Tarinoissa sankari on hyvin usein ulkopuolinen. Hän vaeltaa paikalle, huomaa epäkohdan ja korjaa sen. Tämän jälkeen hän voi poistua paikalta. Sankarille ei enää tarvita roolia.Usein tätä pidetään hyvänä asiana ; Esimerkiksi Wagnerin "Lohengrinin" sankari on ulkopuolinen. Tämä on viattomuutta ja asiassa ryvettymättömyytenä. Sankari on ikään kuin objektiivinen hahmo, joka katsoo tilannetta ulkopuolelta. Hänellä ei ole intressejä tai omaa lehmää ojassa.
Westerneissä tämä on usein käännetty päälaelleen. Toki ratsastaja saapuu pelastamaan -kaava toimii useassa niissäkin. Onhan sarjakuvissakin "Lucky Luken" stereotyyppinen rakenne lyhykäisyydessään "saapuu, toimii, poistuu"
Mutta kuitenkin sankaruus on "länkkäreissä" eri tavoin väritettyä. Sisäpuolella oleva sankari on esimerkiksi sheriffi puolustamassa kaupunkia joko konnilta tai intiaaneilta. Hän nimen omaan ryvettyy asioissa ja siksi kokee sympatiaa kaupunkia kohtaan. Moni westernsankari tulee ulkopuolelta, mutta heihin voi liittyä ryvettyneisyyttä. Vapaa seikkailija joka juo, tappelee ja on muutenkin paheellinen.
Kommunikatiivinen sankari surfaa internetissä.
Manuel Castells on kommentoinut "Communications and Power" -kirjastaan siitä miten politiikka toimii pelon ja toivon kautta. Toivo ja innostus ajavat tukemaan jotain asiaa. Pelot taas yrittävät estää asioita.
Internetmaailma näyttää tässä valossa varsin negatiiviselta. On salaliittoteorioita ja epäilystä. Milloin avaruusolennot hallitsevat pörssikursseja. Milloin USA:n hallitus on WTC -tornien romahduksen takana. Milloin lääkefirmat levittävät murhaavia myrkkyjä. Milloin evoluutio on saatanan salaliitto. Milloin ateismi tuhoaa maailman moraalin ja talouden. Milloin maahanmuutto tuhoaa yhteiskunnan. Milloin fundamentalistit ovat soluttautumassa naamioituneena politiikkaan. Milloin maailmanloppu on tulossa ihan kohta pian.
Riippumatta näiden totuusarvosta on selvää että pelot ovat monet. Ihmiset ryhmittyvät yhden asian taakse. Tässä on kuitenkin pelon kääntöpuoli. Se motivoi taisteluun. Rivejä kootaan. Epäluulot ja kiukku vieläpä vahvistuvat prosessissa.
Siksi internetsankari voikin olla yhdistävä voima, sillanrakentaja. Joku joka kiven kärsivällisyydellä jaksaa räyhäämistä. Ilman tälläistä tilanne on hieman pelottava ; Klikkiytyminen on helppoa yhteisen innostuksen nimissä ja vihollisuuksia on helppo rakentaa pelkojen pohjalta. Kun nämä laitetaan yhteen, syntyy sisäänpäinlämminneitä ksenofobisia yksiköitä.
Filosofiritari ; ulkopuolinen profeetta omalla maallaan.
Nykysuomessa ulkopuolisen roolin ovat tuntuneet saavan filosofit. Tästä todisteena olkoon Pekka Himanen, joka on tehnyt "Kukoistuksen käsikirjan". Himasta voidaan pitää ulkopuolisena koska hän ei ole poliitikko. Häneltä poliitikko tilaa asiantuntijalausunnon jota pidetään ikään kuin intressittömänä. Näin saadaan oikeamielinen ulkopuolinen (objektiivinen) sankari jolle tarjotaan pelastusrooli.
1: Ja miksipäs ei sankari toimeen ryhtyisi - ainakin jos asia on hyvä ja/tai palkkio sopiva.
Himanen sai julkisuutta myös sitä kautta että hän esitti tämän vuoden alkupuolella Helsingin Sanomien NYT -liitteessä, että internetkirjoittelu on WC: seinille kirjoitteluun verrattavaa. Himanen toki lievensi näkemystään ja korosti että hän tarkoitti vain asiatonta nettikeskustelua.
Himasen tavoitteena on "pelastaa maailma", tai ainakin Suomi. Hän katsoo ratkaisevansa asioita. Himasen ratkaisu liittyy luovuuteen ja vuorovaikutukseen. Kirjan alussa Himanen hakee kontaktia lapsiin. Hänestä juuri lapset osoittavat mikä on tärkeää. Kirja on optimistinen, ellei peräti optiomistinen. Esimerkiksi tärkein teema on että veroja ei tarvitse korottaa eikä palveluita leikata, kunhan luovuus maksimoidaan. Vanheneminenkin on mahdollisuus.
Optimismi maistuu muillekin hieman naivilta - aivan kuten Wagnerin sankarikuvatkin. Esimerkiksi Jouko Marttila on esittänyt että "Himasen mukaan Ateenan vipuvoima oli "absoluuttisen rikastavan vuorovaikutuksen" määrä. Sanoisin, että suurempi merkitys Ateenan henkisessä kukoistuksessa oli orjuudella, muukalaisten syrjinnällä ja naisten alistamisella. Tällä reseptillä vapaat ja varakkaat syntyperäiset ateenalaiset saattoivat käyttää päivänsä filosofointiin. Olisiko Himanen valmis jakamaan samaa lääkettä?"
Omalla kohdallani Himasen kohdalla ihmetyttääkin eniten jännite Himasen WC -lausunnon ja kohtaamisen välillä. Jos kohtaaminen ja kommunikaatio ovat hyvä asia, pitäisi sen toimia myös huonojen nettikirjoittajien kohdalla. Se, että huonoa kirjoittajaa halveksii, eristää hänet tietysti ulkopuolisena, ja silloin hän pyörii vain omissa piireissään. Tällöin näkemys vahvistuu eikä ainakaan kovin hyvin etene uusille ja erinäisille urille.
1: Ristiriita ei ole suora, koska Himanen korostaa kommunikaation asennetta. Moite ei ole rakentavaa. Tätä kautta Himasen näkemys saadaan vertautumaan Castellsin näkemykseen kommunikaatiosta. On kohtaaminen ja sen luonne. Tätä kautta "ymmärtyy" ehkä jopa Himasen lausunto jossa hän ei pidä hänen kritisoimistaan suotavana. Kun kritisoi, ei ole rakentunut "innostukselle" vaan "pelolle".
___1.1: Kuitenkin tämä tilanne pistää ainakin minut miettimään sitä, että jos esimerkiksi maahanmuutto lisää kontakteja ja on siksi hyvää, olisi syytä miettiä myös sitä onko se kohtaaminen "WC -seinäkirjoitteluun" verrattavissa vai ei. Tässä kohden olennaista on maahanmuuttajien ja maassa olevien asenteet. Maahanmuuttokriitikot taatusti tekevät asenteillaan saman minkä Himasen eristäminen tekee internetkeskustelijoille joilla ei ole sivistystä tai keskustelutaitoa.
Paikoin tulee mieleen mietintä siitä että Wagnerin sankari on hyveellinen ja näkee maailman kauniina, ja siinä olevat pahuudet ratkaistavina, ja siksi lähtee yrittämään ja taistelemaan in first place. Kuitenkin tulee myös sellainen mietintä, että jos ulkopuolisuus tarkoittaa samalla myös hyvin pienellä informaatiomäärällä toimimista. Päätökset ovat mustavalkoisia kenties juuri siksi että asioita pidetään liiankin yksinkertaisina ja selkeinä. Tämä tietysti tekee toiminnasta helppoa, kun asiaan voidaan tarttua riuskasti ja ratkaista. Mutta maailma jossa on harmaan sävyjä voi vaatia miettimään sellaisiakin asioita, kuin ovatko ratkaisut aidosti toimivia ja onko ne tehty riittävällä tietopohjalla.
Temppeliherra kulkee vetten päällä.
Jukka Hankamäki on lähestynyt asiaa toisen filosofin kautta. Jaakko Hämeen -Anttila kiertelee välimerenristeilyitä. Islamilaiset maat ovat lähellä ja positiivinen suhtautuminen auttaa varmasti kohtaamaan varakkaita ihmisiä risteilyillä. Hän tulee ulkopuolelta ja poistuu laivan mukana, eikä hänen tarvitse jäädä asumaan.
Tässä mielenkiintoinen näkökulma on Hankamäen muistutus siitä että uskonto on teologisen tason lisäksi muutakin. "Jaakko Hämeen-Anttila on esiintynyt islamin asiantuntijana puhuen melko yksipuolisesti ja idealisoivasti islamin puolesta, eikä hän omasta mielestäni ole kovin hyvin perillä nykyislamin poliittisesta olemuksesta." ... "Islam näyttääkin kieltämättä aivan erilaisilta, kun sitä arvioidaan luksusristeilijöiden äyriäispöytien äärestä kuin Itä-Helsingin lähiöiden ikkunoista." Hämeen-Anttila taatusti osaa ja ymmärtää islamin historiasta ja sen teologisista käsityksistä valtavasti. Jopa enemmän kuin moni islaminuskoinen itse. Mutta kenties juuri tämä tietoero onkin oleellinen. Hämeen-Anttila miettii teologista korrektiutta kun taas islaminuskoinen elää ja toimii.
Tosin haluaisin painottaa myös Hankamäen vaakaa : Itä -Helsingissä voi olla epätietoisuutta ja epäluuloja ja pelkoja vierasta uskontoa kohtaan. Ja tämä asennevamma voi lisätä kahtiajakoa ja vihamielisyyttä. Tämä asenne voi rakentaa vihanpidon. Ja jos ei rakenna, niin se vähintään vahvistaa jo olemassaolevaa.
Sivistys ulkoa, sydämen sivistys sisältä.
Yllä olevan voi tiivistää turismiin. Vaeltava ritari, ratsastava lehmipaimen ja ristelilyillä puheita pitävä teologi ovat kaikki eräänlaisia turisteja. "Madventures" -asenteella ja "Kirkot ulkoa, kapakat sisältä" -otsikolla saadaan kommunikaatioon huomio autenttisuudesta. Kirjoitus säälii niitä jotka käyvät Kirkoissa ja muutenkin "tuhlaavat aikaansa Esplanadin ympäristön ylihintaisissa turistirysissä." koska "Yhdenkään paikallisen kanssa ei synny aitoa keskustelua, minkäänlaista käsitystä suomalaisesta todellisuudesta ei muodostu." Jutussa korostetaan miten räkälöissä ja muissa paikoissa joissa köyhät käydään voi käydä kuten eräässä karaokebaarissa jossa he olivat juopuneet halvasta pontikasta ja "Hetken verran näimme ihmisen ihmisenä." Kun tämän jutun facebookin puolella kerroin miten räkälöissä myös tapellaan ja kerroin että turpaansaantikokemus on sekin toki aitoa ja autenttista tunne -elämää, sain paljon huvittuneita like -painalluksia. Valitettavasti sävyni ei vain ollut komiikkaa vaan sarkastista pessimismiä.
Kuitenkin räkälöissä oleva "autenttisuus" tavallaan nivoo yhteen muita kommunikaation muotoja. Hankamäelle Itä -Helsingin asujaimiston kohtaama "ongelmallinen maahanmuutto" on aito kohtaamistilanne, negatiivinen sellainen. Himanen kokee positiivisen kommunikaation aitona kohtaamisena, positiivisena sellaisena.
Kaiken kaikkiaan ongelmana on tietysti se, että ainakaan minä en voi olla ulkopuolinen elämässäni. En voi vain ratsastaa elämääni ja infrastruktuuriini ulkopuolelta, korjata tilanteen ja lähteä pois. Sitä joutuu elämään sankaritekojen jälkeen siinä yhteisössä jonka on pelastanut. Siksi käytännöllisesti merkittävä sankari ei voi poistua ongelman ratkaisemisen jälkeen, sehän vertautuu pakenemiseen jossa vastuu seurauksista jätetään muille, niille joihin sankari katsoo ylemmyydentuntoisesti. Että "tuonkin olen pelastanut".
Nyky -yhteiskunnassa yläluokkainen filosofisankari on liian helposti sellainen, jolla on raudanluja sivistys ulkona, ja he ratkaisevat ongelmia mutta käytännönläheinen sovellettava ymmärrys on vajavaista. Heille vastapainoksi löytyy toki arkisempia antisankareita, jotka ovat pessimistisiä mutta osaavat sentään tuoda realistiset ongelmat esiin ja pahentaa niitä. Sydämen sivistys on harvinaista. No, sitä nyt ei minultakaan löydy joten taidan olla viimeinen valittamaan asiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti