Aggression suuntaamisesta

Etologiassa eläimien lajinsisäiseen toimintaan liitetään monesti erilaisia uhkailueleitä ja alistumiseleitä. Näissä eleissä on mielenkiintoista se, että uhkausele on tavallaan väkivallan symoli ja alistuminen häviämisen symboli. Tämä on siis aggressiivisuutta jota ei käydä toiminnan tasolla. Vastaava uhkailu-alistumiseleistö on myös ihmisillä.

Olin nuorempana vaikeuksissa, kun en ymmärtänyt toisten hyökkääviä eleitä. Muut kuitenkin näkivät minun tunnetilani, jopa hyvin selvästi. Tämä johti usein vaikeuksiin. Joko minun nähtiin alistuvan silloin kun olin vain epävarma - eli likimain aina. Tai sitten pelkoreaktioiden puute koettiin hyökkäävänä ; Jos ei alistu hyökkäyseleen alla, niin sitä ns. tulee turpaan.

Sittemmin olen joutunut opettelemaan uhkauseleitä. Apuna on ollut esimerkiksi vallan mainio Virpirannan "Seitsemän puolustustaitojen teoriaa". Tämä auttaa piilottamaan omat alistumiseleet ja tunnistamaan toisten uhkauseleet. Oma tapani hoitaa homma on olla vastaamatta uhkauseleeseen uhkauseleellä. Sillä minun näkökannastani uhkausele on vihje siitä että olen hyökkäämässä. Haluan, että jos tarve tulee, että hyökkäykseni on yllätys - minun ruumiinrakenteella vastapuolen valmistautuminen pilaa paljon mahdollisuuksistani selvitä tilanteesta.

Toisin sanoen olen harjoittelemassa olemaan "itseni nurinperin" ; En näytä eleitä mutta tunnistan toisten eleet. Ja jos itsepuolustustilanne tulee päälle, eli toinen on vahvasti siirtymässä symboliselta väkivaltatasolta toteutuneen väkivallan tasolle, tavoitteenani on se, että siirryn normaalitilasta väkivaltatilaan ilman että sitä ennen käyn jotain rituaalista valtapeli-ilmeilyvaihetta. Toisin sanoen katson että päällä on juridisesti riittävä hätävarjelutilanne ja sitten minulla onkin "vaihde päällä".

Tämä "aggressioasenteeni" on tärkeä ymmärtää. Se ei kenties ole "terve". Mutta minun kaltaisen ihmisen on syytä opetella jotain tämänlaista.Ja tästä voidaan siirtää ajatuksia nettikirjoittelun puolelle. Otan esimerkiksi "Charitable atheism" -blogin. Siellä korostetaan miten Jerry Coyne kirjoittaa uskovaisista ilkeään ja aggressiiviseen sävyyn. Otsikointi "The Loaded Language of Jerry Coyne as Evidence of His Naivete" kuvaa jo sitä, että Coynen kieli on sävytetty ikävyydellä. Voidaan sanoa että "ladatuissa sanoissa" kyseessä on "symbolinen uhkailueleistö". Onkin mielestäni kaunista, miten ateisti puolustaa uskovaisia ja lopettaa tekstin kaneettiin "This is not an argument in defense of the Thomist conclusion. My conclusions towards theism are atheistic. It is simply a criticism of the foolish pride practiced by Coyne and the FOC in challenging theism. I am proud to be an atheist. I don’t like it when people asserting that same perspective use sloppy thinking to defend it." Hän lainaa hieman aiemmin muistutusta vihastumiseta ja vihankäytöstä "Anyone can become angry - that is easy. But to be angry with the right person, to the right degree, at the right time, for the right purpose, and in the right ways - that is not easy."

Se, että minusta tämä on kaunista voi yllättää monet. Olen nimittäin varmasti kaikille tuttu taipumuksestani käyttää hyvinkin ärtsyä kieltä. Ja kaikki tämän huomion tehneet ovat oikeassa. Tässä on kuitenkin hyvä huomata, että internet on symbolinen koneisto. Siellä oleminen on symbolista. Tässä mielessä "kaikki on sanoja". Näin ollen olen tavallaan kontekstoinut väkivaltani ; Normaalielämässä symbolinen vinoilu on pientä, ja olemassaolon oikeutus syntyy ruumiin toimintakyvyn kautta. Internetissä väkivalta ja puolustus ovat molemmat symbolisella tasolla, samoin kuin internetissä vaikuttava oleminen. Näin ollen internetvinoilu ei jää irrelevantille tasolle, vaan iskee koko olemisen ytimeen. Toisin sanoen se, mikä normaalielämässä on uhkausele, on internetissä toteutuessaan eräänlaista väkivaltaa. Ja tämä tarkoittaa sitä, että "harjoitan itsepuolustusta".

Tässä on hyvä huomata myös keskustelun konteksti. En arkielämässä tappele kuin niiden kanssa joiden kanssa on tarvetta. Internetissäkin minä lähinnä kirjoitan blogia. En floodaile symbolisine olemuksineni ympäri nettin symbolisten olemisten maailmaa haastamassa riitaa. Eikä se olisi fiksuakaan. Sillä internet on hieman kuten hyvin pahat ja väkivaltaiset paikat maan päällä. Aggressiivisuutta esiintyy.

Ja tämä koskee asioita etenkin jos on uskonnoton. Sillä aggressiivisuus näyttää painottuneelta. "Charitable atheism" -blogin kirjoituksen kaltaisia ateistiblogauksia ei ole hirveän paljoa, mutta niitä ei ole erityisen vaikeaa löytää. Uskovaisten puolelta vastaavan löytäminen taas on "batshit-insane hard." En väitä että se olisi mahdotonta tai että niitä ei olisi, mutta kokemusmaailmani ei ole löytänyt toistaiseksi yhtään vastaavanlaatuista kirjoitusta. Sen sijaan on vaikeaa löytää ateistejen kirjoitelmia joissa toivotaan että uskovaiset kuolisivat pois. Mutta on suorastaan helppoa löytää "Kill all atheist" -toiveita ; Tarvitaan vain yksi uskovaisten paikka, ja sieltä löytyy useita tälläisiä toivovia ihmisiä. ~ Eikä uskovaisilla ole tapana nostaa edes näistä meteliä ja nousta puolustamaan ateisteja.

Samoin symboliseksi kidutusorgioiksi voidaan hyvällä syyllä laittaa Tapio Puolimatkan tapainen toiminta. Hänhän kirjoitti "Tiedekeskustelun avoimuuskokeeseen" sivulle 475 herjan ; "Pianka suositteli, että 90 prosenttia ihmiskunnan väestöstä tuhottaisiin levittämällä lentokoneista ebola-virusta, koska ebola tappaa uhrinsa muutamassa päivässä. Puheen lopuksi kokouksen sadat osanottajat osoittivat hänelle suosiotaan seisomaan nousten." Tavoitteena oli esittää naturalismin pahat ideologiset sisällöt. Ja syytös oli, että "naturalistit" olisivat modernina nykyaikana haluamassa joukkomurhata ihmiset. Puolimatkan virhe huomattiin ja hän kirjoitti nettiin "no anteex" -tasoisen heiton. Tämänlaisista syntyy vakavasti miete siitä, miten huono tarkistus on ollut ; Syytös on kova ja varsin epäuskottava. Senlaiset on tavattu perustella ja varmistaa ; Syytös on vakava, ja olisi oikeasti kummaisaa jos minä esimerkiksi löytäisin jonkun uskovaisen teksteistä lauseen "rakastan lapsia" ja väittäisin kirjoissa ja kansissa että tämä on "selvästi pedofiili". Ja kun loukkaus leviää kirjojen painosten verran ympäri maailmaa, niin korjaisin ikävän julkisuuden edessä virheen kirjoittamalla jonnekin internetin nurkkaan pienen huomautuksen että "no anteex". Ei taitaisi tulla anteeksiantoa, ja miksi pitäisikään? ~ Huolimattomuussyy on yksinkertaisesti liian omituinen ollakseen vakavasti otettava. Tämän sijaan onkin helppoa ajatella että tämänlaisia tekoja syntyy, jos perusasetelma on "symbolinen väkivalta" ; Silloin ollaan hieman kuten doupingia käyttävät urheilijat, jotka ovat pahoillaan siitä että jäävät kiinni. Toiset vastaavat mielikuvat syntyvät tietysti pahimmista yritysmaailman mokista ja valituista tekosyistä mallia "Murhasin hänet koska hän teki kissastani homoseksuaalin!"
1: Minulta on jopa joskus kyselty että miten uskoisin että fundamentalistit/kreationistit ID:läiset (ihan jotta voisin kehua osaavani luetella "käytännössä synonyymejä") olisivat ystävällisiä ihmisiä jotka vain haluavat keskustella. Vastaukseni on "Ette enää mitenkään." Heille on annettu mahdollisuuksia, mutta tosiasiassa ne mahdollisuudet ovat aina kääntyneet tämänlaiseen "te ootte massamurhaajia, ettekä saa suuttua kun tästä puhumme koska se ei ole asiallista keskustelua ja dialogia". Tässä on nyt vain käynyt vähän niin kuin turva-avainyritykselle, joka minuun aikaisemmin otti yhteyttä. He lähettivät minulle sellaisen nupin joka pistää avaimen postiin aina jos avaimeni hukkuu ja joku sen löytää. Nupi ei tullut perille, ja soitin korjatakseni asian. Nupia ei silti tullut minulle postiin. Nyt he lähettivät viestin joka kertoi tutustumistarjoukseni loppuneen ja pyysivät että maksan tästä nupita (joka ei ole vielä saapunut) useita euroja kuukaudessa. Soitin heille ja kerroin että ei kannata ehkä lähettää minulle tarjousta kun ei nupi näytä löytävän perille. Jos avain hukkuu, ei palautumattomuudesta voi tietysti syyttää nupifirmaa, joten nupin maksun jälkeen "firma on kritiikki -immuuni". Mutta tästä voi nähdä miten huonosti firman osoitteenlöytöprosessi toimii.

Keskustelukenttä on siis väkivaltainen tavalla joka ei ole hyväksi olla uskonnoton. Mikä tarkoittaa sitä että voi ihan oikeasti tarvetta olla valmis itsepuolustukseen jokaisessa mahdollisessa välissä. Minäkin olin joskus niin naivi että kuvittelin että uskontoaihe olisi leppoisa aihepiiri, koska uskovaiset on suvaitsevaisia, lempeitä ja avomielisiä. Mutta sellaiset luulot rapisevat varsin sujuvasti kyydistä.

Esimerkiksi vaikka uskovaiset ovat kovasti kompanneet "charitable atheism" -blogin asennetta, kehuneet miten hienoa on kun ateisti moittii toista ateistia on likimain ilmiselvää että kehujat eivät koskaan palauta palvelusta ja toimi itse kuten heille on toimittu. On silti oikein että hän löi Coynea.
1: Olen usein kysellytkin tätä uskovaisten haluttomuutta nousta puolustamaan väärin käsiteltyä ateistia väärintoimivia uskovaisia vastaan. Olen saanut valittuja selityksiä joissa (a) viitataan puolustusanekdootteihin joiden tapahtumista en voi tarkistaa (b) viitattu valittuihin tekosyihin, kuten ujouteen tai siihen että tämänlaisia ei vain tee internetin puolella. Samat koskenevat ateisteja, mutta se ei näytä olevan este sille että tämänlaisista asioista kirjoitetaan netin puolelle. On varmasti ujojakin ateisteja.

Oma suhteeni internetaggressiivisuuteen on sama kuin arkielämän väkivaltaankin ; Jos uhkailueleistö on riittämätöntä, en välitä siitä ja ohitan sen. On kuin en olisi koko vinoilua huomannutkaan. Mutta jos se menee tietyn - kontekstisidonnaisen - rajan yli, niin sitten tulee täyslaidallinen. Tämä ei tietysti tarkoita sitä että ihailisin asioiden ratkaisemista väkivallalla tai vittuiluna. Se on vain käytännöllisesti katsoen jotain jota joutuu tekemään, jos ei halua joutua totaalisen tallatuksi erilaisen herjaväkivallan alle. Sorry, joskus on pakko. Minä en ole vihainen, vaan itsepuolustuksellinen -ja kenties kostava. En koskaan lyö ensin, mutta pyrin olemaan varma siitä että lyön viimeiseksi.

---

Kirjoittaja on agnostikko jonka mielestä sekä uskovaiset että ateistit ovat yhtä väärässä. Kritiikit kirjoitetaan eri sävyllä, koska toinen puoli näyttää asennemaailmaltaan olennaisesti erilaiselta kuin se toinen.

COOL

Useissa televisiosarjoissa on koomisia nyhverömiehiä. Tälläisiä ovat esimerkiksi "Xena" -sarjan Jukser, wnb -sotur ja luuseri. Ja "Aarteenmetsästäjä" ("Relic Hunter") Nigel. On tavallaan luontevaa, että nämä koomiset sidekickit ovat miehiä ; Perinteisesti miespuolista sankaria on seurannut avuton ja autettava nainen. Ja kun sankarin sukupuoli on vaihdettu, on helppo ratkaisu vaihtaa myös sidekickin sukupuoli. ~ Maskuliinisten naisten lisäksi on feminiinisiä miehiä. Näin tarinoissa sukupuolisuuteen liittyvät normit ja valtarakenteet pysyvät ennallaan ja vain biologinen sukupuoli kääntyy ympäri.

Sivuhahmoihin suhtaudutaan usein ihan myönteisesti - olivatpa he sitten naisia tai miehiä. Sillä heidän tarkoituksenaan on myös tuoda kontrasti joka korostaa sankareiden erinomaisuutta. Itse asiassa näitä hahmoja ei välttämättä idiotisoida, vaan he ovat tavallisia ihmisiä ja heidän tavallisuuttaan jopa korostetaan. Jukser on toki idiotisoitu hahmo, mutta Nigelillä on useinkin tarjota jonkinlaista kompetenssia. Nämä selittävät, miksi hän pyörii kuvioissa. - Jukser ja muut idiotisoidummat hahmot taas vähän kuin tuppautuvat mukaan tai tätä ei vaan voi jättää pulaan johon tämä itsensä laittaa.

Jos sarjat ovat vähänkin pidempiä, mukaan sattuu yleensä muutama näitä koomisia sivuhahmoja sankaristava jakso. Näin käy esimerkiksi Xenassa jaksossa jossa Afrodite ottaa Jukserin erityisen siunauksensa kohteeksi ja tätä kautta Jukserista kehkeytyy romanttinen sankari, joka muistuttaa kovasti swashbuckler -elokuvien rämäpäisen romanttisia rapiireilla varustettuja miekkasankareita, kuten merkkareita tai muskettisotureita. Nigel taas saa eräässä jaksossa supervoimia telottuaan itseään afrikkalaiseen muinaisesineeseen.

Näissä sankaruusjaksoissa ei yleensä muutu vain yksi ominaisuus. Esimerkiksi Nigel saa voimien lisäksi itseluottamusta ja hän ei käyttäydy normaalin nyhverösti. Sen sijaan hän on alfauros, joka tekee ja sanoo asioita joita ei muuten tekisi. Myös suhtautumistapa naisiin muuttuu. Lisäksi Nigel kävelee ryhdikkäästi ja jostain syystä hänen tyylitajunsakin kohenee. (Mikä selitetään naamioitumisella, hän ottaa näköisensä rikollisen näyttelemisen roolikseen saadakseen pahat miehet vankilaan.) Jukserin kohdalla kontrasti on vielä suurempi. Tollo, egoismissaan karismaton ja korostetun ruma kömpelys muuttuu teräväkieliseksi, ovelaksi ja sosiaalisilta kyvyiltään mahtavaksi. Ulkonäkökin kohenee.

Nämä kohdat itse asiassa näyttävät miten ulkonäköön liittyy myös "sisäisiä teemoja". Vaikka sarjoissa onkin tarpeetonta idealisointia, eli yhden asian huonous ikään kuin kasautuu ja samoin hyvät asiat kutsuvat toisiaan puoleensa. Mutta takana oleva ajatus ei ole aivan totaalisen tuulesta temmattu.

Ensinnäkin tyylitaju vaikuttaa paljon ulkonäköön ja siihen miten ihmiset katsovat sinua ja minkälaisena he pitävät. Tästä saa humoristisen mutta osuvan esimerkin "Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille" -blogin jutusta nimellä "paha jaska". Toki muotimiesten tyylittely saa hieman karua kohdeltavaa, mutta se, minä sama näyttelijä nähdään riippuu hyvinkin paljon esimerkiksi ruumiinkielestä. ; homssuinen hahmo jota kuvaa "Vaikuttaa kaverilta, jonka kanssa voi puhua suoraan. Hyvää seuraa työmatkalla. Osaa tarpeeksi huonoja vitsejä. Osaa pyytää anteeksi seuraavana aamuna. Vilpitön. Mahdollisesti nero." muuttuu sliipatuksi hahmoksi "Heti aluksi on selvää, että kyseessä on perseennuolija, eikä suinkaan sillä hyvällä tavalla. Nimikylttiä vaille mormooni. Liero. Vastenmielinen nuoleskelija. Osaa sitoa krakansa, muttei pitää sanaansa. Hymyilee päin naamaa ja puhuu paskaa selän takana." Muutos on valtava. Ja kaikki tehdään ennakkokäsityksen mukaan joka saadaan yhdestä kuvasta. Huikea ero johtuu niin pienistä asioista kuin vaatteiden sileydestä ja niiden "huolellisesta/huolettomasta" päälläpitämisestä, kravatin kireydestä, silmäpussien poismeikkaamisesta, hymyn tyylistä sekä ryhdistä.

Tästä päästään siihen että ulkonäköön vaikuttaa myös asenne. Sillä asenne vaikuttaa ulkoisiin asioihin kuten ryhtiin ja liikehdintään. Ja tämän ihmiset osaavat katsoa. Jopa minä kykenen tähän ahkeran harjoittelemisen vuoksi kohtuullisesti. Mutta normaali ihminen osaa harjoittelematta minua enemmän ja paremmin (joskaan eivät välttämättä ole reflektoineet yhtä tarkasti mihin he kiinnittävät huomiota.)

Ja ne ruokkivat toisiaan. Esimerkiksi kun itse aloitin miekkailun harjoittelemisen, minulla oli huono ryhti. Hartiani olivat korotettu ylös, "hartiat olivat korvissa". Sittemmin ryhtini on parantunut huomattavasti ja "hartiat ovat laskeutuneet". Tämä näkyy koko olemuksessa ja ihmiset kohtelevat minua eri tavalla. He eivät enää pidä minua ujona nörttinä, ennen se oli ilmsielvää koska näytin sellaiselta, pelokkaalta silloinkin kun en ollut. Nyt näytän ryhdikkäältä ja itseni pituiselta. Ihmiset yhdistävät tämän avoimuuteen ja rohkeuteen.

Ja tämä perusasetelma itse asiassa luo roolin, jonka yritän jossain määrin täyttää - sillä ihmisyys on sitä, kukaan ei varmasti ole täysin immuuni toisten sanomisille, tekemisille ja mielipiteille. Ihminen on sosiaalinen eläin. Näin ollen ryhtini on vaikuttanut persoonallisuuteen. Tietysti myös sisäinen kompetenssi johtaa asennemuutokseen. Toki tässä on ollut takana muutakin. Minun ei ikään kuin ole tarvinnyt yleisemmin perustella olemassaoloaan ja tekemistään vaan voi rohkeammin ottaa oman paikkansa. Tämä on vaikuttanut asenteisiini ja siihen miten ihmiset minua kohtelevat.

Asiat ovatkin kaksisuuntaisia. Esimerkiksi Mika Virpirannan kirja - erittäin hyvä, sellainen joka kaikkien tulisi lukea - "Seitsemän puolustustaitojen teoriaa" pitää sisällään asentojen lukemisohjeita. Ideana on tunnistaa onko ihminen pelokas, rohkea, aggressiivinen vai mitä. Sillä tätä kautta voidaan ennakoida onko henkilö jotain jota kannattaa välttää. Itsepuolustustaidoista kenties tärkeintä kun on olla jossain muualla. Eli pysyä erossa riskityypeistä. Moni asennoista on sellaisia, että niissä on mukana maininta siitä, miten asento ilmentää jotain tunnetilaa ja että tätä tunnetilaa voi rakentaa itsessään ottamalla tämän asennon. Syntyy mielenkiintoinen yhteisvaikutus.

Olisin kuitenkin halukas jatkamaan askeleen eteenpäin. Kuka tahansa rokkari voi olla Cool, jos hänellä on aurinkolasit, musta nahkatakki, hän on kalpea, häntä kuvataan alaviistosta. Ja hänellä on sähkökitara ja kuvaan piirretään salamointia, luurankoja ja demoneja. Minäkin, joka olen erittäin geek, olen kuitenkin swordgeek - and that makes me cool. On kuitenkin vaikeampaa olla Cool kun on puistossa arkivaatteissa ruokkimassa puluja. Helpon cooliuden voi rakentaa rekvisiitalla ja mietityillä asennoilla. Mutta oikeasti cool voi olla päheä vaikka olisi pinkki nalle kainalossa. Proppaamalla ennakkovailutelmaa voidaan manipuloida ja rakentaa. Näin saadaan rakennettua imago, josta taas rakentuu identiteetti (sekä ulkoinen että mutkan kautta sisäinen). Tiettyjä asioita ei kuitenkaan voi "vain rakentaa" keinotekoisesti.

Olen kenties vanhanaikainen, kun esitän että Leonard Cohen voisi olla esimerkki siitä vaikeammasta cooliudesta.