Tämä mainittu asenne on siitä mielenkiintoinen, että se rikkoo hyvin klassisen postmodernin keskustelunormin. Virallisen totuuden mukaan se ei nimittäin pidä paikkaansa. Nähdään että laadukas debatti on kohteliasta, siinä on sivistyssanoja ja ollaan muutenkin äärikohteliaalla pohjalla. Jossain jossa kumpikaan ei provosoidu eikä kumpikaan provosoi.
Se nimittäin selittää että kusipäisyys voisi olla perusteltu pohja keskustelulle, neuvottelulle ja debatille. Että kusipäisyys voisi olla myös rakentava argumentatiivinen pohja. Tämä on ajatus joka on itse asiassa ollut vieras miltei aina. Historiallisesti on ajateltu että logiikka ja tieto olisi kylmänviileää ; Objektiivisuus on määritelty subjektiivisuuden puutteeksi. Tätä kautta tieteenteko on nähty kylmäksi ja viileäksi. (Mielikuva jota esimerkiksi nörtit ja skeptikot joutuvat sitten kantamaan elämässään, kun kriitikot haluavat dehumanisoida heidät siksi mitä he tekevät sen sijaan että miettisivät mitä he todella ovat.)
Kuitenkin voidaan aivan vakavasti sanoa että objektiivisuus ja subjektiivisuus eivät olekaan toisiaan poissulkevia, vaan enemmänkin ne ovat yhteismitattomia. Itsekin näkisin että kusipäisyydellä voi olla hyvinkin perusteltu ja vakaa pohja, kunhan tätä käytetään oikein. Tässä voidaan nähdä kaksi alaosiota. Kusipäisyys voi tarjota hyvinkin kokonaisvaltaisen elämäkuvan (jopa sellaisen jota itse kannatan tai vähintään harjoitan aktiivisesti) jos sitä tarkastellaan kahden alaelementin kautta. Kusipäisyyttä voidaan nimittäin hakea sikailun ja vittuilun kautta. Otan avukseni muiden taidot ja kyvyt. Eli lainaan jotain joita muut ovat kirjoittaneet. Ja piehtaroin sitten näissä tuotoksissa.
Sikailu
Juntunen & Schielke ovat kirjoittaneet valaisevan tekstin "Johdatus yleiseen sikailuun - Sikailuteoreettinen perspektiivi filosofiaan sekä politiikkaan narratiivisen struktuurin kreatiivisen destruktion kontekstissa" Se on tietysti huumorimielessä tehty rykäisy, jonka voidaan nähdä parodioivan postmodernia puhetapaa. Mutta samalla siinä on hyviä huomioita sikailusta. Sikailu voidaan nähdä eksistentiaalisena aktiona, sosiaalisena ja poliittisena aktiona "Sikailu tapahtuu aina suhteessa toisiin ihmisiin. Vaikka sikailulla sinänsä ei ole päämäärää, vaan se on itsetarkoituksellista toimintaa, siihen liittyy aina implisiittisesti kontingentteja pyrkimyksiä vaikuttaa toisten henkilöiden toimintaan" ; Sikailu määrittyy kuitenkin estetiikasta. "Päästäksemme diletanttimaisesta sekoilusta kompetenttiin sikailuun, on meidän tarkasteltava kriittisesti sikailun premissejä. Koska sikailu on transendentaalinen, toisaalta historian, toisaalta ration ja emootion ylittävä tapa määrittää identeetin suhdetta sinänsä absurdiin maailmaan, historia ja looginen argumentaatio eivät kelpaa sikailua ohjaaviksi kriteereiksi. Niinpä sikailulle olennaista on tyylikkyys. Vain esteettiset lähestymistavat mahdollistavat sikailun filosofisen refleksion."
Tämä kuvaus on tietysti huumoria. Mutta se itse asiassa muistuttaa siitä, että sikailussa on aina kysymys jonkinlaisesta hauskuudesta sikailijalle itselleen. Ulkopuolisin silmin sikailu on esteettisyyden vastakohta. Kuitenkin sikailu itsessään voidaan aina nähdä:
1: Spontaanina mukavuudenhaluna jossa on kysymys joko tietoisesta, laiskuudesta tai osaamattomuudesta johtuvaa huolimattomuudesta muita kohtaan. Esimerkiksi jos unohtaa pöytätavat voi röyhtäillä. Tämä röyhtäys on luonnollinen, ja se että röyhtäilee kun röyhtäyttää on luonnollinen ellei peräti zeninkaltainen aktio. Esimerkiksi tietääkseni vauvat sikailevat siekailematta valtaosan valveestaan (mahdollisesti unestaankin). Eräällä tavalla ihminen opettelee kaikki muut taidot paitsi tämän sikailun joka on heissä luonnostaan.
2: Tarkoituksellisena sääntöjen ja normien rikkomisena. Tämä voi kohdistua joihinkin yhteiskunnan ja sosiaalisen kanssakäymisen tabuihin, jolloin niitä voi pitää epäkohteliaina ja epäsopivina. Mutta tabujen rikkomisessa voi nähdä myös nautintoa. Esimerkiksi jos humalainen (ja etenkin jos selväpäinen) mies huutaa satunnaiselle naiselle että "hyvät tissit", tämä sinänsä kenties positiivinen lausuma voidaan nähdä lähinnä huonotapaisena törkeytenä. Kuitenkin huutaja itse voi räkättää jälkikäteen tilanteesta, joten hänelle kyseessä oli humoristis-esteettinen kokemus. Tämän esteettisen kokemuksen jakaminen on sikailun perusongelma, ei estetiikan puute.
Vittuilu
Sinna Autio on "Do Be Do Be Do" -blogissaan kirjannut vittuilun voimavarana. Hän korostaa että vittuilu on luonteeltaan sosiaalista. "Ensinnäkin se voi toimia yhteisöllisyyden tunnetta lisäävänä tekijänä, mikäli esimerkiksi ryhmä kavereita keksii yhteisen vittuilun kohteen." ja se voi korostaa ryhmähenkeä siten että se puolustaa jotain näkemystä "Vittuilu on joskus tarkoituksenmukaista myös ystävien puolustamisessa, vittuiluun vastaamisessa eli ns. vastavittuilussa sekä oman identiteetin, ajattelun ja persoonan kehittämisessä mielipiteiden kärkevän esittämisen ts. vittuilun kautta." Näin ollen sen erottaa sikailusta se, että vaikka molemmat ovat luonteeltaan poliittisia, vittuiluun liittyy aina "jaettavuuden" käsite. Vittuilu ei myöskään ole luonteeltaan yhtä dekonstruktiivista kuin sikailu. Vittuilu siis pohjimmiltaan tukee ja rakentaa olemassaolevia järjestelmiä siinä missä sikailu murtaa niitä. Tämä muuttaa asetelmaa kovasti. Siinä missä sikailua kuvaa vapautuminen, on vittuilussa pakko kiinnittää erittäin vahvasti huomioita vittuilun taustamotivaatioihin. Osa vittuilusta ei ole ilkeilyntarpeesta vaan siitä että näkee toisen ylittäneen soveliaisuuden rajat. Osa vittuilusta ei kuitenkaan ole puolustavaa vaan pelkästään ilkeää. "On tärkeää havainnoida oman vittuiluntarpeensa lähtökohtia: onko kysymyksessä halu jyrätä toinen tai pyrkiä esittämään itsensä parempana ihmisenä kuin tuo toinen vai onko kyseessä halu puolustaa tärkeitä ihmisiä ja arvoja pitäen myös sitä jolle vittuilee itsen kanssa tasa-arvoisena vastavuoroisen vittuilun asetelman luojana." Tämän toteuttaminen taas muuttaa vittuilun perusluonteen jostain negatiivisesta joksikin jota voi aivan oikeasti pitää arvossa. "Vittuilusta tulee muistaa myös, että se on jatkuvasti kehittämistä vaativa sosiaalis-kulttuurinen taito. Vittuilun lähikehityksen vyöhyke sijaitsee useimmiten kahden verbaalis-älyllisesti samantasoisen mutta todella erilaisen ihmisen välillä."
Näin ollen vittumaisuus on tärkeä osa kaikenkattavan debattikentän osaamisessa. Eikä vähiten siksi että joukossa on aina joitakuita jotka käyttävät sen menetelmiä sinua vastaan, joten sinun on hyvä osoittaa olevasi tässä samanarvoinen heidän kanssaan (ettet tuota pettymystä tai joudu tallotuksi jotka ovat ne epäonnistumisvaihtoehdot). Näin ollen kannattaa teroittaa kieli ja mieli ja valmistautua. Kunnon debattimaailman "en garde" vaatii valmistautumista kaikkeen siihen millä ehdoin toiset voivat keskustelukenttää muokata. Ettei olisi avomielisyyden puutetta kun lukkiudut vain yhteen kielipeliin ja dominoi tällä kielipelikentän valinnalla koko keskustelua. Epäkohteliaisuudesta ei tietysti ole kusipäisyydessä koskaan ikinä kysymys. (Eivätkä laadukkaan sarkasmin salat ole ainakaan vielä avautuneet minulle.)
 |
| "Questa si è posta de fenestra dextra che de malicie e inganni sempre è presta E de covrire e de ferire è lla magistra." [This is the Position of the Window, which is always ready for malice and tricks. And of covering and injuring it is a master.] (Fiore dei Liberi) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti