"Elämä on vaeltava varjo,
huono näyttelijä, joka temppuilee ja rehkii
aikansa ja katoaa;
Satua on tämä kaikki, hullun lörpötystä,
täynnä raivoa ja tuskaa, mutta mieltä vailla."
(William Shakespeare, "Macbeth")
Barokin aikana teatteri kehittyi voimakkaasti. Teatterista tulikin hieman enemmän kuin taidemuoto. Siitä tuli tavallaan symboli. Elämää alettiin vertaamaan teatteriin. Teatteri paljasti totuuden. Fiktiossa yhdellä valheella taiteilija saattoi kertoa tuhansien ihmisten totuuden. Ja toisaalta nähtiin miten monet asiat elämässäkin olivat teatteria.
Postmodernissa maailmassa korostuu tietty totuuden hylkääminen. Ihmiset - ja esimerkiksi tiedemiehet teorioineen - ovat siltikin samaa mitä Shakespearen "Miten haluatte" -näytelmässä : "Koko maailma on näyttämö, ja miehet, naiset, kaikki siin' esiintyvät." Nyt vallalla on kuitenkin relativismi, valtapelit korostuvat. Kaikki ovat yhä "miten haluatte", mutta olennaisesti eri tavalla.
Mietin hetken, mikä voisi olla postmodernille ajalle vastaavanlainen symboli. Vastaus löytyi sarjakuvasta. Etenkin eräästä tietystä, nimeltänsä "Deadpool" .
"Do I still think in those little yellow boxes?"
(Deadpool)
Deadpoolin eräs näkyvin piirre on neljännen seinän rikkominen.
1: Neljäs seinä tarkoittaa perinteistä katsojan samastumisen tunnetta. Esimerkiksi katsoessaan näytelmää hän kokee katsovansa tilannetta seinän läpi. Tapahtumat ovat ikään kuin tosia. Seinän läpi ei kommunikoida, koska se rikkoisi illuusion. Neljännen seinän rikkominen tarkoittaa siis sitä että ilmaistaan että tarina on fiktiota. Esimerkkinä tälläisestä käynee tilanne jossa henkilö kertoisi että hän ei voi kuolla koska tarinan sankarina hänen on selvittävä viimeistään lopputaisteluun. Neljännen seinän rikkomista pidetän etäännyttävänä: Se hajottaa samastumisen ja aiheuttaa hämmennystä.
Deadpoolia on hyvin vaikeaa lähestyä yhdellä tavalla. Hahmolle tyypillistä on hallusinointi joka yleensä tiedetään hallusinoinniksi ja joita voidaan siksi jossain määrin hallita. Deadpool sai myös Lokilta tietää että hän on sarjakuvahahmo. Deadpoolin samanaikainen hulluus ja totaalisen täysjärkinen tilannetaju ovat samanaikaisesti läsnä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä että Deadpool käy usein keskustelua sarjakuvassa keltaisina olevia, muissa sarjakuvissa tarinaa eteenpäin vievien, kerrontalaatikoiden kanssa. Itse asiassa jopa Deadpoolin puhekuplat ovat keltataustaisia verrattuna muiden hahmonen puhekupliin jotka ovat valkoisella pohjalla.
"Shhh. My common sense is tingling."
(Deadpool)
Deadpoolin vertaaminen postmoderniin filosofiaan on sinänsä merkittävää, että molemmat leikkivät mielellään ja usein ns. metatasolla. Erilaiset tulkinnat ja jopa tietorelativismi korostuvat. Näin vallan, intressien ja muun ulkopuolella oleva jää hyvin pieneen rooliin tai se jopa kielletään. Luonnontiedettä vieroksuvia suuntauksia on löydettävissä : Esimerkiksi postmoderni relativismi ja feminismin monet kannat pitävät tiedettä joko turhana tai suorastaan haitallisena.
Vaihtoehdoiksi tulee tietysti maailmankuva ; idealismi ja utooppisuus ovat käytössä. Tiedettä pidetään tylsänä, harmaana ja epämielenkiintoisena. Filosofia on sitä että mikä tahansa voidaan perustella ja tätä kautta on hauskaa kun saa väittää lähes mitä tahansa.
1: Aika ajoin tämä tosin näkyy poteroitumisena, jossa postmodernismi on hyödyllistä koska siinä saa sanoa sitä mistä itse tykkää. Muut ovat tietysti väärässä ja poliittisesti vaarallisia.
"Deadpool: "Where are all your guns and rocket-propelled grenades?"
Muslim: "What?"
Deadpool: "Don't all you guys have guns and rocket-propelled grenades?"
Muslim: "This is disgusting! I don't care if I die right now, but you are a pig and an idiot!"
Deadpool: "Dude, that wasn't nice. I mean, I can't help it if all my information comes from Network News ... Not like Al Jazeera is Givin' a fair and balanced picture either, you know."
Postmoderni suhtautumistapa tieteeseen on siitä erikoinen, että siitä on seurannut muoti -ilmiö jonka jopa kaltaiseni aneeminen (ei akateeminen) skeptikko joutuu kohtaamaan toistuvasti. Se on kannanotto siitä että jos puolustaa tieteellistä maailmankuvaa, joutuu vastaamaan kysymyspatteriin kuten "Minkä Tieteellisen maailmankuvan", jossa kysytään onko kyseessä fysiikka, biologia, vai yleinen tieteenfilosofinen empirismi. Ja jos empirismi, onko verifikationistinen, falsifikationistinen .... Tällä kysymyspatterilla viitataan tieteellisyyden olevan turhaa, koska sellaista ei ole.
Asenne on se, että skeptikko on väärässä. Ei voi olla tieteellistä maailmankuvaa. Ja jos on, on rajoittunut ja väärässä. Ja harjoittaa tiedepoliisin valtaa. Eikä siksi saa olla sitä mieltä mitä on. Näin ollen jos hän - vaikkapa tähän tapaan kritisoi huuhaata - hän nojaa romahtaneeseen rationaalisuuteen ja on sen varjolla epäkohtelias kun naureskelee vähemmistölle (ja heidän miljardibisneshuijauksilleen.)
1: Mitään järkeä ei ole esimerkiksi siinä "klassisessa selityksessä" jonka mukaan kyseessä olisi jokin keskustelun keskittymistä ohjaava kysely ei ole kovin uskottava, koska yleensä ottaen kaikessa luonnontieteellisessä perustelussa jo perustelutapa itsessään kertoo prosessista. Yksittäisen kokeen kohdalla koejärjestely ja lopputulosten tulkinta ja kaavat ovat esillä. Ja kun asioita yhdistellään, on käytössä erilaisia induktioita, joista on täysin mahdollista nähdä onko kyseesä verifikationistinen biologia vai fallibilistin tekemä useita eri teorioita vertaileva fysiikan koejärjestelmä.
Jostain syystä tämä unohtuu kun aletaan puhumaan esimerkiksi diskurssianalyysistä tai ihmistieteiden tutkimustavoista. Siinäkin on lukuisia erilaisia tulkintatapoja. Postmodernismi suorastaan elää tulkintojen moninaisuudesta. Niiden moninaisuus on sen sijaan ns. "mielenkiintoista". Ei osoitus siitä että se olisi ajautunut tappioon ja olisi katoamassa maailmasta. Niiden moninaisuutta ei pidetä järkevän keskustelun loppuna, vaikka ne nojautuvat relativismiin.
Mielenkiintoisena lisäyksityiskohtana tässä "moninaisuudessa" on tietysti se, että loppujen lopuksi Galileon luonnontiede ja kokeet toimivat nykypäivänäkin. Perustelun taustalla oleva ajatus induktiosta, korrelaatioiden etsimisestä kokeellisesti, ovat pysyviä. Tätä kautta kaikilla eri tieteenfilosofian tulkinnoilla on hyvinkin yhteinen osa. Eri tulkintojen moninaisuus voi hämmentää, mutta niissä on kuitenkin hyvin paljon yhteistä.
Ja tämä ei ole edes missään "kriisissä", ainakin mitä luonnontieteen tutkimusten teosta näyttää. Tieteenfilosofiassakaan demarkaatio -ongelma ei ole itsestäänselvä. Mutta monessa tapauksessa on silti selvää että kyseessä on hyvin tehty tiede ja tutkimus. Ja joskus tiedetään että tulos on väärennös, huijaus tai muuten vaan huono. Tämä tarkoittaa että tiede ei ole "kriteeritön". Maailma kun ei ole mustavalkoinen vaan siinä on harmaan sävyt. Tätä kautta voidaan heittää se "pahentunein osa" pois ja vaalia sitä "aivan parasta osaa".
"and more importantly - I'm the only one allowed to tell stupid jokes around here!"
(Deadpool)
Mielenkiintoinen kysymys postmodernissa tiedevastaisuudessa on kuitenkin se, että se pinnallisesti sallii erilaiset tulkintatavat. Tämän seurauksena sen pitäisi sallia myös luonnontieteellinen lähestymistapa, koska sekin on yksi tulkintatapa siinä missä kaikki muukin.
Jotenkin "postmodernisti vs. skientisti" -keskustelussa kuitenkin helposti seuraa se, että postmodernisti myöntää että kaikki ovat valtaa hakevia "näyttelijöitä". Ja sitten korostaa miten vastustaja on kauhea valtaa hakeva näyttelijä. Hauskimmillaan kriitikon argumentteihin voidaan vastata tulkinnoilla kriitikon äitisuhteesta, joka selittää sen miksi hän näkee vaivaa kritiikinteossaan.
Ja jotenkin tyystin unohtuu se, että kaikilla, myös hänellä itsellään, on kirjan marginaaleissa tulkintaa, jota taas sävyttää hänen oma maailmankuvansa, ja jossa pelaavat hänen intressinsä ja vallantavoittelunsa. Jos tämä nostetaan esiin, muistutetaan joskus jopa että kaikilla on intressejä, joten tästä ei tarvitse välittää.
"Oooh, I missed you, little yellow boxes! What fun we shall have together!"
(Deadpool)
Postmodernin ihmisen tunnistaa siitä että hän on Deadpool: Hän rikkoo neljännen seinän. Mutta hän jatkaa sen jälkeen kuin olisi "Kapteeni Amerikka" joka ei ole mitään rikkonutkaan. (Eli toimii yhä kuten Deadpool, joka usein myös pukeutuu muiden supersankareiden asuihin ja tekee erilaisia ihmeellisiä tempauksia niissä.) Seinä on ilmeisesti rikki vain muille. Ilmankos tästä kohtaamisesta tuleekin vieraannuttava ja hämmentävä kokemus. Millainen lienee onneton ja/tai tapahtumaköyhä lapsuus heillä? Onko heidän elämänsä sarja hylkäämistä ja/tai hyväksikäyttöä? Kenties sen vuoksi he puhuvat omasta asiastaan omilla ehdoillaan ja kieltävät muiden asian ja muiden ehdon.
Tämä artikkeli on iloinen vittuilu joka on kohdennettu tietylle, äänekkäälle, ryhmälle enemmän kuin aivan koko totuudelle. Tosin jo Deadpoolin käyttämisen tosin pitäisi vihjata tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti