Dawkins ihmettelee "The Magic of Reality" -kirjassaan miten ihmiset valikoivat tarinoita joita he kertovat eteenpäin. Ihmiset eivät kerro tarinoita joissa heidän kellonsa on pysähtynyt ja kukaan ei ole kuollut. Mutta jos kello joskus pysähtyy, ja joku sattuu kuolemaan, niin tähän kiinnitetään huomiota ja tarinaa levitetään. Hän huomauttaa miten monesti tarinat jotka leviävät ovat hyvinkin epätodennäköisiä ja yllättäviä. Näin ollen monesti käy niin että totuudelliset tarinat eivät leviä, kun taas liioitellut tarinat leviävät.; Näin Dawkins ihmettelee esimerkiksi Fatiman ilmestystä jossa tanssivalla auringolla väitetään ollut 70 000 silminnäkijää jotka kaikki sattuvat olemaan paikallisia kun auringon ei muualla huomattu tehneen mitään. Ja vain 3 lasta näki Marian joka on ilmestysten pääsisältö. Ihmiset luottavat että kokemus on tapahtunut ja aito koska 70 000 silminnäkijää on paljon. He eivät juurikaan kysele tarkistettujen silminnäkijöiden perään.
Pascal Boyer taas kertoo "Ja ihminen loi Jumalat" -kirjassa, että ihmisillä on odotuksia siitä mitä Jumalat tekevät. Karkeasti ottaen ihmiset olettavat että vaikka Jumala olisi kaikkivaltias eikä siksi väsyisi mahtipontisissakaan ihmeidenteossa, he kuitenkin olettavat että jos laiva on törmäämässä jäävuoreen, Jumala todennäköisemmin herättää vahtimiehen unesta kuin nostaa laivan jäävuoren yli. Eli ihmiset odottavat pieniä ihmeitä. Ihmiset odottavat että Jumala todennäköisesti tekisi sellaisia ihmeitä joista ei ole edes kunnon tarinoiksi.
Tämänlaiset seikat liittyvät ihmisten kognitiivisiin järjestelmiin. Itse uskon että Boyerin suhtautumistapa ihmeisiin on henkilökohtaisen uskon kannalta tärkeä. Sillä vaikka niistä ei saa hyvää levitettävää materiaalia ihmisille, ne kuitenkin antavat ihmiselle kokemuksen Jumalisen läsnäolosta. Kun ihminen huomaa pienet tavalliset sattumat, ja kokee nämä Jumalan ihmeiksi ne eivät ole hyviä levitettäviä tarinoita mutta ne ovat hyviä tarinoita itselle kerrottavaksi. : Erään kerran eräs uskovainen yritti selittää että Jumala oli antanut hänen löytää maasta pienen määrän rahaa kun oli rahapulassa rukoillut. Tämä ihme oli hänelle merkityksellinen mutta jaettavana se ei ollut mitenkään erikoinen. Jullistettavat tarinat ovatkin sitten usein massiivisempia. (Ne viittaavat usein kokemuksiin jotka eivät välttämättä koske uskovaa itseään, koska riittävän suuret sattumat vaativat isomman otoksen.)
Tämä johtaakin siihen mikä on uskottavissa julistuskertomuksissa yleensä se ongelma. Ne ovat epätodennäköisiä, joten ne tuntuvat helposti epäuskottavilta. Tästä seuraakin eräänlainen julistamisen ongelma ; Uskovainen joka kertoo aivan uskomattomia tapahtumia, kohtaa sen vaikeuden että hänet asetetaan kyseenalaiseksi. Ihmisten on helpompaa uskoa että uskovainen on joko keksinyt jutun tai tilannetta ei ole osattu tulkita oikein. Tämä epäluottamus taas johtuu juuri siitä että levitettävissä oleva tarina on aina epätodennäköinen, yllättävä ja eiodotettavissa.
Anekdoottipohjainen tilanne on siksi enemmän sosiaalinen erotin. Sillä ei vakuuteta vääräuskoisia tai ajeta uskovaisia pois. Sillä tämänlaiset ihmetarinat enemmänkin vahvistavat "molempien puolten kuorta". Mitä kovempia ihmeitä uskova latoo pöytään, sitä kovempana valehtelijana ja typeryksinä eiuskova heitä pitää. Kun uskoo noinkin uskomattomia tarinoita ihan vakavasti. Toisaalta taas kun uskovat ovat sosiaalisesti mukana, he vakuuttuvat että Jumalan mahti on todellinen kun voi noinkin epätodennäköisiä asioita tehdä.
Uskova uskoo kun se ihmekertomuksen kertojakin on kaveri jota ei viitsi loukata ja heistä muutoin niin luotettava ja täysjärkinen. Toinen puoli taas kyseenalaistaa helposti koko tämän arvio koska se, että henkilö joka arvioi aivan uskomattomien höpöjuttujen sisällön luotettavaksi ja levittelee niitä totena ei voi olla kovin taitava tekemään näitä arvioita.
Yhden luottoihme on toisen satuilua. Itse pidän niitä neutraalimmin tarinoina ja juoruiluna. Todisteeksi tämä muuttuu vasta kun voidaan sitoa todistaja kunnolla paikkaan, ja tilanne dokumentoidaan muutoinkin kuin "olin paikalla" -väittein. Jossa valehtelu ja erehtyminen huomioidaan kunnolla. (Eikä kina esimerkiksi siirry siihen onko joku henkilö ollut paikalla pellonreunalla kello X vai tekemässä sitä hänen henkilökohtaiseen facebookpäivitykseensä kotoa tullutta viestiä joka mahdollisesti joko on tai ei ole hänen lapsensa tekemä.) Tarinat voivat olla tositapahtumiin perustuvia tai keksittyjä. Tästä syntyvä näkemys on yleensä maailmankuvan värittämää. Perusteluina kääntymiseen tarina ei kuitenkaan riitä, vaan tästä maailmankuvallisuudesta on päästävä eroon. Sitä ennen tarinat voidaan ohittaa, niissä ei ole relevanssia tai kompetenssia edes reagoinnin arvoisesti.
Kirjoittajasta "Ghost Rider" perustuu tositapahtumiin. Koska tosimaailmassa on moottoripyöriä. Eli sillä samalla logiikalla millä myös "Manaaja" perustuu tositapahtumiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti