""Teidän on heitettävä pellit rotkoon!" minä sanoin "Ja palattava sinne mistä tulitte!""(Magnus Mills, "Taivaanrannan kulkijat")
Lauri Järvilehto käsittelee usein haluamiemme asioiden saavuttamista. Hän muistuttaa siitä että pitää olla varovainen sen kanssa, mitä haluaa. Koska toive voi toteutua. Hän korostaa ahkeruutta. Kun yrittää, saavuttaa. Tässä on ongelmia : Pyristely vaatii uhrauksia. "Kun olet riittävän keskittynyt päämäärääsi, sivuutat sellaiset valinnat, jotka eivät edesauta sen saavuttamista. Ongelmana on, että sivuuttamasi valinnat olisivat kyllä saattaneet olla välttämättömiä hyvinvoinnillesi."
Pitäisi siis innostua oikeista asioista. Järvilehto varoittaa rahanhimosta, Lamborginin tai miljoonaomaisuuden hankkiminen ei ole keskeistä. Tämä lähestymistapa on hieman huono, koska siihen liittyy yleensä ottaen vääriä mielikuvia. Maslown tarvehierarkian mukaan niinkin turhamaiset asiat kuin ruoka ja raha -asiat ovat se pyramiidin juuri jonka päälle intellektuellit kahvikeskustelut voivat rakentua. Se vain tuntuu unohtuvan nykymaailmassa, jossa raha ja ruoka nähdään ahmintana ja ahneutena - eli vain liiallisuuksiensa kautta. ; Olen kuitenkin pääpiirteittäin samaa mieltä Järvilehdon kanssa. Ja jopa miljoonaomaisuudesta ja sen välttämättömyydestä.
Vastaavaa aihetta käsittelee Magnus Millsin "Taivaanrannan kulkijat." ("Three to See the King") Käännös on erinomainen, vaikkakaan ei suora. Sillä vanhassa sanonnassa haihattelija-unelmoijat ovat taivaanrannamaalareita. He haaveilevat mutta eivät toteuta. Magnus Millsin kirjassa puhutaan aktivaatiosta. Siitä kun joku haihattelija-unelmoija käärii hihansa ja muuttaa unelmansa toteuttamisen ammatikseen.
Karusti ottaen kirja on sosiaalinen kasvutarina erakosta yhteisön jäseneksi. Lopulta jutusta tulee liian ruuhkaista ja tavoitellut unelmat eivät toteudu, koska siihen tarvittavat ihmismäärät eivät kykene unelman lopputulosta jakamaan koska heitä on liikaa.
Ympäristö on pelkistetty. Sen voi kuvata lainauksella joka on lyhyt : "Asun talossa joka on kokonaan peltiä, neljä peltiseinää, peltikatto, savupiippu ja ovi. Kaikki pellistä. Talossani ei ole ikkunoita sillä mitään nähtävää ei ole. Ikkunaluukut siinä toki on, niin että voin päästää valoa sisään tarvittaessa, mutta ne ovat sään takia enimmäkseen kiinni. Taloni sijaitsee yksinäisellä paikalla korkealla ylängöllä."
Näin ollen ympäristö on jopa niin pelkistetty, että se ohittaa esimerkiksi "Aidantekijöiden" karun yksinkertaisen maailman jossa on helposti tunnistettavia asioita jotka sopivat stereotyyppiseen maalaisuuteen. On peltoja, kylä, baari. Tässä kirjassa on aavikko, jolla on pellistästa tehtyjä taloja. Ympäristössä on vain hiekkaa jota tuuli kuljettaa. Silloin tällöin sataa.
Alussa nimettömäksi jäävä sankari asuu yksin peltitalossaan. Kunnes hänen luokseen tulee Mary Petrie. Mary Petrie on tavannut miehen kerran. Mutta hän on selvästi vaikuttunut, jopa ihastunut, siihen että miehellä on kaunis unelma ; Asua peltitalossa kanjonin äärellä. Mary Petrie tulee vierailulle. Aluksi miehen kotityöt ovat sööttejä, mutta naisen tulee motkottaa niistä. Mutta iloita avusta vaikkakin apu epäonnistuisikin. Mies naulaa Mary Petrien mukanaan tuoman kokovartalopeilin seinään ja nainen riemuitsee. Tämä on tunnustus parisuhteen alkamisesta.
Mary Petrie aktivoi sankarin sosiaalista puolta runsaasti : Naapurit alkavat näyttämään isompaa roolia sankarin elämässä kuin ennen. Ne ovat teknisesti hänen ystäviään, mutta käytännössä nainen aktivoi ja ylläpitää vierailuja - ja pitkittää niiden kestoa. Pian nainen alkaa käymään yksin kävelyllä. Hän kiertää peltitaloa, juuri ja juuri näkyvillä. Parisuhteeseen kuuluu itsellisyys, sellainen jossa tärkeää on se, että tullaan kuitenkin aina takaisin. Kävelyiden idea on olla hetken aikaa erossa, olla yksin ja itsekseen, vain itseään varten.
Kuitenkin miehellä oli unelma ja Mary Petriestä oli kauheaa että miehellä oli unelma joka oli vaillinainen. Kanjoni puuttuu. Mies omien sanojensa mukaan oli etsinyt, mutta ei löytänyt. Nainen kannustaa etsimiseen.
Naapurit kuulevat Michael Hawkinsista, joka on inspiroiva mies. Ylängöllä alkaa näkymään myös vaeltajia jotka kulkevat Hawkinsin luo. Hawkinsilla on tarjota kanjoni. Simon Painter ja muut sankarin naapurit ja ystävätkin kantavat peltitalojaan Hawkingin luo.
Myös mies menee katsomaan hommaa. Pian hän päätyy johtamaan kanjoninkaivuuoperaatiota. Kaivuutyötä on paljon. Ja pian ihmiset alkavat tappelemaan asuntojensa tonteista ennen kuin kanjonia on saatu valmiiksi. Tontteja rajataan omavaltaisesti oman maun mukaan. Tämä ei miellytä. Lopuksi Hawkins kertoo lopullisen suunnitelmansa, joka on se, että koko peltitaloajatus hylätään ja aletaan asumaan sen sijaan tiilitaloissa jotka ovat käytännöllisempiä. Ihmiset eivät suostu tähän ja kanjoni jää kesken. Mary Petriekin siisrtyy lohduttamaan Hawkinsia, koska Hawkinsilla on yhä unelmansa. Toisin kuin sankarina toimivalla miehellä.
Karkeasti sanoen kirja kertoo siitä miten viattomat unelmamme voivat olla tuhoisia, jos ne ajautuvatkin massojen tahdon ja yritteliäisyyden alle. Sivussa kun voi tuhoutua jotain arvokasta. Ja yksilö joutuu yhteistyötä tehdessään antamaan periksi. Ja isoissa linjoissa mentäessä voi ilmestyä uusia näkemyksiä jotka eivät sovikaan niihin omiin unelmiin ; Kaikki haluavat tinatalon kanjonista. Mutta tonteista joudutaan tappelemaan. Ja rakennuttaja resurssoikin odottamatta savitaloihin. ; Kaikki pettyvät. Lopputuloksena on pirunmoinen määrä työtä ja uhrauksia, mutta ei lopputulosta.
Herkkä yhteistyö kärsii jännitteistä jossa yhteistyötä ja kollektiivisuutta tarvitaan yksilöllisen innostuksen toteuttamiseen. Tätä kautta kirjalla on vahva opetus. Ei pidä olla varovainen siitä mitä toivoo. Mutta pitää olla varovainen mitä unelmia lähtee toteuttamaan.
Tätä kautta kirjalla on varoitusviestejä, jotka sopivat ideologioihin. Esimerkiksi uskontoihin ; Uskonnoissa kilvoitellaan, vietetään aikaa lapunjaossa kadulla, kulutetaan muutenkin aikaa. Tavoitteena on individualistinen pelastus, mutta tämän saavuttamisessa pitää usein tehdä uhrauksia ; Esimerkiksi omissa mielipiteistä pitää luopua vain siksi että uskonnossa sanotaan. Tämän muutoksen "vanhan" ja "kristuksenkaltaisen" vuoksi uudestisyntymistäkin korostetaan.
On "Taivaanrannan kulkijoissa" kuitenkin optimismiakin. Kirjan lopussa päähenkilö palaa alkutilaansa, asumaan yksin erakkona tinataloonsa. Kirja loppuu sanoihin "Minun taloni on palvellut minua hyvin. Vaikka se on vain peltiä, se pysyi pystyssä kuningaskuntien pyyhkiytyessä pois. Se on yhtä aikaa turvapaikkani ja linnoitukseni. Olkoon se teidän temppelinne." Tämä näyttää että unelmassa voidaan elää. Se unelma ei vain välttämättä ole se alkuperäinen unelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti