sunnuntai 14. lokakuuta 2012

NO RE-ENTRY

Olen ollut melko kipeänä torstaista lähtien. Tämä on ollut mainio tekosyy tuijottaa televisiota. Tarkalleen ottaen olen läpikatsonut "Life" -televisiosarjan molemmat tuotantokaudet. Väittäisin, että juuri tämä on oikea tapa katsoa kyseinen sarja.

Sarjahan on pintapuolisesti poliisissarja, jossa edes jollain tavalla yritetään jollain tavalla oikeuttaa CSI -sarjoisat tuttu yltäkylläinen tavaramaailma ; Poliisien pieni palkka ei sovi kovin hyvin yhteen tämän kanssa. Tällä tasolla eksentrinen Charlie Crews tarjoaa tähän sopivan tekofilosofian, joka oikeuttaa sarjaa kannattavan "Bad Cop (Reese) - Criminally Insane Cop (Crews)" -parivaljakon. Sarjaa itse asiassa pystyy hyvin seuraamaan tälläkin tasolla.

Sarjassa on kuitenkin elementtejä joiden vuoksi minä pidän siitä. (Toisin kuin monista muista poliisisarjoista.) "Life" on itse asiassa sarja joka ei ollut hirvittävän suosittu ja siitä tehtiin vain 2 tuotantokautta. Tämä epäsuosio liittyy oleellisesti siihen miksi pidän siitä. Sarja on itse asiassa filosofialtaan hyvin vahvasti kaikkea sitä vastaan miten yleensä suhtaudumme asioihin.
1: Syynä ei ole pelkkä tapani elitistiseen snobbailuun, jossa suosittuihin ilmiöihin suhtaudutaan vain joko tavalla (A) "populaarin tulee olla latteaa koska se ei muuten olisi populaaria" tai (B) "Pidän asiasta vain koska pidin siitä jo ennen kuin se oli muodikasta".

Sarjan jako kahteen tuotantokauteen on itse asiassa onnistunut. Sillä molemmat tuotantokaudet ovat tuotantokausitasolla yhtenäisiä kokonaisuuksia. Tämä näkyy toki jo siitä miten ensimmäisessä tuotantokaudessa tutkitaan Crewsin ystävän Tom Seyboltin murhaa, ja josta hän on saanut tuomionsa väärin syytettynä. Toinen tuotantokausi keskittyy abstraktimpaan rikokseen, siihen miksi Crews ylipäätään päätettiin lavastaa syylliseksi.

Sarjassa liimana toimii ZENimäinen -asenne. Molempia kausia yhdistää ajatus irrallisuudesta. Oleellista on se, että sarja määrittelee sitä mitä irrallisuus tarkoittaa uudestaan ja uudestaan pitkin matkaa. Ja kaikki tämä esitetään siten että Crews on asian kanssa konfliktissa.

Yksi(n)

Ensimmäinen kausi korostaa sitä että Crewsin on kyettävä irtautumaan. Tämä liitetään jo perusasetelmaan. Sarjassa on kombinaatio yltäkylläistä hedonismia ja asketismia. Crews edustaa näistä molempia. Crews on tässä vahvassa konfliktissa ; Hän on ollut vankilassa. Hän nauttii selkeästi esimerkiksi hedelmistä ja auringonvalosta. Hän on ymmärtänyt niiden arvon koska hän on elänyt ilman niitä. Hän osaa selkeästi elää ilman niitä ja on tottunut elämään ilman niitä, mutta samanaikaisesti hän arvostaa niitä hyvin paljon. Ensimmäisellä tuotantokaudella Crewsillä ei ole edes kalusteita. Hänellä on kuitenkin samanaikaisesti paljon rahaa, joten hän voi tehdä mitä haluaa. Kuten ostaa autoja ja antaa niitä pois. Hän ei suutu kun hänen uusi kallis autonsa rikotaan vahingossa traktorilla. Autoon ei ole sidosta vaikka sitä arvostaa ja voi käyttää.

Sarja näyttää että Crewsillä on erityisen julmiakin puolia. Hän hymyilee ystävällisesti mutta voi kuitenkin samanaikaisesti murtaa ihmisen kättä samalla kun teeskentelee ulkopuolisille että tämä on kättelyä. Crewsin ensimmäisen kauden sisäinen kamppailu onkin sen kanssa, ajaako hän kostoa vai oikeutta. Sarja keskittyykin siihen että jos vihaa tai on kostonhimoinen, se on sitä että on ytheydessä tähän. Sarjassa tätä jännitettä pidetään vahvasti esille aina loppuratkaisuun asti ; Crews kaivaa kuoppaa joka on itsessään Zen -harjoitus (tämä litetään tarinankerrontaan tunnetuksi seikaksi opettamalla harjoite eksplisiittisesti aiemissa jaksoissa). Se kuitenkin näyttää haudankaivamiselta, ja Charlie tietää tämän koska vain tällä tavalla uhkaavana olemalla hän saa irti merkittävän tunnustuksen. Katsoja ei ensimmäisellä katsomiskerralla tiedä onko kyseessä kosto vai oikeus. Vasta lopuksi tajutaan että se on "oikeus".

Charlie korostaa irtautumista yksinäisyydellä. Hän ratkaisee Seyboltin murharikoksen yksin ja salassa kaikilta muilta.

Yhdessä

Toinen tuotantokausi taas korostaa yhteyksiä. Kaikki on liitoksissa kaikkeen. Ensimmäinen puoli Charlielta menee siihen että hän etsii salaliiton yhteyksiä. Kaivellaan yhteyksiä jossa salaperäinen pankkiryöstö toimii rahoituksena Roman Nevikoville, ja että maksettu ei välttämättä ole sama kuin kontrolloitu. Toinen puoli taas korostaa niitä liitoksia joita Charliella itsellään oli. Paljastuu esimerkiksi että Charlie on tärkeä koska hän on poliisi, jonka arvioidaan olevan sellainen että jos Seybolt ajetaan pulaan, Charlie auttaisi tätä laista joustaen, jolloin hänestä saataisiin "Dirty cop". Ja että tämä tapahtuisi juuri siksi että hän on pohjimmiltaan "good cop" - kuten sarjassa usein tuodaan esiin. Crewsiä kuvataan "Good cop" -nimityksellä toistuvasti, ja osassa viitataan hänen taitoihinsa ja toisaalta taas tätä kuvataan jopa hänen syvimpänä ytimenään ; Esimerkiksi poliiseja deittaavien naisten intuitio nostetaan tässä "sanoman auktoriteetiksi". (Samaa ei yritettäisi Reesen kanssa. Eikä vähiten siksi että tämä tunnistus vaatii erityisen suutelutestin jota en sovella lukijoihini tässä.)

Tämä kausi korostaa sitä, että kaikki on yhteydessä kaikkeen, joten kaikki on yhtä. Irtonaisuus onkin tämän kauden mukaan monesti irtautumista itsestä, itsen pilkkomista. Näin ollen yksinään ollessa Charlie onkin, kuten hän itsekin itseään ja rooliaan maailmassa kuvailee "Puzzle With Missing Piece". Tässä oleellista on tapa jossa kuvaus on sanaleikki ; Ilman yhteyksiään Charlie on palapeli, jota ei ole koottu ja näin hänellä ei ole rauhaa.

Vasta toisessa tuotantokaudella Charlie on ylipäätään riittävän kypsä sanomaan että "Keittiönpöytä on vain keittiönpöytä". Hän voi käyttää esineitä, mutta hän ei ole riippuvainen niistä. Samalla hän voi arvostaa sitä että hänen lahjaksi muille antamansa auto on maalattu hippivärein ja kokea yhteyttä toiseen ihmiseen auton kautta.

Pimeä vs. Valontuoja eli pahiksia ja pseudomatematiikkaa.

Tämä kaikki heijastuu siten, miten Charlie Crews on suhteessa Roman Nevikoviin. He ovat - kuten kiinnostavat vastustajat usein ovat - monella tavalla samanlaisia. He ovat periaateessa hyvin julmia miehiä jotka ovat tuttuja elämän mustaan puoleen. Roman kykenee asketismiin ja julmuuteen. Molemmat ovat vankilassa kuin kotonaan. Molemmilla on myös apureita.

Heillä on kuitenkin vahvasti erilainen "imago". Heidät on jopa värikoodattu. Itse asiassa koko sarja on värikoodattu. ; Sarjassa vahvana yleisteemana on se, miten valoisista asioitsa nähdään pimeyttä ja pimeässä valoa. Siksi sarjassa ei hämmästytä jos ammattitappaja pitäärauhankyyhkysiä, tai jos hyvinhoidetulla ja aurinkoisella nurmikolla on taiteiltu auringonkukka jonka keskiönä onkin kuolleen ihmisen pää. Charlie Crewsiäkin kuvataan usein auringossa ja hymyillen, mutta kuitenkin samanaikaisesti hyvin julmana. ; Huomattavaa on kuitenkin se, että Charlien esineiden ja pukeutumisen värimaailmassa on tummaa. Hän käyttää tummaa pukua ja tummaa autoa. Nevikov taas pukeutuu valkoiseen ja hänen kätyrinsä ajavat valkoisilla autoilla.

Lisäksi Nevikovin kätyrit näytetään Nevikovin kätyreiksi hyvin erikoisilla tavoilla. He esimerkiksi voivat mennä ihmisten koteihin. Nevikov pelottelee FBI -agentin sillä että hän menee tämän kotiin keskustelemaan tämän vaimon kanssa ja leikkimään  tämän lasten kanssa, ollen paikalla kun tämä tulee kotiin. FBI -agentti osoittaa olevansa Nevikovin kätyri olemalla Crewsin kotona kokkaamassa kun tämä tulee kotiin. ; He eivät ole väkivaltaisen aggressiivisia, vaan ovat päivastoin ylisosiaalisia väärässä kontekstissa. He tekevät asioita joita vain luotetut ja ystävät saavat tehdä. Eli he menevät aktiivisesti toisten ystävällisyysalueelle jonne pääseminen normaalisti ansaitaan jotenkin.
1: Tämä muituttaa vahvasti siitä että sielunvihollisen nimi "Lusifer" tulee "valon tuojasta". Samoin tämä tuo mieleen fundamentalistien rakkauspommituksen, joka on juuri tästmälleen tätä mitä Nevikov tekee, mutta jonka kauheutta on hyvin vaikeaa perustella, koska se näyttää ystävällisyydeltä vaikka onkin sen vastakohtaa.

Nämä erot ovat oleellisia. Nevikov näyttäytyy mukahyvänä ja arvostettavana rikollisena. Loppuratkaisussa paljastetaan että hän haluaisi olla "Crewsin asemassa", koska Crews on valittu ilman omaa haluaan. Hän itse taas on lähinnä taistellut ja pyrkinyt siihen.

Yhteenvedonomaisesti voidaan sanoa että sekä Crews että Nevikov on käsiteltävä sellaisten käsitteiden kuin "yhteys" ja "irrallisuus" -kautta. Mutta he määrittelevät nämä aivan eri tavoilla. ; Yhteenvedonomaisesti voisi sanoa että Roman Nevikov yrittää tunkeutua kaikkialle, mutta samalla hän kuitenkin repii yhteytensä palasiksi ; He kenties saavuttavat jotain asemaa, mutta vain koska tästä saadaan velka. Crews taas ei sitoudu kovin moniin ihmisiin, mutta nämä ovat oleellisia ja niiden seurauksena ihmiset ovat jotenkin eheämpiä. Tämä yhtenäisyys näkyy myös siinä miten nämä hahmot ilmaisevat itseään. Crewsiä kuvaa läsnäolon filosofia ; Hän tekee itse ja hän on paikalla. Nevikov sen sijaan ei ole itse paikalla mutta aina läsnä. Hän näkyy koko sarjassa vain yllättävän harvassa jaksossa, ja useimmiten häneen referoidaan joko kätyrin tai valokuvan kautta. Crews saa ihmsiet tekemään asioita vapaaehtoisesti, Nevikov uhkailee heidät tekemään niitä. Crews ei tiedä miksi ihmiset haluavat auttaa häntä, mutta kun Nevikov viimeisessä jaksossa selittää että hänkään ei tiedä miksi ihmiset haluvat tehdä hänelle palveluksia (kuten mennä hänen puolestaan vankilaan) voi mahdollisesti ehkä hieman johtua siitä että jos nämä eivät tee niin niin Nevikov tappaa heidän perheensä. Suhde auttamiseen on se, että Crews samastuu ihmisiin mutta ei ymmärrä, Nevikov ymmärtää auttajiaan mutta ei samastu heidän tunne -elämäänsä.

Tämä näyttäytyy siten, miten Nevikovia ja Crewsiä kuvaavat erilaiset "matemaattiset paradoksit" jotka ovat enemmänkin filosofioita joissa on numeroita kuin oikeaa matematiikkaa. ; Nevikov tiivistyy Jack Reeselle tehtyyn uhkaukseen jota toistetaan muutamassa jaksossa. Siinä "There was six. There is five. There could just as easily be four".Se korostaa Nevikovin tuhoisaa ja vähentävää voimaa. Hänen alkuperäisiä rahoittajiaan oli kuusi, yksi oli jo haudattu ja jos Nevikov kokee joutuvansa vaikeuksiin häntä ei haittaa tappaa ihmisiä.
2: Crewsin matemaattinen paradoksi tulee esille vasta viimeisessä jaksossa. (Tämä ei ole ongelma Cresii liemautumisen kannalta, koska vaikka toisto puuttuukin se kuitenkin syvimmiltään korostaa sitä että Crews saavuttaa ratkaisun konfliktiin vasta tässä vaiheessa.) Se on "One plus one equals one." Koska kaikki on yhteydessä, on tärkeää että ei irtaudu itsestään vaan irtautuu muusta. Jos ihminen on syvästi yhteydessä toiseen ihmiseen, ei tämän poiskarsiminen ole irtautumista vaan itsetuhoa. Näin ollen Crews on rakentava kun taas Nevikov elää itseään tuhoavassa kierteessä.

Ja tämän vuoksi Nevikov pelkää ja on kova koska kontrolloi omaa pelkoaan. Crews taas ei pelkää vaan on läsnä ja kuuntelee. Näin toinen on maksimaalisesti kahlehdittu kun toinen on äärimmäisen vapaa. Nevikoville jokainen yhteys ja esine on sidos ja taakka, ja jokainen ihmiskontakti repivä jotain jota tulee hallita ja pohjimmiltaan jotain joka on jossain vaiheessa pakko tuhota. Crewsille jokainen väline on jotain jota käytetään kunnes Zen tulee vastaan ja jokainen ihmiskontakti on yhteys omaan itseen. (Sarjan matematiikassa monin paikoin samanlaiset miehet ovat pseudomatemaattista numeroluetteloa. Crews on ykseyttä, Nevikov toiseutta.)

Loppukaneetti:

Minun ei ole vaikeaa ymmärtää miksi sarja ei ole suosittu. Nimittäin jos sitä katsoo "vain televisiosarjana", se on perusjuoniltaan melko keskinkertainen poliisidraama. Se ei ole tarinoiltaan niin vetoava kuin monet muut vastaavat sarjat. Se ei edes tavoittele tätä tilaa. Näin ollen sarjan pinnallinen katsominen ei tarjoa juuri mitään.

Mutta edes tulkinnallisempi tai syvällisempi katsontatapa ei tuota helpotusta. Se nimittäin rikkoo yleisiä länsimaisia ajattelutapojamme vastaan ; Vain harva kykenee nauttimaan sen tarjoamasta maailmankuvasta. Tulkinnallisuus johtaa tämän kyseisen sarjan kohdalla helposti tuskastumiseen. Näin käy siitä huolimatta, että sarja on perussävyltään kohottava ja jopa äärimmäisen optimistinen.
1: USAlaisissa sarja on oikeustajultaan kostoa korostava vihatarina. Moraali on itse asiassa kulttuurissamme yllättävän usein ja vielä yllättävämmän vahvasti sidoksissa vihaan. ; Ihmisen moraalisuus näkyy sitä kautta mitä hän vastustaa. Ja vasta jos vihaat jotakuta näyttät kaikille, että välität koko normista. Crews opettaa että jos vihan oikeuttaa moraalinormilla, ei ole ensinkään kysymys oikeudesta vaan eläimellisestä kostonhimosta.
2: Toisaalta se rikkoo ajattelutapaamme vastaan jossa yrittäminen, pyrkimys ja oikeutus ovat keskeisiä. Esimerkiksi menestyksen taakse halutaan intentio ja ilman tätä ei saa arvostusta. Ja ystävyyskin on hyvin usein latistunut "mitä minä hyödyn tästä" -ajatteluksi tai vähintään "ei kai hänestä ole minulle vaivaa ja haittaa" -ajatteluksi. Crews näkee että tässä tilassa ihmiset ovat välineitä eli esineitä joista pitää enemmänkin irtautua ja olla "yhteydessä eivälineisiin".

Otsikon teksti on kyltti joka vilahtaa ensimmäisessä jaksossa, jossa Crews vapautuu vankilasta.

Ei kommentteja: