Tämä keskustelu ei johda mihinkään

Usein ihmiset esittävät että keskustelu on syytä lopettaa koska koetaan että se ei johda mihinkään. Olen itsekn näitä ihmisiä.


Avaruuslaivan loki : Tähtiaika 3210 ;
"Aiemmat tehtävämme avaruuden rajojen
kartoittamiseksi eivät olleet johtaneet
mihinkään. Nyt kaikki muuttui, kun
viimein löysimme kansanperinteestä
tunnetun S:än johon avaruus päättyy.
Nyt koen syvää tyydytystä."



Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska olemassaolo on aina paikassa. Tässä mielessä ei ole mahdollista päätyi "ei mihinkään". Keskustelu johtaa aina johonkin.

Vielä kummallisemmaksi tilanne muuttuu jos lause tulkitaan aivan suoraan, ilman sosiaalisia kieliopinväännytysnormeja ; Lause voidaan lukea kirjaimellisest niin että ollaan pettyneitä koska keskustelu ei johda ei mihinkään. Ihmiset haluavat päätyä ei-mihinkään. Tämä on itse asiassa jotain hyvin erilaista kuin mitä ihmiset kokevat sanovansa kun sanovat että "Tämä keskustelu ei johda mihinkään". He korostavat että he haluaisivat päätyä keskustelussaan johonkin.

Tämä on tietysti kielivitsailua. (Puolisoni sanoi että se on säälittävää. Koska se ei ole kovin järkevää ajattelua. Mutta kyseessä olikin vitsi. Säälittäväksi sen teki se, että se ei naurata. Huonot vitsit ovat tämänlaisia.) Tämä on kuitenkin alustus. Sen avulla voidan lähestyä ZEN -ajattelun ydinkäsitteitä.

Esimerkiksi Alan Watts on kertonut että omituisin saia jota ihminen voi ajatella on "ei mikään" (Nothing). Koko ajatus siitä että ihmisillä on ajatus eimistään on etenkin länsimaisen ajattelun parissa ollut hämmentävä. Länsimainen ajattelu on perinteisesti kuvatavissa tyhjyyden vastustamisena. Esimerkiksi teologejen "Ex nihilo nihil fit" kuvastaa ideaa että eimistään ei voi tulla mitään. Kaikella pitää olla syy. Ja tämä syy on aina jotain. Näin ollen kaikki tulee jostain. (Ja jopa naturalistit ajattelevat että kaikella on syy, tämä syy vain ei ole teleologinen, päämäärien ja intentioiden kautta ymmärrettävä, vaan syy on mekaaninen luonnonlaki. Heillekin kaikella on syy) Wattsin mukaan ZEN -ajattelussa tätä suhdetta eimihinkään pidetään ajatteluvirheenä joka johtuu lähinnä arkijärkeen luottamisessa. Wattsin mukaan "eimikään" pelottaa länsimaalaisia, ja monia itämaisiakin, ihmisiä. Hänestä ihmiset jotka karttavat ja vastustavat "eiminkään" käsitettä yhdistävätkin sen johonkin. Usein jos ihmiset ajattelevat eimitään, he voivat jopa ajatella että avaruus on vaarallinen ja pelottava koska se on tyhjä ja siellä ei ole mitään. Kuitenkin avaruuden valloittamisessa on kysymys etäisyyden valloittamisesta. Avaruus ei siis ole eimitään ksoka se on etäisyyttä joka on vaikkapa maan ja kuun välillä. Näin ollen se ei ole eimitään. Wattsista eimitään liitetäänkin turhan yksioikoisesti sellaisiin asioihin kuin lepoon, passivisuuteen, uneen ja jopa kuolemaan ~ Passiivisuuden ja rauhan sekä eiminkään pelko liittyvät yhteen ja ruokkivat toisiaan. ~ Watts ottaa tästä esimerkiksi "Hamletin" kuuluisan kysymyksen "Ollako vai eikö olla." Hänestä länsimainen ihminen pitää sitä merkittävänä kysymyksenä. Siinä eimikään liitetään itsemurhaan. Hänestä tämä ei kuitenkaan ole kysymys ollenkaan. Tai ainakaan sellainen kysymys jota voidaan esittää. (Tämä muistuttaa hieman Dawkinsin "The Magic of Realityssä" esittämää kysymystä "Ovatko sukupuuttoonkuolleet dinosaurukset olemassaolevia?" Ovat, ne eivät vain ole elossa.)

Eimikään on tässä passiivinen asia. ZEN -ideologiassa sen sijaan sanotaan enemmänkin "You can't have something without nothing." Wattsin mukaan jos mietitään olemassaoloa, on tämän käsitteen hakemisessa kysymys samasta mistä kaiken muunkin kanssa. On katsottava miten se eroaa siitä mikä ei ole sitä.

Wattsin mukaan tämä kontrastinhaku johtaa siihen että pohjimmiltaan me tiedämme valkoisen koska me kontrastoimme sen esimerkiksi mustaan. Me tiedämme elämän koska me vertaamme sitä kuolemaan. Wattsin mukaan Zeniläisille nämä vastakohdat liittyvätkin aina yhteen. Toista ei ole olemassa ilman toista.

Itse näkisin, että Wattsin näkemys kuvastaa jossain määrin ihmisen ymmärrystä ja sen rajoja. Ihmiset ymmärtävät asioita etsimällä korrelaatiota ja muuttujia ; Eli kun jotain asiaa muutetaan niin tästä seuraa jotain erilaista. Tästä voimakkain ääripää on asioiden lähestyminen niiden vastakohtien kautta. Asiat määritellään ja määritelmiä koetellaan etsimällä asioita jotka ovat joltain piirteiltään samanlaisia, mutta ovat kuitenkin jotenkin erilaisia. (Koirilla ja kissoilla on keskenään paljon yhteisiä piirteitä, attribuutteja. Kissojen käsitettä tutkiessa on varottava että määritelmä ei tarkoitakaan koiria. Koska tätä sekoittumista varotaan, se tarkoittaa sitä että kissan koirien kanssa jakamattomat ominaisuudet ovat niitä joihin keskitytään enemmän ; Niiden eroista korostetumpia, kriteeriattribuutteja. Kriteeriattribuutti eroaa muusta attribuutista vain sillä mikä suhde käsiteltävällä määritelmällä on muuhun todellisuuteen.)

Kuitenkin perusongelmana on se, että voidaanko olemassaoloa oikeastaan edes käsitellä attribuuttina. Kenties arkijärki sotkeutuukin tässä kohden : Se, että valkoinen on havaittavilla sävyeroilla erilainen kuin musta tekee valkoisesta tutkittavan ja käsitettävän asian. Eräässä mielessä ongelmana onkin se, että jos koko universumi olisi vain yhdensävyisesti ja hajottamattomasti valkoinen, emme voisi tutkia sitä koska ei olisi mitään mihin tällä attribuutilla voitaisiin saada muutosta, kontrastia, variaatiota. Universumimme ei ole valkoinen. Mutta se on kuitenkin olemassaoleva. Näin ollen voi olla että "ei mitään" ei ole ihmistiedon kannalta edes relevantti kysymys. Tämä tekee sekä länsimaisesta että itämaisesta ajattelusta virheellistä.

Tietysti on myös mahdollista että olemassaolo ei ole ylläolevan kaltaista binääristä "joko kyllä tai ei" -tasoista. Tällöin se ei olekaan "musta ja valkoinen" vaan "harmaata jolla on sävyjä". Silloin se nimenomaan on attribuutti, mutta sellaisella tavalla jota itämaiset eivätkä länsimaiset ajattelijat eivät ole suosineet ; Esimerkiksi jos tuntuu vaikealta uskoa että eimistään ei voisi tulla mitään voidaan asiaa pilkkoa osiksi ja miettiä että eimistään voisi tulla potentiaali. Potentiaali kun ei ole mitään, se vain voisi olla jotain. Aktio taas on vain sitä että potentiaali murtuu ja on jotain. Tämänlaista ajattelua ei ole vaikeaa etsiä esimerkiksi kvanttifysiikan ihmeellisyyksistä. ; Tällöin voidaan jopa esittää että emme ole eksaktisti ja määrätysti "jossain", vaan että olemme potentiaalisesti jossain ja vain satumme olemaan todennäköisemmin kuin olemme olematta.

Ja nyt tämä blogaus ei taatusti johda mihinkään. (Olkaa hyvä!) Mutta sillä ei ole väliä, koska missä tahansa oletkin, siellä olet jotain jossain. (Kiitos.)