"Our brains are pattern-recognition machines, connecting the dots and creating meaning out of the patterns that we think we see in nature. Sometimes A really is connected to B, and sometimes it is not," he says. "When it isn't, we err in thinking that it is, but for the most part this process isn't likely to remove us from the gene pool, and thus magical thinking will always be a part of the human condition."(Michael Schermer)
Ihmisellä on uskomusjärjestelmiä (belief system). Ihmiset myös tekevät tiedettä. Ensimmäinen on arkijärjenmukainen, ja jälkimmäinen seuraa erilaista logiikkaa. Ne eivät välttämättä ole ristiriidassa, mutta usein ne ovat. Kumpikaan ei ole erehtymätön.
Näissä on eroja ja yhtäläisyyksiä. Ja usein ne voivat sävyttää toisiaan. Esimerkiksi uskomussysteemi voi pyrkiä tekemään itsestään mahdollisimman tieteellisen oloisen koska (1) he yrittävät parhaansa mukaan selittää asian parhain päin ja (2) he haluavat valtaa jolloin he voivat kehitellä itselleen erinäköisiä järjestelmiä. Silloin on hyötyä siitä että systeemi vaikuttaa hyvinkin järkevältä. Toisaalta myös tieteellisessä prosessissa maailmankuva voi vaikuttaa paljon. Samaan tapaan joko tahallisesti tai sitten esimerkiksi maailmankuvallisten piilo -oletusten kautta. Näiden eri luokkien erotteluun tarvitaan tieteenfilosofiaa.
Tämä on myös sinänsä kiinnostava aihe, että mitä ympäripyöreämpi ja sallivampi raja tieteellä on, sitä vähemmän se merkitsee mitään. Esimerkiksi ne pluralistit tai relativistit, joiden mielestä mitään ei saa rajoittaa, ja joista tieteellä ei suorastaan saa olla määritelmää, sanovat että mikä tahansa on tiedettä. Ja tällöin koko asiasta puhuminen muuttuu merkityksettömäksi. Minun aamukahvinkeittoni on tiedettä, koska rajoituksia ei ole.
Karkeasti voidaan kuitenkin sanoa että useimmiten jotain rajoitteita on.
Jos asiaa lähestytään analyyttisen prosessin kuvauksen kautta voidaan sanoa että vaikka melko monen mielestä tiede ja epätiede on "veteen piirretty viiva", kuitenkin jotkut asiat ovat selvästi tiedettä ja toiset selvästi epätiedettä. Tällöin voidaan yleistää esimerkiksi että tieteessä on (1) joko falsifioitavissa olevia tai muuten itsekritiikille alttiita, logiikkaan perustuvia, teorioita joista (2) voidaan kehittää hypoteeseja joilla sitä testataan (3) ja näiden avulla yritetään rajata "uskottavia" tapahtumia ja löytöjä ja näiden avulla (4) yrittää ymmärtää jotain siitä miten maailma toimii. Epätiede taas määrittyy näiden kautta esimerkiksi sellaiseksi joka (1) ei ole testattavissa (2) on ristiriidassa havaintojen kanssa. Pseudotiede taas on yleisesti aina epätiedettä, jonka kannattajat väittävät sen olevan tiedettä.
Jos asiaa lähdetään lähestymään psykologian ja logiikan vertailun kautta, voimme selvittää mitä eroa tieteellisellä prosessilla ja arkijärjellä on. Erot voivat auttaa, jos eivät aina siinä, mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin, niin ainakin kertoo missä vaiheessa arkiajattelua on selvästi sotkeutunut kuvioihin. Osassa piirteet ovat hyvinkin samanlaisia. Ja arkiajattelua on meillä kaikilla jonkin verran.
1: Karkeasti voidaan kuitenkin sanoa että arkiajattelu (1) toimii vertauksin ja analogioin: Se rakentaa yhteyksiä vaikka väkisin ja näkee niitä jopa satunnaisessa aineistossa. Arkiajattelua kiinnostavat yhteenliittyvät asiat ja samanlaiset piirteet. (2) Arkiajattelu välttää liikaa maailmankuvaa uhkaavia asioita ja kannattaa siksi tutkimuksen sijasta sensuuria, joidenkin asioiden kieltämistä. (3) Lisäksi arkiajattelu pelkää epätietoa ja tavoittelee hallintaa. Tätä kautta myös poikkeudet, anomaliat, ylikorostuvat: Tosiasiahan on se, että käytännössä jokaisessa tieteenalassa on löydettävissä tutkimus jossa jotkut näytteet on tulkittu "kontaminoituneeksi" tai mittausvirheeksi. Ja kun tutkimuksia tehdään aika paljon, näiden kasaamisesta saa ison joukon, vaikka niiden määrä olisi prosentuaalisesti pieni koko aineistosta. (1&3) Arkiajattelu on tätä kautta herkkä cherry pickingille (2&3) Kun ymmärtämishalu ja yhteyksien näkeminen yhtyvät, syntyy helposti taikauskoksi kutsuttavia tilanteita jossa asia samanaikaisesti tunnustetaan mysteeriksi, että siihen pyritään vaikuttamaan rituaaleilla, ja sen luonne esitetään hyvinkin tiedetyksi. (4) Arkiajattelu innostuu helposti sanojen muodoilla ja siirtää termien merkityksiä toisiinsa. Lisäksi jo tyhjä asian nimeäminen sisältää valtaa.
2: Tieteessä taas (1) pääyksikkö on korrelaatio. Toki analogioitakin käytetään, mutta niistä pyritään jalostamaan korrelaatioita. Tätä kautta saadaan yhteyksiä joissa satunnaisia yhteyksiä on otettu huomioon. Ja jossa erilaisia asioita tai elementtejä yhteyteen lisäämällä ja niitä vähentämällä ja näiden tapausten vertailulla saadaan muutoksia aineistoon. Jos koeaineisto jossa on X ää ja ei ole X:ää, tai jos siinä on enemmän Xää ja vähemmän X:ää kun muut on yritetty pitää mahdollisimman samoina,ja näiden välille saadaan muutos, ajatellaan että asia X vaikuttaa asiaan, muuttaa sitä. (2) Toisaalta tieteessä ei -vastoin yleistä luuloa- suhtauduta epätietoisuuteen ja anomalioihin yhtä dramaattisesti kuin arkijärjellä ajatellessa. Tietty epävarmuus ja samaan asiaan tarjottavat vaihtoehdot jotka ovat "yhtä hyviä mutta keskenään ristiriitaisia" ovat hyvinkin yleisiä. Kuten Lisa Randall kirjoitti juuri tätä aihetta valottavassa jutussaan "Designing Words" : "As a theory progresses, it is uncertain in the beginning and is later resolved or absorbed into more comprehencive theory. Scientific quandaries and contradictions are frequently a sign that theory is incomplete, not necessarily wrong. Gaps in our understanding serve as incentives for questions and further scientific advances, not for abandoning the scientific enterprice." Eli epävarmuus kertoo enemmän siitä että kaikkea ei tiedetä, kuin että teoria olisi väärä. Ja jos aukkoja ja virheitä löytyy, teoriaa viilataan tai heitetään pois, jolloin se on muuttunut. (3) Sen käyttämät termit on joko tarkasti määritelty, jolloin sillä on selvä ja tietty sisältö, joka pyritään puhdistamaan arkikielen saman sanan konnotaatioista, paitsi jos tähän säilyttämiseen on hyvä syy. Tai sitten sen määrittelemisestä käydään laajaa keskustelua, kuten esimerkiksi keinoelämän tutkimuksessa tehdään: Se, mitä voidaan kutsua eläväksi määrittyy ja asiasta debatoidaan paljon.
Jos asiaa lähestytään tutkimustehokkuuden kautta, päädytään Kuhnin paradigmanäkemykseen. Siinä tiede ei kehity vähittäisen teorioiden viilaamisen kautta, vaan teoriat vaihtuvat toisiksi nopeasti. Sen kohdalla on syytä muistaa muutama juttu:
1: Siinä ei kerrota onko vallankumousluonteen syynä se, että tieteen pitää toimia niin, vai onko se vain "merkki ihmisten arkiajattelun vaikutuksesta" : Esimerkiksi vanhojen professorien haluttomuus vaihtaa rakkaita näkemyksiään. Hän ei kerro pitääkö niin olla.
2: Sen sijaan se mittaa erinomaisesti teorian suosiota : Se perustuu siihen että on jokin "valtateoria", joka on vahvasti kannatetumpi kuin muut. Erikoista tässä on tietysti se, että vallan syy voi olla teorian toimivuus, se, että sille saadaan paljon kokeita. Mutta myös sosiaalisilla tekijöillä voi olla vaikutusta. Suosiolla voi olla useinta syitä.
___2.1: Suosion arviointi ei ole välttämättä ihan helppoa : Tosiasiassahan asiantuntijat eivät välttämättä kulje "uskomuslaput kaulassa", mutta tätä voidaan arvioida tutkijoiden määrän ja tutkimusten tuottamisen kautta. Tutkimukset ovat siitä kätevä tapa mitata, että niiden kautta selviää ainakin se, onko teoriasta mihinkään: Jos sen kautta on helppo tuottaa paljon hyviä tutkimuksia, sen heuristinen potentiaali on hyvä. Tutkijat voivat ehkä valita tutkimusaiheensa sen mukaan mikä on heidän arkiajattelussaan "kivaa ja mielekästä" ja johon he ovat sitoneet kaikki uskomuksensa. Mutta toistettavien kokeiden synnyttäminen on oma lukunsa.
Kuhnin mukaan paradigma vaihtuu yleensä esittämisestä suursiosioon jotain kaksikymmentä vuotta. Joissain tapauksissa voi tosin mennä jopa viisikymmentä vuotta. Nousevalle paradigmalle tyypillistä on tutkimusten määrän runsas lisääntyminen: Ne kun pohjimmiltaan löytävät vanhan teorian "aukkoja ja virheitä" ja löytävät niistä tutkittavaa. Usein ne myös laajentavat tutkimusta sellaisiin alueisiin, joissa sitä ei voisi uskoa. Lisäksi se saa suojiinsa etenkin nuoria tutkijoita: "Vanha paradigma jää eläkkeelle ja uudet tyypit ottavat työpaikan haltuunsa". Esimerkiksi kaaosteorian kannattajat ovat esittäneet että heillä oli valtaisasti tutkimusaiheita joka paikassa sääennustuksista koulun WC:n tippuviin hanoihin ja jopa saniaisten muotoihin. Näistä löytyi aihe, jota ei ennen voitu kuvitellakaan. Tämä tarkoitti isoa kasaa "epätietämättömyyttä joka tiedettiin olevaksi". Eli jotain jota voitiin kartoittaa. Tätä kautta tutkimus jolla ei ole "aukkoja" on kuollut tiede, sillä ei ole mitään tutkittavaa.
Lisäksi voidaan tietysti katsoa teorioiden määritelmien kautta. Näitä on monta. Muistan nähneeni vaivaa asian tiimoilla.
Kuvassa pieni kukkahämähäkki. Se on keskellä ohdakkeen kukkaa, piiloutuneena kukan osaksi. Hyönteinen hakee hunajaa, mutta saa myrkkyä. Tässä on tiettyä symboliikkaa. Tämä symboliikka vaatii arkiajattelua. Mieti sitä. Ja keitä kahvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti