Robin Hood sanoo : Syrjäytyminen on ihmisten vika

Robin Hood varasti rikkailta ja jakoi köyhille. Tämän aktivoitumisen syynä oli massoittain tapahtuva kärsimys. Tälle kirja antaa yksiselitteisen syyn. Prinssi Juhanan verojen keräämisen. Itse asiassa Robin Hoodin tapahtumat onkin ymmärrettävä äärimmäistapauksena yhteiskunnasta jossa korkea verotus ei enää johdakaan kasvaneeseen yhteiskunnan hyvinvointiin, vaan päinvastoin johtaa kurjistumiseen. Joka lopulta johtaa siihen että verojen kasvattaminen pienentää saatavan veronkin määrää. Prinssi Juhanan ajattelutapa jossa "enemmän on enemmän" törmää Lafferin käyrän realiteetteihin. (Vaikka emme tiedä missä on maksimaalisesti paras verotustaso, jolla saadaan maksimaaliset verotulot, on selvää että Robin Hoodissa mennään tämän ylitse.)

Tämäntapainen ajattelu on yllättävän yleistä kapitalistisiksi mielletyissä piireissä. He korostavat verojen minimointia, koska näkevät että kova verotus - etenkin progressiivinen verotus - rankaisisi työnteosta. Että kannattaisi olla vapaamatkustaja. He ovat individualisteja jotka kokevat olevansa Robin Hood joka ovelasti verosuunnitellessaan tai veroparatiisiin mennessään "riistää riistäjältä". Ainut ero on tietysti siinä että he eivät ota rikkailta ja jättävät jakamatta köyhille. Individualismin kaltaiset konseptit ovat kuitenkin käteviä tämän piilottajia. ; Tämänlaiset ihmiset edustavatkin usein esimerkiksi Björn Wahlroosin ajatusta siitä että vain pieni osa ihmisistä kykenee olemaan merkittäviä ja että valtaosan yhteiskunnasta olisi tuettava heitä. Eli hänestä yhteiskunnan menestys on seurausta siitä että huonommalla joukolla tuetaan ja nostetaan nämä supermenestyjät johtoon ja pärjäämiseen.

He tuntuvat unohtavan että jos Robin Hoodin tarinassa vaihdetaankin Juhanan toimintatapaa siten että hän vähentää palkkoja ja vaatii enemmän kaikkien hyödykkeiden hinnasta, hän "mutkan kautta verotaa" maailmaa. Hän kerää rahaa ja alaisien lompakon taso vajuaa aivan samalla tavalla kuten Robin Hoodin maailmassakin. ; Näillä ajattelijoilla alempia massoja sitoo vain velvollisuus eivätkä he ole saamassa mitään. Kun ihmisellä ei ole mitään muuta menetettävää kuin kahleensa, on seurauksena anarkiaa. Joku hupsuuntunut mies kaivaa nuoliviinin. Ja koska tämä heijastelee maan yleistä tilaa, hän saa apureita. Robin Hood ei kirjassa suinkaan menesty yksin ; Hän kokoaa ympärilleen joukon. Joukkoa ei saada ilman motivaatiota. Wahlroos ja muut ajattelevat helposti että yhteiskunta ja markkinavoimien lait ratkaisevat joka ikisen siinä olevan ongelman omin voimin. He tuntuvat unohtavan sen, minkä historia ja nykyaikakin näyttävät. Eli sen, että joskus tämä tapahtuu vasta anarkiavaiheessa.

Lafferin käyrällä on kaksi nollakohtaa ; 100% verotuksella kenenkään ei kannata tehdä työtä. 0% verotuksella yhteiskunnalla ei ole rahoja yhtään mihinkään, eli ei voida puhua yhteiskunnasta vaan pelkästään joukosta ihmisiä. Tätä olisi hyvä miettiä, kun siirtää varojaan veroparatiisiin. Tämä on rikkaiden oma etu, sillä se mitä kahinoitsijoista on havaittu, on se, että anarkistit eivät tyydy pelkkään toistensa lahtaamiseen ja matalatasoinen lyhytjänteinen ryöstely lähiympäristössä. Heillä on varsin kiintoisa tapa kohdistaa hyökkäyksensä vallassaolijoihin. Robin Hoodin nuolikin kohdistuu selkeästi Juhanaa, prinssiä, vastaan. Ja tämän puutteessa hyökätään Juhanaa tukevan järjestelmän - leimallisimmin veronkantajien sekä Nottinghamin sheriffin - kimppuun.

Itse asiassa uskonkin että progressiivinen verotus on valtion kannalta hyvä. Se nimittäin uskoakseni vastaa sitä miten "Lafferin käyrät" kulkevat maailmassa. En suoraan sanoen usko että on yhtä ja tiettyä Lafferin käyrää joka asettuisi tiettyyn prosenttimäärään. (Tätä tukenee sekin että asiaa on lähestytty, ja ne tarjoavat hyvin erilaisia tuloksia eri paikoissa ja eri tutkimusmetodeilla. Maksimeja on esimerkiksi 30% ja 70% kohdilla.) Asiaa voi selittää esimerkiksi tupakan kautta saaduilla tuloksilla. Saksassahan tupakkaveroa korotettiin, jotta saataisiin lisää verotuloja. Kasvanut hinta kuitenkin pisti monet ihmiset lopettamaan tupakoinnin. Näin verotulot vähenivät. En suinkaan usko että tupakoinnin loppuminen on satunnaisesti jakautunut. Tupakan hinnan nousu iskee koviten niihin joilla on vähän varoja tuhlattavaksi. Heitä on monta, joten tämä vaikuttaa kokonaisuuteen. Näin ollen jos tupakan hinta korottuisi rikkailla enemmän kuin köyhillä, tupakkaverotulot olisivat varmasti kasvaneet eivätkä pienentyneet. (Tupakointi on paha tapa, ja siksi on hyvä huomata että verotulojen maksimi ei välttämättä ole tavoite. Tämä ei nyt ole argumentin kohdalla oleellinen koska sama tulos pätee varmasti vaikkapa maksalaatikon hinnassa.)

On kuitenkin toinen ongelma. Syrjäytyminen. Köyhyys ja syrjäytyminen liittyvät monesti keskusteluissa toisiinsa. Niillä onkin varmasti liitos, eli ne korreloivat helposti keskenään. Kun olet köyhä, et tapaa ihmisiä etkä saa kontakteja ja ajasta enempi kuluu peruselämisen menojen paikkaamiseen. Näin syrjäydyt. Toisaalta jos olet syrjäytynyt, olet yksinäinen eikä sinulla ole helposti kontakteja saada töitä yhtä helposti kuin sosiaalisemmalla ja verkostoituneemmalla. Yksinäisyys voi masentaa ja masentunutta ei innosta hakea töitä. Päihteet, yksinäisyys ja masennuskin helposti ruokkivat toisiaan. Mutta niiden välillä on enemmänkin toisiaan ruokkiva ketju kuin se, että ne olisivat sama asia.

Tämä näkyy siinä miten tulkitsen "vasemmistolaisten" käsityksen syrjäytyneestä. Ja miten taas "oikeistolaisen" käsitys eroaa tästä.
1: Oikeistolaisessa käsitteessä syrjäytyneisyys korreloi ensi sijassa laiskuuden kanssa. Yhteiskunnan tuki nähdään motivoivana jotta olisi helppoa jäädä työttömäksi sen sijaan että ottaisi itseään niskasta kiinni. Syrjäytyneen ja hänen läheisensä ja ihmisten yhteisvastuu ovat heille ainoat työkalut.
2: Vasemmistolaiset näkevät syrjäytyneen köyhänä, joka ei esimerkiksi voi opiskella täysipäiväisesti koska joutuu työskentelemään vuokransa eteen työvuoroja. Ja näin kehitys ja yrittäminen estyvät. Samoin alkoholismi ja masennus nähdään sairauksina jotka on hoidettava yhteiskunnan tuella.

On miellyttävää miten kaikki katsovat tukevansa syrjäytyneitä, mutta keinot tähän ovat päinvastaiset. Näin ollen esimerkiksi Niinistö voi korostaa vaalikampanjassaan asti olevansa työväen ja syrjäytyneiden puolella. Ja olevansa huolestunut syrjäytyneistä nuorista. Hän näkee ratkaisun jonain jonka vasemmistolainen näkee sortamisena. Hän itse näkee sen kannustamisena.
1: Hänen keinonsa joka perustuu hihojen käärimiseen (ja pullanpaistoon) on herättänyt vastustusta juuri siksi että sen yhteys oikeistopolitiikkaan on selvä. Niinistö itse perustelee läheisten vaikuttamista ja yhteisvastuuta korostavaa kampanjaansa epäpoliittisuudella. Eli että hän ei ohjaa politiikkaa, vaan antaa käytännön ohjeita joita tavallinen ihminen voi tehdä jotta ongelma ratkeaa hänen kauttaan. Vastustajien näkemyksessä "ei ole sattumaa" että poliittinen vastuu puuttuu oikeistolaisen teksteistä.

Nähdäkseni syrjäytyminen ja sen suhde politiikkaan on hyvin hankala. Usein vasemmisto ja liberalismi näkee kaiken poliittisena. Feministit sanovat usein että avioliitto ja seksi ovat poliittisia. Kuitenkin heidän argumenttinsa näyttävät usei siltä että niissä on poliittinen elementti. Näenkin että syrjäytymisessä ei ole kysymys pelkästä taloudesta ja pelkästä ihmisläheisyydestä. ~ Karkeasti sanoen syrjäytyminen on sitä mitä syntyy kun taistellaan köyhyyttä mutta ei sen sosiaalisia seurauksia vastaan.

Sosiaalituki on itsessään köyhyyden este. Se on arvokas. Ja ennen kaikkea se pitää "kansan" rauhallisena. Kun sosiaalituki takaa seuraavan mikropitsan ei ole mitään järkeä riskeerata omaa persettä jotta ottaisi jousen ja "ampuisi nuolella porvaria ahteriin". Tämä on nähdäkseni erittäin hyvä asia. Kuitenkin rakenteissa on sosiaalista eroa. Syrjäytyneet eivät kykene osallistumaan täysipainoisesti yhteiskunnan kulloinkin tavanomaisina pidettyihin toimintoihin, ja he kokevat jäävänsä sivuun.

Esimerkiksi taloudellisesti hyvinvoivassa äärimmäisen kapitalistisessa USA:ssa on superpärjääjiä. Tästä ei ole seurannut ihanneyhteiskuntaa vaan slumiutumista ja siihen taas liittyy vakavia jengiytymisongelmia. Näkemykseni mukaan jengeissä toimivat "Robin Hood -logiikalla" (joskin ilman arvomaailmaa). He eivät ole syrjäytyneitä vaan räyhääjiä. Jos heille tungettaisiin rahaa he passivoituisivat. Väkivalta loppuisi, ja niin kaikki muukin. Tuloksena tässä tiessä on Passivinen Syrjäytynyt. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia koska se on parempi kuin vaihtoehtonsa.

Syrjäytyminen on "1st. world problem" siinä mielessä että köyhissä maissa (a) syrjäytymisongelma peittyy sen lieveilmiöiden alle. Köyhyys, taudit, väkivalta ja kuolema ovat relevantimpia. jos kysymys on lyhytjänteisestä elossapysymistaistelusta jokin sosiaalinen ja yhteisunnallinen osattomuus ei Maslown tarvehierarkiankaan mukaan yksinkertaisesti kiinnosta noin suunnilleen yhtään. (b) Maassa ei ole edes mahdollista pitää syrjäytyneitä. He joko kuolevat ojaan ja täten kaunistavat tilastoja haudassa maaten. Tai sitten he ovat jengiläisiä ja näkyvät eisyrjäytyneinä väkivaltatilastoissa. (+) Hautaan päätyminen ja väkivallantekeminen voivat myös yhdistyä jolloin syrjäytymistilastot kaunistavat itseään prosenttitasoilla oikein mukavasti. Yhteiskunta ratkaisee ongelmat kuin näkymättömän käden ohjaamana juuri kuten Wahlroos ja muut ennustavat, vain keinot ovat erilaiset..

 Toisaalta systeemiin rahan työntäminen ei ratkaise. On toki arvokasta laittaa rahaa vaikkapa nuorten mielenterveystyöhön. Mutta samalla on huomattava, että tämä on akuutin ongelman hoitamista eikä ennaltaehkäisyä. Toki mielenterveysongelmia käsitellessä on hyvä muistaa että suuri osa tapauksista ei ole mitään väärinkäytettyjä, sorrettuja tai laiskoja. Heidän aivokemiansa voi olla aivan biologis-synnynnäisestikin sekaisin. Heitä joudutaan hoitamaan joka tapauksessa. On kuitenkin ihmisiä jotka päätyvät ongelmaisiksi em. syin. Heihin voidaan tarttua. Ja heidän kohdallaan instituution lämmin käsi tulee tavallaan vasta kun "paskat ovat jo housuissa". Ja tämä fiksaaminen on kallista. Ennaltaehkäisy olisi varmasti halvempaa.
1: Niinistön ajatus yhteisvastuusta onkin jotain jota kannatan. Tosin olen hyvin huvittunut hänen esitystensä sisältöön. Ne kun tuntuvat tarttuvan muotoseikkoihin. Mieleen tulee hieman ne ihmiset jotka tietävät että mielenterveyshäiriöihin liittyy usein homssuinen ulkonäkö, ja joista mielenterveysongelma ratkaistaan siten että tämä piirre kytketään ihmisestä ja velvoitetaan hänet pukeutumaan siistimmin. Tämä ei ratakise ongelmaa, ja siksi se jääkin ontoksi käskyksi joka jää tottelematta niin kauan kuin ongelman syy on korjaamatta. Pullanpaistoehdotukset ovat jotain jotka toimivat niillä ihmisillä joilla ei ole syrjäytymisongelmaa. Ja he tekevät tätä ilman kehotusta. Sen sijaan jos olet syrjäytynyt, ei pullanpaistoon ole motivaatiota.
___1.1: Niinistön puolustukset kritiikkiä vastaan ovat joskus todella omituisia. Hän on korostanut että hän ei oleta masentuneen inspiroituvan vaan korostaa että se on läheisten vastuu on tyhjä. Sillä se ampuu omaan jalkaan. Syrjäytyminen on nimenomaan "sosiaalista köyhyyttä" Se ei ole itsevalittua erakkoutta, eli askeettista yksinoloa tai nörtin panostamista johonkin pakkomielteeseen. (~He eivät ole syrjäytyneitä, vaan ovat valinneet aktiivisesti tämän elämänasenteen ja tavoittelevat jotain. Heille voidaan sanoa että "ostakaa elämä" mutta he kokevat että heillä on jo.) Syrjäytyminen tarkoittaa sitä että läheisiä ei oikeastaan ole. Syrjäytymisvaara johtuu sosiaalisten suhteiden katkeamisesta. Jos siis kaikki huolehtivat lähimmäisestään, niin syntyy enemmänkin sisäänpäinkääntyneitä klikkejä, eikä tällä pureta syrjäytymistä. Niinistön pitäisikin korostaa "kauimmaisenrakkautta". Konseptia jota kristillinen yhteiskuntamme arvostaa jotsain syystä aivan liian vähän. (Se ei nähdäkseni ole epäkristillinen tapa ajatella, se on vain vallitseva tila.)
_____1.1.1: Se, mitä vartijana opin on se, että on olemassa paitsi niitä kivoja syrjäytyneitä joiden puolella kaikki ovat, niin myös sellaisia syrjäytyneiutä jotka ovat helposti aggressiviisia ja vittumaisia ihmisiä. (Jotka lyövät sinua vain ammattisi vuoksi jota teet jotta et syrjäytyisi.) Kun esimerkiksi perheenpää harjoittaa proaktiivista syrjäytymistä jossa on tehokeinoina alkoholi ja perheväkivalta, on kaikista helpointa vain lähteä pois. Itse asiassa tässä tilanteessa pullanpaisto olisi aivan käsittämättömän ongelmallinen tilanne. Kuitenkin jos asialle ei tehdä mitään ja tätä "vaikeasti rakastettavaa" ei auteta, on selvää että avioero, alkoholismi ja vastaavat syrjäyttävät koska perheen mukana katoaa hemmetin iso sosiaalinen turvaverkko, ja alkoholismi vie terveyden ja työkyvyn ja tämä tuo uusia ongelmia.

Toisaalta yhteisvastuukaan ei ratkaise kaikkea. Hyvällä tahdolla ei voi esimerkiksi kannustaa vuokrarahojen ja ruuan vuoksi rasittunutta opiskelemaan ja venyttämään työviikkonsa 70 -tuntisiksi. (Se onnistuu vähän aikaa mutta sitten pimahtaa, terveisin nimimerkki "laitonta 60 tuntia viikossa aikanaan tehnyt".)
1: Samoin vaikka esimerkiksi uskontojen parissa harjoitetaan usein yhteisvastuuta, siinä on helposti mukana koukkuja. Eli esimerkiksi uskonnottomiin suhtaudutaan erittäin nuivasti ja heidät eristetään. Tämänlainen eksklusiivinen yhteisvastuu itse asiassa pahentaa ryhmäerojen syntymistä. Tämän jälkeen uskonnollinen vakaumus määrittää olennaisesti yhteiskunnassa ja yleisessä elämässä pärjäämistä. Suomessa tämä asia ei kuitenkaan ole järin huonosti. Mutta tämä on riski joka on hyvä muistaa, vaikka se on jengiytymisen tapaan jotain joka kenties tuntuu keskivertosuomalaisesta aivan helvetin kaukaahaetulta ja omituiselta.

Tämä tarkoittaa sitä että kaiken kaikkiaan syrjäytyminen on ihmisten vika. Esimerkiksi seuraavien ihmisten:
1: Niiden joista ongelmat on delegoitava yhteiskunnalle. He eivät saa välittämistä vaan byrokratian viileän avun. Se taas välittää lähinnä elintoiminnoista. Maksettu käsi ei ole välttämättä sama kuin rakastava käsi. Se, että joku maksaa vuokrasi ei tee sinulle yhtään uutta kaveria. Näin ollen se ratkaisee yhteiskunnan väkivaltaongelman ja mahdollistaa sen että syrjäytyneen syrjäytyneisyys jatkuu vielä tulevaisuudessakin ilman että tilanne päätyy hautaan tai vankilaan.
2: Ihmiset jotka näkevät "ihminen-instituutio-valtio" -laseilla mutta ei millään muulla. Esimerkiksi USA:n presidenttehdokas Romney on tästä hyvä esimerkki. Hän on esimerkiksi selittänyt että yhtiöiden rahat päätyvät ihmisten taskuihin. Eli ovat tätä kautta ystävien hallussa. Hän unohtaa tässä kohden mainita vain sen, että näitä ystäviä on kovasti vähäinen määrä ja että valtaosa heidän rahoistaan jää lojumaan pankkitileille sen sijaan että niillä ostettaisiin jotain tai konkreettisesti maksettaisiin jonkun palkka. (Johon toki menee rahaa, mutta ei sitä kaikkea.) Jos raha syydettäisiin köyhille, sitä riittäisi useammalle ja tämä raha olisi kierrossa tukemassa kivasti suurempilukumääräistä yrittäjyyttä. Sen sijaan että se nykymallin mukaan tukisi ja kannutsaisi vain hyvin marginaalisen yhtiömäärän yrittämistä. Romney pitää valtiota kylmänä ja siksi verotus on paha asia. Siitä huolimatta että verotulotkin jaetaan ihmisille.

Ylläoleva voi vaatia vielä hieman lisätarkentamista. Näen maailman seuraavasti:
1: Olen itse asiassa Wahlroosin linjoilla siinä että ihmiset eivät ole yhtä taitavia. On tosiasiassa niin, että ihmisten välillä on millä tahansa taitomittarilla katsoen valtavan suuria eroja. Taitojen pohjalta on hyvä huomata, että joskus nämä tasaavat toisiaan ; Esimerkiksi jutellessani erään virolaisen työmiehen kanssa (häntä kiinnosti olenko homoseksuaali ja jouduin tuottamaan hänelle pettymyksen eli vastaamaan että en) päädyimme siihen että on hyvä että hän piikkaa ja minä teen muuta. Hän ei osaa käyttää tietokonetta juuri ollenkaan. Ja minä en osaa ollenkaan käyttää hänen työkalujaan. Mutta tämä ei valitettavasti tarkoita sitä että joka ikinen ihminen olisi hyvä jossain. Suuri osa ihmisistä ei jaksa tehdä työtä 10 000 tuntia minkään (yhdenkään) asian eteen. Tämä johtaa taitoeroihin joka ei ole vain yhden  aiheen kautta tarkastelua vaan syvempää.
2: Wahlroos on sen sijaan väärässä olettaessaan että eritaitavuus olisi eriarvoisuutta. Ongelmia kun voi tulla paitsi laiskuudessa, niin myös sosiaalisessa pääomassa. Jos vanhemmat maksavat koulutukset ja vuoden reppureissun euroopassa, niin tänä aikana kykenee hankkimaan kokemuksia. Kaikille tämä ei ole mahdollista. Lisäksi kaikkien aivokemia ei todellakaan ole samanlaista. Olisi kohtuutonta vaatia että maailma pyörisi erinomaisuuksien tukemisessa ja että tämä olisi paras tapa pyörittää yhteiskuntaa.

Päin vastoin, pyrin siihen että yrittämistä tulisi kannustaa. Mutta ei harvojen yrittämisen kannustamista niin että muutamasta tulisi megarikas. Vaan siten että yrittäminen olisi jo vähäisessäkin määrin kannattavampaa. Jos pienellä panoksellakin saa tulosta, kannustaa tämä yrittämiseen. Eikä se, että lähtee isolla riskillä pelaamaan upporikasta ja rutiköuhää. Tämä riski on nykymaailmassa oleellinen. Nassim Talebin "Musta joutsen" kuvastaakin mainiosti sitä, miten nykymaalimassa on työtaso jossa karu työ takaa laihan tulon mutta ahkeruus ei tarjoa tulojen merkittävää kasvua. Ja on työtaso jossa ollaan metaisesti yritysjohtajia joiden alaisten työskentely tuottaa rahat, ja mahdollistaa yrityksen kasvun ja lisätyönsaajien hakemisen ... tai informaation kahdentamisen (kuten kirjojen ja musiikin) alueella jossa työmäärä monistaa itsensä. Jossa taas voidaan saada megatuloja, mutta tällä tasolla mukana on aina tuurielementti ; Imitoimalla menestyjän strategioita pelataan "upporikasta ja rutiköyhää" ja vain harva heistä menestyy. Menestyneet kutsuvat työpanostaan vain helposti ansiokseen eivätkä huomaa että kyseessä on ollut riskinotto jossa on ollut mukana tuurielementti. Superihmisen sijasta kysymys on eräänlaisesta itseäänruokkivasta lottovoittamisesta.

USA:ssa rikas konservatiivinen oikeisto pitää kohtuuttomana että varoja kylvetään ihmisille jotka haluvat asuntoja ja ruokaa. He kysyvät että miksi heidän pitäisi maksaa muiden terveydenhuollosta. He eivät tajua että mikäli maailma toimisi hänen logiikallaan, moni ihminen kokisi kohtuuttomana sitä että varoja riittää vain muutamalle Prinssi Juhanalle kun enemmistö joutuu työskentelemään, elämään ja viljelemään ahkerasti ilman että tällä elää. Kun yrittäminen kannattaa vain harvojen kohdalla, enemmistö päättää olla yrittämättä. Sen sijaan he lataavat jousen. Tai nykyään konetuliaseen. Joita muuten USA:n konservatiivisen oikeiston takia onkin helposti saatavilla. Kun tälläinen vapaan amerikan vapauden symboli -ase ampuu konservatiivin, siinä on tilanteen ironiaa kuitenkin vaikeaa arvostaa. ; Tämä sama toimi tietysti suomessakin. Valtion tehtävänä on estää köyhyyttä jotta ei saada väkivaltaa ja vähentää luokkaesteitä niin että mahdollisimman monen kannattaa yrittää. Syrjäytyminen tämän ulkopuolella on kuitenkin ihmisten vika. Ja tämä tarkoittaa että se on esimerkiksi minun vikani.