perjantai 24. syyskuuta 2010

His Noodly Appendage

Pastafarismi on huumorimielessä kehitetty uskonnon parodia, jossa Jumalana on lentävä spagettihirviö, jolle rukoillaan ja lopetetaan sanaan ramen. Pastafarismin kehitti Bobby Henderson, jonka tavoitelmana oli vaikuttaa poliittisesti. Hän lähetti Kansasin koululautakunnalle vaatimuksen opettaa sitä koulussa. Idean oli tarkoitus olla vastalause Intelligent Design -liikkeen vaatimuksille saada itsensä kouluopetukseen. Hendersonin ehdotus sai paljon julkisuutta, ensin internetissä ja pian tämän jälkeen myös uutisoinnissa. Sen kotisivut ovat yhä suositut.

Lentävän spagettihirviön ympärille kasautui monenlaisia käsityksiä ja näkemys paisui. Se esittää myös kannanottoja tuonpuoleisesta. Esimerkiksi oikeaoppisille on luvassa paratiisi, jossa on stripparitehdas ja olutta syökseviä tulivuoria. Henderson on uskonnon määritelmien mukaan profeetta. Hendersonin mukaan pastafarismi on aivan yhtä paljon uskonto kuin vaikkapa islaminusko tai kristinusko.

Vitsejä ei tietysti pidä ottaa liian vakavasti. Mutta vitsien sisältöä kannattaa katsoa riittävän vakavasti.

Ulkoinen ja sisäinen.

Pintatasolla lentävän spagettihirviön parodiassa on tärkeä puute ; Spagettihirviö on immanentti, eli se vaikuttaa tässä maailmassa. Jumala taas on transsendentti eli se näkyy vain universumin ulkopuolella. Tämä on itse asiassa yleinen ongelma jumalaa kritisoivissa näkemyksissä ; Esimerkiksi jos Jumalia rinnastetaan tonttuihin, näkee uskova helposti tilanteen siten että tonttu on materiaalinen ja Jumala yliluonnollinen olento, ja että niiden testaamisessa olisi jokin olennainen ero.
1: Ateisti taas näkee tilanteen helposti uskonnolle pahempana juuri tämän vuoksi. Sillä siinä missä tonttu on testattavissa ja vääräksi osoitettu, on Jumala jotain joka on enemmän kuin väärässä ; Sitä ei voi edes koetella joten se on ikään kuin äärimmäisen turha käsite ihmisen mietittäväksi.

Kuitenkin lentävän spagettihirviön voidaan katsoa olevan transsendentin manifestoituma. Eli samaan tapaan kuin transsendentti enkeli voi ottaa muodon ja toimia maailmassa, voi Lentävä Spagettihirviö tietysti tehdä saman. Tätä kautta lentävä spagettihirviö onkin olennaisesti parempi vastaesimerkki kuin klassisemmat "tonttu ja joulupukkirinnastukset".

Itse asiassa transsendentin kautta saadaan irti vielä isompia asioita. Sillä Jumala on transsendentti. Tämä tarkoittaa sitä että siitä ei saada propositionaalista tietoa. Näin ollen Jumalaa ja Jumalallista maailmaa voidaan lähestyä vain vertausten kautta. On vaikeaa sanoa miten hyvin jokin vertaus kuvaa tai on kuvaamatta lopputilaa. Tätä kautta se, että Jumalaa verrataan "rakkauteen" tai "isään" on periaatteessa aivan yhtä tiedottava kuin Jumalan vertaaminen "kasaan pastaa".

Intelligent Design -kritiikkinä.

Henderson kohdisti kritiikin selvästi Intelligent Design -liikkeelle. Tätä se ensi vilkaisulla kuvaa melkoisen vähän. Intelligent Designissä kun pidetään tärkeänä että Suunnittelijan tavoitteita ja persoonaa ei selvitetä. He eivät suostu ottamaan kantaa siihen onko Jumala kristinuskon, Islamin tai jonkin muun uskonnon Jumala.

Tältä pastafaristit puolustautuvat viittaamalla jollakin tavalla Intelligent Designin kaksinaismoralistiseen luonteeseen. Teologisesti korrekti puoli sanoo että ei ota kantaa, mutta kuitenkin sivulauseessa peukalo voi osoittaa selän taakse ja sanoa että "kyllähän me tiedämme mihin se viittaa". Tästä esimerkkinä olkoon William Dembskin lipsahdus kirjassa "Intelligent Design: The Bridge Between Science and Theology", jossa hän sanoo suorasanaisesti että "Any view of the scene that leaves Christ out the picture must be seen as a fundamentally deficient" ja jatkaa aiheesta sanomalla "The conseptual soundness of a scientific theory cannot maintain apart from Christ." Joku voisi sanoa että hän viittaa henkilökohtaisiin näkemyksiinsä. Mutta joku voisi myös sanoa että tälläisiä henkilökohtaisten mielipiteiden lipsahduksia yritetään tavallisesti välttää jotta sekaannuksia ei tulisi. Kun tämänlaiset sammakot tulevat mukaan, on seurauksena se että voidaan sanoa jotain sen tapaista kuin "Maailma on Älykkäästi Suunniteltu ja tämä Suunnittelija voi olla lentävä spagettihirviö", joka taas osuvasti parodioi kristillisten fundamentalistien - Intelligent Designin suurimman tukiryhmän, jolla on olennaisen suuri vaikutus myös "liikkeen sisällöntuotannossa" - näkemystä asiasta, ja ivamukailee heidän harjoittamaansa asian esilletuontia.

Silti jollain tapaa parodia tuntuu osuvan huomattavasti paremmin perinteiseen kreationismiin ja uskontoihin. Niiden kohdalla se toimii filosofian kannalta paremmin kuin muut vastaesimerkit. Tosin mielestäni vitsi ei ole niin hauska kuin sen maailmanlaajuinen suosio voisi antaa ymmärtää.

On toki selvää että vaikka kyseessä on vain vitsi, se myöskin on toiminut mielipidevaikuttajana. Sillä politiikassa ei usein toimita argumentoinnin varassa, vaan mukana on myös muita keinoja. Retoriikallakin pääsee pitkälle. Hendersonin keinoille antaa tavallaan luvan, kun huomaa että hänen vastustamansakin puolisko käyttää melko mielenkiintoisia retorisia strategioita yrityksissään saada poliittista vaikutusvaltaa.

Ei kommentteja: