Nykyajan elämässä ihmiset hankkivat pääasiassa potentiaa, mahdollisuutta tehdä asioita;
1: Tässä raha on tietysti äärimmäinen potentiaalisuuden lähde ; Rahalla kun ei yleensä ole muuta kuin välinearvo, se mitä sillä voi tehdä. (Raha on väline välineiden hankkimiselle. Raha on joko ultimaattinen väline tai metaväline.) Sen vuoksi superinflaation tullen ihmiset eivät iloitse siitä että saavat niin paljon rahaa, että hyvä jos päiväpalkka mahtuu kottikärryihin. Sillä he murehtivat sitä että sillä rahalla ei saa mitään.
2: Toinen potentiaalisuuden lähde on erilaiset esineet. Ne ovat välineitä joilla voidaan tehdä jotain. Esimerkiksi television funktio on se, että sen avulla voi katsoa televisiota. Tämä funktio antaa esineelle teloksen, päämäärän ja tarkoituksen joka on nimenomaan välineellinen.
Parhaimmillaan tämä on tietysti sitä että ihmiset ovat aina hieman kuten lapsia ; Heissä ei katsota sitä mitä he ovat, vaan mitä he voivat parhaimmillaan olla. Unelmissa elämisen ja unelmien mahdollistamisen kautta ajatteleva ajautuu väistämättä jonkinlaiseen instrumentalismiin jossa on päämäärä jota tavoitellaan siihen sopivilla keinoilla, jolloin apuna käytetään erilaisia apuvälineitä ja keinoja. (Laajasti määritellen nämä kaikki ovat välineitä vaikka ne olisivat vain hyvää suunnittelua ja muuta abstraktilta tuntuvaa.)
Tämän henki nähdään usein pinnallisena ja nimenomaan materialistisena. Mutta se on itse asiassa kristinuskon ytimessä. Kreationistien ja Intelligent Designin ydin, ajatus siitä että ihminen on Jumalalllista designiä, korostaa että ihminen on oleellisesti koneenkaltainen. ; Luomisen ajatus on toki läsnä kaikissa uskonnoissa, ja sitä pidetään kristinuskossakin tärkeänä. Jumalallinen suunnittelutyö on ihmisen olemassaolon syy. Ihmisen funktionaalisuus on täten sidoksissa ihmisyyden perusolemukseen.
Pääsyyllinen tähän koneistumiseen on Aristoteles. Aristoteles otti tiedon ytimeksi teleologian ; Hänen tiedollaan oli hierarkia, jossa mekanistinen asioiden toimintojen suhde ei ole korkeinta tietoa. Korkein ymmärrys vaatii Aristoteleen ympäristössä aina jonkinlaisen välineellisen selityksen. Aristoteles siis väittää että maailmassa ei ole mitään missä ei olisi tarkoitusta joka olisi nimenomaan teleologinen (~päämääräsuuntautunut ja välineellinen). Siksi esimerkiksi ihmiselle on annettu teleologinen selitys. Ihminen ei siis tee elämästään tavoitteellista vaan hänen olisi noudatettava luonnon ihmisyyteen määrittämää ja asettamaa telosta. Näin ihmisestä on tullut väline. Kristinuskon elämä latistuukin Aristoteleen hengessä hyvin helposti vain testiksi. Kristityn elämä on testi, jossa pitää elää oikein että ansaitsee iänkaikkisen elämän.
Toisaalta ihmisen taipumus kerätä välineitä voidaan nähdä Jumalankaltaisuutena. Jumala on kaikkivoipa ja välineellistämällä ympäristönsä ihminen rakentaa itselleen extended phenotypen, jossa hän voi tehdä kaikenlaisia asioita. Ongelmana on vain se, että lopputuloksena on helposti se, että ihminen tekee töitä ja kiirehtii jotta saisi maksimaalisen potentiaalin tehdä asioita. Mutta hän ei ehdi kunnolla nauttimaan potentiaalistaan, eli hän ei juurikaan ehdi aktualisoida asioita. (Telkkariakin saa töllätä niin vähän. Ja muita valituksenaiheita.) Näin ihminen alkaa pahimmillaan muistuttamaan teologiasta tuttua kaukaista ja etäistä deististä Jumalaa. Hänellä on paljon potentiaalia, mutta hän ei tee mitään. (Paitsi töitä jotta saisi potentiaalia.) Protestanttinen työetiikka korostaa työntekoa ja kalvinistinen työetiikka (jota minun on vaikea vakavalla naamalla kutsua enää etiikaksi) korostaa onnistumista ja tekemistä sellaisella tavalla että tämä ajatus on enemmän kuin minun mielikuva. (Vaikka se virallisesta teologiasta puuttuukin.)
Tämä on nähdäkseni hyvä syy muuttua ateistiksi. Tässä ainut ongelma on siinä, että ateisti näkee helposti maailman enää pelkkinä välineinä ja alkaa innolla kokoamaan niitä. Näin ollen käy helposti juurikin niin, että luopuessaan Jumalasta ateisti muuttuu pahiten Hänen kaltaisekseen. Uskovaisten tavoite saavutetaan parhaiten ateismilla. Ongelma on vain siinä että tämä uskovaisten tavoite ei ole välttämättä tavoittelemisen arvoinen, joten voi olla sittenkin kaikista parasta jämähtää vaikkapa deistiseksi kristityksi. Tai sitten yrittää olla ateisti ilman tämänlaisia välineellistämisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti