymät olivat haitaksi. Tämä ei ollut valtauskonto, mutta rotupuhtauskampanja oli olennaisilta piirteiltään juuri tähän sopiva. Se ei ollut mitään edistyksen hakemista, evoluution maksimointia, vaan paluuta "alkuperäiseen" ja "puhtaaseen". Siksi Hitler olisi ollut valtavan järkyttynyt esimerkiksi nykyhetken kananjalostuksesta, jossa elinvoimaisimmat tuotantoeläimet tuotetaan juuri puhtaita linjoja risteyttämällä.
Evoluutioteorian sijasta Hitleriä inspiroikin esimerkiksi Lanz von Liebenfels, munkki, jonka oli "Theozoology, Or The Account Of The Sodomite Apelings And The Divine Electron." Tämä oli erikoinen teos jossa ristiinnaulitsemiskertomus kirjoitettiin uusiksi ja jossa oli keskiaikaisista bestiaareista otettuja kuvia, joilla mielikuvitusta ruokittiin. "Mein Kampf" -statistiikka eli sanojen laskeminen kertoo jotain: Darwin (0), Kaikkivaltias (6) Jumala (37) Luoja(8) kertoivat että Hitlerillä oli jutuissaan uskonnollisia sävyjä, eikä kirjan sivuilla mitään Darwinia palvottu.
Natsien suhde evoluutioon olikin, ehkä hieman yllättäen, suorastaan hostiili. Kun katsoo listaa kirjoista, joita natsit komensivat kirjarovioihin poltettavaksi, huomaa että sieltä löytyy esimerkiksi Ernst Haeckelin "Schriften weltanschaulichen und lebenskundlichen Charakters, deren Inhalt die falsche naturwissenschaftliche Aufklärung eines primitiven Darwinismus und Monismus ist", joka kritisoi primitiiviseen darwinismiin ja monismiin liittyviä näkemyksiä. Nämä taas olivat, kuten yllä olemme oppineet oli natsiopille keskeisiä:
1: Tämä on sinänsä erityisen mielenkiintoinen kohta, koska Juuri Haeckel yhdistetään vahvasti natsien rotukäsitykseen kreationistien toimesta. Lisäksi aina kun olen nostanut esiin sen, että natsien toiminta oli luonteeltaan sosiaalinen, olen saanut muistutusta siitä että evoluutikot eivät yrittäneet kieltää tätä, vaan antoivat kansan puuhata teorian väärinymmärrysten kanssa. Kun samat ihmiset nyt valittavat siitä että pseudotieteitä vastaan taistellaan, tilanne näyttää kokonaisuutena melko huvittavalta. On selvää mikä ketunhäntä kainalossa tämän asian parissa on.
___1.1: Tosin Haeckelin argumentteja katsoessa on selvää että rinnastukset rasismiin ovat osittain asiallisia. Hänen mielessään eliökunnassa oli voimakas hierarkia, ja rodut olivat vahvasti eriarvoisia. Tämä ei ollut mitenkään erityistä, samantapaiset arvot saadaan käytännössä kaikille sen ajan ihmisille. Esimerkiksi Henry Morse kannatti orjuutta ja vastusti katolilaisuutta vakaasti. Tämä liittyy vahvasti siihen että "vanhat hyvät ajat" eivät olleetkaan niin eettisiä.
Eli toisin sanoen natsismi ei innostunut evoluutiosta vaan "valittu kansa" -tyyppisestä ajattelusta. Sävy oli uskonnollinen ja he tuhosivat evoluutioon liittyvää kirjallisuutta.
Kuitenkin evoluutioon perustuvaa argumentaatiota on käytetty vastaavalla tavalla.
Toimijana eivät kuitenkaan olleet natsit. Tämä liikehdintä oli nimittäin suosittua USA:ssa ja Britanniassa. Esimerkiksi Kelloggs -aamiaismuroista tuttu Kelloggsien veljekset kannattivat eugeniikkaa. He ovat oikeistolaisten perinteisten arvojen malliesimerkki. Murojenkin piti vähentää ihmisten masturbointia ja ajaa oikeisiin arvoihin. He ovat vain esimerkki, sillä tosiasiassa liike sai suurta suosiota. Se ei tosin harjoittanut kansanmurhaa. Siinä oli kaksi osaa (1) älykköjä ja rikkaita kannustettiin lisääntymään ja (2) yritettiin estää "huonojen ainesten" lisääntymispuuhat. Valitettavasti suositusten lisäksi tässä keinoina olivat paikoin kastroinnit. Osassa alueissa tätä tehtiin jopa ilman että asiasta informoitiin. Burroughsin "Tarzan" , tuo jokapojan lukemisto - jonka lähes jokaisen kirjan olen minäkin lukenut - sisältää itse asiassa sen ajan muodikkaan evoluutiopohjaisen perustelun sille miten valkoihoinen ylimys on älyllisesti superior verrattuna esimerkiksi mustiin. Kirja myi, koska se vastasi hyvin ajankuvaa asioista. Ei ole tavatonta tavata ihmistä joiden mielestä mustien ihmisten käännytystyö oli viime hetken pelastus jossa mustat heimot pelastettiin itseltään.
1: Tosin suuri osa tästäkään liikehdinnästä ei ollut evoluutiopohjaista. Ajatus muuttumasta lajista, ja paluusta puhtaaseen alkumuotoon oli vahvana tässäkin kampanjassa. (Ehkä siksi että se oli sosiaalinen liikehdintä, ja siihen aikaan ihmiset olivat uskonnollisempia kuin nykyään.) Esimerkiksi kuuluisa kreationisti William Tinkle, joka oli muun muassa eturintamassa perustamassa kreationistita instituuttia. Hän ehdottomasti kielsi evoluution, sen että ihmiset olisivat eläinkuntaa. Hän itse asiassa kiisti jopa luonnonvalinnan. Hän kuitenkin tuotti eugeniikkaa tukevia kirjoituksia, ja kannatti sitä muutenkin itse.
Tämän takana ei ole mitään suurempaa ideologista halua rinnastaa uskovaiset natseihin. Tämä on vain kyllästymistä siihen että sitä epäsäännöllisen säännöllisesti saa kuulla olevansa natsi vaikka ei ole, ja tämän jälkeen odotetaan ystävällisyyyttä ja konvertoitumista uskoon. Ihan kuin hyvät ja avoimet suhteet saisi aikaan ihmiselle olemalla häijy, ilkeä, herjaava, leimaava. Sitä voisi tietysti vastata samalla mitalla. Mutta huono argumentaatio on yksinkertaisesti liian helppoa ollakseen antoisaa.
Tämä on mallirinnastus jonka pohjalta esitetään että evoluutikot ovat pahoja. Luonnollisesti tätä jatketaan "natsikortilla", eli kutsumalla evoluutikkoja natseiksi ja väittämällä että jos olet evoluutikko, olet natsimyönteinen.Tästä ei ole vaikeaa löytää esimerkkejä : Näitä nimittäin pursuaa. Natsianalogia on kuuluisa herja.
Asiaa helpottaa tietysti se, että menneisyyttä on helppo kaivella, ja jos asiaa tarkastelee nykyajan maailmankuvan kautta löytyy paljon erilaista. Osa siitä on hyvinkin pimeää. Tätä kautta poimintasarkaa on aiheesta kuin aiheesta, kunhan vain jaksaa penkoa. Esimerkiksi Erkki Hartikaisen kirjoittama"Evankelisluterilaisuuden pimeä puoli" sisältää viitteitä siitä mitä luterilainen kansankirkkomme on joskus saanut aikaan. Esimerkiksi Luther, luterilaisuuden perustaja, kirjoitti mielenkiintoisia asioita juutalaisista ja heidän tuhoamisestaan. Kaikki luterilaiset ovat siis juutalaistuhomielisiä? Tämä ei ole tietenkään olisi kovinkaan asiallista, eikä edes perusteltua. Ad hominem on ad hominem aivan kuten "voi on voita vaikka ryssä paistas." (tms.)
Tosin sillä erotuksella että luterilaisten historia on totta, eikä sepitettä.
Ennen asiaan menemistä voisi varoittaa että sen teemana on kokolailla se, minkä Wesley R. Elsberry ja Mark Perakh tiivistivät erään työnsä otsikkoon :"How Intelligent Design advocates turn the sordid lessons from Soviet and nazi history upside down".
Sen sijaan Hitler oli sävyiltään hyvinkin kreationistinen. Hitler ei kannattanut rodun edistämistä, vaan kannatti rotupuhtautta. Hänellä oli esimerkiksi mallinnuksia siitä minkälainen nenä on aito arjalainen nenä, ja minkä väriset silmät tulee olla. Hitler vastusti ajatusta hybrideistä. Hän kannatti staattista ja muuttumatonta lajikäsitystä. Tämä on selvää jokaiselle "Mein Kampfin" lukeneelle. vol II kappale XI sanoo : "Kettu pysyy aina kettuna, hanhi jää aina hanheksi, ja tiikeri säilyttää tiikerin luonnon. Ainoa erot, jotka voivat olla olemassa lajinsa puitteissa, täytyy olla eri asteisissa eroissa rakenteellisesa vahvuudessa, aktiivissa voimassa, älyssä, tehokkuudessa, kestävyydessä jne, jotka yksittäiset yksilöt ovat lahjanaan saaneet."
1: Jani Kaaron "Kaiken Oudon ensyklopediaa" selatessa tästä saa hauskan yksityiskohdan. Saksassa rotupuhtauden vaaliminen sai paikoin erikoisia sävyjä. Arjalaisella rodulla ajateltiin olevan paranormaaleja kykyjä, jotka tulisivat esiin kun kaikki vieras rotuaines saadaan erotettua. Siksi rotu piti puhdistaa ja risteymät olivat haitaksi. Tämä ei ollut valtauskonto, mutta rotupuhtauskampanja oli olennaisilta piirteiltään juuri tähän sopiva. Se ei ollut mitään edistyksen hakemista, evoluution maksimointia, vaan paluuta "alkuperäiseen" ja "puhtaaseen". Siksi Hitler olisi ollut valtavan järkyttynyt esimerkiksi nykyhetken kananjalostuksesta, jossa elinvoimaisimmat tuotantoeläimet tuotetaan juuri puhtaita linjoja risteyttämällä.
Evoluutioteorian sijasta Hitleriä inspiroikin esimerkiksi Lanz von Liebenfels, munkki, jonka oli "Theozoology, Or The Account Of The Sodomite Apelings And The Divine Electron." Tämä oli erikoinen teos jossa ristiinnaulitsemiskertomus kirjoitettiin uusiksi ja jossa oli keskiaikaisista bestiaareista otettuja kuvia, joilla mielikuvitusta ruokittiin. "Mein Kampf" -statistiikka eli sanojen laskeminen kertoo jotain: Darwin (0), Kaikkivaltias (6) Jumala (37) Luoja(8) kertoivat että Hitlerillä oli jutuissaan uskonnollisia sävyjä, eikä kirjan sivuilla mitään Darwinia palvottu.
Natsien suhde evoluutioon olikin, ehkä hieman yllättäen, suorastaan hostiili. Kun katsoo listaa kirjoista, joita natsit komensivat kirjarovioihin poltettavaksi, huomaa että sieltä löytyy esimerkiksi Ernst Haeckelin "Schriften weltanschaulichen und lebenskundlichen Charakters, deren Inhalt die falsche naturwissenschaftliche Aufklärung eines primitiven Darwinismus und Monismus ist", joka kritisoi primitiiviseen darwinismiin ja monismiin liittyviä näkemyksiä. Nämä taas olivat, kuten yllä olemme oppineet oli natsiopille keskeisiä:
1: Tämä on sinänsä erityisen mielenkiintoinen kohta, koska Juuri Haeckel yhdistetään vahvasti natsien rotukäsitykseen kreationistien toimesta. Lisäksi aina kun olen nostanut esiin sen, että natsien toiminta oli luonteeltaan sosiaalinen, olen saanut muistutusta siitä että evoluutikot eivät yrittäneet kieltää tätä, vaan antoivat kansan puuhata teorian väärinymmärrysten kanssa. Kun samat ihmiset nyt valittavat siitä että pseudotieteitä vastaan taistellaan, tilanne näyttää kokonaisuutena melko huvittavalta. On selvää mikä ketunhäntä kainalossa tämän asian parissa on.
___1.1: Tosin Haeckelin argumentteja katsoessa on selvää että rinnastukset rasismiin ovat osittain asiallisia. Hänen mielessään eliökunnassa oli voimakas hierarkia, ja rodut olivat vahvasti eriarvoisia. Tämä ei ollut mitenkään erityistä, samantapaiset arvot saadaan käytännössä kaikille sen ajan ihmisille. Esimerkiksi Henry Morse kannatti orjuutta ja vastusti katolilaisuutta vakaasti. Tämä liittyy vahvasti siihen että "vanhat hyvät ajat" eivät olleetkaan niin eettisiä.
Eli toisin sanoen natsismi ei innostunut evoluutiosta vaan "valittu kansa" -tyyppisestä ajattelusta. Sävy oli uskonnollinen ja he tuhosivat evoluutioon liittyvää kirjallisuutta.
Kuitenkin evoluutioon perustuvaa argumentaatiota on käytetty vastaavalla tavalla.
Toimijana eivät kuitenkaan olleet natsit. Tämä liikehdintä oli nimittäin suosittua USA:ssa ja Britanniassa. Esimerkiksi Kelloggs -aamiaismuroista tuttu Kelloggsien veljekset kannattivat eugeniikkaa. He ovat oikeistolaisten perinteisten arvojen malliesimerkki. Murojenkin piti vähentää ihmisten masturbointia ja ajaa oikeisiin arvoihin. He ovat vain esimerkki, sillä tosiasiassa liike sai suurta suosiota. Se ei tosin harjoittanut kansanmurhaa. Siinä oli kaksi osaa (1) älykköjä ja rikkaita kannustettiin lisääntymään ja (2) yritettiin estää "huonojen ainesten" lisääntymispuuhat. Valitettavasti suositusten lisäksi tässä keinoina olivat paikoin kastroinnit. Osassa alueissa tätä tehtiin jopa ilman että asiasta informoitiin. Burroughsin "Tarzan" , tuo jokapojan lukemisto - jonka lähes jokaisen kirjan olen minäkin lukenut - sisältää itse asiassa sen ajan muodikkaan evoluutiopohjaisen perustelun sille miten valkoihoinen ylimys on älyllisesti superior verrattuna esimerkiksi mustiin. Kirja myi, koska se vastasi hyvin ajankuvaa asioista. Ei ole tavatonta tavata ihmistä joiden mielestä mustien ihmisten käännytystyö oli viime hetken pelastus jossa mustat heimot pelastettiin itseltään.
1: Tosin suuri osa tästäkään liikehdinnästä ei ollut evoluutiopohjaista. Ajatus muuttumasta lajista, ja paluusta puhtaaseen alkumuotoon oli vahvana tässäkin kampanjassa. (Ehkä siksi että se oli sosiaalinen liikehdintä, ja siihen aikaan ihmiset olivat uskonnollisempia kuin nykyään.) Esimerkiksi kuuluisa kreationisti William Tinkle, joka oli muun muassa eturintamassa perustamassa kreationistita instituuttia. Hän ehdottomasti kielsi evoluution, sen että ihmiset olisivat eläinkuntaa. Hän itse asiassa kiisti jopa luonnonvalinnan. Hän kuitenkin tuotti eugeniikkaa tukevia kirjoituksia, ja kannatti sitä muutenkin itse.
Tämän takana ei ole mitään suurempaa ideologista halua rinnastaa uskovaiset natseihin. Tämä on vain kyllästymistä siihen että sitä epäsäännöllisen säännöllisesti saa kuulla olevansa natsi vaikka ei ole, ja tämän jälkeen odotetaan ystävällisyyyttä ja konvertoitumista uskoon. Ihan kuin hyvät ja avoimet suhteet saisi aikaan ihmiselle olemalla häijy, ilkeä, herjaava, leimaava. Sitä voisi tietysti vastata samalla mitalla. Mutta huono argumentaatio on yksinkertaisesti liian helppoa ollakseen antoisaa.
lauantai 16. tammikuuta 2010
Informaatiota ja hämmennystä.
Informaatio on varsin mielenkiintoinen termi. Moni ajattelee tietävänsä mitä se tarkoittaa, siihen viitataan hyvin monenlaisissa tilanteissa. Sille on kuitenkin monia hyvin erilaisia määritelmiä, ja toisen systeemin informaatio ei välttämättä ole toisessa systeemissä informaatiota. Kreationisteista elämässä on informaatiota, ja että tätä ei voi tuottaa muuta kuin älyllä. "He eivät osaa." Tässä ei ole oikeastaan mitään uutta tai mielenkiintoista.
Mutta prosessissa voidaan kuitenkin oppia myös jotain uutta informaatiosta ja sen eri määritelmistä. Tämä on minun tämän viestin varsinainen sisältö, kreationismi on vain koristelua. Viittaan tässä kahteen eri käsittelyyn, jotka ovat informaation kannalta opettavaisia. (Jos haluat kinata kreationismista, suosittelen että kommentoit varsinaisten maestrojen luo.) Pääsyy tähän nakutteluun on se, että filosofinkin pitää hieman osata informaatiosta, koska siihen viitataan monissa eri tilanteissa. Esimerkiski teorioiden informatiivisuuden arvioinnista käydään jonin verran keskusteluja.
Otan ensin esiin Jeffrey Shallitin kritiikin, joka kohdistuu Intelligent Designin kannattaja Stephen Meyerin lähestymistapaan asiaan. Shallitista Meyer käyttää monia erilaisia informaation määritteitä, ja tätä kautta syntyy vääriä rinnastuksia. Eri asioita väitetään samaksi asiaksi. Shallit on kaivanut esiin informaation eri käsitteetä ja esittää ne seuraavalla tavalla:
1: Shannonin informaatio on sidottu todennäköisyyteen. Se tarkoittaa epävarmuuden poistamista ja se tarkoittaa entropian, hajeen, vähenemistä. I= -log2p, jossa p on todennäköisyys. Tässä objektin syntytodennäköisyys täytyy tietää tarkasti jotta voimme laskea sen sisältävän informaation. Useissa käytännön tilanteissa on monia eri vaikutussuhteita ja todennäköisyyden arviointi on vaikeaa, ja aina se ei ole edes mahdollista. Esimerkiksi sääennusteita tai ravituloksia ei voi laskea eteen eikä taaksepäin vuosiksi eteenpäin, ja niiden arvioinnissa joudutaan rajoittumaan hyvin rajallisiin ennustusalueisiin.
2: Kolmogorovin mallissa ei taas puhuta lainkaan todennäköisyyksistä. Siinä informaatio on merkkijono joka on suhteessa johonkin universaaliin laskentamalliin. Informaation määrä on lyhimmän ohjelman P ja syötteen I pituus, joka tuottaa ulos halutun merkkijonon x, kun ohjelman P sisään laitetaan syöte I.
3: Merkitys taas on subjektiivista. Sillä ei ole mitään tekemistä kummankaan yllä olevan kanssa. Esimerkiksi sanalla "yes" on hyvin lyhyt mitta, mutta sillä on silti paljon merkitystä ihmisille. Tämä on subjektiivinen sopimus. Shannonin ja Kolmogorovin mallit ovat matemaattisesti vahvalla pohjalla, mutta esimerkiksi sanojen merkitystä on vaikeaa arvioida sen matemaattisten ominaisuuksien kautta. Shallitin mukaan sana "Uazekele" voi näyttää roskalta, mutta Lingala -kielen osaaja voisi silti vastata siihen että "Mbote", koska hänelle sen takana on tehty sopimus siitä mihin viitataan. Merkitys on kielessä, ja kieli on itse asiassa mielivaltainen sopimussuhde. Voin perustaa oman keinotekoisen kielen jossa mille tahansa merkkijonolle on tietty merkitys. Algoritmisesti kompleksinen satunnaismerkkijono voi tarkoittaa "kissaa" ja algoritmisesti matalasti kompleksinen toinen jono "koiraa". Merkin todennäköisyyttä ja entropiaa, pituutta tai muuta ominaisuutta, jopa merkistön laajuutta, voidaan valita aivan miten tahansa. Tätä kautta määritelmä on matemaattisesti subjektiivinen.
Shallit esittää että Meyer vaihtaa useita erilaisia tapoja aina tilanteen tullen. Kun informaatio tarkoittaa yhdessä yhtä ja toisessa kohdassa jotain toista, on kyseessä ekvivokaatio joka kätketään matemaattisella kielellä arki -ihmisiltä. Argument of technobabble siis piilottaa sen että sanalla tarkoitetaan eri tilanteissa aivan eri asioita ja niitä kuitenkin käytetään argumenteissa kuin ne olisivat aivan samoja. Tarkkaavainen huomaa että ne ovat hyvin erilaisia, jopa keskenään ristiriitaisia. Eri asioista tehdään sama asia kätkemällä logiikkaloikka sillä että käytetään hienoja termejä. Tämä menee jossain tapauksissa läpi jopa ammattifilosofeihin, koska he eivät ole informaatioteoreetikkoja.
Ja vielä yksi.
Tämä ei tietysti ole uutta. Esimerkiksi Mark Chu-Carroll kirjoitti toisesta hyvin vastaavasta tapauksesta. Informaation nimi ja lähestymistapa on erilainen, mutta sen takana on toinen Intelligent Designisti, William Dembski. Hänen CSI(Complex Specified Information) -käsitteeseensä liitettiin tällä kertaa keskeinen matemaattinen käsite computability. Computability liittyy tiiviisti siihen että onko olemassa algoritmi jolla jokin haettu ongelma voidaan ratkaista. (Tämä on jälleen erilainen lähestymistapa, ja otan sen siksi esiin.)
Tässäkin kikkailun takana ovat sisällöltään erilaiset - jopa keskenään ristiriitaiset - määritelmät ja niiden välillä vaihtaminen. Väite kaatui tällä kertaa asiaan, joka ei välttämättä ole ilmiselvä! Itsekin olen tehnyt tässä kohden virheitä. Laskennalliset keinot voivat helposti tuottaa non-computable -tilanteita! "The fundamental example, the first example, the most canonical example of un-computability that anyone who studies computation knows about is called the halting problem. The whole point of the halting problem is that you can easily create a program which generates non-computable results!" ... "That's also part of what Gödel did. He showed a mechanical process by which you can trick any sufficiently powerful formal system into producing problematical statements. You don't even need to understand the system. I can write a program which takes a description of a formal system as input, and generates the series of steps to produce a Gödel statement for that system. So the claim that Gödel proved that you can't generate uncomputable things by a computable mechanism is complete nonsense - in fact, it's the opposite of what Gödel proved."
Chu-Carroll viittasi että tähän liittyen käytössä oli myös paljon määritteitä jotka olivat keskenään ristiriitaisia. Kun näiden välillä vaihdetaan, saadaan mistä tahansa näyttämään informaatiolta, mutta tosiasiassa ristiriitaiset elementit tarkoittavat myös sitä että sitä ei aktuaalisesti voi olla, koska haetaan jotain joka on ikään kuin samanaikaisesti sekä vaaleanpunainen että näkymätön.
Kaiken kaikkiaan näitä lukiessa minulle tuli tietysti hyvin nostalginen olo. Sillä Elsberry ja Shallit kirjoittivat jo vuonna 2003 siitä miten erilaisia määritelmiä rinnastetaan kuin ne olisivat samoja. Ja keskenään ristiriitaisia määritelmiä sovelletaan aina sen mukaan mitä halutaan missäkin todistaa:
"Despite his insistence that his "program has a rigorous information-theoretic underpinning" [19, p. 371], CSI is used inconsistently in Dembski's own work. Sometimes CSI is a quantity that one can measure in bits: "the CSI of a flagellum far exceeds 500 bits" [17, p. 178]. Other times, CSI is treated as a threshold phenomenon: something either "exhibits" CSI or doesn't: "The Law of Conservation of Information says that if X exhibits CSI, then so does Y" [19, p. 163]. Sometimes numbers or bit strings "constitute" CSI [17, p. 159]; other times CSI refers to a pair (T:E) where E is an observed event and T is a pattern to which E conforms [19, p. 141]. Sometimes CSI refers to specified events of probability / 10^150; other times it can be contained in "the sixteen-digit number on your VISA card" or "even your phone number" [17, p. 159]. Sometimes CSI is treated as if, like Kolmogorov complexity, it is a property independent of the observer - this is the case in a faulty mathematical "proof" that functions cannot generate CSI [19, p. 153]. Other times it is made clear that computing CSI crucially depends on the background knowledge of the observer. Sometimes CSI inheres in a string regardless of its causal history (this seems always to be the case in natural language utterances); other times the causal history is essential to judging whether or not a string has CSI. CSI is indeed a measure with remarkably fluid properties! Like Blondlot's N-rays, however, the existence of CSI seems clear only to its discoverer."1
1 "17" = Dembski, "Intelligent Design: The Bridge Between Science & Theology" (1999) & "19" = Dembski, "No Free Lunch: Why Specified Complexity Cannot Be Purchased Without Intelligence" (2002).
Mutta prosessissa voidaan kuitenkin oppia myös jotain uutta informaatiosta ja sen eri määritelmistä. Tämä on minun tämän viestin varsinainen sisältö, kreationismi on vain koristelua. Viittaan tässä kahteen eri käsittelyyn, jotka ovat informaation kannalta opettavaisia. (Jos haluat kinata kreationismista, suosittelen että kommentoit varsinaisten maestrojen luo.) Pääsyy tähän nakutteluun on se, että filosofinkin pitää hieman osata informaatiosta, koska siihen viitataan monissa eri tilanteissa. Esimerkiski teorioiden informatiivisuuden arvioinnista käydään jonin verran keskusteluja.
Otan ensin esiin Jeffrey Shallitin kritiikin, joka kohdistuu Intelligent Designin kannattaja Stephen Meyerin lähestymistapaan asiaan. Shallitista Meyer käyttää monia erilaisia informaation määritteitä, ja tätä kautta syntyy vääriä rinnastuksia. Eri asioita väitetään samaksi asiaksi. Shallit on kaivanut esiin informaation eri käsitteetä ja esittää ne seuraavalla tavalla:
1: Shannonin informaatio on sidottu todennäköisyyteen. Se tarkoittaa epävarmuuden poistamista ja se tarkoittaa entropian, hajeen, vähenemistä. I= -log2p, jossa p on todennäköisyys. Tässä objektin syntytodennäköisyys täytyy tietää tarkasti jotta voimme laskea sen sisältävän informaation. Useissa käytännön tilanteissa on monia eri vaikutussuhteita ja todennäköisyyden arviointi on vaikeaa, ja aina se ei ole edes mahdollista. Esimerkiksi sääennusteita tai ravituloksia ei voi laskea eteen eikä taaksepäin vuosiksi eteenpäin, ja niiden arvioinnissa joudutaan rajoittumaan hyvin rajallisiin ennustusalueisiin.
2: Kolmogorovin mallissa ei taas puhuta lainkaan todennäköisyyksistä. Siinä informaatio on merkkijono joka on suhteessa johonkin universaaliin laskentamalliin. Informaation määrä on lyhimmän ohjelman P ja syötteen I pituus, joka tuottaa ulos halutun merkkijonon x, kun ohjelman P sisään laitetaan syöte I.
3: Merkitys taas on subjektiivista. Sillä ei ole mitään tekemistä kummankaan yllä olevan kanssa. Esimerkiksi sanalla "yes" on hyvin lyhyt mitta, mutta sillä on silti paljon merkitystä ihmisille. Tämä on subjektiivinen sopimus. Shannonin ja Kolmogorovin mallit ovat matemaattisesti vahvalla pohjalla, mutta esimerkiksi sanojen merkitystä on vaikeaa arvioida sen matemaattisten ominaisuuksien kautta. Shallitin mukaan sana "Uazekele" voi näyttää roskalta, mutta Lingala -kielen osaaja voisi silti vastata siihen että "Mbote", koska hänelle sen takana on tehty sopimus siitä mihin viitataan. Merkitys on kielessä, ja kieli on itse asiassa mielivaltainen sopimussuhde. Voin perustaa oman keinotekoisen kielen jossa mille tahansa merkkijonolle on tietty merkitys. Algoritmisesti kompleksinen satunnaismerkkijono voi tarkoittaa "kissaa" ja algoritmisesti matalasti kompleksinen toinen jono "koiraa". Merkin todennäköisyyttä ja entropiaa, pituutta tai muuta ominaisuutta, jopa merkistön laajuutta, voidaan valita aivan miten tahansa. Tätä kautta määritelmä on matemaattisesti subjektiivinen.
Shallit esittää että Meyer vaihtaa useita erilaisia tapoja aina tilanteen tullen. Kun informaatio tarkoittaa yhdessä yhtä ja toisessa kohdassa jotain toista, on kyseessä ekvivokaatio joka kätketään matemaattisella kielellä arki -ihmisiltä. Argument of technobabble siis piilottaa sen että sanalla tarkoitetaan eri tilanteissa aivan eri asioita ja niitä kuitenkin käytetään argumenteissa kuin ne olisivat aivan samoja. Tarkkaavainen huomaa että ne ovat hyvin erilaisia, jopa keskenään ristiriitaisia. Eri asioista tehdään sama asia kätkemällä logiikkaloikka sillä että käytetään hienoja termejä. Tämä menee jossain tapauksissa läpi jopa ammattifilosofeihin, koska he eivät ole informaatioteoreetikkoja.
Ja vielä yksi.
Tämä ei tietysti ole uutta. Esimerkiksi Mark Chu-Carroll kirjoitti toisesta hyvin vastaavasta tapauksesta. Informaation nimi ja lähestymistapa on erilainen, mutta sen takana on toinen Intelligent Designisti, William Dembski. Hänen CSI(Complex Specified Information) -käsitteeseensä liitettiin tällä kertaa keskeinen matemaattinen käsite computability. Computability liittyy tiiviisti siihen että onko olemassa algoritmi jolla jokin haettu ongelma voidaan ratkaista. (Tämä on jälleen erilainen lähestymistapa, ja otan sen siksi esiin.)
Tässäkin kikkailun takana ovat sisällöltään erilaiset - jopa keskenään ristiriitaiset - määritelmät ja niiden välillä vaihtaminen. Väite kaatui tällä kertaa asiaan, joka ei välttämättä ole ilmiselvä! Itsekin olen tehnyt tässä kohden virheitä. Laskennalliset keinot voivat helposti tuottaa non-computable -tilanteita! "The fundamental example, the first example, the most canonical example of un-computability that anyone who studies computation knows about is called the halting problem. The whole point of the halting problem is that you can easily create a program which generates non-computable results!" ... "That's also part of what Gödel did. He showed a mechanical process by which you can trick any sufficiently powerful formal system into producing problematical statements. You don't even need to understand the system. I can write a program which takes a description of a formal system as input, and generates the series of steps to produce a Gödel statement for that system. So the claim that Gödel proved that you can't generate uncomputable things by a computable mechanism is complete nonsense - in fact, it's the opposite of what Gödel proved."
Chu-Carroll viittasi että tähän liittyen käytössä oli myös paljon määritteitä jotka olivat keskenään ristiriitaisia. Kun näiden välillä vaihdetaan, saadaan mistä tahansa näyttämään informaatiolta, mutta tosiasiassa ristiriitaiset elementit tarkoittavat myös sitä että sitä ei aktuaalisesti voi olla, koska haetaan jotain joka on ikään kuin samanaikaisesti sekä vaaleanpunainen että näkymätön.
Kaiken kaikkiaan näitä lukiessa minulle tuli tietysti hyvin nostalginen olo. Sillä Elsberry ja Shallit kirjoittivat jo vuonna 2003 siitä miten erilaisia määritelmiä rinnastetaan kuin ne olisivat samoja. Ja keskenään ristiriitaisia määritelmiä sovelletaan aina sen mukaan mitä halutaan missäkin todistaa:
"Despite his insistence that his "program has a rigorous information-theoretic underpinning" [19, p. 371], CSI is used inconsistently in Dembski's own work. Sometimes CSI is a quantity that one can measure in bits: "the CSI of a flagellum far exceeds 500 bits" [17, p. 178]. Other times, CSI is treated as a threshold phenomenon: something either "exhibits" CSI or doesn't: "The Law of Conservation of Information says that if X exhibits CSI, then so does Y" [19, p. 163]. Sometimes numbers or bit strings "constitute" CSI [17, p. 159]; other times CSI refers to a pair (T:E) where E is an observed event and T is a pattern to which E conforms [19, p. 141]. Sometimes CSI refers to specified events of probability / 10^150; other times it can be contained in "the sixteen-digit number on your VISA card" or "even your phone number" [17, p. 159]. Sometimes CSI is treated as if, like Kolmogorov complexity, it is a property independent of the observer - this is the case in a faulty mathematical "proof" that functions cannot generate CSI [19, p. 153]. Other times it is made clear that computing CSI crucially depends on the background knowledge of the observer. Sometimes CSI inheres in a string regardless of its causal history (this seems always to be the case in natural language utterances); other times the causal history is essential to judging whether or not a string has CSI. CSI is indeed a measure with remarkably fluid properties! Like Blondlot's N-rays, however, the existence of CSI seems clear only to its discoverer."1
1 "17" = Dembski, "Intelligent Design: The Bridge Between Science & Theology" (1999) & "19" = Dembski, "No Free Lunch: Why Specified Complexity Cannot Be Purchased Without Intelligence" (2002).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)