tiistai 16. lokakuuta 2012

(Chain)mailman

Nassim Talebin "The Bed of Procrustes" -aforismikokoelmassa on väliluku nimellä "the Ludic Fallacy and Domain Dependence" joka käsittelee sitä, miten ihmiset toimivat eri tilanteissa eri tavalla. Taleb näkee tässä voimakkaan kaksoisstandardin hengen. Hän ei siksi arvosta bisnesmiehiä jotka palkkaavat pikkolon kantamaan laukkujaan päästäkseen kuntosalille nostelemaan painoja.

Tämä luku käsittelee monessa kohden urheilua ja pelejä. Taleb näkee tässä suurena riskinä sen, että urheilu on hyvin keinotekoista ja omilla säännöillä toimivaa, jolloin sitä harjoittavista ihmisistä tulee helposti fakki-idiootteja, jotka kykenevät toimimaan vain hyvin spesifeissä tilanteissa ja ovat avuttomia niiden ulkopuolella, koska eivät osaa laajentaa taitojaan tämän tietyn spesifin tilanteen ulkopuolelle (joko siksi että luutunut mieli ei osaa yhdistää mitä se jo osaa tai koska tämä on mahdotonta koska pelisäännöstö on hyvin tietynlaista. Taleb näkee tässä nimenomaan joustamattomuuden ytimen ;  "Just as smooth surfaces, competitive sports, and spcialized work fossilize mind and body, competitive academia fossilize the soul." Tämä tekee kilpailuhenkisestä urheilusta varsin ikävän asian "Sports are commoditized and, alas, prostituted randomness" ... "Games were created to give nonheroes the illusion of winning."

Päivää. Lähden ostamaan
litran maitoa jonka lorautan
kahviin joka on nyt mustana tuossa
anakronistisessa kahvikupissani.

Kyllähän tämä yhdessä kontekstissa toimii
oikein hyvin, ja jos jättäisin soveltamatta
niin olisin domeenispesifi, skitsofreeninen.
Kaksoistandardissa ei ole hyvä olla, koska
se sopii vain fakki-idiooteille.
Tämä kulma on luonnollisesti itseäni koskettava ja siksi jotain joka on jos ei mielenkiintoinen niin ainakin jotain johon on hyvä miettiä jonkinlainen vastaus. Sillä kieltämättä esimerkiksi itse harjoittelen miekkailua, joka on jotain joka on hyvin "domeenispesifiä". Sen ydin pelisääntöjä ei voi toteuttaa salin ulkopuolella joutumatta vankilaan. Tässä mielessä minulla onkin hyvin tiukasti tiettyyn tilaan rajattua tietynlaista toimintaa jota en siinä muodossaan tee muualla. Tämä eroavaisuus on sitten jotain jota voidaan nähdä kaksoisstandardina.

Talebin näkemys ei tietenkään koske pelkästään urheilua. Itse asiassa hänen ajattelunsa idea on tuttu. Itse olen kuullut sen muissa kuin urheiluaiheissa uskovaisten puolelta;
1: Etenkin monet liberaalit teologit (jos kyllä myös jotkut vanhoillisemmat) korostavat että "synti" -käsitteen suuruus on juuri siinä että ihminen voi tarkastella itseään ulkopuolisesti. He korostavat että synti pitää sisällään syyllisyyttä ja ihmisen sisäisen elämän arviointi vaatisi kykyä pilkkoa itseään. Tätä he tulkitsevat "skitsofreeniseksi", koska ihmisellä ikään kuin täytyisi olla sisällään useampi erilainen minä jotka arvioisivat toisiaan.
2: Tämä liittyy myös roolipeli-mielikuvitus-estetiikka keskusteluun. Tällöin ideana on se, että mielikuvitus vaatii ajatuksen vaihtoehtoisista maailmoista, ja jos olisimme koherentteja ateisteja emme joko voisi edes viihteenä arvostaa harkita vaihtoehtoisia maailmoja koska ne eivät ole empiriisesti todistettuja ja Tosia. Tai sitten joutuisimme repimään itseämme palasiksi ja olisimme skitsofreenisiä. Sen sijaan jos kuvittelemme itsellemme näkymättömän kaikkivoipaiseen NPC -hahmon, jota kutsumme Jumalaksi ja jonka ajatuksia roolipelaamme vaikkapa WWJD -ajatusleikin kautta, niin heijastammekin näkemyksemme jonkun muun kautta ja TÄMÄ ei olisi ollenkaan "skitsofreenistä" koska siinä yhtä mieltä ei jaeta sisäisesti riitelemään..

Domeenispesifisyys on itse asiassa tärkeä asia, koska meillä ei nykyään enää ole elämänuraa vaan työpaikka. ; Maatiloilla ja metsästäjä-keräilijöiden elämässä työ ja koti eivät ole toisistaan erotettuja. Vapaa -aikaa toki on, mutta tämä ei ole yhtä vahvasti työstä irtileikattua kuin vaikkapa tehdastyöläisen osa. Itse asiassa viktoriaaninen ihmiskuva joka erotti kodin yhteiskunnasta irralliseksi suojakuplaksi on varsin moderni. Tämä tarkoittaa sitä että miltei jokainen työssäkäyvä joutuu olemaan domeenispesifi työnsä suhteen. Postimies ei ole ytimeltään "postimies" ; Ura ja työpaikka on toki ihmisille identiteetti, mutta ei minuus. Moderni maailma ja hyvin spesifoituneet ammatit kasvattavat tätä eroa. Itse asiassa edistys on johtanut hyvin voimakkaasti siihen että ihminen ei enää ole se, mitä tekee työkseen. Minuus on ihmisille itseisarvo, jotain jota suojellaan ja arvostetaan. Ja identiteetti on lähinnä ulkoinen rooli ja performanssi jolla on lähinnä välinearvo sitä kautta että se tuottaa rahaa jota voi laittaa siihen minuuteen. Tässä mielessä koko yhteiskuntamme on "skitsofreeninen".

Wisegeek -sivusto tarjoaakin tätä kautta erikoisen kulman juuri tähän domeenispesifisyyteen. Se lähestyy asiaa siten että se ei puhukaan "skitsofreniasta" vaan "alter egosta". Tämä on nähdäkseni erityisen viisas kulma, sillä se on luja isku "skitsofrenia" -termiin liitetyiltä leimakirveilyiltä ; Valitsemalla leimaavan termin saadaan asia vaikuttamaan ikävämmältä kuin se on. Valitsemalla medikalisoidun termin mielenterveyspuolelta saadaan väitteeseen lisäksi tieteen auktoriteettia ilman tieteellistä sisältöä. Tätä vastaan taisteleminen on hyvin tärkeää.
1: Eikä vähiten siksi että uskovaiset hyvin usein pelaavat tässä hyvin omituista peliä. He pelaavat "joko ateistit häviävät tai ateistit ovat herjaajaluusereita" -korteilla. Esimerkiksi "Metro" -lehden tekstiviestipalstalle esiintyi eilen kommentti joiden mukaan uskomuksia ei saa kritisoida koska ateisteilla ei voi olla uskonnollista kokemusta koska muuten he eivät olisi ateisteja. Kokemus taas on äärimmäisen luotettava, ja niitä ei tarvitse tieteellisesti osoittaa. Ihmisen ei siis tarvitse osoittaa että ei ole erehtynyt tai että ei valehtele koska uskonnollinen kokemus on äärivakuuttava. Ja että muu olisikin typerää koska uskonnollisia kokemuksia on niin paljon että jos ne eivät olisi luotettavia niin sitten mielenterveyspuoli olisi tukossa koska kaikki delusionaaliset hullut pitäisi heittää sinne. ; Itse sanoisin että kokemus nimenomaan ei ole luotettava, esimerkiksi silminnäkijätodistus on oikeasti yllättävän heppoinen todiste oikeudessakin. Ja että itse asiassa me kaikki ihmiset olemme aivan helvetin typeriä ja hupsuttelevia. Mielenterveyspuolelle mennäänkin lähinnä jos tämä hupsuus on luonteeltaan sellaista että se estää kyvyn huolehtia omasta itsestään, vaikeuttaa dramaattisen merkittävästi yhteiskunnassa muiden kanssa elämisen ja/tai rajoittaa merkittävästi omaa onnellisuutta. ; Se, että kaikki ovat hupsuja ja typeriä ja erehtyviä ei tee uskonnosta fiksua. Asian fiksuus on poikkeus joka vaatii vahvat perustelut. Ja vakuuttavien jumalatodistusten puoli uskovaisilta puuttuu vuosituhantisista yrityksistä ja ajattelutyöstä huolimatta, tuotokset ovat rehellisesti sanoen varsin heppoisia, presuppositionalistisesta saivartelusta ei ole onnistuttu nousemaan kaikesta työstä huolimatta..
___1.1: Itse en ole kiinnostunut muusta kuin siitä onko usko rationaalista ja järkevää. Minua ei kiinnosta heittää uskovaisia mielisairaalaan tai kieltää uskomista lailla. Uskovaiset ilmeisesti kuitenkin kuvittelevat että he ovat kaikista niin helvetin kiinnostavia ihmisiä että ainut syy jolla heitä kritisoidaan voi olla se, että heidän lupaansa uskoa ollaan viemässä. Tämä kertoo toki enimmäkseen siitä millä asenteilla näistä puhuvat uskvoat ovat itse keskustelussa. He ovatkin "haastamassa" niitä jotka uskossa ei ole. Itsekin olen saanut monta varsin kusipäisasenteista kutsua erilaisiin käännytystilanteisiin että kohdannut sitä varsinaista "haastamis-käännyttämistäkin". Hyvän uskovaisen tunnistaa helposti siitä että tämä ei sano uskostaan oikein sanaakaan. Jos suu täytyy avata, hän on todennäköisesti huono uskova joka ei ansaitse kuuntelua. Tämä on kieltämättä varsin ikävä tilanne. Mutta minä en ole tätä asennevamma -asetelmaa rakentanut.

"Wisegeek" tarjoaa toki vain määritelmän, mutta tässä suhteessa määritelmä voi toimia myös argumenttina "When someone behaves differently in different situations, he or she is sometimes said to have an alter ego. In fact the adjustment of one's beharior to meet social norms and expectations could be considered a social adaptation, but people who feel equally at ease in a variety of contrasting situations are sometimes viewed with sispicion by people who are less adaptable. Therefore, a loving mother who is also a sharp businesswoman might be accused of having an alter ego." Alter ego (tyhmänilkeänpseudointellektuellinmedikalisoivasti "skitsofreenisuus") on usein vain sitä että joko on joustava ja sopeutuva - eli kompleksi ja monitaitoinen ihminen - tätä pidetään usein epäluotettavuutena ja jakomielisyytenä jos ihminen kädettää itse elämässä, maailmankaikkeudessa ja kaikessa.
1: En siis ole skitsofreeninen jos riisun kamat pois mennessäni ostamaan maitoa. Osoitan ymmärtäväni että maailma ei ole kaikkialta identtinen ja että osaan ymmärtää tämän ja sosiaaliset normit ja maailman jossa elän ilman että rakennan merkityksettömiä kahtiajakoja sinne missä niitä ei ole vain siksi että voisin kutsua itseäni koherentiksi jollain yhdellä hyvin karkealla määritteellä.

Näkisinkin että tämä nostaa esille toisen puolen. Itse näkisin että domeenispesifisyys on tärkeä kulma. Mutta sen kohdalla pitää olla huolellinen koska ilmiö on joskus huono (fakki-idiotismia) ja joskus hyvä (kykyä adaptoitua maailmaan).

Näkisin että ihmisellä on karkeasti ottaen kaksi tapaa toimia väärin;
1: Joko hän spesifioituu yhteen tarkkaan tehtävään ja kykenee toimivaan vain siinä, jolloin hän todellakin osaa tämän yhden asian mutta on elämässään hyvin rajoittunut. Tällöin elämästä voi tulla kaaoottista ja ristiriitaista, koska maailma ei yleensä anna ihmisen elää vain tässä yhdessä kulmassa.
2: Toinen ongelma on niissä ihmisissä, jotka ottavat domeenispesifiyden välttämisen ikään kuin elämäntehtäväkseen. Silloin heillä on tapana osata yhden asian käyttö, opetella se äärimmilleen ja käyttää sitä kaikkialla. Tällöin he usein muokaavat maailmankuvansa tämän mukaiseksi ja ulkopuolisin silmin tämä tuottaa hyvin huonosti yhteiskunnassa toimivia ihmisiä ; He ovat kuin ihmisiä joilla on työkalupakissaan pelkästään vasara jolla he suostuvat vain vasaroimaan ja siksi he näkevät kaikki maailman ongelmat jonkinlaisina nauloina ; He eivät halua rikkoa elämäntapaansa vastaan olemalla domeenispesifi ja käyttämällä joskus ruuvimeiseliä.

Itsepuolustuslajien parissa on mahdollisuus epäonnistua molemmilla tavalla ; On nimittäin kilpailukeskittyneitä fakki-idioottiharjoittajia, jotka osaavat ehdottomasti taidon, mutta joiden muut taidot ovat kyseenalaisia tai olemattomia. Toinen puoli taas on "hengellisen herätyksen" saaneet itsepuolustuslajin harjoittajat jotka eivät ilmeisesti ota ainuttakaan askelta ilman että se olisi jotenkin aikido. Joku voisi sanoa että nämä ovat elämäntapavalintoja. Ja itse asiassa ne ovat sellaisia. Tämä tarkoittaa sitä että jos joku valitsee tämänlaisen tien, se ei oikeastaan ole minun tai muiden asia estää, rajoittaa, kieltää tai kovin kärkevästi arvostella heidän ratkaisuaan. Jos kriteeriksi sitten otetaan adaptaatiokyky ja monikykyisyys ja monipuolisuus, niin (vain) tältä kannalta ne ovat ongelma.

Itse väittäisinkin että ihmisen on oltava jossain määrin "skitsofreeninen" voidakseen olla luova tai kyetäkseen toimimaan ja selviämään monenlaisissa tilanteissa joita maailma tarjoaa. Tätä tehdessä on vain varottava  ("fakki-idioottisuuden" ja "kokonaisvaltaisuuteen heräämisen" lisäksi) että domeenispesifi ollessaan ei ole (a) torvelo, eli joka ei enää ole teoissaan joustava vaan enemmänkin "metafyysisemmin vakavasti ristiriitainen" (b) epäreilu ja rakenna kaksoisstandardia jossa omaa näkemystä puolustetaan ja erimielisyyttä vastustetaan olipa tilanne sitten mikä tahansa.
1: On siis hyvä että on yhtenäinen maailmankuva, kunhan se sisältää tajuamisen siitä että tämä vaatii erilaista toimintaa erilaisissa tilanteissa. Eli että ihmisestä ja hänen minuudestaan ei luoda liian yksioikoista ja yksiulotteista mallia johon itse sitten sovitetaan. On lisäksi hyvä että ei ole kusipää joka kiusaa muita, vaan jos on valmis iskemään muita niin pitää antaa muille vähintään yhtä suuri mahdollisuus.

Itse asiassa yleissivistys ja monitaitoisuus voidaan nähdä tärkeksi, kenties jopa tärkeämmäksi kuin mestaruus jossain yhdessä tietyssä asiassa. Ainakin itse yritän elää juuri tämän periaatteen mukaan. Pidän esimerkiksi työn, kodin ja muut vastaavat mielelläni erillään. Siksi esimerkiksi syytös skitsofreenisyydestä tuntuu omituiselta.
1: Eiköhän vaihtoehtoisten mallien kuvittelu voi olla arvostettavaa hauskana. Eli roolipelaamisen ydin ei olisi se, että aidosti kuvittelee olevansa joku 12 levelin wizard joka osaa heittää tulipalloja. Nähdäkseni aitona tämänlainen kuvitelma olisikin vaarallinen deluusio. Sen sijaan uskon että roolipelaajat asaavat samastumiskokemuksia jotka ovat samantapaisia kuin fantasiaelokuvia katsovilla on ; Katsoja kyllä tietää että fantasiafilmin tapahtumat eivät ole konkreettisesti totta. Samastuminen ei ole luuloa että on toinen ihminen, vaan enemmänkin yhteenkuuluvuuden ja ymmärryksen kokemus.
2: Eiköhän hypoteesinmuodostuksessakin voida pitää kahta vaihetta ; Voidaan arvostaa hyviä ideoita koska niillä on potentiaalia, mutta pitää niitä perusteltuina ja vakavasti otettavina vasta aktualisoinnin, kokeilun, jälkeen.
3: Eiköhän se sisäinen eri tilanteiden harkinta ja sisäinen katumus ja vastaava ole vain avomielisyyttä, eli sellaisenaan hyvinkin arvostettava ominaisuus. Jokin jossa Jumala on vähän kuin vammaisen pyörätuoli jota tarvitsevat vain ne ihmiset joiden psyyke on niin heikko että eivät kykene asioiden harkintaan ilman että kuvittelevat itselleen aktuaaliseksi jotain näkymättömiä mielikuvitusystäviä joiden aidosti olevaiseksi kuvittelu kyllä ainakin minun korviini kuulostaa skitsofreenisemmältä vakavammalta deluusiolta kuin mitä valtaosa uskovaisista harjoittaa. Ilman tätä kuvitteluvaihetta ihminen kuitenkin vain harkitsisi sisäisesti eikä olisi kaksi eri persoonaa, joten tämä jaotteluosio on skitsofreenisyys -argumentaation kannalta oleellinen vaikka se ei teologisesti muuten kenties olekaan.

Ei kommentteja: