lauantai 6. lokakuuta 2012

Kammottavaa ateismia!

Kammottava maailmankuvallisesti eriarvoistava epäreilu ateistinen maisema
jossa ei ole uskonnollisia symboleita tai muuta asiaankuuluvaa Jumalan palvontaa.
"Opettaja" (5.10.2012) pitää sisällään (s. 10) esimerkiksi Pekka Anttilan kommentin. Hän on pahastunut Esa Ylikosken aiemmasta lausunnosta. Anttila tiivistää asian ja reagoi siihen seuraavasti "... Hän tuo esille myös yhdenvertaisuuden toteuttamisen ongelmakohtia. Yksi ongelmakohdista on päivänavaukset : kuinka toteuttaa yhtäaikaisesti yhdenvertaisuutta ja yhdessäoloa. Kirjoittajan ratkaisu tilanteeseen on yllättävä: Hylätään yhdenvertaisuus! Tehdään päivänavauksista sataprosenttisesti uskonnottomia. Maisteri Ylikosken esitys päivänavauksista on joko harkitsematon, tai sitten hänen kirjoituksensa on harhaanjohtava: vakaumusten yhdenvertaisuus ei olekaan hänelle tärkeää."

Kaivoin kritisoidun Ylikosken lausunnon esiin. Hän ajaa pääasiassa moniarvoisuutta. Hän ei ole edes kieltämässä uskonnollista moniarvoisuutta koulussa. Hän korostaa miten uskonnollisia lisäpalveluja voidaan järjestää. Ja että moniarvoisuus tarkoittaa sitä että kun kristityt menevät kirkkoon, niin myös uskonnottomille järjestettäisiin ohjelmaa jotta heidän roolinsa ei olisi pelkkä passiivinen poissaolo. Onhan kieltämättä ikävää että uskonnottoman rooli mahdollistaa vain työn ja puurtamisen mutta ei oikeutta juhlia. Kun taas kristitty saa erilaisia oman vakaumuksensa arjesta irtauttavia kokemuksia. Tämän moniarvoisuuden jossa on kristillistäkin toimintaa on varattu yli puolet  Ylikosken tekstistä. Siksi on erikoista että siihen ei viitata.

Esa Ylikoski tosiaan kuitenkin haluaisi poistaa uskonnolliset aamunavaukset. Kommentti oli seuraava "Eikö ole parasta, että mikään päivänavaus ei sisällä uskonnon harjoittamista, jotta kaikki oppilaat ja opettajat voisivat olla yhdessä?" ja sitä puolustettiin aiemmin viittaamalla esimerkiksi lainsäädäntöön jossa yhteistä osallistuttavaa vakaumuksellisuutta on ylipäätään karsittu juuri moniarvoisuuden nimissä.

Anttilan oma teksti näyttääkin itse asiassa hyvin harkitsemattomalta tai harhaanjohtavalta. ("Tyhmä vai paha?") Hänen sanomansa käsittelee nimittäin sanaa uskonnoton sen kahdella merkityksellä. On totta että Ylikoski määritteli aamunvauksen uskonnottomaksi siinä mielessä että siinä ei ole minkään uskonnon harjoittamista. Kuitenkaan tämä ei tarkoittanut sitä että tuutista tungettaisiin jotain Dawkinsin ylistämistä tai jotain muuta vastaavaa joka olisi uskonnottomuutta tukevaa ja kristittyjä halveksuvaa.

On aivan selvä ero että onko aamunavauksissa aiheiltaan neutraaleja juttuja jotka eivät revi oppilaiden näkemyseroja ja sen välillä tuleeko aamunavauksesta materiaalia jossa uskovaisia pilkataan tai esitetään Dawkinsin näkemyksiä ateismista. Anttilan mielessä nämä ovat selvästi samanlaisia asioita. Koska hänestä pelkkä uskonnollisen materiaalin esilletuonnin poisjättäminen olisi sitä että oltaisiin väistämättä maailmankuvallisesti epäreiluja.  Päin vastoin, jos radiossa tasapuolisesti ei tule vakaumuksellista ateismia ja vakaumuksellista kristillisyyttä, niin tilanne on hyvinkin reilu.

Itse asiassa tämän hetken tilanne on se, että uskonnottomia todella kohdellaan epäreilusti. Koska heille nykytila on täsmälleen sitä, mitä uskovaiselle kristitylle olisi elää kulttuurissa jossa aamunavauksissa säännöllisesti tarjottaisiin ateistisia ja antiteistisiä näkemyksiä, mutta ei oikein koskaan puolustettaisi kristillisyyttä. Ateisti joutuu kuuntelemaan uskonnollisia aamunavauksia virsineen mutta ateistisia aamunavauksia ei sen sijaan tuoteta. Näin toinen maailmankuva, uskonnollinen sellainen, on selkeästi erikoisasemassa. ; TÄMÄ taas on täsmälleen sitä eriarvoisuutta. Pekka Anttila ei tosin itse koskaan tunnustaudukaan moniarvoisuuden ystäväksi, hän vain selittää että Ylikoski ei harjoita maailmankuvien tasa-arvoisuutta eikä siksi voi olla suvaitsevainen. Anttila itse voi kannattaa suvaitsemattomuutta hyvinkin voimakkaasti. (En ihmettelisi. Hän on sentään kristitty jonka mielestä on relevanttia tehdä tämän sisältöisiä lausuntoja opetuksen arvokeskusteluun.)

Anttilan lausunnossa näkyykin se, mikä näyttää olevan kaikilla uskovaisilla mielessä näissä asioissa. Eli jos jostain otetaan Jeesuksenkuva pois, niin tässä paikassa ja tässä yhteydessä alettaisiin väistämättä palvomaan jotain muuta. Tämä perustuu tietysti ajatukseen ihmisestä homo religiosuksena, uskonnollisena ihmisenä. Mutta tämän (epätoden ihmiskuvan) oikeaksi ihmiskuvaksi olettamisesta ei seuraa että Jeesustelun poisto korvautuisi jollain muulla palvonnalla. Ihmiset osaavat aivan oikeasti esimerkiksi ylittää risteyksen ja kävellä suojatien yli ilman että tähän kyseiseen tiettyyn tilanteeseen välttämättä liittyy minkään vakaumuksen tai jumalanpalvontaa. Näin siitä huolimatta vaikka jokainen ihminen olisikin jonkinlaisessa uskossa.

Näyttääkin siltä että Anttila käyttää vääristelyä ns. maailmankuvasodan retorisena keinona. Hänen tehtävänään ja tarkoituksenaan ei ole ollut asian ratkaiseminen argumentein vaan pelkkä riekkuminen jossa vastustajaa yritetään leimata epäreiluksi. Tai sitten hän on niin tyhmä että ei ole päässyt peruskoulusta eikä hän siksi voi esimekriksi opettaa ketään ja joku on ilmeisesti tämän kirjeenkin tuottanut sanelulla koska kirjoitustaitoakaan on vaikeaa kuvitella kenellekään jonka ajattelu on noin jäsentymätöntä.

Ei kommentteja: