Jeesuksen ja Marian kuvaaminen taiteessa on ollut ilmeisen vaikeaa. Tämän opin katsellessani renessanssiajan taidedokumenttia. Renessanssiaikana maalauksissa vauvajeesuksen haluttiin näyttävän samalla vauvalta ja samalla ikiaikaiselta ja iättömältä. Näin Jeesusvauvat näyttävät melkoisen rumilta usein. Toisaalta ristiltä laskettu Jeesus haluttiin näyttää vauvan tilaan palanneena ja näin niihin yritettiin saada paluuta vauvaksi.
Maria on vielä hankalampi. Synnyttäneen Marian pitäisi näyttää samanaikaan äidiltä ja neitsyeltä. Niin että molemmat asiat paistavat läpi. Usein tämä on onnistunut vain laittamalla kuvaan symboliikaa. Yksi käytetty symboli oli neitsyen puhtautta korostavat vaaleat kankaanpalat. Tässä on lähinnä yksi ongelma ; Neitsyillä tuppaa olemaan kuukautisia. Näin ollen kuukautisveriset kankaanpalat olisivat kenties näppärämpiä tapoja alleviivata Marian epätyypillistä tilaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste symboliikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste symboliikka. Näytä kaikki tekstit
torstai 16. maaliskuuta 2017
lauantai 27. kesäkuuta 2015
Todellista fleimisotaa
Michel Montaigne mietiskeli kuoleman merkittävyyttä. Häntä kiinnosti se, miten kuolema kestää vähän aika, lopputulos on sen jälkeen sama. Ja kuitenkin, paradoksaalisesti, kuolemisella on valtava merkitys.
Ja merkityshän sillä on. Antiikin kreikkalaisille eudaimonia oli jälkipolvien käsissä. Se, elikö ihminen hyvän elämän vai ei voitiin tuomita lopullisesti ja pätevästi vasta kuoleman jälkeen. Tämä ajatus varmasti sopii melko hyvin kristinuskoon jossa usko ja armo ovat niin tärkeitä että lopulta ja perimmiltään uskovaiset voivat tuomita yksittäisiä tekoja ja leimata jokaisen ihmisen niiden kautta syntisiksi. Armo ja pelastus ovat uskovalle kuitenkin vain jotain johon opetetaan ja opastetaan. Lopullinen tuomiovalta on Jeesuksella.
Itse tosin ajattelen enemmän niin että kuolema on jotain joka yhdistää kaikki. Mutta kuoleminen on kuten elämistä. Ihan koska kuoleminen on elämistä. Eikä pelkästään siten että monille koko elämä on yhtä kuolemista, vaan siksi että jos teoillamme on mitään merkitystä, myös tapamme kuolla ovat jossain merkityksessä jotain joiden kautta ja jonka aikana ilmaisemme itseämme. Jos elämän sisällä on merkitystä kaikkine paskallakäymisine ja internetdebatteineen, niin sama koskee kuolemisen prosessiakin.
Ja joskus kuolemiseen saa mukaan vahvan viestin ja statementin.
Omassa elämässäni esimerkiksi itsemurhan tekeminen on valinta. Ja se, että ei tee itsemurhaa on valinta ja sellaisenaan statement. Ei siksi että itsemurha olisi jokin asia joka ei ole valinta ja mahdollisuus. Statement on olemassa juuri siksi että noin ei ole. Se että on vaihtoehtoja ja valitsee niiden väliltä pitää sisällään viestin. Itsemurhassa on kyse siitä että paitsi kuollaan niin myös siitä että tämä kuolemisprosessi käynnistetään itse ja ajoitetaan kuten on itse päätetty. Ja toteutetaan myös tavalla jonka on itse valinnut.
Myös kaksintaistelussa on tietynlainen sisältö. Osa lataa konseptiin kunniaa ja oikeutta. Jos kaksintaistelussa olisi todella kyse siitä mitä siihen keskiajalla ladattiin, niin silloin se että kaksi miestä - tai peräti näiden kahden miehen esitaistelijat jotka ovat joitain aivan toisia ihmisiä - taistelivat julkisella paikalla kuolemaan ja tätä kutsuttiin oikeuden testaamiseksi Jumalan edessä. Se kertoisi aika paljon Jumalista. Minulle tämä on absurdia. Tosin kaksintaisteluun latautuu silti merkitystä. Merkitys siitä että ei halua elää maailmassa jossa on tuo toinen ihminen. (Kuten Oscar Wilde opetti ; Joko tuo tapetti lähtee tai hän. Ja joskus tapetti voittaa.) Jos omaan elämäänsä suhtautuu kärsimyksenä ja toisaalta on kostonhimoinen, kaksintaistelu voi olla win-win -tilanne. Prosessi joka kertoo joka tapauksessa viestin. (Tosin tässä tilanteessa halu kuolla mutta kyvyttömyys tehdä sitä muuten kuin kaksintaistelussa viestii hyvin tietynlaisesta joskaan ei kaikenkattavasta pelkuruudesta. Mutta toisaalta on hyvä huomata että ihminnen voisi myös ryypätä itsensä hengiltä. On helpompiakin tapoja kuolla kuin maksakirroosi, mutta itsensä hengiltä juopottelu on silti kätevä keino kaikenkattaville pelkureille.)
Kristityt toki tuntevat kuolemisen arvon. Meille opetetaan jopa koulussa, jossa kristinuskoa opetetaan hyvin lepsulla ja pehmoarvoisella tavalla, marttyyreista. Eniten Jeesuksen marttyyriydestä, mutta pienemmässä määrin Stefanoksen kivittämisestä ja muista uhrautumiskuolemista. Kristinusko on siitä omituinen uskonto että se kunnioittaa suisidaalista käytöstä marttyyreilla vaikka siinä itsemurhaa pidetään syntinä, jopa kuolemansyntinä. (Se on kuolemista ja synti, mutta...)
Nykyajan kristityt marttyyrit oman käden kautta
Tällä viestillä on toki merkitystä myös nykyaikana. Ja koska kristityt eivät saa muita tekemään heistä marttyyreita, he ovat alati valmiita marttyyrisoimaan itseään. Enkä puhu pelkästään siitä että nettikeskusteulssa heidän kritiikkinsä muuttuu joksikin jonka edessä he ovat uhreja. Puhun siitä että jos he eivät saa muita tappamaan heitä, he tekevät sen itse.
Esimerkiksi Dominique Venner sai kehuja Marine Le Peniltä. Venner ei pitänyt siitä että ranskassa homoseksuaalejen avioliittolaki meni läpi ja hän tappoi itsensä Notre Damen katedraalissa. Hän ampui itsensä alttarille ja paikalla oli hirvittävän monta ihmistä. Se oli yhtä julkinen kuin julkinen teloitus. Ja hän oli oma teloittajansa. Vennerin itsemurhassa oli taatusti viesti. Ja Le Penin kannanotto kertoo että hän oli paitsi yksittäistapaus niin myös sellainen yksittäistapaus jonka tekoja ihailevia ja kunnioittavia löytyy jopa vallan portaiden huipulta. Hänen tekonsa ei siis ollut tässä mielessä vain yksittäistapaus vaan jokin joka heijastaa monien arvoja.
Tuoreemmin Rick Scarborough kertoi samaan tapaan, että jos homoseksuaalien avioliitto menee läpi, hän sytyttää itsensä liekkeihin. Hengiltä palaminen on siitä kiinnostava valinta, että se on kauhea tapa kuolla. Scarborough on pastori jolla on jonkin verran statusta. Hän ei ole niitä marginaalissa olevia hupsuja joilla ei ole mitään menetettävää ja joiden itsemurha "pikkuasiasta" olisi ymmärrettävä. Siksi Scarborough tavallaan alleviivaa viestin siitä että homous ei ole "vain pikkuasia" monille kristityille. - Toisaalta se, että nyt kun laki meni läpi eikä Scarborough ole halukas tekemään itsemurhaa, hän lähettää toisenlaisen viestin. Viestin joka vahvistuu sillä että hän selittää että miten hän ei oikeasti tarkoittanut mitä sanoi silloin kun uhkasi mitä ei tarkoita. Kun luonne riittää tämänlaisten uhkausten käyttöön politiikanteossa mutta ei riitä rahkeita omien lupausten täyttämiseen tiedämme minkä arvoinen tämän miehen sana on aina ja kaikkialla hänen säälittävän elämänsä loppuun asti. Lopputulos on toki ennen pitkää sama, tuollaisilla vanhoilla kääköillä vieläpä aiemmin kuin hän itse haluaa ajatellakaan.) Erityisen kiinostavaksi tilanteen tekee se, että sanoma voidaan todella ymmärtää kaksoismerkityksessä. Mutta uutisen sisältöä ei korjattu kristittyjen tai Scarboroughin puolella mediakohusta huolimatta ennen kuin sitten kun laki meni läpi. Tätä ennen esimerkiksi Glenn Beck korosti että Scarborough on tosissaan kuten hyvin moni muukin pastori. Viesti ennen lain läpimenoa oli juuri sitä että kyseessä oli viesti jonka mukaan pastorit ovat valmiita kuolemaan näkemystensä vuoksi. Ja koska heitä ei ole uhattu teloittaa tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa. Viesti joka voidaan tulkita symboliseksi ja kirjaimelliseksi oli siis kirjaimellinen silloin kun sillä ei ollut väliä ja symbolista heti kun pitäisi toteuttaa lupauksia. (Miten normaalia kaikilta kristityiltä kaikkialla maailmassa.)
Loppusanat ja fanaatikkojen kannustamista
Mielestäni on erikoista että kristittyjen on usein vaikeaa noudattaa kultaista sääntöä. Eli sitä että he kohtelisivat muita kuin toivoisivat itseään kohdeltavan. Tässä itsensä liekkeihin sytyttämisessä he kuitenkin kohtelevat itseään kuten aika moni haluaisi heidän itseään kohtelevan. Itse tietenkin kannustan ihmisiä muutoinkin ymmärtämään että itsemurha on aito valinta meille kaikille. Joten jos ihminen haluaa itsensä tappaa, se on kaunis asia.
Siksi kehotankin kaikkia homoseksuaalien avioliiton läpimenoa kunnolla ja täydellä sydämellä vastustavia hyppäämään järveen tai kaivoon. (Sekä symbolisesti että etenkin kirjaimellisesti.) Voivat he puolestani myös syöksyä sementtiin. Minulta löytyy kyllä luovempiakin ehdotuksia itsemurhan näyttävään toteuttamiseen. Jos siis todella on valmis lähettämään näin äärimmäisiä viestejä. Viestejä jotka tuntuvat alleviivaavan sitä että on uskontoja joiden kannattajat ovat hölmöjä fanaatikkoja. Jos todella haluaa tämänlaisia viestejä välittää eikä vahingoita muita prosessissa niin siitä vaan.
Itse asiassa jos fanaatikko on valmis sytyttämään itsensä tuleen siksi että demokraattisessa maassa tulee heille epämieluisa lakitylos, kertoo että yhteiskunta ei heitä sytytä ja että he ovat aika pikkumaisia. Tämänlaisen ihmisen kuolema on tärkeä optimistinen viesti monille muille. Sillä jos ihminen on Vennerin tyylisiin itsemurhiin taipuvainen, on enemmän kuin todennäköistä että kyseinen fanaatikko on itsemurhassaan tehnyt sen ainoan maailmaa parantavan teon minkä hän voi tehdä. Itsemurhateon jälkeen hän on jättänyt maailman parempaan kuntoon, kenties jopa oleellisesti parempaan kuntoon, kuin ennen tekoaan. Tämänlaista eettistä ratkaisua minä voin kunnioittaa. Kunnioittaa syvästi.
Ja merkityshän sillä on. Antiikin kreikkalaisille eudaimonia oli jälkipolvien käsissä. Se, elikö ihminen hyvän elämän vai ei voitiin tuomita lopullisesti ja pätevästi vasta kuoleman jälkeen. Tämä ajatus varmasti sopii melko hyvin kristinuskoon jossa usko ja armo ovat niin tärkeitä että lopulta ja perimmiltään uskovaiset voivat tuomita yksittäisiä tekoja ja leimata jokaisen ihmisen niiden kautta syntisiksi. Armo ja pelastus ovat uskovalle kuitenkin vain jotain johon opetetaan ja opastetaan. Lopullinen tuomiovalta on Jeesuksella.
Itse tosin ajattelen enemmän niin että kuolema on jotain joka yhdistää kaikki. Mutta kuoleminen on kuten elämistä. Ihan koska kuoleminen on elämistä. Eikä pelkästään siten että monille koko elämä on yhtä kuolemista, vaan siksi että jos teoillamme on mitään merkitystä, myös tapamme kuolla ovat jossain merkityksessä jotain joiden kautta ja jonka aikana ilmaisemme itseämme. Jos elämän sisällä on merkitystä kaikkine paskallakäymisine ja internetdebatteineen, niin sama koskee kuolemisen prosessiakin.
Ja joskus kuolemiseen saa mukaan vahvan viestin ja statementin.
Omassa elämässäni esimerkiksi itsemurhan tekeminen on valinta. Ja se, että ei tee itsemurhaa on valinta ja sellaisenaan statement. Ei siksi että itsemurha olisi jokin asia joka ei ole valinta ja mahdollisuus. Statement on olemassa juuri siksi että noin ei ole. Se että on vaihtoehtoja ja valitsee niiden väliltä pitää sisällään viestin. Itsemurhassa on kyse siitä että paitsi kuollaan niin myös siitä että tämä kuolemisprosessi käynnistetään itse ja ajoitetaan kuten on itse päätetty. Ja toteutetaan myös tavalla jonka on itse valinnut.
Myös kaksintaistelussa on tietynlainen sisältö. Osa lataa konseptiin kunniaa ja oikeutta. Jos kaksintaistelussa olisi todella kyse siitä mitä siihen keskiajalla ladattiin, niin silloin se että kaksi miestä - tai peräti näiden kahden miehen esitaistelijat jotka ovat joitain aivan toisia ihmisiä - taistelivat julkisella paikalla kuolemaan ja tätä kutsuttiin oikeuden testaamiseksi Jumalan edessä. Se kertoisi aika paljon Jumalista. Minulle tämä on absurdia. Tosin kaksintaisteluun latautuu silti merkitystä. Merkitys siitä että ei halua elää maailmassa jossa on tuo toinen ihminen. (Kuten Oscar Wilde opetti ; Joko tuo tapetti lähtee tai hän. Ja joskus tapetti voittaa.) Jos omaan elämäänsä suhtautuu kärsimyksenä ja toisaalta on kostonhimoinen, kaksintaistelu voi olla win-win -tilanne. Prosessi joka kertoo joka tapauksessa viestin. (Tosin tässä tilanteessa halu kuolla mutta kyvyttömyys tehdä sitä muuten kuin kaksintaistelussa viestii hyvin tietynlaisesta joskaan ei kaikenkattavasta pelkuruudesta. Mutta toisaalta on hyvä huomata että ihminnen voisi myös ryypätä itsensä hengiltä. On helpompiakin tapoja kuolla kuin maksakirroosi, mutta itsensä hengiltä juopottelu on silti kätevä keino kaikenkattaville pelkureille.)
Kristityt toki tuntevat kuolemisen arvon. Meille opetetaan jopa koulussa, jossa kristinuskoa opetetaan hyvin lepsulla ja pehmoarvoisella tavalla, marttyyreista. Eniten Jeesuksen marttyyriydestä, mutta pienemmässä määrin Stefanoksen kivittämisestä ja muista uhrautumiskuolemista. Kristinusko on siitä omituinen uskonto että se kunnioittaa suisidaalista käytöstä marttyyreilla vaikka siinä itsemurhaa pidetään syntinä, jopa kuolemansyntinä. (Se on kuolemista ja synti, mutta...)
Nykyajan kristityt marttyyrit oman käden kautta
Tällä viestillä on toki merkitystä myös nykyaikana. Ja koska kristityt eivät saa muita tekemään heistä marttyyreita, he ovat alati valmiita marttyyrisoimaan itseään. Enkä puhu pelkästään siitä että nettikeskusteulssa heidän kritiikkinsä muuttuu joksikin jonka edessä he ovat uhreja. Puhun siitä että jos he eivät saa muita tappamaan heitä, he tekevät sen itse.
Esimerkiksi Dominique Venner sai kehuja Marine Le Peniltä. Venner ei pitänyt siitä että ranskassa homoseksuaalejen avioliittolaki meni läpi ja hän tappoi itsensä Notre Damen katedraalissa. Hän ampui itsensä alttarille ja paikalla oli hirvittävän monta ihmistä. Se oli yhtä julkinen kuin julkinen teloitus. Ja hän oli oma teloittajansa. Vennerin itsemurhassa oli taatusti viesti. Ja Le Penin kannanotto kertoo että hän oli paitsi yksittäistapaus niin myös sellainen yksittäistapaus jonka tekoja ihailevia ja kunnioittavia löytyy jopa vallan portaiden huipulta. Hänen tekonsa ei siis ollut tässä mielessä vain yksittäistapaus vaan jokin joka heijastaa monien arvoja.
Tuoreemmin Rick Scarborough kertoi samaan tapaan, että jos homoseksuaalien avioliitto menee läpi, hän sytyttää itsensä liekkeihin. Hengiltä palaminen on siitä kiinnostava valinta, että se on kauhea tapa kuolla. Scarborough on pastori jolla on jonkin verran statusta. Hän ei ole niitä marginaalissa olevia hupsuja joilla ei ole mitään menetettävää ja joiden itsemurha "pikkuasiasta" olisi ymmärrettävä. Siksi Scarborough tavallaan alleviivaa viestin siitä että homous ei ole "vain pikkuasia" monille kristityille. - Toisaalta se, että nyt kun laki meni läpi eikä Scarborough ole halukas tekemään itsemurhaa, hän lähettää toisenlaisen viestin. Viestin joka vahvistuu sillä että hän selittää että miten hän ei oikeasti tarkoittanut mitä sanoi silloin kun uhkasi mitä ei tarkoita. Kun luonne riittää tämänlaisten uhkausten käyttöön politiikanteossa mutta ei riitä rahkeita omien lupausten täyttämiseen tiedämme minkä arvoinen tämän miehen sana on aina ja kaikkialla hänen säälittävän elämänsä loppuun asti. Lopputulos on toki ennen pitkää sama, tuollaisilla vanhoilla kääköillä vieläpä aiemmin kuin hän itse haluaa ajatellakaan.) Erityisen kiinostavaksi tilanteen tekee se, että sanoma voidaan todella ymmärtää kaksoismerkityksessä. Mutta uutisen sisältöä ei korjattu kristittyjen tai Scarboroughin puolella mediakohusta huolimatta ennen kuin sitten kun laki meni läpi. Tätä ennen esimerkiksi Glenn Beck korosti että Scarborough on tosissaan kuten hyvin moni muukin pastori. Viesti ennen lain läpimenoa oli juuri sitä että kyseessä oli viesti jonka mukaan pastorit ovat valmiita kuolemaan näkemystensä vuoksi. Ja koska heitä ei ole uhattu teloittaa tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa. Viesti joka voidaan tulkita symboliseksi ja kirjaimelliseksi oli siis kirjaimellinen silloin kun sillä ei ollut väliä ja symbolista heti kun pitäisi toteuttaa lupauksia. (Miten normaalia kaikilta kristityiltä kaikkialla maailmassa.)
Loppusanat ja fanaatikkojen kannustamista
Mielestäni on erikoista että kristittyjen on usein vaikeaa noudattaa kultaista sääntöä. Eli sitä että he kohtelisivat muita kuin toivoisivat itseään kohdeltavan. Tässä itsensä liekkeihin sytyttämisessä he kuitenkin kohtelevat itseään kuten aika moni haluaisi heidän itseään kohtelevan. Itse tietenkin kannustan ihmisiä muutoinkin ymmärtämään että itsemurha on aito valinta meille kaikille. Joten jos ihminen haluaa itsensä tappaa, se on kaunis asia.
Siksi kehotankin kaikkia homoseksuaalien avioliiton läpimenoa kunnolla ja täydellä sydämellä vastustavia hyppäämään järveen tai kaivoon. (Sekä symbolisesti että etenkin kirjaimellisesti.) Voivat he puolestani myös syöksyä sementtiin. Minulta löytyy kyllä luovempiakin ehdotuksia itsemurhan näyttävään toteuttamiseen. Jos siis todella on valmis lähettämään näin äärimmäisiä viestejä. Viestejä jotka tuntuvat alleviivaavan sitä että on uskontoja joiden kannattajat ovat hölmöjä fanaatikkoja. Jos todella haluaa tämänlaisia viestejä välittää eikä vahingoita muita prosessissa niin siitä vaan.
Itse asiassa jos fanaatikko on valmis sytyttämään itsensä tuleen siksi että demokraattisessa maassa tulee heille epämieluisa lakitylos, kertoo että yhteiskunta ei heitä sytytä ja että he ovat aika pikkumaisia. Tämänlaisen ihmisen kuolema on tärkeä optimistinen viesti monille muille. Sillä jos ihminen on Vennerin tyylisiin itsemurhiin taipuvainen, on enemmän kuin todennäköistä että kyseinen fanaatikko on itsemurhassaan tehnyt sen ainoan maailmaa parantavan teon minkä hän voi tehdä. Itsemurhateon jälkeen hän on jättänyt maailman parempaan kuntoon, kenties jopa oleellisesti parempaan kuntoon, kuin ennen tekoaan. Tämänlaista eettistä ratkaisua minä voin kunnioittaa. Kunnioittaa syvästi.
torstai 18. kesäkuuta 2015
Marian suruista ja Fioren miekosta
Otin kuvan tietenkin sitä kautta että juuri tuossa valitsemassani kuvassa Maria on melkoisen androgyyni ellei peräti miehekäs. Näin ollen voin ottaa sen sellaisenaan profiiliini. Se kuvastaa joitain vahvoja mutta synkeitä puolia itsessäni. Olisin toki voinut valita jotain muutakin.
perjantai 26. joulukuuta 2014
Onko Aleksanteri II patsas kriittistä taidetta?
Olen nähnyt Aleksanteri II:n patsaan monta kertaa. Mikä ei ole ihmeellistä sillä tämä Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema muistomerkki on varmasti yksi Helsingin vanhimpia ja huomattavimpia julkisia muistomerkkejä. Toisaalta se että se on paljastettu vuonna 1894 vihjaa että hyvin moni elossaoleva on ehtinyt näkemään sen. Etenkin kun patsas sijaitsee nähtävyyksien risteyskohdassa. Ja muutenkin erikoisessa paikassa, ikään kuin symbolisen vallan ytimessä. Se sijaitsee Helsingin Senaatintorilla. Tuomiokirkko, yliopiston päärakennus ja valtioneuvoston linna ovat ikään kuin puitteet ja konteksti johon tämä patsas on helppoa asettaa.
Patsaassa on ylhäällä pönöttävä Aleksanteri II. Muut osat ovat allegorisia. Eteläreunalla on Laki (Lex), Yliopiston suuntaan katsoo Työtä (Labor) symbolisoiva ihmispari, tuomiokirkon suuntaan on Rauhaa (Pax) symbolisoiva rauhan jumalatar ja valtioneuvoston suuntaan on Valoa (Lux) symbolisoiva pari jossa on naisjumalatar joka tieteen nimessä pitää spektroskooppia ja pienempi lyyraa pitelevä kerubi joka symbolisoi taiteita.
Joku voisi nähdä patsaassa paikkaan sidottua symboliikkaa. Tuomiokirkon ja rauhan yhteys on jossain määrin ymmärrettävissä. Mutta silloin on vaikeaa nähdä miksi yliopiston suuntaan osoittaa työ eikä valo. Työ taas sopisi tässä kulmassa paremmin osoittamaan kohti eteläsatamaa, eli suuntaa johon osoittaa laki. Joka taas sujuvasti voisi katsoa valtioneuvoston linnaa kohden. (Mikä on kohtelias tapani kertoa että mielelläni uudistaisin patsasta tältä osin, pidän sen symboleja "ei ihan täysin loppuun asti mietittyinä".)
Mutta mieleeni juolahti kuitenkin jotain hieman toisenlaista. Huomioni keskittyy jumalahahmoihin. (On itse asiassa hieman erikoista että työtä kuvaavat hahmot eivät ole allegorisia jumaluushahmoja. Mutta en mene tähän tämän enempää. Sekin vihjaa että jokin ei kenties ole täysin loppuun asti tehtyä.) Niistä siistein on lakia symbolisoiva hahmo. Siinä on miekkaa ja kilpeä pitävä nainen ja leijona. (Taattua "Narnia" -laatua siis.) Huomioni keskittyi siihen mitä tämä jumalatar ei ole.
Huomiotaherättävää on se, että perinteisesti oikeuden jumalattarelle on annettu miekka ja vaaka. Ja oikeuden jumalatar on myös sokea. (Joka on tärkeä reiluuden symboli, oikeus on sama kaikille, oikeus ei diskriminoi ulkonäön ja vastaavan vuoksi.) Tämä patsaan jumalatar on nimetty laiksi. Sillä ei ole vaakaa vaan kilpi. Ja se tasan tarkkaan näkee. Tässä muodossa se voi jopa vihjata että kenties Aleksanteri II maailmassa laki onkin korvannut oikeuden. Ylhäällä pönöttävä Aleksanteri voisi siis itse asiassa saada jonkinlaista kritiikkiä taiteilijalta.
Toki tämä tulkinta nojaa siihen että patsas olisi hyvin tarkasti mietitty ja symboliikaltaan täysin loppuun asti mietitty. En pidä tätä, kaiken muun sanomani jälkeen, todennäköisenä. Ajatus on silti jossain mielessä kiinnostava. Se ei kenties ole sitä mitä taiteilija on tarkoittanut. Mutta se kuitenkin on jotain jota patsaan kenties pitäisi tarkoittaa. Patsas on luultavasti tarkoitettu Aleksanteri II kunniaksi. Mutta kriittinen kulma voidaan luoda manaamaan uusia merkityksiä. Merkityksiä jotka muuttavat arvokkuuden ja vallannäytön pelkäksi patsasteluksi ja pönöttämiseksi.
Patsaassa on ylhäällä pönöttävä Aleksanteri II. Muut osat ovat allegorisia. Eteläreunalla on Laki (Lex), Yliopiston suuntaan katsoo Työtä (Labor) symbolisoiva ihmispari, tuomiokirkon suuntaan on Rauhaa (Pax) symbolisoiva rauhan jumalatar ja valtioneuvoston suuntaan on Valoa (Lux) symbolisoiva pari jossa on naisjumalatar joka tieteen nimessä pitää spektroskooppia ja pienempi lyyraa pitelevä kerubi joka symbolisoi taiteita.
Joku voisi nähdä patsaassa paikkaan sidottua symboliikkaa. Tuomiokirkon ja rauhan yhteys on jossain määrin ymmärrettävissä. Mutta silloin on vaikeaa nähdä miksi yliopiston suuntaan osoittaa työ eikä valo. Työ taas sopisi tässä kulmassa paremmin osoittamaan kohti eteläsatamaa, eli suuntaa johon osoittaa laki. Joka taas sujuvasti voisi katsoa valtioneuvoston linnaa kohden. (Mikä on kohtelias tapani kertoa että mielelläni uudistaisin patsasta tältä osin, pidän sen symboleja "ei ihan täysin loppuun asti mietittyinä".)
 |
| Laki on allani; päälaestani ja puluista ei sen sijaan puhuta.. |
Huomiotaherättävää on se, että perinteisesti oikeuden jumalattarelle on annettu miekka ja vaaka. Ja oikeuden jumalatar on myös sokea. (Joka on tärkeä reiluuden symboli, oikeus on sama kaikille, oikeus ei diskriminoi ulkonäön ja vastaavan vuoksi.) Tämä patsaan jumalatar on nimetty laiksi. Sillä ei ole vaakaa vaan kilpi. Ja se tasan tarkkaan näkee. Tässä muodossa se voi jopa vihjata että kenties Aleksanteri II maailmassa laki onkin korvannut oikeuden. Ylhäällä pönöttävä Aleksanteri voisi siis itse asiassa saada jonkinlaista kritiikkiä taiteilijalta.
Toki tämä tulkinta nojaa siihen että patsas olisi hyvin tarkasti mietitty ja symboliikaltaan täysin loppuun asti mietitty. En pidä tätä, kaiken muun sanomani jälkeen, todennäköisenä. Ajatus on silti jossain mielessä kiinnostava. Se ei kenties ole sitä mitä taiteilija on tarkoittanut. Mutta se kuitenkin on jotain jota patsaan kenties pitäisi tarkoittaa. Patsas on luultavasti tarkoitettu Aleksanteri II kunniaksi. Mutta kriittinen kulma voidaan luoda manaamaan uusia merkityksiä. Merkityksiä jotka muuttavat arvokkuuden ja vallannäytön pelkäksi patsasteluksi ja pönöttämiseksi.
maanantai 17. marraskuuta 2014
Yksin varjojen kuningattaren kanssa
Ylläoleva traileri "Assassin's Creed:Rogueen" oli ilmestyessään kiinnostava. Itsenään se on toki varsin höpö. Mutta sillä oli vaikutusta pelaajien kesken. Se nimittäin kertoi muutakin, kuin että kyseinen peli korostaa badasseryä tavallista pelisarjan edustajaa(kin) enemmän. Siinä ollaan temppeliherra. Sarjan tarkkasilmäiset fanit näkevät tämän temppeliherruuden jo trailerin ensimmäisestä kuvasta. Vaatteiden koristelussa ei ole käytetty assassiinien merkkiä. Sen sijaan templarien ristejä löytyy. Viimeistään miekanvalinnan kohdalla yhteys oli selvä. Ja veljiin viittaaminen korostaa sitä että assassiinit viittaavat järjestöönsä "brotherhoodina" - vaikka seassa onkin paljon naisia. Traileri antoi tilaa ajatukselle että temppeliherruus hylättäisiin, että miekka heitetään maahan. Mutta pian varmistui että peliä pelataan nimenomaan temppeliherrana.
Osa sarjan faneista oli shokissa ja osa peräti järkyttyi. Heistä templarit edustavat jonkinlaista äärimmäistä pahaa. Heille assassinoinnin yhteydessä tapahtuvat puheet ovat vain osoitus siitä miten hairahtuneita ihmisiä he ovat. Itse kuitenkin olen edustanut sitä tulkintatapaa missä tämä "limbossa" tapahtuva keskustelu on jotain vähintään puolimystistä. Ihan jo senkin takia että salamurha tehdään usein tilanteessa jossa ympärillä on vihamielistä sakkia. Sitten keskustellaan pitkäkin aika tyhjällä taustalla. Ja sitten palataan pieksemään se vihamielinen sakki ja pakenemaan paikalta. Olen jopa pitänyt näitä "limbokohtauksia" äärimmäisen rehellisyyden hetkinä. Jossa kuolevalla ei ole menetettävää. Tilanteena jossa ei ole valehtelua. Tämä rakenne on mielestäni aina sävyttänyt pelisarjaa eri puolia ymmärtävään suuntaan. Ymmärtäminen, tässä mielessä, on vähintään puolet tarinasta. Siksi en ole niin yllättynyt siitä että pelissä on osa joka on tehty temppeliherranäkökulmasta.
Jotain vanhaa, jotain sinistä. Mutta ei mitään kovin uutta.
Koska peli ilmestyi viime torstaina olen ehtinyt jo pelaamaan sitä hyvän tovin. (Viikonloppuna valtaosa ajasta meni tähän.) Olen saanut koko pelistä läpi 38%. Joka on melko paljon. Ei kuitenkaan riittävästi jotta voisin sanoa että miten tarina lopulta etenee ja mikä on sen statement. Kuitenkin olen pelannut sitä sen verran paljon että voin sanoa siitä jo jotain. (En tosin sitä onko Shay Cormac perimmiltään kaksoisagentti vai ei. Pelissä on joitain viitteitä siihen suuntaan.)
Mielestäni "Rogue" on hyvin kiinnostava pelisarjan osa. Sillä "Unity" on tehty selvästi yrityksenä siivota pelisarja ja uudistaa sitä. Pelisarja on jo sen verran pitkä että se kärsii jo jonkinlaisesta edeltävien osien taakasta. "Rogue" on kuitenkin selvästi jotain aivan muuta. Siinä yritetään ottaa kaikki irti siitä taakasta. Jopa kun peli latautuu voidaan kuulla musiikkia joka on itse asiassa sikermä jossa on yhteennivottu suositumpia pätkiä aikaisempien osien suosituimmista musiikeista. Tämä koosteisuus jossa tutut hahmot ja muut otetaan täysillä esiin on kenties loukkaus niille konservatiiveille jotka käyttävät vielä "Playstation 3":sta (Kuten minulle.) Mutta tätä kautta tämä peli itse asiassa nivoo yhteen vanhoja pelejä. Ja jossain määrin tämä peli on "assassin's creedein assassin's creed ikinä". Jos olet pitänyt aikaisemmista osista, pidät tästä osasta. Sillä tässä tehdään samaa. Ja tämä kaikki johtaa siihen että joudutaan syventämään samaa. (Joka tarkoittaa informaatiota ja suoria väitteitä vihjailun sijasta. Pelisarjan hippieshitiin tottuneille tämä on yllättävän piristävää.)
Jopa pelin uudistukset ovat näennäisiä. Katso ; Annamme sinulle hienon ja koristellun ilmakiväärin. Se toimii juuri kuten aikaisempien osien puhallusputki. Katso : Annamme sinulle hienon Benjamin Franklinin kehittämän kranaatinheittimen. Ja se tekee täsmälleen samaa mitä Ezio teki kranaateilla "Revelationissa". (Jopa sen reach on sama.) Kaikissa edellisissä osissa assassiinit ovat kävelleet ja taistelleet omalla tyylillään. Shay kävelee ja taistelee tärmälleen samalla tavalla kuin Edward Kenway. Kaikki on vain vähän tyylikkäämpää. Ilmakivääri on hienon näköinen. Ja kahden samanmittaisen miekan sijaan käytössä on tyylikäs miekka-tikari -kombo. (Joka johtaa tosin hieman omituisiin taistelutilanteisiin kun vastustaja kuolee tikariin joka ei edes yllä tämän ihon pintaan asti. Koska Edward Kenwayn kohdalla tikarin sijalla oli pidempi miekka.)"Black Flagin" hieno meritaistelusysteemi toistuu tässäkin - joskin paranneltuna. Kaikki on samaa mutta vähän tyylikkäämpänä ja hienompana. Tuttuja nimiä toistetaan. Aikaisemmin implisiittisiä yhteyksiä paljastetaan eksplisiittisesti. Maailma on äärimmäisen tuttu.
Tarina on kuitenkin kiinnostava ja uusi.
Pelisarja on hieman omituinen. Se selvästi on jotain jonka ostat lähinnä jos olet sarjan tuttu jo aiemmin. Kuitenkin siinä on tutoriaalit. Ensimmäiset tehtävät vilkkuvat näppäilyohjeita. Ne ovat pelimekaniikkaohjeita jotka on naamioitu peliksi. Tämä on tietyssä määrin ärsyttävää koska pelin ensimmäisten minuuttien täytyisi jotenkin oleellisesti koukuttaa peliin. Toisaalta tämä tutoriaali tutustuttaa mainiosti pelin keskeisiin hahmoihin ; "Black Flagin" ongelmista on siis opittu. "Rogue" on vielä fragmentaarisempi kuin merirosvoilu, mutta "Black Flagissa" hahmoja oli hirveä määrä ja heihin ei oikein tutustutettu. Vaati toisen pelikerran jotta tiesit kuka on kukakin (ja reilusti yli puolet heistä oli joskus oikeasti eläneitä merirosvoja). Toisaalta tutoriaali on rakennettu siten että Shayn asema ja muu tulee hyvin esille. Tämä pelillisesti ärsyttävä osuus on tarinankerronnallisesti yllättävän vahva.
Itse asiassa Shay Cormac vaikuttaa olevan pelisarjan kompleksisin sankari. Aikaisempia hahmoja on pyritty jollain tavalla tekemään miellyttäväksi. Ezio oli hauska naistenmies, Connor oli jäyhä ja tyylikäs eetikko, Edward oli räyhäkäs merirosvo. Shay Cormac taas on kompleksinen juuri siksi että hänessä yhdistellään elementtejä. Sikermäinen luonne joka kuvaa koko peliä voidaan nähdä joksikin joka on pakottanut hahmoon jotain syvyyttä. Hänen assassiinina olonsa on selitettävä. Hänen kääntymisensä templariksi on selitettävä.
 | |
| Kaikki maailman proletaarit, pettäkää veljeskuntanne ja iskekää vihollisianne tikarilla. Selän takaa, parkourilla. |
1: Joka nivotaan siihen suureen tematiikkaan jota Abstergo Industry kannattaa niin paljon että väärensi "Liberationissa" suurella työllä Avelinen menneisyyden. Ja josta ACIII Desmond jutteli isänsä kanssa. Assassiineista kääntyy säännönmukaisesti temppeliherroiksi. Mutta toisin päin kääntymisiä tapahtuu harvoin. Kun ihminen antaa vapautensa itseään korkeammalle päätäntävoimalle hän harvoin lähtee muuttamaan mieltään. Vapaus taas mahdollistaa mielenmuutokset. "Rogue" on siitä hankala että siinä on selvästi mahdollisesta editoinnista kertovia, "Liberationista" tuttuja häiriöitä myös limbokohtauksissa. Joka on minusta dramaattista ja törkeä pyhäinhäväistys templareilta jos lopulta varmistuu että tämä editointi pitää paikkaansa.
Siinä missä toinen temppeliherrahahmo, Haytham Kenway, oli suoraviivainen ja brittiläisellä ja kohteliaalla tavalla julma mies, on Shay tarkoituksella laitettu statuksettomaksi kansanmieheksi. Hänet on valittu irlantilaiseksi siirtolaisten jälkeläiseksi joka on varttunut "The Gangs of New York" -elokuvan kuvaamassa ympäristössä, jossa systeemin tallaamaksi joutuminen herättää templar -vastenmielisyyksiä. Köyhien on helppo vihata systeeminvartijoita.
Hän on vihannut temppeliherroja koska he kohtelevat köyhiä väärin. Toisaalta hän ei pidä assassiineista koska Lissabonin maanjäristys. Tämä maanjäristys aiheutetaan "ensimmäisen kansakunnan" teknologialla vahingossa, assassiinit tavoittelevat asioita välittämättä riskeistä.
 |
| Tämä tulee tapahtumaan! |
Cormac onkin kuvattu hahmona joka on enemmän kiinnostunut luokka-asioista ja köyhien oikeuksista. Tämä tavallaan sopii huonosti niin templareihin kuin assassiineihinkin. Viisaus tai järjestys tai vapaus eivät ole ne pääasiat. Ne ovat rikkaiden luksusta. Siksi peli onkin jakanut symboliikkansa kiinnostavasti.
Laivan nimessä merkitys.
Shayn laiva on "Morrigan". Kuten aikaisemmissakin pelisarjan osissa, laivan nimi on tärkeä. Connorin "Aquila" viittasi kotkaan, Edwardin "Jackdaw" naakkaan. Nämä lintuvertaukset ovat tärkeitä symboleita pelisarjassa. Siksi ei ole yllättävää että laivan nimi ei ole pelkästään laivan nimi. ; Morrigán on irlantilainen taistelun, hedelmällisyyden ja sodan jumala. Ja jumaluus joka kykeni näkemään tulevaisuuteen, ja joka yleensä ennusti pahoja asioita. Morrigan kykeni muuttumaan korpiksi. Näin siinä on yhteys lintuihin. Laivaa on kuitenkin korostettu hyvin pakanallisin symbolein. Tämä on tärkeää sillä oikeaoppiset temppeliherrat ovat käyttäneet monoteistisien uskontojen symboleita. Tämä viittaa että Cormac on erilainen. Myös koristelujen sävyt ovat synkempiä. Coolefektit ovat tässä mielessä huipussaan. Badasseryn estetiikkaa on hiottu äärimmilleen.
 |
| Morriganin Morrigan -keulakuva. |
Tämän kaiken yhteys Cormacin hahmoon on erikoinen. Cormac ei tarkoituksella petä assassiineja vaan hän varastaa esineitä. Ja joutuu sen vuoksi jahdatuksi. Ja vasta tämän jälkeen hän oppii että temppeliherrojen tavoitteet voivat sopia yhteen hänen omien arvojensa kanssa. Hän varastaa esineet koska muut eivät näe yhteyttä Lissabonin maanjäristyken ja artefaktien välille. Cormac ennustaa että assassiinien tulevat pyrinnöt vaarantavat valtavan määrän ihmisiä ja että tämä katastrofi ei ole saadun tiedon ja vallan arvoisia. Mikään temppeliherrojen voittaminen ei ole sen arvoista. Samoin Cormac selvästi ensin taistelee ja sitten saa voimansa "synkeistä ja pahoista asioista".
1: Tosin on vaikeaa sanoa lypsääkö hän assassiineja vai templareita. Peli on siitä riemastuttava että temppeliherrojen laajat resurssit tarkoittavat sitä että kaikkien aikaisempien pelien ansaintalogiikat ovat käytössä. Rinnakkain. Kun laivasi seilaavat ja tekevät kauppaa ulkomailla, omistamasi kaupat lähempänä lataavat rahaa pankkitilillesi. Ja voit metsästää ja myydä. Ja iskeä laivoihin. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Siinä missä aikaisemmissa peleissä on joutunut säästämään tai odottelemaan, tässä pelissä resurssit käytetään lähinnä siten että päivitettäviä asioita on hirveä määrä.
Häntä kuvaa hahmona sublimointi. Siinä missä sarjan aikaisemmat sankarit heijastavat hyveitään ja Haytham on paha koska on niin viileä ja kylmä kuvaa Cormacia nimenomaan se, että hänellä on synkkiä puolia jotka hän valjastaa hyväksi näkemiensä asioiden ajamiseen. Morrigan on nähty hyvin samanlaiseksi hahmoksi kuin kristillisen perinteen sukkubus -demoneita. Ja siksi on mielenkiintoista että laivan koristeluvaihtoehdoissa on jotain jota pelisarjan aikaisemmissa osissa ei ole ollut ; Itse näen että susi on cool mutta osalle sofistikoituneista pelaajista tarjotaan tässä varsin alleviivattu "Oikea Morrigan"..
 |
| Morrigan on "shadow queen", ja jos laivan päivittää täysin kaikin mahdollisin boostauksin saa trophyn "Phantom Queen" |
Muutoin : Paranoija on voimaa.
Peli on muutoin vähän kuin mikä tahansa assassins creed. Paitsi että siinä missä "Revelations" -sarjassa oli puukotusyrittäjiä harvoin, tässä niitä on koko ajan. Koska pelissä metsästetään assassiineja, on tietysti selvää että myös niitä löytyy puskista ja katoilta, niiden tavallisten tollojen vartioiden lisäksi. Tässä pelaaminen on kiinnostavaa. Perinteiset kaasutukset eivät esimerkiksi toimi täysin varmasti koska assassiinit ovat tottuneet liikkumaan kyynelkaasussa. Pelaamisen kannalta kiinnostavaa on että assassiineja ei tunnisteta valkoisista kaavuista ja hupusta. He piileskelevät ja naamioituvat.
1: Itse en voinut olla miettimättä sitä että assassiinit eivät tapa kansalaisia koska he eivät voi tietää onko siinä veljeskunnan jäsen valeasussa. Näitä valeasutehtäviä pelisarjassa on ollut jonkin verran mutta ei kovin runsaasti. Tässä pelissä piileskely ja naamioituminen ovat yleisiä tapoja.
Pelaamisen kannalta on kiinnostavaa että näiden salamurhaajien lähelläolo kuuluu hiljaisena supinana. Tämä sekoittuu joskus pelin muihin taustaääniin kuten heinäsirkkoihin. Jotenkin tämä lietsoo paranoijaa pahemmin kuin se että mitään tämänlaista ennakkovaroitusta ei olisi. Hirmu hiljainen supina on juuri sen tyylinen että sitä hieman arvailee että "onkohan tuo sitä vai ei". Lähelläolo ei riitä vaan lisäksi on etsittävä ja löydettävä. Eagle visionin käytön - ja sen että oikeaan suuntaan on katsottava melko kauan että piileskelijän huomaa - tärkein tehtävä onkin löytää näitä piilottelijoita riittävän nopeasti. Jos tässä ei onnistu saa kuulla jonkun monista onelinereistä. (Ja saa hirmu paljon vahinkoa ellei peräti kuole pois.)
Peli on tässä vaikeudeltaan kuitenkin varsin maltillinen. (Olisin toivonut jopa hieman haastavampia.) Kuitenkin se lietsoo paranoijaa tavalla joka ei ole tuttua aikaisemmista peleistä. Sama henki on saatu myös merelläkäymiseen. Siinä missä "Black Flagissa" iskettiin laivoihin tässä pelissä muut laivat iskevät sinuun. Siksi ei ole ihme että Cormacin silmät on kuvattu omituisen pälyileviksi. Paranoiakin on pelissä sublimoitu. Tosin sen seurauksena on se, että mitään ei usko olevan sitä miltä sen näyttää. Ja tässä maailmassa "nothing is true". Vaikka toisaalta tämä oli se toinen slogan josta haluttiin irti. Ja se toinen. Se "everything is permitted". Siitä ei voi sanoa muuta kuin että puskassa piileskelevien pelkureiden hirttäminen nuoratikoilla puuhun sen jälkeen kun heitä on myrkyttänyt berserkeiksi ei ole koskaan missään aikaisemmassa AC -pelisarjan pelissä ollut yhtä hauskaa ja helppoa ja badasseryesteettistä.
Pelin pohjoismaaviittaukset ovat tässä mainitsemaani laajempia. Ja joskus ne huvittivat minua. Ei riitä että viikinkihenkisyyttä on korostettu. Mukana on jopa Otto Berg, nykyajan Abstedgo industryn työntekijä. Jonka lapsi on sairas tavalla johon vain temppeliherroilla on hoito. Hän kokee tulevansa kiristetyksi ja hän lausuu sanan "PERKELE". Ihan puhtaalla ja kauniilla suomen kielellä! Se on englanninkielisessä tekstityksessäkin pelkästään muodossa "PERKELE".
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Mukana tuoksu
Usein symboleissa ollaan kovasti kiinnostuneita taustoista. Esimerkiksi Dan Brownin huono genrekirja "Da Vinci -koodi" piti sisällään runsaasti symboleiden historiaa. Lukijat innostuivat kun oppivat huomaamaan asioita. Esimerkiksi kersantinnatsojen "penis" -taustan. Tai sen, miten kirkkoarkkitehtuurissa löytyy klitoriksia yllättävistä paikoista.
1: Tämä tietysti tuo ihmisille samanlaista riemua kuin psykoanalyysissä käytetyt fallosten löytämiset erilaisista asioista. Ja itse asiassa ajattelutapa on sen verran tuttu, että symbolismi tällä tavalla vetoaakin ihmisille tuttuun ajattelutapaan ja tämä tuntuu antavan sille jotenkin omituisesti lisää painoarvoa ja uskottavuutta. Sekä symbolejen että unien tulkinnan kanssa pelehtivät keksivät kaikenlaisia perverssiyksiä. Tämä ei ole tietysti ollenkaan huono asia, vaan on päinvastoin hupaisa osa elämää.
Tämänlainen "symboleiden provenienssin" tuntemiseen nojaava alkuperää korostava katsantokanta onkin yleisemminkin suosiossa. Esimerkiksi kristityt pitävät monia maallisten ihmisten arvoja kristillisinä alkuperään vedoten. Samoin monet juhlat symboleineen halutaan omia tietyille uskontokunnille. USA:ssa tämä on synnyttänyt esimerkiksi hieman hassun kinaamisen joulusta siitä onko se "CHRISTmas", sensuristisemmin "X -mas" ja onko pyhäinhäväistys kutsua juhlaa vain nimellä "Holiday". Ja luonnollisesti sama kina toistuu pääsiäisen kohdalla. ~ Ja vastaavasti muut sitten muistuttavat joulun ja pääsiäisen historiallisista ja pakanallisista alkuperistä.
Alkuperät tuottavatkin usein yllättäviä tietoja. Esimerkiksi erittäin kristillinen "Christianity Today" -lehti kirjoitti netissäkin olevan artikkelin kristittyjen tunnetun kalasymbolin alkuperästä ; Klassisesti meille kerrotaan koulussa sen alkuperästä sen verran että kristityt tunnistivat sen avulla toisensa. Että yksi piirsi kaaren ja toinen piirsi kaaren. Ja kala selitettiin kreikkalaisen sanaleikin kautta kristilliseksi. "The fish's spawning as a Christian symbol during the first century is similarly esoteric. Using the Greek word for fish, Ichthys, the compilers of a collection of religious teachings called the Sibylline Oracles created an acrostic: Iesous Christos theou huios soter, or "Jesus Christ Son of God Savior." This acrostic is now commonly embedded in modern fish symbols" Muut ovat sitten ottaneet tämän symbolin ja modifioineet sitä. Modifiointejen kautta on syntynyt esimerkiksi darwinkala tai Muslimien haisymboli. ; Kuitenkin kalasymbolin historia on kauempana. Kala on liittynyt Syyrian (juutalaisten toimipiirin alueilla) alueella olleeseen hedelmällisyyden jumalaan. Roomassa (tuossa alkukristittyjen mellastusalueella) kala taas liitettiin Venukseen, eli rakkauden Jumalaan. Yhteys voi ensin tuntua omituiselta, mutta kun huomaa että kalan muoto on hieman vulvamainen ja ihmisillä on ollut hupia keksiä tämä yhteys (etenkin kun mukana on ollut haju). Mielivalta tuntuu pienemmältä Siksi "Christian Symbols" -sivun symbolihistoria kertookin esimerkiksi että "The fish symbol has been used for millennia worldwide as a religious symbol associated with the Pagan Great Mother Goddess. It is the outline of her vulva. The fish symbol was often drawn by overlapping two very thin crescent moons. One represented the crescent shortly before the new moon; the other shortly after, when the moon is just visible. The Moon is the heavenly body that has long been associated with the Goddess, just as the sun is a symbol of the God." Kuunsirppiteema lisääkin mukaan kuukautiset joka tietysti sovittaa teeman entistä vahvemmin naiseen. (Joka muuten liittyy omituisesti Starbucks -kahvilan logoon. Eli aiheeseen jonka parissa huvittelin jo aikaisemmin.)
Joku voisi ajatella että tässä olisi taustalla jonkinlaista pyhäinhäväistystä. Halu on ymmärrettävää kun muistetaan että esimerkiksi joogaan on tiukan kristillisissä piireissä suhtauduttu siten että se on tulkittu kerettiläiseksi toiminnaksi vedoten juuri sen tiettyyn alkuperään. Tällöin kerettiläisyys ikään kuin kulkisi mukana. En siis ole suinkaan leikkimässä sen kanssa että kristinuskossa olisi hedelmällisyysjumalan palvontaa. Kalabumpersticker toivottaa toki yhäkin lykästystä, mutta ei senlaista kuin muinaiset roomalaiset tai syyrialaiset ajattelivat. Päin vastoin, kannatan sitä ajattelutapaa jossa symboli muuttuu ajan, kulttuurin ja kontekstin myötä. Alkuperää ja harhaoppisuutta tuijottavat unohtavat helposti että symboli ei ole oikeasti mikään taikatalismaani. Symbolilla ei ole mitään esoteerista pysyvää taikaominaisuutta jota se välittäisi. Symbolin sisältö on aina sopimuskysymys.
Kirjoittajasta Darwinkala on itsenäisempi kuin voisi ensivilkaisulla luulla. Siihen voi kuitenkin liittyä kristillisyyttä enemmän hedelmällisyyden ja seksuaalisen rakkauden palvontaan. Kunnia olkoon heritabiliteetille (periytyvyysaste) ja fittnessille (kelpoisuus). Ja sängyssä ei rauha, ihmisillä hyvä tahto.
1: Tämä tietysti tuo ihmisille samanlaista riemua kuin psykoanalyysissä käytetyt fallosten löytämiset erilaisista asioista. Ja itse asiassa ajattelutapa on sen verran tuttu, että symbolismi tällä tavalla vetoaakin ihmisille tuttuun ajattelutapaan ja tämä tuntuu antavan sille jotenkin omituisesti lisää painoarvoa ja uskottavuutta. Sekä symbolejen että unien tulkinnan kanssa pelehtivät keksivät kaikenlaisia perverssiyksiä. Tämä ei ole tietysti ollenkaan huono asia, vaan on päinvastoin hupaisa osa elämää.
Tämänlainen "symboleiden provenienssin" tuntemiseen nojaava alkuperää korostava katsantokanta onkin yleisemminkin suosiossa. Esimerkiksi kristityt pitävät monia maallisten ihmisten arvoja kristillisinä alkuperään vedoten. Samoin monet juhlat symboleineen halutaan omia tietyille uskontokunnille. USA:ssa tämä on synnyttänyt esimerkiksi hieman hassun kinaamisen joulusta siitä onko se "CHRISTmas", sensuristisemmin "X -mas" ja onko pyhäinhäväistys kutsua juhlaa vain nimellä "Holiday". Ja luonnollisesti sama kina toistuu pääsiäisen kohdalla. ~ Ja vastaavasti muut sitten muistuttavat joulun ja pääsiäisen historiallisista ja pakanallisista alkuperistä.
Alkuperät tuottavatkin usein yllättäviä tietoja. Esimerkiksi erittäin kristillinen "Christianity Today" -lehti kirjoitti netissäkin olevan artikkelin kristittyjen tunnetun kalasymbolin alkuperästä ; Klassisesti meille kerrotaan koulussa sen alkuperästä sen verran että kristityt tunnistivat sen avulla toisensa. Että yksi piirsi kaaren ja toinen piirsi kaaren. Ja kala selitettiin kreikkalaisen sanaleikin kautta kristilliseksi. "The fish's spawning as a Christian symbol during the first century is similarly esoteric. Using the Greek word for fish, Ichthys, the compilers of a collection of religious teachings called the Sibylline Oracles created an acrostic: Iesous Christos theou huios soter, or "Jesus Christ Son of God Savior." This acrostic is now commonly embedded in modern fish symbols" Muut ovat sitten ottaneet tämän symbolin ja modifioineet sitä. Modifiointejen kautta on syntynyt esimerkiksi darwinkala tai Muslimien haisymboli. ; Kuitenkin kalasymbolin historia on kauempana. Kala on liittynyt Syyrian (juutalaisten toimipiirin alueilla) alueella olleeseen hedelmällisyyden jumalaan. Roomassa (tuossa alkukristittyjen mellastusalueella) kala taas liitettiin Venukseen, eli rakkauden Jumalaan. Yhteys voi ensin tuntua omituiselta, mutta kun huomaa että kalan muoto on hieman vulvamainen ja ihmisillä on ollut hupia keksiä tämä yhteys (etenkin kun mukana on ollut haju). Mielivalta tuntuu pienemmältä Siksi "Christian Symbols" -sivun symbolihistoria kertookin esimerkiksi että "The fish symbol has been used for millennia worldwide as a religious symbol associated with the Pagan Great Mother Goddess. It is the outline of her vulva. The fish symbol was often drawn by overlapping two very thin crescent moons. One represented the crescent shortly before the new moon; the other shortly after, when the moon is just visible. The Moon is the heavenly body that has long been associated with the Goddess, just as the sun is a symbol of the God." Kuunsirppiteema lisääkin mukaan kuukautiset joka tietysti sovittaa teeman entistä vahvemmin naiseen. (Joka muuten liittyy omituisesti Starbucks -kahvilan logoon. Eli aiheeseen jonka parissa huvittelin jo aikaisemmin.)
Joku voisi ajatella että tässä olisi taustalla jonkinlaista pyhäinhäväistystä. Halu on ymmärrettävää kun muistetaan että esimerkiksi joogaan on tiukan kristillisissä piireissä suhtauduttu siten että se on tulkittu kerettiläiseksi toiminnaksi vedoten juuri sen tiettyyn alkuperään. Tällöin kerettiläisyys ikään kuin kulkisi mukana. En siis ole suinkaan leikkimässä sen kanssa että kristinuskossa olisi hedelmällisyysjumalan palvontaa. Kalabumpersticker toivottaa toki yhäkin lykästystä, mutta ei senlaista kuin muinaiset roomalaiset tai syyrialaiset ajattelivat. Päin vastoin, kannatan sitä ajattelutapaa jossa symboli muuttuu ajan, kulttuurin ja kontekstin myötä. Alkuperää ja harhaoppisuutta tuijottavat unohtavat helposti että symboli ei ole oikeasti mikään taikatalismaani. Symbolilla ei ole mitään esoteerista pysyvää taikaominaisuutta jota se välittäisi. Symbolin sisältö on aina sopimuskysymys.
Kirjoittajasta Darwinkala on itsenäisempi kuin voisi ensivilkaisulla luulla. Siihen voi kuitenkin liittyä kristillisyyttä enemmän hedelmällisyyden ja seksuaalisen rakkauden palvontaan. Kunnia olkoon heritabiliteetille (periytyvyysaste) ja fittnessille (kelpoisuus). Ja sängyssä ei rauha, ihmisillä hyvä tahto.
torstai 21. heinäkuuta 2011
Freudipusmyytti.
Psykoanalyyttisen työvälineistön ja symbolien käyttäminen tuntuu monesti hyvin keinotekoiselta. Monestihan elokuvien, satujen ja kirjallisuuden kohteet ikään kuin nostetaan väkisin tämän symboliikan pariin. Tämä onnistuu yleensä siten, että esimerkiksi analogian kautta saadaan etsittyä yhtäläisyyksiä likimain mille tahansa.
Kuitenkin joskus on selvää että freudilaisia symboleja on käytetty tarkoitushakuisesti. Eli niitä on lisätty aivan tietoisesti mukaan kuvioihin. Tällöin kyseisen tarinan tulkinta on tietysti järkevää käydä näiden termien kautta. Uskaltaisin sanoa että tässä on muutama ehto (a) Freudilaisten symbolien alleviivaavuus, eli se että ne ovat "klassisia" ja kliseisiä symboleja. (b) Myös niiden määrä on varsin runsas ja keskittyy olennaisiin kohtiin. (c) Symbolejen vakiintuneet tulkinnat ovat koherentisti mukana. Eli niiden käyttö noudattaa selvää logiikkaa. (d) Eri symbolien määrä ei ole aivan tajuton. Eli vaikka symboleja on runsaasti, niiden aihepiiri on rajattu tiettyyn joukkoon.
Tälläisestä elokuvasta esimerkiksi käynee "Salamavaras" . Se on nuorille tarkoitettu fantasiaelokuva. Voidaankin sanoa että kyseinen elokuva käy symbolitasolla miehen aikuistumisen käyttäen freudilaista symboliikkaa. Tämä elokuva on ymmärrettävä likimain käyttämällä kahta tunnistuspiirrettä:
1: Oidipaalinen myytti jossa mies tappaa isänsä ja nai äitinsä.
2: Fallossymbolit kuvastavat etenkin miehistä sukupuolisuutta.
Elokuvan alussa päähenkilö on tavallinen poika. Hän asuu ihanan äitinsä ja kammottavan isänsä kanssa talossa. Käy koulua ja kärsii ADHD:stä. Pian hän saa tietää että hänessä on jotain suurempaa ja ihmeellisempää.
Pian hän kohtaa hirvittävän naishirviön, harpyijan, joka haluaa päähenkilöltä salaman, tehokkaan erikoiskyvyn joka on varastettu itse pääjumala Zeukselta. Päähenkilö kiistää omistavansa kyseistä salamaa. Seuraa pelottava taistelu. Hänet pelastetaan tilanteesta. Päähenkilö saa lahjaksi kynän. Se on pieni, ja päähenkilö ihmettelee että mitä hyötyä tästä on. Tämä kuvaa varmsti ensimmäisiä kenties pelottaviakin kohtaamisia seksuaalisuuden maailmasta ; Onkin ehkä kuvaavaa että harpyija on hänen naisopettajansa. Voidaankin sanoa että kohtaamisen kautta hän tuli tietoiseksi peniksestään. Poikuus korostuu ja ei enää olla aseksuaalisesti vain lapsia.
Samalla paljastuu että hänen ystävänsä on hänen suojelijansa. Ja että tämä on satyyri, vartijaksi on siis annettu olento jonka seksuaalisuutta peräti korostetaan.
Tästä seuraakin se, että päähenkilö lähtee suojelijansa kanssa pakoon. Pakomatka alkaa sillä että ottoisää lyödään turpaan ja äiti napataan mukaan pakomatkalle. Isäpuoli jätetään jälkeen. Tässä tapahtuu symbolitasolla pienimuotoinen isän murhaaminen ja äidin naiminen. Matkalla heidän kimppuunsa hyökkää minotaurus. Tämä kaappaa päähenkilön äidin ja äiti katoaakin kuin taikaiskusta. Tässä vaiheessa päähenkilöä käsketään naksuttamaan kynää. Kun kynän päätä painetaan siitä kasvaakin iso miekka. Minotauros päihitetään kuitenkin lopulta siten että minotauroksen oma sarvi lyödään sen rintaan.
Tämä kohta on tietysti se, että tullaan tietoiseksi erektiosta. Minotauros symbolisoi tässä sisäistä tunnemyllerrystä. Minotauroksen äidin kadottaminen on symbolitasolla sublomoiminen, joka kertoo siitä että pojat freudilaisittain kohdistavat halut itse asiassa äitiinsä. Kynän klikkaaminen on tietysti selvä masturboinnin symboli. Samoin kuin minotauroksen omalla sarvella lävistäminen on masturbatorinen symboli. Omaa seksuaalisuutta voidaan siis hallita tämänlaisella keinolla. Onkin kuvaavaa että tämä nousee esiin nimenomaan ensimmäisenä.
Seuraavassa vaiheessa tutustutaan athenen, sotastrategian ja viisauden jumalattaren jälkeläiseen. Paljastuu että äiti on turvassa haadeksessa. Samalla korostuu se, miten päähenkilön täytyy tuoda Zeun salama takaisin.
Tästä alkaa pidempivaiheinen seikkailu, jossa haetaan mystisiä helmiä. Ja muun muassa kohdataan naishirviö medusa, jonka katse kivettää. Las Vegasissa syödään kukkaa, ja tämä on niin ihanaa että he unohtuvat sinne moneksi päiväksi. Tämä on symboliikaltaan varsin alleviivaava, koska naisen sukupuolielintä kuvataan tavallisesti kukaksi. Tämä tapahtuu luontevasti siten että voidaan kuvata että päähenkilö etenee masturbointitasolta kokeilutasolle, oraaliseen seksiin. Tämänlaisia piirteitä pidetäänkin freudilaisuudessa väliaikaisena, joten on selvää että kukasta siirrytään eteenpäin. (Fallisella autolla joka syöksyy kenties immenkalvoa kuvaavan lasiseinän läpi tunneliin jonka symboliikka lienee tässä vaiheessa jo varsin selvä.)
Helvetissä huomataan että salama on ollut koko ajan päähenkilön kilvessä. Salama onkin tehokas, koska se on samanaikaisesti fallinen miekka. Ja sillä voidaan myös ampua. Tämänlainen voima on tietysti jotain, jota jokainen jumala haluaa. (Ja Zeun vihakin muuttuu erektiohäiriön symboliksi. Samalla nuoremman polven haltuun annetaan aikuisten kyvyt.)
Kun satyyri-puolustaja uhraa itsensä, jääden suorittamaan seksuaalisia toimenpiteitä jopa juonen mukaan, libido kohtaa thanatoksen. Tästä sankariteosta puolustaja saakin lopuksi sarvet päähänsä - puute josta hän on valittanut elokuvan alussa. Näin olennainen äiti saadaan mukaan.
Salaman oikea varastaja kohdataan kun salamaa yritetään palauttaa Olympokselle. Ei ole yllättävää, että sankari kohottaa voimansa, ottaa vedet ja virtaukset haltuunsa. Syntyy valtava purkaus jolla vastustajaa huuhdotaan. Lopuksi vedestä muodostuu valtava atrain joka heitetään vastustajaa päin. (Ja sitten sinne olympokselle päästään tietysti lausumalla taikasanat joka avaa maahan valtavan pyöreän onkalon.)
Kun elokuvan juoni on loppu, pitää isänmurha tietysti saattaa loppuun. Päähenkilö tekee tämän monella tavalla (a) antamalla salaman Zeukselle eikä isälleen, (b) keskustelemalla isänsä kanssa ja jäämällä jälkeen. Lopputekstien jälkeen ottoisän jääkaapista löytyy medusan kivettävä pää ja ottoisä kuolee niille sijoilleen. Tätä loppukohtausta ei voisi ymmärtää lainkaan, jos ei olisi ensin nähnyt koko elokuvan symboliikkaa...
Kuitenkin joskus on selvää että freudilaisia symboleja on käytetty tarkoitushakuisesti. Eli niitä on lisätty aivan tietoisesti mukaan kuvioihin. Tällöin kyseisen tarinan tulkinta on tietysti järkevää käydä näiden termien kautta. Uskaltaisin sanoa että tässä on muutama ehto (a) Freudilaisten symbolien alleviivaavuus, eli se että ne ovat "klassisia" ja kliseisiä symboleja. (b) Myös niiden määrä on varsin runsas ja keskittyy olennaisiin kohtiin. (c) Symbolejen vakiintuneet tulkinnat ovat koherentisti mukana. Eli niiden käyttö noudattaa selvää logiikkaa. (d) Eri symbolien määrä ei ole aivan tajuton. Eli vaikka symboleja on runsaasti, niiden aihepiiri on rajattu tiettyyn joukkoon.
Tälläisestä elokuvasta esimerkiksi käynee "Salamavaras" . Se on nuorille tarkoitettu fantasiaelokuva. Voidaankin sanoa että kyseinen elokuva käy symbolitasolla miehen aikuistumisen käyttäen freudilaista symboliikkaa. Tämä elokuva on ymmärrettävä likimain käyttämällä kahta tunnistuspiirrettä:
1: Oidipaalinen myytti jossa mies tappaa isänsä ja nai äitinsä.
2: Fallossymbolit kuvastavat etenkin miehistä sukupuolisuutta.
Elokuvan alussa päähenkilö on tavallinen poika. Hän asuu ihanan äitinsä ja kammottavan isänsä kanssa talossa. Käy koulua ja kärsii ADHD:stä. Pian hän saa tietää että hänessä on jotain suurempaa ja ihmeellisempää.
Pian hän kohtaa hirvittävän naishirviön, harpyijan, joka haluaa päähenkilöltä salaman, tehokkaan erikoiskyvyn joka on varastettu itse pääjumala Zeukselta. Päähenkilö kiistää omistavansa kyseistä salamaa. Seuraa pelottava taistelu. Hänet pelastetaan tilanteesta. Päähenkilö saa lahjaksi kynän. Se on pieni, ja päähenkilö ihmettelee että mitä hyötyä tästä on. Tämä kuvaa varmsti ensimmäisiä kenties pelottaviakin kohtaamisia seksuaalisuuden maailmasta ; Onkin ehkä kuvaavaa että harpyija on hänen naisopettajansa. Voidaankin sanoa että kohtaamisen kautta hän tuli tietoiseksi peniksestään. Poikuus korostuu ja ei enää olla aseksuaalisesti vain lapsia.
Samalla paljastuu että hänen ystävänsä on hänen suojelijansa. Ja että tämä on satyyri, vartijaksi on siis annettu olento jonka seksuaalisuutta peräti korostetaan.
Tästä seuraakin se, että päähenkilö lähtee suojelijansa kanssa pakoon. Pakomatka alkaa sillä että ottoisää lyödään turpaan ja äiti napataan mukaan pakomatkalle. Isäpuoli jätetään jälkeen. Tässä tapahtuu symbolitasolla pienimuotoinen isän murhaaminen ja äidin naiminen. Matkalla heidän kimppuunsa hyökkää minotaurus. Tämä kaappaa päähenkilön äidin ja äiti katoaakin kuin taikaiskusta. Tässä vaiheessa päähenkilöä käsketään naksuttamaan kynää. Kun kynän päätä painetaan siitä kasvaakin iso miekka. Minotauros päihitetään kuitenkin lopulta siten että minotauroksen oma sarvi lyödään sen rintaan.
Tämä kohta on tietysti se, että tullaan tietoiseksi erektiosta. Minotauros symbolisoi tässä sisäistä tunnemyllerrystä. Minotauroksen äidin kadottaminen on symbolitasolla sublomoiminen, joka kertoo siitä että pojat freudilaisittain kohdistavat halut itse asiassa äitiinsä. Kynän klikkaaminen on tietysti selvä masturboinnin symboli. Samoin kuin minotauroksen omalla sarvella lävistäminen on masturbatorinen symboli. Omaa seksuaalisuutta voidaan siis hallita tämänlaisella keinolla. Onkin kuvaavaa että tämä nousee esiin nimenomaan ensimmäisenä.
Seuraavassa vaiheessa tutustutaan athenen, sotastrategian ja viisauden jumalattaren jälkeläiseen. Paljastuu että äiti on turvassa haadeksessa. Samalla korostuu se, miten päähenkilön täytyy tuoda Zeun salama takaisin.
Tästä alkaa pidempivaiheinen seikkailu, jossa haetaan mystisiä helmiä. Ja muun muassa kohdataan naishirviö medusa, jonka katse kivettää. Las Vegasissa syödään kukkaa, ja tämä on niin ihanaa että he unohtuvat sinne moneksi päiväksi. Tämä on symboliikaltaan varsin alleviivaava, koska naisen sukupuolielintä kuvataan tavallisesti kukaksi. Tämä tapahtuu luontevasti siten että voidaan kuvata että päähenkilö etenee masturbointitasolta kokeilutasolle, oraaliseen seksiin. Tämänlaisia piirteitä pidetäänkin freudilaisuudessa väliaikaisena, joten on selvää että kukasta siirrytään eteenpäin. (Fallisella autolla joka syöksyy kenties immenkalvoa kuvaavan lasiseinän läpi tunneliin jonka symboliikka lienee tässä vaiheessa jo varsin selvä.)
Helvetissä huomataan että salama on ollut koko ajan päähenkilön kilvessä. Salama onkin tehokas, koska se on samanaikaisesti fallinen miekka. Ja sillä voidaan myös ampua. Tämänlainen voima on tietysti jotain, jota jokainen jumala haluaa. (Ja Zeun vihakin muuttuu erektiohäiriön symboliksi. Samalla nuoremman polven haltuun annetaan aikuisten kyvyt.)
Kun satyyri-puolustaja uhraa itsensä, jääden suorittamaan seksuaalisia toimenpiteitä jopa juonen mukaan, libido kohtaa thanatoksen. Tästä sankariteosta puolustaja saakin lopuksi sarvet päähänsä - puute josta hän on valittanut elokuvan alussa. Näin olennainen äiti saadaan mukaan.
Salaman oikea varastaja kohdataan kun salamaa yritetään palauttaa Olympokselle. Ei ole yllättävää, että sankari kohottaa voimansa, ottaa vedet ja virtaukset haltuunsa. Syntyy valtava purkaus jolla vastustajaa huuhdotaan. Lopuksi vedestä muodostuu valtava atrain joka heitetään vastustajaa päin. (Ja sitten sinne olympokselle päästään tietysti lausumalla taikasanat joka avaa maahan valtavan pyöreän onkalon.)
Kun elokuvan juoni on loppu, pitää isänmurha tietysti saattaa loppuun. Päähenkilö tekee tämän monella tavalla (a) antamalla salaman Zeukselle eikä isälleen, (b) keskustelemalla isänsä kanssa ja jäämällä jälkeen. Lopputekstien jälkeen ottoisän jääkaapista löytyy medusan kivettävä pää ja ottoisä kuolee niille sijoilleen. Tätä loppukohtausta ei voisi ymmärtää lainkaan, jos ei olisi ensin nähnyt koko elokuvan symboliikkaa...
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Pieni yhteenheitto : Symboli antimääritelmänä.
Symboli -sanan etymologisella taustalla on kreikan kielen sana σύμβολον (συν[syn-], yhdessä ; βολή [bolē], heittää ), joka merkitsee yhteen, kokoon heittämistä. Selityksen mukaan aate ja esine on symbolissa yhdistynyt kokonaisuudeksi.
Yleisesti ottaen symboli on tunnuskuva joka edustaa jotain toista asiaa. Symboli voi tätä kautta olla vaikka uskonnon tunnus tai viitata tuotemerkkiin. Niiden tutkiminen on sinällään ihan järkevää. Tällöin symbolia käytetään erottamaan tietty kokonaisuus toisesta, se on joko määritelmän tapainen (Kaarevoitettu M on sama kuin kirjoittaisi "MacDonald's".). Tai vähintään piirre joka on määritelmässä (Ne hampurilaispaikat joissa on ulkona kaarevoitettu M ovat MacDonaldseja).
Ajattelin sen sijaan keskittyä siihen että alkemiassa, oikkultiikassa ja muissa vastaavissa ilmiöissä symboleja käytetään hyvin eri tavalla. Ne ovat eräällä tavalla hyvän määritelmän vastakohta.
1: Määritelmissähän tarkoituksena on rajata asia toisista asioista. Symboli sen sijaan liimaa asiat yhteen.
2: Määritelmissä korostetaan tarkkuutta, jossa on tietty merkitys. Symboli taas on monitulkintainen. Ja itse asiassa, mitä monitulkintaisempi symboli on, sitä monipuolisemmaksi ja rikkaammaksi se nähdään.
3: Määritelmien käytössä korostetaan sisäistä ristiriidattomuutta. Symboli voi sen sijaan olla vaikkapa samanlainen kuin risti väärinpäin: Se on satanistinen symboli, ja toisaalta se yhdistyy Pietariin, jolloin symboli kertoo siitä että korostaa omaa alemmuuttaan Jeesukseen nähden. Pietarihan halusi itsensä ristiinnaulittavaksi pää alaspäin kunnioittaakseen Jeesusta. Hän ei halunnut lähteä samalla tavalla, jotta hänen kuolemaansa ei korostettaisi samanlaisena.
Määritelmien kautta ajatteleva, joka kuulee että joku on peto ei mieti että toisella olisi hampaat ja turkki. Tai että toinen sanoo että henkilö on vaikka Ilmestyskirjassa esiintyvä lopun aikojen Peto. Symbolien kautta tämänlainen yhdistyminen voidaan helposti tehdä, jolloin syntyy väärä analogia.
Yleisesti ottaen symboli on tunnuskuva joka edustaa jotain toista asiaa. Symboli voi tätä kautta olla vaikka uskonnon tunnus tai viitata tuotemerkkiin. Niiden tutkiminen on sinällään ihan järkevää. Tällöin symbolia käytetään erottamaan tietty kokonaisuus toisesta, se on joko määritelmän tapainen (Kaarevoitettu M on sama kuin kirjoittaisi "MacDonald's".). Tai vähintään piirre joka on määritelmässä (Ne hampurilaispaikat joissa on ulkona kaarevoitettu M ovat MacDonaldseja).
Ajattelin sen sijaan keskittyä siihen että alkemiassa, oikkultiikassa ja muissa vastaavissa ilmiöissä symboleja käytetään hyvin eri tavalla. Ne ovat eräällä tavalla hyvän määritelmän vastakohta.
1: Määritelmissähän tarkoituksena on rajata asia toisista asioista. Symboli sen sijaan liimaa asiat yhteen.
2: Määritelmissä korostetaan tarkkuutta, jossa on tietty merkitys. Symboli taas on monitulkintainen. Ja itse asiassa, mitä monitulkintaisempi symboli on, sitä monipuolisemmaksi ja rikkaammaksi se nähdään.
3: Määritelmien käytössä korostetaan sisäistä ristiriidattomuutta. Symboli voi sen sijaan olla vaikkapa samanlainen kuin risti väärinpäin: Se on satanistinen symboli, ja toisaalta se yhdistyy Pietariin, jolloin symboli kertoo siitä että korostaa omaa alemmuuttaan Jeesukseen nähden. Pietarihan halusi itsensä ristiinnaulittavaksi pää alaspäin kunnioittaakseen Jeesusta. Hän ei halunnut lähteä samalla tavalla, jotta hänen kuolemaansa ei korostettaisi samanlaisena.
Määritelmien kautta ajatteleva, joka kuulee että joku on peto ei mieti että toisella olisi hampaat ja turkki. Tai että toinen sanoo että henkilö on vaikka Ilmestyskirjassa esiintyvä lopun aikojen Peto. Symbolien kautta tämänlainen yhdistyminen voidaan helposti tehdä, jolloin syntyy väärä analogia.
lauantai 3. heinäkuuta 2010
There is no perfect metaphor.
Olen viime aikoina yrittänyt tutustua esoteeriseen ajattelutapaan, ja siihen liitettyihin okkultistisiin ajattelutapoihin. Olen leikitellyt asialla ja sen ympärillä, sormiharjoituksenomaisesti. Niiden ajattelutavat perustuvat vahvasti symboleihin ja analogioihin. Analogia näyttää aina yhteyden, ja sen tiimoilta arvaileminen ja mahdollisuuden ääneen/kirjallisesti esittäminen on esoteerikoille mielenkiintoista.
Totta-valhetta -tavalla ajateltuna analogia on todella outo: Sillä jokaisessa vertailussa jossa on kaksi eri esinettä, on vähintään yksi epäanalogia, ero. Ne ovat eri paikassa. Tätä kautta yksikään analogia ei voisi toimia. Tai sitten epäanalogioista ei tarvitsisi välittää. Ja toisaalta kaikkeen saadaan yhteys. Yleisesti ottaenkin "väärä analogia" on ilmiönä melko vaikea. On esimerkiksi vaikeaa sanoa merkitseekö analogia vai epäanalogia enemmän. Käytännössä asioille on aina löydettävissä yhteyksiä, ja eroa on aina esimerkiksi siten että tarksteltavilla kohteilla on eri paikka. Helposti käy niin että kumpikaan ei jousta, jolloin toinen näyttää eroja ja toinen samanlaisuuksia eikä kumpikaan välitä mitä toinen sanoo koska siitä ei tarvitse välittää. Hienommillaan mukaan tulee kysymyksiä identiteetistä, kuten Count Upin kysymyksiä siitä lakkaako marjan luonne kun siitä tehdään hilloa. Toki tässä on filosofisempaakin aihetta "Theseuksen laiva" -ongelma on hyvin mielenkiintoinen.
Tämä ei tee kaikkea sallituksi.
Etenkin okkultistit suhtautuvat tiukasti epäanalogioiden kaiveluun. Heistä se, että aina on löydettävissä epäanalogisuutta on syy olla välittämättä mistään epäanalogisuudesta ; Tämä tekee heistä kritiikki -immuuneja. He voivat esittää mitä vain eikä tätä voida moittia. Tällä retorisella puolivoltilla samanlaisuudella on merkitys mutta erilaisuudella ei ole.
1: Empiristeillä on tähän yllä olevaan yhdenlainen ratkaisu. Epäanalogia/Analogia on arvokas jos ja vain jos se tuottaa ennusteita jota voidaan testata ; Analogiat liittyvätkin usein kehitteillä oleviin teorioihin, jotka muuttuvat jalostuneemmiksi teorioiksi sitten kun analogiasta voidaan irtautua, niistä muokataan jalostuneempia versioita, induktioita. Ja ne alkavat ennustamaan tietynlaisia korrelaatioita koeaineistosta. Analogia on enemmänkin alkuun tarvittava ensimmäinen askel, sitä on kuitenkin turha pitää portaikkona.
2: Toinen lähestymistapa tähän on ottaa ne harmaan sävyinä. Tällöin unohdetaan "kumoaako vai eikö kumoa" -ajattelutapa, joka perustuu dikotomisuuteen ja dogmaattisuuteen, ja katsotaan että joka ikinen analogia heikentää epäanalogia -argumenttia joskaan ei välttämättä kumoa sitä. Ja joka ikinen epäanalogia heikentää analogian uskottavuutta. Näille ominaisuuksille voidaan antaa myös painoarvoja, jotkut ominaisuudet ovat keskeisempiä kuin toiset eivät.
Silti voidaan sanoa että on kaksi varsin selvää tapaa käyttää analogioita väärin. Ehkä helpompi on horoskooppien tulkinta : Symboleilla on useita eri merkityksiä, ja kun jokin siihen sopiva osuu, uskotaan että se on oikea tulkinta, ja nämä yhteydet haetaan analogioiden kautta. Ne toteutumattomat tulkintavaihtoehdot ovat "irrelevantteja". Kuitenkin niitä ei selitetä. Tämä tapa on itse asiassa rationalisointia, jossa lausunta tehdään ehkä ennen tapahtumista, mutta merkitys niihin tehdään vasta asiantilan toteuduttua. Tätä kautta ei helposti synny esimerkiksi tieteellistä tutkimusta tai asian selvittelyä, koska se ei etukäteen kerro mitä pitäisi etsiä. Samaa tapahtuu esimerkiksi Raamatuntulkitsijoiden kanssa, jotka hakevat ennustuksia vaikkapa Ilmestyskirjasta, ja kvanttimystikoiden kanssa. He eivät kirjojensa avulla ensin tee löytöjä, vaan tarvitaan tiedemiehiä tekemään löydöt jotta he osaavat selittää miten heidän kirjaansa tulee tulkita.
1: Jos kuvitellaan näkijä joka selittää Pekalle joka hakee kysymyksiä tulevaisuudestaan, vaikkapa "valkoisesta takista", se voi kertoa että Pekka sopii laborantiksi, lääkäriksi, T -paitakauppiaaksi tai päätyy hullujenhuoneeseen pakkopaidassa. Kun Pekka päätyy lääkäriksi, hän tulkitsee että ennustus on osunut erityisen hyvin. Kuitenkin selvästi vertaukset ovat epätäsmällisiä ja tuntuu typerältä että ne olisivat samanarvoisia tarkkojen väitteiden kuten "Pekka sopii terveydenhoitajaksi" -kanssa.
Tämä yllä oleva on kuitenkin vielä hieman tylsää ja tavanomaista. Arkilogiikalla sitä on usein vaikeaa huomata. Ihminen kuin luonnostaan ajattelee tällä tavalla väärin, luultavasti siksi että tätä kautta vastaus tulee helposti ja nopeasti eikä siitä ole niin usein kuolemanvaaraa, tai arkielämässä edes väliä. On olemassa hienovireisempi virhe. Vaikka päättely on yhtä virheellistä kuin antamani kiven kohdalla, se on kuitenkin paljon vaikeampi huomata.
Siinä symboli muuttuu kohteekseen. Se on hieman sama, kuin jos joku ajattelisi kiveä, hänen päässään olisi ihan oikea ja aito kivi. Tästä aiheesta kirjoitti Mark Chu-Carroll. Tiivistetysti hän antaa virheelliselle metaforan käytölle seuraavan kuvauksen : "The problem is: You use a metaphor to describe some concept. The metaphor isn't the thing you describe - it's just a tool that you use. But someone takes the metaphor, and runs with it, making arguments that are built entirely on metaphor, but which bear no relation to the real underlying concept. And they believe that whatever conclusions they draw from the metaphor must, therefore, apply to the original concept." Jotain luonnollista ilmiötä kuvataan vertauksella. Sitten tästä vertauksesta tehdään koko malli. Eli kun yksi kohta sopii, sopii joka ikinen kohta mikä vertauksessa on. Näin tieteellisen aukon löytyminen vertauksesta olisi sama kuin virheen löytyminen itse asiasta. Chu-Carrollin blogi näyttää melko hienostuneen ja vaikean esimerkin joka liittyy matematiikkaan. Ja antaa kevyemmän esimerkin siitä miten joku löysi koulukirjan atomikuvista analogian planeettoihin ja avaruussumuihin ja päätteli tästä että koko universumi on läpeensä atominkaltainen, ja teki tätä kautta varsin erikoisia oletuksia.
1: Yksi hieman erikoinen esimerkki tähän löytyy omasta elämästäni. USA:lainen Henkilö A selitti että perhe on yhteiskunnan pienoisversio. Siksi homoseksuaalien naimisiinmeno ja lupa adoptioon tarkoittaisi samaa kuin koko yhteiskunnan vääristyminen homoseksuaaliksi. Yhteiskunta ei lisääntyisi.
Toki käyttämäni versiot ovat varsin ekstriimejä, mutta syynä on se, että hienovaraisempana näitä on todella vaikeaa huomata. : Esimerkiksi Dawkinsin itsekäs geeni on nähty milloin todisteena siitä että evoluutio tuottaisi itsekkäästi käyttäytyviä ihmisiä tai antaisi heille luvan käyttäytyä itsekkäästi. Vaikka itse asiassa teoria selvittää miten luonnossa on yhteistyötä : Sisar on geneettisesti puoli itseä, joten kaksi sisartasi on jo itsesi arvoinen, eli varsin suuren yhteistyön ja panostuksen arvoinen.
Mutkikkaita alueitakin on. Esimerkiksi siinä miten eläinoikeuksien ajajat selittävät miten eläimet ovat tietoisia kuten ihmisetkin, joten niille kuuluisi ihmisille varattuja oikeuksia. Etiikan kohdalla tälläiset loikat tuntuvat kuitenkin sisältävän pakosti lisäoletuksia. Eettisiä, ei teoriasta lähtöisin olevia oletuksia (muun muassa is - ought päättelyvirhe tehden) ottamalla on rakennettu esimerkiksi evoluutioteorian ja eugeniikan välille yhteys. Osa yhteyksistä tuntuu vähemmän surkeammilta kuin toiset. (Hyvältä ja loppuunviedyltä ne eivät tosin tunnu koskaan.)
Kaiken kaikkiaan sanonkin vain, että ei ole täydellistä metaforaa. Tämä tarkoittaa sekä metaforan suojaa: Eli pelkän epäanalogian löytymisen ei tarvitse merkitä paljoakaan. Ja toisaalta se on ekstriimi hyökkäys: On turha suojautua analogioiden ja vertausten taakse jos niihin ei saa mukaan kunnollista substanssia tai jos niitä käyttelee saivarrellen tai suorastaan virheellisesti.
Totta-valhetta -tavalla ajateltuna analogia on todella outo: Sillä jokaisessa vertailussa jossa on kaksi eri esinettä, on vähintään yksi epäanalogia, ero. Ne ovat eri paikassa. Tätä kautta yksikään analogia ei voisi toimia. Tai sitten epäanalogioista ei tarvitsisi välittää. Ja toisaalta kaikkeen saadaan yhteys. Yleisesti ottaenkin "väärä analogia" on ilmiönä melko vaikea. On esimerkiksi vaikeaa sanoa merkitseekö analogia vai epäanalogia enemmän. Käytännössä asioille on aina löydettävissä yhteyksiä, ja eroa on aina esimerkiksi siten että tarksteltavilla kohteilla on eri paikka. Helposti käy niin että kumpikaan ei jousta, jolloin toinen näyttää eroja ja toinen samanlaisuuksia eikä kumpikaan välitä mitä toinen sanoo koska siitä ei tarvitse välittää. Hienommillaan mukaan tulee kysymyksiä identiteetistä, kuten Count Upin kysymyksiä siitä lakkaako marjan luonne kun siitä tehdään hilloa. Toki tässä on filosofisempaakin aihetta "Theseuksen laiva" -ongelma on hyvin mielenkiintoinen.
Tämä ei tee kaikkea sallituksi.
Etenkin okkultistit suhtautuvat tiukasti epäanalogioiden kaiveluun. Heistä se, että aina on löydettävissä epäanalogisuutta on syy olla välittämättä mistään epäanalogisuudesta ; Tämä tekee heistä kritiikki -immuuneja. He voivat esittää mitä vain eikä tätä voida moittia. Tällä retorisella puolivoltilla samanlaisuudella on merkitys mutta erilaisuudella ei ole.
1: Empiristeillä on tähän yllä olevaan yhdenlainen ratkaisu. Epäanalogia/Analogia on arvokas jos ja vain jos se tuottaa ennusteita jota voidaan testata ; Analogiat liittyvätkin usein kehitteillä oleviin teorioihin, jotka muuttuvat jalostuneemmiksi teorioiksi sitten kun analogiasta voidaan irtautua, niistä muokataan jalostuneempia versioita, induktioita. Ja ne alkavat ennustamaan tietynlaisia korrelaatioita koeaineistosta. Analogia on enemmänkin alkuun tarvittava ensimmäinen askel, sitä on kuitenkin turha pitää portaikkona.
2: Toinen lähestymistapa tähän on ottaa ne harmaan sävyinä. Tällöin unohdetaan "kumoaako vai eikö kumoa" -ajattelutapa, joka perustuu dikotomisuuteen ja dogmaattisuuteen, ja katsotaan että joka ikinen analogia heikentää epäanalogia -argumenttia joskaan ei välttämättä kumoa sitä. Ja joka ikinen epäanalogia heikentää analogian uskottavuutta. Näille ominaisuuksille voidaan antaa myös painoarvoja, jotkut ominaisuudet ovat keskeisempiä kuin toiset eivät.
Silti voidaan sanoa että on kaksi varsin selvää tapaa käyttää analogioita väärin. Ehkä helpompi on horoskooppien tulkinta : Symboleilla on useita eri merkityksiä, ja kun jokin siihen sopiva osuu, uskotaan että se on oikea tulkinta, ja nämä yhteydet haetaan analogioiden kautta. Ne toteutumattomat tulkintavaihtoehdot ovat "irrelevantteja". Kuitenkin niitä ei selitetä. Tämä tapa on itse asiassa rationalisointia, jossa lausunta tehdään ehkä ennen tapahtumista, mutta merkitys niihin tehdään vasta asiantilan toteuduttua. Tätä kautta ei helposti synny esimerkiksi tieteellistä tutkimusta tai asian selvittelyä, koska se ei etukäteen kerro mitä pitäisi etsiä. Samaa tapahtuu esimerkiksi Raamatuntulkitsijoiden kanssa, jotka hakevat ennustuksia vaikkapa Ilmestyskirjasta, ja kvanttimystikoiden kanssa. He eivät kirjojensa avulla ensin tee löytöjä, vaan tarvitaan tiedemiehiä tekemään löydöt jotta he osaavat selittää miten heidän kirjaansa tulee tulkita.
1: Jos kuvitellaan näkijä joka selittää Pekalle joka hakee kysymyksiä tulevaisuudestaan, vaikkapa "valkoisesta takista", se voi kertoa että Pekka sopii laborantiksi, lääkäriksi, T -paitakauppiaaksi tai päätyy hullujenhuoneeseen pakkopaidassa. Kun Pekka päätyy lääkäriksi, hän tulkitsee että ennustus on osunut erityisen hyvin. Kuitenkin selvästi vertaukset ovat epätäsmällisiä ja tuntuu typerältä että ne olisivat samanarvoisia tarkkojen väitteiden kuten "Pekka sopii terveydenhoitajaksi" -kanssa.
Tämä yllä oleva on kuitenkin vielä hieman tylsää ja tavanomaista. Arkilogiikalla sitä on usein vaikeaa huomata. Ihminen kuin luonnostaan ajattelee tällä tavalla väärin, luultavasti siksi että tätä kautta vastaus tulee helposti ja nopeasti eikä siitä ole niin usein kuolemanvaaraa, tai arkielämässä edes väliä. On olemassa hienovireisempi virhe. Vaikka päättely on yhtä virheellistä kuin antamani kiven kohdalla, se on kuitenkin paljon vaikeampi huomata.
Siinä symboli muuttuu kohteekseen. Se on hieman sama, kuin jos joku ajattelisi kiveä, hänen päässään olisi ihan oikea ja aito kivi. Tästä aiheesta kirjoitti Mark Chu-Carroll. Tiivistetysti hän antaa virheelliselle metaforan käytölle seuraavan kuvauksen : "The problem is: You use a metaphor to describe some concept. The metaphor isn't the thing you describe - it's just a tool that you use. But someone takes the metaphor, and runs with it, making arguments that are built entirely on metaphor, but which bear no relation to the real underlying concept. And they believe that whatever conclusions they draw from the metaphor must, therefore, apply to the original concept." Jotain luonnollista ilmiötä kuvataan vertauksella. Sitten tästä vertauksesta tehdään koko malli. Eli kun yksi kohta sopii, sopii joka ikinen kohta mikä vertauksessa on. Näin tieteellisen aukon löytyminen vertauksesta olisi sama kuin virheen löytyminen itse asiasta. Chu-Carrollin blogi näyttää melko hienostuneen ja vaikean esimerkin joka liittyy matematiikkaan. Ja antaa kevyemmän esimerkin siitä miten joku löysi koulukirjan atomikuvista analogian planeettoihin ja avaruussumuihin ja päätteli tästä että koko universumi on läpeensä atominkaltainen, ja teki tätä kautta varsin erikoisia oletuksia.
1: Yksi hieman erikoinen esimerkki tähän löytyy omasta elämästäni. USA:lainen Henkilö A selitti että perhe on yhteiskunnan pienoisversio. Siksi homoseksuaalien naimisiinmeno ja lupa adoptioon tarkoittaisi samaa kuin koko yhteiskunnan vääristyminen homoseksuaaliksi. Yhteiskunta ei lisääntyisi.
Toki käyttämäni versiot ovat varsin ekstriimejä, mutta syynä on se, että hienovaraisempana näitä on todella vaikeaa huomata. : Esimerkiksi Dawkinsin itsekäs geeni on nähty milloin todisteena siitä että evoluutio tuottaisi itsekkäästi käyttäytyviä ihmisiä tai antaisi heille luvan käyttäytyä itsekkäästi. Vaikka itse asiassa teoria selvittää miten luonnossa on yhteistyötä : Sisar on geneettisesti puoli itseä, joten kaksi sisartasi on jo itsesi arvoinen, eli varsin suuren yhteistyön ja panostuksen arvoinen.
Mutkikkaita alueitakin on. Esimerkiksi siinä miten eläinoikeuksien ajajat selittävät miten eläimet ovat tietoisia kuten ihmisetkin, joten niille kuuluisi ihmisille varattuja oikeuksia. Etiikan kohdalla tälläiset loikat tuntuvat kuitenkin sisältävän pakosti lisäoletuksia. Eettisiä, ei teoriasta lähtöisin olevia oletuksia (muun muassa is - ought päättelyvirhe tehden) ottamalla on rakennettu esimerkiksi evoluutioteorian ja eugeniikan välille yhteys. Osa yhteyksistä tuntuu vähemmän surkeammilta kuin toiset. (Hyvältä ja loppuunviedyltä ne eivät tosin tunnu koskaan.)
Kaiken kaikkiaan sanonkin vain, että ei ole täydellistä metaforaa. Tämä tarkoittaa sekä metaforan suojaa: Eli pelkän epäanalogian löytymisen ei tarvitse merkitä paljoakaan. Ja toisaalta se on ekstriimi hyökkäys: On turha suojautua analogioiden ja vertausten taakse jos niihin ei saa mukaan kunnollista substanssia tai jos niitä käyttelee saivarrellen tai suorastaan virheellisesti.
torstai 1. heinäkuuta 2010
Adepti
"Viisaus pakoilee, se on haavoittuva, se ei alistu mitattavaksi. Siksi sen aikakauden jumala oli Hermes, metkujen keksijä, tienristeysten jumala, varkaiden jumala, mutta samalla kirjoitustaidon luoja, taidon joka auttaa hämäämään, erottelemaan, luovimaan, joka johdattaa viimeiselle rajalle jossa kaikki häviää horisonttiin" ... "ja hän on jumalien sanansaattaja, välittäjä, kauppias joka ei erota oikeaa väärästä."(Umberto Eco, "Foucaultin heiluri")
Olen viime aikoina käsitellyt paljon uskontoa, etenkin mystiikan perinnettä ja sitä miten sitä käytetään osina tai kokonaisena erilaisissa asioissa. Sävy on ollut raskas, ehkä liiankin vakava. Siksi asiaa on mukava lähestyä toiseltakin kantilta.
Mystikot esitetään viisauden haltijoina. Siksi mystikot tuntevat jonkin. Mystikoiden perinteessä on jopa hierarkioita, joissa erotetaan erityinen initioitu. Hänellä on hallussaan gnosis. Ero on sinänsä kiinnostava, koska siinä esitetään että mystiikka on tietoa ja taitoa ja ymmärrystä. Initioitu on Mestari.
1: Tämä erottelun vaihtoehtona olisi että mystiikalla ei ole mitään muotoa. Tällöin ei voida sanoa mikä on mystistä ja mikä ei. Sitä ei voida liittää uskonnollisuuteen, okkultismiin, rukoukseen tai mihinkään muuhunkaan. Tällöin koko käsite on ihmispuheeseen liitettynä absurdi.
Päätin lähestyä asiaa hermeneutiikan "laajan piirin" ajattelutavan mukaan.
Mestarin ja harrastajan erottaa toisistaan yleensä se, kuka hallitsee ketäkin. Amatööri rakastaa aihettaan, se on jopa pakkomielle. Aihe hallitsee mystikkoa. Initioitu sen sijaan hallitsee aiheen. Näin ollen mystiikassa voidaan nähdä olevan kolmea tyyppiä:
1: Avoimesti mystikot, jotka ovat aihetta harrastavia. Heille asiat tuovat uusia tietoja, joita nämä jakavat mielellään. He ovat "tavallaan alkoholisteja". Aihe vie heidät helposti mukanaan.
2: Toinen luokka on luopujat/luopiot/luovuttajat. He ovat pelästyneet löydöksiään tai vain sitä että se vie liikaa aikaa. Tai he ovat tympääntyneet kun kumpikaan edellä mainituista ei ole saavutettu. He ovat "absolutisteja".
3: Initioitu on asioissa sisällä, niihin tottunut ja paatunut. Hän on"alkoholisti joka kykenee alkoholin kohtuukäyttöön". Sanomattakin selvää on, että tämä on erittäin vaikeaa.
Asiaan perehtyessä Systeemiin kasvetaan. Usein initoiduissa korostuukin se, miten heitä ei erota tavallisista ihmisistä. Osaan liitetään piiloutumiselementtejä: Mestarit ovat piilossa. Tälläiset mestarit liitetään esimerkiksi Ruusu-Ristin. Heitä ei erota tavallisista ihmisistä, he salaavat mestariutensa. Toisaalta ZEN -perinteessä ajatellaan että ymmärryksen saavuttaneesta tulee tavallinen ihminen.
Kasvusta voidaan saada seuraavanlainen kuvaus.
Tutkimuksen perinteessä keskiössä on se, että maailmassa kaikki on yhteydessä kaikkeen. On hienovaraisia samanlaisuuksia joiden salaisuuksien tunteminen on hermeneutikolle tärkeää. Häntä kiinnostaaa yhteydet ja selitykset. Yhteys syntyy esimerkiksi analogialla, tai numerologisesti. Tai symboleilla. Yhteys saadaan vaikka lukuja kertomalla, summaamalla tai jakamalla toisistaan. Kaikki selitykset ovat yhtä hyviä. Skientististä erottaa vain se, että testituloksien, faktojen, sijaan. On hyvä huomata että yhteys on ytimessä, ei niinkään konkreettiset faktayhteydet, vaan myös abstraktit, matematiikkaleikillä rakennetut, analogioiden ja symboliikan varaan rakennetut yhteydet kelpaavat.
Ensin mystikko eristää mystiikan harjoittamiselle tilan ja ajan. Hän tekee rituaaleja tai laskelmia, riippuen koulukunnastaan. Aluksi mystikkoa kiinnostaa erikoiset asiat, jotka ikään kuin eroavat arkitodellisuudesta. Esimerkiksi pyramidien lukusuhteet, joita voidaan verrata vaikka stonehengeen. Hän löytää yhteyksiä. Hän on innoissaan löydöksistä ja kertoo kaikille. Skeptikot kertovat miten yhteydet ovat näennäisiä, vaikkapa miten ne ovat odotettavissa satunnaisuuden lakien kautta. Tai miten mistä tahansa luvusta päästään mihin tahansa lukuun. Hermeneuutikko puolustautuu heitä vastaan sanomalla että yhteys on, ja kaikki selitykset ovat yhtä hyviä. Hänestä skeptikko ei selitä yhteyttä vaan kiistää sen.
Seuraavaksi Pyhä alkaa seuraamaan arkeen. Erityisiä siirtymäriittejä ei tarvita, mysteerinen eristetyssä tilassa tehty asia alkaa leviämään sille rajatun tilan ulkopuolelle. Kun asiaa tekee enemmän, sitä tympääntyy aina tekemään samaa. Siksi osa kokeilee jotakin. He voivat huomata miten lähikassan pituus soveltaa mielenkiintoisia lukusuhteita pyramidien ja stonehengen tapaan. Tämä todistaa sitä miten skeptikoiden selitykset ovat uskottavia. Kuitenkin mystikko voi kehittyä tästä lähtökohdasta eteenpäin. Hän huomaakin että yhteyksiä on kaikkialla. Tämän oivalluksen jälkeen on helppoa huomata, että jos pyramidien laskeskelijat ovat tehneet vaivaa ja vaikeita laskelmia saadakseen asiat oikein. Eli muinainen kansa on "tiedeinnostuksen sumentamaa", he ovat lähestyneet asiaa väärin. He ovat lähestyneet kosmista propositionaalisesti, eivätkä transsendenttina. Näin he ovat isolla vaivalla tehneet jotain, jonka lopputuloksena ovat tehneet jotain jonka olisi ollut pakko toteutua joka tapauksessa. Skeptikkojen laskelmat näyttävätkin tässä joltain muulta kuin ilmiön kuvaukselta. Se todistaa että yhteydet ovat kaikkialla. Mystikko tajuaa että symboli on eri asia kuin sen viittaama kohde.
Tässä vaiheessa hän alkaa tajuamaan että kaikki selitykset on samanarvoinen kuin kaikki muutkin. Eikä tämä ole vain puolustautuminen skientistejä/skeptikoita vastaan.
Tässä vaiheessa laskelmien tekeminen voi tuntua turhalta. Sillä mysteereihin tutustuva tietää että yhteydet ovat kaikkialla. Jän on tehnyt laskelmia vain jotta osaisi löytää niitä. Mutta löytö kuitenkin vain vahvistaa sitä minkä hän jo tietää. Aito syvällinen viisaus onkin siinä, että kaikessa on yhteys. Samalla mieleen tulee egyptin liika -ahkerien pappien turha työ. Näin ollen mystikko huomaa että kaikki selitykset ovat samanarvoisia: Skeptikkokin selittää yhteyden, tilastojen lakien mukaan hän selittää miten yhteys perustuu sattuman ominaisuuksiin. Skeptikkokin selittää samoja yhteyksiä. Koska skientismiin suhtaudutaan alkuasetelmallisesti nuivasti, on tässä vaiheessa helppoa huomata että kaikki selitys on samaa. Yritetään ymmärtää jotain joka on perusluonteeltaan mysteeri.
Näin mystikko huomaa että hän voi laskea jos huvittaa. Hän on tehnyt laskelmia paljon, joten suurin osa niistä tuntuvat tylsiltä, jo lasketuilta. Joko suoraan tai mekanistisesti samanlaisia tai samankaltaisia suoritteita. Ne on jo nähty. Se, että kaikki selitykset ovat yhtä hyviä johtaa totuusrelativismiin, jonka jälkeen mystikko voi esiintyä yhtä hyvin skeptikkona kuin muinaisuskojen näkemyksiä toistavana.
Tässä vaiheessa hän on riittävän kypsä initioiduksi.
Kun initioitu sitten tarjoaa selityksiä, joissa puhutaan vaikka "ei mistään" tai "tyhjyydestä", viisautta janoava mystikko laittaa niihin suuret alkukirjaimet ja olettaa että ne ovat jotain muuta. Se, mikä sanotaan suoraan muuttuu symboliksi. Mystikot kokevat ymmärtävänsä maailmaa ja ovat haltioituneita tästä. He nauttivat paradokseista, jotka avaavat viisautta - koska eivät tajua että paradoksien tavoite on selventämisen sijasta hämmentää, tuoda esiin tietämättömyys. Mystikot innostuvat ja kokevat ylpeyttä, he ovat osana jossain suuressa, salatussa ja viisaassa. Initioitu sen sijaan tietää että hän ei ymmärrä ja hän pystyy siksi katsomaan maailmaa rauhallisesti. Initioitu on saavuttanut Sokrateen tason tietämättömyydestään, jolloin hänen hallussaan on tieto omasta tietämättömyydestään - ja tämä erottaa hänet mystikoista jotka kokevat ymmärtävänsä koska ovat nähneet liian vähän ja liian eksoottisia yhteyksiä.
1: CMX:än "Sivu paholaisen päiväkirjasta" -kappaleen sitaatti selvittää asian seuraavasti "Pahuus on kuin aine jota tutkii kunnes sekoaa, hyvyys tutkii tilan sähköjännitteitä leutona. Kasvot ovat kartta jolle heijastettu avaruus kaartuu kunnes paino sortuu horisontiksi."
Siksi initioitu voi ZEN -perinteen mukaan ihmetellä sitä miten ihmiset hakevat mestarilta jotain joka heillä on sisällään. Kysymyksessä ei ole kuitenkaan minuus, vaan tietämättömyys ja hämmennys. Aivan aloitteleva oppipoika tietää että ei ymmärrä, mutta ei osaa elää tämän kanssa, hän haluaa hamuaa ja hakee ymmärrystä. Siksi hänen on ensin humalluttava vääristä ymmärryksistään.
Yllä oleva on itse asiassa todistus siitä että mystiikan perinne on ajautunut parodiahorisontin läpi ; Ironian keinot eivät enää toimi, koska logiikka on sen verran viistoa että mukaileva pilkanteko on pakosti imitaatio. Näin perinnettä ei voi kumota tai kritisoida, eikä sen sisäistänyttä hetkauta aiheella vitsailukaan. Koska ongelmaan ei ole ratkaisua olen päättänyt että se on olotila, jonka kanssa on vain elettävä.
1: Parodiahorisontin ylittäminen ei ole sinällään yllättävää, koska "are you kidding" on se ajatus joka tulee aina kun kohtaa oikein asiaansa syventyneen mystikon. On mahdotonta erottaa trollaako ja pilaileeko hän vai onko tosissaan. Ja edistyessään aletaan hyväksymään juttuja jotka ensin tuntuvat liian oudoilta hyväksyä, jolloin matkan suunta on - ellei ruveta luopioiksi kesken matkaa - väistämättä kohti parodiahorisonttia. Siksi asiasta intoutuneen mystikon esitykset ovat kaukaa haettuja että ne huvittavat ja tuntuvat hassunkurisilta, jopa naurettavilta.
Ylenkatseen sijasta on hyvä kuitenkin huomata että "mysteerien logiikkaketjulla" kuitenkin samalla näytetään että mystikon mielikuva on kuvaa oppimatonta mystikkoa, harrastelevaa, sellaista jonka tie on kesken. Se kuitekin antaa tilaa sille, että tämä virheiden tekeminen olisi tärkeä ja suorastaan pakollinen vaihe, jotta voitaisiin valmistua kunnon initioiduksi.
Adepti tarkoittaa toisissa perinteissä oppipoikaa ja toisissa mestaria.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Loukkaavat puskuritarrat.
Manu Ryösö kirjoitteli evolutionismista. Lähestymistapa on seuraava : "Prof. Tapio Puolimatka osoittaa, että evoluutioteoriaan on liitetty monia uskonnollisia piirteitä. Tällaista maailmankuvaa Puolimatka kutsuu evolutionismiksi. Nämä Puolimatkan ajatukset palasivat mieleeni, kun kiinnitin huomioni edelläni ajavan auton "kala-tunnukseen". Kalatunnus on aina ilahduttanut minua. Tämä alkukristittyjen Kristus-symboli todistaa Jeesuksen voitosta yli kärsimyksen ja kuoleman. Tällä kertaa koin kuitenkin pettymyksen. Kun pysähdyn liikennevaloissa edelläni ajavan auton taakse, huomasin "kalatunnuksen" sisällä lukevan Kristuksen nimen sijasta Darwin. Lisäksi kalalle oli piirretty pienet jalat. - Tämän auton omistaja halusi tunnustaa uskoaan Darwinin kehitysoppiin. - Tunsin itseni loukkaantuneeksi. Pienen nikotteluni jälkeen huomasin tässä "antikristillisessä" symbolissa kuitenkin joitakin aidon rehellisyyden mahdollisuuksia. Kalan sisälle sijoitettu Darwinin nimi kertoo jonkin ihmisen uskosta. Tuossa viitekehyksessä Darwinia ei voi ajatella tieteelliseksi tosiasiaksi, vaan nimenomaan uskonvaraiseksi "hypyksi tuntemattomaan"."
Olen itse sitä mieltä että evoluutioteoriaan on liitetty tiettyjä sosiaalisia asioita. Voidaan aivan täysin järkevästi puhua evolutionismista. Kunhan vain muistetaan, että mitä tämä tarkoittaa ja missä rajoissa.
Avuksi voidaan ottaa vaikkapa Ilkka Niiniluodon esitykset. Hänen mukaansa "evoluutioteoria" ja siihen liittyvien toimijoiden keskenään jakamat arvomaailmat eli "evoluutionismi" sekoitetaan usein keskenään. Olen itsekin sitä mieltä että tässä näitä asioita käsitellään kuin ne olisivat olennaisesti samat eikä evoluutioteoriaan uskomiseen olisi vaihtoehtoja evolutionismin ulkopuolella. Ismiin viittaamalla saadaan koko teoria kuulostamaan uskonnolta.
Tämä ei ole argumentatiivisesti järkevää. Sehän on väitteenä aivan sama, kuin sanoisi että Jeesusta ei voisi olla olemassa vain sen kautta että tämän väitteen ympärillä on uskonnollista liikehdintää.
Väite että puskuritarra tarkoittaisi sitä että evoluutio olisi uskontoa, on erikoinen. Se on sama kuin väittäisi että jos joku löytäisi arkeologisen löydön Raamatussa olevasta paikasta, että löydössä ei ole kyse arkeologiasta tai historiallisesta tieteestä, koska siihen liittyy uskonnollista toimintaa. Jeesuspaidan kantaminen uskonnollisessa mielessä ei kumoa sitä mahdollisuutta että historiallista Jeesushahmoa lähestyttäisiin. Toki tämä paita ei tee historiallisesta Jeesuksesta automaattisesti yliluonnollista toimijaakaan.
Argumenttinahan "uskovaiseksi" leimaaminen ei tässä ole noin käytettynä sosiologinen huomio. Aina kun evolutionisteista puhutaan, niihin liitetään "hairahtuneen" ja "väärässä olevan" leima. Uskoa ei nähdä hyvänä asiana, kuten kristinuskon kohdalla. Päin vastoin, sitä käytettään ad hominem -argumenttina. Hieman samaan tapaan kuin se että joku fyysikko on ylipainoinen, hänelle sanottaisiin että hänen teoriansa on väärä koska hän on niin läski. Mainitaan tosiasia mutta siitä vedellyt asiat kiistävät itse asian sitä kautta minkälaisia sitä kannattavat henkilöt ovat. Ihmisen näkemys väritetään vääräksi sen takia että ihmisellä on siihen emotionaalinen suhde tai koska ihminen itse on jojo ajatuksiltaan tai muilta ominaisuuksiltaan "inhottava".
Oikeasti emootio on irrelevanttia. Tärkeämpää on esimerkiksi se, onko se tiedettä vai ei.
Ryösön jutuissa herätti ihmetystä myös sana "loukkaantuminen". Puolimatkan kannattajanhan tulisi kannustaa erilaisten maailmankuvien esittelyyn ja diskurssiin. Jos minä kuljen kadulla ja näen "Jeesus Tulee" -T -paidan, minulta vaaditaan "kunnioitusta". En saa loukkaantua. Jos loukkaannun, tai ilmoitan vain erimielisyydestä, syntyy poru ja suru. Tämä reagointini katsotaan silloin "loukkaavaksi".
Eli jos minä tekisin niin että aina kun näen ihmisen kaulassa ristin tai muuta vastaavaa ja menisin sitten tänne blogiin puhisemaan kuinka minua "ensin loukkaa" se että joku noin ilmaisee näkemyksensä julkisesti, niin minua syystä sanottaisiin pikkumaiseksi, sulkeutuneeksi, änkyräksi ja ties miksi muuksi vastaavaksi.
1: Minuahan yleensä ärsyttää vasta siinä vaiheessa kun tämä Jeesus T -paita -tyyppi tulee komentamaan että mihin minun on uskottava. Tai suosittelemaan että "olisi parasta". Ja pyrkii saamaan mukaan toteuttamaan systeemin rituaaleja, eli toimimaan heidän vakaumuksensa mukaan ja ilmaisemaan itseäni sitä kautta.
Tätä kautta tuo "loukkaantuminen" ja uskontoon liittyvä vihjailu on jopa evolutionisteja kunnoittamatonta. Juuri sellaista jota ainakin "virallisen PR -totuuden mukaan" ei ole kyse Puolimatkan puheissa. Hänhän haluaa että erilaisia näkemyksiä kerrotaan ja esitellään toisille jotta saadaan aikaan keskustelua. Tämä vaatii sen että joku jollain tavalla kantaa sitä Darwinkalaa. Keskustelun vaatiminen ja sen vihjaaminen että jollain tavalla olisi hyvä jos mielipiteitä ei mitenkään ilmaisisi ovat toistensa kanssa täysin yhteensopimattomat tilat.
Teoriasta ja takeesta: Onko luonnontieteet Jumalan takaamaa tietoa vai onko luonnontieteet "oletuksia ja uskontoa":
Huvittavaa tässä on tietysti Puolimatkaan liittyvän diskurssin suhde luonnontieteisiin. Olen aikaisemmin kirjoittanut kritiikkiä sen verran paljon että en nyt toista itseäni. Nostankin esiin tällä kertaa vain sen, että jos meillä on tae, voimme luottaa tieteisiin. Evoluutio on selvästi tiedettä. Ne "oletukset" joita siihen liitetään ovat pääasiassa metodologisia. Ne ovat induktioita, eli siinä määrin arvauksia kuin mitä muutkin teoriat. Sitäpaitsi uskovaiset ei selviä takeesta muuta kuin esioletuksin ja "evolutionisteilla" on "TURVA", toisin kuin kristityillä. Onkin jänittävää miten Puolimatka esittää että se on uskontoa. Metodologia on kuitenkin pohjimmiltaan identtinen. Eli jos meillä on tae, voimme luottaa tieteeseen ja silloin voidaan luottaa evoluutioteoriaan. Ja teoriasta on kysymys silloin kun puhutaan siitä tietämisprosessista joka evoluutioon liittyy. Tämä on sitä "teoriaa koskevaa aineistoa". Se on juuri niin luotettavaa kuin ne meidän aistimme, kiitos vaan. Jos luonnontiede on uskontoa, niin evoluutioteoria on uskontoa. Jos luonnontiede ei ole uskontoa vaan tietyin alkuoletuksin pelaavaa induktiota jossa "tae antaa luoton siitä että totuus löytyy", niin sitten evoluutio on samassa asemassa kuin muukin tiede. Vai onko kaikessa tieteessä kyse "uskonnosta"?
Tässä onkin takana "uskon" uudelleenmäärittäminen ja näiden määritelmien vaihtaminen tilanteen mukaan niin että eri kohdissa sama sana "usko" on eri sisällöissään. Eli kyseessä on ekvivokaatio. Tämä käy hienovaraisimmillaan seuraavasti:
1: Siinä missä arki -ihmisellä arkikielessä uskonto -sanasta tulee mieleen se että palvoo jotain Jumalaa, eli usko liittyy uskonnollisuuteen, on tässä usko sisällöltään erilainen. "Alkuoletusten tekeminen" on "uskoa". Tästä seuraa tietysti se että matematiikka, jossa on aina todistamattomia aksioomia, on uskoa. Tätä kautta kaikki tieteen tekeminen jossa on metodologia, on uskoa. Logiikkakin perustuu tiettyihin päättelysääntöihin jotka valitaan a priori, joten siinäkin on kyse uskosta.
2: Evolutionismin kohdalla oikeampi sana on ideologia. Uskonnoille tyypillinen ritualisoitu käyttäytyminen ja tuonpuoleisen rakentaminen, hengelliset jumalat joita palvotaan ja joilta odotetaan vastapalveluksia... puuttuvat. Eli tässäkin mielessä "usko" sana on joka tapauksessa käytetty liian laajasti, niin että siitä tulee suoraan sanoen harhaanjohtava. Utilitarismikin on ideologia, joten sitä pitäisi kutsua uskonnoksi.
Tätä ja sen kaikkien seurauksia ei riittävän tarkasti eritellä, joten takana on propagandamainen ja/tai älyllisesti laiska tapa käyttää kieltä ohjailuun. Tapa on joko tahallinen tai sitten pelkästään apinoitu, eli sitä on käytetty "koska muutkin fundamentalistikristityt" käyttävät.
Kun kieltä käytetään tällä tavalla huolimattomasti, lukija manipuloidaan ottamaan usko -sanan arkimerkityksen konnotaatiot, kun virallisesti voidaan kuitenkin "livahtaa" verkosta viittaamalla että "uskon määritelmä on toinen". Tämänkaltainen kielenkäyttö on tietenkin tyypillistä ideologiselle agitointitoiminnalle, ja sinällään hyvin odotettavaa. Laajemmin katsoen evolutionismikin on enemmän ideologia kuin varsinainen uskonto. Siinä on tiettyjä ideologisia piirteitä, ja se ilmenee pääasiassa ateistisen toiminnan, pseudoskeptismin sekä muun vastaavan sosiaalis -kulttuurillisen toiminnan kautta. Josta darwin -kalat ovat tietysti yksi näkyvä piirre.
___1.1: Hauskaa on että Ryösökin käyttää viitteenään Rusea. Ruse, kuten minäkin, myönnän evolutionismin olemassaolon, ja sen voimakkaan yhteiskunnallis-ideologisen sekä ateistisen hengen. Samoin kuin myönnän sen että metodologiassa tehdään alkuoletuksia, koska se on tieteenfilosofian mukaan pakko tehdä joka ikisessä logiikkaa sisältävässä järjestelmässä. Mutta Ruse, kuten minäkin, uskomme evoluutioteoriaan. Tämä jää blogin kirjoittajalta tietysti mainitsematta. Koska se toisi mieleen juuri sen saman hengen, jonka toin teinipoikana esiin Jehovan Todistajille. Kun heidän kirjansa lainasi ahkerasti Gouldia, ja ne näyttivät olevan hengeltään evoluutioteoriaa vastustavia, niin miksi ihmeessä Gould sitten oli tunnettu evoluution puolustaja joka vastusti erilaisia luomisoppeja kovaäänisestikin? Tästä seuraisi jännittäviä hiljaisuuden hetkiä.
Teoriasta ismiin.
Evolutionismi on eri asia kuin evoluutioteoria. Itse asiassa olen törmännyt sellaisiin evolutionisteihin jotka eivät esimerkiksi kykene käymään yksinkertaista keskustelua adaptationistisen ja Kimuran neutraaliteorian eroista tai muusta vastaavasta. Eli evolutionismi on heidän kohdallaan sidottu evoluutioteorian tutkimisen sijasta eräisiin ikonisiin diskursseihin ja evoluutioteoriasta pyöriviin yleisiin harhaluuloihin. Evolutionistin ei tarvitse osata evoluutioteoriaa, koska hän puolustaa ideologista mielikuvaa. Tässä taas yhtenä linkkinä on ehdottomasti ateismi, arvona sekulaari humanismi. Ja aborttiakin on kannatettava siksi että "uskikset" sitä vastustavat. Eli Heillä asia todellakin palautuu tyypillisesti ateismiin. Heille ehkä vahvin syy olla evolutionisteja on se, että uskovaiset dissaavat sitä.
Ei ole vaikeaa tietää mistä tämä ärsyyntyneisyys taas kumpuaa. Sillä ihmistä ärsyttää "vastustajien symbolit" tietyssä määrin. Eli siinä mielessä missä "ensivilkaisulla" darwinin kala on loukkaava, on sama loukkaavuus siinä kun katujulistaja tunkee käteen lapun, pistää laulamaan koulussa virsiä ja kirkkoon, pistää ennen ruokailua ruokarukoukseen ja pistää radiosta uskonnollishenkistä aamunavausta.
Tässä kohden onkin jännittävää miettiä sitä miten kovasti evoluutio ja siihen liittyvät asiat on uskonnollistettu.
Uskonnollistamisen kohdalla on ehkä hyvä valaista ilmiötä hieman. Abortti itsessään ei ole välttämättä uskonnollinen aihe. Periaatteessa voisit puhua abortista mainitsematta Jeesusta tai jumalia. Mutta käytännössä jos otat siihen kantaa olet ikään kuin pakotettu keskustelemaan "kristittyjen ehdoilla" : Abortin kannattaminen on uskovaisille kuin isku vasten kasvoja. Ei siksi että aihe olisi uskontoa vaan siksi että he ovat omineet aiheen määrittelemällä uskontonsa siten. Abortin kannattaminen "loukkaa" heidän uskoaan. Heille kysymys on uskontoon sidotusta asiasta ja he keskustelevat kuin se olisi juuri sellainen pakosti kaikille muillekin. (Aivan kuin maailma pyörisi heidän säälittävien pikku napojensa ympärillä.) Tätä kautta abortti on uskonnollistettu. Tämä on köyhdyttänyt diskurssikenttää suunnattomasti, kun kaikki on pakko kalvaa tämän ei_loogisesti_pakollisten_dikotomisten_vaihtoehtojen kautta. Kysymys siirtyy itse abortista siihen "oletko meidän uskovaisten puolella vai meitä vastaan". Pitää rakentaa leiri, jossa on iso kasa ryvästyneitä näkemyksiä.
Tästä päästäänkin siihen jännittävään asiaan, että evoluutioteorialle on tehty ihan sama. Evoluution kannattaminen "loukkaa" koska siihen on liitetty vastaava siihen kuulumaton asia. Aihe on uskonnollistettu. Minusta mitään velvoitetta tässä ei ole. Jos joku väittää että mikään kenenkään Jumala koskaan missään ei voi luoda evoluution avulla, hän voi sanoa että evoluutio on "ateistinen". Tosiasiassa evoluutiota moititaan ateistiseksi siksi että on sallittu vain yksi Jumala, joka on yleensä Kristillinen. Ja tästä on sallittu vain yksi tulkinta, joka ei evoluutiota käytä. Tämä on vain fundamentalistien kannattama Jumalakuva, joten valtaosa kristityistäkin on rajattu "ateistiseksi". Fundamentalisti tietysti näkee nämä vääräuskoisina. Mutta tosiasiassa tässä on takana vahva ja väärä dikotomia. Fundamentalisti näkee vain oman suppean näkemyksensä ainoana mahdollisena uskontona ja muut ovat "ateisteja". Mielestäni tämä kahtiajako on loukkaavaa. Se loukkaa ateisteja, koska tässä yritetään määritellä valtaosa luterilaisistakin ateisteiksi. Se loukkaa niitä luterilaisia joiden mielestä evoluutio on uskottava Jumalan keino. Ja se loukkaa kaikkia niitä eikristillisiä tahoja jotka voivat luottaa evoluutioon. Sillä heidän näkemyksensähän on määritelty ateismiksi, heidän jumalansa on määritetty paitsi vääräksi jumalaksi myös ei_jumalaksi.
Itse asiassa koko evoluutio-evolutionismi -diskurssissa on toinenkin erikoinen piirre, joka näyttää että evoluution kannattajille ei missään muodossaan haluta antaa mitään mahdollisuutta ottaa osaa keskusteluun sellaisessa muodossa että tämä voisi voittaa. Evoluutio ei luonnontieteellisenä teoriana sinällään sisällä ideologiaa, eikä tätä kautta elämänsisältöä. Tästä seuraa se että evoluutikon elämää voidaan syyttää "köyhäksi". Evolutionismin kohdalla taas heitetään peliin että kyseessä on maailmankatsomus ja uskonto. Kyse on selvästi laajamittaisesta "Kruuna me voitamme - klaava te häviätte" -pelistä. Vain voittoon vaadittavat osat mainitaan siinä kontekstissa ja toisessa erilaiset. Tämä on propagandatoiminnassa yleistä.
Itseäni huvittaa lähinnä se, että uskovaiset ovat aina yhtä typeriä tässä kohden. Ensin he moittivat jotain tahoa uskonnon nimissä, ja sitten ihmettelevät että tästä tahosta tulee uskonnonvastaisempi. Minä en ihmettele sitä että USA teki kostoiskuja ja poltti rahaa kiusatakseen niitä kohteita jotka ensin lensivät WTC -torneihin. Kokemuksieni pohjalta väitän että fundamentalistien kaikki puheet vihasta ja siitä että ei olla avoimia keskusteluille ovat alusta loppuun projektioita. Omia virheitä ei suostuta hyväksymään. Tämän todistaa kaikenkattava kaksinaamaisuus, jossa ensin loukkaannutaan jostain Darwinkalasta, joka on yksityishenkilön normaalielämää ja itseilmaisua, ja sitten seuraavaksi vaaditaan ruokarukouksia kouluihin joka pakottaa kaikki lapset vakaumuksesta riippumatta osallistumaan tällaiseen itseilmaisuun, mikä vastaisi sitä että kaikki uskovaiset pakotettaisiin laittamaan omaan autoonsa Darwinkala.
1: Kokemuksieni mukaan tasapuolinen diskurssi on "uskonnollistetussa evoluutiokeskustelussa" jotain jota vaaditaan aina evoluutikoilta, mutta johon ei itse olla halukkaita eikä kykeneviä. Avomielisyys ja eri vaihtoehtojen harkinta ja kuuntelu on "evokriitikoiden puolella" vain jotain jota vaaditaan muilta. Kaikilla on lupa kuulla heidän mielipiteensä. Ja se on että kaikki evoluutioteorian kannattajat ovat aina ja kaikkialla sekä ateisteja että natseja. Ja moraalittomia. Ja jos ovat kristittyjä, niin ovat lisäksi harhaoppisia. Ateismi leimaus ja natsismi herjaus. (Seuraavaksi ihmetellään miksi heistä ei tykätä ja vaaditaan "kunnioitusta".) He kyselevät oikeutuksia evolutioteoriasta puhumiselle: He vetoavat toistuvasti siihen miten heidän intonsa ja vakaumuksensa tekee keskusteluun hakeutumisesta "ymmärrettävää". Evoluutioteorian puolustaminen vain asian kiinnostavuuden vuoksi "ei kelpaa". Selitykseksi määrätään "evolutionismi". Olisi mielenkiintoista kysellä heistä miten he suhtautuvat hyönteisistä keskusteluun. Pitääkö sekin keskustelu oikeuttaa erityisellä uskonnollisella vakaumuksella? Mielestäni tässä yritetään vain rajoittaa sananvapautta. Eräskin nainen yritti ystävälliseen sävyyn rajoittaa minun sananvapauttani sanomalla että "voithan sinä uskoa evoluutioon", mutta yritti komennella hiljaiseksi vetoamalla siihen jos "keskustelun seurauksena joku kääntyy". Mielestäni mielipiteenvaihtaminen on jokaisen oma asia. Ja avoimessa keskustelussa on aina se riski. (Tosin nykyään en uskalla, koska saamani tappouhkaus kertoo että asiaan liittyy tiettyjä riskejä. Minulla ei ole mitään evolutionismia, joten en yksinkertaisesti halua olla marttyyri. Minua tällainen postittaminen loukkaa. Samoin kuin se, että asiasta ilmoittaminen ei johtanut sen isompiin kyselyihin heidän sisäpiirissään.)
___1.1: Ryösökin on valmis näkemään evoluutiossa yhtään mitään hyvää vain ja ainoastaan oman dikotomisuutensa kautta. Häntä itseään, kommenttien puolelta, lainaten "Blogini iloitsee siitä, että Darwinin nimi on sijoitettu kalan (uskontunnustus) sisälle. Se puhuu sen puolesta, että kaikki ovat lopulta uskosta riippuvaisia." Evoluutio on positiivinen jos ja vain jos se on uskoa. Evolutionismi on siis ilmeisesti jossain määrin hyväksyttävää. Evoluutioteorian kannattaminen tieteellisen argumentaation kautta taas on kammotus. Tosin vakaumuksesta loukkaantuminen tulee ehdottomasti mainita ääneen, jotta kaikki tietävät että evolutionisti on kuitenkin epäkunnioittava koska "joku" voi loukkantua. Tämä joku on tietysti joku joka on "vähemmän kestävä", joka antaa itsestä boostaavan kuvan. Tämänkaltainen retorinen strategia on propagandassa ja pelottelustrategioissa paljon ja kaikkialla käytetty. Ja toimiva.
Eli evoluution kannattaja nähdään heti "evolutionistina", jolla on elämäntavatkin ateistisen mallin mukainen ja kanta aborttia myöten määrätty. Näitä on paljon, mutta mikään yleispätevä laki se ei ole. Mielestäni tämä rinnastus on kaamea ja väärä. Se on myös avomielisyyden vastainen koska siinä kielletään valtava määrä erilaisia näkemyksiä. Niitä joista Puolimatkan mukaan pitäisi niin avoimesti voida keskustella ja joita pitäisi kunnioittaa. Toki Puolimatkan näkemykset vaikuttavat siitä erikoiselta, että niissä on ensin perustelua sille miten erilaisten näkemysten kunnioitus ja asioiden paremmuusjärjestyksen selittäminen on tärkeää. Tosiasiassahan jos on erilaisia maailmankuvia ja niiden kautta rakennettuja loogisia rakennelmia, ne ovat yhteismitattomia. Tällöin ne voidaan kaikki hyväksyä koska ne ovat yhtä hyviä. Jos näiden paremmuusjärjestystä voidaan vertailla ei avomielisyyttä tarvita mihinkään. Toinen on huono ja väärä, epätieteellinen.... malli.
Ryösön tapa suhtautua tilanteeseen poistaa tämän ongelman. Sillä avomielisyys ei tarkoita sitä että toisen näkemyksiin tarvitsisi suhtautua vakavasti. Kysymys on vain siitä asenteesta jolla toiset saadaan suostuvaiseksi. Kysymys onkin vain siitä strategianvalinnasta jolla vääräuskoista tulee lähestyä. Uskovan ei tarvitse ryhtyä uhraamaan tai riskeeraamaan omaa vakaumustaan eikä edes harkita sitä että hän olisi itse väärässä. Toisen valheita tulee vain lähestyä ystävällisesti. Maailmankuvaa ei tarvitse kunnioittaa, vain ihmistä tulee kunnioittaa. Aivan kuten ihmisille oikeasti voisi sanoa että "mielipiteesi, kaikki mitä elämäntapasi ja arvosi edustavat ovat paskaa, mutta o brother how much I love you." Tämä on mahdollista jos keskustelun kohteella on arvoa vain potentiaalisena käännynnäisenä.
"Toisen ihmisen usko on aina herkkä asia. Toista ihmistä ei saa pilkata, vaikka hänen uskonnollinen näkemyksensä tuntuisi kuinka kummalliselta. Kaikkea toimintaa ei tarvitse hyväksyä uskonnonkaan nimissä, mutta uskontunnustusten takana oleviin totuuskysymyksiin pääsee käsiksi vain molemminpuolisen kunnioituksen hengessä. Kunnioituksella en tarkoita mahdollisten uskonnollisten valheiden kunnioitusta, vaan toisen ihmisen kunnioitusta. Jos toinen ihminen on minulle tärkeä, mietin millä asenteella arvioin hänen vakaumustaan. Olisi epärehellistä väittää, ettemme kukaan arvioi läheistemme erilaisia vakaumuksia. - Mutta arvioimmeko rakkaudella vai ylimielisyydellä? - Tätä samaa minun pitää kysyä myös suhtautumisessani niihin läheisiini, jotka turvaavat tieteelliseen pukuun kiedottuihin uskonnollisiin katsomusjärjestelmiin."
Tuo on tietysti hyvä ohje, jos tavoitteena on pitää oma usko muuttumattomana ja saada toiset myötämielisemmäksi käännytykselle. On selvää että julistustyö sujuu hedelmällisemmin kun se kätketään ystävällissävyiseen keskusteluun kuin jos sanottaisiin suoraan siitä vihasta ja loukkaantumisesta joita ne "väärän uskon" puskuritarrat ja uskonjulistukset tuovat mieleen. Kun muistaa että puskuritarrat ovat "uskontunustus" ja että ne kertovat uskon tärkeydestä, ja siitä miten darwin on vain Jeesuksen "kurja korvike" ja "valheellinen väärä uskonto", josta voidaan eheytyä, se tietysti auttaa tälläisen asenteen saamista. "Avomielisyyden" taustalla onkin siis psykologinen ihmisten mielipiteisiin vaikuttaminen keskustelussa, valtapeli argumentaation sijasta. Colour me unsurprised!
Silti ihmetyttää. Ainakin se, miten paljon uskontoa myydään rakkauden nimissä, mutta se kuitenkin ilmenee lähinnä tuomitsemisena. Ja kuinka tämän jälkeen ihmetellään että tuomitut tahot muuttuvat yleisesti ottaen uskonnonvastaisiksi. Ehkä nämä uskonnosta kasautuvat hyväksyvät kristinuskon periaatteet niin paljon että tietävät että "Hedelmistään puu tunnetaan."
Olen itse sitä mieltä että evoluutioteoriaan on liitetty tiettyjä sosiaalisia asioita. Voidaan aivan täysin järkevästi puhua evolutionismista. Kunhan vain muistetaan, että mitä tämä tarkoittaa ja missä rajoissa.
Avuksi voidaan ottaa vaikkapa Ilkka Niiniluodon esitykset. Hänen mukaansa "evoluutioteoria" ja siihen liittyvien toimijoiden keskenään jakamat arvomaailmat eli "evoluutionismi" sekoitetaan usein keskenään. Olen itsekin sitä mieltä että tässä näitä asioita käsitellään kuin ne olisivat olennaisesti samat eikä evoluutioteoriaan uskomiseen olisi vaihtoehtoja evolutionismin ulkopuolella. Ismiin viittaamalla saadaan koko teoria kuulostamaan uskonnolta.
Tämä ei ole argumentatiivisesti järkevää. Sehän on väitteenä aivan sama, kuin sanoisi että Jeesusta ei voisi olla olemassa vain sen kautta että tämän väitteen ympärillä on uskonnollista liikehdintää.
Väite että puskuritarra tarkoittaisi sitä että evoluutio olisi uskontoa, on erikoinen. Se on sama kuin väittäisi että jos joku löytäisi arkeologisen löydön Raamatussa olevasta paikasta, että löydössä ei ole kyse arkeologiasta tai historiallisesta tieteestä, koska siihen liittyy uskonnollista toimintaa. Jeesuspaidan kantaminen uskonnollisessa mielessä ei kumoa sitä mahdollisuutta että historiallista Jeesushahmoa lähestyttäisiin. Toki tämä paita ei tee historiallisesta Jeesuksesta automaattisesti yliluonnollista toimijaakaan.
Argumenttinahan "uskovaiseksi" leimaaminen ei tässä ole noin käytettynä sosiologinen huomio. Aina kun evolutionisteista puhutaan, niihin liitetään "hairahtuneen" ja "väärässä olevan" leima. Uskoa ei nähdä hyvänä asiana, kuten kristinuskon kohdalla. Päin vastoin, sitä käytettään ad hominem -argumenttina. Hieman samaan tapaan kuin se että joku fyysikko on ylipainoinen, hänelle sanottaisiin että hänen teoriansa on väärä koska hän on niin läski. Mainitaan tosiasia mutta siitä vedellyt asiat kiistävät itse asian sitä kautta minkälaisia sitä kannattavat henkilöt ovat. Ihmisen näkemys väritetään vääräksi sen takia että ihmisellä on siihen emotionaalinen suhde tai koska ihminen itse on jojo ajatuksiltaan tai muilta ominaisuuksiltaan "inhottava".
Oikeasti emootio on irrelevanttia. Tärkeämpää on esimerkiksi se, onko se tiedettä vai ei.
Ryösön jutuissa herätti ihmetystä myös sana "loukkaantuminen". Puolimatkan kannattajanhan tulisi kannustaa erilaisten maailmankuvien esittelyyn ja diskurssiin. Jos minä kuljen kadulla ja näen "Jeesus Tulee" -T -paidan, minulta vaaditaan "kunnioitusta". En saa loukkaantua. Jos loukkaannun, tai ilmoitan vain erimielisyydestä, syntyy poru ja suru. Tämä reagointini katsotaan silloin "loukkaavaksi".
Eli jos minä tekisin niin että aina kun näen ihmisen kaulassa ristin tai muuta vastaavaa ja menisin sitten tänne blogiin puhisemaan kuinka minua "ensin loukkaa" se että joku noin ilmaisee näkemyksensä julkisesti, niin minua syystä sanottaisiin pikkumaiseksi, sulkeutuneeksi, änkyräksi ja ties miksi muuksi vastaavaksi.
1: Minuahan yleensä ärsyttää vasta siinä vaiheessa kun tämä Jeesus T -paita -tyyppi tulee komentamaan että mihin minun on uskottava. Tai suosittelemaan että "olisi parasta". Ja pyrkii saamaan mukaan toteuttamaan systeemin rituaaleja, eli toimimaan heidän vakaumuksensa mukaan ja ilmaisemaan itseäni sitä kautta.
Tätä kautta tuo "loukkaantuminen" ja uskontoon liittyvä vihjailu on jopa evolutionisteja kunnoittamatonta. Juuri sellaista jota ainakin "virallisen PR -totuuden mukaan" ei ole kyse Puolimatkan puheissa. Hänhän haluaa että erilaisia näkemyksiä kerrotaan ja esitellään toisille jotta saadaan aikaan keskustelua. Tämä vaatii sen että joku jollain tavalla kantaa sitä Darwinkalaa. Keskustelun vaatiminen ja sen vihjaaminen että jollain tavalla olisi hyvä jos mielipiteitä ei mitenkään ilmaisisi ovat toistensa kanssa täysin yhteensopimattomat tilat.
Teoriasta ja takeesta: Onko luonnontieteet Jumalan takaamaa tietoa vai onko luonnontieteet "oletuksia ja uskontoa":
Huvittavaa tässä on tietysti Puolimatkaan liittyvän diskurssin suhde luonnontieteisiin. Olen aikaisemmin kirjoittanut kritiikkiä sen verran paljon että en nyt toista itseäni. Nostankin esiin tällä kertaa vain sen, että jos meillä on tae, voimme luottaa tieteisiin. Evoluutio on selvästi tiedettä. Ne "oletukset" joita siihen liitetään ovat pääasiassa metodologisia. Ne ovat induktioita, eli siinä määrin arvauksia kuin mitä muutkin teoriat. Sitäpaitsi uskovaiset ei selviä takeesta muuta kuin esioletuksin ja "evolutionisteilla" on "TURVA", toisin kuin kristityillä. Onkin jänittävää miten Puolimatka esittää että se on uskontoa. Metodologia on kuitenkin pohjimmiltaan identtinen. Eli jos meillä on tae, voimme luottaa tieteeseen ja silloin voidaan luottaa evoluutioteoriaan. Ja teoriasta on kysymys silloin kun puhutaan siitä tietämisprosessista joka evoluutioon liittyy. Tämä on sitä "teoriaa koskevaa aineistoa". Se on juuri niin luotettavaa kuin ne meidän aistimme, kiitos vaan. Jos luonnontiede on uskontoa, niin evoluutioteoria on uskontoa. Jos luonnontiede ei ole uskontoa vaan tietyin alkuoletuksin pelaavaa induktiota jossa "tae antaa luoton siitä että totuus löytyy", niin sitten evoluutio on samassa asemassa kuin muukin tiede. Vai onko kaikessa tieteessä kyse "uskonnosta"?
Tässä onkin takana "uskon" uudelleenmäärittäminen ja näiden määritelmien vaihtaminen tilanteen mukaan niin että eri kohdissa sama sana "usko" on eri sisällöissään. Eli kyseessä on ekvivokaatio. Tämä käy hienovaraisimmillaan seuraavasti:
1: Siinä missä arki -ihmisellä arkikielessä uskonto -sanasta tulee mieleen se että palvoo jotain Jumalaa, eli usko liittyy uskonnollisuuteen, on tässä usko sisällöltään erilainen. "Alkuoletusten tekeminen" on "uskoa". Tästä seuraa tietysti se että matematiikka, jossa on aina todistamattomia aksioomia, on uskoa. Tätä kautta kaikki tieteen tekeminen jossa on metodologia, on uskoa. Logiikkakin perustuu tiettyihin päättelysääntöihin jotka valitaan a priori, joten siinäkin on kyse uskosta.
2: Evolutionismin kohdalla oikeampi sana on ideologia. Uskonnoille tyypillinen ritualisoitu käyttäytyminen ja tuonpuoleisen rakentaminen, hengelliset jumalat joita palvotaan ja joilta odotetaan vastapalveluksia... puuttuvat. Eli tässäkin mielessä "usko" sana on joka tapauksessa käytetty liian laajasti, niin että siitä tulee suoraan sanoen harhaanjohtava. Utilitarismikin on ideologia, joten sitä pitäisi kutsua uskonnoksi.
Tätä ja sen kaikkien seurauksia ei riittävän tarkasti eritellä, joten takana on propagandamainen ja/tai älyllisesti laiska tapa käyttää kieltä ohjailuun. Tapa on joko tahallinen tai sitten pelkästään apinoitu, eli sitä on käytetty "koska muutkin fundamentalistikristityt" käyttävät.
Kun kieltä käytetään tällä tavalla huolimattomasti, lukija manipuloidaan ottamaan usko -sanan arkimerkityksen konnotaatiot, kun virallisesti voidaan kuitenkin "livahtaa" verkosta viittaamalla että "uskon määritelmä on toinen". Tämänkaltainen kielenkäyttö on tietenkin tyypillistä ideologiselle agitointitoiminnalle, ja sinällään hyvin odotettavaa. Laajemmin katsoen evolutionismikin on enemmän ideologia kuin varsinainen uskonto. Siinä on tiettyjä ideologisia piirteitä, ja se ilmenee pääasiassa ateistisen toiminnan, pseudoskeptismin sekä muun vastaavan sosiaalis -kulttuurillisen toiminnan kautta. Josta darwin -kalat ovat tietysti yksi näkyvä piirre.
___1.1: Hauskaa on että Ryösökin käyttää viitteenään Rusea. Ruse, kuten minäkin, myönnän evolutionismin olemassaolon, ja sen voimakkaan yhteiskunnallis-ideologisen sekä ateistisen hengen. Samoin kuin myönnän sen että metodologiassa tehdään alkuoletuksia, koska se on tieteenfilosofian mukaan pakko tehdä joka ikisessä logiikkaa sisältävässä järjestelmässä. Mutta Ruse, kuten minäkin, uskomme evoluutioteoriaan. Tämä jää blogin kirjoittajalta tietysti mainitsematta. Koska se toisi mieleen juuri sen saman hengen, jonka toin teinipoikana esiin Jehovan Todistajille. Kun heidän kirjansa lainasi ahkerasti Gouldia, ja ne näyttivät olevan hengeltään evoluutioteoriaa vastustavia, niin miksi ihmeessä Gould sitten oli tunnettu evoluution puolustaja joka vastusti erilaisia luomisoppeja kovaäänisestikin? Tästä seuraisi jännittäviä hiljaisuuden hetkiä.
Teoriasta ismiin.
Evolutionismi on eri asia kuin evoluutioteoria. Itse asiassa olen törmännyt sellaisiin evolutionisteihin jotka eivät esimerkiksi kykene käymään yksinkertaista keskustelua adaptationistisen ja Kimuran neutraaliteorian eroista tai muusta vastaavasta. Eli evolutionismi on heidän kohdallaan sidottu evoluutioteorian tutkimisen sijasta eräisiin ikonisiin diskursseihin ja evoluutioteoriasta pyöriviin yleisiin harhaluuloihin. Evolutionistin ei tarvitse osata evoluutioteoriaa, koska hän puolustaa ideologista mielikuvaa. Tässä taas yhtenä linkkinä on ehdottomasti ateismi, arvona sekulaari humanismi. Ja aborttiakin on kannatettava siksi että "uskikset" sitä vastustavat. Eli Heillä asia todellakin palautuu tyypillisesti ateismiin. Heille ehkä vahvin syy olla evolutionisteja on se, että uskovaiset dissaavat sitä.
Ei ole vaikeaa tietää mistä tämä ärsyyntyneisyys taas kumpuaa. Sillä ihmistä ärsyttää "vastustajien symbolit" tietyssä määrin. Eli siinä mielessä missä "ensivilkaisulla" darwinin kala on loukkaava, on sama loukkaavuus siinä kun katujulistaja tunkee käteen lapun, pistää laulamaan koulussa virsiä ja kirkkoon, pistää ennen ruokailua ruokarukoukseen ja pistää radiosta uskonnollishenkistä aamunavausta.
Tässä kohden onkin jännittävää miettiä sitä miten kovasti evoluutio ja siihen liittyvät asiat on uskonnollistettu.
Uskonnollistamisen kohdalla on ehkä hyvä valaista ilmiötä hieman. Abortti itsessään ei ole välttämättä uskonnollinen aihe. Periaatteessa voisit puhua abortista mainitsematta Jeesusta tai jumalia. Mutta käytännössä jos otat siihen kantaa olet ikään kuin pakotettu keskustelemaan "kristittyjen ehdoilla" : Abortin kannattaminen on uskovaisille kuin isku vasten kasvoja. Ei siksi että aihe olisi uskontoa vaan siksi että he ovat omineet aiheen määrittelemällä uskontonsa siten. Abortin kannattaminen "loukkaa" heidän uskoaan. Heille kysymys on uskontoon sidotusta asiasta ja he keskustelevat kuin se olisi juuri sellainen pakosti kaikille muillekin. (Aivan kuin maailma pyörisi heidän säälittävien pikku napojensa ympärillä.) Tätä kautta abortti on uskonnollistettu. Tämä on köyhdyttänyt diskurssikenttää suunnattomasti, kun kaikki on pakko kalvaa tämän ei_loogisesti_pakollisten_dikotomisten_vaihtoehtojen kautta. Kysymys siirtyy itse abortista siihen "oletko meidän uskovaisten puolella vai meitä vastaan". Pitää rakentaa leiri, jossa on iso kasa ryvästyneitä näkemyksiä.
Tästä päästäänkin siihen jännittävään asiaan, että evoluutioteorialle on tehty ihan sama. Evoluution kannattaminen "loukkaa" koska siihen on liitetty vastaava siihen kuulumaton asia. Aihe on uskonnollistettu. Minusta mitään velvoitetta tässä ei ole. Jos joku väittää että mikään kenenkään Jumala koskaan missään ei voi luoda evoluution avulla, hän voi sanoa että evoluutio on "ateistinen". Tosiasiassa evoluutiota moititaan ateistiseksi siksi että on sallittu vain yksi Jumala, joka on yleensä Kristillinen. Ja tästä on sallittu vain yksi tulkinta, joka ei evoluutiota käytä. Tämä on vain fundamentalistien kannattama Jumalakuva, joten valtaosa kristityistäkin on rajattu "ateistiseksi". Fundamentalisti tietysti näkee nämä vääräuskoisina. Mutta tosiasiassa tässä on takana vahva ja väärä dikotomia. Fundamentalisti näkee vain oman suppean näkemyksensä ainoana mahdollisena uskontona ja muut ovat "ateisteja". Mielestäni tämä kahtiajako on loukkaavaa. Se loukkaa ateisteja, koska tässä yritetään määritellä valtaosa luterilaisistakin ateisteiksi. Se loukkaa niitä luterilaisia joiden mielestä evoluutio on uskottava Jumalan keino. Ja se loukkaa kaikkia niitä eikristillisiä tahoja jotka voivat luottaa evoluutioon. Sillä heidän näkemyksensähän on määritelty ateismiksi, heidän jumalansa on määritetty paitsi vääräksi jumalaksi myös ei_jumalaksi.
Itse asiassa koko evoluutio-evolutionismi -diskurssissa on toinenkin erikoinen piirre, joka näyttää että evoluution kannattajille ei missään muodossaan haluta antaa mitään mahdollisuutta ottaa osaa keskusteluun sellaisessa muodossa että tämä voisi voittaa. Evoluutio ei luonnontieteellisenä teoriana sinällään sisällä ideologiaa, eikä tätä kautta elämänsisältöä. Tästä seuraa se että evoluutikon elämää voidaan syyttää "köyhäksi". Evolutionismin kohdalla taas heitetään peliin että kyseessä on maailmankatsomus ja uskonto. Kyse on selvästi laajamittaisesta "Kruuna me voitamme - klaava te häviätte" -pelistä. Vain voittoon vaadittavat osat mainitaan siinä kontekstissa ja toisessa erilaiset. Tämä on propagandatoiminnassa yleistä.
Itseäni huvittaa lähinnä se, että uskovaiset ovat aina yhtä typeriä tässä kohden. Ensin he moittivat jotain tahoa uskonnon nimissä, ja sitten ihmettelevät että tästä tahosta tulee uskonnonvastaisempi. Minä en ihmettele sitä että USA teki kostoiskuja ja poltti rahaa kiusatakseen niitä kohteita jotka ensin lensivät WTC -torneihin. Kokemuksieni pohjalta väitän että fundamentalistien kaikki puheet vihasta ja siitä että ei olla avoimia keskusteluille ovat alusta loppuun projektioita. Omia virheitä ei suostuta hyväksymään. Tämän todistaa kaikenkattava kaksinaamaisuus, jossa ensin loukkaannutaan jostain Darwinkalasta, joka on yksityishenkilön normaalielämää ja itseilmaisua, ja sitten seuraavaksi vaaditaan ruokarukouksia kouluihin joka pakottaa kaikki lapset vakaumuksesta riippumatta osallistumaan tällaiseen itseilmaisuun, mikä vastaisi sitä että kaikki uskovaiset pakotettaisiin laittamaan omaan autoonsa Darwinkala.
1: Kokemuksieni mukaan tasapuolinen diskurssi on "uskonnollistetussa evoluutiokeskustelussa" jotain jota vaaditaan aina evoluutikoilta, mutta johon ei itse olla halukkaita eikä kykeneviä. Avomielisyys ja eri vaihtoehtojen harkinta ja kuuntelu on "evokriitikoiden puolella" vain jotain jota vaaditaan muilta. Kaikilla on lupa kuulla heidän mielipiteensä. Ja se on että kaikki evoluutioteorian kannattajat ovat aina ja kaikkialla sekä ateisteja että natseja. Ja moraalittomia. Ja jos ovat kristittyjä, niin ovat lisäksi harhaoppisia. Ateismi leimaus ja natsismi herjaus. (Seuraavaksi ihmetellään miksi heistä ei tykätä ja vaaditaan "kunnioitusta".) He kyselevät oikeutuksia evolutioteoriasta puhumiselle: He vetoavat toistuvasti siihen miten heidän intonsa ja vakaumuksensa tekee keskusteluun hakeutumisesta "ymmärrettävää". Evoluutioteorian puolustaminen vain asian kiinnostavuuden vuoksi "ei kelpaa". Selitykseksi määrätään "evolutionismi". Olisi mielenkiintoista kysellä heistä miten he suhtautuvat hyönteisistä keskusteluun. Pitääkö sekin keskustelu oikeuttaa erityisellä uskonnollisella vakaumuksella? Mielestäni tässä yritetään vain rajoittaa sananvapautta. Eräskin nainen yritti ystävälliseen sävyyn rajoittaa minun sananvapauttani sanomalla että "voithan sinä uskoa evoluutioon", mutta yritti komennella hiljaiseksi vetoamalla siihen jos "keskustelun seurauksena joku kääntyy". Mielestäni mielipiteenvaihtaminen on jokaisen oma asia. Ja avoimessa keskustelussa on aina se riski. (Tosin nykyään en uskalla, koska saamani tappouhkaus kertoo että asiaan liittyy tiettyjä riskejä. Minulla ei ole mitään evolutionismia, joten en yksinkertaisesti halua olla marttyyri. Minua tällainen postittaminen loukkaa. Samoin kuin se, että asiasta ilmoittaminen ei johtanut sen isompiin kyselyihin heidän sisäpiirissään.)
___1.1: Ryösökin on valmis näkemään evoluutiossa yhtään mitään hyvää vain ja ainoastaan oman dikotomisuutensa kautta. Häntä itseään, kommenttien puolelta, lainaten "Blogini iloitsee siitä, että Darwinin nimi on sijoitettu kalan (uskontunnustus) sisälle. Se puhuu sen puolesta, että kaikki ovat lopulta uskosta riippuvaisia." Evoluutio on positiivinen jos ja vain jos se on uskoa. Evolutionismi on siis ilmeisesti jossain määrin hyväksyttävää. Evoluutioteorian kannattaminen tieteellisen argumentaation kautta taas on kammotus. Tosin vakaumuksesta loukkaantuminen tulee ehdottomasti mainita ääneen, jotta kaikki tietävät että evolutionisti on kuitenkin epäkunnioittava koska "joku" voi loukkantua. Tämä joku on tietysti joku joka on "vähemmän kestävä", joka antaa itsestä boostaavan kuvan. Tämänkaltainen retorinen strategia on propagandassa ja pelottelustrategioissa paljon ja kaikkialla käytetty. Ja toimiva.
Eli evoluution kannattaja nähdään heti "evolutionistina", jolla on elämäntavatkin ateistisen mallin mukainen ja kanta aborttia myöten määrätty. Näitä on paljon, mutta mikään yleispätevä laki se ei ole. Mielestäni tämä rinnastus on kaamea ja väärä. Se on myös avomielisyyden vastainen koska siinä kielletään valtava määrä erilaisia näkemyksiä. Niitä joista Puolimatkan mukaan pitäisi niin avoimesti voida keskustella ja joita pitäisi kunnioittaa. Toki Puolimatkan näkemykset vaikuttavat siitä erikoiselta, että niissä on ensin perustelua sille miten erilaisten näkemysten kunnioitus ja asioiden paremmuusjärjestyksen selittäminen on tärkeää. Tosiasiassahan jos on erilaisia maailmankuvia ja niiden kautta rakennettuja loogisia rakennelmia, ne ovat yhteismitattomia. Tällöin ne voidaan kaikki hyväksyä koska ne ovat yhtä hyviä. Jos näiden paremmuusjärjestystä voidaan vertailla ei avomielisyyttä tarvita mihinkään. Toinen on huono ja väärä, epätieteellinen.... malli.
Ryösön tapa suhtautua tilanteeseen poistaa tämän ongelman. Sillä avomielisyys ei tarkoita sitä että toisen näkemyksiin tarvitsisi suhtautua vakavasti. Kysymys on vain siitä asenteesta jolla toiset saadaan suostuvaiseksi. Kysymys onkin vain siitä strategianvalinnasta jolla vääräuskoista tulee lähestyä. Uskovan ei tarvitse ryhtyä uhraamaan tai riskeeraamaan omaa vakaumustaan eikä edes harkita sitä että hän olisi itse väärässä. Toisen valheita tulee vain lähestyä ystävällisesti. Maailmankuvaa ei tarvitse kunnioittaa, vain ihmistä tulee kunnioittaa. Aivan kuten ihmisille oikeasti voisi sanoa että "mielipiteesi, kaikki mitä elämäntapasi ja arvosi edustavat ovat paskaa, mutta o brother how much I love you." Tämä on mahdollista jos keskustelun kohteella on arvoa vain potentiaalisena käännynnäisenä.
"Toisen ihmisen usko on aina herkkä asia. Toista ihmistä ei saa pilkata, vaikka hänen uskonnollinen näkemyksensä tuntuisi kuinka kummalliselta. Kaikkea toimintaa ei tarvitse hyväksyä uskonnonkaan nimissä, mutta uskontunnustusten takana oleviin totuuskysymyksiin pääsee käsiksi vain molemminpuolisen kunnioituksen hengessä. Kunnioituksella en tarkoita mahdollisten uskonnollisten valheiden kunnioitusta, vaan toisen ihmisen kunnioitusta. Jos toinen ihminen on minulle tärkeä, mietin millä asenteella arvioin hänen vakaumustaan. Olisi epärehellistä väittää, ettemme kukaan arvioi läheistemme erilaisia vakaumuksia. - Mutta arvioimmeko rakkaudella vai ylimielisyydellä? - Tätä samaa minun pitää kysyä myös suhtautumisessani niihin läheisiini, jotka turvaavat tieteelliseen pukuun kiedottuihin uskonnollisiin katsomusjärjestelmiin."
Tuo on tietysti hyvä ohje, jos tavoitteena on pitää oma usko muuttumattomana ja saada toiset myötämielisemmäksi käännytykselle. On selvää että julistustyö sujuu hedelmällisemmin kun se kätketään ystävällissävyiseen keskusteluun kuin jos sanottaisiin suoraan siitä vihasta ja loukkaantumisesta joita ne "väärän uskon" puskuritarrat ja uskonjulistukset tuovat mieleen. Kun muistaa että puskuritarrat ovat "uskontunustus" ja että ne kertovat uskon tärkeydestä, ja siitä miten darwin on vain Jeesuksen "kurja korvike" ja "valheellinen väärä uskonto", josta voidaan eheytyä, se tietysti auttaa tälläisen asenteen saamista. "Avomielisyyden" taustalla onkin siis psykologinen ihmisten mielipiteisiin vaikuttaminen keskustelussa, valtapeli argumentaation sijasta. Colour me unsurprised!
Silti ihmetyttää. Ainakin se, miten paljon uskontoa myydään rakkauden nimissä, mutta se kuitenkin ilmenee lähinnä tuomitsemisena. Ja kuinka tämän jälkeen ihmetellään että tuomitut tahot muuttuvat yleisesti ottaen uskonnonvastaisiksi. Ehkä nämä uskonnosta kasautuvat hyväksyvät kristinuskon periaatteet niin paljon että tietävät että "Hedelmistään puu tunnetaan."
tiistai 1. syyskuuta 2009
Miekkailun runous.
"Das ist von den vier leger
Vier leger alleyne / do von halt und flewg dy
gemeyne / Ochse pflug / alber / vom tage
nicht sy dir ummer"
(Johannes Liechtenauer)
keskiaikaisen miekkailun piirissä on käytetty symboleja. Niillä on kaikilla ollut selittävää luonnetta. Eli kuvaus on miekkailun opettelijalle hyödyllinen. Ne tekevät asioista muistettavia. Ulkopuolisen katsomana eroja symboleissa sen sijaan on paljon.
Esimerkiksi Liechtenauerin opetukset olivat kirjotettu kryptisiin riveihin (merkeverse). Niiden sisältöä ei ovi ymmärtää helposti. Toisin sanoen hänen runoelmansa olivat sisäpiirille muistisääntöjä, mutta ulkopuoliselle ne salasivat asian todellisen luonteen. Syynä on se, että tulkinnan avaimet, eli selitykset "miten tämä sana tulee tulkita" ei ollut samalla tavalla sisäpiirin ja ulkopiirin hallussa. Syynä oli tietysti protektionismi, halu pitää miekkailutaito sekä muilta miekkailukouluilta että alempisäätyisiltä salassa.
Tämä muistuttaa hieman sitä miksi jotkut sanovat "tieteen luennan yhdeksi runouden tulkinnan lajiksi" : Esimerkiksi kaasujen paineita tutkiessa voidaan selittää miten kaasu pyrkii kohti tasapainotilaa, jossa paine -erot ovat tasoittuneet. Kuitenkin tämä on matemaattinen seuraus siitä että hiukkaset liikkuvat satunnaisesti. Jos (1) päämääräsuuntautumista että (2) tietoista tavoitetta pidetään "pyrkimiseen" olennaisesti liittyneenä, tässä "pyrkimisessä" ei ole itse asiassa lainkaan kyse siitä pyrkimisestä mitä arkikielessä käytetään. Pohjalla oleva luonne on jopa täysin päinvastainen. Kun tämä ajatus sovelletaan miekkailuun, voidaan sanoa että Liechtenauer antoi "runouden tulkinnan lajin", jonka lukutapaa hän ei jakanut.
Samoin pelkistä riveistä ei saada riittävästi tietoa jotta miekkailun rekonstruointi niistä olisi riittävää. Yksityiskohtien poisjättäminen oli todennäköisesti seuraus salailevasta luonteesta. Jotkin asiat olivat "harjoittelussa jaettuja". Toinen suosittu selitys tälle on se, että merkeverset olivat "jatko -opiskelijatavaraa", joilla kokenut voisi rakentaa hienostuneempia tekniikoita.
Protektionismi toimi ; Symbolit kun voi aina selittää monella tavalla, jos tulkintaa ei ole rajattu. Tätä kautta muistisääntö toimi vain jos osasi itse asiaa. Tässä onnistuttiin hyvin. Itse asiassa Liechtenauerin esitykset olisivat yhä ymmärtämättömissä, ellei Sifmund Ringeck olisi selittänyt niiden sisältöä omassa kirjassaan. Ringeck aloitti Liectenauerin merkeversen siteeraamisella ja selitti sen jälkeen mitä ne tarkalleen ottaen tarkoittavat. Tämän jälkeen systeemi oli sen verran hyvä, että rekonstruktio lajista oli ylipäätään mahdollista.
Täysin päinvastaista symbolistrategiaa taas löytyy esimerkiksi Fiore dei Liberiltä. Hänen kuvauksensa selventävät. Hän esimerkiksi vertaa (ohessa olevassa kuvassa) eri jäseniä eläimiin. Esimerkiksi Jalat ovat elefantti, jotka ovat tukevia ja vahvoja ja oikean käsi on kuvattu tiikeriksi, joka on sekä tarkka että nopea ja voimakas. Tällä korostetaan sitä mitä asioita eri kehon osilla tulee tuottaa.
Toki osasyynä selvenemiseen on myös kuvitus. Ne jakavat sen tiedon joka muutoin oli pantattuna. Kuvista välittyy viestiä tavalla, joka muutoin vaatisi ison määrän tekstiä.
Vier leger alleyne / do von halt und flewg dy
gemeyne / Ochse pflug / alber / vom tage
nicht sy dir ummer"
(Johannes Liechtenauer)
keskiaikaisen miekkailun piirissä on käytetty symboleja. Niillä on kaikilla ollut selittävää luonnetta. Eli kuvaus on miekkailun opettelijalle hyödyllinen. Ne tekevät asioista muistettavia. Ulkopuolisen katsomana eroja symboleissa sen sijaan on paljon.
Esimerkiksi Liechtenauerin opetukset olivat kirjotettu kryptisiin riveihin (merkeverse). Niiden sisältöä ei ovi ymmärtää helposti. Toisin sanoen hänen runoelmansa olivat sisäpiirille muistisääntöjä, mutta ulkopuoliselle ne salasivat asian todellisen luonteen. Syynä on se, että tulkinnan avaimet, eli selitykset "miten tämä sana tulee tulkita" ei ollut samalla tavalla sisäpiirin ja ulkopiirin hallussa. Syynä oli tietysti protektionismi, halu pitää miekkailutaito sekä muilta miekkailukouluilta että alempisäätyisiltä salassa.
Tämä muistuttaa hieman sitä miksi jotkut sanovat "tieteen luennan yhdeksi runouden tulkinnan lajiksi" : Esimerkiksi kaasujen paineita tutkiessa voidaan selittää miten kaasu pyrkii kohti tasapainotilaa, jossa paine -erot ovat tasoittuneet. Kuitenkin tämä on matemaattinen seuraus siitä että hiukkaset liikkuvat satunnaisesti. Jos (1) päämääräsuuntautumista että (2) tietoista tavoitetta pidetään "pyrkimiseen" olennaisesti liittyneenä, tässä "pyrkimisessä" ei ole itse asiassa lainkaan kyse siitä pyrkimisestä mitä arkikielessä käytetään. Pohjalla oleva luonne on jopa täysin päinvastainen. Kun tämä ajatus sovelletaan miekkailuun, voidaan sanoa että Liechtenauer antoi "runouden tulkinnan lajin", jonka lukutapaa hän ei jakanut.
Samoin pelkistä riveistä ei saada riittävästi tietoa jotta miekkailun rekonstruointi niistä olisi riittävää. Yksityiskohtien poisjättäminen oli todennäköisesti seuraus salailevasta luonteesta. Jotkin asiat olivat "harjoittelussa jaettuja". Toinen suosittu selitys tälle on se, että merkeverset olivat "jatko -opiskelijatavaraa", joilla kokenut voisi rakentaa hienostuneempia tekniikoita.
Protektionismi toimi ; Symbolit kun voi aina selittää monella tavalla, jos tulkintaa ei ole rajattu. Tätä kautta muistisääntö toimi vain jos osasi itse asiaa. Tässä onnistuttiin hyvin. Itse asiassa Liechtenauerin esitykset olisivat yhä ymmärtämättömissä, ellei Sifmund Ringeck olisi selittänyt niiden sisältöä omassa kirjassaan. Ringeck aloitti Liectenauerin merkeversen siteeraamisella ja selitti sen jälkeen mitä ne tarkalleen ottaen tarkoittavat. Tämän jälkeen systeemi oli sen verran hyvä, että rekonstruktio lajista oli ylipäätään mahdollista.
Täysin päinvastaista symbolistrategiaa taas löytyy esimerkiksi Fiore dei Liberiltä. Hänen kuvauksensa selventävät. Hän esimerkiksi vertaa (ohessa olevassa kuvassa) eri jäseniä eläimiin. Esimerkiksi Jalat ovat elefantti, jotka ovat tukevia ja vahvoja ja oikean käsi on kuvattu tiikeriksi, joka on sekä tarkka että nopea ja voimakas. Tällä korostetaan sitä mitä asioita eri kehon osilla tulee tuottaa. Toki osasyynä selvenemiseen on myös kuvitus. Ne jakavat sen tiedon joka muutoin oli pantattuna. Kuvista välittyy viestiä tavalla, joka muutoin vaatisi ison määrän tekstiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)