Tämän jutun tarkoituksena on lähestyä keskiaikaista miekkailua hyökkääjän näkökulmasta. Hyökkääjän määrittely on tietysti itsessään vaikeaa, koska manuaaleissa kyseessä on ensi sijassa kaksintaistelunäkökulma. Tällöin molemmat toimijat ovat aktiivisia. Asiaa voidaan ymmärtää aloitteen kautta :
1: Hyökkääjä on se, joka on saksalaisessa miekkailussa vor -asemassa, eli jolla on lyöntiin ennakkotila, joka pakottaa toisen reagoimaan.
2: Italialaisessa miekkailussa tilanne on helpompi, koska toinen osapuoli on juridisesti määrätty hyökkääväksi ja toinen puolustavaksi osapuoleksi.
Asiaa voi siis lähestyä tavalla joka on melko relevantti. Näin "hyökkääjä" ei ole vain mielivaltainen rooli. Jos se olisi, ei tietysti tarvittaisi tälläistä blogiotsikkoa ja säästyisin vaivalta kun voisin kirjoittaa vain mitä "miekkailija ylipäätään" tekee.
Hyökkääjä voi tehdä käytännössä seuraavat asiat. Lauserakenteet on kirjattu tarkoituksella siten että oletuksena on se, että toinen ei vaan seistä möllötä paikallaan. Toisin sanoen oletetaan aktiivinen vastustaja. - Muunlainen tapa olisikin kaksintaistelunäkökulman vuoksi hieman outo.
Luokitelmia tehdessäni sain seuraavantyyppisen jaon kahteen ja eteenpäin. Lähestymistapani keskittyy lyönnin liikeradan muutokseen ja siihen miten aikaisin tai myöhään se tehdään. Tämä ei kenties ole "luova" tai "kekseliäs" luokittelu, mutta korostankin että lähestymistapani on "varsin klassinen" jopa kliseisyyteen asti. Se on minunlaisen innokkaan amatöörin tapa varmistaa että ei tule jauhettua aivan lööperiä. Tosin joissain kohdissa järjestys on kaikkea muuta kuin ilmiselvä. Erot ovat nimittäin hyvin pieniä.
Lisäksi pääsen brassailemaan terminologialla. (Jonka pänttääminen on itse asiassa yksi pääsyy kirjoittaa koko juttu.) Toki lopputulos ei ole "koko totuus", eli monia tekniikoita jätetään mainitsematta ja roolittamatta. Mutta siinä on "sen verran totuutta", että uskallan sanoa sitä "harrastelijalle riittävän kattavaksi", ja usean mainitsematta jääneenkin saa leppoisasti liitettyä jo mainittuihin luokituksiin. Vetoan laiskuuteeni - ja siihen että tekniikat ovat joskus vain esimerkkejä luokitelman sisällöstä.
Miekan hyökkäyksessä kontakti joko on tai ei ole.
1: Normaali hyökkäys (joka voi olla isku, pisto tai viilto). Tämä voidaan tehdä ajoituksella, jolloin nopeus antaa etulyönnin ja toinen ei voi torjua. Tai sitten isku ohittaa puolustuksen, tai sitten iskussa on rakenteen rikkova teho joka tekee torjunnasta toimimattoman niin että sen läpi päästään osumaan.
2: Feint taas tarkoittaa sitä että hyökkäyslinjaa muutetaan varhaisessa vaiheessa jolloin toinen reagoi iskuun kuin se olisi toisenlainen. Tämä muutos kesken iskun muuttaa tilanteen niin että koko toisen tekemä torjunta ohitetaan.
Tämän jälkeen alkaa hyvin erilainen miekkailun osa. Sillä iskujen liikerataa muutetaan, mutta vasta teräkontaktin jälkeen.
3: Bind -tilanteessa puolustautujan torjunta onnistuu, mutta voittajan kannalta tämä ei ole tavoite, joten tässä tilanteessa hän keskittyy kontrolloimaan vastustajan miekkaa. Tämä onkin mahdollista vain jos miekat osuvat yhteen.
4: Winden -issä jos toisen kontakti on heikko, painetaan läpi, ja jos torjunta on voimakas, sen ohi kierretään joutamalla ulkopuolelle. Kiertäminen ulkopuolelle on italialaisessa miekkailussa kutsuttu nimellä angulation ja saksalaisessa auswinden.
5: Duplieren / Mutieren taas tarkoittavat sitä että teräkontaktia pidetään yllä ja samalla vaihdetaan hyökkäyksen suuntaa. Teräkontaktin piste on tällöin ikään kuin vivun tukipiste, ja terää kierretään eri paikkaan jolloin suoja päästään ohittamaan.
6: Yielding, jossa miekka joko kimmautetaan teräkontaktin energialla ympäri mulinellolla tai sitten torjunnan alla vain joustetaan ja siirtytään lähemmäs lyömään miekan kahvalla (pommelilla) päähän.
7: Punta falsa, jossa isku lyödään kontaktiin "ulkopuolelle", mutta kärki pyöräytetäänkin yläpuolelta ympäri samalla kun pommelilla oleva kätesi siirretään terälle, jolloin päädytään toisen torjunnan sisäpuolelle ja ollaan half swordingissa.
8: Grappling, jossa keskeisessä roolissa on siirtyminen aseettoman taistelun suuntaan. Teräkontaktia pidetään ja käytetään sen vuoksi että se tarjoaa suojatun tien tarttumaan toiseen. Tähän perustuu esimerkiksi durchlaufen.
Edelliset olivat suoraa toimintaa, jossa ideana on edetä mahdollisimman suoraviivaisesti. Tätä kautta jäljelle jää kuitenkin vielä yksi tapa, jota voidaan kuitenkin käyttää. Se on kaksiosainen
9: "Parry and riposte", joka voi tuntua torjujan roolilta. Hyökkääjän kannalta se on relevantti sen vuoksi että toisen voidaan odottaa tekevän vastahyökkäyksen iskulle, jolle voidaan tehdä torjunta ja vastahyökkäys.
Termit on värikoodattu. [O] tarkoittaa että termi on "yleiskäytössä", [O] viittaa saksalaiseen perinteeseen ja [O] italialaiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti