Ahterista revitty argumentti ; Nyt ainakin tiedämme minkä aukon Jumala on kyseessä...

"...how wrong it is to use God as a stop-gap for the incompleteness of our knowledge. If in fact the frontiers of knowledge are being pushed further and further back (and that is bound to be the case), then God is being pushed back with them, and is therefore continually in retreat. We are to find God in what we know, not in what we don't know."
(Dietrich Bonhoeffer)

"Areiopagilla" oli Jaakko Sorrin kolumni jossa aiheena oli aukkojen jumala -argumentti. Hänen sävynsä oli se, että "Yleensä tätä käsitettä käytetään negatiivisessa mielessä. Joskus vaikuttaa jopa siltä ikään kuin jo nimeäminen ”aukkojen Jumala” –tyyppiseksi ajatukseksi olisi jonkinlainen argumentti." Sorri ei selkeästi ajattele että luokituksessa olisi kysymys argumentista. Sen lisäksi hän kyseenalaistaa koko luokituksen merkitystä. "Kuten Alvin Plantinga on todennut, on vaikea sanoa, mitä termi “aukkojen Jumala” täsmälleen tarkoittaa. Sitä on usein ennemminkin luonnehdittu tai kuvattu tarinoin kuin koitettu määritellä. Aukkojen Jumala -käsitteeseen liitetään usein tietynlainen kuvaus tieteen kehityksen ja Jumalaan uskomisen historiasta."

Eli kyseessä on enemmänkin historian tulkinta. Ja tästä seuraa Sorrin mukaan seuraavia asioita ; "ilmaisun taustalla on tällainen: Entisaikaan jotkin luonnon tapahtumasarjat ymmärrettiin, ja loppuja tapahtumia pidettiin ihmeinä ja Jumalan suorasta toiminnasta johtuvina. Kun tieto luonnollisista prosesseista kasvoi, aukot ymmärretyissä ilmiöissä kapenivat ja harvempia asioita pidettiin luonnossa Jumalan toiminnasta johtuvina. Nykyään tunnetaan vähintäänkin pääpiirteet suurimmasta osasta luonnollisten prosessien toimintaa… fraasi ”aukkojen Jumala” vaikuttaa olevan tarkoitettu viittaamaan virheeseen, jossa uskotaan Jumalaan, joka toimii [vain] mysteerien kentällä." ... "Filosofi John Bishopin mukaan esimerkiksi näin: “jos uskovat kernaasti hylkäävät teologiset selitykset aina kun kilpailevia tieteellisiä selityksiä ilmaantuu, heidän Jumalansa kutistuu ”aukkojen Jumalaksi”". Lisäksi hän tarjoaa tarkemman luokitelman erilaisia aukkojen jumala -argumentteja;

"Mahdollisia suhtautumistapoja ovat ainakin seuraavat (Craig Rusbultin esityksessä vaihtoehtoja on esitelty enemmänkin):
1: Edellä jo viitattu näkemys, jossa Jumalan nähdään voivan toimia vain aukoissa. Tässä näkemyksessä lähtökohta on komplementaarinen: ”luonnolliset” tapahtumat katsotaan ilman Jumalaa tapahtuneiksi. Perusajatusta voisi kuvata niin, että jos kyse ei ole (varmasti) erityisestä ihmeestä, Jumalan ei katsota tehneen sitä.
2: Näkemys, että aukot ovat mahdottomia: joko siksi, ettei usko Jumalaa olevan tai siksi, ettei usko Jumalan voivan toimia aukkojen kautta. Tähän liittyvä suhtautumistapa on siis se, että Jumala ei koskaan toimi aukoissa.
3: Näkemys, jossa katsotaan erilaisten aukkojen tai ihmeiden olevan maailmassamme mahdollisia, mutta ollaan rajaamatta Jumalaa vain ihmeellisiltä ehkä tuntuvissa ”aukoissa” toimivaksi. Siinä, missä vaihtoehto (1) edusti ajatusta, että Jumala toimisi vain aukoissa, tämän päätyypin ajattelussa katsotaan, että Jumala voi toimia myös aukoissa."

Tämä on mielenkiintoinen lähtökohta.

Olen nimittäin keskustellut useinkin kristittyjen kanssa aukkojen jumalaan liittyen. Kreationistien kohdalla vastaan on tullutkin se, että ensin he eivät tiedä mitä koko käsite tarkotitaa. Ja selittämisen jälkeen heistä aukkojen jumala on yksi validin päättelyn muoto. Olen tottunut tähän ja se tulee toistuvasti vastaan.

Sorrin kuvaukset ovat jotain jota käytetään teologien parissa. Heillä on asenteeseen tietysti tietty, teologin näkökulma. Usein kriitikot käyttävät hieman toisenlaista asennetta. Silloin kyseessä on hyvin tietynlaatuinen argumentaatio ja siihen liittyvä rakenne. Aukkojen Jumala ei tällöin ole eikä edes voi olla mitenkään kovin epämääräinen.

Teologin on kenties sujuvaa ajatella kuiten Charles Coulson, joka esitti että "There is no 'God of the gaps' to take over at those strategic places where science fails; and the reason is that gaps of this sort have the unpreventable habit of shrinking" ... "Either God is in the whole of Nature, with no gaps, or He's not there at all." Tai vaihtoehtoisesti he voivat korostaa Jumalan mysteerisyyttä. Kenties tässä voidaan ajatella jopa kuten Intelligent Designistä tuttu William Dembski joka todisti Suunnittelua siten että kaikelle vaaditaan selitystä ja tunnetut luonnonlait ja sattuma eliminoidaan selittäjinä. Ja tämän eliminoinnin jälkeen käsissä on Suunnittelua. Hän argumentoi että tosiasiassa Jumala/Suunnuittelija voi toimia luonnonlakien kautta. Mutta jos asiaa ei voi selittää luonnollisin syin, sen takana on väistämättä älyllinen syy. Joka sitten joko on tai ei ole yliluonnollinen. Dembskin ajatusvirtausten kautta kreationistitkin ajattelevat että aukkojen Jumala on rationaalinen peruste asioille.

Kaksi tapaa ; Deduktiivinen aukkojen Jumala ja induktiivinen aukkojen Jumala.

"The argument from incredulity is a logical fallacy that essentially relies on a lack of imagination in the audience. The general form of the argument is as follows.
Minor premise: One can't imagine (or has not imagined) how P could be so.
Major premise (unstated): If P, then one could imagine (or would have imagined) how P could be so.
Conclusion: Not-P"
(Rational Wiki, "Argument from incredulity")

Mutta itse olen tavannut aukkojen jumalaa syytöksenä tahoilla joilla tämänlaiset ajatukset eivät ole luontevia. Silloin korostuu kaksi argumenttia joilla on hieman samantapainen muotoilu mutta hyvin erilainen sisältö

Jos katsotaan vaikkapa Dawkinsin ajatuksia aiheeseen liittyen voidaan huomata että hän käsittelee aukkojen Jumalaa kuin se olisi Argument from ignorancen erityistyyppi. Tällöin kyseessä on hyvin klassinen ja tietyllä tavalla muotoiltu argumenttivirhe. Kyseessä on tällöin looginen ristiriita. Eli argumentin deduktio on rakenteellisesti rikki. Se ei ole siksi lainkaan argumentti. Kyseessä on itse asiassa ristiriidasta. Argumentin rakenne on että "emme tiedä miten X joten tiedämme miten X on syntynyt". Tämän tyyliseen argumentaatioon on suhtauduttu negatiivisesti myös teistien puolella. C.S. Lewis on esimerkiksi kuvannut tämäntyylistä argumentaatiota seuraavalla tavalla "The very lack of evidence is thus treated as evidence; the absence of smoke proves that the fire is very carefully hidden."

Moni kiertää asian siten että tosiasiassa he eivät väitä että he tietävät että Jumala on mysteerin takana. Se on vain mahdollista. Silloin deduktiivinen argumentaatio muuttaa tilanteen. Ei puhuta todistamisesta vaan mahdollisuudesta. Tämä asenne on se joka Intelligent Designin kohdalla näkyy siinä että he puhuvat Suunnittelijan todennäköisyydestä. Ja miten naturalisti sortuu aukkojen naturalismiin olettaessaan että jos jotain asiaa ei vielä tiedetä niin sitten sille tulevaisuudessa löytyy naturalistinen selitys. Ja että teismi voittaa nämä pattitilat jotenkin lähtökohtaisesti. Eli asia on ihme kunnes toisin todistetaan. Aukkopaikkojen täyttö Jumalalla onnistuu mutta naturalisti vain "arvailee". Tässä argumentissa idea on se, että ei katsota deduktiivista ehdotonta totuutta vaan katsotaan mikä on todennäköisempää.

Tässä vaiheessa vastaan tulee sitten se miksi sitä tieteen historiaa käytetään. Kun Sorri katsoo historiantulkintaa hän ei huomaa että kyseessä voi olla historian narraatioon sovittmisen lisäksi induktiivisesta argumentista. Tästä saadaan sen tyylinen induktiivinen argumentti kuin mitä muusikko Tim Minchin on esittänyt ateisteille. ; Hän sanoo että historia tuntee paljon tapauksia joissa ilmiötä tai selityksen puutetta on paikattu Jumalalla mutta tälle on tullut sittemmin naturalistinen selitys. Mutta sen sijaan ei ole käynyt niin että jollekin olisi keksitty luonnollinen selitys ja sitten sen taakse olisi myöhemmin saatu yliluonnollinen vaikutus. Tästä seuraa se, että oppimamme mukaan voimme arvata että kumpi on todennäköisempää. Kysymys ei siis ole deduktiivisen totuuden selvittämisestä vaan siitä mikä on tietojemme valossa todennäköisempää.

Aukkojen Jumala ei siis oikeastaan lainkaan ole kannanotto siitä mitä Jumala voi ja ei voi tehdä. Kysymys on Jumalatodistusten rakenteesta. Siitä onko tietyntyyppinen jumalatodistus perusteltu vai ei. Tällä on vaikutusta siihen onko kristittyjen oppi järkevä. Siksi puheen siirtäminen siihen että mitä Jumala voi ja ei voi tehdä on keskustelun siirtämistä toiseen aiheeseen. Kun tämän ymmärtää ei voi sanoa oikein muuta kuin että "aukkojen Jumala" ei pärjää deduktiivisessa eikä induktiivisessa versiossaan kovin hyvin. Se on siis ehdottomasti tietynrakenteinen argumentti. Siinä missä Sorri vaatii että eriteltäisiin mitä Aukkojen Jumalalla tarkoitetaan milloinkin, on enemmänkin niin että aukkojen Jumala on nähtävissä kasautuvana argumenttina. Ensin deduktiivinen kumous pakottaa induktiiviseen puolustukseen ja tässä kohden on tiedolllisesti vahvempi conter valmiina. Kysymys on siis enemmänkin kumulatiivisesta argumentista jossa molemmat osat on otettava samanaikaisesti tai peräkkäin ja kokonaisuus on perustelullisesti vahvempi kuin kumpikaan osa yksinään. Näin suosittelen kaikkia tätä käyttämään.

Toki tästä on hyvä huomata seuraava:

Alvin Plantinga, kuten Sorrikaan, ei selvästi ole oikein tutustunut siihen missä muodossa aukkojen jumala -argumenttia käytetään muiden kuin uskonmiesten keskuudessa. Ja argumenttia on selvästi tulkittu tämän näkökulman puitteissa ja tästä poikkeaminen nähdään epämääräisyytenä. Vastapuolen argumentteihin tutustumattomuus tulkitaan samaksi kuin vastapuolen epämääräisyys. Tämä demonstroi enemmänkin hänen omaa laiskuuttaan.

Tämä näyttää olevan hänellä valitettavan usein strategiana. Aiemmin fiksu ja ovelakin teologi tuntuu rapistuneen. Esimerkiksi Tapio Puolimatkan mukaan Plantinga esittää fundamentalismista seuraavaa "Filosofi Alvin Plantingan mukaan fundamentalismi-termiä käytetään solvaamiseen ja paheksunnan ilmaisemiseen. Se muistuttaa tässä mielessä termiä ”öykkäri”. Näin käytettynä termiä ei yleensä määritellä. (Jos kutsuu toista öykkäriksi, ei yleensä koe tarvetta tarkemmin määritellä käsitteen sisältöä.) Tämän tunnemerkityksen lisäksi fundamentalismi -sana tarkoittaa yleisessä käytössään jotakin sellaista kuin ”typerä öykkäri” tai ”fasistinen öykkäri”. Lisäksi termiin liitetään vihjaus jumalauskosta ja usein myös perinteisestä kristinuskosta. Lisäksi sanan merkitys on suhteessa sen esittäjän näkemyksiin. Niinpä sen merkitys Plantingan mukaan voitaisiin määritellä näin: ”Typerä öykkäri, jonka käsitykset ovat selvästi omia käsityksiäni enemmän kallellaan perinteiseen kristinuskoon.”" Tässä nähdäkseni tehdään toinenkin virhe kuin sekoitetaan oma oppimattomuus vastapuolen hölmöydeksi. Siinä nimittäin sekoitetaan sanan arkikäyttö ja sanan akateeminen käyttö. Termin "fundamentalismi" -käyttäminen voidaan siis tuomita kokonaan, vaikka tosiasiassa se on usein hyvinkin perusteltua. (Itse asiassa fundamentalismi liitetään Raamatun kirjaimellisena totuutena ottamiseen ja tarkemmin se on liitetty tiettyihin protestantteihin suuntauksiin. Ja vaikka fundamentalismi onkin kieltämättä arkikäytössä enemmän pilkkasana kuin analyysiväline, niin silti usein kun uskovaista leimataan fundamentalismiksi niin hän täyttää myös sanan" akateemisen merkityksen" yllättävän usein.)

Kuitenkin voidaan nähdä että Plantingalla on pointti. Aukkojen Jumala voi todella olla pelkkä herjasana. Mutta se tosiasiassa kuitenkin on kaiken kaikkiaan varsin tarkasti määritelty. Tätä tosin käytetään jonkin verran epäreilysti. Olen esimerkiksi törmännyt esitykseen jonka mukaan Plantingan EAAN -argumentti olisi aukkojen Jumala -argumentti. Ajatus on toki ymmärrettävä siltä osin että Plantinga argumentoi että evoluutio ei antaisi ihmisille warrantia. Ja hän kieltämättä lähtee siitä että aistien luotettavuus on "ylhäältä annettu fakta" joka evoluution ikään kuin pitäisi selittää. Ja siitä että evoluutio ei voi selittää tätä on hänelle tärkeä lähtökohta siihen että aistien luotettavuutta selitetään Jumalalla.

Mutta tämä on kuitenkin väärä tulkinta, sillä Plantinga tosiasiassa pääasiassa argumentoi sitä että miten krisitinuskolla olisi warrant. Hän on tästä kirjoittanut kirjankin jonka sisältö näkyy otsikossa "Warranted Christian Belief". Plantingan ongelmana on se, että hän päätyy tilanteeseen jossa jumala-aisti takaa Jumalan ja Jumala takaa jumala-aistin. Joka on tosiasiassa klassinen kehäpäätelmä. (Plantingan argumentti tiivistyy huvittavaan statementiin joka perimmiltään sanoo että se vain näyttää kehäpäätelmältä ja vaikuttaa kehäpäätelmältä. Mutta hän ei pura miten jumala-aisti ja jumala olisivat sekä jotenkin perusteltuja premissejä että eivät kehäpäätelmäisessä suhteessa toisiinsa.) Tämä rakenne ei kuitenkaan ole aukkojen Jumala. Joten selvästi argumenttia käytetään joskus epäreilusti. Se ei kuitenkaan johda siihen että aukkojen Jumala olisi epämääräinen. Se voisi kenties olla mutta tosiasiat näyttävät että näin ei ole.

Sen sijaan

Jos minä olisin teisti olisin hyvin hiljaa näistä epämääräisyyksistä. Sillä jos katsotaan "naturalismi" -sanan käyttöä se on muuttunut Plantingalla ja hänen seuraajilla - saati koko teistien suunnalla - enemmänkin asenteelliseksi pilkkasanaksi kuin joksikin jolla on oikein mitään sisältöä. Se on enemmänkin niin että jos joku on erimielinen omista jumalatodistuksista tai on sanojaa liberaalimpi tai ateistisempi tai vaatimassa luonnontieteellisempääkin otetta perusteluihin, hänen asenteensa tuomitaan "naturalistiseksi". Tähän liitetään usein ajatus öykkäryidyestä ja snobismista ja asiattomuudesta. Mitä enemmän katsoo käsitteen käyttöä voidaan huomata että naturalismi on klimppi johon liitetään kaikki se joka ei ole suoraan jumalatodistuksiin luottavaa pro-teismiä vaan joka vaatii että asioita lähestytään todistamalla sen sijaan että asiat vain määritellään presuppositionistisesti niin että ensin päätetään että Jumala on ja sitten sen jälkeen mietitään mitkä argumentit mahdollistaisivat tämän ennaltapäätetyn johtopäätöklsen.

Tämä on analoginen vaihtoehtohoitohömpötysten kanssa. Tekisi mieli quotata Tim Minchinin lausetta "You know what they call alternative medicine that's been proved to work? - Medicine." Sillä miksi empiristi kutsuisi sellaista jumalatoistusta joka osoittaisi että Jumala toimii taikavoimin todellisuudessa sellaisella tavalla joka voidaan havaita, ihmisen järjellä kuvata ja myös todistaa? Luonnontieteeksi.

Sillä jos mietimme vaikka Sammeli Juntusta, voimme lainata areiopagin linkkiämme "dosentti Sammeli Juntunen on kritisoinut tällaista oletusta, ja huomauttanut: ”Se, että jotain teologista ajattelumallia syytetään ”aukkojen Jumalaan” uskomisesta, on siis pikemminkin seurausta siitä, että tuo ajattelumalli puolustaa Jumalan reaalisuutta julkisella foorumilla, kuin siitä, että se haluaisi työntää hänet ”aukkojen” marginaaliin. Kyllä tällainen ajattelutapa yleensä uskoo Jumalan olevan muuallakin kuin aukoissa. Ongelmana on se, että naturalismissa Jumalasta ei voi keskustella muualla kuin tieteen aukoissa.”"
Tässä valitettavasti joudutaan nojaamaan ekvivokatiiviseen "naturalismi" -käsitteeseen. Naturalismia kun käsitellään (a) luottamuksena siihen että induktiiviset luonnonlait ja todennäköisyyttä ja sattumaa estimoivat tilastolliset analyysit ovat selityksiä ilmiöille ja (b) luottamusta siihen että yliluonnollista ei ole olemassa.

Kuitenkin jos meillä on vaikkapa ihmeparannus, se voi toimia näkymättömällä massattomalla Jumalalla. Mutta paraneminen on kuitenkin empiirisesti havaittavaa. Näin ollen kaksoissokkokoe toimii rukousparannuksen todisteena samaan tapaan kuin mikä muu tahansa. Vanha Testamentti kuvaa Jumalaa joka avaa punaista merta, puhuu ilmoista ihmisjoukoille ja tekee muita havaittavia ihmetekoja. Nämä ovat havaittavia ja empirian piirissä. ; Toisin sanoen jumalatodistuksia voitaisiin tehdä aukkojen ulkopuolella. Sillä yliluonnollinen intelligentti agentti voi toimia kaavamaisesti ja ennustettavasti. Induktiivinen ja deduktiivinen todistaminen eivät rajaa yliluonnollista selitystä yhtään mihinkään.

Tosiasiassa ongelmana onkin se, että tätä vaihtoehtonäkemystä on kokeiltu jatkuvasti. Jopa Alvin Plantinga on yrittänyt todistaa Jumalaa eiaukkojenjumalisella argumenttirakenteella. (Kuten kuvasinkin juuri tässä blogitekstissä aiemmin.) Erilaisia muitakin positiivisia Jumalatodistuksia on yritetty tehdä. Niitä ei suinkaan ole tuomittu siksi että ne yrittävät todistaa Jumalaa. Plantingankaan argumentaatiota ei ole tuomittu siksi että se yrittää todistaa Jumalan ja tehdä Jumalasta totuttua vahvemmin aistinvaraisesti havaittavan empiirisen konseptin. (Joka on yhtä aistinvaraista kuin näkeminen ja fotonien tulkinta koska sensus divinitatis.) Sen sijaan hänen argumenttinsa on torjuttu siksi että se on kehäpäätelmäinen.

Aukkojen Jumala -argumentti itsessään taas on tuhoutunut hieman samoin syin. Ei siksi että naturalisti ei hyväksyisi että "aukoissa voi olla muutakin kuin luonnonlakeja" vaan siksi että aukkojen Jumala on huono argumentti niin deduktiivisen kuin induktiivisenkin päättelyn mukaan. Joka taas tarkoittaa sitä että looginen ja rationaalinen ajattelu, ei naturalismi, on se joka perimmiltään tuhoaa lähestymistavan merkityksen. Valitettavasti tätä voi olla vaikeaa huomata jos on maailmankuvaansa intoutunut teisti joka on leimautunut käyttämään "naturalisti" -termiä herjasanana ja öykkärin vertauskuvana. Tämänlaisille ihmisille "naturalismia" on kaikki mikä torjuu sen oman lempiargumentin siitä rakkaasta Jumalasta. Tässä asenneilmapiirissä on tietysti vaikeaa nähdä että logiikka ja järki on omaa konseptia vastaan. Sillä logiikka ja järki muodostaa argumentteja. Jotka taas voidaan aina tuomita "naturalismiksi". Järkeä on vain se joka antaa haluttuja tuloksia, ja jos jokin lähempi tarkastelu löytää näistä järkevistä asioista ristiriidan, niin se on sitten liian tarkasti katsottu.

Itsestäänselvyyksiä

Heikki Hilvo luokitteli monia asioita joita ateisti voi tehdä Suomessa. Hän kutsui niitä itsestäänselvyyksiksi. En voinut sanoa hänen listastaan muuta kuin että "söpöä". Söpöä siksi että Hilvo uskonee sanomaansa itse. Mutta lista on sitten kuitenkin aivan saatanan naïvi. Sellainen jota pitää ilmiselvänä lähinnä kristitty jolle yhteiskunnan de jure ja de facto ovat samoja asioita. Moni kristitty onkin Hilvun tapaan "viaton", eli totaalisen ignorantti, vihjeetön ja pihalla siitä mitä ateistina eläminen on. Kenties heidän kannattaisi ensin kokeilla muutama vuosi aktiivista ateismia ja palata asiaan sen jälkeen! Sillä on vaikeaa nähdä miten kukaan joka on ateismia kokeillut voisi uskoa riskittömään uskonnonvapauteen Suomessa. Hilvon argumentti on vahvimmillaan suhteellisena argumenttina. Ateisteilla todellakin menee muualla vielä huonommin kuin täällä. Mutta tämä ei tietysti tarkoita sitä että asiat menisivät hyvin. Tai siten kuin Hilvo niiden väittää menevän.

Kirjaimellista, liian kirjaimellista.

Hilvo -polo luulee että teologisesti korrekti taso riittää. Ja että elämänmeno on sitä mitä laki sanoo. Tosimaailmassa tilanne muistuttaa buddhalaisuutta ja toista maailmansotaa. Japanissa oltiin buddhalaisia, ja buddhalaiset eivät vahingoita eläviä olentoja. Joten katsoessaan heidän toimiaan sotarikosaiheessa ei voida kuin päätellä että ilmeisesti ihmiset eivät ole eläviä olentoja. Aivan samoin uutisissa törmää hyvin toistuvasti siihen miten länsimaiset kristilliset pastorit ehdottovat esimerkiksi ateistejen ja homojen tappamista.

Olen hieman yllättynyt siitä miten lujassa Hilvo on illuusioissaan. Kun nimittäin otetaan huomioon esimerkiksi Päivi Räsäsen taannoinen avautuminen omantunnon ja lain suhteesta. Tämä johti esimerkiksi mittaukseen jonka mukaan 28% suomalaisista on valmis rikkomaan lakia omantuntonsa puolesta. Ja tässä keskeisenä käsitteenä ei ole laki vaan provokaatio. Ja uskonnonvapauslaki on tässä aivan varmasti ensimmäisiä jossa joustetaan. Ja tässä kohden avainsanana on se, minkä taakse valtaosa ateistien vihaamisesta laitetaan. Avainsana on "liberalismi". Uskonnottomuus liitetään tiettyyn leiriin mielikuvissa. Ja tästä hyvänä esimerkkinä on homokulkueeseen tehty kaasutusisku. Se rikkoi montaa lakia ja oli pahoinpitely. Silti Suomesta löytyi ihmisiä joiden pääviesti oli korostaa mistä pitäisi puhua. Linjan aloitti itse Päivi Räsänen selittämällä että "Voiko Pride-kulkuetta vastaan tehdyn typerän hyökkäyksen tulkita myös vastareaktioksi poliittisen eliitin voimakkaalle arvoliberalistiselle kehitykselle?" Eli Räsänen ymmärsi tekijää korostetusti. Kysymys on selkeästi laajemmasta asiasta kuin homoista. Tätä korostaa Maaselän tilanteesta tekemä kolumni. Hän sai Keskisuomalaiseen, eli ihan yleiseen sanomalehteen, lausunnon jossa selitettiin pelisäännöt. Pelissä jossa on kaksi puolta "vähemmistö" ja "enemmistö". "Helsingin Pride-paraatiin tehdyn kaasuiskun jälkeen ollaan huolestuttu Suomen sivistysmaa-asemasta, imagosta ja brändistä. Myös Keskisuomalainen vaati pääkirjoituksessaan 6.7. puolueita tilille tapahtuneesta. Paremminkin tulisi kysyä mistä väkivalta kumpuaa ja mitkä syyt johtavat väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Keskustelussa unohdetaan se, että Pride-paraati on myös provokaatio perinteisiä arvoja vastaan. Provosoimalla yleensä halutaan sitä, että eri näkemystä edustavat provosoituvat." Astrologi Tuija Uusitalon mukaan kaasuisku oli peräti hupaisa asia, komiikkaa. Ja homot terroristeja.

Ja tästä päästään siihen ateismiosuuteen. Ateismi ärsyttää monia ihan saatanasti. Mielipiteen ilmaisu provosoi äärimmäisen monia ja äärimmäisen vahvasti. Se nähdään aika usein osana "arvoliberalistista kehitystä". Ja näin ollen on merkittävää miten ero de jure ja de facto -tasojen välillä on. (Ero on toki myös maantieteellinen. Hilvo kontulalaisena tuskin on tutustunut esimerkiksi pohjanmaalla olevaan toimintaan. Suomessa on "raamattuvyöhyke" urbaanin ja ruraalin välillä. Ja ongelmat keskittyvät sinne missä on kristittyjen enemmistö.) Ateisteja voidaan sitten kaupungistuneemmillakin alueilla pitää "Takkiraudan" tapaan vapaamatkustajina. Henkilöinä jotka nauttivat uskonnon tuomista eettisistä hyödyistä tuomatta mitään tilalle. Samoin kun keskustellaan vaikka siitä että miksi ateistit ovat USA:ssa eniten vihattu ja vähiten luotettu vähemmistö, syynä on se että ateistit eivät ole luotettavia. Tämä voidaan sanoa aivan suoraan. Ateistit koetaan epäluotettavina ja ärsyttävinä.

Esimerkiksi kun mietimme miten suvivirsi on monissa paikoin "kansalaisuustesti", sen moottorina ei ole se, että julkisesti kaikki kristityt lähtisivät talikko kädessä ateistijahtiin. Sen sijaan se toimii siten että joukko kohisee ja valittaa ja loukkaantuu jostain ateistien toiminnasta. (Kuten julkisesti esilletulosta.) Ja tämä luo yleisen ilmapiirin. Siinä eläminen ei ehkä ole miellyttävää, mutta se ei ole rikollista. Ongelma onkin siinä että jos on vaikka pienessä pitäjässä se, että jos koulussa lauletaan "Suvivirsi", niin ihmiset seuraavat ympäristöä. Jos poistuu paikalta, jää mieleen. Jos ei laula, pistää helposti silmään. Ja sitten kun ollaan sopivassa humalatilassa, on tämä laulamattomuus tai poistuminen sitten se kauhea provokaatio. Ja näin sitten tulee turpaan. Lopputulos menee rikostilastoihin pahoinpitelynä eikä viharikoksena joka olisi asiaankuuluva tuomio. Tämän määrää on siksi vaikeaa myös arvioida. Mutta arvaisin että se on niin suuri että jos siitä voitaisiin tietää, niin hyvin moni hämmästyisi. Ja sitten jos tämän jälkeen toivoo että ei laulettaisi sitä laulua jonka vuoksi tulee joko rikkoa vakaumus tai saada turpaan, niin sitten sanotaan suoraan, että on ajamassa militantisti ateistivaltiota ja että pitäisi painua Pohjois-Koreaan. Itse asiassa kaikki yritykset muuttaa tilannetta vaativat ateistisen mielipiteen ilmaisua ja se taas johtaa tilanteen pahenemiseen. Sillä asia tulkitaan jotakuinkin niin että "kansanperinne on vaarassa - ja vieläpä Jouluna!"

Ateistien ilmaisunvapaus;

Hilvu esittää että jos on ateisti "sanoa sen julkisesti, ääneen ja myös levittää ajatuksiasi". Tässä on kuitenkin mielenkiintoisia seuraamuksia. Lain mukaan on mahdollista mutta käytännössä vastassa on monessa paikassa ja väärässä seurassa luvassa paljon vaikeuksia. Adressit.com keräsi kristityt ajamaan ateistilasten pakkokastamista. Ihmiset ovat myös ajaneet sellaista asiaa kuin pakkouskonnon ajaminen ateistien lapsille. Joka on itse asiassa käytännössä täysin turhaa sillä julkinen totuus on että uskonnonopetusasialla kikkaillaan aivan sikana. Pääasiassa toki säästösyin eikä uskonnonjunttaus mielessä. Mutta sekin kertoo miten vähän ateistejen vakaumuksesta välitetään kun tämänlaisesta voidaan säästää.

Mutta kenties vahviten asian saa esille vertailulla. Jos mietitään sitä että metroissa on viime aikoina ollut Herzogin mainoksia, sitä ennen muun muassa iso "Mahdollisuus Muutokseen" -kristillinen kampanja. Myös uskonnollisia kirjoja on mainostettu. Ne herättävät aivan eri mittakaavalla närkästystä kuin mitä "Jumalaa tuskin on" -bussikampanja herätti monissa huolestuneissa kansalaisissa. Asiasta tehtiin jopa kanteluita, joka kertoo siitä että vaikka ateistit todella saivat ilmaista mielipiteitään niin kiitos tästä ei kuulu kristityille. Jos heistä moni saisi päättää niin se olisi turpa kiinni. Samaa linjamaa puhuu myös pahamaineinen pornonvaihtokampanja. Nykyisin moni tietää "uusateisteista" lähinnä tämän. Kampanjaa paheksutaan. Mutta se mistä ei sitten koskaan puhuta on se, miten kampanjan järjestäjät saivat tappouhkauksia. Tämä ei ole kohinan ja paheksunnan arvoista. Ja silti ; Jos mielipiteenilmaisu on de jure laillista mutta saat de facto tappouhkauksia ei sinulla ole mitään sananvapautta. Ja vaikka suurin osa ei ole lähettänyt tappouhkausta, paheksunnan trendi on selvä. Pornonvaihtosokorassa ateistit, eivät tappouhkailijat, ovat vakavampi ja tärkeämpi asia. Joten selvästi mielipiteenilmaisu ei ole missään suhteessa samanarvoista.

Lisäksi on huomattava, että tosiasiassa ateistien sananvaltaa ei suinkaan ajeta. Hyvin moni "leppoisistakin" kyseenalaistaa sen miksi ylipäätään sanoa mitään. Ateistiblogit saavat usein sen tyyppisiä juttuja kuin "Miksi ihmeessä niin moni ateisti ja agnostikko niin monella kristilliselläkin foorumilla edelleenkin pyrkii käännyttämään uskovaisia... Ymmärrän kristittyjen missionaarisuuden, mutta mikä potkii näitä muita eteenpäin." Ja tämä on sitä leppoisista leppoisinta linjaa. Pauli Ojala on itse asiassa tullut tunnetuksi siitä miten hän utelee ateisteilta sitä että miten nämä motivoituvat ylipäätään puhumaan. Että jos on ateisti niin sitten pitäisi olla hiljaa. Itse olen saanut evoluutioteoriaa koskevasta sivustostani esimerkiksi sen tyylisiä lausuntoja että "Miksi kerron asioista vaikka joku voi menettää uskonsa?" Kirjeissä on yleensä ollut "mielipiteenvapautta" sen tyylisessä sävyssä että "Mikset ole hiljaa vaikka itse evoon uskotkin?" Näissä takana ei toki ole väkivallan uhkaa. Mutta niiden perussävy on sama. Ateistin mielipiteenvapaus pitää kuin erikseen perustella. On ikään kuin lupa olla mieltä kunhan on hiljaa. Mistä päästäänkin listan seuraavaan kohtaan.

Ateistien ei-ilmaisunmahdollisuus

Hilvo sanoo suoraan että "tai voit pitää sen täysin omana tietonasi". Tämä on kenties suurinta fuulaa ikinä. Tosiasiassa vakaumusta udellaan hyvinkin tiiviisti ja tiukasti ja usein. Itse asiassa on varsin tavallista törmätä siihen että uskonasiat ovat niin yleisinhimillisiä että jokaisella on velvollisuus ilmaista vakaumuksensa. Nämä puheet ovat hyvin yleisiä. Ja niitä löytyy aivan valtavirran edustajiltakin. (Esimerkiksi maltillisen "Oljenkortta veistämäsä" -blogin uumenissa kirjoittaja on esittänyt sen suuntaisia lausuntoja.) Homo religiosus -ihmiskuva on tässä hyvin usein leimallisena. Tämä on toki tungettelua ja maanittelua. Jossa kantaaottamattomuus tulkitaan pahimmalla mahdollisella tavalla (mitä se sitten sattuu olemaankin). Teknisesti tämä siis ei ole pakottamista vaan vain hyvin lähellä sitä.

Ja tämä palautuu siihen suvivirteen ja tappouhkailuun. On vaikeaa olla ilmaisematta vakaumusta, jos siitä tehdään yhteisrituaali josta poistuminen tai osallistuminen ovat näkyviä tekoja. On selvää että ateisti voi olla ilmailsematta vakaumusta. Mutta tämä vaatii sitten väkisin omantunnon vastaisen teon tekemiseen. Tässä kohden asiat ovat kuitenkin paremmin kuin tuon sananvapauden ilmaisun kohdalla.

Uhkailu.

"sinua ei pakoteta puukko kurkulla mihinkään uskoon" Tämä on sitten se todella omituinen puoli. Ensinnäkin Hilvo on itse toistuvasti valittanut ateistien uskontosensuurista. Ja tässä hän ei ole asettanut mitään tämänlaista puukkokriteeriä. Tämä herättää ihmetystä, ja muistuttaakin siitä miten eri ehdoin kristinusko on militanttia verrattuna siihen milloin ateismi on militanttia.

Ja lisäksi, kuten blogissani olen toistuvasti esiintuonut, korostuu se että puukkokysymyskin on itse asiassa hyvin hyvin hyvin erikoinen. Jos tappouhkailu lasketaan puukoksi niin se on suorastaan standardi. Eli Hilvon lausuma on epätosi. Kristityt kohkaavat internetissä varsin mielenkiintoisesti. Ja tosiasiassa ateistit pääsevät osalliseksi muunlaisistakin ilmiöistä jotka liittyvät kristinuskoon. Jos esimerkiksi tarkastellaan tapausta jossa Leo Mellerin toimia kritisoinut Juntunen kohtasi vaikeuksia, puhutaan yleisemmästä ilmiöstä kuin pelkästä ateismista. Jokainen uskonnollisten vallankäyttäjien kriitikko saattaa törmätä tilanteeseen jossa uskonherrojen rikokset valkopestään julkisessa mielipiteessä "Kannattajilleen Meller sai käännettyä rikossyytteet vainoksi Raamattujen salakuljettamisesta. Mutta eihän Suomen laki ole milloinkaan pitänyt Raamattujen kuljettamista rikoksena, Juntunen sanoo." ja sen jälkeen on aika rangaista. "Ja minullahan on uhrien kertomukset. Olen kuunnellut ihmisiä, joita on uhkailtu ja huijattu seksuaaliseen kanssakäymiseen ja seurusteluun.
Eräänä päivänä Juntunen huomasi, että hänen autonsa renkaat oli puhkottu. Ensimmäinen ja vielä toinenkin kerta menisi yleisen ilkivallan piikkiin, mutta viisitoista kertaa on Juntusenkin mielestä liikaa. - Tekijöitä ei ole saatu kiinni. En osaa yhdistää tätä muuhun kuin taisteluuni hengellistä väkivaltaa vastaan." Tämä koskee tietysti vahvasti ateisteja, koska ateistit ovat yleensä ottaen kritisoimassa uskonasioita. Muutakin provosoitumista voi olla edessöä. Onhan Suomessa esimerkiksi pahastunut Helluntailaisnuori yrittänyt polttaa City -lehden toimituksen.

Mutta haluan tietenkin todeta että minua ei ole uhattu puukolla. Minua on sen sijaan esimerkiksi uhattu abstraktisti kotiin kannetulla kirjeellä. Ja siinä on abstraktisti uhattu hengenlähdöllä. Mikä on sääli koska jos yrittää uhata minua puukolla, se on helposti käsitettävää. Ja sanotaan näin että se olisi myös taitosettini huomioiden kohtuullisen tehoton, tyhmä ja henkilölle itselleen riskaabeli strategia. Oli helpompaa uhata anonyyminä jolloin uhkassa oli enemmän arvailun varaa. Joten itse asiassa mielenterveydelleni olisi kenties parempaa jos minua todella olisi uhkailtu puukolla sen sijaan mitä nyt on jo tehty.

Mutta Hilvo ei tietysti laske tämänlaisia miksikään. Jonka vuoksi hän itsekin varmasti häpeissään vaikenee siitä miten ateistit yrittävät sensuroida uskontoa niin kauan kuin häntä itseään ei ole uhkailtu puukolla. Mutta tottakai hän on itkemässä "uskontoallergiasta" ja siitä miten joku sanoo silla ikävästi ja kuinka tämä on uskonnon sensuroimista. Sillä voi kristityn vittu vainottu kyynel. Sillä hänhän tietää ilmiselvyytenä että "sinua ei vainota, painosteta eikä alisteta ateismisi takia". Hän on teknisesti oikeassa. Sillä ateisteja painostetaan ja alistetaan heidän harhaoppisuutensa vuoksi. Samasta syystä kuin kristitty naispappi Pirkko Lehtiö sai tappouhkauksia. Hilvon blogauksiaan lukien taas voisi saada kuvan että kristityt olisivat jotenkin saarrettuja. Mutta puukkoa ei aseteta tällöin kriteeriattribuutteihin. (Uskon että kyseessä on jo tarkkaanvalittu kaksoisstandardi, jokin ketunhäntä tässä on pakko olla kainalossa.) Ja tämä kohta sitten kaiken kaikkiaan ampuukin alas listan loppupuolelta pari kohtaa "voit myös vapaasti sanoa mielipiteesi uskovaisista - ja todellakin, sinulla on siihen oikeus!" Kenties tämä on teknisesti totta. Mutta sen noudattamisesta on edessä sen verran runsaasti vaikeuksia että en suosittele. Jopa tämä minun blogini pitäminen on helvetin huono peliliike joka vihjaa tietystä tilannetajuttomuudesta. Odotettavissa tästä ei ole kuin paskaa.

Seurakuntaan kuuluminen

"voit silti halutessasi kuulua kirkkoon tai synagoogaan" Tämä itse asiassa pitää paikkaansa. Itse asiassa näyttää että tämä olisi jopa miltei jonkinlainen velvollisuus. Sillä jos ei kuulu kirkkoon joutuu ottamaan kantaa repertuaariin vasta-argumentteja. Mukaanlukien kirkon humanitaarinen hyvä työ. Joten kyllä. Ateisti saa maksaa prosentin rahaa järjestölle jonka johdossa esimerkiksi viidesläisillä on yliedustus ja joiden näkökannat ovat hyvin samanlaisia kuin Päivi Räsäsen kannat jotka eivät edusta kirkon virallista kantaa (de jure) mutta jotka ovat isossa osassa kirkon sisäistä päätöksentekoa, rahankäyttöä ja muuta hallintaa (de facto). Tästä pitäisi tulla sitten hyvä fiilis?

Yhteisö.

"olet arvostettu yhteisön jäsen" Väittäisin että suurissa linjoissa tämä on täysin epätotta. Ateisteja ei arvosteta. Ellei arvostukseksi lasketa sitä että heitä ei tapeta ja silvota ja heitetä katuojaan. (Paitsi uhkauksissa.) Pienissä linjoissa tämä tietysti riippuu yhteisöstä. Ja esimerkiksi etelä-suomessa asiat ovat melko hyvin. Toki esimerkiksi omaa mieltäni on pahoittanut se, miten ensimmäiseen työpaikkaani joku arvon riemu-uskovainen otti yhteyttä varmistaakseen että palkanneet tietävät mitä olen. Johtajan välinpitämättömyys ja huvittuneisuus tästä asiasta on toki lohduttanut tämän edestä. Häiritsevää on toki tiedostaa se, että asia on yleistä. Esimerkiksi internetajattelijaksi luokiteltavissa oleva TJT on ottanut yhteyttä erinäköisten ihmisten työpaikoille ja häiriköinyt. Ateistien ja uskonnottomien työnsaannin kannalta on tämä mielessä pitäen jännittävää miettiä sitten vaikka erilaisia lestadiolaisalueita.

On hyvin vaikeaa uskoa että siellä ei palkattaisi uskontovereita. Työpaikan saaminen "jos ateismi ei haittaa niin kristinusko on kuitenkin aina bonus" -hengessä on melkolailla standardi. Kuuluuhan näillä alueilla myös televisioantennit kätkeä. Päin vastoin. Jos olet ateisti ja sanot sen ääneen olet "militantti". Sinua arvosteaan ateismista huolimatta ja halveksutaan siltikin tästä piirteestä. Ateismi yksinkertaisesti ärsyttää hyvin hyvin monia.

Eikä ihme. Onhan nämä asenteet nähtävissä jo koulussa. Lestadiolaisilla alueilla on tavallista että vääräuskoisten kanssa ei leikitä. Ja ateisti saa kuulla että hänellä ei ole nimeäkään koska häntä ei ole kastettu. Virallisesti lestadiolaiset eivät myönnä tämänlaisia arvoja kannattavansa. Mutta lapset kuitenkin noudattavat niitä. Sosiaalinen eristys toimii. Se ei toki ole laitonta. Mutta jos aiheena on kunnioitus on syytä huomata että kunnioituksen puutekaan ei ole laitonta. Kunnioituksen puuttuminen on kuitenkin epäkunnioitusta.

Ikonoklasmi

Tässä kohden on kuitenkin otettava esille se, että Hilvo on oikeassa listan kahdessa kohdassa. Ne eivät ole kenties kaikille ilmiselvyyksiä vaan nimenomaan olen aivan itse koetellut asiaa korkeimman omakätisesti ja olen itse niistä vakuuttunut. "Voit tehdä mistä tahansa jumalasta pilakuvan ja sinua suojellaan - voit polttaa Raamatun ja Tooran ilman pelkoa". Olen nimittäin todellakin tehnyt epäkohteliaan Raamatunpolttokokeen. Tekoa paheksuttiin, kuten varmaan kuuluukin. Toki tässä on hyvä huomata että minua suojelee poliisi eikä kristittyjen yhteisö. Tässä ero on melkoisen suuri. Itse asiassa väitän että jos poltan Raamatun, niin kristityt eivät polttaisi minua vaan ymmärtäisivät pride provokaation hengessä sitä joka minulle sitten tekisi sitä mitä sattuisikaan tekemään.

Loppukaneetti

Suoraselkäisten fundamentalistien toimintatavoista on syytä ottaa oppia. He ovat tarmokkaasti korostaneet sitä miten uskonto on etiikan ydin. Käytännössä he opettavat miten on asiallista toimia ateisteja ja ketä tahansa muuta kohtaan, jos sen perustana on vilpitön usko ja vakaumus. Lisäbonuksena on se, että Hilvon kaltaiset uskovaiset usein korostavat miten he ovat reiluja ateisteille. Ja fundamentalistit ovat samaa mieltä. Että hekin kohtelevat muita täysin asiallisesti. Ateistit sen sijaan ovat militantteja ja uhkaavat länsimaista tulevaisuutta tuhoamalla länsimaisen kulttuurin perustan, Suvivirren ja ajamalla ranskan vallankumouksen giljotiineja. Julkisessa maailmassa puhutaan yhdenvertaisuudesta, mutta käytännössä tämä on korvattu jollain aivan erinäköisellä asialla. Tarjolla on lähinnä laimeita lohdutuspalkintoja, kuten lupa maksaa kansankirkolle prosentti tuloista - Joka on kenties säälittävin kompensaatio ikinä.

Joskus tekisi mieli ottaa oppia kristityistä. Mutta jos kristittyjä kohtelisi "yhtä mulkkuisasti" joutuisi valitettavasti kuulemaan aika vahvaa kritiikkiä siitä miten tämänlainen käytös olisi militanttia. Ja mikä pelottavinta ; Jos sitä toimisi juuri näin, niin siinä tapauksessa syytökset militanttiudesta pitäisivät täysin paikkaansa!

Valtionkirkko ~ eli julkisrituaaliuskonto ja positiivisen uskonnonvapauden rajoittamisen päävoima

Perinteisesti valtionkirkko on määritelty kirkoksi jonka oppiin valtio voi vaikuttaa. Suomessa kirkko on tietysti autonominen, joten ev.lut -kirkolla itse asiassa on enemmän julkista ja poliittista valtaa kuin tämän määritelmän mukaisella valtionkirkoilla. En kuitenkaan halua turhaan lausua herran sinun teokratiasi nimeä, joten viittaan valtionkirkkoon sillä toisella valtionkirkkouden käsitteellä. Sillä missä korostetaan että yhdellä uskonnolla on muita uskontoja vahvempi ja suurempi osa julkista tilaa, ja että muille uskonnoille ei haluta myöntää samanlaisia etuoikeuksia. Ja korostan tässä sitä että miten se on nimenomaan valtiollista ja poliittista.

Demonstroin asiaa ottamalla esille henkilön joka on minun silmissäni sekä sankari että uskovainen. "Kirkko ja Kaupunki" kertoi Juntusesta joka on kritisoinut Jalovaaraa ja Melleriä. Esiin nousee esimerkiksi se, että "Kannattajilleen Meller sai käännettyä rikossyytteet vainoksi Raamattujen salakuljettamisesta. Mutta eihän Suomen laki ole milloinkaan pitänyt Raamattujen kuljettamista rikoksena".

Voisin tietysti nostaa esille sen, että "Eräänä päivänä Juntunen huomasi, että hänen autonsa renkaat oli puhkottu. Ensimmäinen ja vielä toinenkin kerta menisi yleisen ilkivallan piikkiin, mutta viisitoista kertaa on Juntusenkin mielestä liikaa. - Tekijöitä ei ole saatu kiinni. En osaa yhdistää tätä muuhun kuin taisteluuni hengellistä väkivaltaa vastaan." Tämä on nimittäin se mihin kreationistien kriitikko helposti saattaa törmätä. Mutta jos kaltaiseni uskonnoton tai ateisti nostaa esiin vastaavia omakohtaisia kokemuksia, käskynä on enemmänkin vaatimus irrottaa silmät Dawkinsista. Sillä kun ateisti nostaa esiin tämänlaiset kokemukset, hänen saamansa tuki ja empatia kristittyjen puolella on todellakin se, että kristinusko ei ole fundamentalismia. Mutta en nyt jaksa ylikorostaa tätä marttyyriyspiirrettä. Sillä tämä näyttää edustavan kirkon uutta linjaa ; Ennen Pirkko Jalovaara oli "yllätys" tai jotenkin "uusi ja ajatuksena hämmästyttävä". Nyt myönnetään että Juntunen on tehnyt kauan asian eteen töitä. Olen varsin tyytyväinen siihen että uskonnollisen väkivallan olemassaolo aletaan myöntämään. Jos linja menee kaikenmaailman ateistien bussimainoksista raivoamisen sijasta ongelmien ratkomiseen, voi olla että muuaman vuoden kuluttua minulle vänkyröimisineni ei ole enää mitään tarvetta.

Siksi otankin esiin Juntusen näkemyksen. Joka sekin näyttää olevan kirkon virallista linjaa. "Karismaattisessa liikkeessä kuitenkin on pimeä puolensa. Siksi olisi hyvä, jos se otettaisiin kirkon rakenteisiin sisään. Kirkko pitäisi karismaattisuuden terveenä." Tämä vaatii kuitenkin sitä että linjan mukana muuttuu myös käytös.
* Sillä mitä MOT:in Jalovaarajakso opetti? Sen, että Jalovaara toimi aivan suoraan sellaisessa paikassa kuin Kallion kirkossa. (Hieno rakennus paskalle ihmiselle.) Samoin tiedän että Hyrylässä "Luomisen lauantai" -niminen iso kreationistitapahtuma ei sattunut osumaan seurakunnan radariin ja tilat saatiin kreationisteilulle. Syynä ei ole se, että mikä on tai ei ole kirkon virallinen linja. Vaan se, että kirkolla ei riitä resursseja ja/tai osaamista valvoa näitä asioita.
* Ja "Kirkon tutkimuskeskus" ei tässä ainakaan minua ole vakuuttanut. Kun Kari Tikkanen aikanaan kannusti heitä tutkimaan kreationismia, mutta selvitykselle ei uskottu olevan tarvetta. Ennen kuin asia kosahti silmille muun journalismin toimesta. Tämän vuoksi kaikenmaailman Jalovaarat tulevat yllätyksenä kirkolle, vaikka ne kaltaisilleni sosiaalisessa mediassa sompaajille ovat ylituttuja. Kenties samasta syystä teistit ovat nykyään lukkiutuneet filosofisiin lokeroihin ja selittävät innolla miten kalvinismi ja kreationismi ovat USA:laisia ilmiöitä, tajuamatta että modernin copy-paste -ajattelun vuoksi moni sitoo uskonnollisen ajattelunsa internetin lähteisiin, eli heidän teologiansa ei ole enää papeilta opittua hyvää luterilaisuutta vaan tankeroenglannista vääristynyttä enemmän tai vähemmän kalvinismia.

Kuitenkin itse asiassa korostan, että uskonnonopetuksella on tärkeä rooli. Suomessa on toki moneen muuhun maahan verrattuna paljon kreationismia (suurelta osin kalvinistisista copy-pasteopeista lainattua sellaista), joten selvästi uskonnonopetus ei ole mitenkään ehdottoman supertehokkaasti karsinut sitä yhteiskunnasta. Ja muutenkin helluntailaisia ja muita fundamentalisteja on melkoisen paljon. Mutta kuitenkin on syytä muistaa että kreationismi näyttää suomessa hyvin omituiselta suurimmaksi osaksi siksi että USA:ssa liikkeen pääpyrkimys on nimenomaan päästä kouluopetukseen.
* Mielestäni kreationismin historiaa ei kannata lähestyä ideologisesti, jolloin paljastuu se mitä Ernst Mayr korosti, eli että se on platonismia. Sen sijaan sen oppisisältöjen muutoksia voi ymmärtää vain sitä kautta että se on juridista fundamentalismia jonka päätavoite on saada uskonto kouluopetukseen ja sitä kautta kaikkien lasten mieliin.

Näen että kirkko on siis jo nyt jossain määrin uskottavasti torjunut kreationismia. Tosin tämä rapsutus on jotain jonka suosittelen nauttimaan with a pinch of salt.
* Kirkon "liberaali linja" tuppaa olemaan sellainen että se pitää rikkautena sitä että sen sisällä on erilaisia fundamentalistikaahottajia. Ja se ei suinkaan yritä torjua näiden oppia tai muuta vastaavaa. Eli jossain määrin se todellakin ajaa myös sitä roolia että ateistejen renkaita viiltelevät pahastuneet fundamentalistit saavat mellastaa rauhassa kun kirkko keskittää kritiikkinsä siihen että ateisti joka nostaa esiin kristittyjen väkivaltaisen puolen (a) joutuu ensin kauheaan piinapenkkiin koska koko tapahtuma on epäuskottava ja sen todistamisen jälkeenkään (b) ei ymmärrä miten runsas ja monisäikeinen kirkko ja kristinusko on, ja siksi ateistin pitäisi pitää pikkuturpa kiinni niistä autonrenkaistaan ja olla suvaitsevainen suvaitsemattomille. Eli fundamentalismi joka muutoin kitkettäisiin poliisin (tai jos rankemmalle itsepuolustukselle sattuu olemaan tarvetta niin esimerkiksi minun nyrkkieni) avulla yhteiskunnasta saavat suojaa kun ne voivat mennä positiivisten leppoistouskovaisten selän taakse.
* Toisaalta kritiikki näyttää olevan hyvin epäreilua. Kuten se, mitä Jiri Nieminen kirjoitti Jehovan Todistajista ja lestadiolaisista näyttää. Nieminen kuvaa miten Jehovan Todistajien sisäiset rangaistusmenettelyt muistuttavat lestadiolaisten hoitokokouksia. Mutta koska Jehovan Todistajien oppi eroaa luterilaisten opista, ja se ei toimi luterilaisen kirkon sisällä, ja koska Jehovan Todistajat eivät äänestä, heidän kritiikkinsä on helppoa. Samanaikaisesti lestadiolaisien annetaan kuitenkin toimia ev.lut. kirkon sisällä ja heidän hoitokokouksiaan ja Jehovan Todistajien karttamiskäytänteitä muistuttavia eristämis/tervehtimismenettelykikkailuita ei todellakaan ole onnistuttu karsimaan koko sinä aikana jona lestadiolaisuus on ollut olemassa. Kirkko ei siis todellakaaan rajoita ja karsi aktiivisesti yhtään mitään. Voidaan jopa sanoa että ev.lut. hyödyt ovat lähinnä siinä että kouluopetus on tietynsisältöistä ja että tämä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. En ymmärrä miten tähän tarvitaan valtionkirkon läsnäoloa. Riippumatta siitä mtien luontevaksi papit ja kirkko itse kokee läsnäolonsa ties missä.

Koen (kaikesta huolimatta) tämän kirkolle (jokseenkin) ansiokkaaksi.

Itse asiassa kun kirkko on selvästi tomertumassa tässä aiheessa voisi olla syytä jopa optimismiin. Mutta valitettavasti tämä asennemuutos sitten kyllä sotkee kyllä suuresti pasmoja liittyen uskonnon roolia yhteiskunnassa ja koulussa. Jos mietimme, mikä on uskonnon rooli "Suvivirressä", koulujen ruokarukouksessa ja koulujen aamunavauksissa on nimenomaan se, että ne ovat julkista rituaalitoimintaa. Jotain joka on "perinteen" nimissä pakotettua kaikille. Tässä henkenä ei ole "fundamentalistinen" emootiopelleily ja hihhulointi, vaan se, että laulun, rukouksen ja rituaalin mukana saadaan arvokkuutta ja jatkuvuutta. Näiden rooli on itse asiassa ev.lut -opissa sen nykytilassa hyvin suuri merkitys.

Sillä jos dogmatiikka unohdetaan voidaan miettiä mikä on kirkon merkitys:
* Ev.lut. on todellakin eräässä mielessä "tapauskovaisuutta". Se karttaa kaahottamista ja emootiopelleilyä ja hihhulointia. Sen jäsenet eivät pidä hirveästi julkisessa elämässä meteliä uskonnostaan. Uskonto kuuluu "äärimmäiseen privaattiin" tavalla jossa yksilöiden julkista positiivista uskonnonvapautta itse asiassa rajoitetaan.
* Käytännössä itse evankelisluterilaisen kirkon rooli on kuitenkin latistunut pelkäksi rituaalintuottajaksi. Joulukirkko ja kenties pääsiäinen ovat perinteiset päivät kirkolle. Ja muutoin kaste, rippijuhla, häät ja hautajaiset eli erilaiset siirtymäriitit ovat ne joiden takia kirkkoon kuulutaan. Muun ajan ollaan "uskossa niin omalla tavalla" että se ei näy julkisessa elämässä mitenkään. Eikä se muutoinkaan vaikuta ihmisiin kovin syvästi.

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että kun kirkko puolustaa tilaansa julkisessa ja poliittisessa elämässä, se itse asiassa taistelee koko olemassaolostaan. Kirkko korostaa miten "heistä on luontevaa olla läsnä" tilanteessa a, b, c, ja d. Näissä ilmiintyvä uskonnollisuus on heidän julkisessa puheessaan nimenomaan positiivista uskonnonvapautta. Mutta sitä on kuitenkin aina myyty nimenomaan sen antiteesinä, jonain joka torjuu positiivista uskonnonvapautta. Eli esimerkiksi juuri fundamentalismia.

Kirkko joka suojelee fumdamentalismilta väittää ajavansa sekulaariuden asiaa.

"Kotimaa PRO";n teksti oikeastaan ylikorostaa tätä. "Uskonto on Suomessa ollut pitkään privaattia. Sitä on jopa pidetty meikäläisen uskonnollisuuden erityispiirteenä. Senpä vuoksi on loogista, että vapaa-ajattelijoiden aktiivisuuden myötä uskonto muuttuu entistä yksityisemmäksi, vai? Kotimaa Pro:n blogissaan Johannes Ijäs kysyy, minne uskonto menee, jos se on kokonaan siivottu pois julkisesta tilasta. Käykö niin, että kun luterilainen kirkko menettää valta-asemansa, tuleekin tilaa uskonnolle, joka saa näkyä julkisuudessa?"

On hyvin mielenkiintoista miten positiivinen uskonnonvapaus on tärkeää, kunnes negatiivinen uskonnonvapaus on hienoa kun torjutaan fundamentalistisia ääriliikkeitä. Oma kantani asiaan on yksinkertainen. Jos kannatetaan positiivista uskonnonvapautta ja uskonnon monikulttuurista läsnäoloa, se tarkoittaa sitä että Jehovan Todistajat ja muut lappuhihhulit ovat luonteva osa katukuvaa. Näissä on kuitenkin aina muistettava se, että vastaanottajan markkinat. Ihmiset voivat kaahottaa aivan vapaasti, mutta yleinen mielipide ja häpeä estävät ylilyönnit. Etenkin jos ainut uskonnon saama tuki tulee kannattajilta ja jäseniltä. Tämä kannustaa ennakkosensuuriin. Valtionkirkon tapa hoitaa asia on sen sijaan tuputtajan markkinat. Tässä toiminnan röyhkeyttä rajoittaa vain vallankumoushenki. Joka selittää sen miksi kirkko on niin pahastunut eropiikeistä eroaville - ja samanaikaisesti niin totaalisen haluton korjaamaan eropiikin takana olevia aitoja virheitä. Valtionkirkko on lempeä vain koska se pakotetaan.

Esimerkiksi kun tänään junassa oli nainen joka penkissä rukoili, niin ei se minua haitannut tai ärsyttänyt kun hän ei pakottanut minua rukoilemaan hänen kanssaan. Tehköön yksinään ja itsensä kanssa mitä sitten tekeekin. Jos positiivinen uskonnonvapaus menisi, suomen katukuvassa näkyisi luultavasti todellakin nykyistä enemmän uskontoa. Ja minusta tämä olisi ihan positiivistakin. Sillä helsinkiläisenä olen kyllä tottunut siihen miten Helsingin asematunnelissa on Jehovan Todistajia standeineen. Kun ihmiset reagoivat tähän positiivisen uskonnonvapauden ilmenemiseen yhteislaulun sijasta ohikävelyllä.

Megakirkot ja muut voisivat tietysti olla lieveilmiöinä. Mutta nämä ovat hallittavissa rahoittamista koskevin rajoittein. Ei niinin valtionuskontoa tarvittaisi. ; Ja nähdäkseni monet ateistit ajavatkin nimenomaan tätä mallia. Jostain syystä uskovat katsovat että jos viralliset uskonnon merkit kouluissa rajoitetaan ja otetaan pois, niin sitten oltaisiin kieltämässä ristikorut, risti suomen lipussa, se että yksilö saa itsekseen hyräillä tahi laulaa virsilauluja kiellettäisiin. Sekularismi jota tässä ajetaan on kuitenkin enemmän juuri sitä että valtio ei tue yhtä tiettyä uskontoa ja sen rituaaleja. Joka tarkoittaa aivan päinvastaista. Ja väitän että jollain erikoisella tasolla valtionkirkon parissa tämä tiedetään varsin hyvin.

Siksi positiivisesta uskonnonvapaudesta puhutaan vain kun aiheena on yhden tietyn instituution valtarituaalit joihin kaikki kansalaiset pakotetaan. Sen sijaan heti kun yksilö toteuttaa itseään ja noudattaa omaa uskonnonvapauttaan julkisuudessa. Niin siinä vaiheessa suvaitsevaisuutta suvaitsevan liberaalin ja suvaitsevan kirkon virallinen kanta osaa toistaa ja huutaa ilmoille sanaa "fundamentalismi". (Kaikissa yhteyksissä, siitä huolimatta sopiiko mikään fundamentalismin akateeminen - tai edes arkikielinen - merkityssisältö tässä yhteydessä käytettäväksi.)

Kenties kirkon linja kuitenkin tästä muuttuu ja uuteen linjaan totuttuaan he ymmärtävät korostaa sitä että tosiasiassa he ovat ajamassa hyvinkin säänneltyä negatiivista uskonnonvapautta. Vapautta fundamentalismista. Joskin epäilen, koska ev. lut. kirkko on olemassa vain sitä kautta että se toteuttaa näitä julkisrituaaleja. Ilman sitä tapaluterilainen ei välitä - fundamentalismi ja ateismi on heille lähinnä naurettavaksi tarkoitettua viihdettä, jotain jonka lappuiluinnolle hihitellä ja jonka ohi kävellä asematunnelissa.

Saatananpalvojat kutsuvat meitä

Roolipeliin liittynyt saatananpalvontarinnastus on itselleni kenties läheisin aihe. Se on kuitenkin liitoksissa laajempaan ilmiöön, saatanapaniikkiin. Ja tässä aiheessa tunnetuin ja näkyvin aineisto on koskenut rockmusiikkia.; Merkittävää onkin se, miten saatananpalvonnan vastustamisesta puhuminen tarkoittaa lähes aina jonkin muun asian kritisoimista. Isketään johonkin nuorisokulttuurin elementtiin josta ei pidetä ja se liitetään kammottavaan saatananpalvontaan ad hoc.

Kahdeksankymmentäluvulla tätä asiaa toivat esille esimerkiksi Leo Meller, Jyrki Isohella ja vastaavat fundamentalistiset vouhottajat. Ilmiö laajeni pikku hiljaa. 90 -luvulla fundamentalistit keksivät lehdistön, median ja kouluissa kiertämisen välineellistämisen tälle asialle. Keijo Ahorinta, Päivi Niemi ja Riku Rinne levittivät viestiään pahan kosmisesta kamppailusta.

Ja vaikka jo edellä mainitut henkilöt ovat tulleet tutuiksi kouluilla, niin ilmiö ei jäänyt minkään marginaalin puuhasteluksi. Väitän, että miltei jokainen ironisen 80 -luvun kasvatti joka on käynyt evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen on nähnyt koulussa tietyn valistuselokuvan. Marja-Liisa Mattila(ent. Huhta) ohjasi teoksen "Saatana kutsuu minua" (1994). Sen tilaaja ei ollut mikään fundamentalistilahko, vaan Kirkon tiedotuskeskus.; Valistavan "dokumentin" nimi ei kenties ole tuttu, mutta videon sisältö on jotain joka on sitten paljon helpompaa muistaa. Aluksi kovikset kiusaavat hyveellisenoloista vaaleaa tyttöä. Rockhenkinen tyttö pelastaa tämän kiusaajilta, tulee väliin auttamaan. Tästä seuraa ystävystyminen joka johtaa rappioon koska mukana tulee seura ja alakulttuuri. Rajua musiikkia, tupakointia, nahkarotseja ja lesboilua. Paljastuu että jengiä johtaa itse Saatana. Ja jengissä halu on kuolla, ja toisaalta ainut tapa lähteä jengistä on itsemurha! Dokumentti opettaa, että saatananpalvonta eroaa mielenterveysongelmista. Ja vahvin tunnusmerkki oli se, että jos kysytään uskooko Jeesuksen pelastusuhriin, niin toinen närkästyy, loukkaantuu ja "tulee silmille". Tai no, asian voi katsoa itse.




On kornia, että kyseessä ei ole ironinen kauhuelokuva. Sillä siinä olisi potentiaalia tämänlaiseen. Esimerkiksi Titus Hjelm on tutkinut saatananpalvontaa, ja se oli hyvinkin marginaalinen ilmiö. Muu vandalismi sitten vain leimattiin siihen mukaan. Koska saatanapaniikissa oli pääosin kysymys muusta kuin saatananpalvonnasta ; Mielikuva saatananpalvonnasta oli oleellisempaa.

Nykyään dokumentin "löyhä mutta huomiohuoraava suhde tosiasioihin" näyttää huvittavalta. On vaikeaa nähdä miten se aikanaan otettiin vakavasti.
1: On ironista, että se paljastaa maailman jossa kiusaamiselta pelastaminen liitetään saatananpalvontaan. ; On nimittäin havaittu se, että kristinusko on laumahenkistä, kiusaaminen kohdistuu helposti outoihin, ja että tavalliset pelkäävät kiusaamista tasolla jossa ainut joka viitsii vaivautua on käytännössä jokin toinen outo. Tämä kertoo osaltaan siitä miten kristityiltä ei saa apua kiusaamiseen. Kiusaamiseen väliinmenijät ovatkin epäilyttäviä.
2: Toisaalta hyvin huvittavaa on kuunnella kuinka "kauniisti" dokumentissa viitataan ihmisiin joilla ei ole kykyä rakentaa omaa identiteettiä, ja jotka ovat siksi "lauma ääliöitä jotka eivät osaa elää omaa elämäänsä." Sillä tässä on jo jonkinlaista projisoinnin makua siinä määrin että se miltei kuulostaa tunnustukselta. Tämä lausuma kun kuvaa käytännössä jokaikistä kirkon yhteisöllisyyttä ja apologetiikan merkitystä korostavaa ihmistä. (Olkaa hyvät.)

Mutta kauhistelun sijasta otin asian esiin siksi, että tämä on nähtävä osana kirkon peittelemää lähihistoriaa. Saatanapaniikki on ilmiö, jota ei tunneta, tunnusteta eikä sen varsinkaan myönnetä mitenkään liittyneen kirkon toimintaan. Kuitenkin se on laajuutensa vuoksi, sekä sen vuoksi että se iski nuorisokulttuurin monien alakulttuurien muotivirtauksiin, loukannut hyvin monia nuoria. Viesti rockmusiikista onkin ollut kaikkea muuta kuin lähentävä. Jos joku sanoo että nuoren alakulttuurin asiat liitetään saatananpalvontaan ja suoraan persoonalliseen pahuuteen, ei ihminen joka ei näe teoissaan mitään pahaa koe tarvetta muuttaa tapojaan, vaan sen sijaan sanoo enemmänkin jotain "pitäkää tunkkinne" -henkistä. ; Siksi sanonkin ihan suoraan, että kirkon ei pidä ihmetellä jos nuoret aikuiset eivät koe sitä omakseen, kun se on itse tarkoituksella koulutuksessaan vittuillut ja haukkunut näitä ihmisiä. Ainakin omalta osaltani tällä on ollut suuri vaikutus.

Uskontojournalismi -blogi iskeekin kirkon viestinnän ymmärtämisen kannalta oleellisen kirjoituksen. Kirkko harrastaa viestintää. Tässä on kuitenkin kaksi keskenään kilpailevaa näkökulmaa jotka ovat usein keskenään ristiriidassa. Kirkko harrastaa uskontojournalismia, "jossa kerrotaan paitsi kirkon asioista myös mm. rauhantyön, arvojen ja muiden uskontojen asioista kuten missä tahansa muussa journalistisesti tuotetussa ohjelmassa." Toisaalla sen viestit muistuttavat yrityksen viestintää kun "medioissa voi samaan aikaan olla myös täysin epäkriittistä journalistista sisältöä, jolloin se muistuttaa yritysviestintää (journalistisin muodoin ja höystein toki): viesti on julkaisijan strategioiden mukainen ja vahvistaa sen ydinsanomaa."

"Saatana kutsuu meitä" on viestintää jossa yhdistetään kirkon vanhakantainen suhde siihen että se on kaikkien uskontojen asiantuntija. Toisaalta se on vahvasti viestintää jossa yleisö oletetaan lampaiksi joita voidaan ohjailla haluttuun suuntaan. Tämän vuoksi en ole yhtä pahoillani kuin uskontojournalismiblogi, joka ei pidä siitä että kirkko on nyt virallisesti päättänyt muuttaa viestintäasennettaan. "Kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmasta (2014-2016) äänestettiin pois viittaus muiden uskontojen esillä pitämisestä." Tätä pidetään huonona koska "Kirkolla ja sitä lähellä olevalla medialla on tällä hetkellä parhaat mahdollisuudet ja resurssit tehdä monipuolista journalistista sisältöä uskonnoista. Tämä voi toteutua uskontojournalistisesti tai apologeettisesti eli omaa uskontoa puolustaen. Kirkolliskokouksen päätöksen voi tulkita liikahduksena apologian suuntaan, mikä puolestaan heijastaa kirkon itseymmärrystä muuttuvien taloudellisten ja henkisten realiteettien maailmassa." Ymmärrän toki, että tämä johtaa helposti julistukselliseen lähestymiseen. Mutta kun katsoo esimerkiksi sitä miten kirkon parissa on pyöritelty uusateismia, ei voi kuin huomata miten vaikeaa toisen uskonnon viitekehyksestä on lähestyä toista aihetta. Olkiukkoargumentaatio on ollut aivan piispatasoisten viisaiden teksteissä hyvin omituiseksi mutiloitua. Kun muiden maailmankuvien ymmärtäminen on tätä, on parasta vain jättää se pois. Tässä komppaankin Sammeli Juntusta, joka on esittänyt että "Ei kirkon strategiassa puhuta muista uskonnoista ja niiden esille nostamisesta, vain meidän omasta uskonnostamme. Ei kirkko voi mieltää itseään kaikkien uskojen asiantuntijaksi. Meillä on sanoma kolmiyhteisestä Jumalasta, emme ole uskontojen suhteen puolueettomia"; Kirkko ei ole instituutiona moniarvoinen, tietävä, osaavat, uskonnonvapauden asialla tai puolueeton edes parhaansa yrittäessään. Se on kuitenkin myynyt itseään tällä asenteella ja hengellä.

Kusipäisyyden filosofian 101

Televisiosarjassa "House" oleva perushäijy sävy on selitetty kahtaa kautta ; Ensinnäkin se nähdään luonnepuutoksena. Toisaalta se nähdään seurauksena taidosta. Sarja muistuttaa siitä että sokraattinen metodi ei ole useinkaan kovin lempeä. "Ymmärrystä kätilöidessä" käy kuten lasta synnyttäessä : Synnytys on raskas ja työläs ja inhottava. Mahdollisesti jotain sellaista, joka saa synnyttäjän vakavasti suunnittelemaan sitä, että kuohii kumppaninsa tylsällä voiveitsellä. ; Tämä sama sävy löytyy esimerkiksi Himasen "HIMeros" -teoksesta jossa Sokrates kuvataan paarmana, joka ärsyttää ja vittuilee kaikille jotta saisi heidät elämään viisaampaa ja parempaa elämää kuin ennen sitä kun heille vittuillaan.

Tämä mainittu asenne on siitä mielenkiintoinen, että se rikkoo hyvin klassisen postmodernin keskustelunormin. Virallisen totuuden mukaan se ei nimittäin pidä paikkaansa. Nähdään että laadukas debatti on kohteliasta, siinä on sivistyssanoja ja ollaan muutenkin äärikohteliaalla pohjalla. Jossain jossa kumpikaan ei provosoidu eikä kumpikaan provosoi.

Se nimittäin selittää että kusipäisyys voisi olla perusteltu pohja keskustelulle, neuvottelulle ja debatille. Että kusipäisyys voisi olla myös rakentava argumentatiivinen pohja. Tämä on ajatus joka on itse asiassa ollut vieras miltei aina. Historiallisesti on ajateltu että logiikka ja tieto olisi kylmänviileää ; Objektiivisuus on määritelty subjektiivisuuden puutteeksi. Tätä kautta tieteenteko on nähty kylmäksi ja viileäksi. (Mielikuva jota esimerkiksi nörtit ja skeptikot joutuvat sitten kantamaan elämässään, kun kriitikot haluavat dehumanisoida heidät siksi mitä he tekevät sen sijaan että miettisivät mitä he todella ovat.)

Kuitenkin voidaan aivan vakavasti sanoa että objektiivisuus ja subjektiivisuus eivät olekaan toisiaan poissulkevia, vaan enemmänkin ne ovat yhteismitattomia. Itsekin näkisin että kusipäisyydellä voi olla hyvinkin perusteltu ja vakaa pohja, kunhan tätä käytetään oikein. Tässä voidaan nähdä kaksi alaosiota. Kusipäisyys voi tarjota hyvinkin kokonaisvaltaisen elämäkuvan (jopa sellaisen jota itse kannatan tai vähintään harjoitan aktiivisesti) jos sitä tarkastellaan kahden alaelementin kautta. Kusipäisyyttä voidaan nimittäin hakea sikailun ja vittuilun kautta. Otan avukseni muiden taidot ja kyvyt. Eli lainaan jotain joita muut ovat kirjoittaneet. Ja piehtaroin sitten näissä tuotoksissa.

Sikailu

Juntunen & Schielke ovat kirjoittaneet valaisevan tekstin "Johdatus yleiseen sikailuun - Sikailuteoreettinen perspektiivi filosofiaan sekä politiikkaan narratiivisen struktuurin kreatiivisen destruktion kontekstissa" Se on tietysti huumorimielessä tehty rykäisy, jonka voidaan nähdä parodioivan postmodernia puhetapaa. Mutta samalla siinä on hyviä huomioita sikailusta. Sikailu voidaan nähdä eksistentiaalisena aktiona, sosiaalisena ja poliittisena aktiona "Sikailu tapahtuu aina suhteessa toisiin ihmisiin. Vaikka sikailulla sinänsä ei ole päämäärää, vaan se on itsetarkoituksellista toimintaa, siihen liittyy aina implisiittisesti kontingentteja pyrkimyksiä vaikuttaa toisten henkilöiden toimintaan" ; Sikailu määrittyy kuitenkin estetiikasta. "Päästäksemme diletanttimaisesta sekoilusta kompetenttiin sikailuun, on meidän tarkasteltava kriittisesti sikailun premissejä. Koska sikailu on transendentaalinen, toisaalta historian, toisaalta ration ja emootion ylittävä tapa määrittää identeetin suhdetta sinänsä absurdiin maailmaan, historia ja looginen argumentaatio eivät kelpaa sikailua ohjaaviksi kriteereiksi. Niinpä sikailulle olennaista on tyylikkyys. Vain esteettiset lähestymistavat mahdollistavat sikailun filosofisen refleksion."

Tämä kuvaus on tietysti huumoria. Mutta se itse asiassa muistuttaa siitä, että sikailussa on aina kysymys jonkinlaisesta hauskuudesta sikailijalle itselleen. Ulkopuolisin silmin sikailu on esteettisyyden vastakohta. Kuitenkin sikailu itsessään voidaan aina nähdä:
1: Spontaanina mukavuudenhaluna jossa on kysymys joko tietoisesta, laiskuudesta tai osaamattomuudesta johtuvaa huolimattomuudesta muita kohtaan. Esimerkiksi jos unohtaa pöytätavat voi röyhtäillä. Tämä röyhtäys on luonnollinen, ja se että röyhtäilee kun röyhtäyttää on luonnollinen ellei peräti zeninkaltainen aktio. Esimerkiksi tietääkseni vauvat sikailevat siekailematta valtaosan valveestaan (mahdollisesti unestaankin). Eräällä tavalla ihminen opettelee kaikki muut taidot paitsi tämän sikailun joka on heissä luonnostaan.
2: Tarkoituksellisena sääntöjen ja normien rikkomisena. Tämä voi kohdistua joihinkin yhteiskunnan ja sosiaalisen kanssakäymisen tabuihin, jolloin niitä voi pitää epäkohteliaina ja epäsopivina. Mutta tabujen rikkomisessa voi nähdä myös nautintoa. Esimerkiksi jos humalainen (ja etenkin jos selväpäinen) mies huutaa satunnaiselle naiselle että "hyvät tissit", tämä sinänsä kenties positiivinen lausuma voidaan nähdä lähinnä huonotapaisena törkeytenä. Kuitenkin huutaja itse voi räkättää jälkikäteen tilanteesta, joten hänelle kyseessä oli humoristis-esteettinen kokemus. Tämän esteettisen kokemuksen jakaminen on sikailun perusongelma, ei estetiikan puute.

Vittuilu

Sinna Autio on "Do Be Do Be Do" -blogissaan kirjannut vittuilun voimavarana. Hän korostaa että vittuilu on luonteeltaan sosiaalista. "Ensinnäkin se voi toimia yhteisöllisyyden tunnetta lisäävänä tekijänä, mikäli esimerkiksi ryhmä kavereita keksii yhteisen vittuilun kohteen." ja se voi korostaa ryhmähenkeä siten että se puolustaa jotain näkemystä "Vittuilu on joskus tarkoituksenmukaista myös ystävien puolustamisessa, vittuiluun vastaamisessa eli ns. vastavittuilussa sekä oman identiteetin, ajattelun ja persoonan kehittämisessä mielipiteiden kärkevän esittämisen ts. vittuilun kautta." Näin ollen sen erottaa sikailusta se, että vaikka molemmat ovat luonteeltaan poliittisia, vittuiluun liittyy aina "jaettavuuden" käsite. Vittuilu ei myöskään ole luonteeltaan yhtä dekonstruktiivista kuin sikailu. Vittuilu siis pohjimmiltaan tukee ja rakentaa olemassaolevia järjestelmiä siinä missä sikailu murtaa niitä. Tämä muuttaa asetelmaa kovasti. Siinä missä sikailua kuvaa vapautuminen, on vittuilussa pakko kiinnittää erittäin vahvasti huomioita vittuilun taustamotivaatioihin. Osa vittuilusta ei ole ilkeilyntarpeesta vaan siitä että näkee toisen ylittäneen soveliaisuuden rajat. Osa vittuilusta ei kuitenkaan ole puolustavaa vaan pelkästään ilkeää. "On tärkeää havainnoida oman vittuiluntarpeensa lähtökohtia: onko kysymyksessä halu jyrätä toinen tai pyrkiä esittämään itsensä parempana ihmisenä kuin tuo toinen vai onko kyseessä halu puolustaa tärkeitä ihmisiä ja arvoja pitäen myös sitä jolle vittuilee itsen kanssa tasa-arvoisena vastavuoroisen vittuilun asetelman luojana." Tämän toteuttaminen taas muuttaa vittuilun perusluonteen jostain negatiivisesta joksikin jota voi aivan oikeasti pitää arvossa. "Vittuilusta tulee muistaa myös, että se on jatkuvasti kehittämistä vaativa sosiaalis-kulttuurinen taito. Vittuilun lähikehityksen vyöhyke sijaitsee useimmiten kahden verbaalis-älyllisesti samantasoisen mutta todella erilaisen ihmisen välillä."

Näin ollen vittumaisuus on tärkeä osa kaikenkattavan debattikentän osaamisessa. Eikä vähiten siksi että joukossa on aina joitakuita jotka käyttävät sen menetelmiä sinua vastaan, joten sinun on hyvä osoittaa olevasi tässä samanarvoinen heidän kanssaan (ettet tuota pettymystä tai joudu tallotuksi jotka ovat ne epäonnistumisvaihtoehdot). Näin ollen kannattaa teroittaa kieli ja mieli ja valmistautua. Kunnon debattimaailman "en garde" vaatii valmistautumista kaikkeen siihen millä ehdoin toiset voivat keskustelukenttää muokata. Ettei olisi avomielisyyden puutetta kun lukkiudut vain yhteen kielipeliin ja dominoi tällä kielipelikentän valinnalla koko keskustelua. Epäkohteliaisuudesta ei tietysti ole kusipäisyydessä koskaan ikinä kysymys. (Eivätkä laadukkaan sarkasmin salat ole ainakaan vielä avautuneet minulle.)

"Questa si è posta de fenestra dextra che de malicie e inganni sempre è presta
E de covrire e de ferire è lla magistra."
[This is the Position of the Window, which is always ready for malice and tricks.
And of covering and injuring it is a master.]
(Fiore dei Liberi)