Ystävälliset

En minä pure, minä vaan halaan.

Eilen olin epäkohtelias. "Metro" (5. lokakuu 2012) -lehden tekstiviestipalsta kun onnstui kirvottamaan keskustelua. Jonka päätteeksi päädyin vahingossa nauramaan ihmiselle päin naamaa. Tämä oli hieman loukkaavaa, mutta reaktioni oli siinä määrin yllättävä että en ehtinyt sitä hallitakaan.

Keskustelu lähti lausunnosta "Minä puolestani ihmettelen koulutettujen ihmisten suhtautumista meihin uskovaisiin. Emme mekään halveksi teitä ja väitä ateismianne saduksi. Jokaisella on oma totuus. Arvostetaan toisiamme." Siinä on selvästi henkenä se, että uskovaiset ovat leppeitä ja ystävällisiä. Että ateistit ovat ikäviä koska kritisoivat jumalauskoa. Että uskovaisia haukutaan taikauskoisiksi. Ihminen kommentoi, että uskovaiset ovatkin tässä suvaitsevaisia ja että juuri ateistit ovat ärhäköitä kiusaamaan uskovaisia.

En voinut muuta kuin naurahtaa. Sillä se, mitä olen oppinut on se, että uskovaiset nimenomaan aina, toistuvasti ja kaikkialla nimenomaan halveksuvat uskonnottomuutta tavalla jossa ei pilkata pelkästään ateismia vaan myös paljon tätä lievempää agnostismia. Ja jopa agnostismiakin epämääräisempää "uskonnottomuutta". Halveksunta ja väheksyntä on juuri se, joka vastaa kokemustani äärimmäisen monesta uskovaisesta.

Ateismia pidetään epätotena maailmankuvana jossa ei ole mitän järkevyyttä. Jumalatodistukset todistavat kuulemma kiistatta että ateistit ovat auttamattomasti väärässä ja epärationaalisia. Lisäksi ateistit ovat paskoja ihmisiä. Koska heillähän on murhe ja arvotyhjiö, eikä ateisti voi olla muuta kuin nihilisti joka ei esimerkiksi arvosta elämää, läheisiä tai mitään muutakaan koska asioilla ei ole arvoa ja merkitystä ilman Jumalaa. Lisäksi ateistit ovat julmia, koska esimerkiksi Stalin oli ateisti ja Pekka Eric Auvisenkin ateismi on oleellinen kun selitetään koulusurmia. Sillä eihän "oikea kristitty" ole koskaan ikinä missään tehnyt mitään pahaa tai vaikkapa tappanut ketään. Ja noitavainotkin ovat ateistien propagandaa.

Yritys sulauttaa omaan itseeni? Minähän vain syvästi, syvästi rakastan.

Yleisesti ottaen ateismiin kohdistetaan suorastana kliseisesti lausunto "ateismion vain uskonto". Ja tässä ei korosteta että se on uskonto vaan että se on nimenomaan vaan uskonto. Joten se on halveksuttavampi kuin Usko joka sattuu olemaan enemmän kuin uskomus ja sen varaan rakennettu uskonto vaan Totuus joka "ei ole uskonto vaan elävä suhde Jumalaan."

Tätä näkemystä myös moititaan ja kritisoidaan hyvin suurella innolla. Selitetään että se ei ole rationaalisten ihmisten uskomus ollenkaan ; Tätä korostetaan muodikkaasti esimerkiksi Tapio Puolimatkalla jonka näkemys on pseudosuvaitsevainen. Hän toki innokkaasti kertoo että kaikkia maailmankuvia olisi kuunneltava. Mutta samanaikaisesti hän selittää että naturalisti joka uskoo evoluutioon ei ole sisäisesti koherentti vaan on ristiriitainen olento.

Pasi Turusesta voidaan ottaa mallia Stalinkortin käytössä. Tällöin muistutetaan että ateismi on vaarallista koska ateistisia valtioita on ollut vain vähän ja niissä on ollut kommunistinen Stalin ja muita kommunistisia ihmiskyrpiä. Ja Suomessakin Pekka-Eric Auvinen oli sisäisesti koherentti ja älykäs luonnonvalintaan uskoja. Ateistien pahuus ja halveksuttavuus onkin riski jolta on suojauduttava kokonaisuutena. Saamme tässä yhteydessä kuulla vaikkapa siitä että yksittäinen ateisti ei välttämättä ole paha, koska hänet on kasvatettu kristillisessä kulttuurissa ja näin heillä on kristilliset arvot. Vain uskonnonopetus on jarruna että heistä ei tule tappajia. Jos uskonnonopetus ja uskonnolliset aamunavaukset otetaan pois, niin se on välittömästi luoti otsaan kaikille kristityille koska sitten näitä nihilistisiä vain apinaksi itseään ajattelevia ateistinpsykopaatteja ei jarruta yhtään mikään sivistys tai arvomaailma.

Lisäksi ateismi on tietysti väärin koska McGrath kritisoi Dawkinsia kirjassaa "Dawkins delusion" (koska uskonnottomuus=Dawkins eikä mitään muuta). Ja jumalatodistukset todistavat sen että uskonto on rationaalista. Ja Craig peräti jumalatodistuksillaan todistaa että ateismi on tyhmyyttä ja vain uskonto voi selittää universumin, maailmankaikkeuden ja kaiken. Jumalatodikset ovatkin lähes poikkeuksetta useimmiten työkaluja joissa ateistin ja uskonnottoman eteen heitetään asioita, ei suinkaan siksi että voitaisiin analysoida näitä argumnentteja (esimerkiksi niiden heikkouksia) ja keskustella asiasta. Sen sijaan niitä käytetään asenteella "in your face". Ja koska argumentin Mestari on akateemineni hminen, niin ne ovat yksinkertaisesti liian hienoja jotta niitä edes saisi kritisoida joku kaduntallaaja koska se ei näille esittäjille oikeastaan ole filosofinen päätelmäketju vaan "fakta, akateemisen lausunto, tiedettä, ehdotonta totuutta ikuista muuttumatonta."

Tätä korostetaan usein sillä että jos ilmoitat olevasi ateisti tai uskonnoton, niin kasvoillesi hierotaan erittäin erittäin usein esityksiä joiden tehtävänä on käännyttää sinut pois. Tätä perustellaan pelastamisella ja uskovaiset eivät pidä tätä asennevammaansa pahana vaan päinvastoin pitävät sitä hyvyytenä ja kannustavat toisiaan siihen siitä huolimatta että uskonnottomat kokevat tämän lähes poikkeuksetta ärstyttävänä kusipäisyytenä. Heillä on peräti Rod Rosenbladtin kaltaisia ihmisiä joiden tärkeä rooli on vaikuttaa suvaitsevaisilta ateisteja kohtaan samalla kun antavat perusjulistajalle luvan käännyttää ja jatkaa asennevammatoimintaansa niin että se yhä vaikuttaisi ystävällisyydeltä. Uskonnoton kokee Rosenbladtin tien seuraajat kuitenkin enemmänkin niin että ateistit psykologisoidaan manipuloinnin kohteiksi jotka pitää keinolla millä hyvänsä houkutella pois uskonnottomuudesta ja muuttaa kristityiksi.

Mikä pitkäaikainen myrkytys? Minähän vain herätin keskustelua!

En tässä referoi kaikkiin ylläoleviin hahmoihin ja kritisoi heidän argumenttejaan. Olen jokaikisen yllämainitun ihmisen argumentointia jo kritisoinut vahvasti tässä blogissa ja heidän ajatustensa onttoudet on kyllä ruodittu niin tarkasti että heidät löytää hakusanalistan kautta.

Mutta tämä ei oikeastaan olekaan pääasia koskaan näissä kohtaamisissa. Sillä keskustelu ja argumentointi on niissä irrelevanttia. Samoin kuin ateistin ihmisyys tai muut vastaavat asiatkin ovat. Ainut uskovaisten strategiassa tärkeä asia on Pelastus. Ja jos ateisti on vääräoppinen ja hänellä on väärä mielipide vaikkapa Jumalasta tai homoista tai itsemurhasta, niin Pelastus ei ole tapahtuva. Näin ollen mitään keskustelua ei edes vaadita. ; Päinvastoin keskimäärin kun pöytään isketään jumalatodistusta, niin on oletettavissa että kertoja ei halua keskustella vaan päinvastoin haluaa että otat tämän ehdottomana ylhäältätulevana totuutena ja käännyt koska Jumalausko on rationaalista ja järjellä lähestyttävää ja tieteen todistamaa. (Paitsi jos argumentti ns. fail.)
1: Tätä muuten korostaa se, että jumalatodistuksista ei vaivaannuta usein edes esittämään oikein. Esitetyt argumentit ovat epämääräisiä eikä niistä välity riittävää prmissilistausta jotta niiden hyvyyttä voisi oikeasti edes arvioida. Niissä on jokin karkea idea ilman että tätä voisi oikeasti seurata ja varmistaa. Ja tarkistettuna niissä on usein suoranaisia virheitä verrattuna alkuperäiseen argumenttiin. (On naurettavaa syyttää ateisteja siitä että heidän puheensa eivät vastaa teknisiä jumalatodistuksia kun heidän kritiikkinsä osuu täsmälleen ja tarkasti siihen mitä tulee ulos uskovaisten omista suista.) Oman näkemykseni mukaan kiinnostus näkyy ulospäin siinä että argumentit muistetaan laadukkaasti ja tarkasti, ja ne esitetään pedanttisesti ja hyvin. Ja niiden premissilistaukset ovat virheettömiä. Tarkkuus, eleganttius, ja lähdetarkkuus ovat mittareita siitä miten kiinnostavina uskovaiset itse pitävät argumentteja. Kun he virheilevät he nostavat esiin olennaisen kysymyksen. "Mitä välii?" Kun he eivät itse osaa näitä argumentteja vaikka ovat kristittyjä, on selvää että näillä argumenteilla ei ole juurikaan mitään tekemistä heidän vakaumuksensa kanssa. Ja jos argumentit eivät ole niin kiinostavia että uskovainen jaksaisi itsekään niitä opetella, niin miksi helvetissä ateisteilla olisi velvollisuus tutustua niihin? Kun keskustelu on sitä että uskovainen heittää epämääräistä paskaa jonka uskonnoton joutuu lähdetarkistamaan ja korjaamaan, ja joka joutuu sitten hallitsemaan tämän esitetyn niin hyvin että voi tehdä kannanoton argumentin vakuuttavuudesta. Kritiikinteko on työlästä. Julistaja ei jaksa edes opetella arugmenttia mutta ateisti joutu opettelemaan ja tutkimaan sitä niin syvästi että osaa osoittaa sen vahvasti kyseenalaiseksi ellei peräti epälogiikaksi. Tosiasiassa tämä tarkoittaa sitä että uskovainen haluaa että ateisti on sidottu, jumalatodistukseen sitoutumisen aikana ateisti ei tee muuta. Ja näin uskovainen pääsee hallitsemaan ja tunkemaan nenäänsä hänen elämäänsä ja estämään esimerkiksi sitä että ateisti käsittelisi omaa vakaumustaan ja keskustelisi sen argumentteja eteenpäin. Nyt ateisti on sidottu teologiaan ja julistaja voi tässä ajassa kiusata ja sitouttaa monta muuta ateistia saman työn eteen. Helppoa ja vaivatonta.

Tämä itse asiassa näkyy hyvin samalta tekstiviestisivulta jonka havaitsen. Nimimerkki "JC" on hyvin loukkaantunut. Syynä on se, että tekstiviestipalstalla "Tristan" on debunkannut evoluutiota moittivia jumalatodistuksia joita sinne on viime aikoina vuodatettu. JC korostaa että "Tristan ym. : Koska miljoonat järkevät ja tasapainoiset ihmiset uskovat Jumalaan, niin kyllä heillä täytyy todellinen kokemus Hänestä olla. Järkevä ihminen erottaa kyllä sadun ja toden. Jumalan todellisuutta ei vain pysty ainoastaan järjellä tavoittamaan. Joka ei ole Häntä itse ole kokenut, ei voi sitä käsittää. Sille asia ei ole satua kummempi. Miksi he sitten edes kommentoivat asiaa, kun eivät sitä omakohtaisesti tunne?"

Tämä reaktio on ihmeellinen koska sivulle on floodattu jumalatodistuksia siinä asennevammassa että ateisti-darwinistit saavat in their face. Että Jumalausko on ainut rationaalisesti perusteltu maailmankuva. Kun näitä argumentteja kritisoi, onkin häijy ja reagoi asioihin joihin ei ole omakohtaista kokemusta. Tämä ajaa sitä yleistä uskovaisten ajamaa rakennelmaa jossa ateisteilta kielletään sananvapaus ja jossa uskovainen määrittelee ateistin puolesta omakohtaisesti oman teistisyytensä kautta että mitä mieltä ja ateisti saa olla ja mitä ateisti saa pitää tärkeänä. ~ Ateisti ei saa pitää heistä yhtään mitään tärkeänä "koska arvotyhjiö ja nihilismi". Siksi jos he reagoivat Jumalakysymykseen vastakritiikeillä niin he eivät olekaan "tosi ateisteja" vaan uskovat Jumalaa ja vain vihaavat tätä tai jotain vastaavaa mitä C. S. Lewis opettaa.
1: JC:n argumentaatio perustuu väärään premissiin. Minun on vaikeaa luottaa erehtymättömään Jumalaan. Mutta erehtymättömään ihmiseen uskominen on minulle mahdotonta. JC soveltaa tässä warrant -ajattelua, jossa ytimessä on väite että Jumala ei voi valehdella ihmisille ja niin ihmisillä on erehtymätön kokemusmaailma. Valitettavasti tämä teistinen argumentti ei toimi ateisteihin ja uskonnottomiin tai muihinkaan, koska he eivät usko tähän teologiseen konseptiin. Ateisti voi selittää että UFOihin ja loitsujen toimimiseenkin ja erilaisiin taikauskoihin niihinkin uskovat miljoonat ihmiset. Ja että hyvin moni kulttuuri pitää sisällään laajasti levinneitä uskomuksia jotka ovat kulttuuripiirin sisällä ehdottomuuksia joita ei kyseenalaisteta, mutta jotka kuitenkin ovat naurettavia sen ulkopuolella. Teistisyys on kenties historialisesti pitkäaikainen perinne, mutta ei ihmistä voi sen kautta määrittää. Totuus ei ole käsiäänestyskysymys. Ja lisäksi JC unohtaa että Tristan on reagoinut väitteisiin jotka ovat olleet nimenomaan tieteellisiä, esimerkiksi evoluutiota ja alkuräjähdystä koskevia. Ne ovat biologiaa ja filosofiaa eivätkä mitään esoteerista sisäistä subjektiviista kokemusmaailmaa. Jostain syystä jumalatodistuksilla ja evoluutiodebunkkauksilla on mukamas väliä vaikka Jumala on ilman kokemusta "vain sadulta tuntuvaa". JC onkin näitä kristittyjä joille Jumala on järjen ulottumattomissa vasta kun joku debunkkaa ne "vakuuttavat ja kiistattomat tieteelliset Jumalan todisteet" joita ennen tätä on vakavalla naamalla tungettu pakkoreagoitavaksi.

Tämä on oikeasti vielä kummallisempaa kun muistetaan se, että aivan tavallinen strategia on selittää että "Suuret kysymykset" ovat yleisinhimillisiä. Ja siksi jumalakysymykseen tutustuminen nähdään jonain joka ateistejakin taatusti kiinnostaa. Eli tämänlaisten pohtiminen kuuluisi nimenomaan ateistisuuteenki syvästi.
1: Tässä usein unohdetaan että vastaus "Mistä olemme tulleet" voi saada eri vastauksia kuten "Jumala" tai "Big Bangia edeltänyt virtuaalisesti itsekäynnistynyt kvantti-ilmiöstö" tai jopa "Mistä helvetistä minä sen tiedän?". Ne ovat kaikki vastauksia. Samoin kysymys "Onko Jumalaa" voi loogisesti, ihan jotta se olisi mikään kysymys ylipäätään, mietintöjä joissa jostain syystä rajataan vaihtoehtoja joko "Kyllä" tai "ei" -muotoon. "Ein" vastausluonne tahdotaan vain usein kiistää.

Henkenä onkin usein se, että ihmisten oletetaan jollain tavalla olemaan velvollisia vastaamaan kysymyksiin. Velvollisuutena pitäisi olla jonkinlainen kiinnostus uskontoa kohtaan, siitä huolimatta mitä näkemystä itse edustaa. Vastaamattomuus tulkitaan ignoraatioksi tai pinnallisuudeksi. Vaikeneviin ateisteihin kohdistetaan  halvennettua ihmisyyttä, koska he ovat joko dogmaatikkoja jotka eivät edes ole avomielisiä vaan  sulkusilmäisesti välttävät keskustelua ja ovat täten epäkohteliaita. Tai sitten he ovat pinnallisia idiootteja jotka eivät ajattele eivätkä osaa ajatellakaan näitä asioita. Ateismi näyttäytyy tällöin joko rationaalisuuden puutteena tai ideologisena ylenkatseisuutena ja ylpeilynä.

Mutta jos vastaat ääneen ja kritisoit, niin olet tietysti kauhea häijy ja militantti. Julkinen uskontokeskustelu on julistamista joten sen jälkeen olet samanlainen fundamentalisti kuin uskovainen fumdaneltaisti. Ja lisäksi joku JC selittää että sinulla ei voi olla kokemusta asiasta ja että siksi sinun pitäisi pitää turpa kiinni eikä puhua yhtään asiasta, koska ateistilla ei voi olla tietoa näkemystä, ymmärrystä tai kokemusta tai mitään muutakaan kunnioitettavaa.

Sillä ateistit ovat paskoja irrationaalisia ja pahoja ihmisiä. Heidän olemassaolonsa on loukkaus, ja mielipiteenilmaisunsa herjaavuutta. Näin uskovaisten mielestä. Ja tämä on PÄÄREAGOINTI joka uskonnottomalla tulee uskovaisista on juuri tätä mitä tässä blogauksessa on. Ystävällisyys kohtaamisessa on erittäin harvinainen poikkeus tästä pääsäännöstä. Syynä on se, että vaikka valtaosa uskovaisista on ystävällisiä, he itse asiassa ovat hiljaa. He eivät myösään koskaan puolusta ateisteja pikkusormellakaan mutta kuitenkin tulevat puolustamaan uskovaisia tovereitaan jos ateisti heitä kritisoi. Näin kun hiljainen reagoi rakentavasti tällä tavalla painottuen, he itse asiassa ovat näiden ilkeiden uskovaisten puolella. Hiljaa oleva ystävällinen kristitty antaa tuen kohkaajalle koska ei tasapainota rauhallisemmaksi. Kohkaavaa kristitty puolustava ystävällinen kristitty tukee kohkaamista entistä enemmän, antaen rauhallisesta enemmistöstä suojaseinän pahantahtoiselle vähemmistölle (joka on äänekäs ja näyttää enemmistöltä.)
1: Kun alun kommentoija kohkaa ateisteista ja heidän loukkaavuudesta, hän yhdistää että ateismi on vain sitä mitä hän näkee. Samalla hän kuitenkin unohtaa sen, että vastaavasti ateistitkin reagoivat vain siihen uskonnollisuuteen jonka he näkevät.

Usein ystävällinen kristitty pesee vastuutaan. Heistä kristillisyys on mukavaa ja jos ateisti ymmärtäisi uskonnon ystävällisyyden, he ajattelevat että ateistikin olisi uskovainen. Siksi ateismi nähdään helposti ystävällisten kristittyjenkin parissa jonain jossa uskonnon ydintä ei vain ole ymmärretty. (Joka on sekin yksi tapa latistaa uskonnottomuutta jonkinlaiseksi typerehtimiseksi. Se on halventavaa joskin vähemmän halventavaa kuin kaikki yllämainitsemani näkemykset ja niiden takana olevat "uskovaisten auktoriteetit" joista heistäkään ei voi olla mitään hyvää sanottavaa.) Enemmistöllä pitää olla enemmistön valta ja jos he eivät sitä käytä ja ohjaa toimintaa, he ovat syyllisiä. Jos vähemmistö tekee avoimesti pahaa ja enemmistö katsoo sivusta, he ovat sivustakatsonnallaan vallan oikeuttajia. Eli he voisivat toiminnallaan estää asioita mutta eivä tee sitä. Tämä on tietoinen valinta ja reagointi. Joten juuri enemmistön ystävälliset uskovaiset ovat syyllisiä. (Period.) Se, ovatko he peräti enemmän syyllisiä kuin nämä aggressiiviset, esimerkiksi tappouhkauksia tehtailevat, kohkaajauskovaiset, on sitten mielipidekysymys.
1: Minusta he ovat paljon enemmän syyllisiä. Hieman kuten "Napoleonin Komplekseissa" sanottiin katolisista : "On aivan turha saivarrella, ettei ole samaa mieltä paavin kanssa, jos kuitenkin kuuluu hänen ex cathedra -yksinoikeudella johtamaansa kirkkoon. Jokainen roomalaiskatolisen kirkon jäsen tukee vähintään passiivisesti Benedictus XVI:n epäinhimillistä politiikantekoa niin kauan kuin on jäsen." ... "Viatonta täysi-ikäistä roomalaiskatolista ei ole. He ovat kaikki mahdollistamassa ja täten tukemassa paavin lausuntoja omasta vapaasta tahdostaan. Täten kaikki maailman katoliset ovat ikävä kyllä vihollisiani, kardinaalikollegiosta ja Mariano Rajoy Breystä Antti Nylénin kautta Timo Soiniin. Jos tämä on heistä pahasti sanottu, niin bene. Olemme kaiketi tasoissa, kun heidän kannattamansa paavin mielestä minä olen ihmiskunnalle samantasoinen uhka kuin sademetsien tuhoaminen." Tässä kohden olen ehdottoman koherentti. Sillä koulukiusamisessakin korostan sitä vastuuta joka on sivustakatsojilla. Itselläni mieltäni ei paina varsinaiset kiusaajat, heidän identiteettinsä on selvä ja voin rajata heidät ; He ovat ulosrajattava yksikkö jolla on kasvot ja persoona. Jotain johon tarttua ja ymmärtää. Jotain jota voi tarvittaessa lyödä tiilellä jos tilanne aivan pakolliseksi tälläiselle itsepuolustusaktiolle käy. Sen sijaan sivustakatsojat, jotka tiesivät eivätkä tehneet mitään. Heitä on monta, eikä heitä kaikkia voi edes muistaa. Heistäkin joka ikinen on minun viholliseni. Ja on tätä nyt, eilen ja ikuisesti. En vain tiedä keitä he ovat.