keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Popperin gravitaatio ja muita ihmeitä.

"Jumalaa kun ei voi tutkia, häntä ei ole, väittävät [nimimerkkilista]. Ymmärsinkö oikein? Muutkin näin ajattelevat ovat viisaampia kuin esimerkiksi tieteenfilosofian jättiläiseksikin nimetty logiikan ja tieteellisen metodiikan professori Karl Popper, joka sanoi, että sama toteamisen mahdottomuus pätee painovoimaan, gravitoni- ja neutriinohiukkasiin. Tiedemiehet ovat siis tavattoman tyhmiä?"
("Timi", Metro 14.9.2010)


Yllä oleva lausunto on lainattu tämän päivän Metro -lehdestä. On varsin mielenkiintoista huomata että sellaisenaan se on vain auktoriteettiin vetoaminen. Siinä sanotaan että arvovaltainen Popper on jotain mieltä. Popperin perusteluja mukana ei ole.

Kuitenkin tässä auttaa se, että minä uskallan sanoa tuntevani Popperin tekstit kohtuullisen hyvin. Itse asiassa hyvin moni muistaakin ajan jolloin olin "hyvin vahvasti ja leimallisesti popperin kannattaja". Olen toki matkan varrella muuttanut omia näkemyksiäni, mutta sivupolkuni antaa minulle tiedon siitä mitä Popper on sanonut asiasta. Tässä kohdassa matkan varrella oleelliseksi tulee myös lausumisten konteksti : Tärkeää on mitä on sanottu ja mihin se liittyy.

Popper on itse asiassa esittänyt suoran havaitsemisen vastaista kritiikkiä vahvastikin. Verifikationismi - joka oli erityisesti loogisten positivistien suosiossa - kun korosti suoraa havaitsemista ja todistamista. Popper kiisti tämän. Hän itse asiassa osoitti että monet seikat, esimerkiksi induktion ongelma tekee kaikenlaisen verifioinnin mahdottomaksi.

Näin ollen "Timi" on oikeassa kun Popperista Jumala ja gravitaatio ovat yhtä havaittavia. Kuitenkaan tässä ei ollut Popperin koko anti. Ja tästä asiasta uskovaiset vaikenevat mielellään. Sillä Popper korosti falsifioitavuutta; Tieteellinen näkemys oli sellainen joka voidaan osoittaa jollain havainnoin vääräksi. Popper ei siis suinkaan jäänyt tilanteeseen jossa gravitaatio ja Jumala olisivat yhtä tieteellisiä.

Tekstiviestin sisältö onkin tätä kautta itse asiassa malliesimerki puolitiedosta. Käytetty argumentti on hyvin laajasti kreationistipiireihin levinnyt väärinymmärrys. Olen kohdannut sen muutaman kymmenen kertaa, tässä viestissä se oli itse asiassa harvinaisen eksakti, yleensä vihjailuissa ei ole sanojaa tai muuta.

Se on epäargumentti, joka rakentuu siihen että Popperin lausunnoista on valittu vain se itselle sopiva osa. Ja kaikki muut asiat ovat hylätty. Näin ollen argumentti on cherry pickingin varaan rakennettu. Jumala ei olekaan Popperin maailmassa ollenkaan yhtä tieteellisesti samanarvoinen gravitonihiukkasten kanssa. Itse asiassa päin vastoin.

Itse asiassa falsifiointia pidetään niin ikävänä asiana, että esimerkiksi Tapio Puolimatka on sitä mieltä että se on naturalistien omaa sisäistä peliä josta uskovan ei tarvitse välittää. Hänestä se on täynnä materialististen ideologista painostusta.
1: Tosin Popperi itse piti falsifioinnin vaatimusta nimen omaan dogmattomana koska fallibilistinen systeemi ei voi ikinä rakentua kritiikki -immuuniksi. Näin sitä ei voida koskaan ylläpitää pelkällä auktoriteetilla, koska ehtona olisi se, että jokin koe voisi murskata koko näkemyksen. Popperin näkemys onkin siitä mielenkiintoinen että se ei kiellä yliluonnollisten asioiden olemista tieteellisiä. Yliluonnollinen ilmiö jota ei voida suoraan ollenkaan havaita mutta jota voidaan testata ja koetella - ja joka voi osoittautua vääräksi jonkin kokeen kautta - olisi hänen näkemyksensä mukaan aivan tieteellinen.

On varsin helppoa ymmärtää miksi uskovainen ei pidä falsifionnista vaatimuksena. Sillä Jumala ei ole falsifioitavissa joten fallibilismi ei tue hänen maailmankuvaansa. Uskova ei tässä kohden tulkitse että hänen maailmankuvansa olisi muutettava, vaan ajattelee että loogisessa systeemissä täytyy olla vika.

Kun on niin että Jumala ei ole falsifioitavissa, mikään havaintotesti ei osoita Jumalaa mahdottomaksi. Toisin kuin esimerkiksi gravitaatioteoria joka perustuu odotuksiin esimerkiksi siitä mitä tapahtuu kun minä tiputan tiilen lattialle. Tätä kautta on epätasapaino jossa gravitaatio on tieteellisempi kuin Jumala. Ja asetelma jossa tiede ja usko asetetaan yhtä tehokkaiksi - ellei teologiaa esitetä peräti tehokkaammaksi - on uskovaisten retoriikalle tavallista, ominaista ja tästä kyseinen keskustelukenttä imee kaiken poliittis-ideologisen voimansa. Joten tästä ei luovuta mieluusti.
1: Jopa kiivain Intelligent Designisti eliminatiivisine filttereineen joutuu myöntämän että laki ja sattuma voidaan eliminoida, mutta suunnittelu on vain jotain jota "ei voida mitenkään eliminoida". Eliminoitavuus taas vaatii juurikin sitä falsifioitavuutta.

Ei kommentteja: