"Count-Up" -blogissa tämä sopeutuminen otettiin jonain jossa ihmisiä yritetään enemmänkin kannstaa niin että he kokevat kuuluvansa joukkoon. "Onko osa heihin liittyvästä ennakkoluuloisuudesta myös sitä, että ennakkoluuloinen ei ole itsekään (vielä) löytänyt paikkaansa, eikä silloin kestä sitä, että "ulkopuolisen asiaa hoidetaan paremmin kuin hänen omaansa. Tuohon ulkopuolisuuteen en osaa nyt sanoa paljonkaan. Siitäkin sain uuden näkökulman tuosta kommentistasi. Se jää mietityttämään. Olet ehkä huomannut, että käytän mm itsestänikin välillä termiä "sosiaalinen erakko". Se sisältää myös ulkopuolisuutta, mutta ei aina yksinäisyyttä." Tämä nostaa esille sen, että sopeutumattomuuteen (tai syrjäytymiseen, kuten sitä eimaahanmuuttajien kohdalla kutsutaan) kuuluu muutakin kuin "yksinolo". Siihen kuuluu torjutuksi tulemisen kokemus joka vasta tekee siitä yksinäisyyttä tai kuulumattomuutta.
Itselleni tämä on hyvin tuttua. Tein "Cultural Psychology"- nettisivun "sosiopaattitestin". Sain siitä tulokseksi "Your personality profile is Se-Pr-Mo-Ap-En/Ti-Hn-Ls-Ad-Sn-Sc" Koska tämä ei ole diagnoosi, käytin tulosta itsereflektion apuvälineenä.
1: Ensimmäinen huomio on tietysti se, että olen sosiaalisesti vaikea. "Ap = Apathetic" kertoo että en ole empaattinen ihminen. Eli en myötäelä toisten kärsimyksiä kovinkaan suuresti. Tämä ei ole mukava kombinaatio kun huomataan että olen myös "Se = Selfish" eli olen individualisti sen sijaan että olisin ryhmäpelaaja.
2: Tästä saa aikaan vaikutelman autistisuudesta, kun huomaa että olen hyvin järjestelmähakuinen ja muutosvastarintainen "Hn = High need for structure" joka toimii myös moraalisella tasolla. "Pr = principled" Seuraan kaiken kaikkiaan vahvasti periaatteita, en tuntemuksia. (Olen usein selittänyt että olen asenteiltani konservatiivi jolla on vain paljon liberaaleiksi koettuja mielipiteitä. Ja tämä rakennevaatimus näyttää juuri tätä asennetta.)
3: Tämä ei toki tuota kovin ikävää käytöstä koska tätä tasapainottaa se, että olen kuitenkin sosiaalinen "Sc = Social" enkä nauti muiden kärsimyksestä kärsimyksen vuoksi "Ls = Low Sadism".
4: Lisäksi paheeni tuntuvat tasapainottuvan. Sosiaalisen sokeuden tasapainona on jo edellämainittu halu sosiaalisuuteen. Ja kovan järjestelmäntarpeeni tasoittaa se, että olen hyvin mukautuva, eli selviän hankalissa ja yllättävissäkin tilanteissa "Ad = Adaptive". (Joka muuten tuo mukanaan sen miksi minulla on liberaaleiksi koettuja mielipiteitä.) Ja itsekkyyttäni tasapainottaa se, että en kaipaa valtaa, vallassaoloa, arvostusta tai muuta mihin käyttäisin kyynärspäitä. "Mo = Modest" (Tämä voi yllättää, koska olen usein brassaileva ja nokitteleva, mutta se ei ole luonteeltaan sosiaalista tai oman kissanhännän nostamista. Se on enemmän muiden ohjaamista kohti sitä mitä näen moraaliseksi.)
Tämä ei ole kovin kaunis profiili. Sillä se nostaa esiin sen, että kaipaan pysyvyyttä mutta selviän parhaiten muutoksessa ; En pidä esimerkiksi matkojen suunnittelusta, koska ne rikkovat rutiinin. En pidä ihmisten vaihtuvuudesta. Kuitenkin olen paikoin spontaani ja lyhytjänteinen ja teen erittäin harkitsemattomia typeryyksiä. Selviän laadullisesti katsoen parhaiten ongelmallisissa oloissa (olen tietysti lähtöisin perheestä jossa mukautuvuus oli aika pakollistakin.) mutta en ole niissä onnellinen. Joudun siis valitsemaan joko ympäristön jossa pärjään tai ympäristön jossa olen onnellinen. Molempia en voi saada.
1: Tarkennus ; Olen onnellinen tylsänvakaissa oloissa, mutta en osaa elää sellaisessa hyvin. Haluan ennustettavuutta sosiaalisesti ja tapahtumallisesti mutta empatialukutaitoni johtaa siihen että ennustan tilanteet väärin joten yrittäessäni luoda ennustettavia seurauksia järkytyn kun tuotankin kaaosta. Lisäksi tiukka moraalintaju ajaa minut helposti konfrontaatioon ihmisten kanssa, enkä kuitenkaan kaipaa tämän väistämättä mukanaantuomaa konfliktia. En ole sadisti, mutta oikeustajuni yhdessä matalan empatiatilannetajun kanssa voi oikeuttaa viileän "kostamisen kostamisen vuoksi". En ota asioita juuri koskaan itseeni, mutta asioihintarttumiskynnykseni on matala ja minulle on ensiarvoisen tärkeää että kiusaajiksi kokemani saavat ansionsa mukaan. ; Tästä syntyy varsin vaikeasti ennustettava vaikkakin stereotyyppinen reagointitapani. Joka on kaiken kaikkiaan kylmänviileä, vittumainen ja muutenkin kusipäinen. En ole kiva ihminen, joten ei ole ihme jos en sopeudu ja joudun kiusatuksi ja saan turpaani. Ainut joka minut voisi tältä suojella olisi vaikkapa sadistisuuden lisääntyminen, koska sen jälkeen ihmiset pelkäisivät minua. Maksimaalinen ärsyttävyys ilman pelottavuutta tai auktoriteettia johtaa itseni kannalta pahaan loukkuun.
En ihmettele jos lopputila on hajanainen ja äärimmäisen hankala. Tämänlaisen on yksinkertaisesti vaikea sopeutua. (Olen siis Päivi Räsäsjengiä. Hänkin osaa TV -lausunnolla saada kirkostaeroamisryöpyn jonka synnyttämistä hän sitten itki kotonaan. Hänkin osaa repiä tilanteita auki.)
Tähän erakkouteen on tietysti yleensä kaksi syytä. On itse ja muut. Tämä johtaa miettimään asiaa nimeltä kiusaaminen. On nimittäin selvää että kiusaaminen ja sopeutumattomuus ovat vastinpaheet. Tämän valottaminen onnistuu kenties parhaiten siten että peilaan omia näkemyksiäni Ossi Ojutkankaan "Länsimaiden ylpeys - empatiakyvytön sananvapauden olkijättiläinen" -tekstissä olevien näkemysten kanssa. Hän korosti että ateistejen uskontokritiikki on usein kiusaamishenkistä. Ojutkangas selittää että tabujen rikkominen on huutelua ja kiusaamista "Ainakin itse entisenä koulukiusattuna pystyn samaistumaan jossain määrin muslimiin, joiden mieltä tämä sananvapauden urhea hyödyntäminen pahoittaa. Ei, heistä monet eivät ole mellakoimassa. Kyllä Muhammedin pilkkaaminen loukkaa muitakin kuin väkivaltaisia raivoajia. Mutta eivätpä kaduilla ole raivoamassa monet koulukiusatutkaan. He tietävät millaista on olla oman luokkansa "muslimi". Oppilas, jota on oikeus pilkata, nälviä ja kiusata, ilman että siinä nähdään mitään väärää. Se on pikemminkin oikeus ja velvollisuus. Tai vähintäänkin on velvollisuus olla puuttumatta, kun tätä silmätikuksi päätynyttä "muslimia" pahoinpidellään henkisesti. Näin moni tietysti tekeekin, sillä muuten voi joutua itse silmätikuksi. Mutta ehkä tämä on vain hyvä asia. Kaikenlainen henkinen pahoinpitely kouluissakin on vain siedätyshoitoa, samalla tavoin kuin muslimien kouliminen pilkkaamalla länsimaalaisia arvoja kunnioittaviksi ihmisiksi. Joskus ammoina aikoina muuten tasa-arvo, ihmisten samanarvoisuus, oli sananvapauden ohella yksi länsimaisista arvoista. Nykyisin se hautautuu tämän tunnistamattomaksi pahoinpidellyn sananvapauden alle."
Yhteinen tausta ja kokemus kiusaamisesta on periaatteessa jonkinlainen yhteinen pohja. Itse(kin) kiusattuna olen kuitenkin kokenut koko tilanteen toisin. Se, mistä kysymys on perimmiltään on sävyttynyt hyvin eri tavalla. Ja näin olen hyvin monesta asiasta erimielinen Ojutkankaan kanssa.
Olen nähnyt että nimenomaan kiusatuksi joutuu koska nimenomaan kiusaajat ovat sensuristinen voima. He puuttuvat yleensä johonkin itsensä toteuttamisen muotoon ja yrittävät sensuroida tämän "kohti normia". Toisin sanoen kiusatuksi joudutaan koska johonkin asiaan on normi, ja tästä poikkeava loukkaa tätä mallia. ; Toinen ero välillämme on siinä että Ojutkangas kiinnittää kiusaamisessa huomiota pääasiassa aktiiviseen kiusaamiseen. Oma ajattelumaailmani taas korostaa enemmän sitä että se, että kulkee ohi eikä tee mitään edustaa vahvina valtaa. Passiivisuus on minulle aktiivista tekemättömyyttä.
Näkisin että minun ja Ojutkankaan näkemyserot ovat hyvin syvällisesti hengellisyyskeskustelun ja uskontokeskustelun ytimessä. Olemme molemmat periaatteessa "miltei ateisteja". Laittaisin ytimeen Nassim Taleb -aforismin ; "Charm is the ability to insult people without offending them; nerdiness is reverse." Ojutkangas vastustaa enemmän "nörttimäistä" käyttäytymistä. Itse taas näen "karisman" huonona. Tämä korostaa sitä että ateismi on perussävyltään pääasiassa nörttimäinen ja se pitää sitä todellisuudentajuna. Uskontojen puolella taas korostetaan usein sitä miten ateismi poistaa maailmasta karisman ja on täten ihmisyyttä latistavaa. ; Tämä kulminoituu siihen miten ateismin nörttiyttä pidetään "ilkeänä", "latistavana" tai "autistisena" kun taas uskonnon karisma nähdään "manipuloivana", "vallankäyttävänä" ja "sosiopaattisena". ; Nähdäkseni karisma ja nörttiys ovat kuitenkin itsessään positiivisia lähtökohtia elämälle. Ikävät sanat ovat leimakirveitä joilla kuvataan vastustajia.
Toki Ojutkankaan näkemystä analysodessa on muistettava, että hän ei kritisoi ateismia tai edes uusateismia vaan "bussiateismia" joka on hänelle samaa kuin fundamentalismi on uskonnolle. Tämä on tietysti terve muistutus koska ateistejenkin puolella on todellakin fanaatikkoja. Syyllinen ei toki suinkaan ole automaattisesti "anglosaksinen kulttuuri", koska tosiasiassa omat epämiellyttävät kohtaamiseni uskonnon kanssa ovat sellaisia että ne ovat pääosin kalvinistista copy-pastea joka on kopioitu juuri tästä "anglosaksisesta kulttuurista". Tätä tulee ja pitää vastustaa. (Tiukka oikeustajuni ei edes voi muuta.)
Vialla on konteksti. Kalvinistinen fundamentalismi näyttää suomalaisessa kulttuurissa kaamealta ja liioittelevalta. Mutta samoin uusateistien parissa on muutamia jotka laajentavat tämän kokemuksen koko uskontokulttuuriin joka on tietysti hyvin törkeää. ; Molempia kuvaa se, että valtaosa identiteetistä syntyy vihamielisyydestä. Siinä vastapuoli määritellään vain joko militanteiksi kuola-ateisteiksi tai fundamentalistisiksi homopiinaajiksi ja oma identiteetti määritetään lähinnä vain tämän antiteesiksi ja vastustajaksi. Vihollinen on ikävästi ja paremmin ja monisanaisemmin määritetty kuin se, mihin itse rakennetaan.
On hyvä muistaa että konteksti on melko paljolti kaikki ; On sekä sopeutumattomuutta että sitä että pelikentästä tehdään sellainen että jos ei tottele, niin on vastustettu. On sekä ihmisten suojelua kiusaamiselta että latistamista poliittisella korrektiudella. On hyviä tapoja ja sensurismia. On vapauttavaa tabujen kanssa erimielisyyttä että ikonoklasmia pelkän ilkeyden vuoksi. On avomielisyyttä että mölyapinointia. On suorapuheisuutta ja kiusaamista. Niiden ongelma on siinä että ne näyttävät pinnallisesti aivan samoilta, mutta syvällisesti niiden välinen ero on aivan valtaisan suuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti